Eurooppa-neuvosto antoi 15.12.2001 Laekenin julistuksen Euroopan unionin tulevaisuudesta, jonka pohjalta perustettiin Eurooppa-valmistelukunta eli konventti valmistelemaan vuoden 2004 Eurooppa-neuvoston kokousta. Laekenin julistuksessa unionille esitettiin kolme haastetta, joita olivat unionin demokratia, sen asema globaalissa maailmassa sekä kansalaisten odotukset.
Valmistelukunnan tulisi löytää vastauksia kysymyksiin unionin toimivaltajaosta ja sen määrittelystä, perussopimusten yksinkertaistamisesta, toimielinrakenteen uudistamisesta sekä Euroopan kansalaisten perustuslain kehittämisestä. Tavoitteena on tehdä unionista demokraattisempi, avoimempi ja tehokkaampi.1
Eurooppa-valmistelukunnan ehdotus sopimukseksi Euroopan perustuslaista saatiin valmiiksi 20.7.2003, jonka jälkeen se toimitettiin puheenjohtajamaa Italialle, jonka tuli saattaa päätökseen hallitusten välisen konferenssin neuvottelut, joilla perustuslain lopullinen versio hyväksyttäisiin.
Joulukuussa 2003 pidetty Eurooppa-neuvoston kokous ei kuitenkaan päässyt sopimuksesta yhteisymmärrykseen ja neuvottelut jatkuivat Irlannin puheenjohtajuuskaudella. Hallitustenvälinen konferenssi pääsi lopulta 18.6.2004 yksimielisyyteen sopimuksesta Euroopan perustuslaiksi ja perustuslaki allekirjoitettiin Roomassa 29.10.2004.2
Tutkielmassani tarkastelen Euroopan unionin perustuslaillisen sopimuksen laatimiseen liittyviä unionin jäsenmaiden hallitusten ja niiden edustajien puheita, selontekoja ja tiedotteita.3 Näitä keskusteluita käytiin uudesta perustuslaista ennen konventin työskentelyn aloittamista 28.2.2002, sen työskentelyn aikana 28.2.2002 - 20.7.2003 sekä uuden perustuslaillisen sopimuksen esittämisen 20.7.2003 jälkeen. Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, mitä mieltä Suomen, Saksan, Ranskan, Ruotsin ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset ja niiden edustajat ovat Euroopan unionin poliittisen integraation syvenemisestä, ja miten ne suhtautuvat unionin federalistiseen kehitykseen.
Oletuksenani on, että vaikka unionista ei ehkä koskaan tai ainakaan lähitulevaisuudessa tule federaatiota sen kaikkien kriteerien mukaisesti4, unionin kehitys kulkee kuitenkin koko ajan askel askeleelta federalistisempaan suuntaan, kansallisvaltioiden federaatioksi, vaikka välillä
1 Laekenin Eurooppa-neuvosto 14. ja 15. joulukuuta 2001, [www-dokumentti].
2 Sopimus Euroopan perustuslaista 2004, [www-dokumentti].
3 Jatkossa käytän puheista, selonteoista, tiedotteista etc. yhteistä nimitystä keskustelut tai puheenvuorot, sillä primääriaineistoni koostuu kokonaisuudessaan Euroopan unionin tulevaisuus–keskustelusta.
4 Esim. kansalaiset identifioituvat vahvasti federaatioon – eurooppalainen identiteetti. Kriteereistä lisää luvussa 2.1.1.
hallitustenvälinen ote vahvistuukin. Viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana Euroopan yhdentymisen aate on kukoistanut. Euroopan yhdentyminen on edennyt asteittain, askel askeleelta kohti poliittista yhteisöä. Unionin toimivalta on laajentunut yhä uusille politiikan aloille ja yhteistyötä monilla politiikan aloilla on lisätty. Todellisen poliittisen unionin tavoitteesta ollaan kuitenkin vielä kaukana. Euroopan unionin lopullista päämäärää koskeva jännite vallitsee niiden välillä, jotka pyrkivät Euroopan federaation tai ennemminkin kansallisvaltioiden federaation perustamiseen sekä niihin, jotka pitävät kansallisvaltioiden suvereenisuuden säilyttämistä tärkeimpänä päämääränä. Toisaalta eriytyneen integraation tai joustavuuden käsitteet sisältävät mahdollisuuden unionin asteittaiseen federalistiseen kehitykseen, mutta kuten tutkimuksessani tulee ilmi, eriytyminen saattaa johtaa yhtenäisen unionin murenemiseen ja ajatus Euroopan liittovaltiosta tai paremminkin kansallisvaltioiden federaatiosta, joka kattaisi kaikki unionin jäsenmaat, tuhoutuu.
Syyt, jotka ovat ajaneet Eurooppaa yhä tiiviimmäksi yhteisöksi, ovat olleet ensin toisen maailmansodan jälkeinen rauhan ylläpitäminen Euroopassa, kylmän sodan aikainen Neuvostoliiton uhka ja sen jälkeen hyvinvointi, jota on pyritty lisäämään taloudellisen yhteistyön avulla. Tämän taloudellisen motiivin ei kuitenkaan uskota olevan riittävä voima työntääkseen Eurooppaa kohti yhä tiiviimpää poliittista yhteisöä, Euroopan federaatiota.5 Kuitenkin hallitusten ja niiden edustajien kannanotoissa näkyy vahvana toive Euroopasta maailman poliittisena mahtina, jolla on yhteinen ääni maailmanpolitiikassa sekä halu laajentaa unionin toimivaltaa yhä uusille politiikan aloille.
Uuden perustuslain nähdään joko edistävän poliittisen integraation etenemistä tai estävän sen, riippuen millaisia uudistuksia siihen kirjataan.
Kysymys eurooppalaisuudesta henkisessä mielessä on tärkeä. Esimerkiksi Paneurooppalainen liike ei hahmotellut kovin pitkälle menevää yhtenäisyyttä ennen kuin eurooppalaisten ihmisten kesken olisi luotu valtiolliset rajat ylittävä yhteenkuuluvaisuuden tunne.6 Tämän päivän unionista henkinen yhteenkuuluvuus, eurooppalainen identiteetti puuttuu, jonka takia poliittisen unionin rakentamisen päämääränä onkin kansallisvaltioiden federaatio, ei Euroopan federaatio. Tässä päämäärässä tunnustetaan kansallisvaltioiden erilaiset identiteetit ja kansalaisten samaistuminen omiin kansallisvaltioihinsa. Ehkä joskus tulevaisuudessa eurooppalaisuus identiteettinä kehittyy, jolloin Euroopan federaatiota voidaan alkaa rakentaa. Työssäni sivuutan tämän henkisen yhteenkuuluvuuden, en siksi, ettei sillä ole merkitystä, mutta mikäli tavoitteena on yhdentyminen
5 Mikkeli 1994, 184.
6 Mikkeli 1994, 190-191.
kohti kansallisvaltioiden federaatiota, kansalaisten identifioituminen omaan kansallisvaltioonsa tulee pysymään vahvana.
Tutkimukseni tukeutuu vahvasti aiempaan tutkimukseen federalismista. Suomalaista kirjallisuutta ja tutkimusta federalismista löytyy suhteellisen vähän eikä keskustelua federalistisesta kehityksestä ole juurikaan käyty. Euroopan unionin myötä federalismin tutkimus on kuitenkin lisääntynyt Suomessa. Myöskään federalismia käsittelevän ulkomaisen kirjallisuuden hankinta ei ole ollut täysin ongelmatonta. Olen kuitenkin löytänyt kattavan federalismia käsittelevän kirjallisuuden työni perustaksi, vaikka osin olen joutunut turvautumaan voimakkaasti joihinkin tiettyihin lähteisiin, esimerkiksi Tapio Raunion kirjaan Liittovaltiot – Federalismin teoria ja arki ja Heikki Mikkelin kirjaan Euroopan idea – Eurooppa-aatteen ja eurooppalaisuuden pitkä historia.
Federalismin tutkimus Suomessa rajoittuu siis vain muutamiin asian harrastajiin ja suomalaisessa julkisessa keskustelussa federalismi ei ole kovinkaan tunnettu keskustelunaihe. Euroopan unionin poliittisen integraation tiivistyessä keskustelua federalismin periaatteista ja sen demokratiaa lisäävästä vaikutuksesta tulisi käydä enemmän. Tästä syystä tutkielmani on pieni vastaus tähän vaatimukseen. Uskon kuitenkin unionin poliittisen integraation tiivistyessä, federalismin, moninaisuuteen perustuvan poliittisen järjestelmän mallin, saavan yhä lisääntyvää kannatusta unionin jäsenvaltioiden keskuudessa. Federalistinen poliittinen järjestelmä nähdään myös usein ainoana tienä unionin demokratisoimiseen.
Tutkielmani toisessa luvussa muodostan lähtökohdan tutkimukselleni eli määrittelen federalismin ja sen keskeisiä käsitteitä sekä tarkastelen federalismin historiallista kehitystä ja sitä, miten federalistisiin ratkaisuihin on päädytty. Tarkastelen myös Euroopan yhdentymisestä käytyä historiallista keskustelua sekä Euroopan unionin federalistisia piirteitä. Kolmannessa luvussa esittelen aineistoni ja analyysimenetelmäni. Tutkimukseni perustuu voimakkaasti federalismin teorialle ja määrittää näin empiiristä analyysia. Tästä syystä määrittelen analyysivaiheessa, viidennessä luvussa, ensin federalismin peruselementtejä ja muita tärkeäksi katsomiani tarkastelukulmia, ja liitän ne siten itse analyysivaiheeseen. Näin tutkimukseni empiirisessä osassa teoria ja empiria vuorottelevat. Tutkimukseni viimeisessä luvussa pohdin analyysin tuloksia ja teen loppupäätelmät.
Tutkielmani ei ollut tarkoitus olla niinkään eri jäsenvaltioita vertaileva tutkimus vaan halusin tarkastella erityisesti hallitusten yksittäisten edustajien mielipiteitä ja korostuksia unionin
poliittisesta integraatiosta ja mahdollisia eroja heidän painotuksissaan. Empiirinen analyysi kuitenkin pakotti vertailemaan jäsenmaiden välisiä eroja enemmän kuin aioin. Tämä johtui siitä, että hallitusten edustajien puheenvuorot noudattavat hallituksen sopimaa linjaa hyvin tarkasti.
Suomen hallituksen edustajat ovat hyvin yksimielisiä kaikista unionin poliittiseen integraatioon liittyvistä kysymyksistä. Tämä johtuu Suomen poliittisesta järjestelmästä, johon kuuluu yksimielisyys, konsensus. Sama pätee niin Yhdistyneeseen kansakuntaan, Ruotsiin sekä Saksaan.
Ranskan edustajien esityksistä löytyi erilaisia painotuksia, jopa toisille vastakkaisia näkemyksiä.
Vaikka joitakin eroja jäsenvaltioiden hallitusten edustajien puheista ilmeni, pääpiirteissään tutkimuksesta tuli enemmän jäsenvaltioiden hallitusten linjan vertailua sen suhteen, kuinka niissä suhtaudutaan unionin poliittisen integraation tiivistymiseen ja federalistiseen kehitykseen.