Aamulehti aloitti kuukausittain ilmestyvän maahanmuuttajat-sivun joulu-kuussa 1999. Idean taustalla ovat Suomen Punaisen Ristin Virkos-järjestö, Tampereen yliopiston tiedotusopin laitos sekä Aamulehdestä erityisesti toi-mittaja Maila-Katriina Tuominen. Alkuunpanevat voimat muodostavat jo tietynlaisen oletuksen lukijakunnasta: on olemassa maahanmuuttoon eri-koistuneita järjestöjä, ammattilaisia ja kansalaisia, joita teema kiinnostaa.
Maahanmuuttajat on siis yhdenlainen erikoistumisala. On olemassa maa-hanmuuttospesialisteja – joista monet ovat suomalaisia – kuten on olemas-sa muita vähemmistöryhmien asiantuntijoita. Voi siis olettaa, että yksi si-vun oletettu lukijakunta olisivat nämä maahanmuuttoasiantuntijat.
Maahanmuuttajat-sivu poikkeaa kuitenkin muusta journalismista siinä, että lähes kaikki sen kirjoittajat ovat maahanmuuttajia. Sivusta vastaavan toimittaja Tuomisen sanoin sivu haluaa antaa puheenvuoron maahanmuut-tajille itselleen. Olennaista on, että asiantuntijat eivät puhu sivulla maa-hanmuuttajien puolesta, kuten yleensä perusjournalismissa käy. Lisäksi si-vun tarkoituksena on löytää toimittajia, joilla on maahanmuuttajatausta ja
tukea heidän etenemistään kohti muutakin journalismia. Maahanmuutta-jasivu on siis lisäksi kokeilu: yritys muuttaa journalismin konventioita monipuolisemmaksi.
Lajityyppien salaatti
Maahanmuuttajasivu ei taitoltaan poikkea Aamulehden muusta linjasta.
Selatessa se ei erotu lehden loppuosan kulttuurisivusta tai ajankohtasivuista millään erityisellä visuaalisella tavalla. Kuitenkin, tarkemmin luettuna, se poikkeaa hyvinkin paljon muusta aineistosta lajityypillisesti sekä tyylillises-ti. Osa jutuista on ammattitoimittajien kirjoittamia, osa taas lukeutuisi leh-den muun jaottelun mukaan mielipide- tai alakertasivulle. Kaikki jutut kuitenkin kolumneita lukuunottamatta näyttävät uutisjutuilta tai repor-taaseilta. Kirjoittajien mielipiteitä on jutuissa enemmän ja näkyvämmin kuin suomalaisessa uutisjournalismissa yleensä, vaikka juttuja ei olisikaan merkitty kolumneiksi tai mielipiteiksi. Tämä on ensimmäinen poikkeava piirre perusjournalismista.
Jos ensimmäiset 12 maahanmuuttajasivua pitäisi jakaa Aamulehteen päivittäin ilmestyville sivuille, jutut asettuisivat tuttuihin lajityyppeihin seu-raavasti.
Mielipide 12
Kolumni (taitettu myös maahanmuuttajat-sivulla kolumniksi) 12 Alakerta 3
Katugallup 1 Sarjakuva 5 Pakina 2 Reportaasi 3
Asiajuttu/ uutinen 6 Henkilöjuttu 6 Puffi 13
Lisäksi aineistossa oli juttuja, joille ei löydy lajityypillisesti sopivaa paik-kaa muualta lehdestä.
Lasten kouluaine 3
Henkilöjuttu (ei toimitettu, kirjeenomainen) 2 Satu, runo 6
Maahanmuuttajat näyttäytyvät sivulla jokseenkin tutuissa yhteyksissä:
viranomaistoiminta on keskeinen teema myös täällä. Siltä osin sivu tuottaa uudelleen käsitystä maahanmuutosta ennen kaikkea hallinnon asiana, ja ratkaisijan roolissa esiintyvät viranomaiset. Vaikka viranomaiset eivät ole lähteinä ja kirjoittajina, heistä puhutaan jutuissa.
Teemallisesti sivu ei tarjoa uutta
Työ ja työttömyys nousevat merkittäviksi teemoiksi etenkin sivun ilmesty-misen alkumetreillä. Silloin maahanmuuttajasivu nostettiin helpoimmin etusivulle vinkiksi juuri työteemalla31. Kiinnostavaa kuitenkin on, että työ ei näy kuvituksessa. Maahanmuuttajasivulla ei näy montaakaan maahan-muuttajaa työssä, ja ne jotka näkyvät osoittautuvat harjoittelijoiksi. Työllis-täminen ja työharjoittelu esitetään maahanmuuttajille lähes luonnollisena olotilana, kun ”normaali” työsuhde puuttuu sivulta kokonaan. Työnanta-jan puolella pisteet näyttävät asettuvan juuri työllistämistuella toimiviin työllistäjiin, eikä aineistossa esiinny ainuttakaan oikeaa työnantajaa.
Toinen olennainen puute on maahanmuuttajien oman yritteliäisyyden ja yritystoiminnan näkymättömyys. Työtä käsittelevästä aineistosta erottuu vain yksi työnhaun sankari, Percy Mashaire, joka ei ole löytänyt valtavalla tarmollaankaan koulutusta vastaavaa työtä. Muuten maahanmuuttajat esiin-tyvät pikemminkin hallinnollisina viranomaistoiminnan kohteina, joita työllistetään ja koulutetaan sen mukaan, miten yhteiskunnalle sopii.
Viranomaiskeskeisyys juttujen teemoissa ei toki ole kritiikitöntä. Juttu-jen lähtökohtana useimmiten on juuri vasta-argumentointi. Kritisoidaan hallinnon nykytilaa: kielikoulutusta ja harjoittelupaikkoja on liian vähän tarjolla, viranomaiset eivät tue työllistymistä tarpeeksi. Kritiikkiä kuiten-kin pehmennetään. Sivulta jää vaikutelma, että kritiikuiten-kin esittämiseen ei oli-si oikeutta: suomalaista yhteiskuntaa arvostellaan varovasti. Eoli-simerkikoli-si seu-raava pätkä on jutusta, jossa kyseenalaistetaan kotoutumislain onnistumi-nen. Kritiikkiä pehmitetään ensiksi kehumalla Suomea, jonka jälkeen alkaa kotoutumislain arviointi mutta-sanalla.
31. Kahdestatoista ensimmäisestä maahanmuuttajasivusta kuuteen on vinkattu etusivulla. Näistä nel-jä käsittelee työtä ja työttömyyttä.
Alkuvaikutelma onkin hyvä ja Suomi näytää hienolta maalta, mitä se on-kin. Mutta, kun suunnitelmat eivät toteudu asiat vinoutuvat. (2.5.2000.) Viranomaistoiminta on keskeinen aihe myös joka sivulla ilmestyvässä kolumnissa: jopa kymmenessä ensimmäisestä 12:sta sivusta käsiteltiin vi-ranomaistoimintaa. Kritiikkiä esiintyi kuitenkin vain puolessa näistä ko-lumneista. Kolumneissa, kuten joissakin sivun muissa jutuissa puhuteltiin ajoittain ”päättäjiä”. Oletettiin siis, että he lukisivat maahanmuuttajasivua.
Sivun ilmestymisen alkuaikoina kolumnit olivat pääasiassa toimittaja Mai-la-Katriina Tuomisen kirjoittamia, mutta maahanmuuttajat ovat ottamassa myös sen tilan haltuunsa.
Viranomaistoiminnan keskeisyys teematarjonnassa uusintaa käsitystä maahanmuuttajista ennen muuta hallinnon ongelmana. Viranomaiset ovat poissa sivulta lähteinä, mikä on muuhun maahanmuuttajia käsittelevään journalismiin verrattuna poikkeuksellista, mutta puheen aiheina ja toimi-joina he näkyvät sivulla vahvasti. Vähemmistöt ja viranomaiset puhuvat mediassa usein ohi toistensa, erikseen eri jutuissa, eivätkä kohtaa toisiansa.
Aamulehti 17.3.2000. Pääkuva on tyy-pillinen maahanmuuttajat-sivulle. Maa-hanmuuttaja istuu julkisesssa paikassa tekemättä mitään. Ohi on helppo kä-vellä, sivua on helppo kääntää. Sen si-jaan sivun toinen maahanmuuttaja te-kee jotakin: myy kukkia.
Maahanmuuttajasivun tarkoituksena on ollut antaa maahanmuuttajille ääni, mutta miksi ääntä ei ole asetettu vuorovaikutukseen viranomaisten kanssa.
Viranomaistoiminta kuitenkin näyttää olevan maahanmuuttajille tärkeä aihe, koska he tuovat sen niin vahvasti esiin sivulla. Viranomaisten ja maa-hanmuuttajien kohtaaminen mediassa, keskustelu, kritiikki ja väittely, toisi todellakin uudenlaisen käsittelytavan vähemmistöjä koskevaan journalis-miin. Useimmiten journalismi toimii viranomaisten ehdoilla, joten maa-hanmuuttajat-sivulla olisi jo toimitusrakenteensa vuoksi oiva tilaisuus kään-tää keskustelu niin, että sitä käytäisiin maahanmuuttajien ehdoilla.
Vastavirtaan, mutta samassa vedessä
Maahanmuuttajasivun jutut perustuvat suurelta osin vasta-argumentoin-tiin. Jutuista voi lukea sisäänrakennetun oletuksen, että ”suomalaisilla”,
”viranomaisilla” tai ”medialla” on joitakin stereotyyppisiä ja negatiivisia käsityksiä maahanmuuttajista. Jutut lähtevät näiden oletusten pohjalta ar-gumentoimaan vastavirtaan. Ensimmäisen maahanmuuttajat-sivun (6.12.1999) pääjuttu on esimerkiksi otsikoitu ”Pakolaiset eivät etsi joutilai-suutta Euroopasta – He haluavat löytää tavallisen ja turvallisen elämän”. Ot-sikko olettaa, että on olemassa käsitys, että pakolaiset etsivät joutilaisuutta.
Oletus, että somalinaista pidettäisiin sorrettuna kotiäitinä toistuu jutus-sa poliitikko Zahra Osman-Sovalasta (19.1.2001). ”Toisin kuin monet luu-levat, hän on sekä perheenemäntä, äiti että kiireinen nainen, joka politikoi ja opiskelee Helsingin yliopistossa.” Jutun kärki ja henkilön kiinnostavuus ra-kennetaan juuri vasta-argumentoinnin varaan. On merkittävää, että jutun päähenkilö opiskelee, on naimisissa suomalaisen kanssa ja osallistuu poli-tiikkaan. Hän ”rikkoo rohkeasti rajoja”. Mutta – suomalaisesta naisesta ei kirjoitettaisi näin. Suomessa on normaalia, että naiset käyvät töissä ja saavat lapsia. Yhtäältä jutussa rakennetaan ”positiivista” kuvaa maahanmuuttaja-naisesta, (hänhän on ihan kuin suomalainen!), toisaalta juuri tekemällä näin uusinnetaan stereotyyppistä kuvaa somalinaisesta kotiin kahliutuneena ja alistettuna. Olisi oikeastaan kiinnostavampaa kuulla, mitä somalinaiset te-kevät kodeissaan ja muualla, millaista on elämä? Jutut olisivat varmasti hy-vin monimuotoisia: ihmiset ovat erilaisia.
Vasta-argumentoinnin ongelma on siinä, että jutun aihe on jo valtajour-nalismin tai stereotyyppisten käsitysten määrittelemä. Aiheina ovat
maa-hanmuuttajayhteyksistä tutut viranomaiset ja työttömyys. Varsinaisesti uutta olisi lähteä jutun tekoon jostakin muualta kuin jo ilmapiirissä leijuvista oletuksista. Maahanmuuttajatoimittajien käytön luulisi tarjoavan juuri uu-sia aiheita ja näkökulmia: journalismia vähemmistöltä myös vähemmistöl-le. Käsittelytapa on kuitenkin enimmäkseen sellainen, että oletettuna luki-jana pidetään ulkomaalaisarkaa suomalaista: juuri sellaista, joka tuskin kiin-nostuu erillisestä maahanmuuttajasivusta muutenkaan. Toinen oletettu lu-kijaryhmä on maahanmuuttoa hallinnoivat viranomaiset ja muut maahan-muuttoasiantuntijat. Jutuista on harvoin luettavissa, että ne puhuttelisivat maahanmuuttajia.
Rasismia ja syrjintää maahanmuuttajasivu käsittelee varovasti ja vähän.
Ne nousevat esiin hienovaraisissa viittauksissa, jos nousevat. Rasismi on pääaiheena vain yhdessä pienessä mielipidejutussa (19.1.2001) otsikolla
”Avointa rasismia yhä Tampereella”. Tässä jutussa puhutellaan suoraan vi-ranomaisia: ”Miten viranomaiset voivat sallia tällaisen toiminnan
(sisään-Aamulehti 6.12.1999. Esimmäi-nen maahanmuuttajat-sivu lähtee vasta-argumentoimaan. Taustalla on oletus, että pakolaisia pidettäi-siin joutilaisuutta tavoittelevina elintasopakolaisina. Teemallisesti juttu ei tarjoa uutta journalismiin.
pääsyn estäminen tummaihoisilta ravintolaan – KH) Tamperella? Miten vi-ranomaiset puuttuvat asiaan ja kuinka kovalla kädellä?”. Jutussa esitetään kysymyksiä, kritiikkiä ja syytöksiä, mutta viranomaiset ovat hiljaa. Kritiik-ki, sinänsä kiinnostava ja aiheellinen, jää ilmaan leijumaan ilman vastausta – todennäköisesti unohtuakseen samantien. Olisikin ollut kiinnostavam-paa tarttua aiheeseen perusteellisemmin: esimerkiksi jutun kirjoittajan olisi voinut viedä kysymyksineen vaikkapa poliisin luokse.
Maahanmuuttajasivulta löytyy asiantuntevia juttuja, jotka käsittelevät muita maita. Nämä jutut tarjoavat uudenlaisen näkökulman ulkomaanuu-tisointiin, koska kirjoittajilla on usein omakohtainen suhde näihin maihin.
Yhdistelmä tuo kiinnostavuutta juttuun. Ensimmäisen vuoden aineistosta erottuu kuusi tällaista juttua aidosti uudella tiedollaan ja näkökulmallaan.
Esimerkiksi 20.10.2000 sivulla julkaistiin juttu siitä, että Somaliassa on uusi hallitus. Aihetta käsiteltiin Suomessa asuvien somalien kautta, sillä he järjestivät juhlan tilanteen normalisoitumisen kunniaksi. Ulkomaan tapah-tumat muuttuvat tätä kautta läheisemmäksi ja kiinnostavammaksi. Maa-hanmuuttajasivun yksi tärkeä haaste onkin, miten siirtolaistaustaiset toi-mittajat otetaan huomioon Aamulehden muilla osastoilla sekä muussa mediassa.
Kuvan journalismi
Kuvituksellaan maahanmuuttajasivu ei erotu muusta Aamulehdestä. On-kin yllättävää, että kuvaajina käytetään suomalaisia, kun sivun kirjoittajiksi on päästetty lähinnä vain maahanmuuttajia. Eikö kuva ole journalismia?
Kuvituksesta välittyy tietynlainen etäisyys. Ensimmäisen vuoden aineis-tossa maahanmuuttajat näkyvät ennen kaikkea julkisissa tiloissa: kaduilla, puistoissa, kahviloissa. Juuri siellä, missä kuka tahansa suomalainen näkee etäältä ”toisia”, mutta ei kohtaa tai juttele heidän kanssaan. Sen sijaan muu-tama poikkeava kuva antaa toisenlaisen mahdollisuuden kohtaamiseen.
Esimerkiksi 17.3.2000 maahanmuuttajasivulla työ ja työttömyys olivat pääaiheina. Kun pääkuvan ”työtön maahanmuuttaja” istuu puiston penkil-lä, sivun toisessa kuvassa huiviin pukeutunut musliminainen hoitaa kukka-kaupassa kukkia. On helpompi kulkea puiston penkin ohi välinpitämättö-mästi kuin kohdata kukkakaupan myyjä luontevassa tilanteessa. Samoin 15.12.2000 kosovolainen nainen Zamire Selimi hymyilee kotonaan
kahvi-pöydän yli suoraan kameraan. Katsoja voi asettua kuvaajan paikalle ja olla hetken kylässä juttelemassa uuden tuttavuuden kanssa.
Kuvituksesta puuttuu kuitenkin kokonaan valtaväestön tai viranomais-ten ja maahanmuuttajien kohtaaminen, vaikka näistä suhteista jutuissa puhutaankin. Kun esimerkiksi 18.2.2000 käsiteltiin maahanmuuttajien ongelmia saada pankkikorttia ja kelakorttia, juttu kuvitettiin jutun kirjoit-tajalla saksalaisella Monika Hammermanilla, joka istuu suihkulähteen reu-nalla. Jälleen kerran on helppo kulkea suihkulähteen ohitse, mutta entä jos kuvaa olisikin haettu pankista tai Kelasta, jossa konfliktitilanne olisi ollut nähtävissä. Ristiriita olisi ollut käsinkosketeltavampi, olemassa olevampi.