Hallinnon oikeusperiaatteet

Hallinnon oikeusperiaatteet mainittiin edellä harkintavallan yhteydessä ja niitä ovat siis: objektiviteetti-, tarkoitussidonnaisuus-, suhteellisuus-, yhdenvertaisuus- sekä luottamuksensuojaperiaate. Objektiviteettiperiaate liittyy siihen, etteivät pää-töksentekijään liittyvät seikat tai muutenkaan asiaankuulumattomat sivuvaikutuk-set saa vaikuttaa asian ratkaisuun (ks. Kulla 2008: 102–103). Siten tällä periaat-teella on selkeä liittymäkohta esimerkiksi edellä esitettyihin esteellisyyssäännök-siin. Viranomaisen on toimittava puolueettomasti ja hän ei saa osallistua siksi sellaisten asioiden käsittelyyn, joissa hänellä on jokin henkilökohtainen intressi tai sidonnaisuus. Virkamies ei saa suosia päätöksissään ystäviä tai tavoitella hen-kilökohtaista etua itselleen (HE 72/2002 vp s.55). Viranomaisen toiminnassa on myös huomioitava miltä toiminta näyttää ulospäin (objektiivinen puolueetto-muus). Eli vaikka virkamiehestä itsestä tuntuisi, että hän kyllä pystyy tekemään päätöksen puolueettomasti, tämä ei riitä, vaan pitää miettiä miltä päätöksentekijän sidonnaisuus näyttää ihmisten silmissä. Silti pelkkä asianosaisen subjektiivinen mielipide siitä, että rehtori on puolueellinen, koska vaikkapa

musiikkipainottei-seen opetukmusiikkipainottei-seen koulupaikkaa hakemassa ovat asianosaisen lapsen lisäksi esi-merkiksi rehtorin tuttavaperheen lapset, ei vielä riitä esteellisyyteen. Sidonnai-suuden täytyy olla riittävän konkreettinen ja merkittävä. Virkamies arvioi ensisi-jaisesti itse, onko hän esteellinen. (Koivisto 2014: 121.) Koska objektiviteettipe-riaate on melko väljä, sitä konkretisoidaan monilla muillakin säännöksillä, kuten esimerkiksi lahjuksen ottamiseen liittyvällä kriminalisoinnilla rikoslaissa (39/1889) (40:1) (Kulla 2008: 102).

Tarkoitussidonnaisuuden periaate tarkoittaa, että viranomainen saa käyttää toimi-valtaansa vain siihen tarkoitukseen, johon se on tarkoitettu käytettäväksi. Toimi-valtaa saa käyttää vain lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. (Ks. Lahtinen 2012: 398.) Seuraava kurinpitokeinoja koskeva ratkaisu avaa tarkoitussidonnai-suuden periaatteen sisältöä:

Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisussa 9.11.2011, 00988/11/1301 oli kyse 8-vuotiaalle oppilaalle annetusta varoituksesta, kun hän oli käyttäytynyt vä-kivaltaisesti koulun henkilökuntaa ja muita oppilaita kohtaan. Koulussa ta-pahtui lukuisia vaaratilanteita ja lapsesta oli tehty lukuisia lastensuojeluil-moituksia. Moniammatillisen oppilashuoltoryhmän mukaan lapsi tarvitsi pikaista apua psyykkisen tilan selvittämiseksi, mutta koulun ja huoltajien välillä oli yhteistyövaikeuksia, jonka vuoksi näihin toimiin ei ollut ryhdytty.

Vanhemmat eivät halunneet erityisen tuen päätöstä tai psykologin tutkimus-ta. Oppilaan kohdalla oli aiemmin käytetty luokasta poistamista ja kasva-tuskeskusteluja tilanteeseen puuttumiseksi. Oppilas oli ollut myös kriisijak-solla sosiaalisessa kuntoutuksessa. Varoitukseen päädyttiin tilanteessa, jossa oppilas oli lyönyt terävällä kynällä toista oppilasta ohimoon, lähelle silmää.

Hallinto-oikeus kumosi rehtorin päätöksen varoituksen antamisesta perustellen päätöstään tarkoituksenmukaisuusperiaatteella. Päätöksentekijä saa käyttää toimi-valtaansa vain sille annetussa tarkoituksessa ja varoituksen tarkoitus oli toimia koulussa rangaistus- ja ojentamiskeinona. Hallinto-oikeus arvioi poikkeuksellisen rajusta ja pitkäkestoisesta häiriökäyttäytymisestä saadun selvityksen sekä oppi-laan iän perusteella, ettei oppilas kykene ymmärtämään varoituksen merkitystä tai tarkoitusta rangaistus- ja ojentamiskeinona. Selvityksen perusteella oli ilmeistä, ettei varoituksella voitu vaikuttaa oppilaan käyttäytymiseen. Varoituksen kohtee-na voi olla vain oppilas, eikä sitä tule käyttää muussa tarkoituksessa kuin oppilaan rangaistus- ja ojentamiskeinona.

Tuomioistuin toteaa päätöksessään, että varoituksen kohteena voi olla vain oppi-las. Se ei lausu suoraan siitä, että varoituksella voitiin nähtävästi vaikuttaa enem-mänkin tällaisessa tilanteessa lapsen huoltajiin ja heidän ymmärrykseensä tilan-teen vakavuudesta, mutta olosuhteista voinee päätellä tämän (ks. Mäntylä ym.

2013: 57–58). On siis otettava huomioon kurinpitokeinojen tarkoitus (lapsen

käy-tökseen puuttuminen) ja jos kurinpitokeinolla ei voida olettaa olevan tällaista vai-kutusta, kyseisen kurinpitokeinon käyttö ei ole tarkoituksenmukaista. Tapauksen perusteella huomataan, ettei ole yksiselitteistä mikä on viranomaisen toimivallan oikea tarkoitus ja missä menee sallitun toimivallan käytön raja⁶. Nämä määritty-vätkin usein vasta oikeuskäytännössä.

Koivisto toteaa, että hallinto-oikeudessa tarkoitus ei suhteellisuusperiaatteesta johtuen pyhitä keinoja, vaan vallankäyttö ja päätökset tulee suhteuttaa niillä tavoi-teltuun hyötyyn. Hänen mukaansa suhteellisuusperiaate korostuu erityisesti polii-sin toiminnassa, jossa joudutaan arvioimaan miten voimakeinojen käyttö tulisi mitoittaa, jotta tavoitteeseen päästään, muttei käytetä kuitenkaan liikaa valtaa.

(Koivisto 2014: 123.) Myös perusopetuksessa esiintyy vastaavia tilanteita, koska esimerkiksi oppilaan poistamisessa luokasta voimakeinoin, tai hänen vaatteiden tarkastamisessa päällisin puolin vaarallisen esineen löytämiseksi käytetään yksi-lön ruumiiseen suoraan kohdistuvaa julkista valtaa. Jos oppilas siis häiritsee ope-tusta vaikkapa heittelemällä luokassa tavaroita ja kiusaamalla muita, eikä suostu opettajan kehotuksesta poistumaan luokasta, opettajalla ja rehtorilla on oikeus käyttää voimakeinoja.⁷ Voimakeinojen suhteellisuuteen, eli siihen, että viran-omaisen toimien on oltava oikeassa suhteessa laissa määriteltyyn päämäärään nähden, annetaan tarkentavia ohjeita perusopetuslaissa. Perusopetuslain 36 b §:n mukaisesti: ”Jos poistettava oppilas koettaa vastarintaa tekemällä välttää poista-misen, rehtorilla ja opettajalla on oikeus käyttää sellaisia oppilaan poistamiseksi välttämättömiä voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina oppilaan ikä ja tilanteen uhkaavuus tai vastarinnan vakavuus sekä tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen”⁸.

Esimerkiksi ensimmäisen luokan pienikokoiseen oppilaaseen kohdistetaan erilai-sia voimakeinoja kuin suurikokoiseen yhdeksäsluokkalaiseen. Oppilaita ei voi myöskään esimerkiksi työntää portaikkoon tai raahata hiuksista. Suhteellisuus tarkoittaakin myös sitä, etteivät toimenpiteet saa olla kohtuuttomia. Jos suhteelli-suusperiaatetta ei noudateta, voi opettajan tai rehtorin toiminta täyttää pahoinpite-lyn tunnusmerkit, jolloin siirrytään rikosoikeudellisen arvioinnin puolelle. Yksi-tyisen oikeuksia on siis rajoitettava mahdollisimman vähän ja käytettävä valtaa oikeassa suhteessa: juuri sen verran että tavoite voidaan saavuttaa, muttei yhtään

6 Näin Mäenpää (2008: 72) määritellessään tarkoitussidonnaisuuden periaatetta.

7 Perusopetuslakiin tuli muutoksia vuonna 2014, jolloin opettajien mahdollisuuksia turvaamis-toimenpiteisiin lisättiin ja sääntelyä ojentamis- ja kurinpitokeinoista täsmennettiin. HE 66/2013. Ks. myös Mäntylä 2013: 241–267.

8 Myös perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt suhteellisuuteen huomiota voimakeinojen käy-tössä. PeVL 70/2002 vp.

enempää (Kulla 2008: 104–105). Toimien on myös oltava välttämättömiä, jotta ne täyttävät suhteellisuusperiaatteen vaatimukset. Toisin sanoen niitä voidaan käyt-tää vasta, kun ei ole muuta mahdollisuutta käytettävissä, eli oppilasta ei saada poistumaan luokasta esimerkiksi juttelemalla hänelle rauhallisesti.

Yhdenvertaisuus on yksi oikeusjärjestelmämme keskeisistä perusarvoista. Hallin-nollisten oikeusperiaatteiden lisäksi yhdenvertaisuus normina löytyy myös perus-tuslain 6 §:stä, jossa todetaan, että ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä ja kiel-letään syrjintä esimerkiksi ihmisen uskonnollisen taustan tai sukupuolen perus-teella. Hallituksen esityksessä on viitattu hallinnossa erityisesti viranomaisten velvollisuuteen toimia tasapuolisesti, kun he käyttävät harkintaa. Ratkaisutoimin-nassa tulisi olla johdonmukaisia ja kohdella kaikkia ihmisiä samanlaisissa tilan-teissa samalla tavoin. (HE 72/2002 vp s.54.) Kunta ei voi esimerkiksi tehdä rat-kaisua, että se sijoittaa kaikki maahanmuuttajataustaiset lapset eri luokkaan kuin syntyperäiset suomalaiset lapset, jos ei voida osoittaa hyväksyttävää syytä tällai-selle järjestelylle. Se että maahanmuuttajaluokassa oppilaat saivat yhden viikko-tunnin enemmän oman opettajan antamana suomenkielen opetusta, ei riittänyt ns.

positiiviseksi erityiskohteluksi hallinto-oikeuden päätöksen mukaan (ks. Helsin-gin hallinto-oikeuden ratkaisu 07/0838/2).

Erilainen kohtelu on siis kuitenkin sallittu, jos sille on jokin hyväksyttävä syy.

Tällöin puhutaan positiivisesta erityiskohtelusta. Jotain vähemmistöä tai heikom-massa aseheikom-massa olevaa kansanryhmää tai yksilöä voidaan kohdella suotuisammin, jotta saavutetaan tosiasiallinen tasa-arvo. (Koivisto 2014: 125.) Jotkin oppilaat saavat esimerkiksi erityisopetusta pienryhmissä, koska heillä on tähän erityinen tarve ja se on arvioitu oppilaan edun mukaiseksi. (Mäntylä 2009: 121–140.) Luottamuksensuojaperiaate tarkoittaa sitä, että oppilailla huoltajineen on oikeus luottaa päätösten pysyvyyteen ja toiminnan johdonmukaisuuteen. Viranomaisten toimien on siis suojattava oikeusjärjestyksen perusteella luotuja odotuksia. Koi-visto kiteyttää tämän niin, että viranomainen ei saa yllättävästi tai takautuvasti muuttaa päätöksiään yksilön oikeuksia rajaavaan suuntaan (Koivisto 2014: 126).

Kunta voi kuitenkin esimerkiksi päättää koulukuljetusperusteista niin, että joina-kin vuosina kaikki 1-2 luokkalaiset saavat maksuttoman kuljetuksen jos koulu-matka on yli 3 kilometriä, vaikka laki velvoittaa vain yli 5 kilometrin koulu-matkalla järjestämään koulukuljetuksen. Taloudellisen tilanteen huonontuessa kunnalla on mahdollisuus tehdä uusi päätös, jolloin tällaista etua ei kyseiselle ikäluokalle enää seuraavana lukuvuonna myönnetä. Tästä tulee kuitenkin tiedottaa riittävällä taval-la, jolloin tilanteen muutos on ollut ennakoitavissa. (Lahtinen 2012: 413–414.) Luottamuksensuojan poistaa esimerkiksi asianosaisen vilppi tai asianosaisen an-tamat virheelliset tai olennaisesti puutteelliset tiedot (HE 72/2002 vp s. 56). Jos

huoltajat ovat ilmoittaneet vääriä tietoja vaikkapa koulumatkan mittaamisen pe-rusteeksi, koulukuljetukseen ei ole jatkossa enää oikeutta asiantilan paljastuessa, vaikka kuljetus olisi jo ehditty tästä asuinpaikasta järjestää maksuttomasti usean vuoden ajan.

6.4.2 Viranomaisen palveluperiaate, neuvontavelvollisuus ja kielenkäyttö