r
eilu sata vuotta sitten se alkoi, suomalainen insinöörikoulutus, silloisessa teollisuuden kehdossa Tampereella. Tuosta ajasta on kuljettu pitkä matka nykyhetkeen, jossa insinöörikoulutusta on 19 suomenkielisessä ammattikorkea-koulussa ja kolmessa ruotsinkielisessäkin aina Rovaniemeltä Kotkaan ja Vaasas-ta Varkauteen.Suomalainen insinöörikoulutus on arvostettua ja tunnustettua. Se on tuot-tanut maallemme hyvinvointia koko olemassaolonsa ajan erittäin laaja-alaisesti.
Suomalainen insinööriosaaminen on ollut merkittävin syy sille, että olemme yksi maailman kilpailukykyisimmistä valtioista kaikilla mittareilla mitattuna.
Suurin ja toisten mielestä jopa surullisin menestystarina tähän liittyen on No-kia. Monissa maissa Suomi tunnetaan vain ja ainoastaan Nokiasta. Ilman suo-malaisten insinöörien luomaa matkapuhelinvalmistajaa olisimme todennäköi-sesti puolelle maapallolle vain pieni tuntematon valtio tuolla jossain. Nokian noususta puhuttaessa on muistettava, että avainasemassa oli nimenomaan suo-malainen insinööriosaaminen.
Maailma muuttuu nykyään todella nopeasti ja kehitys kehittyy lähes eks-ponentiaalista vauhtia. Tämä luo suuria haasteita itse koulutukseen, sen sisäl-töön ja määrään. Nokian kasvaessa 1990-luvulla tietotekniikan aloituspaikkoja lisättiin radikaalisti, mikä tuolloin oli täysin oikea ratkaisu. Virhe kuitenkin tehtiin, kun ei osattu ennustaa tulevaa ja vähentää koulutuksen aloituspaikkoja tarpeeksi ajoissa. Tästä virheestä emme voi ketään syyttää, vaan ainoastaan ot-taa opiksi. Ideaalitilanteessa koulutusmäärien tulisikin seurata elinkeinoelämän tarpeita täysin reaaliajassa, mikä sanomattakin on lähes mahdotonta ennustaa.
Varsinkin viime aikoina on huomattu, että elinkeinoelämän tarpeet voivat vaih-della hyvinkin radikaalisti pienen ajan sisällä.
Nyt ja jatkossa meidän on uusia koulutusohjelmia suunniteltaessa ja kyisiä muokattaessa otettava tarkemmin huomioon kriittinen näkökulma ny-kyhetkeen ja lähitulevaisuuteen. Koulutuksen suunnittelussa elinkeinoelämän tarpeisiin nähden tulemme karkeasti sanottuna noin viisi vuotta jäljessä. Yksi vuosi menee koulutusohjelman suunnitteluun ja seuraavat neljä opiskelijoiden kouluttamiseen. Tällä aikavälillä elinkeinoelämän tarpeet ja vaatimukset ovat saattaneet muuttua jopa erittäin merkittävästi.
Vuonna 2010 suomalainen mobiilipeliteollisuus koki nousukauden, kun Angry Birds tuli tunnetuksi ympäri maailman. Huomattiin, että olemme maa-ilman parhaita virtuaalipelien tekemisessä. Tähän herättiin aivan liian myöhään toimenpiteiden muodossa, kun alettiin järjestää ensimmäisiä puhtaasti pelitek-nologiaan keskittyviä koulutusohjelmia ammattikorkeakoulussa. Esimerkiksi vuonna 2013 aloittaneista peliteknologian insinööriopiskelijoista ensimmäiset tulevat valmistumaan aikaisintaan 2016, jos opinnot etenevät vähintään aika-taulussa. Onkin syytä kysyä, onko vielä kolmen vuoden kuluttua peliteknologia vahvin osa-alueemme kansainvälisessä vertailussa vai onko se silloin jo jokin aivan muu. Olimme kuitenkin osoittaneet taitomme ja lahjakkuutemme vir-tuaalipelien tekemiseen jo paljon ennen 2010-lukua, esimerkkinä Max Payne.
Suuri kysymys onkin, tiedostammeko oman insinööriosaamisemme vah-vuudet? Osaammeko suunnitella insinööriopinnot niin, että koulutus seuraa ai-kaansa? Tämä kuitenkin lienee käytössä olleella koulutusrakenteella mahdotonta, koska kuten mainittu kehitys kehittyy eksponentiaalista vauhtia ja ainoastaan kristallipallolla voimme kohdistaa koulutuksen oikeille aloille oikeaan aikaan.
Tällä hetkellä suomalaisessa insinöörikoulutuksessa eletään murroksen ja muutoksen aikaa. Vuonna 2012 opetus- ja kulttuuriministeriö leikkasi aloi-tuspaikkoja insinöörikoulutuksesta vajaa tuhat. Tuo leikkaus oli välttämätön ja tuli viimeisellä mahdollisella hetkellä, mutta se oli silti pieni pettymys. Paikkoja olisi pitänyt leikata vielä lisää ainakin 600. Silloin olisi oltu jo paljon lähempä-nä elinkeinoelämän mahdollisuuksia vastaanottaa uusia insinöörejä vuosittain.
Vuodesta 2013 lähtien nuorten koulutuksessa insinööriopiskelijoita aloittaa OKM:n mukaan hieman yli 6 600 vuosittain, mikä on aivan liikaa elinkeino-elämän tarpeisiin nähden. Tätä yhtälöä valitettavasti helpottaa, jos näin voidaan ilmaista se, että Tilastokeskuksen mukaan aloittaneista vain noin 60 % suorit-taa tutkintonsa viiden vuoden kuluessa, keskeyttämisistä suurin osa tapahtuu ensimmäisen kahden vuoden aikana. Tämä on äärimmäisen kallista ja maksaa yhteiskunnalle useita miljoonia vuodessa. Ongelmana on, että tekniikan alalle päätyy luvattoman paljon niin sanottuja vääriä henkilöitä koko ajan. Toisaalta jos kaikki aloittaneet tekniikan alan opiskelijat valmistuisivat, olisi meillä silloin massiivinen ongelma tuhansien työttömien insinöörien muodossa. Yhtälö siis tarvitsee aloituspaikkojen laskua sekä tutkintojen läpäisyprosentin nousun toi-miakseen, ja tähän tulisi kaikin keinoin pyrkiä.
Opetuksen laadussa ja opetusmenetelmissä on jääty, kärjistetysti ilmaisten, pahasti kivikaudelle. Opetuksessa käytämme edelleen samoja menetelmiä kuin viimeiset muutama tuhat vuotta. Edelleen opettaja on edessä ja opiskelijat rivissä seuraamassa. On käsittämätöntä, miten haluttomia olemme olleet uudistamaan ja innovoimaan uutta, jotta oppisimme nopeammin ja tehokkaammin. Liian pitkään on periaatteena ollut se, että opettaja opettaa. Todellisuudessa pitäisi keskittyä siihen, että opiskelijat oppivat. Tässä on yksi merkittävä kehittämi-sen alue. On kaikin keinoin pyrittävä siirtymään opetuskeskeisestä tekemisestä oppimiskeskeiseen tekemiseen. Opiskelijoille on annettava enemmän vastuuta omasta oppimisestaan ja kehittymisestään. Heti opiskeluaikana on jokaisen in-sinööriopiskelijan opittava insinöörimäiset ajattelu- ja toimintatavat. Nykyaika vaatii, että insinööriopinnot olisi rakennettu enemmän työelämälähtöisyydestä ja aktiivisesta tekemällä oppimisesta. Opiskelumenetelmät tulisikin rakentaa tästä lähtökohdasta katsottuna.
Oppimiskeskeistä toimintaa harjoitetaan jo useissa ulkomaisissa korkeakou-luissa ja osittain joissakin kotimaisissa korkeakoukorkeakou-luissa. Ongelma tässä on se, että opiskelijoille siirtyy suurempi vastuu oppimisesta. Jo seitsemänvuotiaasta asti on totuttu siihen, että opettaja opettaa. Jos lapsi ei opi, niin se on opettajan vika. Kun ihminen kasvatetaan tähän ajatusmaailmaan, on ymmärrettävää, ettei korkeakouluissa ole suurta halua siirtyä oppimiskeskeisiin opetusmenetelmiin.
Osasyynä haluttomuuteen uudistaa tekniikan alan ammattikorkeakoulu-opetusta on myös ammattikorkeakoulujen rahoitusmalli, jossa koulu saa 70 % rahoituksesta aloituspaikoista ja 30 % valmistuvista. Onneksi meneillään oleva AMK-uudistus tuo muutosta ja rahoituksessa siirrytään määrää mittaavista teki-jöistä laatua mittaaviin tekijöihin. Uudessa rahoitusmallissa on riskinsä, sillä ra-hoituksesta merkittävä osa tulee 55 opintopistettä lukuvuodessa suorittaneista.
Insinöörialoilla tässä jäädään pahasti rahoituksen ulkopuolelle. Jos koulu jakaa sisäisen rahoituksen koulutusaloille yleisen rahoitusmallin mukaan, on suurena riskinä, että insinöörikoulutuksen taso laskee entisestään. Ammattikorkeakou-luopiskelijoista 55 opintopistettä suorittaa keskimäärin arvioiden mukaan 28 prosenttia. Insinööriopiskelijat jäävät jopa tästä luvusta kauas taakse.
Koulujen tulisi siis rohkeammin siirtyä vanhentuneista käytänteistä nykyai-kaisempiin toimintatapoihin. Kouluilta vaaditaan rohkeutta uudistua ja kehit-tää omaa toimintaansa tehokkaammaksi jokaisella sektorialueella. Työelämäläh-töisyyttä tulee lisätä ja kehittää. Opiskelijoiden on totuttava kommunikoimaan yritysmaailman edustajien kanssa heti ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien, sillä tulevaisuudessa sosiaaliset taidot, kansainvälisyysosaaminen, verkostoitu-mistaidot sekä ammatilliset kommunikointitaidot tulevat olemaan yhä suurem-massa asesuurem-massa yksilön ammattitaidoista puhuttaessa.
Suomalainen insinöörikoulutus vaatii vuodesta 2013 alkaen voimakkaita ryhtiliikkeitä. Tekniikan alojen pääsykoe on ehdottomasti tuotava nykypäivän
insinöörin tasolle. Kokeessa tulee mitata samoja asioita, joita vaaditaan työelä-mässä olevalta valmistuneelta insinööriltäkin. Tällöin saadaan varmistettua, että koulutukseen pääsevät juuri ne henkilöt, jotka ovat eniten motivoituneita ja soveltuvia alalle. Tämän ohella myös koulutuksen tasosta tulee pitää huolta her-keämättä. Koulutuksen laatu on kaiken a ja o, kun puhutaan laadukkaista suo-malaisista insinööreistä. Oppilaitosten tulee suorittaa tarpeeksi lyhyin väliajoin auditointeja tulosaluekohtaisesti sekä myös valtakunnallisella tasolla toisten op-pilaitosten suorittamana. Mahdollisesti myös ammattikorkeakouluille luotava niin sanottu ranking-lista voisi tuoda kouluille terveen ja kaikille edullisen kil-pailutilanteen. Ovathan kaikki ammattikorkeakoulut pian itsenäisiä osakeyhti-öitä, jolloin niiden olisi tarkoituskin kilpailla toistensa kanssa.
Kuten mainittu, kehitys kehittyy ja on mahdotonta sanoa, minkä alan insi-nöörejä Suomessa valmistuu tulevaisuudessa. AMK-uudistuksen myötä ollaan siirtymässä pois kankeista koulutusohjelmista paljon kätevämpiin koulutusvas-tuisiin. Jo lähitulevaisuudessa opiskelijoilla on enemmän vapautta valita opinto-jaksojaan. Tämä on ehdottomasti hyvä ja joustava suunta insinöörikoulutuksen kehitykselle.
Olemme pitkään olleet aivan liian tutkinto-orientoitunut kansa. Katsom-me aivan liikaa korkeakoulusta valmistuneen insinöörin tutkintopaperia ja siinä olevia arvosanoja. Tällöin valmistuneiden todellinen osaaminen usein unohtuu.
Nykyään työmarkkinoilla ei ole enää ensisijaisesti relevanttia se, minkä tutkin-non on hankkinut vaan se, mitä oikeasti osaa. Kouluissa on ollut tämän ym-märtäminen ongelma jo pitkään. Opiskelijoille on annettu lista kursseista, jotka heidän tulee suorittaa hyväksytysti, tai muuten tutkintoa ei tule. Sen sijaa tulisi ainoastaan varmistaa, että ennen tutkinnon saamista tulisi osata tietyt asiat tie-tyllä tasolla välittämättä siitä, missä osaaminen on hankittu ja milloin.
Jo jonkin aikaa on oppilaitoksissa ollut käytössä AHOT-käytäntö (aikaisem-min hankitun osaamisen tunnusta(aikaisem-minen). AHOT tarkoittaa sitä, että opiskeli-jan ei tarvitse välttämättä suorittaa tiettyä opintojaksoa korkeakoulussa, mikä-li hän pystyy todistamaan, että on hankkinut kyseistä opintojaksoa vastaavan osaamisen aikaisemmin muualla tai samassa oppilaitoksessa. Tällä hetkellä meil-tä puuttuu valtakunnallisella tasolla yhteiset AHOT-käymeil-tänteet ja -standardit.
Korkeakoulujen tulisi rohkeasti lähteä kehittämään omia käytäntöjä kyseistä työkalua varten ja näin varmistaa oma kilpailukykynsä tulevaisuudessakin.
Nämä epäkohdat tulisi ensi sijassa saada kuntoon, jolloin opiskelijoiden ete-neminen opinnoissa olisi joustavampaa ja tehokkaampaa. Tekoja vaaditaan, sillä mikään asia ei muutu itsestään.
Nyt ja lähitulevaisuudessa ovat ne hetket, jotka määrittelevät sen, millaista insinöörikoulutusta Suomessa on tarjolla 2030-luvulla. Nyt voimme tehdä ne rohkeat ja oikeat ratkaisut sen eteen, että myös 20 vuoden kuluttua maastam-me valmistuu maailman parhaita ja kilpailukykyisimpiä insinöörejä. On