Episteeminen ehto

Johdin analyysin edellisessä kappaleessa Kantin transsendentaaliseen idealismiin rajaamalla diskursiivisesta ymmärryksestä ”normatiivisen mallin”, jonka suhteen meidän on arvioitava tietoamme.⁹¹ Tulokseen päätyminen ei perustunut mihinkään metafyysiseen olioiden olemuksien havainnointiin, vaan se seurasi inhimillisen ymmärryksen diskursiivisten ”ehtojen ja rajojen reflektiosta”.⁹² Kantin mukaan inhimillinen tieto on luonnostaan immanenttia ja diskursiivista eikä transsendenttia niin kuin jumalallis-intuitiivinen tieto. Tämän vuoksi transsendentaalista idealismia ei pidä tulkinta vain objektin käsitteen relativisointina objektien representaation ehtoihin, vaan se erittelee samalla nämä ehdot analysoimalla inhimillisen tiedon diskursiivista luontoa. Jälkimmäinen kriteeri on välttämätön, jotta analyysi ei ylittäisi tiedon rajoja vaan pysyttelee niiden sisällä.

Korostaakseen metodologisen tarkastelunsa eroa traditionaaliseen metafysiikkaan Allison nimittää sen ehtoja ”episteemisiksi ehdoiksi”. ⁹³ Nämä ehdot viittaavat inhimillisen aistisuuden ja ymmärryksen elementaarisiin kategorioihin. Jotta näiden ydinkäsitteiden erityisluonne tulee selvemmin esille, vertaan niitä transsendentaalisessa realismissa esiintyviin ”ontologisiin ehtoihin”

ja ”fenomenalistien aistidataan”. Tämän tarkoituksena on helpottaa transsendentaalisen käsitteen episteemisyyden ymmärtämistä. Siinä ei ole kyse ontologisesta tai psykologisesta ehdosta.

Episteemiset ehdot eroavat ontologisista ehdoista ja fenomenalistien aistidatasta, koska ne eivät viittaa ihmismielestä irrallisesti tai siinä aktuaalisesti eksistoiviin asioihin.

Laajemmassa mielessä episteemisen ehdon merkitys on siinä, että se mahdollistaa

87 Kant, A 6–7/B 11–2

88 Allison, 2004, 149

89 Allison, 2004, 409

90 Allison, 2004, 148

91 Allison, 2004, 35

92 Allison, 2004, 35–36

93 Allison, 2004, 11 & 1996, 4

21

representaatiomme yhdistymisen objektiin. Erityisemmässä kontekstissa episteeminen ehto mahdollistaa puolestaan sen, että ”ajattelumme subjektiivisilla ehdoilla on objektiivista pätevyyttä”. ⁹⁴ Sitaatti ilmaisee ytimekkäästi transsendentaalisen idealismin fundamentaalisen ongelman, joka tähtää selittämään, miten yhdet ja samat ehdot ovat yhtä aikaa sekä subjektiivisia että objektiivisia. Tämä suppea merkitys on syytä erottaa edellisestä ja laajemmasta, koska subjektiviteetti ei implikoi transsendentaalisessa idealismissa automaattisesti episteemisen ehdon objektiivisuutta. Kant onnistuu itse asiassa selittämään vasta Puhtaan ymmärryksen periaatteissa sen mahdollisuuden. Joka tapauksessa episteeminen ehto muodostaa ideaalisessa mielessä sekä subjektiivisen että objektiivisen ehdon, kun taas psykologinen ehto on pelkästään subjektiivinen ja ontologinen objektiivinen.

Episteemiset ja ontologiset ehdot ovat samanlaisia siinä mielessä, että molemmat ovat objektiivisia, mutta ne eroavat toisistaan, koska ontologiset eivät ole subjektiivisia. Ne koskevat olioiden ontologista eksistoimista niin kuin Newtonin käsitykset absoluuttisesta ajasta ja avaruudesta. Transsendentaalinen idealismi ei voi kuitenkaan hyväksyä tällaisia ehtoja, koska äärellisellä intellektilla ei ole suoraa pääsyä todellisuuteen. Koska meillä ei ole sisäänkäyntiä transsendentaalisen realismin perspektiiviin, josta me voisimme ulkopuolisen tarkkailijan tavoin vertailla representaatioitamme transsendentaalisesti reaalisiin entiteetteihin, meidän on tarkasteltava niitä suhteessa tiedollisen subjektin aktiviteettiin. Me emme voi vedota mihinkään korkeampaan normiin kuin niihin yleisiin (aistisiin ja intellektuaalisiin) tiedon muotoihin, jotka ovat diskursiivisten arvostelmiemme mahdollisuuden ehtoja. Tässä kontekstissa tiedon objektiivisuus pitää ymmärtää diskursiivisen arvostelun eikä todellisuuden sinänsä piirteeksi. Lyhyesti: se asettaa vaateen ”intersubjektiivisesta” hyväksynnästä pikemminkin kuin sen ja todellisuuden sinänsä välisestä korrespondenssista.⁹⁵

Subjektiviteetin painottaminen johtaa kuitenkin uuteen ongelmaan. Miten transsendentaalinen idealismi eroaa aistidataa painottavasta subjektiivisesta fenomenalismista? Ero perustuu siihen, että se ei määritä mahdollisen kokemuksen kohdetta suhteessa ”mahdollisen havaitsemisen tiloihin”⁹⁶, vaan ilmiö on annettu siinä ”erään empiirisen intuition määreettömänä kohteena”.⁹⁷ Jotta ero tulee selkeästi esille, höllennän hieman abstraktiotasoa ja tulkitsen Kantin ilmiön viittaavan ”ontologisesti neutraalissa mielessä” pelkästään aistisuudessa annettuun

94 Kant, A 89/B 122

95 Allison, 2004, 205

96 Ks. Quarfood (2004, 53–57), miten totuuden korrespondenssi- ja koherenssi-teoria eroavat Kantilla toisistaan.

97 Kant, A 20/B 34

22

jokapäiväisen kokemuksen kohteeseen, jolta puuttuu käsitteellinen määre. ⁹⁸ Kyse on yksinkertaisesti empiirisen kohteen havaitsemisesta, jota ei ole määritetty ymmärryksen kategorioiden alla tiedollisen kokemuksen objektiksi. Transsendentaalifilosofiassa tämä ei kuitenkaan viittaa aististen elementtien järjestymisen havaitsemiseen empiirisessä oliossa itsessään vaan pikemminkin tällaisen järjestymisen mahdollisuuden ehtoon. Edellinen vaihtoehto on Kantille paraatiesimerkki fenomenalistisesta aistidatasta, koska se ei jäsennä havainnon ”ainesta” (Materie) suhteessa sen a priori episteemiseen muotoon vaan ontologisesti affektoivaan olioon.

Minkälaisen virheen fenomenalismi tekee sitten kantilaisesta perspektiivistä? Sen ongelmallisuus johtuu siitä, että se ajattelee samojen empiiristen entiteettien eksistoivan objektiivisesti sekä aistisuudemme ehdoista irrallaan että subjektiivisen havaitsemisen tiloina.⁹⁹ Lähtökohta muodostaa metodologisen ristiriidan, koska se sekoittaa ilmiöit ja oliot sinänsä toisiinsa eikä tunnusta näiden aspektien radikaalia distinktiivisyyttä: Ilmiöillä ei ole metafyysisiä piirteitä, eivätkä oliot sinänsä ole ajallis-avaruudellisia. Jos olioita tarkastellaan niin kuin ne ovat itsessään, niitä tarkastellaan irrallaan niiden aistisen annettuuden ehdoista. Tai jos olioita tarkastellaan ilmenevinä, niitä tarkastellaan ensisijaisesti suhteessa siihen, miten ajallis-avaruudelliset kohteet on esitetty niiden transsendentaalisen mahdollisuuden ehdoissa, eli ajassa ja avaruudessa. Koska ilmiöt eivät implikoi täten suhdetta minnekään aistisuutemme ”ulkopuolelle” (ausser uns) eksistoiviin entiteetteihin, Kant nimittää niitä ”pelkiksi [eli subjektiivisiksi] representaatioiksi” (blosse Vorstellungen), jotka ”meillä” (ins uns) on, mutta vain transsendentaalisessa eikä empiirisessä mielessä.¹⁰⁰

Koska fenomenalismi muodostaa metodologisen ristiriidan sekoittaessaan tiedon objektiiviset ja subjektiiviset ehdot toisiinsa, sitä ei pidä sekoittaa ”empiiriseen realismiin”, jonka Kant hyväksyy vaihtoehtoiseksi perspektiiviksi transsendentaalisen idealismin rinnalle.

Transsendentaalinen tieto ei koske yliaistisia (ei-empiirisiä) objekteja. Yhteistä transsendentaaliselle ja empiiriselle tarkastelutavalle on se, että ne suuntautuvat samoihin jokapäiväisen kokemuksen kohteisiin, mutta ne eroavat toisistaan, sillä ne käsittelevät näitä kohteita eri perspektiiveistä. Kantin sanoin tarkasteluperspektiivien ”välinen ero kuuluu vain tiedon kritiikkiin eikä se käsittele niiden suhdetta objektiin.”¹⁰¹ Vaikka nämä tarkasteluperspektiivit viittaavat perimmiltään samoihin kohteisiin, ne eroavat toisistaan siten, että transsendentaalifilosofia ei ole kiinnostunut todellisista objekteista vaan niiden transsendentaalisen mahdollisuuden ehdoista.

98 Allison, 2004, 126–127. Tällöin ilmiön tarkastelu ei implikoi ideaalisuutta, mikä tarkoittaa sitä, että se ei yhdisty ajan ja avaruuden omien intuitioiden formaaleihin piirteisiin, vaikka se on annettu niissä.

99 Allison, 2004, 27

100 Kant, A 378

101 Kant, A 56–57/B 81

23