Haastattelut aineiston hankinnan menetelmänä

tuotetusta aineistosta, jonka pohjalta rakennan analyysiäni ikääntyneiden haastateltavieni toimijuudesta. Johanna Ruusuvuoren ja Liisa Tiittulan (2005, 9) mukaan haastattelu on muodostunut keskeiseksi tavaksi teh-dä elämää ymmärrettäväksi. Tämä oli hyvä lähtökohta lähteä tekemään haastattelututkimusta ikääntyneiden toimijuudesta palvelutalon arjessa.

Laadulliselle tapaustutkimukselle ominaisesti aineiston keruussa tutkija ei kontrolloi tapahtumia, koska tutkimuksen aineisto hankitaan luonnollisessa ympäristössä ilman erityisjärjestelyjä. Tutkijalta edellytetään sen sijaan kykyä tulkita mukana olevien ihmisten tapoja, nähdä tai kokea asioita ja pyrkiä tallentamaan monenlaisia, myös erilaisia ja vastakohtaisia näkökulmia (Stake 1995, 12).

Haastattelut olivat luonteeltaan keskustelevia avoimia haastatteluja.

Valitsin haastattelutavan sen vuoksi, että halusin tarkastella toimijuutta ikääntyneiden palvelutaloasukkaiden itsensä kertoman kautta ja heidän oman ymmärryksensä ohjaamana. Keskustelut olivat toimijuuden ilmiöön pohjautuvia ja rakentuivat jokaisen haastateltavan kohdalla kokonaisuudes-saan erilaisiksi. (Tuomi & Sarajärvi 2012, 76–77.)

Jokainen haastattelu oli sisällöltään ja pituudeltaan uniikki. Joissakin haastatteluissa keskustelu lähti luontevasti käyntiin ja jatkui jopa

vauhdik-kaasti. Joissakin haastatteluissa tuntui, että olin haastattelijana liikaa äänessä tai haastateltavalla on paljon sanottavaa, mutta sen tuottaminen vaati aikaa.

Ennen haastattelun alkua kerroin taustastani ja siitä, miksi olin kiinnostu-nut tekemään tutkimusta. Jos löysin jotakin yhteistä asiaa, jotka linkittyivät kokemuksiimme, kuten samat syntymäpaikkakunnat tai kukkien hoito, kiinnityimme vähäksi aikaa siihen. Pidän aloituksia tärkeinä luottamuksen herättäjinä ja avoimen ilmapiirin edistäjinä. (Esim. Ruusuvuori & Tiittula 2005, 41.) Haastatteluaikataulu on liitteessä 3 (Liite3).

Ruusuvuori & Tiittulan (2005, 136) mukaan haastateltavilla on yleensä jonkinlainen ennakkokäsitys siitä, mitä pitää kertoa. Asiat esitetään mah-dollisimman positiivisessa valossa ja vältetään ongelmien esille nostamista.

Se, että kerroin olevani setlementtiliikkeessä työntekijänä, saattoi aiheuttaa varautumista sen suhteen, että kielteisiä asioita palvelutalossa asumisesta kerrottiin vähän. Tai sitten niitä pidettiin niin merkityksettöminä, että ei haluttu keskittyä niihin. Olen samaa mieltä Ruusuvuoren & ja Tiittulan (2005, 88) kanssa siitä, että naisena naisten kanssa oli helpompi keskustella kuin miesten kanssa. Oletan, että tämä oli molemminpuolista, koska naiset toivat miehiä enemmän esille elämän murrosvaiheita, joissa oli myös surua tai eksistentiaalista pohdintaa.

Pyrin ohjaamaan keskusteluja suuntaan, jossa käytiin lyhyesti läpi aikaisem-paa elämää ja muuttoa palvelutaloon, ja enemmän keskityttiin palvelutalossa elämisen arkeen sekä siihen liittyviin vuorovaikutuksellisiin toimintoihin.

Haastattelun lopuksi kysyin, voinko tarvittaessa ottaa uudelleen yhteyttä.

Kaikki haastateltavat lupasivat. Ajattelin tuossa vaiheessa, että joidenkin haasteltavien kanssa on tarvetta palata ja tarkentaa joitakin asioita tai tarvitsen varmistusta omaan tulkintaani.

Haastattelut kestivät keskimäärin tunnin, koska sen ajattelin haastatelta-vien iät huomioon ottaen olevan maksimipituus. (Hirsjärvi & Hurme 2008, 133.) Useat haastateltavat päivittelivät ajan lyhyyttä ja kertoivat, että heidän puolestaan voidaan jatkaa. Näin tehtiinkin, mikäli aikataulu antoi muuten myötä. Nauhoitin haastattelut ja tein sanatarkan litteroinnin itse, koska jo tässä vaiheessa halusin keskustella aineiston kanssa. Litteroitua tekstiä on 7-10 sivua per haastattelu, yhteensä 142 A4 -sivua 1,5 rivivälillä. Parihaastattelujen pituus ei eronnut merkittävästi yksilöhaastatteluista. Litterointi on tehty

sanasta sanaan, mutta erikseen ei ole mainintoja tauoista, äänenpainoista tai muista puheeseen liittyvistä merkeistä.

Yksilö- ja parihaastattelujen tuoman ymmärryksen valossa halusin saada vielä lisäaineistoa, jonka avulla voin syventää teemoja, jotka olivat haastat-teluissa nousseet vahvasti esille hylkäämättä kuitenkaan muuta aineistoa.

Myös valtaan liittyviä seikkoja olimme mielestäni sivunneet liian vähän.

Laadullisessa tutkimuksessa suunnitelman muutos on tyypillistä, koska tapaustutkimusprosessi synnyttää koko ajan tilaa uusille näkökulmille, mikä saattaa johtaa myös tutkimussuunnitelman muokkaamiseen, lisä-aineiston hankintaan tai teoreettiseen vahvistamiseen. Vaihtoehdot näissä tutkimuk-sen valintatilanteissa rajoittuvat tutkimuskysymysten, resurssien ja tutkijan taitojen mukaan. (Yin 2003, 85–87; Laine ym. 2007, 24–25.)

Kutsuin kaikki edellisiin haastatteluihin osallistuneet avoimeen ryhmä-haastatteluun henkilökohtaisella kutsukirjeellä. Osallistujien oli mahdollista valita toinen kahdesta keskustelukerrasta, jotka olivat saman päivän aikana.

Tilaisuuksiin ei tarvinnut ilmoittautua. Ryhmähaastattelut pidettiin huhti-kuussa 2015, noin vuosi ensimmäisiä haastatteluja myöhemmin. Haastatte-lukeskustelut tehtiin palvelutalon kokoushuoneessa.

Osallistujia oli aamupäivän keskustelussa viisi henkilöä, yksi pariskunta sekä kaksi naista ja yksi mies. Iltapäivän keskustelussa oli myös viisi osallistujaa, yksi mies ja neljä naista. Yksi yksilöhaastatteluissa mukana ollut henkilö tuli juttelemaan tilaisuuksien jälkeen, mutta ei ollut mukana ryhmätilanteissa.

Tästä keskustelusta tein muistiinpanot ja liitin ne hänen yksilöhaastattelunsa osaksi. Nauhoitin muut keskustelut ja litteroin ne. Haastatteluaineisto litte-roituna oli 22 A4-sivua 1,5 rivivälillä.

Toteutin ryhmähaastattelun fokusryhmähaastattelun periaatteella, jossa toimin osanottajien välisenä moderaattorina, vetäjänä. Tehtävänäni oli luoda keskusteluja osallistujien välillä ja antaa tilaa ryhmän jäsenille ilmaista itseään heille ominaisin ilmauksin ja käsittein, joita he olivat tottuneet käyttämään yhteisissä arjen keskusteluissaan. Tarjosin pääasiassa henkilöhaastatteluis-ta nousseihenkilöhaastatteluis-ta teemoja osallistujien keskustelhenkilöhaastatteluis-tavaksi ja kommentoihenkilöhaastatteluis-tavaksi.

(Thomas 2014, 164.) Tämä antoi tilaa ryhmän jäsenille ilmaista itseään ja muodostaa kollektiivisesti jaettua ymmärrystä. Ryhmän vaikutus voi olla myös negatiivinen ja estää asioiden esittämisen varsinkin, jos ryhmässä joku

hallitsee keskustelua. Moderaattorina tehtäväni oli huolehtia siitä, että kaikki tulevat kuulluiksi. (Hirsijärvi & Hurme 2008.)

Tavoitteena oli, että ryhmäkeskustelut käsittelevät palvelutalon arjen sosiaalisissa käytänteissä koettuun vallankäyttöön liittyvää toimijuutta.

Aluksi kerroin tutkimukseni nykyvaiheesta ja aikaisemmista haastatteluista nousseista havainnoista. Samalla pystyin tarkentamaan sitä, olinko alustavissa johtopäätöksissäni samalla linjalla haastateltavieni kanssa. Ryhmäkeskustelut toimivat tältä osin myös osana arviointia. (Tuomi & Sarajärvi 2012, 76.) Jatkoimme keskustelua valtaan liittyvillä asioilla ja nämä keskusteluosiot tuottivat uutta aineistoa.

Kaikki osallistujat osallistuivat keskusteluun molemmissa ryhmissä. Ryh-män jäsenet tukivat toistensa mahdollisuutta olla äänessä, mutta puheen-vuoroja oli myös rajoitettava. Fokusryhmähaastatteluissa on Ronkaisen ym.

(2014, 116) mukaan mahdollisesti kaksi haastattelijaa, joista toinen vetää keskustelua ja toinen toimii tarkkailijana. Koska nauhoitin haastattelut ja tunsin haastateltavat etukäteen, arvioin, että yksi haastattelija riitti.

Ryhmähaastattelut tuottivat yksilöhaastatteluja tukevaa ja uutta tutkimus-aineistoa. Sekä pariskunta- että ryhmähaastatteluissa havaitsin, että samalla, kun kommentoitiin toisten tuottamia näkökulmia omalta kannalta, täsmen-nettiin tietoja tai tuotettiin aivan uutta asiaa. Tätä tukee myös Hirsjärvi &

Hurmeen (2008, 61) näkemys, jonka mukaisesti ryhmähaastattelujen etu on se, että voidaan kommentoida asioita melko spontaanisti ja monipuolistaa tietoa tutkittavasta aiheesta.

Käytän haastatteluaineistoja tutkimuksen aineistona. Vietin setlementis-sä kolme päivää aineiston tuottamisen yhteydessetlementis-sä. Tapaamiset sijoittuivat kolmeen toisiaan lähellä olevaan rakennukseen ja yhden yhteydessä oli myös ravintola. Havainnoin siirtymisten ja ruokailujen yhteydessä talojen elämää, tunnelmaa, asukkaiden keskinäistä vuorovaikutusta, yhteistyötä ja kommu-nikaatiota työntekijöiden kanssa. Tätä havainnointia pidän merkityksellisenä sen vuoksi, että havainnointi auttoi tutustumaan kontekstiin. Se auttoi myös tunnistamaan toimintakulttuuriin liittyviä tekijöitä kuten sitä, miten grilli-illassa haastattelujen vuoksi poissaolleille tuotiin paistetut makkarat kotiin tai lounailla jäätiin istumaan ja juttelemaan pöytiin. Paljon kuljettiin myös kaksistaan ja tervehdittiin ohikulkijoita, myös minua.