Tutkimuskysymyksenä oli se, mitä unionin liittyminen ihmisoikeussopimukseen tarkoittaa EIT:n unionin oikeusjärjestelmään kohdistaman ihmisoikeusvalvonnan kannalta, eli millaista ihmisoikeusvalvontaa unionin lainsäädäntöön tulee liittymisen myötä kohdistumaan ja tähän liittyen, millainen EIT:n toimivalta tulee olemaan. Kuten on tullut selväksi, EU:lla on jo voimassaolevassa oikeustilassa ollut oma vaikutuksensa ihmisoikeustuomioistuimen prosessuaalisten doktriinien muodostumiseen. Nykyisessä oikeustilassa EIT katsoo omaavansa toimivallan tarkastella unionin toimia kolmenlaisissa tilanteissa. Ensinnäkin valituksissa koskien primäärioikeutta, on vastuu EIS:n mukaisten oikeuksien takaamisesta unionin jäsenvaltioilla.
Toisekseen tapauksissa, joissa jäsenvaltiot toimeenpanevat tai implementoivat unionioikeutta, ja joissa niillä on harkintavaltaa, ovat ne täysin vastuussa EIS:in loukkauksista. Kolmanneksi, mikäli jäsenvaltioilla ei ole harkintavaltaa unionioikeutta implementoidessaan, ovat ne vain osittain vastuussa Bosphorus-mallin mukaisesti. Tällaisissa tilanteissa jäsenvaltioiden vastuu voi aktualisoitua, mutta käytännössä kynnys tähän on hyvin korkea, eikä EIT ole vielä tähän mennessä määritellyt, mitä ilmeinen puutteellisuus unionin perusoikeussuojassa voisi tarkoittaa. Selvä katvealue voimassaolevassa oikeustilassa EU-oikeuden osalta on ihmisoikeustuomioistuimen toimivallan puute ratione personae suoraan unionia ja sen toimielimiä kohtaan.
On selvää, että liittymisen myötä eurooppatuomioistuinten suhde tulee kokemaan muutoksia, kun kaksi eurooppalaista perusoikeuksien suojelujärjestelmää yhtenäistetään, sillä tähän asti EIT on harjoittanut vain epäsuoraa valvontaa koskien EU:n oikeusjärjestystä. Unionin liityttyä ihmisoikeussopimukseen EIT:llä tulee olemaan toimivalta tarkastella suoraan kaikkia unionin instituutioiden ja toimielinten antamia säädöksiä ja toimia sen valossa, ovatko ne EIS:n standardien mukaisia. Liittymissopimus ei jätä mitään unionioikeuden osaa EIT:n toimivallan ulkopuolelle.
Väitetyt EU-oikeuden aiheuttamat EIS:n loukkaukset voivat siis käytännöllisesti katsoen perustua kaikkiin unionin oikeudellisiin toimiin eli primäärioikeuteen, kuten perustamissopimuksiin itsessään, kaikkiin sekundäärioikeuden SEUT 288 artiklan mukaisiin toimiin ja täytäntöönpanotoimiin tai laiminlyönteihin ja unionin tuomioistuimen päätöksiin658. Liittymisen aineellisoikeudellisen laajuuden osalta tulee tosin huomioida, että liittymisen ensivaiheessa unioni liittyy yleissopimuksen lisäksi vain ensimmäiseen ja kuudenteen pöytäkirjaan.
658 Gragl 2013 b, s. 12.
Olennaista ihmisoikeustuomioistuimen unioniin kohdistamassa ulkoisessa ihmisoikeusvalvonnassa tuleekin olemaan, kuinka se tulee yllämainittuun toimivaltaansa suhtautumaan, eli miten se tulee ratkaisemaan asennoitumisensa unionin oikeusjärjestelmää ja unionin tuomioistuinta kohtaan ratkaisukäytännössään, ottaen huomioon unionin sui generis- luonteen ja primus inter pares- aseman ihmisoikeussopimusjärjestelmässä kansainvälisenä järjestönä. Tämän osalta keskeistä on, mikä tulee olemaan EIT:n EU:n toimiin kohdistaman tarkastelun intensiteetti, eli kuinka se tulee käyttämään toimivaltaansa tapauksissa, jotka tuodaan EU:ta vastaan. Tarkasteltaessa kysymystä ihmisoikeustuomioistuimen harjoittaman valvonnan intensiteetistä, tulee huomioida, että kansainvälisenä oikeuselimenä EIT saa toimintansa oikeutuksen siihen liittyneiltä sopimusosapuolilta. Toisaalta ei tule unohtaa myöskään sitä, että EIS:n sopimusosapuolet ovat vapaaehtoisesti sitoutuneet ulkopuoliseen valvontaan.
Keskeisen kysymyksen EIT:n valvonnan intensiteetin osalta tulee muodostamaan ensinnäkin se, missä laajuudessa EIT:n ratkaisukäytäntö ennen liittymistä koskien EU:ta tulee soveltumaan liittymisen jälkeisessä oikeustilassa, eli tuleeko Bosphorus -tapauksen mukainen tulkintajatkumo olemaan relevantti. EIT:n tulevan ratkaisukäytännön tehtäväksi tuleekin näyttää, katsotaanko EU:n tarjoavan riittävä ihmisoikeussuojan standardi myös liittymisen jälkeen. Presumption hylkäämisen puolesta voidaan nähdä yksilöiden mahdollisimman tehokas perus- ja ihmisoikeuksien suoja, sillä perusoikeuksien suojan vahvistumisen on ollut yksi liittymisen päämääristä. Sen sijaan presumption säilyttämisen puolesta vahvin peruste on EU:n erityislaatuinen asema kansainvälisenä järjestönä, jolloin sen asianmukaisen toiminnan turvaaminen saattaa johtaa siihen, että sitä ei voida täysin kohdella samalla tavalla kuin muita sopimusosapuolia. Toisaalta tulee huomioida, että ulkoinen valvontajärjestelmä, joka pysyy liian kunnioittavana kohdettaan kohtaan, voisi tehdä liittymisen hyödyistä näennäisiä. Vielä vaikeampaa olisi oikeuttaa presumption soveltamisen laajentaminen tapauksiin, jotka koskevat suoraan EU:n menettelyä, ennemmin kuin jäsenvaltioiden EU-oikeuden velvoitteiden mukaisia toimia.
Tulee myös huomioida, että vaikka presumptio hylättäisiin, ei se estäisi ihmisoikeustuomioistuinta ottamasta huomioon muilla tavoin unionia ja sen erityistä oikeusjärjestelmää. Tämän osalta voidaan nostaa esiin EIT:n ja sen nykyisten sopimusosapuolten toimivaltasuhteita määrittävät subsidiariteettiperiaate ja etenkin niille myönnettävä harkintamarginaali. EIT on korostanut sen ja kansallisten viranomaisten välistä dialogia ja täten sopimuksen turvaamien oikeuksien turvaamista ensisijaisesti kansallisella tasolla. Tätä tullaan entisestään vahvistamaan EIS:n 15. ja 16.
lisäpöytäkirjoilla. Liittymisen jälkeisessä oikeustilassa EU-oikeuden ominaispiirteet EIT:n ulkoisessa valvonnassa voitaisiin huomioida EIT:n tietynlaisen self-restraintin säilyttämisenä
suhteessa EU:n toimiin kansainvälisenä järjestönä, jonka päämääränä on harmonisoiva yhteistyö jäsenvaltioiden välillä. Tällä hetkellä tämä tapahtuu Bosphorus- presumption muodossa, mutta liittymisen jälkeen se voisi ilmetä unionille suotavasta harkintamarginaalista, kun etsitään kohtuullista tasapainoa yksilön perusoikeuksien ja EU:n yleisten intressien välillä.
Unionille siis suotaisiin harkintaa koskien EIS:n oikeuksien soveltamista sen oikeusjärjestelmään harkintamarginaalin muodossa. Edellä sanottu ilmentäisi ihmisoikeussopimusjärjestelmän toissijaisuusperiaatetta, jolloin sopimusosapuolille jätetään konkreettisissa tapauksissa riittävästi harkintavaltaa, jotta EU:n erityispiirteet kansainvälisenä järjestönä, sekä unionioikeuden erityispiirteet, voidaan ottaa huomioon. Tämä voitaisiin mahdollisesti nähdä sopivampana lähestymistapana, toisinkuin nyt etuoikeutettu presumptio. Harkintamarginaali takaisi tietyssä määrin liikkumavaraa, tekemättä kuitenkaan tyhjäksi tapauskohtaista tarkastelua ja oletusta vastaavasta suojasta. Tämä takaisi perusteellisemman valvonnan koskien konkreettista EU:n lakien ja toimien tarkastelua, ennemmin kuin Bosphoruksen abstraktia vastaavan suojan- testiä. Yhtenä mahdollisuutena on esitetty sitä, että EU:lle myönnettäisiin laajempi harkintamarginaali kuin muille EIS:n sopimusosapuolille.
Liittyminen tulee ennenkaikkea selkiyttämään ihmisoikeustuomioistuimen ja unionin tuomioistuimen välistä suhdetta ja määrittämään selvemmin niiden asemaa toisiinsa nähden.
Liittymisen voidaan nähdä vahvistavan EIT:n rooli ihmisoikeuksien viimesijaisena suojelijana Euroopassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ihmisoikeustuomioistuimesta tulisi ylempi tuomioistuin unionin tuomioistuimeen nähden, vaan se toimii ihmisoikeuksiin erikoistuneena tuomioistuimena koskien EU-oikeuteen liittyviä perus- ja ihmisoikeuskysymyksiä. Odotettavaa on myös, että EIT:n ulkopuolinen ihmisoikeusvalvonta tulee kannustamaan unionia huomioimaan entistä enemmän perusoikeudet ratkaisukäytännössään. Tämä on selvää, koska mitä tarkemmin unioni varmistaa, että unionin lainsäädäntö on kaikilta osin perusoikeuksien mukaisia, on tämän myötä myös pienempi riski siitä, että EIT puuttuisi unionin toimintaan.
Tutkimuksen keskeisestä kysymyksestä, eli Bosphorus- presumption tulevaisuudesta, on kuitenkin vaikea tehdä ennakointeja. Kaiken kaikkiaan, mielestäni ei tule unohtaa liittymisen päätarkoitusta, eli yksilöiden oikeussuojan parantamista EU:ssa. Tämän vuoksi olisi tietenkin tärkeää, että EIT:llä olisi laajin mahdollinen toimivalta EU:n lainsäädäntöä kohtaan, sekä toisaalta se, että valvonnan intensiteetti olisi mahdollisimman tiivistä väitettyjen unionin ihmisoikeusloukkausten osalta.
Vaikka unionin sitoutuminen ulkopuoliseen ihmisoikeusvalvontaan on unionioikeuden vaikutuspiirissä olevien yksilöiden kannalta myönteistä, on silti tärkeää muistaa asettaa liittyminen myös laajempaan kontekstiinsa. Kuten Groussot et al. on todennut, unohtaa ei tule, että EU on
liittymässä järjestelmään, joka on syvässä kriisissä659. Tätä ilmentää esimerkiksi EIT:n jutturuuhka ja sen aiheuttamat uskottavuusongelmat ja tähän liittyen voimistunut keskustelu EIT:n legitimiteetistä eräiden sopimusosapuolten piirissä. Osansa tähän keskusteluun on tuonut näkemykset EIT:n sekaantumisesta EIS:n sopimusosapuolten kansalliseen demokratiaan, missä korostuu keskeisesti jäsenvaltioille EIT:n toimesta jätettävän harkintamarginaalin laajuus.
Kysymyksen muodostaakin se, kuinka taata tehokas ihmisoikeuksien suojelu samalla kunnioittaen kansallista itsenäisyyttä. EIS:n uusilla 15. ja 16. lisäpöytäkirjoilla pyritään vahvistamaan EIT:n ja kansallisten tuomioistuinten välistä dialogia, millä pyritään vahvistamaan muun muassa EIT:n legitimiteettiä jäsenvaltioidensa silmissä. EU:n liittyminen sopimukseen ei siis ole ainoita muutoksia, joita ihmisoikeussopimusjärjestelmä on kohtaamassa.
Toisaalta tulee myös ottaa huomioon, että EIT:hen tuotavista valituksista ja todetuista ihmisoikeusloukkauksista suuri osa kohdistuu jäsenmaihin, jotka eivät ole edes EU:n jäseniä. EIT on lisäksi painottanut EIS:n oikeuksien turvaamista kansallisella tasolla, jotta se voisi keskittyä kaikista vakavimpien ihmisoikeusloukkausten käsittelyyn, kuten El-Masri vastaan Makedonia660- tapaus. Yllä sanotun osalta voidaankin tuoda esiin kysymys siitä, mitä unioni voi tuoda ja mikä vaikutus sillä tulee olemaan ihmisoikeussopimusjärjestelmään. Selvää on, että ihmisoikeussopimusjärjestelmää tulee edelleen kehittää ja tehostaa, jotta sen toiminta ja legitimiteetti taataan myös tulevaisuudessa. Oletettavaa on, että liittymisen myötä EU:lla tulee olemaan enemmän vaikutusta EIT:hen ja EIS:n kehittämiseen, jolloin EUT:n vaikutus EIT:n oikeuskäytäntöön eli EIS:n oikeuksien tulkintaan saattaisi kasvaa. EU:lla voikin olla tärkeä rooli ihmisoikeussopimusjärjestelmän vahvistamisessa, etenkin perusoikeuskirjan myötä.
Jatkokysymyksen unionin liittymisessä ihmisoikeussopimukseen muodostaa se, tuleeko EU liittymään EIS:n lisäksi myös muihin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, kuten taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia turvaaviin sopimuksiin. Esimerkiksi perustuslakivaliokunnan lausunnossa (PeVL 29/2000 vp) on katsottu, että tulevaisuudessa EU:n tavoitteena tulisi olla liittyminen myös Euroopan neuvoston sosiaaliseen peruskirjaan, sekä muihin Euroopan neuvoston piirissä solmittuihin sopimuksiin, samoin kuin YK:n ihmisoikeusyleissopimuksiin. Lisäksi laajemmassa kontekstissa tarkasteltuna nostaa unionin liittyminen ihmisoikeussopimukseen esiin kysymyksen myös muiden kansainvälisten järjestöjen mahdollisesta liittymisestä kansainvälisiin
659 Groussot et al. 2011, s. 17.
660 El Masri v. the Former Yugoslav Republic of Macedonia (2012).
ihmisoikeussopimuksiin, eli siitä, tullaanko tulevaisuudessa näkemään tämän tyyppistä trendiä unionin mallin perusteella.