1.1. Tutkimuksen tarkoitus ja rakenne
”Ollaan siis ison asian äärellä, arvokeskustelun ytimessä”, Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen totesi 19.10.2010 – viikko Ylen Ajankohtaisen kakkosen Homoillan jälkeen. Vuonna 2010 käytiin poikkeuksellisen aktiivista julkista keskustelua valtion ja kirkon suhteen perusteisiin liittyen. Tässä arvokeskustelussa kävi ilmi, missä yhteyksissä ja millä tavoin suhde yhteiskunnassa ilmenee sekä miten siihen suhtaudutaan niin valtion, kirkon kuin kansalaistenkin keskuudessa. Suhdetta käsiteltiin useista näkökulmista ja eri aihealueisiin liittyen.
Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, mikä on Suomen valtion ja evankelis-luterilaisen kirkon instituutiotason suhde vuoden 2010 julkisen keskustelun valossa. Kirkko näkyi vuonna 2010 tiedotusvälineissä silmiinpistävän paljon. Aktiivisen arvokeskustelun viriäminen oli yllättävää, ja se herätti monia kysymyksiä. Miksi kirkko alkoi yhtäkkiä kiinnostaa ihmisiä muodostuen esimerkiksi Helsingin Sanomille lähetettyjen mielipidekirjoitusten suosituimmaksi aiheeksi? Miksi julkinen arvokeskustelu syntyi juuri kirkon ympärille? Keskustelu toi esiin valtion ja kirkon suhteen. Miksi valtiolla ja kirkolla on vielä 2010-luvulla näin vahva suhde? Onko Suomessa valtionkirkko?
Aiheen ajankohtaisuus sekä valtion ja kirkon suhteeseen liittyvät monet vastaamattomat kysymykset perustelevat tutkimusaiheeni valintaa. Yleiset uskonnon yhteiskunnalliseen heikkenemiseen tai vahvistumiseen liittyvät teoriat ovat sovellettavissa yli valtiorajojen. Erilaiset valtion ja kirkon suhteen teoretisoinnit ovat myös hyödyllisiä vertailupohjia. Suhde kietoutuu kuitenkin syvälle yhteiskuntaan ja historiaan, minkä vuoksi se on jokaisessa valtiossa ainutlaatuinen. Siksi kansainvälinen tutkimus ei yksinään pysty selittämään juuri Suomelle ominaisia piirteitä. Täällä aihetta on tutkittu lähinnä kirkon näkökulmasta teologien keskuudessa.
Uskonnon julkisuuden lisääntyminen ja tuore arvokeskustelu ovat herättäneet kysymyksiä ja tuoneet esiin ongelmakohtia valtion ja kirkon suhteessa. Kansalaisyhteiskunnasta nousevat vaatimukset edellyttävät suhteen perusteiden pohdintaa 2010-luvulla. Keskustelussa käsitellyt asiat eivät jakaneet ainoastaan kirkkoa. Myös kansa jakautui merkittäviksi koettujen arvokysymysten äärellä. Valtion ja kirkon suhdetta on tärkeää tutkia myös yhteiskuntatieteissä.
Tutkimuksen teoreettinen perusta muodostuu erilaisista instituutiotason mahdollisista kehityssuunnista valtion ja kirkon suhteessa. Teoriaosuudessa luvussa kaksi käsitellään sekularisaatiota (uskonnon heikkeneminen), sakralisaatiota (uskonnon vahvistuminen),
maallistumista (valtio- ja kirkkoinstituutioiden eriytyminen) ja uskontotaloutta (uskonnon yhteiskunnallisen aseman hahmottaminen rinnastamalla se talouden logiikkaan) keskittyen kuitenkin makrotason ilmiöiden selittämiseen. Huomiota kiinnitetään myös valtion ja kirkon sijoittumiseen yhteiskunnan julkiseen piiriin sekä suhteen legitimiteettiin. Kolmannessa luvussa käsitellään kirkon oikeudellista perustaa, päätöksentekoa ja suhdetta poliittiseen päätöksentekoon.
Näiden kautta muodostetaan käsitys valtio- ja kirkkoinstituution välisistä oikeudellisista siteistä sekä keskinäisistä rooleista. Muissa Pohjoismaissa vallitsevien valtion ja kirkon suhteiden esittely liittää Suomen tilanteen yhtäläisyyksineen ja eroavaisuuksineen laajempaan kontekstiin.
Tutkimuskysymykseen vastataan yhdistämällä teoreettinen pohdinta vuonna 2010 käytyyn julkiseen keskusteluun valtion ja kirkon suhteesta. Neljännessä luvussa tarkennetaan tutkimuskysymystä ja esitellään tutkimusmenetelmä sekä käytetty empiirinen aineisto, joka muodostuu Helsingin Sanomista vuodelta 2010. Empiirisen aineiston analyysissä hyödynnetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä ja tulkinnan taustalla normatiivista institutionalismia. Aineistoa jäsennetään julkisesta keskustelusta nousseiden seitsemän teeman kautta. Viidennessä luvussa muodostetaan aineistolähtöisesti kymmenen alaluokkaa ja teorian pohjalta kolme yläluokkaa. Empiirisestä aineistosta analyysin avulla nousevaa tietoa tarkastellaan teorian valossa. Huomiota kiinnitetään valtio- ja kirkkoinstituution eriytymiseen, yhdistäviin tekijöihin, riippuvaisuuteen, yhteistyöhön ja keskinäiseen vaikutukseen. Yläluokat kokoavissa johtopäätöksissä nostetaan esiin merkittävimmät tutkimustulokset ja asemoidaan julkisessa keskustelussa valtion ja kirkon suhteesta muodostunut käsitys teoriaan. Tämän kautta pohditaan valtion ja kirkon instituutiotason suhdetta Suomessa vuonna 2010 sekä siinä tapahtuvia mahdollisia muutoksia.
1.2. Valtion, legitimiteetin ja kirkon käsitteet
Valtio voidaan määritellä valtiosäännöstä, laeista ja asetuksista sekä valtiollisista instituutioista koostuvaksi kokonaisuudeksi1. Valtiosääntö pitää sisällään perustuslain ohella lain valtioneuvostosta, valtioneuvoston ohjesäännön ja säädökset, vaalilainsäädännön ja puoluelain.
Suomi on valtiosäännöltään tasavaltainen yhtenäisvaltio.2 Valtiosääntö sisältää siis oikeusnormiston, joka säätelee valtion ja sen ylimpien päätöksentekoelinten toimintaa. Eduskunta ja valtioneuvosto, sisältäen ministeriöt, ovat tämän tutkimuksen kannalta merkitykselliset valtiolliset instituutiot. Niiden kautta luodaan valtion ja kirkon toimintaa sääntelevää normistoa ja politiikkaa.
1 Berndtson 2004, 57.
2 Myllymäki 2008.
Valtio ja kirkko ovat instituutioita, joiden toimintaa oikeudellinen normisto säätelee. Oikeusnormit muodostavat siis puitteet myös sille, millaista näiden instituutioiden yhteistyö voi olla.
Max Weberin mukaan
”valtio on oikeusjärjestyksenä ja hallitsemiskoneistona toimiva pakkoyhteisö, joka onnistuneesti vaatii itselleen fyysisen väkivallan käytön legitiimiä eli oikeutettua ja yleisesti hyväksyttyä monopolia määrätyllä maantieteellisellä alueella”3.
Tämän valtiomääritelmän yhteydessä mainitaan tutkimuksen kannalta toinenkin merkittävä käsite, legitimiteetti, joka ymmärretään Weberin tavoin toiminnan oikeutuksena ja hyväksyttävyytenä.
Valtio voi omalla alueellaan antaa määräyksiä ja sääntöjä, jotka koskevat kaikkia. Valtion toiminta edellyttää instituutioita, joihin tarvitaan henkilöstöä ja taloudellisia resursseja. Verotus on yksi valtion varainhankinnan keinoista.4 Myös kirkolla on verotusoikeus, mikä sitoo sen aseman selvästi julkiseen hallintoon valtion rinnalle. Kirkko saa lisäksi osuuden yhteisöverosta.
Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa käsiteltäessä käytän yksinkertaisemmin ilmaisua kirkko, joka esiintyy myös yleisessä merkityksessä instituutiona esimerkiksi valtion ja kirkon suhdetta käsittelevien teorioiden yhteydessä. Pohjoismaiden evankelis-luterilaiset kirkot ovat lyhyemmin tässä pohjoismaiset kirkot, ja vastaavasti esimerkiksi Ruotsin evankelis-luterilaisesta kirkosta käytän termiä Ruotsin kirkko.
Suomessa julkisen hallinnon organisaatio voidaan jakaa kolmeen päälohkoon eli valtion hallintoon, kunnalliseen hallintoon ja välilliseen julkishallintoon. Tämän lisäksi julkisen hallinnon organisaatioon sisältyvät Ahvenanmaan maakuntahallinto, evankelis-luterilaisen kirkon hallinto ja ortodoksisen kirkkokunnan hallinto. Myös Suomen oikeudenkäyttöpiiriin hallintotoiminnallaan vaikuttavat eurooppalaiset hallintoyksiköt on sisällytettävissä julkisen hallinnon organisaatioon.
Valtion ja kuntien lisäksi myös evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkkokunta sekä niiden seurakunnat ovat julkisoikeudellisia oikeushenkilöitä.5 Valtiota voidaan lähestyä kansalaistensa kokonaisuutena ja kirkkoa seurakuntalaisten muodostamana. Tässä tutkimuksessa keskitytään kuitenkin instituutiotasoon, johon päättäjien, virkamiesten ja jäsenten toiminta sekä valtion että kirkon kohdalla silti vaikuttaa.
3 Weber 1978 teoksessa Paloheimo - Wiberg 2005, 88–89.
4 Berndtson 2004, 49, 223.
5 Laakso ym. 2006, 39, 45.