Deliberatiivisen demokratian mahdollisuudet

Deliberatiivisen demokratian ajatellaan tuottavan sekä instrumentaalista että eks-pressiivistä arvoa (Gutmann & Thompson 2004). Instrumentaalinen eli välineel-linen arvo liittyy deliberatiivisen demokratian mahdollisuuteen lisätä päätöksen-teon legitimiteettiä ja tuottaa hyviä, oikeudenmukaisia ja yhteiseen hyvään täh-tääviä ratkaisuja yhteiskunnan ongelmiin. Deliberaation instrumentaalisessa ar-vossa korostuu toteutetun prosessin (esim. kansalaisraati) lopputulos, ei itse deli-beratiivinen keskustelu. Sen sijaan ekspressiivinen eli prosessiin liittyvä arvo muodostuu itse deliberaatioprosessista. Ajatellaan, että deliberatiivisen toiminnan toteuttaminen on itsessään arvokasta, vaikka tällä toiminnalla ei olisikaan kovin suuria vaikutuksia esimerkiksi yhteiskunnan päätöksentekoon. Tuo arvo perustuu siihen, että deliberatiivisen toiminnan myötä vahvistetaan kansalaisten osallistu-mista ja vähennetään ihmisten välisiä empatiaongelmia.

Sekä deliberatiivisen demokratian instrumentaalisia (legitimiteetin vahvistamista ja yhteistä hyvää korostavia ratkaisuja) että ekspressiivisiä (kansalaisten osallis-tumisen vahvistaminen ja empatiaongelmien vähentäminen) mahdollisuuksia kä-sitellään seuraavaksi.

Päätöksenteon legitimiteetin vahvistaminen

Oletuksena on, että deliberaation avulla voidaan lisätä tehtyjen päätösten legitimi-teettiä eli hyväksyttävyyttä. Legitimiteetti vahvistuu, koska deliberaation myötä päätökset tai ratkaisuvaihtoehdot perustuvat tasa-arvoisten ihmisten harkittuun ja punnittuun keskusteluun. Hyväksytty deliberaation lopputulos ei kuitenkaan tar-koita sitä, että keskustelujen tulisi päätyä konsensukseen (yhteisymmärrykseen).

On epärealistista tavoitella täydellistä konsensusta. Sen sijaan kannattaa tavoitella sitä, että ymmärretään ne perustelut, joita keskustelukumppanit tarjoavat. Mans-bridge ym. (2010) kutsuu tällaista toimintaa ”keskinäiseksi perusteltavuudeksi".

Tällöin deliberatiiviseen tilaisuuten osallistuvat pystyvät perustelemaan omat nä-kökantansa niin, että ne voidaan hyväksyä oikeutetuiksi, vaikka kaikki osallistujat eivät olisikaan samaa mieltä. Keskinäisen perusteltavuuden myötä osallistujat voivat hyväksyä deliberaation kehittämisehdotukset legitiimeiksi, vaikka heidän oma kantansa ei nousisikaan niissä esiin.

Edellä sanottu ei kuitenkaan sulje pois sitä, että lopputulokseen päästään vasta äänestyksen jälkeen. Äänestykset voidaan jakaa kahteen luokkaan. Äänestys, jota ei edellä laaja-alainen keskustelu, ei ole deliberaatiota. Sen sijaan äänestys, jota edeltää aito asiaan perehtyminen sekä monipuoliset keskustelut, täyttää deliberaa-tion vaatimuksen (esim. Levine, Fung & Gastil 2005; Pekonen 2011). Voidaan olettaa, että jälkimmäisessä äänestyksessä otetaan huomioon myös niiden mielipi-teet, jotka ovat sitä mieltä, että jokin muu kuin äänestystuloksena aikaansaatu ratkaisuehdotus olisi parempi. Tällöin äänestystulosta voidaan pitää legitiiminä eli oikeutettuna (Addis 2007). Deliberatiivinen demokratia on tällöin suotuisa pro-sessi myös vähemmistöryhmien näkökulmasta, ts. puheella pystyy vaikuttamaan eri tavalla kuin yhdellä äänellä. (Wheatley 2003.)

Yhteistä hyvää korostavien päätösten aikaansaaminen

Deliberatiivisen demokratian voimakkain ihanne liittyy oletukseen, että sen avulla on mahdollista toteuttaa yhteisymmärrys siitä, mikä olisi parasta koko yhteisölle, ei pelkästään tietyille yksilöille tai ryhmille. Tässä deliberatiivinen demokratia eroaa suorasta demokratiasta. Esimerkiksi kansanäänestys, joka on keskeinen suoran demokratian muoto, tuottaa kuvan yksittäisten ihmisten intresseistä. Ihmi-set toimivat äänestystilanteessa omien näkemystensä ja omien intressiensä mukai-sesti. Tuota näkemystä ei useinkaan ohjaa ajatus yhteisestä hyvästä, vaan ajatus äänestäjän omasta tai hänen ryhmänsä hyvästä. Chambersin (2003) mukaan tämä voi johtaa – varsinkin paikallistasolla – niin sanottuihin not in my back yard -ilmiöihin (NIMBY), joissa yksilöt vastustavat tiettyjä asioita, mikäli ne tulevat liian lähelle heidän omaa reviiriään. Tällaisia asioita on monia, kuten tuulivoima-puiston perustaminen tai mielenterveyskuntoutujille tarkoitetun asumisyksikön

rakentaminen. Ihmiset eivät yleensä vastusta näiden asioiden toteuttamista sinäl-lään, vaan sitä, että ne tulevat liian lähelle heidän omaa toimintaympäristöään.

Deliberatiivisten mallien avulla on kuitenkin päästy siihen, että osallistujat ovat nähneet esimerkiksi tuulivoiman yhteiskunnallisen tärkeyden, joten heidän vas-tustuksensa vähenee. Oletuksena on, että deliberatiivisessa prosessissa kehittä-misehdotuksiksi pääsevät vain sellaiset näkökannat, jotka mahdollisimman suuri joukko osallistujia hyväksyy. Omaa etua tavoittelevia näkökantoja ei ole helppo perustella siten, että muut hyväksyisivät ne yhteisiksi näkemyksiksi. (esim. Wil-son 2009; Fishkin ym. 2010.)

Kansalaisten osallistumisen vahvistaminen

Kansalaisten osallistumisintressien vähenemistä kuvataan kansalaisuusvajeen käsitteellä. Termillä tarkoitetaan monia negatiivisia ilmiöitä, kuten kansalaisyh-teiskunnan murenemista, kansalaisosallistumisen vähenemistä ja kansalaistaitojen heikentymistä. Nabatchi (2010) korostaa valtion ja kuntien velvollisuutta pyrkiä vähentämään kansalaisuusvajeen kasvua, koska niiden vastuulla on demokraattis-ten prosessien ja kansalaistaitojen ylläpitäminen.

Toteuttamalla deliberatiivisia sovelluksia on mahdollista ensinnäkin kasvattaa kansalaisten demokratiataitoja ja erityisesti demokraattista mielikuvitusta. Toi-seksi deliberaation avulla voidaan rakentaa paikallistason aktiivisuutta, esimer-kiksi oman asuinalueen ihmisten yhteistyötä alueensa hyvinvoinnin eteen (ks.

Friedman 2006). Tutkimukset ovat osoittaneet, että sellaiset ihmiset, jotka ovat osallistuneet deliberatiivisiin toimintamalleihin suhtautuvat muuhunkin kansa-laisosallistumiseen positiivisemmin kuin muut (esim. Warburton 2006; Raisio, Ollila & Vartiainen 2011).

Empatiaongelmien vähentäminen

Deliberatiivisen demokratian merkitys korostuu tämän päivän tietoyhteiskunnas-sa. Massamedian ja Internetin kasvanut rooli ihmisten informaation lähteinä on johtanut siihen, että heidän on entistä helpompi hakea vain sellaista tietoa, joka vahvistaa kunkin omia mielipiteitä. Melville ja Kingston (2011) toteavat, että tä-mä kehitys on johtanut siihen, että nykyisin monet ihmiset elävät "ideologisten kuplien" sisällä. Tämä näkyy erityisesti siinä, että ei olla kiinnostuneita toisten ihmisten mielipiteistä tai elämäntilanteesta yleensä, mikä omalta osaltaan voi joh-taa ihmisten välisiin empatiaongelmiin. Pekosen (2011: 45) sanoin "Suurin uhka piilee unohtamisessa ja siinä, ettei tarvitse välittää".

Empatiaongelmia muodostuu, koska ihmisten todellisuus muodostuu yksipuoli-seksi, jokainen korostaa omia näkemyksiään ja eriävät näkemykset jätetään täysin

huomiotta. Tämä voi johtaa siihen, että epäoikeudenmukaisetkin päätökset hyväk-sytään oikeutetuiksi (Morrell 2010). Deliberatiivisen demokratian kehittäjät usko-vatkin, että deliberatiivisten mallien avulla pystyttään edesauttamaan oikeuden-mukaisten ja viisaiden päätösten syntymistä, kun yksipuolisen informaation sijaan saadaan ja käytetään monipuolista informaatiota.

Fishkinin (2009) tutkimukset osoittavat konkreettisesti, että toteutetut deliberatii-viset prosessit vähentävät ihmisten välisiä empatiaongelmia ja ennakkoluuloja.

Esimerkiksi Bulgariassa järjestetyssä romanien integraatiota käsittelevässä delibe-ratiivisessa mielipidemittauksessa osallistujien mielipiteet romaneja kohtaan muuttuivat selkeästi positiivisemmiksi kuin mitä ne olivat ennen kolmipäiväistä deliberatiivista tapahtumaa. Vastaavanlaisia tuloksia saatiin Pohjois-Irlannissa toteutetussa koulutuspolitiikka käsittelevässä deliberatiivisessa mielipidemittauk-sessa. Alkuasetelma tilaisuudessa oli, että osallistujien keskinäiset ristiriidat olivat niin suuria, että heidän oli jopa vaikea katsoa toisiaan silmiin. Koko päivän kestä-neen deliberaation jälkeen osallistujien empaattisuus toisiaan kohtaan lisääntyi ja he rupesivat ymmärtämään toistensa näkemyksiä ja niiden tarkoitusta. Fishkin käyttää tapahtuneesta nimitystä ideal roletaking. Hän tarkoittaa sillä tilannetta, jos ihminen oppii avoimen vuorovaikutuksen kautta ymmärtämään toisen henkilön näkökulmia, vaikka ne eroaisivat hänen omista näkemyksistään. Myös Suomessa on saatu vastaavankaltaisia tutkimustuloksia (ks. esim. Raisio, Valkama & Peltola 2014).