4.3 Verkkolehtien kehitys vuodesta 2005 eteenpäin kohti hybridimediaa
4.3.3 Hybridimedia: uudet ja yhdistyneet jakelutiet
Konvergenssikehitys on johtanut siihen, että lehtien toimituksissa toimittajilta ja kuvaajilta on jo vuosien ajan vaadittu aikaisempaa selvästi laajempaa ammattitaitoa. Monitekemisessä ja yleistoimittajuudessa ei ole kyse vainteknisestä kehityksestä, vaan taustalla on lehtiyhtiöiden pyrkimys turvata tuottotaso myös markkinatilanteen muutoksissa, joihin yhtiöt ovat halunneet reagoida mahdollisimman nopeasti. Työn ra-tionalisointi – johon kuuluu myös toimitusten työntekijämäärän supistaminen – on yleinen toimi, kun pai-netun lehden tulevaisuus näyttää epävarmalta. Henkilökohtaiset tuotantovaatimukset ovat määrällisesti kasvaneet, ja journalisteilta edellytetään yhä enemmän monimediavalmiuksia tuottaa painetun lehden si-sällön lisäksi tekstiä, kuvaa ja videoita kaikkiin digitaalisiin kanaviin. Yleisradion monimediaista työym-päristöä selvittänyt Hytönen (2013, 39–40) luettelee monimediallisuuden ulottuvuuksiksi monitekemisen, intermediaalisuuden (monikanavaisuuden) ja ylivälineellisyyden. Monitekemisessä ylittyvät ammattikun-tien rajat (etenkin radio- ja tv-työssä) ja työvälineet. Ylivälineellisyyttä hän pitää journalismissa uutena ajattelumallina, koska esimerkiksi toimituspoliittinen keskustelu on aikaisemmin aina rakentunut jonkun välineen ympärille.
94
2000- ja 2010-luvuilla maakuntalehdet ovat pyrkineet tuottamaan nettisisältöä siten, että jokainen painetun lehden toimittaja kirjoittaa myös pikauutisia omista uutisaiheistaan. Kunnianhimoisesta ajatuksesta, että kaikki toimittajat tekisivät kaikkea, on monessa lehdessä kuitenkin tingitty, ja ainakin isoimmissa lehdissä vähintään yksi toimittaja on nimetty erikseen verkkotoimittajaksi. Jos lehdessä on ollut verkkotoimitus, yleensä se on huolehtinut myös muusta sähköisestä monimediaalisuudesta. 2010-luvulla usean hengen verkkotoimitus on kuitenkin harvinaisuus. Useiden isojen lehtien tilannetta kuvaa Suomen Lehdistön (Tamminen 2015) esittely Keskisuomalaisesta syksyllä 2015: ”Ero printin ja verkon välillä tulee liudentumaan Keskisuomalaisessakin. Hän [lehden sähköisten sisältöjen tuottaja Ville Grahn]
pitää erillistä verkkotoimitusta silti tarpeellisena, ainakin toistaiseksi. Keskisuomalaisen verkkotoimittajat käsittelevät ja julkaisevat muiden toimittajien jutut parhaaksi katsomallaan tavalla parhaaksi katsomaansa aikaan ja hallinnoivat lisäksi verkkopalvelua, käsittelevät STT:n juttuja ja päivystävät poliisiuutisten varalta. Erilaista osattavaa on niin paljon, ettei sitä ole järkevää kouluttaa kaikille.” 32
Käsite hybridimedia on tullut käyttöön viimeistään 2010-luvulla. Sillä voidaan tarkoittaa konvergenssi-käsitteen tavoin toisaalta sitä, että tavanomaisia median käyttötapoja yhdistetään toisiinsa, jolloin jakelu-teiden ja päätelaitjakelu-teiden kirjo kasvaa ja toisaalta sitä, että erilaiset jakelutavat yhdistyvät. Hybridi-käsitettä käytetään myös uutistuotannossa, kun perinteisten välineiden ja ammattitoimittajien ohella uutisten tuo-tantoon osallistutaan ei-ammattilaisten voimin ja sosiaalisen median kautta. Vanha institutionaalinen me-dia ja uusi vapaa meme-dia ylittävät toistensa rajoja ja astuvat toistensa reviireille. Jos lukijan ja julkaisijan välillä oli ennen suora yhteys, kuvioon on tullut uusi välittäjä eli sosiaalinen media, jolloin kyseeseen tu-lee lukijan ja uutisten välittäjän välinen suhde. Sosiaalinen media kohtaa perinteisen median mobiilipalve-luissa, joissa Facebook ja Twitter toimivat. Konvergenssikulttuuri muokkaa journalismin kenttää, kun se hämärtää ammatillisin ja amatöörivoimin tuotetun journalismin rajaa. (Nikunen 2011, 20)
Andrew Chadwick (2013, 208) sanoo hybridimediasta, että siinä ilmenee tasapaino vanhan median yksi-suuntaisen lähettäjä–vastaanottaja-logiikan ja uudenlaisen median, jonka toimintalogiikka perustuu kier-rätykseen, uudelleenkierrätykseen ja neuvotteluun, välillä. Hän on tutkinut erityisesti Englannin ja Yhdys-valtojen politiikkaa ja viestintää, joka 2000-luvulla elää uutta, monimutkaisempaa aikaa; poliittista vies-tintää kuvaa parhaiten hybridimedia, joka ilmenee puolueiden ja järjestöjen kampanjoinneissa,
32 Usean sanomalehden toimitusorganisaation esimiesportaassa on vuonna 2015 painetun ja digitaalisen lehden (kaikkien digitaalisten tuotteiden) vetäjät erikseen. Toimituksiin on tullut uusia titteleitä, kuten sähköisen liiketoiminnan kehityspäällikkö.
Kalevassa on titteli digipäätoimittaja.
95
aktivismissa ja politiikan uutisoinnissa. Chadwickin (59) mukaan yleisöllä ei ole ollut koskaan aikaisem-min pääsyä niin suureen määrään poliittista informaatiota, kun sillä on nyt perinteisten välineiden ja sosi-aalisen median kautta. Hybridimedia luo viestintään kaaosta, epälineaarisuutta ja epäyhtenäisyyttä, mutta myös yllättäviä uusia integraation malleja. Uudet välineet antavat yleisölle valtaa vaikuttaa poliitikkoihin.
Chadwick tosin huomauttaa, että uuden median käyttö politiikassa kasvaa, mutta se tapahtuu vanhan me-dian toimintalogiikalla. Hybridimediassa ilmenee perinteisen ja uuden meme-dian ristiriita ja kilpailu, mutta molemmille jää kuitenkin oma itsenäinen toimintapiirinsä ja -logiikkansa. Uusi ja vanha media omaksu-vat toisensa keinoja ja oomaksu-vat tietynlaisia liittolaisia ja hyötyvät toisistaan ruokkimalla uutissisältöjä omista lähtökohdistaan ja nostaessaan yksittäisten uutisten arvoa. (207, 88)
Valtavirtajournalismia ja sosiaalisen median kautta tapahtuvaa vaihtoehtojournalismia ei tule nähdä aina erillään vaan niiden uutiskäytännöt toteutuvat toisiinsa sekoittuneina ja ne esiintyvät yhdessä.
Ei-ammattilaisten tekstejä, valokuvia ja videoita esiintyy yhä säännöllisemmin ammattimaisissa yhteyksissä, ja ne voivat vallata keskeisen osan tällaisessa vakiintuneen aseman saaneessa organisaatioissa. Yleisön sanansijat sanomalehdissä -tutkimus (Heinonen A. 2008, 54, 97) toteaa, että suomalaisten lehtien ”alttius kutsua mukaan yleisöä juttuaiheiden tuotantoon on varsin hyvää kansainvälistä tasoa”. Varsinainen jutunteko on kuitenkin edelleen yleisön ulottumattomissa myös kansainvälisessä tarkastelussa.
Suomalaisissa lehdissä tosin palautekanavia ja juttuvinkkipyyntöjä on enemmän kuin muualla, eli yleisöllä on mahdollisuus osallistua aiheiden ideointiin ja jälkikäteiskritiikkiin.
Digivalokuvaus ja kännykkäkamerat mullistivat tavallisten ihmisten valokuvausta, ja kuvien siirto
verkkolehtiin helpottui. Lehdet pyytävätkin aktiivisesti silminnäkijöitä lähettämään uutiskuvia ja -videoita onnettomuuksista ja ajankohtaista tapahtumista tai esimerkiksi vuodenkiertoon liittyvistä ilmiöistä – olemaan toimitusten silminä ja korvina. Kuvien ohella saadaan samalla uutistietoa. Valokuvia käytetään myös painetussa lehdessä joko uutisen yhteydessä tai omalla lukijan kuva -palstalla. Yleisöltä tulevien valokuvien määrät ovat huimia: Kaleva kertoi jo elokuussa 2009, että Kaleva.plussaan tulee runsaat 6000 valokuvaa vuodessa. Nikunen (2011, 69) viittaa Nordin (2014) argumenttiin, jonka mukaan visuaalisuus nostaa verkkouutisen arvoa, mikä lisää amatöörikuvien käytön tärkeyttä. Uutiselliset lukijakuvat saattavat olla Nikusen mukaan juuri se keskeisin elementti, jota lukijakunnan osallistumiselta journalismiin
kaivataan. Amatöörikuvien merkitystä journalisteille selvittäneessä tutkimuksessa (Pantti 2014) todetaan, että toimittajat, erityisesti johtavassa asemassa olevat, näkevät amatöörikuvat strategisesti: kuvat tuottavat läheisyyttä, jolla journalismi voi menestyä. Valokuvat ilmentävät sitä, miten hybridissä journalismissa rikotaan ja sekoitetaan journalismin perinteisiä rajoja esimerkiksi yksityisen ja julkisen välillä ja subjektiivisuuden ja objektiivisuuden välillä (Hamilton 2016, 166–168). Uutisblogit, jotka tarjoavat kilpailevaa tai täydentävää ajankohtaistietoa, ovat Heinosen ja Domingon (2009,73, 87) mukaan
96
haastaneet valtavirtajournalismin etuoikeuden määrittää, mikä on uutinen: ”Kun weblogit asettaan laajempaan kontekstiin, ne symboloivat journalismin paradigman muuttumista. Viime vuosina juuri weblogit ovat olleet kuvaavin ja kiehtovin esimerkki siitä, miten viestintäasetelmat muuttuvat, kun välineet kehittyvät ja ihmiset alkavat tottua uusiin viestintäkäytäntöihin.”
97