Etunimitutkimus

Kansainvälisessä mittakaavassa etunimitutkimuksen kenttä on niin laaja ja heterogeeninen, että sitä on vaikea kuvata tiiviisti mutta kattavasti. Nostan tässä esiin erityisesti 2000-luvun etunimitutkimukset, joissa kohteina ovat ol-leet nimenanto ja nimenvalintaperusteet, kielten kohtaaminen etunimistössä sekä nimen ja identiteetin suhde.

Nimistöntutkijoiden kiinnostuksen kohteena ovat olleet kielivähemmistöjen ja etnisten vähemmistöjen sekä maahanmuuttajien henkilönnimet, muun mu-assa etunimet. On esimerkiksi tarkasteltu Yhdysvalloissa asuvien venäläisten maahanmuuttajien etunimiä ja niiden mukautumista englantiin (Garagulja 2012), Norjassa asuvien maahanmuuttajien nimenmuutoksia ja nimien mu-kautumista norjaan (Reisæter 2012), Alankomaissa asuvien marokkolaisten ja turkkilaisten etunimiä (Gerritzen 2007) ja ruotsinsuomalaisten etunimivalin-toja Ruotsissa (Frändén 2014). Suomessa on vastaavasti tutkittu suomenruot-salaisten nimiä (Blomqvist 1993, 2002, 2006), saamelaisten nimiä (Valtonen 2017; Nuorgam 2004) ja Suomen ortodoksien⁸ nimistöä (Kettunen 2008;

8 Suurimmalla osalla (75 %) Helsingin Ortodoksisen Seurakunnan jäsenistä äidinkielenä on suomi (Helsingin Ortodoksinen Seurakunta 2019), joten heitä ei voida kutsua kielivähem-mistöksi. He ovat kuitenkin uskontoon liittyvä vähemmistö, ja heidän etunimistönsä on hyvin omanlainen.

20

Kiiski 2011; Iljin 2013; Patronen 2020; ks. myös Saarelma-Paukkala 2017a:

112–115).⁹

Suomen venäjänkielisten etu- ja sukunimistön tutkimus on jäänyt vähem-mälle huomiolle. Saarelma-Paukkala (2017a: 122) on tuonut esiin vuosien 2000–2016 kymmenen suosituinta tytön- ja pojannimeä mutta ei varsinai-sesti analysoinut niitä. Olen aiemmin (Eskola K. 2013) tarkastellut suomalais-venäläisten perheiden nimenantoa ja nimien rakennetta. Käsillä oleva tutki-mus paikkaa aukkoa Suomen venäjänkielisten nimistön tutkimuksessa. Kä-sillä olevassa väitöskirjassa kielikontaktitilanteessa kohtaavat venäjä ja suomi.

Omaa tutkimustani lähinnä on Neuvostoliitossa asuneiden suomalaisten etu-nimien mukautumista venäjään käsittelevä tutkimus (Liiman 2004). Liiman on tarkastellut, miten suomalaisten etunimien kirjoitusasuja on muutettu ve-näjänkielisiin asiakirjoihin kirjattaessa.

Tutkimukset kaksi- ja monikielisten¹⁰ perheiden nimenannosta ovat yleis-tyneet 2000-luvulla. Tutkimuskysymykset vaikuttaisivat liittyvän useimmin nimenvalintaan ja valittuihin nimiin sekä nimien kautta rakentuviin identi-teetteihin. On esimerkiksi tutkittu Norjassa asuvien suomalais-norjalaisten ja yksikielisten suomalaisten perheiden nimenantoa (Alhaug & Saarelma 2017) sekä kuvattu nimenvalinnan strategioita muissa Norjassa asuvissa monikult-tuurisissa perheissä (Reisæter 2004, 2007, 2012). Myös Ruotsissa on tarkas-teltu monikulttuuristen perheiden nimenantoa ja sitä, miten identiteetit ra-kentuvat lasten nimien valintaprosessissa (Aldrin 2011, 2017b). Kaksi- ja mo-nikielisten perheiden nimenantoa on tutkittu myös Yhdysvalloissa (Sue & Tel-les 2007) ja Isossa-Britanniassa (Edwards & Caballero 2008).

Koska kaksi- ja monikielisissä perheissä käytetään usein samoja nimenva-lintaperusteita kuin yksikielisissäkin perheissä, olen käyttänyt tutkimukses-sani pohjana myös yksikielisten perheiden nimenvalintaperusteita käsitteleviä tutkimuksia (mm. Kiviniemi 1982, 2006). Suomessa nimenvalintaperusteita on tutkittu monipuolisesti, ja suvun mukaan nimeäminen nousee usein vah-vasti esiin (esim. Järvinen 2001; Oksanen 2007; Kotilainen 2008).

Nimenvalintaan kytkeytyy läheisesti kysymys nimien suosionvaihtelusta.

Aiheeseen liittyviä tutkimuksia ovat esimerkiksi Kiviniemi (1982, 1993, 2001, 2004, 2006) Vandebosch (1998), Caffarelli & Gerritzen (2002), Gerhards (2003), Rajasuu (2013), Saarelma-Paukkala (2017a) ja Vrubljovskaya (2017).

Suosionvaihtelu tutkimusaiheena on relevantti käsillä olevassa väitöskirjassa, sillä tarkastelen artikkelissa II muun muassa etunimien alueellista vaihtelua ja Venäjän nimimuodin vaikutusta Suomessa syntyneiden, äidinkieleltään ve-näjänkielisten lasten etunimiin. Monikulttuurisessa maailmassamme nimi-muotiin saattavat vaikuttaa muun muassa nimenantajan kansallisuus, äidin-kieli ja uskonto. Tämä näkökulma, joka on läsnä myös minun tutkimuksessani, on otettu huomioon esimerkiksi Virkkulan (2014) ja Aldrinin (2011) väitöskir-joissa.

Nimen ja identiteetin välistä suhdetta on tutkittu Euroopassa pitkään (esim. Alford 1988; Paikkala 2004; Hagström 2006; Aldrin 2011, 2017b;

Bucholtz 2016; Walsh 2016; Xu 2020). Tutkimuskysymyksissä on käsitelty

9 Ortodoksista nimistöä on tutkinut myös Viljo Nissilä (1975, 1976, 1978: 102–121).

10 Joissakin tutkimuksissa puhutaan kaksi- ja monikulttuurisista perheistä. Nähdäkseni käytännössä kaksi- ja monikieliset perheet ovat usein myös kaksi- ja monikulttuurisia ja päin-vastoin.

21

muun muassa nimen yhteyttä etniseen identiteettiin, nimen vaihtamisen mer-kitystä identiteetille sekä sitä, kenen identiteettejä nimivalinnoilla rakenne-taan. Nimen ja identiteetin suhde kiinnostaa luonnollisesti myös muita kuin kielentutkijoita, muiden muassa filosofeja, psykologeja, antropologeja ja so-siologeja (ks. katsaus vom Bruck ja Bodenhorn toim. 2006). Kanadassa on tut-kittu antropologisesta näkökulmasta nuorten ja aikuisten maahanmuuttajien nimien vaikutusta identiteettiin, nimien käyttöä institutionaalisessa konteks-tissa sekä nimenkantajien suhtautumista nimiensä äänteelliseen mukauttami-seen (Pennesi 2016; Schlote 2018). Erityisen paljon tutkimuksia nimien ja identiteetin suhteesta on tehty psykologian alalla. Melko tuoreita töitä ovat esimerkiksi Longobardi (2006), Gebauer, Leary ja Neberich (2011) sekä Obasi, Mocarski, Holt ja Woodruff (2019).

Eri alojen tutkijoiden kiinnostuksen kohteena ovat olleet nimiin liitettävät konnotaatiot ja stereotyypiat (esim. Erwin 1995; Lawson 1996; Anderson-Clark ym. 2008). On esimerkiksi tarkasteltu ruotsinsuomalaisten etunimiin liitettäviä mielteitä (Mattfolk 2015) sekä tutkimus ruotsalaisten opettajien suhtautumisesta nimiin ja sitä kautta oppilaiden kirjoituksiin käsittelevä (Al-drin 2017a). Conaway ja Bethune (2015) ovat puolestaan kokeellisesti tutki-neet ohjaajien suhtautumista oppilaisiin näiden etunimien kautta verkko-op-pimisympäristössä tapahtuvissa ohjaustilanteissa. Lisäksi on tarkasteltu suh-tautumista sukupuolineutraaleihin etunimiin (Leibring 2016b). Venäläisessä nimikulttuurissa ei ole sukupuolineutraaleja etunimiä, mutta sukupuolisidon-naisuus ja sukupuolineutraalius aiheena kytkeytyy kyllä tutkimukseeni: suo-malais-venäläisissä perheissä vanhemmille on tärkeää, että valittu etunimi il-maisee lapsen sukupuolen (Eskola K. 2013: 77).

Henkilönnimiä käytetään keskusteluissa ja muissa puhetilanteissa.

Niinpä tutkijat ovat olleet kiinnostuneita nimellä puhuttelusta ja nimien käy-töstä henkilöviitteinä. Downing (1996) on tutkinut erisnimien käyttöä henki-löviitteenä englanninkielisessä keskustelussa (ks. myös Schegloff 2007). Nes-terova (1999) ja Zvjagintseva (2011) ovat puolestaan tarkastelleet venäläisten henkilönnimien käyttöä perheenjäsenten kesken tapahtuvassa vuorovaiku-tuksessa. Isosävi ja Lappalainen (2015) ovat vertailleet etunimien käyttöä ja siihen suhtautumista Ranskan ja Suomen Starbucks-kahviloissa.

Kielten kohtaamista henkilönnimistössä on tarkasteltu myös kääntäjän näkökulmasta (Jermolovitš 2001; Andreeva 2011; Zabolotnaja 2016). Oman tutkimukseni kannalta relevantteja ovat muiden muassa tutkimukset, joissa huomio kohdistuu siihen, millaisia haasteita venäläisten etunimien ja lempi-nimien käyttö saattavat tuoda suomenkielisille puhujille ja suomi–venäjä-kääntäjille (Vehmas-Lehto & Titova 2003; Vehmas-Thesslund 2015).

Monissa maissa on laadittu omaan kulttuuriin kuuluvien etunimien haku-teoksen kaltaisia nimikirjoja, joissa käsitellään nimien etymologioita. Hanks ja Hodges (1990) ovat toimittaneet A dictionary of first names -teoksen, josta on vuonna 2006 ilmestynyt uusi laitos (Hanks ym. 2006). Käytän tätä nimisa-nakirjaa analyysin tukena artikkeleissa I ja II. Suomessa nimien etymologioita on kattavasti esitetty muiden muassa Tepon ja Vilkunan (toim. 1947), Vilku-nan (1976; 2007 toim. Mikkonen) ja Lempiäisen (2004, kolmas, tarkistettu painos) nimisanakirjoissa. Venäläistä etunimistöä käsittelevistä nimisanakir-joista olen hyödyntänyt Superanskajan (2005) ja Petrovskin (2005 [1996]) laatimia hakuteoksia. Saksassa on julkaistu huomionarvoisia, laajoja etuni-mien etymologiaa käsitteleviä sanakirjoja (Seibicke 1996, 1998, 2000, 2003;

22

Kohlheim & Kohlheim 2007), mutta niiden julkaisukieli on rajoittanut mah-dollisuuksiani hyödyntää niitä.