KUNTOUTUSALAN
AMMATTIKORKEAKOULUOPETTAJIEN ERGONOMIAOSAAMINEN
Elina Östring Pro gradu tutkielma Ergonomia
Lääketieteen laitos Itä-Suomen yliopisto Syyskuu 2018
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos
Ergonomia
ÖSTRING ELINA: Kuntoutusalan ammattikorkeakouluopettajien ergonomiaosaaminen Pro gradu-tutkielma
Opinnäytetutkielma, 84 sivua, 3 liitettä (11 sivua)
Ohjaajat: TtT, Eur.Erg. Susanna Järvelin-Pasanen, FT Elisa Mäkinen Syyskuu 2018
______________________________________________________________________
Avainsanat: ergonomiaosaaminen, ergonomiaopetus, ammattikorkeakouluopettaja, kuntoutusala
Ammattikorkeakoulujen tehtävänä on kouluttaa korkeatasoista ja osaavaa työvoimaa työelämän tarpeisiin. Opetuksen kehittämisen haasteita on saada opetus vastaamaan työelämän muuttuvia tarpeita sekä varmistaa opettajien osaamisen. Tärkeää on myös työvoiman työkyvyn edistäminen. Oman haasteen opetuskentälle tuo se, miten ergonomia ymmärretään koulutusympäristöissä ja mikä on opettajien oma käsitys ergonomiasta. Ergonomian monitieteisyys jää usein varjoon ja ergonomiaa tarkastellaan varsin suppeasta näkökulmasta. Lisäämällä tietoa ergonomiasta jo koulutusvaiheessa, on mahdollista vaikuttaa asenteisiin myös myöhemmin työelämässä.
Pro gradu tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kuntoutusalalla opettavien ammattikorkeakouluopettajien ergonomiaosaamista sekä ergonomiaopetuksen kehittämistarpeita. Tavoitteena oli tuottaa tietoa kuntoutusalan ergonomiaosaamisen – ja opetuksen kehittämiseen. Tutkimus toteutettiin verkkokyselynä kevään 2016 aikana.
Kysely suunnattiin asetetut kriteerit täyttävien suomenkielisten ammattikorkeakoulujen sosiaali- ja terveysalan opettajille (n=212), jotka opettivat kuntoutuksen koulutusohjelmissa. Määrällinen aineisto analysoitiin SPPS -ohjelmalla. Osana kyselytutkimusta oli avoimia kysymyksiä, joiden vastaukset luokiteltiin eri kategorioihin vastauksista saadun tiedon perusteella. Luokittelun avulla avoimista vastauksista saatu tieto määrällistettiin, jonka perusteella saatiin selville keskeiset kehittämistarpeet.
Tulokset osoittivat, että kuntoutusalan ammattikorkeakouluopettajien ergonomiakäsitys perustui vahvimmin fyysiseen ergonomiaan, joka nähtiin yksilökeskeisenä toimintana.
Ergonomian vaikutus ihmisen sosiaalisen ympäristön muotoutumiseen tunnistettiin sen sijaan heikoiten. Käytännön opetustyön kannalta tärkeimmäksi ergonomiaosaamiseksi arvioitiin potilassiirtojen ergonomia. Ergonomia ymmärrettiin tieteellisenä toimintana ja ergonomiaopetuksen perusteena painottui itse opiskeltu tieteellinen teoriatieto ergonomiasta. Vähiten ergonomiaopetus perustui työelämäjaksoilta saatuihin kokemuksiin, hankittuun ergonomiakoulutukseen sekä yhteistyöhön muiden opettajien kanssa. Hankittu koulutus näytti kohdistuvan fyysiseen ergonomiaan, johon myös oman osaamisen kehittäminen ja opettaminen painottuivat. Ergonomiaosaamisen kehittämiskohteeksi tunnistettiin oma kouluttautuminen ja ergonomiaopetuksen kehittämiskohteiksi tunnistettiin yhteistyö asiantuntijoiden, opettajien ja muiden opetusalojen kanssa sekä yhteistyön lisääminen työelämän kanssa. Opetusmenetelmien kehittämistarpeiksi nähtiin digitalisaation ja simulaatioiden hyödyntäminen opetuksessa.
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Health Sciences School of Medicine
Ergonomics
ÖSTRING ELINA: The ergonomics knowledge among the teachers in Universities of Applied Sciences in the field of rehabilitation discipline
Masters’ graduate thesis, 84 pages, 3 appendices (11 pages)
Tutors: PhD, Eur.Erg. Susanna Järvelin-Pasanen, PhD Elisa Mäkinen September 2018
______________________________________________________________________
Keywords: ergonomics knowledge, ergonomics teaching, teachers in Universities of Applied Sciences, rehabilitation discipline
The main task of Universities of Applied Sciences is to provide higher education leading to professional expertise of working life. The main challenges are to develop the education to fit into needs of the chancing working life and ensure teacher´s knowledge.
In addition, an important issue is to ensure the work ability of labor force. Thus, one challenge is how well ergonomics and its benefits are understood among the teachers in Universities of Applied Sciences. The multidisciplinary of ergonomics is often underestimated and ergonomics is considered quite restricted. Understanding the importance of ergonomics begins from the education, which can affect to the attitudes when continuing to the working life.
The purpose of this study was to find out the level of ergonomics knowledge among the teachers in the University of Applied Sciences in the field of rehabilitation discipline. In addition, the purpose was to recognize development needs in ergonomics knowledge in teaching. The aim was to generate information that can be used to develop the knowledge and teaching in the field of rehabilitation discipline. The data was collected during the spring 2016 from Finnish Universities of Applied Sciences, which met the appointed criterions. The online survey was addressed to teachers (n=212) who were teaching in Finnish speaking Universities of Applied Sciences in the field of rehabilitation discipline. The quantitative data was analysed with SPPS software. The qualitative data was classified into different categories based on the information which was received from the written answers. The qualitative information was turned into countable information by classifying which also showed the essential areas of development needs.
This study showed the understanding of ergonomics was focused mostly on physical ergonomics which was experienced as an individual activity. Instead, the effect of ergonomics to the social environment was understood inadequately. The patient handling knowledge was assessed for the most important know-how among the teachers. The theoretical knowledge in ergonomics was the basics for teaching. The knowledge from working life periods, ergonomics education and co-operation between the other teachers was assessed to be the least important issue in teaching. The acquired ergonomics education seemed to focus on physical ergonomics which was also the focus on own education and teaching. The co-operation between the ergonomics experts and the other teachers as well the other teaching fields was found to be as a target for development in ergonomics teaching. The digitalization and the utilization of simulations were found as development targets for educational methods. In addition, the co-operation with working life was founded important when developing the teaching.
SISÄLTÖ
1 JOHDANTO ... 3
2 TUTKIMUKSEN TAUSTAA ... 5
2.1 Kokonaisvaltainen ergonomia ... 5
2.2 Ergonomian yhteys työ- ja toimintakykyyn ... 7
2.3 Ergonomiaopetus Suomessa ... 10
2.3.1 Ergonomiaopetus ammattikorkeakouluissa ... 11
2.3.2 Ergonomiaopetus muissa oppilaitoksissa ... 12
2.4 Ergonomiaopetus tutkimuksen kohteena ... 13
2.4.1 Suomalaiset ergonomiaopetusta koskevat tutkimukset ... 13
2.4.2 Kansainväliset ergonomiaopetusta koskevat tutkimukset ... 16
2.5 Ammattikorkeakouluopettajan ergonomiaosaaminen ... 17
2.5.1 Asiantuntijuus ja substanssiosaaminen ... 20
2.5.2 Ammatillinen kompetenssi ja kvalifikaatio ... 21
2.6 Kuntoutusalan ergonomiaosaamisen ja -opetuksen kehittämistarpeet ... 23
3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TAVOITTEET ... 25
4 TUTKIMUSAINEISTO JA MENETELMÄT ... 26
4.1 Tutkimusmenetelmät... 26
4.2 Tutkimuksen toteutus ja aikataulu ... 26
4.3 Kohderyhmän valinta ... 27
4.4 Aineiston kerääminen ja analysointi ... 28
5 TULOKSET ... 31
5.1 Tutkittavien taustatiedot ... 31
5.2 Käsitys ergonomiasta ... 33
5.3 Opettajan ergonomiaosaaminen ... 36
5.4 Ergonomiaopetuksen kehittäminen ... 39
5.4.1 Ergonomiaopetuksen toteuttamisen perusteet ... 39
5.4.2. Ergonomiaopetus koulutusalalla ... 40
6 POHDINTA ... 42
6.1. Tulosten pohdinta ... 43
6.2. Menetelmien ja luotettavuuden pohdinta ... 54
7 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 58
LÄHTEET ... 60
LIITTEET ... 73
1 JOHDANTO
Työelämän muuttuessa työn vaatimukset sekä osaamistarve työssä lisääntyvät.
Osaamisen jatkuva kehittäminen on välttämätöntä oman työn hallintaan sekä työelämän uusista vaatimuksista selviytymiselle (Ruohotie 2000a). Työelämän muutos asettaa haasteita myös koulutusorganisaatioille, jotka joutuvat yhä enemmän tarkastelemaan ja kehittämään koulutuksensa sisältöjä vastaamaan työelämän tarpeita (Lehikoinen ym.
2002). Muuttuvan työelämän kannalta ammattikorkeakoulujen yhtenä haasteena on opetuksen sisältö ja sen kehittäminen. Avainasemaan nousee, miten opetukseen tarvittava sisältötieto on hankittu (Rekola 2003). Opettajat tarvitsevat vankkaa tietoperustaa opetuksen tueksi. Tämä edellyttää osaamisen säännöllistä päivittämistä ja yhteistyötä verkostojen kanssa, joissa voidaan kehittää asiantuntijuutta (Rajalahti 2014).
Ergonomiaopetukselle on tarvetta koko yhteiskunnan näkökulmasta. Työelämän vaatimusten lisääntyessä on tärkeä kiinnittää huomiota myös työssä jaksamiseen ja työkyvyn säilymiseen. Sosiaali- ja terveysministeriön linjaus työympäristöstä ja työhyvinvoinnista vuoteen 2020 tähtää työhyvinvointipolitiikkaan, jossa ihmiset jaksavat tehdä työtä nykyistä pidempään. Nämä työympäristö ja työhyvinvointilinjaukset korostavat verkostoyhteistyötä, joka toimii koko valtakunnan lisäksi niin alueellisella tasolla kuin työpaikoillakin. Yhtenä yhteistyökumppanina ovat korkeakoulut, joiden tehtävänä on osaltaan huolehtia siitä, että työelämävalmiudet sisältyvät opetukseen (Sosiaali- ja terveysministeriö 2011). Ergonomiaosaaminen työelämävalmiutena on yhä merkittävämpi tekijä työkyvyn säilymisen tukena. Väestön ikääntyminen sekä lisääntyvät laatu- ja tuotantovaatimukset kasvattavat osaltaan ergonomian painoarvoa (Ilmarinen 2006, Launis ja Lehtelä 2011).
Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (2015) mukaan valtavirtaistamalla työsuojelu järjestelmällisesti koulujen oppitunteihin vaikuttaa työntekijöiden asenteisiin myös myöhemmin työelämässä. Tärkeimpiä työterveyden ja -turvallisuuden aihealueita on mahdollista integroida opetukseen peruskoulusta aina ammattiin valmistumiseen saakka. Työsuojeluopetuksen huomioiminen ja vahvistaminen oppilaitoksissa edellyttää sen integroimista opetussuunnitelmiin. Työsuojelun integroiminen on heikoimmin
kehittynyttä korkeakoulutuksessa (Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto 2008, Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto 2010).
Ammattikorkeakoulujen kuntoutuksen koulutusaloilta valmistuu asiantuntijoita, joiden työelämävalmiuksiin ergonomia kuuluu. Näiden alojen opettajien oma ergonomiaosaaminen voi osaltaan vaikuttaa siihen, miten oppilaat koulutuksen aikana omaksuvat ergonomian tieteenä, tietona ja toimintana (Mäkinen 2001). Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää kuntoutusalan ammattikorkeakouluopettajien ergonomiaosaamista sekä ergonomiaopetuksen kehittämisen tarpeita. Käsitteenä ergonomia on laaja-alainen. Ergonomiakäsitys näyttäytyy usein varsin suppeana. Tämän suppean käsityksen tilalle on tarpeellista korostaa ergonomian monitieteellisyyttä (Mäkinen 2001, Launis ja Lehtelä 2011). Tutkimuksen avulla pyritään lisäämään tätä ymmärrystä. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää myös ammattikorkeakoulujen ergonomiaopetuksen kehittämiseen.
2 TUTKIMUKSEN TAUSTAA
2.1 Kokonaisvaltainen ergonomia
Kansainvälinen ergonomiayhdistys (International Ergonomics Assosiation, IEA 2017) määrittelee ergonomian monitieteelliseksi ja kokonaisvaltaiseksi tieteenalaksi, joka tutkii ja kehittää ihmisen ja toimintajärjestelmän vuorovaikutusta. Ergonomian tavoitteena on parantaa ihmisen hyvinvointia ja suorituskykyä suunnittelemalla työ ja työympäristö vastaamaan ihmisen ominaisuuksia sekä parantaa järjestelmien tehokasta ja häiriötöntä toimintaa. Ergonomian avulla voidaan lisätä työn turvallisuutta, terveellisyyttä sekä tuottavuutta ja laatua (Dull, ym. 2012, IEA 2017). Ergonomian käytäntöön soveltamisessa on huomioitava monipuolinen näkökulma ja käsitys koko tieteenalasta (IEA 2017).
Ergonomia jaetaan kolmeen osa-alueeseen, joita ovat fyysinen, kognitiivinen ja organisatorinen ergonomia. Fyysinen ergonomia sisältää ihmisen fyysisen toiminnan sopeuttamisen anatomisten, antropometristen, fysiologisten ja biomekaanisten ominaisuuksien mukaisiksi. Fyysisen ergonomian olennaisia aiheita ovat työasennot, työliikkeet, materiaalin käsittelyt, työn turvallisuus ja terveys. Työympäristön, työvälineiden ja työmenetelmien suunnittelu liittyy läheisesti fyysiseen ergonomiaan.
Kognitiivisessa ergonomiassa tarkastellaan tiedon käsittelyä. Kognitiivinen ergonomia huomioi psyykkiset prosessit ja ihmisen omat resurssit, kuten havaintokyvyn ja muistin.
Keskeisiä aihealueita ovat henkinen työkuormitus, työstressi, päätöksenteko ja sen luotettavuus sekä ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutus. Kognitiivisen ergonomian tavoitteena on saada järjestelmät ja niiden käyttöliittymät vastaamaan ihmisen tiedonkäsittelyn ominaispiirteitä. Organisatorinen ergonomia keskittyy sosioteknisen järjestelmän yhteensovittamiseen. Keskeiset aihealueet liittyvät työn muotoiluun ja suunnitteluun, työaikajärjestelyihin, vuorovaikutukseen ja työyhteisön toimintaan sekä johtamiseen (IEA 2017).
Ergonomian muita soveltamismuotoja ovat osallistuva ergonomia, käytettävyys ja esteettömyys. Osallistuva ergonomia hyödyntää käyttäjien tietoja, kokemuksia sekä tuntemuksia ergonomiaan liittyvässä kehittämisessä ja suunnittelussa. Käytettävyydellä
tarkoitetaan ergonomian soveltamista tuotteiden suunnittelussa ja sen tavoitteena on tehdä tuotteet helposti käytettäviksi mahdollisimman laajalle käyttäjäkunnalle.
Esteettömyydellä pyritään huomioimaan kaikki käyttäjäryhmät tilojen ja toiminnan suunnittelussa. Esteettömyyden yhtenä tavoitteena on lisätä käyttäjien tasa-arvoa (Launis ja Lehtelä 2011).
Ergonomian tieteenalaan vaikuttavat maailman yleinen kehitys ja muutos, samoin ergonomiakäsitteeseen heijastuvat työelämän ja koulutuksen muutokset (Mäkinen 2001, Dull ym. 2012). Ammattikorkeakoulun opiskelijoiden käsityksiä ergonomiasta tutkineen Mäkisen (2001) mukaan ergonomian monialaisuus ei ilmennyt kuntoutus- ja rakennusalan opiskelijoiden ergonomiakäsityksistä. Tutkimuksen mukaan opiskelijat liittivät ergonomian lähinnä työhön liittyväksi toiminnaksi, kuten työkykytoiminnaksi.
Ergonomiakäsitys ohjaa yksilön toimintaa. Tämä asettaa myös haasteen ergonomiaopetuksen kehittämiseen kohti kokonaisvaltaisempaa ajattelutapaa (Mäkinen 2001).
Kokonaisvaltaista tarkastelutapaa tukee myös ergonomian tieteenalan ja ammattikunnan strategia. Kansainvälinen ergonomiayhdistys (IEA) perusti vuonna 2010 Ergonomian tulevaisuus-komitean, jonka päämääränä oli laatia strategia ergonomian tieteenalalle ja ammattikunnalle. Strategia julkistettiin vuonna 2012 Ergonomian maailmankonferenssissa Brasiliassa. Komitea kehitti strategiaa jakamalla käsityksiä ja keskustelemalla niistä sekä komitean jäsenten, että muiden ergonomia-asiantuntijoiden kanssa. Strategian tavoite on jalkauttaa maailmanlaajuinen ergonomian kehittämissuunnitelma, jota kansainvälinen ergonomiayhdistys ohjaa (Dull ym. 2012).
Ergonomiastrategian laatimisen tarkoituksena oli tuoda esille ergonomian tieteenalan ja ammattikunnan nykytila sekä tulevaisuuden painopistealueet. Strategialla pyritään lisäämään ergonomian arvostusta ja tietoisuutta ergonomian mahdollisuuksista.
Strategia nostaa esille kaksi kehittämisaluetta. Ensimmäinen päästrategiasuunta on ergonomian korkealaatuisuuden vahvistaminen lisäämällä tietoisuutta sidosryhmien keskuudessa vuorovaikutuksen sekä koulutuksen avulla. Toinen päästrategiasuunta on vahvistaa ergonomian laajentumista edistämällä ergonomiakoulutusta, varmistamalla korkealaatuiset ergonomiastandardit sekä edistämällä ergonomian tutkimusta
yliopistoissa ja muissa organisaatioissa. Ergonomiastrategian kokonaisvaltaisessa lähestymistavassa korostetaan organisaation suoriutumiskyvyn sekä ihmisen toimintakyvyn ja hyvinvoinnin vuorovaikutusta (Dull ym. 2012).
2.2 Ergonomian yhteys työ- ja toimintakykyyn
Toimintakyky tarkoittaa yksilön valmiuksia selviytyä erilaisissa ympäristöissä niin kotona, töissä kuin vapaa-aikana. Toimintakyvyn käsite voidaan määritellä fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta näkökulmasta. Fyysinen toimintakyky painottuu lihaskuntoon, yleiskestävyyteen ja liikkeiden hallintakykyyn. Fyysinen toimintakyky mahdollistaa tahdonalaisten lihasten tavoitteellisen käyttämisen. Psyykkisen toimintakyvyn käsite korostaa yksilön voimavaroja sekä erilaisten muutos- ja kriisitilanteiden hallintaa. Sosiaalisessa toimintakyvyssä vuorovaikutussuhteet ovat keskiössä. Tunneperäisten valmiuksien lisäksi hyvä sosiaalinen toimintakyky edellyttää myös tiedollisia valmiuksia (Nevala-Puranen 2001).
Toimintakykyä tarvitaan erilaisista toiminnoista selviytymiseen. Osa toimintakykyä on työkyky, jota ihminen tarvitsee selviytyäkseen työstään (Nevala-Puranen 2001).
Työkyky on moniulotteinen käsite, johon vaikuttavat yksilön ja ympäristön kokonaisuus. Työkyky on dynaaminen prosessi, johon heijastuvat eri osatekijöiden muutokset eri aikoina. Työtehtävät saattavat muuttua, työn organisointiin voi tulla muutoksia tai työyhteisön tila voi muuttua (Härkäpää 2001). Työkyvyn ydin muodostuu vuorovaikutuksessa yksilön omien voimavarojen sekä työn ja työympäristön kanssa (Ilmarinen 2006, Aromaa ym. 2010).
Työkykyä voidaan kuvata esimerkiksi Työkyky-talomallin (Kuvio 1) pohjalta.
Työkyky-talomallissa työhyvinvoinnin perustana on kokonaisvaltainen käsitys työkyvystä, joka kuvataan työn ja ihmisen voimavarojen väliseksi suhteeksi. Työkyky muodostuu neljästä osa-alueesta. Kolme osa-aluetta kuvaa ihmisen voimavaroja ja yksi työtä. Nämä neljä osa-aluetta ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ja tavoitteena on, että tasapaino työn ja voimavarojen välillä on hyvä. Eri osa-alueita tulee kehittää koko työelämän ajan. Työntekijä kantaa päävastuuta omista voimavaroistaan,
työnantaja puolestaan työstä ja työoloista. Työkykyyn vaikuttavat myös erilaiset verkostot, jotka osaltaan heijastuvat yksilön työkykyyn (Ilmarinen 2006).
Kuvio 1. Työkykytalo (Työterveyslaitos 2018).
Työkyvyn perustana ovat työntekijän terveys sekä fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky. Muutokset terveydessä ja toimintakyvyssä heijastuvat työkykyyn.
Vahvistamalla tätä osa-aluetta voidaan kehittää myös työkykyä (Ilmarinen 2006).
Ergonomian näkökulmasta työkyvyn säilymiseen voidaan vaikuttaa ohjeistamalla esimerkiksi oikeita työtapoja ja työasentoja (Launis 2011a). Suomalaisten työ, työkyky ja terveys 2000-luvun alkaessa loppuraportin (2010) mukaan liiallinen työhön liittyvä virheellinen kuormitus lisää tuki- ja liikuntaelinongelmia, kuten selkäkipuja ja yläraajojen rasitussairauksia. Raportissa mainitaan, että jokaisen työntekijän työpisteen, työvälineiden ja työmenetelmien ergonomiaan on kiinnitettävä huomiota. Myös liiallinen psyykkinen kuormitus voi aiheuttaa työkyvyn kannalta haitallista kuormitusta.
Yksi vakava hälytysmerkki tästä on työuupumus. Lisäksi sosiaalisen toimintakyvyn vaikeudet lisäävät osaltaan työkyvyn rajoitusten todennäköisyyttä (Aromaa ym. 2010).
Työkyvyn toiseen osa-alueeseen eli osaamiseen kuuluvat tiedot, taidot ja ammatillinen osaaminen. Työelämän jatkuvat muutokset ja haasteet vaativat osaamisen päivittämistä, joka on edellytys työkyvyn säilymiselle. Kolmannen osa-alueen muodostavat arvot, asenteet ja motivaatio. Tähän osa-alueeseen vaikuttaa oleellisesti se, miten työntekijä kokee suhteensa omaan työhön. Tärkeä taustatekijä on toteutuvatko yrityksen julkituomat arvot arjen käytännöissä (Ilmarinen 2006). Myös työn arvostus ja tasapuolinen kohtelu vaikuttavat työntekijän kokemukseen työstä (Tuomivaara ja Pahkin 2013). Osaamisen kehittäminen ja motivaatioon vaikuttaminen ovat osa organisatorista ergonomiaa. Henkilöstön työkykyä ja motivaatiota voidaan parantaa, jos osaaminen ymmärretään yksilön tietojen ja taitojen soveltamiseksi työssä (Kirjavainen ja Laakso-Manninen 2000). Osaamiseen liittyy läheisesti motivaatio, joka vahvistaa työkykyä ja ammatillista kehittymistä (Moilanen 2001, Viitala 2005).
Työkyvyn neljäs osa-alue on laaja. Se kattaa työympäristön, työkuormituksen, työyhteisön toiminnan ja johtamisen. Esimiestyöllä on merkittävä rooli tällä osa- alueella (Ilmarinen 2006). Ergonomian näkökulmasta tähän osa-alueeseen vaikuttaa muun muassa se, miten työprosessit saadaan tehokkaiksi ja tuottaviksi työntekijän terveyttä vaarantamatta. Lisäksi työoloihin voidaan vaikuttaa tehokkaasti hyvällä johtamisella (Aromaa ym. 2010).
Ergonomiastrategia tukee myös työkykykäsitettä. Strategian mukaan ergonomiaa on mahdollista hyödyntää työntekijöiden, tuotteen tai palvelujen käyttäjien keskuudessa.
Huomioimalla ergonomia työjärjestelyissä voidaan tukea työntekijän terveyttä, turvallisuutta ja työtyytyväisyyttä sekä parantaa toimintakykyä (Dull ym. 2012).
Työhyvinvoinnilla on suuri vaikutus työpaikkojen toimintaan ja talouteen. Presenteismi eli sairaana työskentely tai muutoin puutteellinen suoriutuminen, aiheuttaa tuottavuuden alentumaa. Lisäksi sairauspoissaolot, työkyvyttömyyseläkkeet ja työtapaturmat heikentävät työn tuottavuutta ja lisäävät kustannuksia (Ahonen 2013). John (2010) toteaa tutkimuksessaan, että presenteismi aiheuttaa suuremmat menetykset kuin työstä poissaolot. Työhyvinvoinnin lisäämiseen, työkyvyn ylläpitämiseen, työyhteisöjen toiminnan parantamiseen ja muutosten hallintaan tarvitaan uusia toimintatapoja.
Toimivat ergonomiset ratkaisut, työssä kehittyminen sekä hyvä työilmapiiri tukevat
työkyvyn säilymistä. Epäedulliset työjärjestelyt, huono johtaminen tai huono työilmapiiri puolestaan heikentävät työkykyä ja vaikuttavat haitallisesti työuriin (Kauppinen ym. 2013).
Työurakäsite on moniulotteinen ja etenkin työelämän laatutekijät ovat unohtuneet talouden kestävyysvajeen paikkaamisen ja vanhuuseläkkeen alarajan nostamisen jalkoihin. Työura-ajattelun kehittäminen vaatii asennemuutoksen ja yhteisvastuullisuutta, joihin lukeutuvat poliittisten päätösten lisäksi työpaikkatoiminnan kehittäminen unohtamatta yksilöiden valintoja ja vastuuta. Useat terveyteen, työhön ja työympäristöön liittyvät tekijät vaikuttavat työssä jaksamiseen. Panostamalla työkyvyn ja terveyden edistämiseen työssä, voidaan vaikuttaa positiivisesti myös työuriin.
Haastetta tähän asetelmaan tuo se, minkälaisia uusia ratkaisuja kehitetään selättämään ongelmat (Husman 2013). Ergonomiaopetuksen integroiminen systemaattisesti opetussuunnitelmiin myös korkeakoulutusjärjestelmässä mahdollistaa yhden vaihtoehtoisen ratkaisumallin. Siihen tarvitaan lisäksi osaavat opettajat, joiden ergonomiakäsitys on kokonaisvaltainen ja moniulotteinen.
2.3 Ergonomiaopetus Suomessa
Ergonomiaopetus on parhaiten määritelty ammatillisessa peruskoulutuksessa, johon Opetushallitus (2017a) on sisällyttänyt oppilaitoksille velvoitteita koskien työsuojelua.
Muiden oppilaitosten opetussuunnitelmiin opetushallitus ei ole määritellyt selkeitä määräyksiä ergonomian opetukselle.
Terveyskasvatus tuli Suomessa pakolliseksi vuonna 2001 lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa. Työterveys ja – turvallisuusopetuksen termiä ei yleensä löydy opettajien koulutusohjelmasta eikä sitä ole selvästi määritelty opettajankoulutus ohjelmissa.
Työterveys- ja turvallisuusopetus on uudistuksen myötä integroitu osaksi koulujen terveyskasvatusta (European Agency for Safety and Health at Work 2011).
2.3.1 Ergonomiaopetus ammattikorkeakouluissa
Ammattikorkeakoulujen toiminnassa korostuu yhteys työelämään sekä alueelliseen kehittämiseen. Ammattikorkeakoulut antavat opetusta ammatillisiin asiantuntijatehtäviin ja tutkinnot ovat ammatillispainotteisia (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2018a).
Ammattikorkeakouluopintoihin laaditaan koulutusohjelmat, jotka ovat ammattikorkeakoulujen suunnittelemia ja järjestämiä opintokokonaisuuksia.
Opetussuunnitelmien sisällöt ja tavoitteet vaihtelevat oppilaitoskohtaisesti (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2018b). Tästä johtuen ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmien vertailtavuus on hankalaa. Ammattikorkeakoulujen sosiaali- ja terveysalojen opetussuunnitelmista (Lahden ammattikorkeakoulun opetussuunnitelma 2018, Metropolia ammattikorkeakoulun opetussuunnitelma 2018, Tampereen ammattikorkeakoulun opetussuunnitelma 2018) löytyvät muun muassa seuraavat opintojaksot ergonomian näkökulmasta;
• hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
• johtaminen, esimiestyö ja työyhteisössä toimiminen
• johtaminen ja työhyvinvointi
• työergonomia
• työhyvinvointi
• työssä jaksaminen
• turvallisuus ja hyvinvointijohtaminen
• henkilöstön ja osaamisen johtaminen
Oulun ammattikorkeakoulussa vapaasti valittavista fysioterapeutin opinnoista löytyy esimerkiksi työfysioterapian harjoittelun opintojakso (Oulun ammattikorkeakoulun opetussuunnitelma 2018).
2.3.2 Ergonomiaopetus muissa oppilaitoksissa
Opetushallitus on julkaissut turvallisuusoppaan, jossa ohjeistetaan kouluja ja oppilaitoksia turvallisuuden edistämiseen ja hallintaan. Turvallisuusopas koskee esiopetusta, peruskouluopetusta, lukio-opetusta sekä ammatillista opetusta. Turvallinen oppimisympäristö on säädösperusteinen, joka velvoittaa suunnittelemaan toimintatavat ja prosessit erilaisiin tilanteisiin. Oppaassa tuodaan esille myös se, että koulun tehtäviin kuuluu turvallisuuskasvatuksen ja – opetuksen järjestäminen (Opetushallitus 2017b).
Peruskoulu- ja lukio-opetuksessa terveyden ja turvallisuuden opettaminen sisältyy lähinnä liikennekäyttäytymisen opetussisältöihin sekä terveystiedon opetukseen.
Koululakien tavoitteena peruskouluissa on oppimisen lisäksi edistää oppilaiden hyvinvointia ja turvallisuutta. Opetussuunnitelman perusteissa peruskoulut velvoitetaan turvallisuuden näkökulmasta määrittelemään toimenpiteet ja vastuunjako erilaisissa kriisi- ja ongelmatilanteissa (Opetushallitus 2017c, d).
Opetushallitus (2017e) on määritellyt ammatillisissa oppilaitoksissa ja työpaikoilla tapahtuvaan ammatilliseen peruskoulutukseen opetussuunnitelmien perusteet, joilla varmistetaan muun muassa koulutuksen laatu ja yhtenäisyys. Koulutuksen järjestäjä on velvollinen sisällyttämään opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt opetussuunnitelmaan. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa sisältöjä ovat esimerkiksi terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen. Terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin osa-alueita ovat muun muassa työprosessin hallinta, työmenetelmien ja – välineiden hallinta sekä ergonominen toiminta (Opetushallitus 2015, Opetushallitus 2017f). Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on kiinnittänyt huomioita ammattiin opiskelevien nuorten turvalliseen ja terveelliseen työskentelyyn jo vuonna 2007. Toiminta- ja työkyvyn parantamiseen tarkoitettu työkykypassi otettiin vapaaehtoiseen käyttöön ammatillisessa peruskoulutuksessa vuonna 2008. Passin tavoitteena on edistää työkykyä sekä opintojen aikana, että myöhemmin työelämässä. Työkykypassi ohjaa huomioimaan oman alan työkykyhaasteet muun muassa työturvallisuuden ja ergonomian osalta (OKM 2018c, Työelämä 2020).
Yliopistojen opetussuunnitelmat vaihtelevat oppilaitoskohtaisesti ja opintokokonaisuuksissa sekä opetuskäytännöissä on eroja. Suomessa työterveys- ja turvallisuusopetukseen liittyvät opintojaksot ovat usein vapaaehtoisia (European Agency for Safety and Health at Work 2010).
2.4 Ergonomiaopetus tutkimuksen kohteena
Tieteen tehtävänä on tutkia eri ilmiöitä ja kehittää sekä yksilön että yhteiskunnan osaamista (Hirsjärvi ym. 2009). Moniulotteinen ergonomia tarjoaa useita lähestymistapoja ergonomian tutkimiseen (International Ergonomics Assosiation 2017).
Tässä tutkimuksessa mielenkiinnon kohteina ovat ergonomiaopetus sekä ergonomiaan liittyvät käsitykset. Ergonomiaopetuksen tutkiminen ja kehittäminen ovat tärkeitä myös työelämävalmiuksien näkökulmasta. Ergonomiaopetusta tutkimalla on mahdollista vaikuttaa ihmisten ajattelutapaan sekä lisätä tietotaitoa erilaisista ergonomiaratkaisuista.
2.4.1 Suomalaiset ergonomiaopetusta koskevat tutkimukset
Suomessa opetukseen liittyvä ergonomiatutkimus on suuntautunut potilaan liikkumisen avustus- ja siirtomenetelmien opetuksen tutkimiseen sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksissa. Suni (1991) tutki ergonomiaopetusta keskiasteen oppilaitoksissa terveydenhuolto- ja sosiaalialalla. Selvityksessä oli mukana potilaan liikkumisen avustaminen ja siirtomenetelmien hallinta. Tutkimuksen perusteella opetustunteja, koskien avustamista ja siirtomenetelmiä, suositeltiin lisättäväksi. Samoin yliopistojen opettajakoulutuksessa suositeltiin ergonomiaopetuksen huomioimista osana opetussuunnitelmaa. Rantsi (2005) tutki sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa tarjottavan ergonomiaopetuksen tilaa keskittyen potilaan liikkumisen avustus- ja siirtotapojen ja -menetelmien opetukseen. Tutkimuksesta ilmeni, että opetus vaihteli huomattavasti oppilaitosten kesken ja opetusta oli määrällisesti vähän.
Tamminen-Peter (2007) selvitti ergonomiaopetuksen kehittämistä sosiaali- ja terveysalojen oppilaitoksissa. Tutkimuksen pääpaino oli potilaan liikkumisen avustamis- ja siirtomenetelmien opettamisessa. Tutkimus paljasti puutteita opettajien
ergonomiaosaamisesta sekä opetuksen tason vaihtelun eri oppilaitoksissa. Tamminen- Peterin loppuraportin (2007) pohjalta kehiteltiin opettajan käsikirja ja opetusmateriaalia.
Samalla tuotiin esille käytännön harjoittelua sisältävän koulutuksen tarpeellisuus. Osana tätä tutkimusta toteutettiin ergonomiaopetuksesta tehty kysely, joka oli suunnattu sairaanhoitajia ja lähihoitajia kouluttaviin ammattikorkeakouluihin, toisen asteen ammatillisiin oppilaitoksiin ja aikuiskoulutuskeskuksiin (Rantsi 2005). Kyselyssä osaaminen ja ergonomiakäsitykset liitettiin potilaan liikkumisen avustamisen kontekstiin. Tuloksissa havaittiin, että potilassiirtojen opetuksen arvostus oli ammattikorkeakouluissa vähäisempää kuin ammatillisissa oppilaitoksissa ja aikuiskoulutuskeskuksissa (Tamminen-Peter 2007).
Palukan ja Salmisen (2003) tutkimuksessa selvitettiin työturvallisuuskoulutusta valtakunnallisesti kaikilla koulutusaloilla. Tutkimuksen mukaan ammatillisessa peruskoulutuksessa työturvallisuus on huomioitu kohtuullisen hyvin. Sen sijaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen työturvallisuusopetus oli tutkimuksen mukaan puutteellista.
Pitkänen ym. (2008) ja Ropponen (2009) tutkivat internetin kautta tapahtuvaa ergonomian perusopintokokonaisuutta eli Ergonettiä, joka sisältää sekä teoriaa että käytännön opiskelua. Ergonetti muodostuu 25 opintopisteen laajuisesta kokonaisuudesta, joka on jaettu eri osa-alueisiin. Osa-alueiden tehtävät suoritetaan nelivaiheisen oppimissyklin mukaan. Syklit sisältävät muun muassa nykytilanteen analysoinnin ja kehittämistoimenpiteiden valinnan. Oppimissykleissä opiskelija tutustuu kirjallisuuteen, suunnittelee ja toteuttaa mittauksia työpaikalla sekä raportoi mittausten tuloksia. Kehittämistarpeiden arviointi ja ratkaisut perustuvat mittaustuloksiin.
Oppimistehtävät palautetaan niille varatulle internetpohjaiselle alustalle. Tutorit antavat tällä alustalla myös palautetta ja ohjausta oppimistehtäviin. Käytännön harjoitustehtäviin valitaan oikean työpaikan kehittämiskohde. Tämä mahdollistaa myös työpaikan oman kehittämistoiminnan tukemisen (Ropponen 2009, Ergonetti 2017).
Ropposen (2009) tutkimus osoitti, että verkossa tapahtuva ergonomian opetus on vaikuttava tapa yhdessä työpaikkakäytäntöjen kanssa lisätä ergonomian monitieteellistä opettamista. Pitkänen ym. (2008) totesivat myös laadullisessa tutkimuksessaan, että
Ergonetti on tehokas internetpohjainen oppimisalusta, joka sopii työssäkäyville aikuisille.
Suomalaiset ergonomiaopetusta koskevat tutkimukset (Taulukko 1.) kohdistuvat pääsääntöisesti opiskelijoihin tai hoitotyöntekijöihin. Suuri osa tutkimuksista käsittelee opiskelijoiden taitoja potilaan liikkumisen avustamisessa ja siirtomenetelmien hallinnassa. Kirjallisuudesta saatujen tietojen perusteella tämä on ensimmäinen tutkimus Suomessa, jossa tutkitaan ammattikorkeakouluopettajien ergonomiakäsitystä, asiantuntijuutta ja osaamista ergonomian monitieteellisyyden näkökulmasta.
TAULUKKO 1. Suomalaiset ergonomiaopetusta koskevat tutkimukset.
Tekijä (t) Tutkimuksen nimi Tutkimusaineisto Keskeinen tulos
Suni Raportti hoitotyön Keskiasteen Sosiaali- Potilaan avustamiseen ja (1991) ergonomian tilasta ja ja terveysalan oppilaitokset. siirtomenetelmiin kehittämisestä. Osa II. liittyviä opetustunteja suositellaan lisättäväksi.
Palukka ja Työturvallisuuskoulutuksen Työturvallisuuskoulutukseen Peruskoulutuksessa Salminen valtakunnallinen selvitys. osallistujat valtakunnallisesti työturvallisuus on (2003) kaikilla koulutusaloilla. huomioitu kohtuullisen hyvin. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen työturvallisuusopetus sen sijaan on puutteellista.
Rantsi Potilaan liikkumisen Suomenkielisten ammatti- Opetus vaihtelee (2005) avustus- ja korkeakoulujen, toisen asteen huomattavasti siirtomenetelmien ammatillisten oppilaitosten ja oppilaitosten kesken ja opetus sosiaali- ja ammatillisten aikuiskoulutus- opetusta on määrällisesti
terveysalan oppilaitoksissa. keskusten opettajat. vähän.
Tamminen- Ergonomiaopetuksen Kohdennettuun ergonomia- Sosiaali- ja Peter kehittäminen sosiaali koulutukseen osallistuneet terveydenhuoltoalan
(2007) sosiaali- ja terveysalan sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksissa toimivien oppilaitoksissa. opettajat. opettajien ergonomia- osaamisessa esiintyy puutteita ja opetuksen taso on vaihtelevaa.
Pitkänen ym. The Ergonetti – Web-Based Ergonetti opintoihin Ergonetti on tehokas (2008) Ergonomics Studies: osallistuneita opiskelijoita Internetpohjainen A Qualitive Case Study. (n=7) ja heidän kollegoita oppimisalusta, joka sopii työssä (n=18). työssäkäyville aikuisille.
Ropponen Experiences of learning Ergonetti-opintoja suorittavia Verkossa tapahtuva (2009) and satisfaction with tai verkko-opinnot ergonomian opetus on teaching of basic courses suorittaneita opiskelijoita vaikuttava tapa yhdessä of ergonomics over (n=46). työpaikkakäytäntöjen Internet – the ergonetti kanssa lisätä ergonomian program. monitieteellistä
opettamista.
2.4.2 Kansainväliset ergonomiaopetusta koskevat tutkimukset
Kansainvälisestä ergonomiatutkimuksesta löytyy useita tutkimuksia, jotka ovat suuntautuneet potilassiirtojen (mm. Bernice 2000, Nelson ym. 2006) lisäksi ympäristöjen ulkoisiin vaatimuksiin. Kouluympäristöissä tutkimus kohdistuu muun muassa opetusympäristöihin ja sen suunnitteluun sekä kalusteiden vaikutukseen oppilaiden kuormittumiseen ja oppimiseen (mm. Knight ja Noyes 1999).
Ergonomiaopetuksen tutkimus suuntautuu opetusmenetelmien lisäksi työterveyden- ja turvallisuuden opetukseen. Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (2013) tutki eurooppalaisten koulujen kokonaisvaltaista lähestymistapaa työterveyteen ja - turvallisuuteen sekä riskien tunnistamiseen. Suomi oli mukana tutkimuksessa lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten kestävän kehityksen näkökulmasta. Tutkimuksen tuloksista ilmenee, että työterveys ja – turvallisuus eivät selvästi ole määritelty opettajakoulutuksen asiasisällöksi. Johtopäätöksissä todetaan, että opettajien kouluttaminen ja sitouttaminen työterveyden- ja turvallisuuden opettamiseen helpottaa myös turvallisuuskasvatuksen opettamista oppilaille. Lisäksi kouluja kiertävät työterveys- ja turvallisuusopettajat voivat olla tehokas tapa kehittää koulujen asiantuntijuutta sekä aktivoida turvallisuuskasvatustoimintaa (European Agency for Safety and Health at Work 2013).
Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (2010) tutkimuksen mukaan opetuskäytännöissä on suuria vaihteluita yliopistojen kesken. Tallinnan yliopistossa työterveyden ja – turvallisuuden opetus on pakollista ja toisissa vapaaehtoista, kuten Tampereen teknillisessä yliopistossa. Myös kurssien kestoissa oli suuria eroja. Lyhyin kurssi tutkimuksen mukaan oli Tampereen teknillisen yliopiston tietokonepohjainen kurssi, jonka kesto oli 12 luentoa ja tentti. Tallinnan teknillisessä yliopistossa oli puolestaan pisin kurssi, joka sisälsi 32 opetustuntia ja 16 käytännön harjoittelutuntia.
Tutkimuksen mukaan opetuksen ei tule kuitenkaan sisältää pelkkää teknistä turvallisuustietoa, vaan työterveys ja – turvallisuuskoulutus on hyvä olla integroituna johtamiseen. Lisäksi tutkimuksesta selvisi, että opetus painottuu enemmän turvallisuusasioihin kuin työterveysasioihin. Tutkimus osoitti myös, että työterveys ja – turvallisuusopetusta järjestävät enimmäkseen tekniset tiedekunnat. Tämä voi viestittää, että aiheen opettaminen ei olisi tärkeää muilla opetusalueilla tai tiedekunnilla.
Opetuksen esteenä voivat olla myös riittävän osaamisen ja asiantuntijuuden omaavat luennoitsijat. Jos tätä erityisosaamista ei ole, on vaikeampaa tarjota työterveys ja - turvallisuus opintojaksoja muille kursseille (European Agency for Safety and Health at Work 2010). Strasser ja Zink (2007) tarkastelivat suunnittelutyössä toimiville ergonomian asiantuntijoille suunnattua koulutusta. He toivat myös tutkimuksessaan esille, että ergonomian opetus vaihtelee eri yliopistojen opetussuunnitelmissa siitä huolimatta, että se olisi tärkeä tekijä koulutuksessa.
Barbosa ja Pinheiro (2012) tutkivat fysioterapeuttiopiskelijoiden ergonomiaopetusta Brasiliassa. Siinä kiinnitettiin huomiota opetusmenetelmiin. Oppimistulokset olivat paremmat, jos opetusta järjestettiin myös käytännössä. Lisäksi ymmärrys ergonomian tärkeydestä nähtiin merkittävämmäksi käytännön myötä. Tapaustutkimuksista saatiin myös ohjeistusta opetusmetodien muutoksiin. Tämä on lisännyt edelleen opiskelijoiden mielenkiintoa kurssin sisältöihin. Woodcock ja Denton (2001) tutkivat ergonomian ja muotoilun välistä yhteyttä. Lisäksi he pohtivat ergonomian opetusmahdollisuutta peruskoulussa ja lukiossa. He toivovat yksityiskohtaisempaa ergonomian tutkimusta kouluissa, myös opettajien näkemyksiä ergonomiasta.
Viimeaikaiset kansainväliset ergonomiaopetukseen liittyvät tutkimukset (mm. Bowie ja Jeffcott 2016, McKay 2016, Ross 2017, Vosper 2017) painottuvat opetussuunnitelmien tarkasteluun. Tutkimusten mukaan liittämällä ergonomian kokonaisvaltainen lähestymistapa, menettelytapojen suunnittelu, organisatoriset ja inhimilliset tekijät opetussuunnitelmiin, voidaan vaikuttaa opiskelijoiden ja työntekijöiden suorituskykyyn ymmärtämällä ergonomian periaatteita, mutta myös potilaiden hoidon turvallisuuteen, tehokkuuteen ja tuottavuuteen.
2.5 Ammattikorkeakouluopettajan ergonomiaosaaminen
Ammatilliseen perustutkintoon johtavaa koulutusta järjestetään ammatillisissa oppilaitoksissa, erityisoppilaitoksissa, kansanopistoissa sekä ammattikorkeakouluissa.
Ammattikorkeakoulut perustavat toimintansa työelämän asettamiin korkean ammattitaidon vaatimuksiin (Opetushallitus 2017g, h). Ammattikorkeakouluopettajan tutkintovaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Yliopettajalta vaaditaan
lisäksi soveltuva jatkotutkintona suoritettu lisensiaatin tai tohtorin tutkinto. Lisäksi opetushenkilöstöltä vaaditaan vähintään kolmen vuoden työkokemus koulutusalaan liittyvissä tehtävissä (Opetusalan ammattijärjestö 2017). Opettajan pätevyyttä on pyritty varmistamaan ammattikorkeakouluasetuksella (256/1995). Ammattikorkeakoulutusta säädetään ja ohjataan ammattikorkeakoululailla 932/2014 sekä ammattikorkeakoululain muutoksilla 1173/2014 ja 1183/2014. Lisäksi ammattikorkeakoulutusta säädetään ja ohjataan muun muassa valtioneuvoston asetuksella ammattikorkeakouluista 1129/2014, valtioneuvoston asetuksella ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta 1438/2014 sekä valtioneuvoston asetuksella ammattikorkeakoulututkintojen järjestelmästä 464/1998. Ergonomiaa koskevat säädökset liittyvät pääsääntöisesti työelämän tarpeisiin.
Osaamisen käsite ei ole yksiselitteinen ja merkitykset voivat olla erilaisia eri yhteyksissä. Myös työ ja siinä tarvittavien taitojen tarve muuttuvat, unohtamatta tutkimuksista saatavaa uutta tietoa työelämästä. Osaaminen voidaan nähdä formaalin koulutuksen ja informaalin kokemuksen tuloksena. Osaamiseen ei liity pelkkä tietäminen, vaan tarvitaan myös tekemisen hallintaa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.
Lisäksi osaamiseen yhdistyy jatkuva arviointi ja osaamisen kehittäminen. Osaamiseen liittyy olennaisesti myös konteksti, missä toimitaan (Helakorpi 2009). Tulevaisuuden osaamisvaatimukset haastavat opettajien osaamisen lisäksi koulutusorganisaatiot sekä yhteistyön koulutuksen ja työelämän välillä, unohtamatta kollegiaalista yhteistyötä (Paukkunen ym. 2003, Paaso 2012). Ammattikorkeakoulusta valmistuneet opiskelijat tarvitsevat myös viestintä- ja kommunikointitaitoja siirtyessään työelämään (Niinistö- Sivuranta 2013).
Helakorpi (2009) on jakanut osaamisen neljään osa-alueeseen (kuvio 2). Nämä osaamisalueet ovat elämänhallinta, kyvykkyys, ammattitaito ja asiantuntijuus.
Helakorvan (2009) mukaan osaaminen muodostuu ammatissa tarvittavien tietojen ja taitojen lisäksi muun muassa persoonallisista tekijöistä, joihin vaikuttavat perimä ja elämänkulun muokkaama sosiaalinen ympäristö. Osaamisen vaikuttavat käsitteet muovaantuvat kokemuksen kautta koko elämän ajan, eivätkä siten ole staattisia.
Kuvio 2. Osaaminen ja sen osa-alueet (mukaellen Helakorpi 2009)
Tässä tutkimuksessa ergonomiaosaamista lähestytään asiantuntijuuden näkökulmasta.
Asiantuntijuus on yhä enemmän sidoksissa toimintakontekstiin, kuten asioihin, ihmisiin ja eri verkostoihin. Asiantuntijuuteen liittyy myös harkintaa sekä tiedon syvällistä pohdintaa (Helakorpi 2009).
Ammattikorkeakoulun opettajuutta on tutkittu vielä vähän suhteessa ammatillisen oppilaitoksen opettajiin. Opettajan osaamista koskevissa tutkimuksissa on tutkittu muun muassa osaamisen nykytilaa, kehittymisen tarpeita ja opetuksen laatua.
Ammattikorkeakouluopettajien osaamisvaatimuksia tutkinut Auvinen (2004) toi esille, että oman ammattialan sisällöllinen yleisosaaminen on tärkeää. Tutkimuksen mukaan tarvitaan lisäksi syvällistä erikoisosaamista tutkimus- ja kehitystoiminnassa. Auvisen (2004) mukaan jatkossa keskitytään yhä enemmän muun muassa toiminnan sisällölliseen ja pedagogiseen kehittämiseen. Tämä asettaa haasteita opettajien osaamisvaatimuksille ja opettajien työelämäyhteistyöhön liittyviin valmiuksiin.
Rekola (2003) tutki ammattikorkeakoulussa terveydenhuollon koulutuksessa toimivien opettajien tieteellisen tiedon hallintataitoja, joita on tutkittu vielä vähän.
Tutkimustulokset antoivat viitteitä siitä, että opettajalla on keskeinen rooli
opiskelijoiden tieteellisen tiedon hallinnan ohjaamisessa ja niiden koulutuksen aikaisessa kehittymisessä. Kullaslahti (2011) selvitti väitöskirjassaan ammattikorkeakoulun verkko-opettajan kompetenssia ja kehittymistä. Tutkimuksen perusteella verkko-opettajan kompetenssi muodostuu sekä teoreettisesta että kokemuksellisesta tietämyksestä ja kyvykkyydestä toimia käytännössä.
Ammattialaspesifinen kompetenssi verkko-opetuksessa sisälsi oman aihealueen innostuksen lisäksi syvällisen ja laaja-alaisen ammatillisen tietämyksen. Näistä lähtökohdista opettaja kykenee suunnittelemaan opetuksen sekä tunnistaa oman osaamisen tarpeet. Tutkimuksesta ilmeni myös, että johdolta puuttuu ymmärrystä verkko-opetuksen kehittämisestä (Kullaslahti 2011).
Lorko tutki vuonna 2011 opetuksen laatua ja vaikuttavuutta ergonomian näkökulmasta.
Johtopäätöksenä hän totesi, että laatuun ja vaikuttavuuteen vaikuttaa koulutuksen laatu ja missä se toteutetaan. Lorkon (2011) mukaan koulutusinstituutioiden tulee olla talouden moottoreita, luovuuden pyhäkköjä sekä tiedon säilöjiä. Tähän vaikuttaa ergonomia-arvojen johdonmukainen käyttäminen koulutussysteemissä. Seezink (2010) tutki opettajien jatkuvaa ammatillisen kehittymisen tarpeita. Hän totesi, että koulujen on kehitettävä henkilöstöpolitiikkaa tarjotakseen osaamisen kehittämisen mahdollisuutta opettajille välttämättömillä alueilla.
2.5.1 Asiantuntijuus ja substanssiosaaminen
Helakorpi (2009) on määritellyt asiantuntijuuden neljään osa-alueeseen, joita ovat substanssiosaaminen, työyhteisöosaaminen, kehittämisosaaminen ja kehittymisosaaminen. Näiden osaamisalueiden rajat eivät ole selkeitä, vaan osaamisvaatimukset painottuvat eri tavoin eri tilanteissa. Helakorpi (2009) määrittelee substanssiosaamisen osaksi asiantuntijuutta. Substanssiosaamisella tarkoitetaan ydinosaamista, johon kuuluu työssä tarvittava ammatillinen taitotieto.
Substanssiosaamiseen liitetään myös henkilön kyky ja persoonallisuus toimia erilaisissa tilanteissa. Kokonaisvaltainen asiantuntijuus edellyttää oman ammatin tiedollisten ja taidollisten vaatimusten hallintaa (Helakorpi 2009).
Mäki (2012) tutki ammattikorkeakouluopettajien käsityksiä työkulttuurista sekä millaista osaamista työkulttuuri vaatii. Tutkimustulokset osoittivat, että substanssiosaaminen oli hyvin henkilökohtaista osaamista, josta tunnettiin kehittämisvastuuta. Toisten osaamisalueisiin ei puututtu herkästi, mikä myös vaikeutti työn suunnittelua. Tiedon lisääntyessä ja muuttuessa opettajan asiantuntijuus on jatkuvien haasteiden edessä. Substanssiosaamisesta ja sen uusista vaatimuksista tulee huolehtia, samoin sen soveltamisesta käytäntöön (Mäki 2012).
Ammatillisen asiantuntijuuden etiikkaa ammattikorkeakoulutuksessa tutkinut Friman (2004) pohti tutkimuksessaan, voiko asiantuntijuutta ottaa tutkimuksen fokukseksi ja irrottaa se ammatillisuudesta irralleen. Friman (2004) perusteli ratkaisuaan ammattikorkeakoulutuksen tavoitteilla, joissa asiantuntijuus on asetettu koulutuksen yhdeksi tavoitteeksi. Asiantuntijuus nähdään myös yhdeksi työelämää jäsentäväksi ammatillisuuden muodoksi. Vaikka Friman (2004) pohti asiaa opiskelijoiden näkökulmasta, voidaan yhtä hyvin asettaa kysymys opettajan asiantuntijuudelle;
Minkälaista asiantuntijuutta opettaja tarvitsee opettaakseen oppilaille ergonomiaa?
Asiantuntijuus vaatii jatkuvaa kasvua ja kehittymistä ja rakentuu jatkuvan opiskelun sekä kokemuksen kautta (Tynjälä 2004, Janhonen ja Vanhanen-Nuutinen 2005).
Asiantuntijuus ja ammatillinen kasvu vaativat siten omien tietojen ja taitojen kehittämistä omien kykyjensä edellyttämällä tavalla sekä jatkuvaa pätevyyden kehittämistä. Uuden tiedon omaksuminen ja sen soveltaminen työelämään on keskeistä myös organisaation kilpailukyvyn kannalta (Ruohotie 2000a, b). Osaaminen, jossa korostuu monitaitoisuus ja monitieteisyys, voidaan nähdä yhtenä asiantuntijuuden kehittymisen välineenä. Käytännössä tämä johtaa siihen, että asiantuntija ohjaa omaa toimintaansa ja löytää ongelmatilanteisiin ratkaisun eri strategioiden kautta (Helakorpi 2009).
2.5.2 Ammatillinen kompetenssi ja kvalifikaatio
Kompetenssi eli pätevyys pitää sisällään erilaisten tietojen ja taitojen osaamista, jotka pitkäaikaisen harjaantumisen seurauksena synnyttävät valmiuksia suoriutua työtehtävistä itsenäisesti (Juholin 2001, Viitala 2005, Helakorpi 2009). Ammatillisen
osaamisen lisäksi kompetenssiin vaikuttavat asenteet ja ammattietiikka sekä halu kehittää osaamistaan (Juholin 2001). Perimä ja geenit selittävät osaltaan yksilöllisiä eroja kompetenssin kehittymisessä (Nokelainen ym. 2001). Kullaslahden (2011) tutkimus ammattikorkeakoulun verkko-opetuksen kompetenssista osoitti, että myös kontekstuaalisilla tekijöillä on vaikutusta kompetenssin kehittymiseen.
Paaso ja Korento (2010) toivat opettajien osaamista kartoittavassa tutkimuksessaan esille, että opettajilla on pääsääntöisesti työkokemusta osaamisalaltaan kokemusperäisen tiedon ja käytännön tuntemuksen lisäksi. Vanhan ammattitaidon päivittämättömyys ja työelämäjaksojen lyhytkestoisuus nähtiin kuitenkin uhkana opetuksen laadulle. Menestymisen ja kilpailukyvyn kannalta on keskeistä, että ammatillista osaamista ylläpidetään ja kehitetään. Jokainen organisaatio myös määrittelee itse oman strategiansa osaamisen hallintaan (Moilanen 2001).
Kvalifikaatio voidaan puolestaan määritellä työntekijän hankituiksi valmiuksiksi eli ammattitaitovaatimuksiksi, joita käytetään työelämässä. Kvalifikaatioiden hankkimisessa ammatillisella koulutuksella on keskeinen rooli. Kvalifikaatioihin vaikuttavat myös työprosessit, joten kvalifikaatiot ja koulutus tukevat myös toisiaan.
Työelämän muutos muuttaa myös kvalifikaatiovaatimuksia ja ammattikäsityksiä. Tämä vaikuttaa siihen, että kvalifikaatiovaatimuksia on hankala määritellä stabiileiksi (Rauhala 1993, Helakorpi 2009). Muodollisen koulutuksen merkitys yksilön kvalifikaatioiden kehittäjänä työelämän tarpeisiin on kuitenkin keskeinen. Lisäksi ohjattu koulutus vaikuttaa motivaatioon toimia työelämässä, tukee ammatillisen identiteetin kehittymistä sekä lisää varmuutta työllistymisestä (Jokinen ja Luoma-Keturi 2006).
Kompetenssin ja kvalifikaation määritelmät ovat osin päällekkäisiä ja niillä kuvataan saman ilmiön eri puolia. Kompetenssin ja kvalifikaation käsitteillä voidaan tarkastella työntekijän osaamista kahdesta näkökulmasta. Kompetenssin näkökulmasta voidaan selvittää millaisia työhön tarvittavia tietoja, taitoja ja osaamista yksilö omaa.
Kvalifikaation avulla puolestaan selvitetään niitä osaamisvaatimuksia, joita työ asettaa (Ruohotie ja Honka 2003).
2.6 Kuntoutusalan ergonomiaosaamisen ja -opetuksen kehittämistarpeet
Euroopan työterveys- ja turvallisuusvirasto (2012) on kiinnittänyt huomiota tarkoituksenmukaisten työsuojelukoulutusresurssien tarjoamiseen perus- ja keskiasteen kouluille ja koulutusorganisaatioille. Viraston raportissa korostettiin, että kaikkien opettajien olisi saatava koulutusta työsuojelusta, ja siitä miten he voivat integroida riskejä koskevan tiedon päivittäiseen opetukseensa. Raportissa tuotiin myös esille, että kehittämällä opettajille suunnattuja opetusstrategioita voidaan opettajille antaa lisäkoulutusta työsuojelusta huomioiden heidän erikoistumisalansa (Euroopan työterveys- ja turvallisuusvirasto 2012). Euroopan työterveys- ja turvallisuusviraston raporttia tukee myös oppilaitosten turvallisuuskulttuuriin keskittynyt EduSafe-hanke, jossa kiinnitettiin huomioita opettajien turvallisuusosaamiseen (Teperi ym. 2018).
Opetusalan ammattijärjestö ehdottaa tutkimushankkeen pohjalta opettajankoulutuksen sisältöihin pysyviä turvallisuutta ja hyvinvointia koskevia kokonaisuuksia (Opetusalan ammattijärjestö 2018).
Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta astui voimaan vuoden 2018 alussa. Yksi sen keskeisiä lähtökohtia on osaamisperusteisuus tutkinnoissa (Laki ammatillisesta koulutuksesta 2017/531.) Ammatillisen koulutuksen reformin tarkoituksena on uudistaa koko ammatillinen koulutus. Rahoituksen ja ohjauksen lisäksi uudistus koskee toimintaprosesseja, tutkintojärjestelmää ja järjestäjärakenteita (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2018d). Joillakin aloilla työelämän muutokset ovat olleet suuria ja tutkintoja on uusittu kokonaisvaltaisesti. Tämä oli yksi peruste OSATA-hankkeelle, jolla lähdettiin selvittämään opettajien näkemyksiä osaamisperusteisesta ammatillisesta koulutuksesta, sekä muutoksista, joita heidän työhönsä kohdistuu reformin myötä.
Opettajille hankkeen tavoitteena on tuottaa opiskelijoiden osaamisidentiteettiä tukevien toimintatapojen ja -kulttuurien vakiinnuttaminen oppilaitoksiin jo opintojen alkuvaiheesta lähtien (OSATA 2017, Raudasoja ja Rinne 2018).
Työterveys- ja turvallisuusasioiden järjestelmällinen liittäminen osaksi ammattikorkeakoulujen opetusta on tärkeää työkyvyn säilymisen ja ennalta ehkäisevän turvallisuuskulttuurin luomisessa. Ergonomiatiedon lisäämisellä ja asenteisiin vaikuttamalla jo ammattiin opiskeluvaiheessa on merkitystä työssä jaksamisen kannalta.
Ergonomian huomioiminen aikaisessa koulutusvaiheessa auttaa sisäistämään turvallisten työtapojen lisäksi muun muassa työn organisointia ja suunnittelua sekä hyvää työyhteisötoimintaa (Euroopan työterveys- ja turvallisuusvirasto 2015).
Kokonaisvaltaisen työsuojelu- sekä ergonomiaopetuksen tarkastelu vaatii myös ammattikorkeakouluopettajien ergonomiaosaamisen selvittämistä. Aiemmat tutkimukset (Suni 1991, Rantsi 2005, Tamminen-Peter 2007) ovat osoittaneet, että kuntoutusalan ergonomiaopetuksessa on puutteita. Tutkimuksissa on annettu suosituksia puutteiden korjaamiseen. Nämä suositukset koskevat lähinnä potilassiirtoergonomiaa, joka on osa oppilaitosten ergonomiaopetusta. Kansallisten ja kansainvälisten tutkimusten sekä ammatillisen koulutuksen reformin myötä on selvää, että ammattikorkeakouluopettajien ergonomiaosaamisen ja -opetuksen kehittämistarpeita tulee myös tarkastella kriittisesti.
Tässä tutkimuksessa selvitetään ja kuvataan ammattikorkeakouluopettajien näkemyksiä ergonomiaosaamisesta ja -opetuksesta sekä niiden kehittämistarpeista. Tämän tutkimuksen tulokset voivat luoda pohjaa ammattikorkeakouluopettajien ergonomiaosaamisen kehittämiselle, joka ei saa jäädä irralleen ammatillisen koulutuksen uudistuksesta.
3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TAVOITTEET
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kuntoutusalan ammattikorkeakouluopettajien ergonomiaosaamista sekä kuntoutusalan ergonomiaopetuksen kehittämistarpeita.
Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa kuntoutusalan ergonomiaosaamisen ja - opetuksen kehittämiseksi.
Tutkimuskysymykset:
1. Mikä on kuntoutusalan ammattikorkeakouluopettajien käsitys ergonomiasta ja sen osa-alueista?
2. Mitä osaamista ammattikorkeakouluopettajat tarvitsevat opettaessaan ergonomiaa kuntoutusalalla ja miten osaaminen on hankittu?
3. Millaiseen tietoon ja osaamiseen opettajien ergonomiaopetus perustuu?
4. Millaisia kehittämistarpeita liittyy kuntoutusalan ergonomiaopetukseen?
Tutkimuksen teoreettisena mukaeltuna viitekehyksenä käytettiin Seppo Helakorven (2009) määrittelyä osaamisesta ja sen osa-alueista.
Kuvio 3. Ergonomiaosaaminen ja sen osa-alueet (mukaellen Helakorpi 2009).
Ergonomiaosaaminen
Käsitys ergonomiasta Ergonomiaopetus;
tiedon soveltaminen käytäntöön
Asiantuntijana kehittyminen
4 TUTKIMUSAINEISTO JA MENETELMÄT 4.1 Tutkimusmenetelmät
Tutkimus oli kvantitatiivinen eli määrällinen tutkimus ja se toteutettiin kyselytutkimuksena. Kyselytutkimuksen etuna voidaan pitää suuren tutkimusaineiston saatavuutta ja heikkoutena puolestaan aineiston pinnallisuutta. Haittana voidaan nähdä myös, että kysymykset ymmärretään väärin ja, että vastaamattomuus eli kato voi nousta suureksi (Hirsjärvi ym. 2009). Tutkija lähetti kyselyn tutkimukseen valittujen ammattikorkeakoulujen yhteyshenkilöille, jotka välittivät sähköpostin eteenpäin kuntoutusalan opettajille. Tutkittaville lähetettiin sähköpostitse saate, jossa kuvattiin tutkimuksen tarkoitus ja annettiin ohjeistus kyselyyn vastaamiseen (liite 1).
Sähköpostiviestissä oli myös linkki sähköiseen kyselyyn (liite 2). Uusintakysely lähettiin kadon vähentämiseksi. Tähän tutkimukseen valittiin kvantitatiivinen tutkimusote, koska haluttiin tavoittaa mahdollisimman suuri tutkimusjoukko sekä saada tietoa, jota mahdollisesti voi yleistää. Tutkimusta täydennettiin myös avoimilla kysymyksillä, joilla pyrittiin tuottamaan laadullista tietoa, jota kvantitatiivinen tutkimusote ei tuo esille (Vilkka 2007, Hirsjärvi ym. 2009). Avoimilla kysymyksillä on myös mahdollista saada vastaajilta spontaaneja mielipiteitä (Vilkka 2007).
4.2 Tutkimuksen toteutus ja aikataulu
Tutkimussuunnitelman työstäminen aloitettiin tammikuussa 2015 perehtymällä tutkimuksen teoreettisiin taustatietoihin. Tutkimussuunnitelma viimeisteltiin helmikuussa 2016. Tutkimuksen kyselylomake suunniteltiin marras-joulukuussa 2015 sekä tammikuussa 2016. Lomake esitestattiin helmikuun 2016 alussa. Tutkimusluvat ammattikorkeakouluista anottiin maalis-huhtikuussa 2016. Tutkimusluvan hakemisen yhteydessä kysyttiin kuntoutusalalla opettavien opettajien lukumäärä sekä yhteyshenkilö, joka organisoi kyselyn oppilaitokseen.
Kyselylomakkeet lähetettiin sähköisesti huhtikuussa 2016 ja vastausaikaa oli kaksi viikkoa. Kysely lähetettiin oppilaitosten yhteyshenkilöille ja samalla varmistettiin
kyselyyn osallistuneiden opettajien lukumäärä (n=212). Uusintakysely lähetettiin toukokuun 2016 alussa. Tutkimustulokset analysoitiin syyskuun 2017 ja helmikuun 2018 välisen aikana. Tutkimusraportti kirjoitettiin kevään ja kesän 2018 aikana.
Kuvio 4. Tutkimuksen toteutus ja aikataulu
4.3 Kohderyhmän valinta
Tutkimus kohdennettiin kolmeentoista Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnan alaiseen suomenkieliseen ammattikorkeakouluun, joissa on sosiaali- ja terveysalan tutkintoihin johtavaa koulutusta. Ammattikorkeakoulujen valintakriteereinä olivat opetuksen toteutuminen kuntoutuksen koulutusalan perustutkinnoissa, ammattikorkeakoulujen yhteyshenkilön tavoitettavuus sekä tutkimuslupien maksuttomuus. Nämä kriteerit täyttävät ammattikorkeakoulut olivat Karelia- ammattikorkeakoulu, Lahden ammattikorkeakoulu, Lapin ammattikorkeakoulu, Laurea- ammattikorkeakoulu, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Mikkelin ammattikorkeakoulu, Oulun ammattikorkeakoulu, Saimaan ammattikorkeakoulu, Satakunnan ammattikorkeakoulu, Savonia-ammattikorkeakoulu, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Tampereen ammattikorkeakoulu sekä Turun ammattikorkeakoulu.
Tutkimussuunnitelma tammikuu 2016
Tutkimusluvat huhtikuu 2016
Aineiston keruu huhtikuu 2016
Uusintakysely toukokuu 2016
Tulosten analysointi 2017-2018
Tutkimusraportti 2018
Tutkimuksen kohderyhmänä olivat tutkimukseen valittujen ammattikorkeakoulujen sosiaali- ja terveysalan opettajat (n=212), jotka opettivat kuntoutuksen koulutusalan perustutkinnoissa. Kuntoutuksen koulutusaloilla opetetaan muun muassa fysioterapeutin, toimintaterapeutin, jalkaterapeutin, osteopatian, naprapatian, hyvinvointiteknologian, kuntoutuksen ohjaajan sekä apuvälineteknikon tutkinnoissa (Kuntoutusportti 2017). Tutkimusjoukkoa koskevat taustatiedot ovat esitetty tulososiossa ennen varsinaisia tutkimustuloksia.
4.4 Aineiston kerääminen ja analysointi
Tässä tutkimuksessa selvitettiin ammattikorkeakouluopettajien ergonomiakäsitystä, ergonomiaosaamista ja ergonomiaopetuksen kehittämistä. Kvantitatiivisen tutkimuksen aineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella (liite 2). Kyselyn suunnittelussa hyödynnettiin Mäkisen väitöskirjan (2001) ”Ergonomiakäsitys murroksessa. Arviointi ammattikorkeakoulutuksessa muodostuvista ergonomiakäsityksistä.” väittämiä. Lisäksi kysymyslomakkeen laadinnassa hyödynnettiin soveltuvin osin Rekolan väitöskirjan (2003) ”Ammattikorkeakoulussa terveydenhuollon koulutuksessa toimivien opettajien tieteellisen tiedon hallintataidot.” väittämiä. Lomakkeen esitestauksen tekivät kaksi yksityisen opetuspuolen opettajaa sekä yksi terveystieteiden ergonomian pääaineopiskelija. Esitestauksessa kiinnitettiin huomioita lomakkeen selkeyteen sekä väittämien ymmärrettävyyteen.
Kyselylomake koostui neljästä osasta. Kyselylomakkeen ensimmäisessä osassa selvitettiin tutkittavien taustatietoja. Tutkimuksen taustatietoina kysyttiin sukupuolen ja iän lisäksi opettajakokemusta vuosina, koulutustaustaa, pedagogista pätevyyttä, koulutusalaa sekä tutkittavan omia ergonomiaopintoja. Kyselylomakkeen toisessa osassa varsinaiset kysymykset liittyivät opettajien käsitykseen ergonomiasta.
Kolmannessa osassa kysymykset liittyivät ergonomiaosaamiseen liittyviin tietoihin ja taitoihin sekä neljännessä osassa ergonomiaopetuksen kehittämiseen.
Tutkittavan taustatiedot kerättiin valmiiksi annettujen vaihtoehtojen valinnalla sekä niitä täydentävillä avoimilla vastauksilla. Käsitys ergonomiasta ja ergonomiaopetuksen kehittäminen osiot sisälsivät väittämiä. Ergonomiakäsitys jaoteltiin kolmeen eri
kategoriaan. Ensimmäiset seitsemän väittämää selvittivät vastaajien käsitystä suunnittelusta, kehittämisestä ja työskentelystä. Seuraavat kahdeksan väittämää selvittivät käsitystä ergonomiatoiminnasta, lainsäädännöstä ja työkyvyn edistämisestä.
Viimeiset kuusi väittämää selvittivät käsitystä ergonomian perusteista, mihin ergonomialla vaikutetaan sekä yhteistyöstä. Ergonomiaopetuksen kehittäminen osiossa selvitettiin ergonomiaopetuksen toteuttamisen lähtökohtia eli mihin opettajan ergonomiaopetus perustuu ja miten ergonomiaopetus ilmentyy tutkittavien koulutusalalla. Opettajan ergonomiaosaaminen osiossa opettajien mielipiteitä omasta ergonomiaosaamisesta selvitettiin väittämillä siitä, minkälaisia taitoja opettajan tulee hallita ergonomiaosaamisen näkökulmasta. Ergonomiaosaamisen hallintaa ja kehittämistä selvitettiin järjestysasteikolla.
Kyselyn mitta-asteikkona käytettiin viisiportaista Likertin asteikkoa, jota käytetään usein mielipideväittämien tutkimisessa (Vilkka 2007). Kyselylomakkeen väittämissä vastaajat valitsivat parhaiten käsitystään tai mielipidettään vastaavan vaihtoehdon.
Vastausvaihtoehto yksi vastasi valintaa ei lainkaan tai ei tärkeä, ja numero viisi vastasi valintaa erittäin paljon tai erittäin tärkeä. Järjestysasteikolla vastaajat valitsivat annetuista vaihtoehdoista viisi omasta mielestään tärkeintä asiaa, joita opettajan pitää hallita omassa työssään käytännön opetustyön kannalta. Vastausvaihtoehdot listattiin tärkeysjärjestykseen ja numero yksi tarkoitti tärkeintä asiaa.
Tutkittavien taustatietoja kuvailevina tunnuslukuina käytettiin prosentteja, keskiarvoja ja vaihteluvälejä. Varsinaisten tutkimusmuuttujien tuloksia kuvaavina tunnuslukuina käytettiin prosenttiosuuksia, keskiarvoja ja järjestysasteikkoa. Prosenttiosuuksien lisäksi, tulosten analysoinnista saatua tietoa kuvattiin keskiarvoilla. Tällä haluttiin havainnollistaa tulosten jakaumia. Tutkimusraportissa taustatiedot on esitetty taulukkona, muut tutkimustulokset on esitetty kuvioina. Kuvioiden avulla voidaan antaa visuaalisesti havainnollistava kuva sekä hyvä yleiskuva arvojen jakautumisesta (Vilkka 2007).
Tutkimuksen laadullinen osuus eli avoimiin kysymyksiin vastaaminen toteutettiin osana kyselylomaketta. Avoimilla kysymyksillä selvitettiin ja kuvattiin ergonomiaosaamisen päivittämistä ja siihen liittyvää kouluttautumista, ergonomiaopetukseen liittyviä
opetusaiheita, opettajan oman ergonomiaopetuksen kehittämistä sekä kuntoutusalan ergonomiaopetuksen kehittämistä. Laadullinen aineisto analysoitiin luokittelemalla vastauksista saatavaa tietoa eri kategorioihin, jotka muodostuivat asioita yhdistävien ominaisuuksien mukaan tai joissa ominaisuudet muistuttivat toisiaan. Joitain ominaisuuksia yhdistettiin samaan kategoriaan, esimerkiksi tiedonhaku ja kirjallisuus sekä yhteistyö ja laajentaminen. Yhdistäminen tehtiin, koska kyseiset ominaisuudet olivat samankaltaisia tai ilmenivät vastauksissa samanaikaisesti. Tämän tutkimuksen laadullisen aineiston analysoinnissa luokat johdetiin aineistosta ja niille annettiin nimet.
Luokittelussa nimettyihin luokkiin kerätään aineistoa, kunnes tutkija tuntee luokan osatekijöiden ominaisuudet sekä olennaiset piirteet (Field ja Morse 2010). Luokittelun jälkeen aineisto kvantifioitiin eli laskettiin, kuinka monta kertaa sama asia esiintyy kyseisen avoimen kysymyksen vastauksessa. Kvantifioimalla aineisto, vastaukset voidaan kuvata määrällisesti (Tuomi ja Sarajärvi 2004). Luokittelusta saadut vastaukset on esitetty tuloksissa määrällisessä järjestyksessä sen mukaan, missä luokassa oli eniten mainintoja. Yhteenveto luokittelusta on tämän tutkimuksen liitteenä (Liite 3).
Kyselyn viimeisenä kysymyksenä vastaajilta kysyttiin haluavatko he tuoda jotain muuta esille. Näitä avoimia vastauksia ei luokiteltu ja niitä on esitetty pohdintaosiossa. Tähän päädyttiin siksi, että viimeiselle kysymykselle ei ollut asetettua tutkimuskysymystä ja saatuja vastauksia oli mielekästä käsitellä pohdintaosiossa.
5 TULOKSET
5.1 Tutkittavien taustatiedot
Kyselyyn vastasi yhteensä 44 kuntoutusalan ammattikorkeakouluopettajaa (vastausprosentti 21 %). Vastaajista enemmistö oli naisia (76 %) ja suurin osa vastaajista (71 %) opetti fysioterapian koulutusalalla. Yli puolet vastaajista (59 %) oli suorittanut yliopistotasoisen ammatillisen koulutuksen ja lähes kaikilla vastaajilla (98 %) oli pedagoginen pätevyys. Puolet vastaajista (50 %) oli suorittanut Työterveyslaitoksen potilassiirtojen ergonomiakortin ja osa vastaajista oli suorittanut myös Työterveyslaitoksen kursseja tai yliopisto-opintoja. Vastauksista ei ilmennyt mitä aihealueita kurssit tai opinnot sisälsivät. Muista opinnoista oli mainintoja muun muassa työterveyshuollon erikoistumisopinnot, kursseja osana ammatillisia ja terveystieteiden maisterin opintoja sekä tuotekehittäjän erityisammattitutkintoa. Muista opinnoista oli maininta myös opintojen suorittamisesta opiskeluaikana 1970-luvulla.
TAULUKKO 2. Tutkittavien taustatiedot (n=44)
Taustamuuttuja n (%) ka vaihteluväli
Sukupuoli
nainen 32 (76)
mies 10 (24)
puuttuva tieto 2
Ikä (vuosina) 52 35–64
Työkokemus ammattikorkeakoulun
opettajana (vuosina) 14 1–30
puuttuva tieto 1
Ammatillinen Koulutus
opisto- tai ammattikorkeakoulu 12 (27) yliopistotasoinen ammatillinen koulutus 26 (59)
muu Koulutus 6 (14)
Pedagoginen pätevyys
kyllä 43 (98)
ei 1 (2)
Pääsääntöinen koulutusala
fysioterapia 31 (71)
toimintaterapia 4 (9)
jalkaterapia 0 (0)
osteopatia 2 (5)
naprapatia 0 (0)
hyvinvointiteknologia 2 (5)
apuvälineteknikko 1 (2)
kuntoutuksen ohjaaja 2 (5)
muu 2 (5)
Omat ergonomiaopinnot
opintoja osana ammatillista koulutusta 2 (5) potilassiirtojen ergonomiakortti 22 (50) Työterveyslaitoksen kursseja 5 (11)
yliopisto-opintoja 4 (9)
muita opintoja 11 (25)
