Yritysvastuun politiikkaa
4. Hyvinvointivaltio laajalla yritysvastuulla
ensimmäisessä solussa. 50 Tästä järjestelmästä puuttuvat yhteiskunnan sosioekonomiset rakenteet, jotka voisivat huolehtia ihmisten sosiaalisten ja taloudellisten lähtö-kohtien tasa-arvoisuudesta sekä tasata ”matkan varrella”
kasautuvia eroja. Yritykset voivat keskittyä yhteiskunta-rakenteen erityissuojeluksessa osakkeenomistajien talou-dellisten etujen ajamiseen. Tällä järjestelmällä onkin tai-pumus tuottaa epätasa-arvoinen taloudellisen vaurauden jakauma kansalaisten kesken.
Yhdistettäessä libertaristinen minimivaltio laajaan yri-tysvastuuseen, jossa yritys omaksuu yhä enemmän poliit-tisia ja sosiaalisia vastuita yhteiskunnassa, saadaan moraa-lisen työjaon järjestelmä, jota kutsumme minimivaltioksi laajalla yritysvastuulla. Järjestelmä on tiivistettynä Tau-lukon 1 toisessa solussa. Akateeminen yritysvastuukes-kustelun valtavirta on puolustanut siirtymistä kapeasta yritysvastuusta kohti laajaa yritysvastuuta libertaristisella minimivaltio-oletuksella. Suositus tehdään kuitenkin strategisen sidosryhmäjohtamisen tai muiden mana-gement-ideoiden nimissä, ilman julkisia yhteiskunnallisia perusteluja. Liikkuminen minimivaltiosta kapealla yri-tysvastuulla kohti minimivaltiota laajalla yriyri-tysvastuulla voidaan ymmärtää prosessiksi, jossa poliittista valtaa ja vastuuta kanavoidaan yhteiskunnassa epätasa-arvoisen taloudellisen vallan keskittymille eli liikeyrityksille ja niiden sidosryhmille. Tässä prosessissa epätasa-arvoinen
taloudellinen valta tulee hallitsemaan yhteiskunnallista elämää kokonaisvaltaisemmin ja se siirtyy demokraat-tisen poliitdemokraat-tisen vallan ulottumattomiin. Mieleen tulevat patruunatalouden ajat.51
Yhdistämällä pohjoismainen hyvinvointivaltio ja kapea yritysvastuu saadaan moraalisen työnjaon järjes-telmä, jota kutsumme nimellä hyvinvointivaltio kapealla yritysvastuulla. Järjestelmä on tiivistettynä taulukon 1 solussa 3.52 Laajentamalla yritysvastuuta hyvinvointi-valtio-oletuksella saadaan puolestaan moraalisen työjaon järjestelmä, jota kutsumme nimellä hyvinvointivaltio laa-jalla yritysvastuulla. Järjestelmä on taulukossa 1 solussa 4.53 Akateeminen yritysvastuukeskustelun valtavirta ei ole kuitenkaan tarkastellut näitä soluissa 3 ja 4 tiivis-tettyjä moraalisen työjaon järjestelmiä eikä liikkumista niiden välillä.Ehkä hyvinvointivaltio on laajenevan yri-tysvastuun kannalta liian haastava konteksti, kun tarjolla on suotuisampi minimivaltiokehys. Toisin kuin minimi-valtion ohuus, hyvinvointiminimi-valtion laajat julkiset rakenteet eivät takaa suuria ja helposti valloitettavia markkinoita laajalle yritysvastuulle ja taloudellisesti vahvoja toimijoita näiden markkinoiden hyödyntäjiksi. Pohjoismaisten hy-vinvointirakenteiden ohentaminen sitä vastoin kasvattaa laajan yritysvastuun kysyntää ja tarjontaa.
Yhteiskunnallisesti merkittäviä ovat siirtymät yhdestä yhteiskunnan perusrakennetyypistä toiseen ja laajenevan yritysvastuun rooli tällaisten kansalaisten vapauden ja tasa-arvon kannalta mullistavien prosessien yhteydessä.
Näyttäisi siltä, että laajenevan yritysvastuun tekniikat ovat enemminkin osia sellaisissa poliittisissa ohjelmissa, jotka ovat siirtämässä suomalaista yhteiskuntaa kohti libertaris-tisia moraalisen työnjaon järjestelmiä kuin ylläpitämässä pohjoismaista moraalijärjestystämme. Käytännössä tämä tarkoittaisi taloudellisen vallan yhteiskunnallisen mer-kityksen huomattavaa vahvistamista ja demokraattisen vallan otteen heikentämistä taloudesta. Taloudessa ei
py-Taulukko 1: Moraalisen työnjaon järjestelmiä
Politiikka/Yritysetiikka Libertarismi Liberaali tasa-arvo Kapea yritysvastuu 1. Minimivaltio kapealla
yritysvastuulla
Milton Friedman, Björn Wahlroos
3. Hyvinvointivaltio kapealla yritysvastuulla
Varhainen suomalainen hyvinvointivaltio
(ks. av. 52)
Laaja yritysvastuu 2. Minimivaltio laajalla yritysvastuulla
Akateemisen
yritysvastuukeskustelun valtavirta Patruunatalous (ks. av. 51)
4. Hyvinvointivaltio laajalla yritysvastuulla
Tarja Halonen
Valokuva: Oskari Oinonen
rittäisi liberaalin tasa-arvoajattelun mukaiseen kansanvaltaistamiseen.
Yritysvastuu ei ole pelkkä strate-gisen johtamisen teema, vaan se kos-kettaa kansalaisten vapautta ja tasa-arvoisuutta ja on siten poliittinen kysymys. Yritysvastuukeskustelun onkin omaksuttava poliittisesti avoi-mempi ja avarampi suhde tutkimus-kohteeseensa. On irrottauduttava yh-destä yritysvastuun poliittisesta taus-tasta ja hahmotettava vaihtoehtoja.
Lisäksi alalla olisi käytävä avointa ja rationaalista keskustelua eri yritys-vastuun poliittisten käsitysten välillä.
Näihin haasteisiin vastaaminen vaatii yritysvastuudebatin akateemisen kontekstin laajentamista poliittisen teorian suuntaan.
Kiitokset Heidi Hirstolle, Simo Järve-lälle, Marja-Liisa Kakkuri-Knuutti-lalle, Kai Luotoselle, Ville Lähteelle, Maija-Riitta Ollilalle, Pekka Pälille, Kristina Rolinille, Keijo Räsäselle, Petri E. Räsäselle, Ville-Pekka Sorsalle, Armi Temmekselle ja anonyymille refereelle artikkelimme rakentavasta kommentoinnista.
Viitteet
1 Ks. Eräsaari 2002; Heiskala & Luhtakal-lio 2006; Julkunen 2001; Saari & Yeung 2007; Patomäki 2007.
2 Ks. Väyrynen 2001, Heiskala & Luhta-kallio 2006, Moisio 2007.
3 Ks. Tainio & Lilja 2003, Tainio et.al.
2003, Tainio 2006.
4 Patomäki 2007, Tienari 2008.
5 Crane & Matten 2004, Matten & Crane 2005, Walsh 2005.
6 Ks. McWilliams & Siegel 2001, Godfrey
& Hatch 2007.
7 Ks. Jones & Wicks 1999, Wood 1991, Jones 1995.
8 Ks. Porter & Kramer 2006.
9 Scherer & Palazzo 2007
10 Jones, Parker & ten Bos 2005, 97; Mäki-Jones, Parker & ten Bos 2005, 97; Mäki-nen & Rolin 2007.
11 Friedman 1962; 1970.
12 Friedman 1970.
13 Crane & Matten 2004 14 Freeman 1984.
15 Mäkinen & Rolin 2007.
16 Freeman 1984, 25.
17 Lovio 2004, 54.
18 Scherer & Palazzo 2007, Walsh 2005,
Matten et.al. 2003.
19 Crane & Matten 2004. Ks. myös Matten et.al. 2003, Matten & Crane 2005.
20 Scherer & Palazzo 2007, Vogel 2005, Margolis & Walsh 2003.
21 Porter & Kramer 2006, Wood 1991, Jones 1995.
22 Scherer & Palazzo 2007.
23 Vrt. Halme 15.2. 2008.
24 Carroll 1991.
25 Libertarismista laajemmin Loukola 1994, Saastamoinen 1998, Räsänen 2007.
26 Nozick 1974, Rawls 1996, Mäkinen 2004b.
27 Friedman 1962.
28 Friedman 1962, 34-35.
29 Mäkinen & Rolin 2007.
30 Crane & Matten 2004.
31 Mäkinen 2004b.
32 Freeman & Phillips 2002, Freeman et.al.
2007.
33 Durkheim 1997/1893, Dasgupta 1993, 105.
34 Ks. Kettunen 1986, Kuisma 1993, Kos-kinen 2001
35 Rawls 1971; 1996, Nagel 1991, Cohen 1997; 2000, Murphy 1998, Mäkinen 2004a; 2004b, Scheffler 2005, Freeman 2007.
36 Scheffler 2005.
37 Saastamoinen 1998.
38 Nozick 1974, Rawls 1996, 262-265.
39 Räsänen 2007.
40 Hayek 1995/1944, Nozick 1974.
41 Mäkinen 2004b.
42 Marens 2007.
43 Kymlicka 2002; Scheffler 2005.
44 Kymlicka 2002, 97.
45 Rawls 1971; 1996; 1999a; 1999b; 2001.
46 Rawls 1971 luku II.
47 Rawls 1996, luento VII.
48 Rawls 1996 luento VII.
49 Rawls 1971, 1996, Mäkinen 2004a, Freeman 2007.
50 Suomessa Sammon konserninjohtaja Björn Wahlroos näyttää edustavan tätä kantaa. Hänen mukaansa yritysten teh-tävä on osakkeenomistajien varallisuu-den kartuttaminen. Verojen alentaminen on lisäksi hänelle aina oikeaa yhteiskun-tapolitiikkaa, ja tuloerojen kasvusta on tässä yhteydessä turha huolestua. Ks.
Wahlroos 2007; 2008.
51 Esimerkki tältä ajalta on pieni Mäntän kunta Pohjois-Hämeessä vuosina 1880–
1970, jolloin Serlachiuksen suku pyöritti puuhiomoa (vuodesta 1868) ja paperi-tehdasta (vuodesta 1881 lähtien) ja syn-nytti ympärilleen paikkakunnan, joka oli jäsenineen vahvasti osa G. A. Serlachius Oy:n liiketoimintaa. Yyrityksen johdossa olleet patruunat vastasivat suhteellisen pitkään paikkakunnan asukkaiden lähes koko elämästä. Syntynyttä moraalisen työnjaon järjestelmää on kuvattu mm.
Palkkatyöläinen-lehdessä (25.4.2006) 52 Esimerkki tästä on järjestelmä, joka
syntyi kun Mänttä julkisten palveluiden järjestelmänä ”ulkoistettiin” 1960- ja 1970- lukujen aikana vaiheittain G.
A. Serlachius -yhtiöstä tai se itsenäistyi osana suomalaista hyvinvointivaltiopro-jektia. Syntyi moraalisen työnjaon
järjes-telmä, jossa kuntalaisten arjen rakennus-aineet ryhdyttiin vähitellen tuottamaan yrityksen ulkopuolisissa julkisissa insti-tuutioissa. Samalla G. A. Serlachiuksen Mäntän paperitehtaan sidos ympäröivään paikkakuntaan purkaantui vaiheittain, ja yrityksen johtaminen ”ammattimaistui”.
Tämä tendenssi vahvistui edelleen, kun G. A. Serlachius fuusioitui vuonna 1987 Metsäliiton teollisuuden kanssa Metsä-Serlaksi ja yrityksen pääkonttori siirtyi pois Mäntästä. Kun yrityksen ehkäpä etäisempi johtamisote vahvistui ja Ser-lachiuksen suvun sidos Metsä-Serlaan (ja Mäntän tehtaisiin) löystyi, vahvistui myös Mäntän tehtaiden rationalisointi.
Nykyisin näistä tehtaista on jäljellä pehmopaperituotanto osana Metsä-liitto- konserniin kuuluvaa MetsäTissue-yritystä. (ks. Mäntän tehtaiden vaiheista tarkemmin Sivonen 2004)
53 Suomalaisessa poliittisessa keskustelussa Presidentti Tarja Halonen on ehdottanut yritysvastuun laajentamista hyvinvointi-valtiokehyksessä. Ks. Halonen 2008.
Kirjallisuus
Carroll, Archie, The Pyramid of Corporate Social Responsibility: Toward the Moral Management of Organizational Stake-holders. Business Horizons. July-Aug., 1991, 39–48.
Cohen, Gerald, Where the Action Is: On the Site of Distributive Justice. Philosophy &
Public Affairs, 26, 1997, 3–30.
Cohen, Gerald, If You’re an Egalitarian How Come You’re So Rich? Harvard University Press, Cambridge, Mass. 2000.
Crane Andrew & Matten, Dirk, Business Ethics: A European Perspective. Oxford University Press, Oxford 2004.
Dasgupta, Partha, An Inquiry into Well-Being and Destitution. Clarendon Press, Oxford 1993.
Durkheim, Emile, The Division of Labor in Society (De la division du travail social, 1893). Engl. G. Simpson. The Free Press, New York 1997/1893.
Eräsaari, Leena, Julkinen tila ja valtion yhtiöit-täminen. Gaudeamus, Helsinki 2002.
Freeman, Edward, R., Strategic Management:
A Stakeholder Approach. Pitman, Boston 1984.
Freeman Edward, R. & Phillips, Robert, A., Stakeholder Theory: A Libertarian Defense. Business Ethics Quarterly. Vol 12, Issue 3, 2002, 331–349.
Freeman, Edward, R., Martin, Kirsten, Parmar Bidhan, Stakeholder Capitalism. Journal of Business Ethics. 74, 2007, 303–314.
Freeman, Samuel, Rawls. Routledge, London
& New York 2007.
Friedman, Milton, Capitalism and Freedom.
The University of Chicago Press, Chi-cago 1962.
Friedman, Milton, The Social Responsibility of Business Is to Increase Its Profits. New York Times Magazine. 13 Sept., 1970.
Godfrey, Paul, C. & Hatch, Nile, W. Research-ing Corporate Social Responsibility: An Agenda for the 21sr Century. Journal of Business Ethics. 70, 2007, 87–98.
Halme, Minna, Hyödynnä vastuullisuutta inno-vatiivisesti! http://www.hse.fi/FI/articles/
research/article 110208.htm 5.2.2008.
Halonen, Tarja, Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe vuoden 2008 valtiopäi-vien avajaisissa 5.2.2008. http://www.
presidentti.fi/netcomm/news/showar-ticle.asp?intNWSAID=68125
Hayek, Friedrich, A. Tie orjuuteen (The Road to Serfdom, 1944). Suom. Jyrki Iivonen.
Gaudeamus, Helsinki 1995.
Heiskala, Risto & Luhtakallio, Eeva (toim.), Uusi jako. Miten Suomesta tuli kilpailu-kyky-yhteiskunta. Gaudeamus, Helsinki 2006.
Jones, Thomas, M., Instrumental Stakeholder Theory: A Synthesis of Ethics and Eco-nomics. Academy of Management Review.
20, 1995, 404–437.
Jones, Thomas. M. & Wicks, Andrew. C., Convergent stakeholder theory. Acad-emy of Management Review. 24, 1999, 206–221.
Jones, Campbell, Parker Martin & ten Bos, Rene, For Business Ethics. Routledge, London & New York 2005.
Julkunen, Raija, Suunnanmuutos. 1990-luvun sosiaalipoliittinen reformi Suomessa. Vas- Vas-tapaino, Tampere 2001.
Kallio, Tomi, J., Taboos in Corporate Social Responsibility Discourse. Journal of Busi-ness Ethics. 74, 2007, 165–175.
Kettunen, Pauli, Poliittinen liike ja sosiaalinen kollektiivisuus. Tutkimus sosiaalidemokra-tiasta ja ammattiyhdistysliikkeestä Suo-messa 1918–1930. SHS, Helsinki 1986.
Kuisma, Markku, Metsäteollisuuden maa.
Suomi metsät ja kansainvälinen järjes-telmä 1620–1920. SHS, Helsinki 1993.
Koskinen, Tarmo, Suomi metsäsektoriyhteiskun-tana, HSE:n julkaisuja, Helsinki 2001.
Kymlicka, Will, Contemporary Political Phi-losophy An Introduction. 2nd ed. Oxford University Press, Oxford 2002.
Lagerspetz, Eerik, Talouden moraali, moraa-liton talous ja F. A. Hayekin uuslibe-ralismi. Teoksessa Ilkka Kauppinen (toim.), Moraalitalous. Vastapaino, Tam-pere 2004, 92–134.
Loukola, Olli, Miksi pysähtyä tähän? Eli liberalismista libertarismiin ja eteen-päin. Teoksessa Häyry, H. & Häyry, M.
(toim.) Ajatus 50, Teemanumero Vapaus ja moraalin perusta. Suomen Filosofinen Yhdistys, Helsinki 1994. 69–99.
Lovio, Raimo, Yrityksen sidosryhmät ja ympä-ristöjohtaminen. Teoksessa Heiskanen, E. (toim.) Ympäristö ja liiketoiminta Arkiset käytännöt ja kriittiset kysymykset.
Gaudeamus, Helsinki 2004, 53–68.
Marens, Richard, Returning to Rawls: Social Contracting, Social Justice, and Tran-scending the Limitations of Locke. Jour-nal of Business Ethics. 75, 2007, 63–76.
Margolis, Joshua. D. & Walsh, James. P.
Misery Loves Companies: Rethinking social initiatives by business. Admin-istrative Science Quarterly. 48, 2003, 268–305.
Matten, Dirk, Crane, Andrew, & Chappel, Wendy, Behind the Mask: Revealing the True Face of Corporate Citizenship.
Journal of Business Ethics. 45, 2003,
109–120.
Matten, Dirk & Crane, Andrew, Corporate citizenship: Toward an Extended Theo-retical Conceptualization. Academy of Management Review. 30, 2005, 166–
179.
McWilliams, Abagail, & Siegel, Donald, Cor-porate Social Responsibility: A Theory of the Firm Perspective. Academy of Man-agement Review. 26, 2001, 117–127.
Moisio, Sami, Valtiomuutoksen tuottaminen Suomessa Poliittisen maantieteen näkö-kulma. Politiikka 4/07, 229–247.
Murphy, Liam, Institutions and the Demands of Justice. Philosophy & Public Affairs, 22, 1998, 267–292.
Mäkinen, Jukka, John Rawlsin oikeudenmu-kaisuuskäsityksen merkitys normatiiviselle taloustieteelle. Helsinki School of Eco-Helsinki School of Eco-nomics Acta Universitatis Oeconomicae Helsingiensis A–244, Helsinki 2004a.
Mäkinen, Jukka, Oikeudenmukainen kestävä kehitys ja moraalisen työn jako. Teok-sessa Heiskanen, E. (toim.) Ympäristö ja liiketoiminta. Arkiset käytännöt ja kriit-tiset kysymykset. Gaudeamus, Helsinki 2004b, 303–315.
Mäkinen, Jukka & Rolin, Kristina, Do Busi-ness Organizations Need an Ethics of Their Own? Paperi esitelty kokouksessa 23rd World IVR Congress of Philosophy of Law and Social Philosophy, Krakova, 1.–6.8.2007.
Nagel, Thomas, Equality and Partiality.
Oxford University Press, Oxford 1991.
Nozick, Robert, Anarchy, State, and Utopia.
Basic Books, New York 1974.
Palkkatyöläinen, Mäntän historiaa. http://
www.palkkatyolainen.fi/pt2006/pt0604/
p060425-t2.html 25.4.2006.
Patomäki, Heikki, Uusliberalismi Suomessa.
Lyhyt historia ja tulevaisuuden vaihtoeh-dot. WSOY, Helsinki 2007.
Porter, Michael, E., & Kramer, Mark, R., Strategy & Society. Link between Com-petitive Advantage and Corporate Social Responsibility. Harvard Business Review.
December, 2006, 77–92.
Rawls, John, A Theory of Justice. Harvard Uni-versity Press, Cambridge, Mass. 1971.
Rawls, John, Political Liberalism. With a New Introduction and The “Reply to Haber-mas”. Columbia University Press, New York 1996.
Rawls, John, Collected Papers. Freeman, Samuel (toim.) Harvard University Press, Cambridge, Mass. 1999a.
Rawls, John, The Law of Peoples. Harvard Uni-versity Press, Cambridge, Mass. 1999b.
Rawls, John, Justice as Fairness A Restatement.
Kelly, Erin, (toim.) Harvard University Press, Cambridge, Mass. 2001.
Räsänen, Petri, Uusliberalismi ja lupaus vapau-desta. niin & näin 4/07, 99–107.
Saari, Juho, & Yeung, Anne, Birgitta, Oikeu-denmukaisuus hyvinvointivaltiossa. Gau-deamus, Helsinki 2007.
Saastamoinen, Kari, Eurooppalainen libera-lismi. Etiikka, talous ja politiikka. Atena Kustannus Oy, Jyväskylä 1998.
Scheffler, Samuel, The Division of Moral Labour: Egalitarian Liberalism as Moral Pluralism. Proceeding of the Aristotelian
Society Supplementary Volume 79, 2005, 229–253.
Scherer, Andreas, Georg, & Palazzo, Guido, Toward a Political Conception of Corpo-rate Responsibility: Business and Society Seen From a Hebermasian Perspective.
Academy of Management Review. Vol. 32, No. 4, 2007, 1096–1120.
Sivonen, Pauli (toim.) Under the Eagle’s Wings.
Publications series of the G.A. Serlachius Museum, no. 1, Gösta Serlachius Fine Arts Foundation, Mänttä 2004.
Tainio, Risto, & Lilja, Kari, The Finnish busi-ness system in transition: outcomes, actors, and their influence. Teoksessa Czarniawska, B. & Sevon, G. (toim.) The Northern Light – Organization Theory in Scandinavia. Copenhagen Business School Press, Trelleborg 2003, 69–87.
Tainio, Risto, Huolman, Mika, Pulkkinen, Matti, Ali-Yrkkö, Jyrki & Ylä-Anttila, Pekka, Global Investors Meet Local Man-agers: Shareholder Value in the Finnish Context. Teoksessa Djelic Marie-Laure
& Quack, Sigrid (toim.) Globalization and Institutions: Redefining the Rules of the Economic Game. Edward Elgar, Chel-Edward Elgar, Chel-tenham, Northampton 2003, 37–56.
Tainio, Risto, Suomalaisen liiketoimintajär-jestelmän rakenteellinen ja kulttuurinen muutos. Teoksessa Heiskala, R., & Luh-takallio, E., (toim), 65–81.
Tienari, Janne, Siltoja kuilun yli: Globaali talous ja uusi suomalainen johtaminen.
Osuuskunta Toivo, Helsinki 2008.
Vogel, David, J., Is There a Market for Virtue?
The Business Case for Corporate Social Responsibility. California Management Review. 47(4), 2005, 19–45.
Väyrynen, Raimo, Globalisaatiokritiikki ja kansalaisliikkeet. Gaudeamus, Helsinki 2001.
Wahlroos, Björn, Veronalennus on aina hyväksi. Esko Rantanen (toimittaja) Talouselämä 13.12. 2007, http://
www.talouselama.fi/printview.do?f_
id=1279726
Wahlroos, Björn, Yrityksellä ei ole yhteis-kuntavastuuta. Raija Hallikainen (toi-mittaja) Tekniikka & Talous 29.1.2008.
http://www.tekniikkatalous.fi/tyo/
article56626.ece
Walsh, James, P., Book review essay: Taking Stock of Stakeholder Management.
Academy of Management Review. 30, 2005, 426–452.
Wood, Donna, J., Corporate Social Perfor-mance Revisited. Academy of Manage-ment Review. 16, 1991, 691–718.
Eläimistä inhimillisesti
otteita ajasta
V
oi vain olla pahoillaan, kun moraalifilosofinen kes-kustelu eläimistä on yhtä kehnoa kuin moraalifilosofinen keskustelu ihmisistä. Marraskuun kahdeksantena Hilal Sezgin esitteli kuluneena vuonna julkaistua saksan-kielistä eläinfilosofiaa Neue Zürcher Zeitungissa. Kielialueen filosofit ovat nostaneet kissan pöydälle ja omistau-tuneet eläimyyden filosofiselle poh-diskelulle, vaikka useimmille tähänas-tisille yrityksille nauravat hevosetkin.Ja näyttää siltä, ettei myöskään tuo-reista teutonikontribuutioista ole Élisabeth de Fontenayn Le Silence des bêtes’n (1998) kaltaisten klassikoiden haastajiksi.
Eläimiltä ei näet kysytä. Kir-jassaan Tierphilosophie zur Einführung (Junius) Berliinin Humboldt-yliopis-tossa eläinten mielenfilosofiaan eri-koistunut Markus Wild pyrkii ym-märtämään eläimiä mentaalisten rep-resentaatioiden mallin avulla. Wildin mukaan ihminen inhimillistää eläimen liian heppoisin perustein:
eläimen voisi sanoa ajattelevan vain jos se ymmärtäisi propositionaalisia
sisältöjä eli pohdiskelisi väitelau-seita, mutta sialla ei ole artikuloitua käsitystä tammenterhojen mausta.
Wild rajaa eläimet spesisistisesti ajat-telun ulkopuolelle vaikka esitteleekin teleosemanttisen teorian, jonka mukaan ajattelusta voidaan puhua jo silloin, kun elävällä olennolla on kyky muodostaa mielikuvia ja toimia niiden mukaisesti. Aprikointi liittyy oireellisesti pikemminkin ihmisen ja eläimen väliseen rajanvetoon kuin eläinten ymmärtämiseen.
Bioeetikko Hans Werner Ingen-siepin ja teologi Heike Baranzken Das Tier (Reclam) tyytyy vetämään yhteen aikaisempaa keskustelua an-tiikista nykypäivään, kun taas pitkän linjan eläineetikko Ursula Wolfin toimittama kokoelma Texte zur Tie-rethik (Reclam) sisältää aiheeseen liittyviä tekstejä, mutta Sezginin mukaan hetkittäin lähes lukukel-vottomiksi lyhenneltyinä. Peter Sin-gerin Animal Liberationin (1975) moraalifilosofinen myyräntyö jatkuu yhä, sillä Singerin teoksen vaikutuk-sesta eläinetiikka hahmottuu pikem-minkin ihmisetiikan jatkeeksi kuin
omapiiriseksi alaksi, joka vaatisi ko-konaan toiset lähtökohdat kuin ih-misen kognition tai moraalin erittely.
Kirjansa toimituksellisessa osuudessa Wolf pohtii, sanelevatko moraalifi-losofin teoreettiset lähtökohdat sen, miten hän suhtautuu eläimiin, vai onko ehkä niin, että moraalifilosofi etsii teoriansa sen mukaan miten toivoisi eläimiä kohdeltavan. Wolfin mukaan filosofit ovat perustelleet eläinten surmaamista muun muassa sillä, ettei niillä ole tulevaisuusho-risonttia, mutta Sezgin etsii analo-gioita ja kysyy, onko oikeutettua varastaa säästöt eläkeläismummon sukanvarresta vain sillä perusteella, että mummo on unohtanut sen pii-lopaikan tai peräti sen olemassaolon.
Eläinmoraalifilosofia kompastuu käyttämiensä ajatusleikkien köm-pelyyteen. Yritykset tehdä eläimistä ihmisiin verrattavia moraaliolentoja kadottavat eläimyyteen liittyvän vie-rauden lupauksen.
Paavali Rouenissa
C
olumbian yliopiston pro-fessori Mark Lilla tarttui New York Review of Booksin lokakuun lopun numerossa kummal-liseen ilmiöön: Pyhä Paavali on ajan-kohtainen uusvasemmistolaisen ajat-telun peruskivi. Ranskalaisen Alain Badioun englanniksi käännetty Saint Paul: The Foundation of Universalism (Stanford University Press 2003) on teeman perusesitys, jota Badiou itse on varioinut useissa kirjoissa.Sa-moilla jäljillä ovat olleet myös italia-lainen Giorgio Agamben (The Time That Remains, Stanford University Press 2005) ja kaikkiin soppiin lusik-kansa kiirehtivä slovenialainen Slavoj Žižek (On Belief, Routledge 2001).
Ilmiön taustalla Lilla tunnistaa sveitsiläissyntyisen kiertolaisprofes-sorin nimeltä Jacob Taubes. Hänen ahkera opetuksensa, erityisesti jää-hyväisluennot Paavalista ja Carl Schmittistä, on synnyttänyt laajan
ideoiden alakasvuston, jossa poli-tiikka, laki ja uskonto yhtyvät yh-dellä iskulla. Kun Mooses saa lait Ju-malalta, yhtä aikaa paljastuu Jumalan suunnitelman poliittinen puoli ja Mooseksen lain jumalainen perusta.
Politiikan ja lain alku on poikkeus-tilassa – Schmittin lempiteemoja – jossa suvereeni poliittis-teologinen teko luo uuden järjestelmän. Paavali on Taubesin mukaan tämän eleen mestari: niin roomalainen laki kuin
otteita ajasta
juutalainen perinnekin saa Paava-lilta potkut, kun Jumalan kansa ei hänelle enää ole juutalainen, vaan universaali. Kirje roomalaisille 7:6:
”Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista. Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää van-halla tavalla, lain kirjaimen orjina.”
Eleellä on kaksi puolta: ensinnä uni-versalisointi, joka kysyy vain uskoa Jumalaan ja Jumalan armoa, ei etni-siteettiä, ei sääntöjä, ja toiseksi ko-konaan uuden järjestyksen (väkival-tainen) asettaminen.
Badiou tarttuu universali-sointiin. Ranskalaisen teoriapelin sisällä tämä ote on suunnattu de-konstruktion ja muun postmodernin relativismin unelmahöttöä vastaan.
Badiou esiintyy takkia kääntämät-tömänä ja katumattomana vallanku-mouksellisena. Lilla huomaa, kuinka Badioun ’tapahtuma’, Schmittin
’ratkaisu’ ja Paavalin muuntuminen Sauluksesta Paulukseksi ovat samaa sukua. Kyse on vallankumouksesta, jossa aavistelut ja enteet (Jeesus, Marx) muutetaan kurinalaiseksi käy-tännöksi. Samaa sanovat Agamben ja Žižek, ja tämän rajuuden etsinnän Lilla aavistelee kantaneen muodin hyvissä voimissa Uuden mantereen puolelle. Homma kääntyy Lillan mukaan happameksi, kun sitä käy-tetään niin Leninin kuin Maon puolusteluun. Voi hyvin olla, että Jeesuksen aloittama juutalainen in-surgency roomalaista imperiumia vastaan muuttui yleispäteväksi ka-pinaksi vasta Paavalin myötä, mutta
Lillan mukaan Maon ja Leninin val-lankumoukset muistetaan nykyään aivan muista syistä. Samalla unoh-detaan Paavalin aforismi uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Lilla aavis-telee synkkiä myös Badioun tavassa siirtää erityislaadun kielto suoraan nykypäivään: Badiou kritisoi Israelin politiikan perustelemista sen kansan erityislaadulla. Parhaimman niitin Lilla kuitenkin säästää loppuun.
Hän toteaa, että on helppo tunnistaa ja tuntea kaipuu räyhäkkäämpään olemassaoloon, joka murtaa porva-rillisen yhteiskunnan pikkumaiset ja kahlitsevat säännökset. ”Mutta tämän kaipuun suojeluspyhimys ei ole Paavali Tarsolainen, vaan Emma Bovary.”
Köyhyyksiä
V
arattomuudesta ja puut-teenalaisuudesta tuli 1700-luvun lopulta alkaen suuri kiistakysymys Euroopassa. Vielä 1600-luvulla maatalouden alituo-tanto ei uhannut joukkoja, mutta XVIII vuosisadalla todettiin jo massa-mittaista nälkiintymistä. Valtiovallan oli puututtava peliin ja omittava kirkolta rooli kurjistuneiden vahtina ja avustajana. Lyonin yliopistossa tutkiva Caroline Chopelin-Blanc ja Tours’issa työskentelevä Alain Clément paneutuivat Histoire, Éco-nomie & Sociétén tämänvuotisessa kolmosnumerossa köyhyyskäsityksen muutoksiin. Heidän mukaansa mo-dernin köyhälistön synnyssä murtui vähitellen sitkeä perinteinen nä-kemys osattomasta ihmisestä Kristus-hahmona. Evankeliumeista juontuvaja etenkin Franciscus Assisilaisen vaalima teologia neuvoi käsitteellis-tämään jokaisen köyhän Kristuksen inkarnaatioksi. Köyhyyden pyhyys ja köyhyyden pysyvyys limittyivät.
Valistuksen ja vallankumouksen voimasta kirkonmiehetkin alkoivat nähdä köyhyydessä paremminkin laillisuuden ja uskonnollisuuden esteen. Fysiokraatiksi heittäytynyt pappi Nicolas Baudeau (1730–1792) katsoi, että ilosanomaa ei kannata ju-listaa, ellei ihmisten aineellisista pe-rustarpeista huolehdita. Condorcet’n lähipiiriin noussut Lasarus-veljestä poliitikoksi sukeutunut Adrien La-mourette (1742–1794) ajatteli, että vallankumous ajaa yhtä lailla uskon kuin köyhienkin asiaa. Chopelin-Blanc ja Clément sovittelevat näitä hahmoja suorastaan sosiaalisen
ka-tolilaisuuden kumminrooliin. Tähän miehissä onkin marttyyrimittaisia ai-neksia, sillä Baudeau päätyi ilmeisesti hulluuden kautta itsemurhaan ja Lamourette giljotiiniin. Joka tapauk-sessa on selvää, että heille kristillisyys tarkoitti huono-osaisimpien aseman parantamista. Baudeau ajoi julkista tukijärjestelmää köyhien turvaksi ja Lamourette palopuhui ”evankelisen demokratian” puolesta. Kummallekin köyhyys oli luonnonlain vastainen ja yksilön onnea estävä tila, joka yh-teiskunnan tuli korjata. Tapaukset muistuttavat tehokkaasti kirkon ja valtion, valistuksen ja uskonnon, re-voluution ja (anti)reformaation suh-teitten monimutkaisuudesta.
Modernin minän ikä
A
lain de Libera varoittelee American Catholic Philosophy Quarterlyn tämän vuoden kakkosnumerossa historiallisten murrosten ajoittamisesta. Hän ei silti kaihda puolustaa omaa näke-mystään siitä, milloin nykymallinen minä murtautui esiin. Toisin sanoen olio, joka sekä omistaa tietyt tilat että tekee tietyt teot. Sen mukaan on vaikeaa ajatella ajattelua muuna kuin jonakin subjektiivisena ja persoonal-lisena. Sisuksissamme on sisäinen minä, joka katselee sisäisellä sil-mällään. Pahin virhe on syyttää tästä teatterisovituksesta Cartesiusta, jokaei suinkaan keksinyt ”mentaalista at-tributivismia”. Ovathan esimerkiksi Tuomas Akvinolaisen teokset täynnä Nietzschen irvistelemää hoentaa kojen pakollisesta kuulumisesta te-kijälle. Suunnilleen yhtä tökeröä on juhlia Heideggeria kokemuksen sub-jektin eliminoijana ja ignoorata siinä sivussa vaikkapa Schlickin tai Witt-gensteinin sanomiset samasta asiasta, olkoot vaikka kuinka erilaiset.
de Liberan mukaan kunnia tai vi-kapäisyys meitä yhä vainoavan minän keksimisestä kuuluukin keskiajan teologeille. He yhdistelivät luovasti yhtäältä Aristoteleen ajatuksia
hypo-keimenonista ja aksidenssista , toisaalta Augustinuksen pohdintoja ousiasta ja hypostaasista. Geneven yliopistossa keskiajan filosofian professorina vai-kuttava de Libera on tohkeissaan erityisesti Petrus Johannes Olivista.
Tämä 1200-luvun lopulla kirjoit-tanut fransiskaani totesi, että ”minun havaintoni omista teoistani riippuvat aikaisemmasta havainnosta, joka minulla on itsestäni noiden tekojen subjektina”. Tekijä edeltää tekoa.
Vai edeltääkö. de Libera vihjaa, että moderni minä syntyi jo alun alkaen epävarmana, ehkä välttämättömänä mutta samalla väkinäisenä.
Moraalinen totuus
H
annoverin yliopistossa tutkiva tohtori Tatjana Tarkian käsitteli Zeitschrift für philosophische Forschungin ku-luvan vuoden kolmosvihkossa rea-listien ja ekspressivistien kiistaa mo-raalifilosofiassa. Realistien mielestä moraaliväittämät ovat totuuspätöjä, moraalisia tosioita on olemassa moraalipuheen esitettäväksi ja ei-skeptinen asenne moraalista tietoa kohtaan on oikeutettu. Ekspressi-vistit taas torjuvat kaikki nämä lu-vattomina pitämänsä kognitiivisuus-vaateet ja palauttavat moraalipuheen puheeksi tuntemisista ja tahtomisista tai toivomisista. Vastapuolet ovat syvällä asemissaan: ajatusten sijastavaihdetaan laukauksia. Surkuteltavaa tilannetta maksaa vaivan välittää.
Habermasilainen kanta on Tarkianin mukaan ”kolmatta”, sovittelevaa lajia, koska se puolustaa moraalinormien järkiperäistä perusteltavuutta, mutta kiistää niiden kykenevyyden totuuk-siksi. Vastaavasti voi todistella mo-raalipuheen tiedollisuuden puolesta, mutta myöntää, että moraaliset to-siasiat riippuvat episteemisistä pyrin-nöistämme ja oikeuttamisen mene-telmistämme.
Tarkian pyrkii tähän suuntaan selostamalla juurta jaksain britti-loogikosta New Yorkin yliopiston filosofian professoriksi sukeutuneen Crispin Wrightin totuusteoriaa.
Wrightiläinen ’superassertibiliteetti’
tarjoaa hänen mukaansa vähimmäis-määräiseen totuusoletukseen perus-tuvan mahdollisuuden puolustaa an-tirealistista mutta ei-ekspressivististä moraalifilosofiaa. Kysymys on (John Deweyn ammoin sanomin sanoin)
”oikeutetusta väitettävyydestä” jol-lakin puhealueella, mistä on päätel-tävissä sen periaatteellinen laajempi oikeuttuvuus ja mukautuvuus in-formaation laajentuessa ja paran-tuessa. Totuutta ei Tarkianin mukaan suinkaan tarvitse samastaa ”yliväi-tettävyyteen”: minimalistille riittää totuuden tällainen hahmottaminen moraalisessa diskurssissa.
Akateemista filosofiaa akatemiassa
F
ilosofi Jean-Luc Marion (s.1946) valittiin 6. marraskuuta Ranskan akatemian neljännelle tuolille viime vuonna kuolleen kardi-naali Jean-Marie Lustigerin tilalle.
Näin Lustigerin neuvonantajana toiminut Marion liittyi René Gi-rardin ja Michel Serresin joukkoon Ranskan akatemian kolmanneksi filosofijäseneksi. Girardista ja Ser-resista poiketen hän on selkeä yli-opistofilosofian edustaja, ja sellaista
akatemiassa ei ole nähty sitten filo-sofianhistorioitsija Henri Gouhier’n kuoleman 1994.
Marion opiskeli vuodesta 1967 lähtien École Normale Supérieu-ressa, Sorbonnessa ja Nanterressa muiden muassa Ferdinand Alquién, Jean Beaufret’n ja Jacques Derridan johdolla. Hän valmistui 1971 ja väitteli 1980 tutkimuksellaan Le fondement du savoir dans la pensée de Descartes. Hänen tunnetuimpiin
teoksiinsa kuuluvat L’Idole et la dis-tance (1977), Dieu sans l’être (1982) ja Le Phénomène érotique (2003).
Kristillissävytteisessä fenomenologi-assaan hän asettaa toisen rakkauden ajattelevan subjektin edellytykseksi.
Pariisin ja Chicagon välillä sukku-loiva Marion tunnetaan ranskalaisen nykyfilosofian elinvoiman puolus-tajana, Tintti-harrastajana sekä yleis- ja penkkiurheilun ystävänä.