Kuviossa kaksi on kuvattu graafisesti hinnan muutoksen vaikutus kysyntään. Yleisesti ottaen kysyntäkäyrä on graafinen esitys kysynnän laista. Kysyntäkäyrän avulla kuvataan hinnan ja kysytyn määrän välistä käänteistä suhdetta. Esimerkiksi kuviossa 1, hinnan ollessa pisteessä 𝑝0, kysytty määrä on pisteessä 𝑞0, ja kuluttaja on kysyntäkäyrällä pisteessä 𝐴. Hinnan noustessa korkeammaksi pisteeseen 𝑝1, kysytty määrä laskee
pisteeseen 𝑞1, ja kuluttaja on kysyntäkäyrällä pisteessä 𝐵, ja niin edelleen. Hyödyntämällä yksittäisen kuluttajan kysyntäkäyrää, voidaan myös tarkastella koko markkinoiden kysyntää. Markkinakysyntäkäyrä on horisontaalinen summaus yksilöiden kysyntäkäyristä. (Das 2007, 66.)
Tietyn hyödykkeen kysynnän riippuvuus muista tekijöistä voidaan esittää algebrallisesti kysyntäfunktion muodossa. Tarkasteltaessa esimerkiksi hyödykkeen A kysyntää käyttäen seuraavia merkintöjä 𝐺𝐴 on hyödykkeen A kysytty määrä. Kysyttyyn määrään vaikuttavat 𝑃𝐴 hyödykkeen oma hinta, 𝑃𝐵 ja 𝑃𝐶, muiden hyödykkeiden hinnat. Lisäksi kysyntään vaikuttavat tulotaso 𝑀, sekä muut kysyntään vaikuttavat tekijät 𝑇. Tällöin hyödykkeen 𝐴 kysyntäfunktio voidaan kirjoittaa matemaattisena suhteena:
𝐺𝐴 = 𝑓(𝑃𝐴, 𝑃𝐵, 𝑃𝐶. 𝑀, 𝑇)
Markkinoiden kysyntäfunktio saadaan laskemalla yhteen yksittäisten kuluttajien kysyntäfunktiot. Markkinoiden kysynnän perustuessa yksilöllisiin kysyntäkäyriin, siihen vaikuttavat seuraavat tekijät: 1) yksilöiden tulotasot ja tulojen jakautuminen kuluttajien kesken, 2) muiden hyödykkeiden hinnat, 3) yksilöiden preferenssit ja preferenssien jakautuminen markkinoilla sekä 4) yksilöiden ja kulutusyksiköiden määrä markkinoilla.
(Das 2007, 50.)
Tietyn hyödykkeiden kysyntään vaikuttaa vahvasti myös muiden hyödykkeiden hinnat ja muutokset hinnoissa. Kysytyt hyödykkeet voidaan jakaa substituuttihyödykkeisiin ja komplementtihyödykkeisiin. Substituuttihyödykkeillä tarkoitetaan toisiaan korvaavia hyödykkeitä ja komplementtihyödykkeillä toisiaan täydentäviä hyödykkeitä.
KUVIO 3. Substituuttihyödykkeen ja komplementtihyödykkeen hinnan muutoksen vaikutus kysyntään
Kuviossa kolme on kuvattu substituuttihyödykkeen ja komplementtihyödykkeen hinnan muutoksen vaikutus kysyntään. Kaksi hyödykettä ovat toistensa substituutteja silloin kun ne tyydyttävät samoja tai samankaltaisia tarpeita. Toisen hyödykkeen hinnan nouseminen aiheuttaa toisen hyödykkeen kysyntäkäyrän siirtymisen kuviossa oikealle. Kuvion kolme graafisessa esityksessä (𝑎) toisen hyödykkeen hinnan nousu siirtää kuluttajan kysyntää pisteestä 𝐷0, pisteeseen 𝐷1. Tällöin voidaan todeta, että jos hyödykkeen 𝐴 hinnannousun aiheuttaessa nousun hyödykkeen 𝐵 kysynnässä, 𝐴 ja 𝐵 ovat toistensa substituutteja. Kaksi hyödykettä ovat toistensa komplementteja silloin kun täydentävät toisiaan käytössä.
Toisen hinnan nouseminen aiheuttaa toisen kysyntäkäyrän siirtymisen kuviossa vasemmalle. Kuvion kolme graafisessa esityksessä (𝑏) toisen hyödykkeen hinnan nousu siirtää kuluttajan kysyntää pisteestä 𝐷0, pisteeseen 𝐷1. Silloin kun hyödykkeen 𝐴 hinnannousun aiheuttaessa laskun hyödykkeen 𝐵 kysynnässä, hyödykkeet ovat komplementteja. Ääritapauksia kutsutaan täydellisiksi substituuteiksi ja täydellisiksi komplementeiksi. (Marburger 2015, 14-17.)
3.2 Kysynnän hintajousto
Kysynnän hintajousto kuvaa kysynnän responsiivisuutta hinnan muutoksiin. Kysynnän hintajoustoa merkitään ” 𝜀 ” ja se mittaa tuotteen kysynnän suhteellista muutosta Δ𝑞/𝑞 tuotteen hinnan Δ𝑝/𝑝 suhteelliseen muutokseen:
𝜀 =Δ𝑞/𝑞
Δ𝑝/𝑝 = 𝑝 𝑞⁄ Δ𝑞 Δ𝑝⁄
KUVIO 4. Kysynnän hintajousto
Kuviossa neljä on kuvattu kysynnän hintajouston graafinen esitys. Kysynnässä esiintyy hintajoustoa silloin kun kysytyn määrän prosentuaalinen muutos ylittää hinnan prosentuaalisen muutoksen. Kysyntä on suhteellisen joustavaa silloin kuin jouston itseisarvo on suurempi kuin 1. Vastaavasti kysyntä on suhteellisen joustamatonta silloin kuin jouston itseisarvo on pienempi kuin 1. Kysynnän sanotaan olevan yksikköjoustavaa silloin kun jousto on tasan 1. (Marburger 2015, 23-27.)
Tieto kysynnän hintajoustosta on tärkeää yrityksille hinnoittelustrategian kannalta.
Yrityksen myyntitulon ollessa 𝑅 = 𝑝𝑞, eli hyödykkeen hinta 𝑝 kerrottuna hyödykkeen myyntimäärällä 𝑞, hinnan muutoksen vaikutus myyntituloihin riippuu hintajoustosta.
Silloin kun kysynnän hintajousto on suurta, hinnan nostaminen vähentää kysyntää voimakkaasti ja myyntitulot pienenevät. Silloin kun kysynnän hintajousto on pientä, hinnan nosto vähentää kysyntää vain hieman ja myyntitulot kasvavat. Mitä pienempi on
hintajousto, sitä suurempi on yrityksen hinnoitteluvoima. Silloin kun hintajousto on suuri
p → , niin hinnan nostolla on suuri (laskeva) vaikutus kysyttyyn määrään ja yrityksen hinnoitteluvoima on heikko. (Marburger 2015, 16-21.)
Tilanteessa, jossa kaksi hyödykettä liittyvät toisiinsa, on luonnollista, että toisen hyödykkeen hinnan muutos vaikuttaa myös toisen hyödykkeen kysyntään. Tätä vaikutusta kutsutaan kysynnän ristijoustoksi. Kysynnän ristijouston avulla voidaan määritellä yhden hyödykkeen hinnan muutoksen vaikutus toisen hyödykkeen kysyntään.
Kysynnän ristijousto saadaan laskemalla hyödykkeen 𝐴 kysynnän prosentuaalinen muutos %Δ𝑞𝐴 jaettuna hyödykkeen 𝐵 hinnan prosentuaalisella muutoksella %Δ𝑝𝐵. Kysynnön ristijoustoa kuvataan seuraavan kaavan avulla:
𝜀𝑞𝐴𝑝𝐵 = %Δ𝑞𝐴
%Δ𝑝𝐵
Kysynnän ristijousto saa positiivisia arvoja, silloin kun substituuttihyödykkeen hinta muuttuu, ja vastaavasti negatiivisia arvoja, silloin kun kyseessä on komplementtihyödykkeen hinnan muutos. Merkittävä tekijä kysynnän joustavuudessa on läheisten substituuttien saatavuus. Tilanteessa, jossa kuluttaja ei voi siirtää kulutustaan korvaavaan hyödykkeeseen, kuluttaja voi olla ”riippuvainen” tuotteesta, jolloin kysynnän ristijousto on todennäköisesti melko joustamatonta. Kysynnän ristijouston mittaaminen on tärkeää tuottajille, jotta he voivat arvioida tuotteen hinnan muutoksen kokonaisvaikutusta kysyntään. (Das 2007, 46-66.)
Hyödykkeiden kysyntään vaikuttaa monilta osin myös tuotteiden markkinointi ja mainonta. Dorfamnin ja Steinerin (1954) kehittelemän säännön mukaan yritys etsii ihanteellisen mainostamisen asteen, kysynnän mainontajouston mukaan. Mainonnan jousto viittaa hyödykkeen kysynnän määrässä tapahtuvaan muutokseen, kun otetaan huomioon mainostamisen määrällinen muutos. 𝐴:n ollessa mainostamisen aste, 𝑆:n
ollessa myynnin määrä ja (𝑃 − 𝑀𝐶) 𝑃 ⁄ ollessa hinta-kustannusmarginaali, ” 𝜀𝐴” on kysynnän mainontajousto:
(𝐴 𝑆) = 𝜀⁄ 𝐴[(𝑃 − 𝑀𝐶) 𝑃⁄ ]
𝑃 − 𝑀𝐶) 𝑃⁄ on hinta-kustannusmarginaali, jota käytetään yleisesti markkinavoiman indikaattorina. Mitä suurempi marginaali, sitä suurempi hinta- ja marginaalikustannusero eli suurempi ero hinnan ja kilpailukykyisen hinnan välillä. Hinta-kustannusmarginaali riippuu kysynnän elastisuudesta.
3.3 Lääkevalmisteiden kysyntä
Täydellisen kilpailun teorian kolmannen ehdon mukaan markkinoilla olevien tuotteiden tulisi olla homogeenisia ja täten täydellisiä substituutteja toisilleen. Ehdon täyttymisen kriteerinä on, että kuluttajat pitävät eri tuottajien valmisteita samanarvoisina. (Sloman ym. 2015.) Lääkkeiden kysyntä on monimutkaista monista syistä, joista vähäisimpänä voidaan mainita monien päätöksentekijöiden osallistuminen kulutuspäätökseen.
Lääkkeiden kulutuspäätöksiin osallistuvat potilaiden lisäksi lääkärit ja farmaseutit (Scott Morton & Kyle 2011, 768).
Vandorosin ja Kanavosin (2013) tutkimuksen mukaan osa kuluttajista suosii kulutuspäätöksissään alkuperäislääkkeitä. Kuluttajilla saattaa olla vaikutelma siitä, että alkuperäislääkkeet ovat rinnakkaislääkkeitä parempia, mikä tarkoittaa sitä, että he näkevät tuotteet eriarvoisina. Kjoenniksen, Lindbaek ja Granas (2006) tutkivat Norjan väestössä potilaiden asenteita rinnakkaislääkkeitä kohtaan, sekä potilaiden kokemuksia siirryttäessä alkuperäisvalmisteesta rinnakkaisvalmisteeseen. He tutkivat tekijöitä, jotka vaikuttivat rinnakkaisvalmisteiden käyttöön. Analyysissä muuttujina käytettiin ikää, sukupuolta, määrättyjen reseptien lukumäärää ja sitä, olivatko potilaat informoituja rinnakkaisvalmisteeseen siirtymisestä saavutettavista säästöistä kuluttajalle ja yhteiskunnalle. Tästä edelleen johdettuna tehtiin logistinen regressio, ottaen mukaan vain ne potilaat, jotka olivat vaihtaneet rinnakkaislääkkeeseen. Tutkimuksen tuloksina todettiin, että noin 1/3 potilaista, jotka siirtyivät rinnakkaislääkkeisiin, raportoivat
negatiivisista kokemuksista. Tutkimuksen tuloksena oli, että merkittävä osa potilaista ei pidä rinnakkaislääkettä yhtä hyvänä vaihtoehtona alkuperäislääkkeelle.
Vakuutusjärjestelmän osallistuessa markkinoille, kuluttajat eivät tavallisesti vastaa kaikista lääkekulutukseen liittyvistä kustannuksista, joka voi aiheuttaa kuluttajien alhaista hintatietoisuutta (Scott Morton & Kyle 2011). Kuluttajien terveyspalveluostot, kuten reseptilääkeostot, ovat usein korvattu joko kokonaan tai osittain vakuutusjärjestelmällä.
Vakuutus vaikuttaa kuluttajan budjettirajoitteesta johdettuun kysyntäkäyrään muuttaen kuluttajan kysyntäkäyrää kompensoitujen maksujen avulla korkeammaksi. Tämä rahoitusvastuun jakautumisen aiheuttama kysyntäkäyrän muutos johtaa vähenevään hintajoustoon ja nostaa vakuutetun tuotteen kysyntää. (Newhouse 1993, 165-171.) Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet lääkevalmisteisiin kohdistuvan kysynnän hintajouston olevan alhaista. Esimerkiksi Simonsen, Skipper ja Skipper (2015) tutkivat reseptilääkkeisiin kohdistuvaa kysynnän hintajoustoa Tanskan väestön kattavan lääkemyyntitilaston avulla. Tutkimuksen mukaan lääkevalmisteiden kysynnän hintajousto vaihteli -0.2 ja -0.7 välillä.
Viimeisenä täydellisen kilpailun teorian ehtona on, että markkinoilla vallitsee täydellinen informaatio. Ehdon mukaan tuottajilla on täydellinen tietämys hinnoista, kustannuksista ja mahdollisuuksista markkinoilla. Lisäksi ehdon mukaan kuluttajien tulisi olla täysin tietoisia tuotteiden hinnoista, hyödyistä ja laadusta. (Sloman ym. 2015, 172.) Terveydenhuolto toimialana poikkeaa kuitenkin täydellisen kilpailun edellytyksistä monin tavoin. Keskeisin terveydenhuollon kilpailutilannetta vääristävä tekijä on informaation epäsymmetrisyys ja siihen liittyvä päämies–agentti-ongelma (Arrow 1963).
Potilaalla saattaa olla tietoa palveluntuottajan useista ominaisuuksista, mutta etenkin hoidon vaikuttavuuden arvioiminen on potilaalle hyvin haastavaa. Potilas ei ole useinkaan tietoinen siitä, mitä palveluja tarvitsee, vaan luottaa lääkärin antamaan hoitosuositukseen (Dranove & Satterthwaite 2000). Tällöin myös lääkemarkkinoilla tiedon epäsymmetriaa esiintyy potilaiden, lääkäreiden ja tuottajien välillä. Potilaiden tieto ja ymmärrys lääkehoidon tarpeesta ja erilaisista mahdollisuuksista eivät usein ole riittäviä ostopäätöksen tekemiseen. (Scott Morton & Kyle 2011). Vandorosin ja Kanavosin (2013) mukaan tiedon epäsymmetriasta johtuva lääkärin asema potilaan agenttina, näyttelee
merkittävää roolia kuluttajien valinnoissa. Lisäksi Grabowskin ja Vernon (1992) mukaan myös lääkärit voivat tulla lojaaleiksi alkuperäislääkkeille patenttisuojan aikana, mikä ilmenee lääkkeiden määräyskäytännöissä myös patentin suoja-ajan päättymisen jälkeen.
4 KILPAILU LÄÄKEMARKKINOILLA 4.1 Monopoli ja oligopoli
Taloustieteen teorian mukaan, silloin kun yksikin täydellisen kilpailun määrittävistä ehdoista jää täyttymättä, markkinoilla vallitsee epätäydellinen kilpailutilanne (Das 2007, 280). Lääkemarkkinoiden tapauksessa kilpailu on aina jossain määrin epätäydellistä.
Edellä mainitut kysyntään vaikuttavat ominaisuudet vuorovaikutuksessa patentin mahdollistaman monopolivoiman kanssa tukevat myyntihintoja, jotka usein ylittävät tuotannosta aiheutuvat kustannukset merkittävällä marginaalilla (Sherer 2000, 1301).
Monopoli asemassa olevan yritykseen tulorakenne poikkeaa täysin kilpailua kohtaavan yrityksen tulorakenteesta. Täydellisen kilpailun markkinoilla toimiva yritys on hyvin pieni verrattuna markkinoihin, ottaen täten hinnan asetettuna. Monopoliyritys on puolestaan ainoa yritys markkinoilla, jolloin sillä on markkinavoima, jonka avulla se voi toimia hinnan asettajana. Kilpailutilanteessa olevan yrityksen hinta pysyy ennallaan silloin kun tuotos kasvaa. Monopoliyritys kohtaa kuitenkin koko markkinat yksin, ja siksi, kun se nostaa tai pienentää tuotostaan, se ei voi odottaa markkinahinnan pysyvän muuttumattomana. Hinta muuttuu sen mukana, mitä kuluttajat ovat valmiita maksamaan.
Näin ollen kysyntäkäyrä on ainut rajoite, jonka monopoliyritys kohtaa. (Das 2007, 298.) Koska markkinoilla ei toimi muita yrityksiä, niin monopoli kohtaa koko toimialan kysynnän tuotannolleen. 𝑀𝐶:n ollessa marginaalikustannus, 𝑃:n ollessa tuotteen hinta ja 𝜀𝑝:n ollessa kysynnän hintajoustojen absoluuttinen arvo, monopoli asemassa oleva yritys maksimoi voittoaan asettamalla hinnan:
(𝑃 − 𝑀𝐶)
𝑃 = 1 𝜀⁄ 𝑝
Toisin sanoen monopoliaseman kohtaava tuottaja korottaa hintaa, kunnes kysyntä tulee hintajoustavaksi. (Scherer 2000, 1301)
Lääkemarkkinoilla on havaittu tilanteita, jossa vielä patentin suoja-ajan päättymisen jälkeen kuluttajien alhainen hintajousto ja riittämätön tieto kulutusvaihtoehdoista voi johtaa siihen, että vakiintuneiden lääkevalmisteiden hinnat pysyvät korkeina (Scherer 2000, 1301). Puing-Jynoyn (2005) mukaan olosuhteissa, joissa markkinoille ei ole vapaata pääsyä, hintojen asettaminen jää usein vain muutamien yritysten käsiin. Hän esittää myös, että geneerisen kilpailun alkaminen ei välttämättä pura lääkemarkkinoiden monopolistista rakennetta, tai vaihtoehtoisesti markkinoilla tavataan oligopolistinen asetelma.
Monopoli ja täydellinen kilpailu muodostavat kilpailun teorian ääripäät, joiden väliin sijoittuvat realistisemmat mallit. Näitä teorian ääripäitä yhdistää sama piirre: yritykset ovat riippumattomia toisistaan ja niiden tuotanto- ja hinnoittelupäätökset eivät vaikuta toisten päätöksiin suoraan ja laajasti. Ääripäämalleista puuttuu yritysten välinen strateginen interaktio, jonka olemassaolo on selkeästi havaittu markkinoilla, missä toimii vain muutama iso yritys. Tämän tyyppistä markkinarakennetta kutsutaan oligopoli – tilanteeksi. Markkinat määritellään oligopoliksi silloin kun markkinoilla on toimijoita vähintään kaksi. (Cabral 2002, 101-102.)
Oligopoli markkinoiden ominaisuuksiin kuuluu, että markkinoilla on rajoitettu määrä myyjiä ja tuottajia. Yritysten rajoitettu määrä tarkoittaa, että markkinoille tulemista on rajoitettu. Tämä voi johtua markkinoille pääsyn julkisesta sääntelystä tai toimialalle ominaisesta tekniikasta, johon liittyy merkittäviä kiinteitä kustannuksia. (Sloman ym.
2015, 197.) Lääketoimialalla markkinoille pääsy on julkisesti säännelty. Lääkevalmisteen markkinoille pääseminen edellyttää lääkeaineelle myönnettyä myyntilupaa. Lisäksi toimialalle ominaiset merkittävät kiinteät kustannukset rajoittavat pienten yritysten pääsyä markkinoille ja heikentävät niiden kykyä selvitä markkinoilla pitkään.
Oligopoli mallien tärkeä käyttäytymispiirre on se, että jokainen markkinoilla oleva yritys on riittävän suuri voidakseen pitää markkinavoimaa siinä määrin, että minkä tahansa yrityksen muutos hinta-, mainonta- tai tuotospäätöksissä vaikuttaa merkittävästi toisten yritysten toimintaan ja voittoihin. Yritysten hinnoittelu ja tuotantopäätökset eivät ole riippumattomia toisistaan, koska yritykset kohtaavat ja jakavat saman tuotteen
markkinoiden kysyntäkäyrän. Toisin sanoen jokainen yritys on "tärkeä" muille yrityksille. Tämä tarkoittaa sitä, että yritysten välillä on peliteoreettinen ja strateginen vuorovaikutus. Jokaisen yrityksen on otettava huomioon oman toimintansa vaikutukset toisten valitsemiin toimiin ja päinvastoin. Tämän seurauksena oligopolin analyysi on suhteellisen monimutkainen. Toisin kuin täydellisen kilpailun ja monopolin tapauksessa, ei ole olemassa yhtä yhtenäistä oligopolin mallia. Sen sijaan on olemassa useita "malleja"
oligopolista (Sloman ym. 197-209.)
4.2 Kilpailua edistävä lääkepolitiikka
Suomessa on otettu käyttöön politiikkakeinoja, joiden avulla on pyritty lisäämään geneeristä substituutiota. Purkamalla rinnakkais- ja alkuperäisvalmisteiden välistä kilpailuestettä, lisätään valmisteiden välistä hintakilpailua. Geneerisellä substituutiolla pyritään myös korjaamaan lääkkeiden määrääjien ja kuluttajien puutteellisten hinta- ja tuotetietojen aiheuttamia vääristymiä, jotka ovat esteenä tehokkaalle kilpailulle lääkemarkkinoilla. Geneeristä substituutiota lisäämällä tapahtuva kustannusten hillitseminen pyritään toteuttamaan siten, että innovatiivisen lääketeollisuuden tukimus- ja kehitystoiminta ei vaarannu. (HE165/2002.)
4.2.1 Lääkevaihto
Suomessa otettiin käyttöön vuoden 2003 huhtikuussa lääkevaihto. Lääkevaihdon tavoitteena on hillitä kasvavia lääkekustannuksia lisäämällä edullisten rinnakkaisvalmisteiden käyttöä. Lääkevaihdon avulla kannustetaan kuluttajia käyttämään edullisimpia valmisteita silloin kun lääkevalmisteet ovat hoidolliselta teholtaan, laadultaan ja turvallisuudeltaan samanarvoisia. Lääkevaihdossa eli geneerisessä substituutiossa terveydenhuollon ammattilaisen reseptillä määräämä lääkevalmiste vaihdetaan edullisimpaan tai siitä hinnaltaan vain vähän poikkeavaan vaihtokelpoiseen viitehinnan alittavaan lääkevalmisteeseen apteekissa. Vaihtokelpoisella lääkevalmisteella tarkoitetaan lääkeitä, joiden biologinen samanarvoisuus on osoitettu. Vaihtokelpoiset lääkevalmisteet sisältävät saman määrän samaa vaikuttavaa lääkeainetta ja ovat samassa tai keskenään vaihdettavassa lääkemuodossa. (Kela 2019.) Lääkevaihto velvoittaa apteekkeja vaihtamaan potilaalle määrätyn lääkevalmisteen hinnaltaan edullisempaan
vaihtokelpoiseen valmisteeseen. Jos lääkevalmisteen määrääjä ei ole kieltänyt lääkkeen vaihtoa hoidollisin tai lääketieteellisin perustein, apteekin on lääkelain (L395/1987) 57 b
§:n mukaan vaihdettava määrätty lääkevalmiste halvimpaan tai halvimmasta hinnasta vähän poikkeavaan vaihtokelpoiseen lääkevalmisteeseen.
Vaihtokelpoisista lääkevalmisteista muodostetaan niin sanottu hintaputki. Hintaputki koostuu vaihtokelpoisten lääkevalmisteiden halvimmasta hinnasta ja siitä vähän poikkeavista hinnoista. Hinnat määritellään lääkeyritysten tekemien hintailmoitusten perusteella. Vain ne valmisteet, joista on tehty Fimealle ilmoitus, ja joiden on ilmoitettu olevan yleisesti saatavilla, ovat mukana määriteltäessä vaihtokelpoisten valmisteiden halvinta hintaa. Keskenään vaihtokelpoisten lääkevalmisteiden halvin hinta on kunkin vuosineljänneksen ensimmäisenä päivänä halvimman valmisteen arvonlisäverollinen vähittäismyyntihinta. (Kela 2019.)
4.2.2 Viitehintajärjestelmä
Lääkevaihtoa täydennettiin lääkkeiden viitehintajärjestelmällä vuonna 2009 (HE 100/2008). Uudistuksen seurauksena suuri osa lääkevaihdon piiriin kuuluvista lääkevalmisteista liitettiin viitehintajärjestelmän sisäisiin viitehintaryhmiin. Viitehinta-ryhmät muodostetaan keskenään vaihtokelpoisista lääkevalmisteista. Viite-hintaryhmä muodostetaan silloin kun lääkevalmisteella on Suomen lääkemarkkinoilla vähintään yksi vastaava rinnakkaisvalmiste. (Timonen 2011, 17.)
Keskeisin muutos siirryttäessä lääkevaihdosta viitehintajärjestelmään koskee lääkkeistä maksettavaa korvausta. Viitehintajärjestelmän edellytyksenä sairausvakuutuslain mukainen korvaus maksetaan enintään viitehinnasta. Lääkevalmisteen kuuluessa sairausvakuutuslain (L 1224/2004) kuudennen luvun 21 §:ssä määriteltyyn viite-hintaryhmään, korvauksen perusteena tulee olla viitehintaryhmälle vahvistettu viitehinta.
Tilanteessa, jossa asiakas kieltää lääkevalmisteen vaihdon, hän saa sairasvakuutuksen mukaisen korvauksen vain viitehinnasta ja maksaa ylimenevän osan itse.
Sairausvakuutuskorvaus voidaan maksaa viitehintaa kalliimmasta lääkkeestä vain
sellaisessa tapauksessa, että lääkäri on kieltänyt lääkkeen vaihdon hoidollisin tai lääketieteellisin perustein. (Kurkijärvi & Pelkonen 2016.)
Viitehintaryhmät pohjautuvat Fimean määrittelemään luetteloon keskenään vaihto-kelpoisista lääkevalmisteista. Yhteisen viitehintaryhmän muodostavat ne lääkeaineet, jotka sisältävät saman verran samaa lääkeainetta ja ovat pakkauskooltaan ja lääke-muodoltaan toisiaan vastaavat. Viitehinta määräytyy ryhmän halvimman valmisteen ja siitä hinnalta vähän poikkeavien valmisteiden hintojen mukaan. Viitehinta muodostetaan siten, että ryhmän edullisimman valmisteen hintaan lisätään 1,5 tai 2 euroa. Tilanteessa, jossa edullisimman valmisteen arvonlisäverollinen vähittäishinta jää alle 40 euron, lääkevalmisteen hintaan lisätään 1,5 euroa. Hinnan ollessa enemmän kuin 40 euroa, hintaan lisätään 2 euroa. Hintalautakunta päivittää viitehinnat neljästi vuodessa myyntiluvan haltijoiden suorittamien ilmoitusten perusteella. (Kela 2019.)
Vuonna 2010 tukkuhintaiset lääkemenot vähenivät Suomessa 0,4 % verrattaessa edelliseen vuoteen (Suomen lääketilasto, 2010). Martikaisen (2012) mukaan myynnin arvon väheneminen oli poikkeuksellista ja johtui lääkevaihdon laajenemisesta sekä viitehintajärjestelmän käyttöönotosta.
4.3 Geneerinen kilpailu ja geneerinen paradoksi
Lääkemarkkinoiden toimijoiden ja lääkevalmisteiden välinen kilpailu tapahtuu eri tavalla lääkkeen elinkaaren eri vaiheissa. Kilpailu patentin antaman suojan aikana voidaan määrittää tapahtuvan samaan sairauteen tarkoitettujen eri vaikuttavaa ainetta sisältävien valmisteiden kesken. Suomessa reseptilääkkeiden markkinointi on kielletty kuluttajille, jolloin on tavallista, että lääkeyritykset kohdentavat mainontaa terveydenhuollon ammattilaisille ja apteekeille. Alkuperäislääkkeiden välisessä kilpailussa eri tuotenimien valmistajien tulee vaikuttaa lääkäreiden määräämiskäyttäytymiseen, koska lääkevalmisteita ei voida vaihtaa apteekissa alkuperäislääkkeestä toiseen. Patenttisuoja-ajan päättymisen seurauksena markkinoille ilmestyy geneerisiä valmisteita tarjoavia rinnakkaisvalmistajia, joiden tarjoamat valmisteet ovat usein edullisempia.
Alkuperäisvalmistajan teollisuusoikeuksien päättymisen jälkeinen
rinnakkaisvalmis-teiden pääsy markkinoille mahdollistaa tiettyä vaikuttavaa ainetta koskevan hinta-kilpailun. (Valliluoto 2012, 12-15.)
Edellä esitettyjen taloustieteen teorioiden perusteella voidaan olettaa, että patenttisuojan päättyminen ja rinnakkaisvalmisteiden markkinoille tuleminen alentaisi sekä rinnakkais- että alkuperäislääkkeiden hintoja. Oletus perustuu siihen, että geneerisiä lääkevalmisteita voidaan pitää toistensa substituutteina, sillä ne sisältävät samaa vaikuttavaa ainetta ja niiden biologinen samanarvoisuus on todistettu potilaskokeissa. Kysynnän teorian mukaan, silloin kun valmisteet ovat toistensa substituutteja, eli korvaavia toisilleen, valmisteiden välisten hintaerojen tulisi vaikuttaa tuotteiden kysyntään joko laskevasti tai nousevasti. Taloustieteen teorian mukaan tuotteiden välinen hinnan ristijousto on sitä voimakkaampaa, mitä läheisempiä substituutteja tuotteet ovat keskenään. Geneeristä kilpailua kuvaavat empiiriset havainnot lääkemarkkinoilta eivät kuitenkaan kaikilta osin tue näitä teoreettisia ennusteita (Scherer 2000).
Grabowski ja Vernon (1992) tutkivat alkuperäislääkkeiden ja rinnakkaisvalmisteiden välistä geneeristä kilpailua USA:n lääkemarkkinoilla vuosina 1983-1987. Heidän tutkimuksessaan oli mukana 18 eri lääkevalmistetta, joiden tuottajat menettivät patentin antaman suojan ja täten markkinoilla monopoliaseman altistuen geneeriselle kilpailulle.
Tutkimuksessa havaittiin, että alkuperäisvalmisteiden hinnat nousivat, vaikka rinnakkaisvalmisteet tulivat markkinoille halvemmilla hinnoilla. Alkuperäislääkkeiden hinnat olivat keskimäärin 11 prosenttia kalliimpia kaksi vuotta patenttisuojan päättymisen jälkeen. Geneeristen tuotteiden hinnat laskivat vastaavasti 35 prosenttia.
Kokonaisuudessaan geneerinen kilpailu alensi lääkkeiden hintoja keskimäärin 21 prosenttia kahdessa vuodessa geneeristen valmisteiden markkinoilletulon jälkeen.
Lääkemarkkinoilla geneerisellä paradoksilla tarkoitetaan tilannetta, jossa alkuperäis-lääkkeen hinta ei laske patentin suoja-ajan jälkeen, vaikka markkinat avautuvat geneerisille valmisteille ja sitä kautta kilpailulle. Geneerien paradoksi viittaa myös tilanteeseen, jossa alkuperäislääkkeen hinta nousee geneerisen kilpailun lisäännyttyä.
Frank ja Salkever (1997) tutkivat geneeristen lääkkeiden markkinoille tulon vaikutuksia lääkkeiden hintoihin 1980-luvun alkupuolelta 1980-luvun keskivaiheille Yhdysvaltain lääkemarkkinoilla. Heidän tutkimuksessaan oli mukana 32 alkuperäisvalmistetta. Kaikki lääkevalmisteet kokivat useiden rinnakkaisvalmisteiden tulemisen markkinoille muutamina ensimmäisinä vuosina patentin suoja-ajan päättymisen jälkeen. Tutkimuksen tulokset antavat näyttöä siitä, että alkuperäislääkkeiden hinnat nousisivat geneeristen valmisteiden tullessa markkinoille, josta seurasi geneeristen valmisteiden huomattava hinnan laskeminen. Tutkimuksen mukaan rinnakkaisvalmisteiden tuleminen mark-kinoille siirtää hintatietoiset kuluttajat halvemman geneerisen valmisteen piiriin, jättäen ainoastaan brändiuskolliset kuluttajat ostamaan alkuperäisvalmistetta. Tämä johtaa alkuperäisvalmisteen valmistajien kysyntäkäyrän siirtymisen sisään päin, jolloin se tulee vähemmän hintajoustavaksi, mahdollistaen voittoa maksivoivan yrityksen hinnan nostamisen. (Frank & Salkever 1997, 75-77.)
Frank ja Salkever (1997) ekonometrinen analyysi antaa useita havaintoja hintojen käyttäytymisestä tarkastelun kohteena olevilla markkinoilla. Ensimmäinen havainto tehdään siitä, että geneeristen lääkkeiden keskinäinen kilpailu näyttää olevan sidoksissa kyseisten lääkkeiden hintojen alenemiseen. Toiseksi geneeristen lääkkeiden kilpailun lisääntyminen ei näytä alentavan alkuperäislääkkeiden hintoja. Tutkimuksessa ei löytynyt ollenkaan merkkejä alkuperäislääkkeen hinnanalennuksista, jotka olisivat liitettävissä geneeristen valmisteiden markkinoille tuloon. Itse asiassa tutkimuksen todistusaineisto on yhdenmukainen alkuperäislääkkeiden pienien hinnankorotusten kanssa, jotka olivat myös sidoksissa laajentuneeseen kilpailuun. (Frank & Salkever 1997, 89.)
Empiiriset tiedot ovat osoittaneet, että alkuperäisen lääkevalmisteen markkinaosuus laskee patentin päättymisen jälkeen. Tutkimuksissa on kuitenkin saatu näyttöä siitä , että alkuperäislääkkeet onnistuvat säilyttämään pienen osan markkinaosuudestaan, vaikka sen hinta on suhteellisesti korkeampi verrattuna geneerisiin lääkevalmisteisiin. (Kanavos 2008, 1-6.) Markkinaosuuden säilyttäminen korkeammasta hinnasta huolimatta uskotaan olevan seurauksena kuluttajien brändiuskollisuudesta (Frank ja Salkever 1997, 75-90).
Vaikka alkuperäisvalmisteet ja geneeriset valmisteet sisältävät samaa kemiallista ainetta, joillakin kuluttajilla saattaa olla vaikutelma siitä, että alkuperäinen tuote on parempi.
Euroopan lääkemarkkinoilta on myös todisteita siitä, että usein potilaiden lääkehoidon toteuttamista geneerisillä lääkkeillä ei pidetä samanarvoisena verrattaessa alkuperäis-valmisteeseen (Kjoenniks ym. 2006, 284).
Vandoros ja Kanavos (2013) tutkivat, ovatko löydökset geneerisen paradoksin ilmentymisestä samansuuntaisia sääntelyn alaisalla eurooppalaisilla markkinoilla.
Tutkimukseen on valikoitunut kuusi Euroopan lääkemarkkinaa: Saksa, Norja, Ruotsi, Englanti, Alankomaat ja Tanska. Vandorosin ja Kanavosin (2013) tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että geneeristä paradoksia esiintyy Yhdysvaltojen tapaan myös eurooppalaisilla lääkemarkkinoilla. Tutkimuksen tulosten mukaan geneeristen lääk-keiden markkinoille tuleminen tai geneeristen markkinoiden levinneisyys, ei alenna alkuperäislääkkeiden hintoja. Myös tämän tutkimuksen tuloksissa geneerinen kilpailu nosti alkuperäislääkkeen hintaa. Tutkimuksessa tärkeä havainto oli se, että analysoidessa mukana olleita kuutta maata erikseen, huomattiin maiden välisiä eroavaisuuksia geneerisen paradoksin esiintymisessä. Geneeristä paradoksia esiintyi huomattavimmin Englannissa ja Ruotsissa. Myös Alankomaissa alkuperäislääkkeen hinta nousi patentin suoja-ajan päättymisen jälkeen, mutta laski myöhemmin. Tanskassa ja Norjassa puolestaan rinnakkaisvalmisteiden markkinoille tulo ei vaikuttanut ollenkaan alkuperäislääkkeiden hintoihin. Saksa oli tutkimuksessa olleista maista ainut, jossa markkinoiden vapautuminen geneerisille valmisteille laski alkuperäislääkkeiden hintoja.
Vandoros ja Kanavos (2013) painottavat, että geneeristen paradoksien tutkimustulokset ovat tärkeitä työkaluja päätöksentekijöille, koska ne osoittavat, että kilpailu (geneeristen valmisteiden markkinoille tulo) ei välttämättä johda alkuperäisvalmisteiden hintojen alenemiseen sellaisessa ympäristöissä, joissa lääkkeiden hintoja säännellään (Vandoros
& Kanavos 2013, 3238).
4.4 Markkinoiden määrittäminen
Tutkiakseen kilpailun vaikutusta hintoihin, tulee määrittää markkinat, joiden ominaisuuksien mukaan kilpailuvaikutusta mallinnetaan. Lääkemarkkinakirjallisuudessa on tavallista määrittää markkinat anatomis-terapeuttis-kemiallisen ATC-luokitukseen (Anatomical Therapeutic Chemical, ATC) perustuen. Tässä tutkimuksessa tarkastelun
kohteena olevat markkinat määritellään ATC-luokituksen viidennen tason mukaan.
kohteena olevat markkinat määritellään ATC-luokituksen viidennen tason mukaan.