11. Yhteenveto ja hallintasuunnitelman täytäntöönpano
11.2 Hallintasuunnitelman täytäntöönpano, etusijajärjestys ja seuranta
Osana tulvariskien hallinnan suunnittelua on toimenpide-ehdotusten mahdollisten toteuttajien, aikatau-lun, priorisoinnin ja rahoituksen yleispiirteinen suunnittelu. Tulvariskien hallintasuunnitelmassa esitetyt toimenpide-ehdotukset eivät kuitenkaan ole sitovia eivätkä suoranaisesti velvoita mitään tahoa toteutta-maan kyseessä olevia toimenpiteitä tämän tai seuraavien suunnittelukausien aikana. Valtion ja kuntien viranomaisten sekä aluekehitysviranomaisen on kuitenkin otettava suunnitelma- ja toimenpide-ehdotukset toiminnassaan huomioon.
Taulukossa 31 on esitetty kaikki 18 toimenpideryhmää. Jokainen toimenpideryhmä sisältää yhden tai useamman toimenpide-ehdotuksen. Lisäksi taulukossa kuvataan toimenpiteiden toteuttajat, aikataulu sekä ensisijaisuus tulvariskien hallinnan tavoitteiden toteutumisessa. Ensisijaiset toimenpiteet on tavoit-teena aloittaa tulvariskien hallinnan ensimmäisellä suunnittelukaudella 2016—2021. Toissijaiset toimen-piteet toteutetaan, mikäli niihin on resursseja. Täydentävät toimentoimen-piteet ovat suositeltavia vesistöalueen tulvariskien hallinnan kehittämiseksi. Toimia voidaan toteuttaa tarvittaessa myös myöhemmillä suunnitte-lukausilla, mikäli tavoitteita ei ensisijaisilla toimilla saavuteta. Priorisoinnin on määritellyt Laihianjoen ve-sistöalueen tulvaryhmä ja siinä on sovellettu valtakunnallisia ohjeita. Toimenpiteiden etusijajärjestykseen asettamisen yhteydessä on kiinnitetty huomiota erityisesti seuraaviin näkökohtiin:
· tulvariskien hallinnalle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen
· mahdollisuudet muihin kuin tulvasuojarakenteisiin perustuviin toimenpiteisiin;
· eri toimenpiteiden tehokkuus tulvien todennäköisyyden ja niiden vahingollisten seurausten vä-hentämisessä;
· toimenpiteiden kustannukset ja hyödyt;
· toimenpiteiden yhteensopivuus vesienhoidon kanssa; ja
· SOVA-lain mukaisessa ympäristöselostuksessa arvioidut ympäristövaikutukset
Toimenpiteiden priorisointiehdotuksessa ei ratkaista kenenkään oikeutta saada omaisuudelleen tulva-suojelua eikä kenenkään velvollisuutta sietää tulvariskiä, eikä ehdotuksen laatijoiden virkavastuu siten koske tällaisten oikeuksien tai velvollisuuksien toteutumista tai vahingonkorvausvastuuta. Tulvaryhmäs-sä toimiva viranomaistaho tai sen edustaja ei ole vastuussa suunnitelmassa esitetyistä toimenpiteistä myöskään silloin, jos suunnitelmassa priorisoitu tai muuten esitetty toimenpide lisää tulvista aiheutuvaa vahinkoa muualla vesistössä. Korvausvastuu voi syntyä vain tällaisen toimenpiteen toteuttajalle eli sille, joka saa toimenpiteeseen luvan. Korvausvastuun sisällöstä päättää lupaviranomainen toimenpidettä koskevassa luvassa.
Tulvariskien hallinnan lain 620/2010 mukaisesti tulvariskien hallintasuunnitelma on tavoitteena olla hy-väksytty ja julkaistu joulukuussa 2015. Tämän jälkeen suunnitelma on tarpeen mukaan tarkistettava kuuden vuoden välein, edellyttäen että alue arvioidaan jatkossakin merkittäväksi tulvariskialueeksi. Tul-variskien alustava arviointi ja merkittävien tulvariskialueiden tarkistus tehdään seuraavan kerran vuoteen 2018 mennessä ja hallintasuunnitelmien uudelleenarviointi tulee olla valmis joulukuussa 2021. Tulvaris-kien hallintasuunnitelmien uudelleenarvioinnissa vuonna 2021 on tarvittaessa kuvattava, mitkä tässä suunnitelmassa esitetyt toimenpiteet ovat jääneet toteuttamatta ja miksi niin on käynyt. Tarkistetuissa tulvariskien hallintasuunnitelmissa otetaan huomioon lisäksi ilmastonmuutoksen vaikutuksista saatu uusi tieto tulvien esiintymiseen. Tarkistetuissa suunnitelmissa esitetään myös arvio siitä, miten tulvariskien hallinnalle tässä suunnitelmassa asetetut tavoitteet on saavutettu ja miten toimenpiteiden toteuttamises-sa on edistytty.
Taulukko 31. Yhteenveto Laihianjoen vesistöalueen tulvariskien hallinnan toimenpide-ehdotuksista ja niiden vas-tuutahoista/rahoittajista, toteutusajasta sekä priorisoinnista.
Toimenpideryhmät Toimenpide-ehdotukset Vastuutaho/rahoittaja
Toteutusvuo-si
Priori-sointi Tulvariskiä vähentävät toimenpiteet
1. Maankäytön suunnittelu
1.1 Tulva-alueiden merkitseminen kaavoihin Pohjanmaan liitto, kunnat Jatkuva Ensisijainen 1.2 Teiden tulvan aikaisen liikennöitävyyden
kehittä-minen maankäytön suunnittelun keinoilla
ELY-keskus, Pohjamaan liitto ja tulvariskialueen kunnat ja kaupungit
Jatkuva Ensisijainen 1.3 Alimpien rakentamiskorkeuksien huomioiminen
yleis- ja asemakaavoissa sekä rakennusjärjestyksissä Kunnat Jatkuva Ensisijainen 1.4 Tulvien kunnallistekniikalle aiheuttamien
haastei-den huomioiminen asemakaavoissa ja rakennusjärjes-tyksissä
Kunnat Jatkuva Ensisijainen
2. Hydrologinen seuranta ja mallintamisen kehittäminen
2.1 Uusien mittausasemien perustaminen Laihianjoen alaosalle ja bifurkaatioalueelle
Suomen ympäristökeskus ja
ELY-keskus 2016—2017 Ensisijainen
2.2 Tulvaennusteiden ja mittausten luotettavuuden kehittäminen ja parantaminen
Suomen ympäristökeskus ja
ELY-keskus Jatkuva Ensisijainen
3. Tulvakartoitus
3.1 Tulvakartoituksen kehittäminen Tulvakeskus ja ELY-keskus Jatkuva Ensisijainen 3.2 Tulvariskialueiden vahinkokohteiden tarkempi
kartoitus
Tulvariskialueen kunnat ja
kaupungit 2016—2019 Ensisijainen
4. Veden pidättäminen valuma-alueilla pienimuotoisilla toi-menpiteillä
4.1 Valumavesien pidättämiseen soveltuvien kohtei-den suunnittelun ja käyttöönoton tehostaminen
Toiminnan harjoittajat mm.
maa- ja metsätalouden
harjoit-tajat, turvetuottajat ja kunnat Jatkuva Ensisijainen 4.2 Selvitys valumavesien pidättämiseen soveltuvista
kohteista ELY-keskus ja Pohjanmaan
liitto sekä kunnat 2016—2021 Ensisijainen 4.3 Valumavesien pidättämiseen liittyvien toimien
tukijärjestelmien kehittäminen Ministeriöt Jatkuva Ensisijainen
Tulvasuojelutoimenpiteet
5. Laihianjoen vesistöalueen tulvavaarassa olevien liiken-neyhteyksien suojaaminen
5.1 Satamatien yleissuunnitelma, jolla varmistetaan
maantieyhteys Vaasaan myös tulvatilanteessa ELY-keskus, Vaasa,
Musta-saari ja Pohjanmaan liitto 2016—2021 Ensisijainen 5.2 Selvitys merkittävien rautatieyhteyksien
suojaami-sesta ja suojapenkereen suunnittelu Liikennevirasto 2016—2021 Ensisijainen
5.3 Selvitys pienempien teiden korotustarpeesta tulva-alueilla
Tulvariskialueen kaupungit ja
kunnat 2016—2017 Toissijainen
6. Laihianjoen vesistöalueen tulvavaarassa olevien raken-nusten suojaaminen tilapäisil-lä tulvasuojauksilla
6.1 Selvitys tulvariskialueen kuntien ja kaupunkien erityiskohteiden suojaamisesta tilapäisillä tulvaseinä-millä. Erityisesti huomioitava kohteet, jotka vahingoit-tuvat yleisillä tulvilla (<1/50a)
Tulvariskialueen kaupungit ja kunnat sekä
kiinteistönomista-jat ja toimikiinteistönomista-jat 2016—2019 Ensisijainen
6.2 Siirrettävien tulvaseinämien hankkiminen
Tulvariskialueen kaupungit ja kunnat sekä alueelliset pelas-tuslaitokset, valtio
2016—2019 Ensisijainen Valmiustoimet
7. Tulvaennusteet ja ennakko-tiedotus
7.1 Tulviin liittyvän ennakkotiedotuksen ja kansalaisille suunnatun tulvaennusteen kehittäminen
ELY-keskus, tulvakeskus, pelastuslaitokset, kunnat sekä
mahdollinen alueellinen hanke Jatkuva Ensisijainen 7.2 Tulvatilanteen kehittymisen dokumentoinnin
kehit-täminen esim. riistakameroilla ja sosiaalisen median keinoin
Tulvakeskus ja ELY-keskus 2016—2021 Toissijainen
8. Tulvavaroitukset, pelastus-suunnitelmat ja kuntien varau-tumissuunnitelmat sekä tulva-torjunnan harjoitukset
8.1 Tulvavaroitusjärjestelmän kehittäminen Laihianjo-en vesistöalueelle
ELY-keskus, Suomen ympä-ristökeskus ja mahdollinen
alueellinen hanke 2016—2018 Toissijainen 8.2 Jokikohtaisen suuronnettomuusharjoituksen
järjes-täminen Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan tulvariski-alueelle
Länsi- ja Sisä-Suomen AVI, alueelliset pelastuslaitokset ja ELY-keskus
2016—2021 Ensisijainen 8.3 Tulvan aikaisten liikennejärjestelyjen
harjoittelemi-nen Laihianjoen vesistöalueen tulvariskialueilla Liikennevirasto ja ELY-keskus 2016—2021 Ensisijainen 8.4 Tulvariskialueiden kuntien ja kaupunkien
varautu-missuunnitelman laatiminen ja päivittäminen tulvia varten
Tulvariskialueen kaupungit ja
kunnat Jatkuva Ensisijainen
9. Omatoiminen varautuminen
9.1 Tulvariskialueiden toimijoiden varautuminen tulvati-lanteeseen
Kiinteistöjen omistajat ja muut
paikalliset toimijat Jatkuva Ensisijainen 9.2 Henkilökohtaisten varautumissuunnitelmien
laati-minen tulvaa varten
Kiinteistöjen omistajat ja muut
paikalliset toimijat Jatkuva Ensisijainen 10. Ennakoivat
tulvantorjunta-toimet 10.1 Valtakunnallisesti kehitettävä kevytrakenteinen
jääsaha Suomen ympäristökeskus ja
ELY-keskus 2016—2019 Ensisijainen
Toiminta tulvatilanteessa
11. Tulvatilannekuva ja tiedotus
11.1 Tilannekuvan ja viranomaisyhteistyön ylläpito sekä yhteistyötilaisuudet
ELY-keskus, alueelliset pelas-tuslaitokset, kunnat, tulvakes-kus ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Kerran
vuodessa Ensisijainen 11.2 Tulvatiedottamisen resurssit ja tehostaminen
tulva-aikana
ELY-keskus, alueelliset pelas-tuslaitokset, kunnat ja
tulva-keskus Jatkuva Ensisijainen
12. Tulvan aikaiset kiertotiet 12.1 Tulvien huomioiminen varareittisuunnitelmissa Liikennevirasto 2016—2017 Ensisijainen
Toimenpideryhmät Toimenpide-ehdotukset Vastuutaho/rahoittaja Toteutusvuo-si
Priori-sointi 13. Tilapäiset ja
kiinteistökoh-taiset suojaustoimet sekä pumppaus
13.1 Tilapäisten suojausten tekemisen harjoittelu
Kiinteistön omistajat, alueelli-set pelastuslaitokalueelli-set, kunnat ja vapaaehtoistoimijat
2018—2021 Toissijainen
14. Evakuointi 14.1 Evakuointiin tarvittavien riittävien resurssien varmistaminen
Alueelliset pelastuslaitokset, kunnat, puolustusvoimat ja
vapaaehtoistoimijat jatkuva Täydentävä
Jälkitoimenpiteet
15. Kriisiapu ja vapaaehtoistoi-minnan edistäminen
15.1 Kriisiapua tarjoavien palvelujen ylläpito ja kehit-täminen
Kunnat ja kriisiapua tarjoavat
toimijat Jatkuva Ensisijainen
15.2 Vapaaehtoisen pelastuspalvelun, kylä-yhdistyksien tai muu vapaaehtoistoiminnan sekä vi-ranomaisten yhteinen harjoitus tulvien jälkitoimista
Vapaaehtoisjärjestöt, kunnat ja
alueelliset pelastuslaitokset 2016—2021 Ensisijainen 16. Jälkitoimien tiedotus 16.1 Tulvan jälkitoimien ja palautumisen tiedottamisen
kehittäminen
Tulvakeskus ELY-keskus, kunnat ja alueelliset pelastus-laitokset
Jatkuva Ensisijainen 17. Todettujen tulvavahinkojen
arviointi ja vahingonkorvaus
17.1 Määritettyjen korvauksiin oikeuttavien vedenkor-keuksien (1/50 v) säilyminen yhtenäisinä suunnittelu-kauden ajan
Tulvakeskus 2016—2021 Ensisijainen
18. Tulvan jälkeinen siivous ja jälleenrakennus sekä toi-mintojen uudelleen sijoittelu
18.1 Selvitys ja toimintasuunnitelma tulvanjälkeisistä puhdistustoimenpiteistä
Tulvakeskus, kunnat ja
alueel-liset pelastuslaitokset, 2018—2021 Toissijainen 18.2 Ajantasainen suunnitelma tulvariskialueen
erityis-kohteiden väistöpaikoista tulvatilanteessa
Tulvariskialueen kaupungit ja
kunnat jatkuva Ensisijainen
11.2.2 Hallintasuunnitelmassa esitettyjen toimenpiteiden seuranta
Tulvariskien hallintasuunnitelman toimeenpanon edistämisestä ja seurannasta on päävastuussa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus. ELY-keskuksen tehtävänä on omalta osaltaan valvoa, että toimenpide-ehdotusten toimeenpano etenee. Lisäksi toiselle suunnittelukaudelle asetettava tulvaryhmä käsittelee suunnitelman ja toimenpide-ehdotusten täytäntöönpanoon ja seurantaan liittyviä kysymyksiä osana toi-sen suunnittelukauden työtä. Tavoitteena on, että tulvaryhmä kokoontuu 1—2 kertaa vuodessa seuraa-maan toimenpiteiden edistymistä. Näin tulvaryhmän kokoonpanoon suositellaan edustajia toimenpitei-den vastuutahoista, kuten kunnista, tulvariskialueen toiminnanharjoittajista ja pelastuslaitoksista. Tulva-ryhmä tekee alueen kunnille ja muille vastuutahoille kyselyn tai muun selvityksen 2-3 vuoden välein eh-dotettujen toimenpiteiden edistymisestä.
Taulukko 32. Laihianjoen vesistöalueen tulvariskien hallinnan toimenpide-ehdotusten seuranta. Toimenpide-ehdotusten värit kuvaavat toimenpiteen priorisointia tulvariskien hallinnan suunnittelukaudella 2016—2021.
Toimenpideryhmät
Toimenpide-ehdotukset Priorisointi: E = ensisijainen
T = toissijainen, Täy = täydentävä Seuranta (mittari) Tulvariskiä vähentävät toimenpiteet
1. Maankäytön suunnittelu
1.1 Tulva-alueiden merkitseminen kaavoihin (E) Ehdot täyttävien kaavojen määrä (kpl) 1.2 Teiden tulvan aikaisen liikennöitävyyden kehittäminen
maankäytön suunnittelun keinoilla (E) Toteutunut: kyllä/ei 1.3 Alimpien rakentamiskorkeuksien huomioiminen yleis- ja
asemakaavoissa sekä rakennusjärjestyksissä (E)
Ehdot täyttävien yleis- ja asemakaavojen sekä rakennusjärjestyksien määrä (kpl) 1.4 Tulvien kunnallistekniikalle aiheuttamien haasteiden
huomi-oiminen asemakaavoissa ja rakennusjärjestyksissä (E)
Ehdot täyttävien yleis- ja asemakaavojen sekä rakennusjärjestyksien määrä (kpl) 2. Hydrologinen seuranta ja
mallintami-sen kehittäminen
2.1 Uusien mittausasemien perustaminen Laihianjoen alaosalle
ja bifurkaatioalueelle (E) Toteutunut: kyllä/ei
2.2 Tulvaennusteiden ja mittausten luotettavuuden kehittäminen ja parantaminen (E)
Tulvaennusteiden luotettavuusongelmat suunnittelukauden aikana (kpl)
3. Tulvakartoitus 3.1 Tulvakartoituksen kehittäminen (E) Toteutunut: kyllä/ei
3.2 Tulvariskialueiden vahinkokohteiden tarkempi kartoitus (E) Toteutunut: kyllä/ei
4. Veden pidättäminen valuma-alueilla pienimuotoisilla toimenpiteillä
4.1 Valumavesien pidättämiseen soveltuvien kohteiden
suunnit-telun ja käyttöönoton tehostaminen (E) Toteutunut pinta-ala (ha) 4.2 Selvitys valumavesien pidättämiseen soveltuvista kohteista
(E) Toteutunut: kyllä/ei
4.3 Valumavesien pidättämiseen liittyvien toimien
tukijärjestel-mien kehittäminen (E) Tuettujen kohteiden pinta-ala (ha)
Tulvasuojelutoimenpiteet
5. Laihianjoen vesistöalueen tulvavaa-rassa olevien liikenneyhteyksien suojaa-minen
5.1 Satamatien yleissuunnitelma, jolla varmistetaan
maantieyh-teys Vaasaan myös tulvatilanteessa (E) Toteutunut: kyllä/ei 5.2 Selvitys merkittävien rautatieyhteyksien suojaamisesta ja
suojapenkereen suunnittelu (E) Toteutunut: kyllä/ei
5.3 Selvitys pienempien teiden korotustarpeesta tulva-alueilla (T) Toteutunut: kyllä/ei 6. Laihianjoen vesistöalueen
tulvavaa-rassa olevien rakennusten suojaaminen tilapäisillä tulvasuojauksilla
6.1 Selvitys tulvariskialueen kuntien ja kaupunkien erityiskohtei-den suojaamisesta tilapäisillä tulvaseinämillä. Erityisesti huomioi-tava kohteet, jotka vahingoittuvat yleisillä tulvilla (<1/50a) (E)
Toteutunut: kyllä/ei 6.2 Siirrettävien tulvaseinämien hankkiminen (E) Hankittu määrä (kpl) Valmiustoimet
7. Tulvaennusteet ja ennakkotiedotus
7.1 Tulviin liittyvän ennakkotiedotuksen ja kansalaisille
suunna-tun tulvaennusteen kehittäminen (E) Toteutunut: kyllä/ei 7.2 Tulvatilanteen kehittymisen dokumentoinnin kehittäminen
esim. riistakameroilla ja sosiaalisen median keinoin (T) Toteutunut: kyllä/ei
8. Tulvavaroitukset, pelastussuunnitelmat ja kuntien varautumissuunnitelmat sekä tulvatorjunnan harjoitukset
8.1 Tulvavaroitusjärjestelmän kehittäminen Laihianjoen
vesistö-alueelle (T) Toteutunut: kyllä/ei
8.2 Jokikohtaisen suuronnettomuusharjoituksen järjestäminen
Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan tulvariskialueelle (E) Harjoitusten määrä (kpl) 8.3 Tulvan aikaisten liikennejärjestelyjen harjoitteleminen
Lai-hianjoen vesistöalueen tulvariskialueilla (E) Harjoitusten määrä (kpl) 8.4 Tulvariskialueiden kuntien ja kaupunkien
varautumissuunni-telman laatiminen ja päivittäminen tulvia varten (E) Toteutunut: kyllä/ei 9. Omatoiminen varautuminen
9.1 Tulvariskialueiden toimijoiden varautuminen
tulvatilantee-seen (E) Toteutunut: kyllä/ei
9.2 Henkilökohtaisten varautumissuunnitelmien laatiminen tulvaa
varten (E) Suunnitelmien määrä (kpl)?
10.Ennakoivat tulvantorjuntatoimet 10.1 Valtakunnallisesti kehitettävä kevytrakenteinen jääsaha (E) Toteutunut: kyllä/ei
Toimenpideryhmät
Toimenpide-ehdotukset Priorisointi: E = ensisijainen
T = toissijainen, Täy = täydentävä Seuranta (mittari) Valmiustoimet
11. Tulvatilannekuva ja tiedotus
11.1 Tilannekuvan ja viranomaisyhteistyön ylläpito sekä
yhteis-työtilaisuudet (E) Yhteistyötilaisuuksien määrä (kpl)
11.2 Tulvatiedottamisen resurssit ja tehostaminen tulva-aikana
(E) Toteutunut: kyllä/ei
12. Tulvan aikaiset kiertotiet 12.1 Tulvien huomioiminen varareittisuunnitelmissa (E) Toteutunut: kyllä/ei 13. Tilapäiset ja kiinteistökohtaiset
suo-jaustoimet sekä pumppaus 13.1 Tilapäisten suojausten tekemisen harjoittelu (T) Harjoitusten määrä (kpl) 14. Evakuointi 14.1 Evakuointiin tarvittavien riittävien resurssien varmistaminen
(Täy) Toteutunut: kyllä/ei
Jälkitoimenpiteet
15. Kriisiapu ja vapaaehtoistoiminnan edistäminen
15.1 Kriisiapua tarjoavien palvelujen ylläpito ja kehittäminen (E) Palvelun tarjoajien määrä (kpl) 15.2 Vapaaehtoisen pelastuspalvelun, kylä-yhdistyksien tai muu
vapaaehtoistoiminnan sekä viranomaisten yhteinen harjoitus tulvien jälkitoimista (E)
Harjoitusten ja osallistujien määrä (kpl) 16. Jälkitoimien tiedotus 16.1 Tulvan jälkitoimien ja palautumisen tiedottamisen
kehittä-minen (E) Toteutunut: kyllä/ei
17. Todettujen tulvavahinkojen arviointi ja
vahingonkorvaus 17.1 Määritettyjen korvauksiin oikeuttavien vedenkorkeuksien
(1/50 v) säilyminen yhtenäisinä suunnittelukauden ajan (E) Toteutunut: kyllä/ei 18. Tulvan jälkeinen siivous ja
jälleenra-kennus sekä toimintojen uudelleen sijoittelu
18.1 Selvitys ja toimintasuunnitelma tulvanjälkeisistä
puhdistus-toimenpiteistä (T) Toteutunut: kyllä/ei
18.2 Ajantasainen suunnitelma tulvariskialueen erityiskohteiden
väistöpaikoista tulvatilanteessa (E) Tehtyjen suunnitelmien määrä (kpl)