• Ei tuloksia

Järjestelmien käyttöönotto, ohjelmoitavuus ja käytettävyys

Yksi suuri etu langattomien valaistuksenohjausjärjestelmien ominaisuuksista verrattuna langallisiin järjestelmiin on sen joustavuus ja muunneltavuus. Usein langalliset DALI- tai DMX-valaistuksenohjausjärjestelmät vaativat aina ammattilaisen suorittamaan valaistus-järjestelmän käyttöönoton ja muutosten tekemisen ohjelmointiin. Langallisen järjestel-män muutostöissä vaaditaan usein myös uudelleen kaapelointia, mikä lisää kustannuksia ja vaatii sähköasentajan tekemään työn. Haastatteluiden avulla haluttiin selvittää, pys-tyykö käyttäjä itse tekemään haluamansa ohjelmointimuutokset helposti omaan valais-tuksenohjausjärjestelmäänsä.

Nykyään valaistusta voidaan ohjata useilla eri tavoilla ja näiden tapojen ohjelmointi ei välttämättä ole ihan helppoa. Valaisimia voidaan ohjata päivänvaloon, aikaan tai liikkee-seen perustuen. Valaistusta voidaan ohjata myös esimerkiksi henkilökohtaisesti puhelin-sovelluksen avulla tai seinäkytkimistä. Jos järjestelmässä on useita eri tapoja ohjata va-laisimia ja toimitilassa halutaan käyttää useita erilaisia ohjausmenetelmiä, on ne osattava ohjelmoida järjestelmään oikein.

Valaisinkohtainen valaistuksen ohjaus on erittäin hyödyllinen ominaisuus etenkin toimis-toissa. Valaisinkohtaisen ohjauksen avulla jokaiselle työpisteelle voidaan luoda yksilöl-linen työympäristö. Ihmisillä on usein erilaiset mieltymykset valon suhteen ja eri henkilöt voivat haluta työskennellä joko kirkkaammassa tai himmeämmässä työympäristössä. Li-säksi, jos valaisimet ja ohjausjärjestelmä mahdollistavat värilämpötilansäädön, niin työ-pisteen käyttäjä voi itse säätää työpistekohtaisen valaisimen värilämmön preferenssinsä mukaiseksi. Vaikka viileämmän valon onkin todettu olevan parempi työn tehokkuuden kannalta, kaikki eivät välttämättä pidä kylmemmästä värilämpötilasta.

Casambi

Casambin tavoitteena on ollut, että Casambi-valaistuksenohjausjärjestelmän käyttö olisi mahdollisimman helppoa loppukäyttäjälle. Verkon käyttöönoton voi tehdä kuka vain. Ca-sambi-valaistuksenohjausjärjestelmän käyttöönotto tapahtuu joko puhelimeen tai tablet-tiin asennettavan Casambi-sovelluksen avulla. Sovelluksen avulla määritellään verkko ja sen asetukset. Tässä vaiheessa voidaan päättää, näkyykö verkko muille vai onko se esi-merkiksi täysin avoin, jolloin kuka tahansa voi käyttää kyseistä Casambi-verkkoa. Järjes-telmässä on neljä eri tasoa mikä määrittää verkon jakamisen. Verkko voidaan piilottaa täysin, jolloin pitää tietää verkon nimi ja salasana, jotta verkon voi löytää ja siihen voi liittyä. Seuraava taso on pelkästään ylläpitotaso, jolloin verkkoon pystytään kirjautumaan vain ylläpidon sähköpostilla ja salasanalla. Kolmantena vaihtoehtona on, että verkko suo-jataan salasanalla, jolloin kaikki Casambi-sovelluksen käyttäjät voivat liittyä verkkoon käyttäjäsalasanan avulla. Silloin kaikki voivat ohjata valaisimia, mutta muokkausten te-keminen vaatii aina ylläpitäjän salasanan. Avoimeen verkkoon voi liittyä kuka vain, mutta verkon muokkaamiseen tarvitaan tässäkin tapauksessa ylläpitäjän salasana. Lisäksi verkon käyttöoikeudet jakautuvat kolmeen tasoon: ylläpito-, valvoja ja käyttäjätaso. Jo-kaiselle tasolle voidaan antaa eri salasana. Vain ylläpitäjä voi muokata verkon jakamis- ja salasana-asetuksia tai poistaa verkon. Valvoja voi ylläpitäjän lisäksi muokata verkon asetuksia, kun taas käyttäjäoikeuksilla voidaan vain käyttää verkkoa. Verkkoa voidaan hallita useamman käyttäjän taholta samanaikaisesti.

Käyttöönotossa valaisimet, sensorit ja kytkimet liitetään verkkoon Casambi-sovelluksen avulla. Tässä vaiheessa liitettävät laitteet voidaan nimetä, jonka jälkeen voidaan esimer-kiksi alkaa muodostamaan valaisinryhmiä. Kun kaikki halutut laitteet ovat liitetty ja va-laisinryhmät on muodostettu, voidaan alkaa määrittelemään, miten valaistusta ohjataan missäkin tilassa. Valaistusta voidaan ohjata esimerkiksi päivänvaloon, liikkeen tunnis-tukseen, aikaohjelmiin tai kytkimien käyttöön perustuen. Casambi-sovelluksesta löytyy myös valmiiksi “vuorokausirytmi” valaistuksen ohjaustoiminto, jonka avulla saadaan to-teutettua vuorokausirytmiin perustuva valaistuksen ohjaus. Käyttäjä voi myös itse muo-kata ohjauskäyrää, joka määrittää halutut värilämpötilat tiettyyn kellonaikaan. Aikaohjel-mia voidaan tehdä viikonpäiviin, kuukausiin tai yksittäisiin päiviin pohjautuen. Esimer-kiksi pyhäpäiviin voidaan luoda oma valaistustilanne.

Jos toimitiloihin tulee muutoksia, niin käyttäjän on itse helppo tehdä tarvittavat muutok-set valaisinryhmiin applikaation avulla. Tämä tosin vaatii valvojan tai ylläpitäjän käyttö-oikeudet. Valaisinryhmien muuttaminen käyttäjän toimesta mahdollistaa järjestelmän helpon muuntojoustavuuden. Valaisimia pystytään ohjaamaan ryhmäkohtaisesta tai va-laisinkohtaisesti. Koska järjestelmää pystytään ohjaamaan usealta mobiililaitteelta sa-manaikaisesti ja käyttäjille voidaan antaa oikeuksia valaisinten ohjaukseen, mahdollistaa tämä myös henkilökohtaisen työpistevalaistuksen ohjauksen.

Ensto Workspaces

“Toivotaan koko ajan, että mentäs enemmän siihen, että asiakkaat tekisivät itse” kuuluu vastaus Enston edustajalta tiedusteltaessa käyttäjän kykyä ohjelmoida järjestelmä itse te-kemään halutut toiminnot. Käyttäjä pystyy itse tete-kemään tarvittavat toimenpiteet järjes-telmän ohjelmoimiseksi ja Enstolta todetaankin, että tavoitteena heillä on ollut järjestel-män nopea käyttöönotto ja tätä tavoitetta yritetään saavuttaa valmiiksi määritetyillä funk-tioilla. Tällaiset ovat esimerkiksi käytäviin ja toimistoihin tarkoitetut valmiit ohjelmamal-lit. Demonstraationa järjestelmän helposta käyttöönotosta Enston edustajat mainitsevat, että heidän toimistonsa Workspaces-järjestelmä on pystytty konfiguroimaan n. 18 minuu-tissa. Tämä tarkoittaa valaisimien tunnistusta ja perusryhmittelyä. Toimistossa on n. 100 valaisinta. Toki tämän käyttöönoton on tehnyt järjestelmän jo entuudestaan tuntenut hen-kilö, mutta siitä saa idean kuinka nopeaa järjestelmän käyttöönotto voi olla.

Workspaces-järjestelmän avulla valaisimia voidaan ohjata vakiovalosäädön, liiketunnis-tuksen, aikaohjelmien tai kytkinten avulla. Vuorokausirytmin luomiseen ei ole olemassa valmista ohjelmaa, vaan käyttäjän on itse luotava värilämpötilan säätö aikaohjelmien avulla. Auringonlasku ja -nousu -ohjelmat ovat kuitenkin olemassa, johon nämä itse luo-dut aikaohjelmat on mahdollista yhdistää. Se miten valaistusta ohjataan, on käyttäjän pää-tettävissä ja käyttäjä voi tehdä ohjausmuutokset järjestelmään itse, jos hänelle on annettu oikeudet siihen. Workspaces-järjestelmässä on neljä eri tasoa, minkä perusteella määrite-tään, mitä oikeuksia järjestelmän käyttäjillä on. Nämä oikeudet annetaan käyttäjille käyt-töoikeusavaimilla. Avainten jakaminen onnistuu joko QR-koodin tai tekstiyhdistelmän avulla. Alimman tason oikeuksilla voidaan ohjata yksittäisiä laitteita esim. työpistekoh-taista valaisinta, minkä avulla pystytään toteuttamaan henkilökohtainen valaistus. Seu-raavan tason käyttöoikeudella pystytään ohjaamaan yksittäisen huoneen valaistusta. Tästä seuraava taso on aluetaso, mikä mahdollistaa useiden huoneiden/ryhmien valaisinten oh-jauksen. Viimeisimpänä tasona on koko kiinteistön valaistuksen ohjaus. Yhdelle käyttä-jälle voidaan antaa useampi avain. Tämän lisäksi on olemassa Master key -käyttöoikeus, jonka avulla pystytään hallita koko järjestelmää. Tämän avulla pystytään tekemään muu-toksia valaisinryhmiin ja esimerkiksi, jos toimiston pohjaratkaisua muutetaan ja väliseinä puretaan, on kahden valaisinryhmän yhdistäminen sovelluksen avulla helppoa. Tähän tar-koitukseen löytyy sovelluksesta valmis toiminto. Lisäksi ryhmiä voi muokata muutenkin helposti.

Vaikka ryhmien ja ohjelmointimuutosten teko on käyttäjälle mahdollista tehdä itse, on se myös mahdollista toteuttaa Enston toimesta etänä. Tämä onnistuu pilvipalvelun välityk-sellä. Käytännössä kaikki muutokset, päivitykset ja valaisimien ohjaaminen onnistuu etänä. Ainoastaan valaisimien tunnistus ohjausverkkoon on toteutettava paikan päällä.

Jotta muutosten teko onnistuu etänä, on myös tiedettävä, missä valaisimet sijaitsevat ra-kennuksessa.

Fagerhult Organic Response

Organic Response -valaistuksenohjausjärjestelmään on esiasennettu tehdasasetukset, joi-den avulla valaistuksenohjausjärjestelmä toimii saman tien ilman erillistä käyttöönottoa tai ohjelmointia. Valaisimia ei tarvitse erikseen yhdistää mobiilisovelluksen kautta va-laistuksenohjausverkkoon, vaan valaisimet rupeavat kommunikoimaan toisten kanssa au-tomaattisesti infrapunan avulla. Valot syttyvät liikettä havaitessa ja lähettävät seuraaville valaisimille tietoa infrapunan avulla. Organic Response -valaistuksenohjausjärjestelmän asetuksia voidaan muuttaa mobiilisovelluksen avulla. Tätä varten tarvitaan IR-dongle, joka yhdistetään puhelimen AUX-porttiin. Dongle kommunikoi sitten valaisimen kanssa ja valaisimen asetuksia päästään muuttamaan. Ainoastaan ohjelmointioikeudet omaava henkilö voivat muuttaa ohjelmointiasetuksia. Fagerhult antaa nämä oikeudet niitä tarvit-seville. Ilman ohjelmointioikeuksia valaistusta pystytään ohjaamaan rajoitetusti. Jotta kaikkia valaisimia ei tarvitse käydä yksitellen läpi donglen avulla, on sovelluksessa ole-massa Relay-toiminto, joka lähettää asetetut asetukset tilan muille valaisimille.

Koska ohjausjärjestelmä käyttää infrapunaa valaistuksenohjaukseen, pohjaratkaisujen muutokset eivät välttämättä vaadi valaistuksenohjausjärjestelmän uudelleen ohjelmoin-tia. Seinän toisella puolella olevat valaisimet eivät pysty kommunikoimaan toisella puo-lella olevien valaisimien kanssa. Tämä tilanne automaattisesti muodostaa kaksi erillistä valaistusohjaustilaa/ryhmää. Jos seinä puretaan, niin valaisimet pääsevät kommunikoi-maan toistensa kanssa ja järjestelmä täten adaptoituu uuteen tilanteeseen automaattisesti.

Jos kuitenkin halutaan luoda erillisiä ryhmiä, muuttaa valotasojen asetuksia tai vii-veaikoja, onnistuu tämä käyttämällä ohjelmointisovellusta.

Organic Response -järjestelmän avulla valaisimia voidaan ohjata päivänvaloon, aikaan, liikkeeseen tai käyttäjän komentoihin perustuen. Käyttäjän komennot voidaan toteuttaa joko seinäkytkimillä tai mobiilisovelluksen avulla. Organic Response -valaistuksenoh-jausjärjestelmä mahdollistaa useamman käyttäjän valaistuksenohjauksen samassa järjes-telmässä. Tämän avulla työpistekohtainen valaistuksen ohjaus on mahdollista puhelimen avulla.

Helvar ActiveAhead

ActiveAhead-järjestelmä lähtee toimimaan saman tien, kun nodet yhdistetään sähköverk-koon. Tämä on mahdollista, koska kaikki ActiveAhead-laitteet ovat provisioitu valmiiksi jo tehtaalla, joten heti virran saadessaan nodet rupeavat keskustelemaan toistensa kanssa.

Tästä alkaa nodejen itseoppiminen ja valaistuksen ohjaaminen. Järjestelmä ei vaadi eril-listä konfiguraatiota tai valaisinten komissiointia, mutta jos käyttäjä haluaa luoda itse va-laisinryhmiä tai muokata järjestelmän asetuksia on konfigurointi tehtävä ActiveAhead-mobiilisovelluksen avulla. Tämän konfiguroinnin voi tehdä kuka vain verkkoon liittyvä.

Ensimmäisenä verkkoon liittyvä voi määrittää koodin valaistusverkkoon pääsemiseksi.

Itseoppiva algoritmi kerää tietoa oman noden anturien avulla sekä ympäriltä olevilta nodeilta. Nodessa on liiketunnistimen lisäksi valoanturi, jonka avulla valaistusta sääde-tään hallitsevan valaistusvoimakkuustason mukaan. Oletuksena node-kohtainen vakiova-losäätö on päällä. Algoritmin avulla valaisimet oppivat tilojen käyttöä ja ohjautuvat sen mukaisesti. Esimerkiksi käytävällä valot syttyvät kulkijan edellä ja ennakoivat kulkijan liikkeitä. Algoritmin avulla valaistusta myös himmennetään ja sammutetaan tiloista, missä valoa ei tarvita. Käytösmallien oppiminen mahdollistaa valaistuksen ohjaamisen

lisäksi nopeamman ja kevyemmän konfiguraation. Lisäksi algoritmiin perustuvan oh-jauksen avulla järjestelmä adaptoituu tilan muutoksiin, joten uudelleen konfigurointi ei ole välttämätöntä tilojen pohjaratkaisujen tai tilojen käytön muuttuessa.

Valaistuksen ohjelmointi tapahtuu myös ActiveAhead-sovelluksen avulla. Tämän käyttö on suunniteltu mahdollisimman helpoksi, jotta kuka tahansa osaisi tehdä tarvittavat muu-tokset ohjausjärjestelmään. Helvar onkin saanut hyvää palautetta sovelluksesta ja sen in-tuitiivisuudesta. Sovelluksen avulla voidaan määrittää valaisinryhmät ja niiden ohjaus.

Sovellukseen voidaan tallentaa esiasetuksia, joita voidaan hyödyntää tilojen valaistuksen-ohjauksen määrittämisessä. Tämä nopeuttaa järjestelmän konfigurointia huomattavasti.

ActiveAhead-sovelluksen avulla paritetaan myös QR-koodit valaisimiin, joiden avulla työpistekohtainen valaisimien hallinta on mahdollista. Työpistekohtaiseen valaistuksen-ohjaukseen käytetään erillistä ActiveTune-mobiilisovellusta. Sovelluksen avulla luetaan QR-koodi, joka on liimattu esimerkiksi työpöytään, jonka jälkeen sovelluksella voidaan ohjata QR-koodiin paritettuja valaisimia. Tämän sovelluksen avulla voidaan ohjata yksit-täisiä valaisimia tai useampia valaisimia n.10 metrin säteellä. Toimistohuoneen valais-tuksen ohjaaminen on mahdollista, mutta kokonaisen avotoimiston valaisinten ohjaami-nen ei ole ActiveTuohjaami-nen avulla mahdollista. Jos halutaan ohjata suurempia tiloja manuaa-lisesti, tämä on mahdollista esimerkiksi langattoman ohjauspaneelin avulla.

Vuorokausirytmin toteuttaminen on mahdollista tietokoneeseen asennettavan sovelluk-sen avulla. Tietokoneeseen kytketään dongle, jonka avulla tietokone on yhteydessä valai-simiin. Tämän donglen avulla pystytään tosin ohjaamaan vain Bluetooth-kantaman sisällä olevia valaisimia, joten kerroskohtainen tai rakennuskohtainen vuorokausirytmin luomi-nen ei ole mahdollista. Sovelluksen avulla voidaan myös ohjata lähellä olevia valaisimia.

ActiveAhead järjestelmän avulla ei pystytä ohjaamaan valaistusta aikaohjelmiin perus-tuen.

Osram Encelium

Käyttöönotto tehdään ammattilaisen toimesta, koska järjestelmä on tarkoitettu suuriin kohteisiin ja käyttöönotto konfiguraation tekeminen olisi hankalaa henkilölle, jolla ei ole tuntemusta järjestelmästä. Greenled tarjoaa pääkäyttäjä koulutusta asiakkailleen järjestel-män käyttämistä varten. Järjesteljärjestel-män konfiguraatio ja käyttö tapahtuu tietokoneella Pola-ris 3D -ohjelmiston avulla. Tätä sovellusta käytetään myös valaistuksenohjausjärjestel-män asetusten muokkaamiseen ja käyttämiseen. Sovelluksen avulla käyttäjä voi tehdä ohjelmointimuutokset ja asetukset itse, jos hänelle on annettu käyttöoikeudet siihen.

Käyttöoikeuksien avulla voidaan määrittää tarkasti ketkä voivat tehdä mitäkin muutoksia sovelluksessa.

Käyttöliittymä, esitetty Kuva 12, on visuaalinen, mikä helpottaa valaistuksenohjausjär-jestelmän muutoksien tekoa. Sovelluksessa kaikki valaistusohjausverkon laitteet ovat nähtävillä pohjapiirustuksessa, josta voidaan valita laitteet, joiden asetuksia halutaan muokata. Valaistusryhmien tekeminen ja muuttaminen on helppoa ja se onnistuu piirtä-mällä ryhmä pohjapiirrokseen. Jos kyse on muutoksesta, niin voidaan itse valita, säilyte-täänkö ryhmän aikaisemmat ohjaukset vai määritesäilyte-täänkö ryhmälle uudet ohjaukset. So-vellus mahdollistaa ohjausjärjestelmän tietokantojen kopioimisen toiseen kohteeseen, mutta tällöin toisen kohteen valaistusohjausverkon olisi oltava käytännössä identtinen al-kuperäisen rakennuksen valaistusohjausverkon kanssa. Muutoin valaistusohjauksenoh-jelmoinnissa voidaan käyttää aikaohjelmien kopiointia toisiin ryhmiin.

Kuva 12. Enceliumin hallintaan tarkoitettu Polaris 3D -käyttöliittymä. [35]

Encelium-valaistuksenohjausjärjestelmän avulla valaisimia voidaan ohjata aikaohjel-mien, vakiovalosäädön, liiketunnistuksen sekä painikkeiden avulla. Encelium-nodeen on integroituna valmiiksi aina läsnäolo- ja valosensori. Vuorokausirytmin luominen onnis-tuu aikaohjelmien avulla, mutta sille ei ole olemassa automaattista toimintoa sovelluksessa. Enceliumohjattua valaistusta voidaan myös ohjata Encelium Personal Control -tietokoneohjelman avulla. Tämä on tarkoitettu vain yhden tai useamman ryhmän ohjauk-seen, eikä sen avulla pystytä tekemään muuta kuin ohjata näitä ryhmiä. Käyttäjälle anne-taan avain, jonka avulla hän pääsee kirjautumaan Personal Control -käyttöliittymään, jossa hän voi ohjata valaisimia ja tallentaa valaistustilanteita. Koska Encelium -järjestel-mässä valaisimien aliryhmittely on mahdollista, niin avokonttorin yksittäisten työpistei-den henkilökohtainen valaistuksen ohjaus on mahdollista.

Signify Interact Office Wireless

Interact Office Wireless -järjestelmän käyttöönotto tapahtuu Signifyn ammattilaisen te-kemänä. Käyttöönotto vaatii laajempaa tietotaitoa järjestelmästä, joten on päädytty siihen, että ammattilainen hoitaa käyttöönoton. Käyttöönotossa kohteesta luodaan GPS-koordi-naatteihin perustuva pohjapiirustus, jota voidaan hyödyntää valaistuksenohjausjärjestel-män käytössä. Käyttöönoton yhteydessä luodaan valaistusryhmät ja määritellään para-metrit, minkä mukaan valaisimia ohjataan. Käyttäjä voi tämän jälkeen muuttaa järjestel-män ohjausparametrejä itse sovelluksen avulla. Tämmöisiä parametrejä ovat valaistusta-sojen määritykset ja esimerkiksi aikaviiveet. Käyttäjä ei kuitenkaan voi itse tehdä suu-rempia muutoksia ohjausjärjestelmään, kuten valaisinten uudelleen ryhmittelyä, vaan täl-löin on oltava yhteydessä Signifyihin, joka hoitaa muutokset. Muutosten teko onnistuu etäyhteyden avulla.

Valaistusta ohjataan pääosin päivänvaloon ja läsnäoloon perustuen. Lisäksi käyttäjä voi tehdä itse aikaohjelmia joko mobiilisovelluksen tai verkkokäyttöliittymän avulla. Vuoro-kausirytmin luominen ei ole mahdollista Interact Office -valaistuksenohjausjärjestel-mällä, koska järjestelmä ei tue värilämpötilan säätöä. Valaistusta voidaan ohjata useam-malta mobiililaitteelta samaan aikaan, jolloin henkilökohtainen työpistevalaisimen ohjaus on mahdollista. Tällöin työpistekohtaisten valaisimien on oltava yksi valaisinryhmä. Va-laisinryhmän sisällä ei voida ohjata yksittäisiä valaisimia. Käyttäjä pääsee ohjaamaan työ-pistekohtaista valaisinryhmää mobiilisovelluksella, joko Bluetoothin tai VLC:n (Visible

Light Communication) kautta. Kun käytetään VLC-tekniikkaa, niin puhelimen kameran avulla voidaan vastaanottaa valaisimen lähettämä valaisinosoite. Tämän jälkeen mobiili-laitteella voidaan ohjata kyseistä valaisinryhmää.