Tieteen tehtävänä on tutkia eri ilmiöitä ja kehittää sekä yksilön että yhteiskunnan osaamista (Hirsjärvi ym. 2009). Moniulotteinen ergonomia tarjoaa useita lähestymistapoja ergonomian tutkimiseen (International Ergonomics Assosiation 2017).
Tässä tutkimuksessa mielenkiinnon kohteina ovat ergonomiaopetus sekä ergonomiaan liittyvät käsitykset. Ergonomiaopetuksen tutkiminen ja kehittäminen ovat tärkeitä myös työelämävalmiuksien näkökulmasta. Ergonomiaopetusta tutkimalla on mahdollista vaikuttaa ihmisten ajattelutapaan sekä lisätä tietotaitoa erilaisista ergonomiaratkaisuista.
2.4.1 Suomalaiset ergonomiaopetusta koskevat tutkimukset
Suomessa opetukseen liittyvä ergonomiatutkimus on suuntautunut potilaan liikkumisen avustus- ja siirtomenetelmien opetuksen tutkimiseen sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksissa. Suni (1991) tutki ergonomiaopetusta keskiasteen oppilaitoksissa terveydenhuolto- ja sosiaalialalla. Selvityksessä oli mukana potilaan liikkumisen avustaminen ja siirtomenetelmien hallinta. Tutkimuksen perusteella opetustunteja, koskien avustamista ja siirtomenetelmiä, suositeltiin lisättäväksi. Samoin yliopistojen opettajakoulutuksessa suositeltiin ergonomiaopetuksen huomioimista osana opetussuunnitelmaa. Rantsi (2005) tutki sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa tarjottavan ergonomiaopetuksen tilaa keskittyen potilaan liikkumisen avustus- ja siirtotapojen ja -menetelmien opetukseen. Tutkimuksesta ilmeni, että opetus vaihteli huomattavasti oppilaitosten kesken ja opetusta oli määrällisesti vähän.
Tamminen-Peter (2007) selvitti ergonomiaopetuksen kehittämistä sosiaali- ja terveysalojen oppilaitoksissa. Tutkimuksen pääpaino oli potilaan liikkumisen avustamis- ja siirtomenetelmien opettamisessa. Tutkimus paljasti puutteita opettajien
ergonomiaosaamisesta sekä opetuksen tason vaihtelun eri oppilaitoksissa. Tamminen-Peterin loppuraportin (2007) pohjalta kehiteltiin opettajan käsikirja ja opetusmateriaalia.
Samalla tuotiin esille käytännön harjoittelua sisältävän koulutuksen tarpeellisuus. Osana tätä tutkimusta toteutettiin ergonomiaopetuksesta tehty kysely, joka oli suunnattu sairaanhoitajia ja lähihoitajia kouluttaviin ammattikorkeakouluihin, toisen asteen ammatillisiin oppilaitoksiin ja aikuiskoulutuskeskuksiin (Rantsi 2005). Kyselyssä osaaminen ja ergonomiakäsitykset liitettiin potilaan liikkumisen avustamisen kontekstiin. Tuloksissa havaittiin, että potilassiirtojen opetuksen arvostus oli ammattikorkeakouluissa vähäisempää kuin ammatillisissa oppilaitoksissa ja aikuiskoulutuskeskuksissa (Tamminen-Peter 2007).
Palukan ja Salmisen (2003) tutkimuksessa selvitettiin työturvallisuuskoulutusta valtakunnallisesti kaikilla koulutusaloilla. Tutkimuksen mukaan ammatillisessa peruskoulutuksessa työturvallisuus on huomioitu kohtuullisen hyvin. Sen sijaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen työturvallisuusopetus oli tutkimuksen mukaan puutteellista.
Pitkänen ym. (2008) ja Ropponen (2009) tutkivat internetin kautta tapahtuvaa ergonomian perusopintokokonaisuutta eli Ergonettiä, joka sisältää sekä teoriaa että käytännön opiskelua. Ergonetti muodostuu 25 opintopisteen laajuisesta kokonaisuudesta, joka on jaettu eri osa-alueisiin. Osa-alueiden tehtävät suoritetaan nelivaiheisen oppimissyklin mukaan. Syklit sisältävät muun muassa nykytilanteen analysoinnin ja kehittämistoimenpiteiden valinnan. Oppimissykleissä opiskelija tutustuu kirjallisuuteen, suunnittelee ja toteuttaa mittauksia työpaikalla sekä raportoi mittausten tuloksia. Kehittämistarpeiden arviointi ja ratkaisut perustuvat mittaustuloksiin.
Oppimistehtävät palautetaan niille varatulle internetpohjaiselle alustalle. Tutorit antavat tällä alustalla myös palautetta ja ohjausta oppimistehtäviin. Käytännön harjoitustehtäviin valitaan oikean työpaikan kehittämiskohde. Tämä mahdollistaa myös työpaikan oman kehittämistoiminnan tukemisen (Ropponen 2009, Ergonetti 2017).
Ropposen (2009) tutkimus osoitti, että verkossa tapahtuva ergonomian opetus on vaikuttava tapa yhdessä työpaikkakäytäntöjen kanssa lisätä ergonomian monitieteellistä opettamista. Pitkänen ym. (2008) totesivat myös laadullisessa tutkimuksessaan, että
Ergonetti on tehokas internetpohjainen oppimisalusta, joka sopii työssäkäyville aikuisille.
Suomalaiset ergonomiaopetusta koskevat tutkimukset (Taulukko 1.) kohdistuvat pääsääntöisesti opiskelijoihin tai hoitotyöntekijöihin. Suuri osa tutkimuksista käsittelee opiskelijoiden taitoja potilaan liikkumisen avustamisessa ja siirtomenetelmien hallinnassa. Kirjallisuudesta saatujen tietojen perusteella tämä on ensimmäinen tutkimus Suomessa, jossa tutkitaan ammattikorkeakouluopettajien ergonomiakäsitystä, asiantuntijuutta ja osaamista ergonomian monitieteellisyyden näkökulmasta.
TAULUKKO 1. Suomalaiset ergonomiaopetusta koskevat tutkimukset.
Tekijä (t) Tutkimuksen nimi Tutkimusaineisto Keskeinen tulos
Suni Raportti hoitotyön Keskiasteen Sosiaali- Potilaan avustamiseen ja (1991) ergonomian tilasta ja ja terveysalan oppilaitokset. siirtomenetelmiin kehittämisestä. Osa II. liittyviä opetustunteja suositellaan lisättäväksi.
Palukka ja Työturvallisuuskoulutuksen Työturvallisuuskoulutukseen Peruskoulutuksessa Salminen valtakunnallinen selvitys. osallistujat valtakunnallisesti työturvallisuus on
2.4.2 Kansainväliset ergonomiaopetusta koskevat tutkimukset
Kansainvälisestä ergonomiatutkimuksesta löytyy useita tutkimuksia, jotka ovat suuntautuneet potilassiirtojen (mm. Bernice 2000, Nelson ym. 2006) lisäksi ympäristöjen ulkoisiin vaatimuksiin. Kouluympäristöissä tutkimus kohdistuu muun muassa opetusympäristöihin ja sen suunnitteluun sekä kalusteiden vaikutukseen oppilaiden kuormittumiseen ja oppimiseen (mm. Knight ja Noyes 1999).
Ergonomiaopetuksen tutkimus suuntautuu opetusmenetelmien lisäksi työterveyden- ja turvallisuuden opetukseen. Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (2013) tutki eurooppalaisten koulujen kokonaisvaltaista lähestymistapaa työterveyteen ja -turvallisuuteen sekä riskien tunnistamiseen. Suomi oli mukana tutkimuksessa lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten kestävän kehityksen näkökulmasta. Tutkimuksen tuloksista ilmenee, että työterveys ja – turvallisuus eivät selvästi ole määritelty opettajakoulutuksen asiasisällöksi. Johtopäätöksissä todetaan, että opettajien kouluttaminen ja sitouttaminen työterveyden- ja turvallisuuden opettamiseen helpottaa myös turvallisuuskasvatuksen opettamista oppilaille. Lisäksi kouluja kiertävät työterveys- ja turvallisuusopettajat voivat olla tehokas tapa kehittää koulujen asiantuntijuutta sekä aktivoida turvallisuuskasvatustoimintaa (European Agency for Safety and Health at Work 2013).
Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (2010) tutkimuksen mukaan opetuskäytännöissä on suuria vaihteluita yliopistojen kesken. Tallinnan yliopistossa työterveyden ja – turvallisuuden opetus on pakollista ja toisissa vapaaehtoista, kuten Tampereen teknillisessä yliopistossa. Myös kurssien kestoissa oli suuria eroja. Lyhyin kurssi tutkimuksen mukaan oli Tampereen teknillisen yliopiston tietokonepohjainen kurssi, jonka kesto oli 12 luentoa ja tentti. Tallinnan teknillisessä yliopistossa oli puolestaan pisin kurssi, joka sisälsi 32 opetustuntia ja 16 käytännön harjoittelutuntia.
Tutkimuksen mukaan opetuksen ei tule kuitenkaan sisältää pelkkää teknistä turvallisuustietoa, vaan työterveys ja – turvallisuuskoulutus on hyvä olla integroituna johtamiseen. Lisäksi tutkimuksesta selvisi, että opetus painottuu enemmän turvallisuusasioihin kuin työterveysasioihin. Tutkimus osoitti myös, että työterveys ja – turvallisuusopetusta järjestävät enimmäkseen tekniset tiedekunnat. Tämä voi viestittää, että aiheen opettaminen ei olisi tärkeää muilla opetusalueilla tai tiedekunnilla.
Opetuksen esteenä voivat olla myös riittävän osaamisen ja asiantuntijuuden omaavat luennoitsijat. Jos tätä erityisosaamista ei ole, on vaikeampaa tarjota työterveys ja -turvallisuus opintojaksoja muille kursseille (European Agency for Safety and Health at Work 2010). Strasser ja Zink (2007) tarkastelivat suunnittelutyössä toimiville ergonomian asiantuntijoille suunnattua koulutusta. He toivat myös tutkimuksessaan esille, että ergonomian opetus vaihtelee eri yliopistojen opetussuunnitelmissa siitä huolimatta, että se olisi tärkeä tekijä koulutuksessa.
Barbosa ja Pinheiro (2012) tutkivat fysioterapeuttiopiskelijoiden ergonomiaopetusta Brasiliassa. Siinä kiinnitettiin huomiota opetusmenetelmiin. Oppimistulokset olivat paremmat, jos opetusta järjestettiin myös käytännössä. Lisäksi ymmärrys ergonomian tärkeydestä nähtiin merkittävämmäksi käytännön myötä. Tapaustutkimuksista saatiin myös ohjeistusta opetusmetodien muutoksiin. Tämä on lisännyt edelleen opiskelijoiden mielenkiintoa kurssin sisältöihin. Woodcock ja Denton (2001) tutkivat ergonomian ja muotoilun välistä yhteyttä. Lisäksi he pohtivat ergonomian opetusmahdollisuutta peruskoulussa ja lukiossa. He toivovat yksityiskohtaisempaa ergonomian tutkimusta kouluissa, myös opettajien näkemyksiä ergonomiasta.
Viimeaikaiset kansainväliset ergonomiaopetukseen liittyvät tutkimukset (mm. Bowie ja Jeffcott 2016, McKay 2016, Ross 2017, Vosper 2017) painottuvat opetussuunnitelmien tarkasteluun. Tutkimusten mukaan liittämällä ergonomian kokonaisvaltainen lähestymistapa, menettelytapojen suunnittelu, organisatoriset ja inhimilliset tekijät opetussuunnitelmiin, voidaan vaikuttaa opiskelijoiden ja työntekijöiden suorituskykyyn ymmärtämällä ergonomian periaatteita, mutta myös potilaiden hoidon turvallisuuteen, tehokkuuteen ja tuottavuuteen.