Suomen maataloustuotannon suunta oli muuttunut 1800-luvun lopussa. Viljan viljelystä siir-ryttiin pääosin karjatalouteen, ja voista tuli tärkeä tulonlähde. Viljaa, ruista ja vehnää, tuotiin maahan siinä määrin, että joka toisen suomalaisen on arvioitu syöneen tuontiviljasta leivottua leipää.91 Vehnän omavaraisuus oli juuri ennen sodan syttymistä vain noin kaksi prosenttia.
Oma tuotanto ei riittänyt myöskään rukiin kulutukseen, sillä sen omavaraisuus oli noin 40 prosenttia.92
Sota nosti elintarvikkeiden hintoja. Läänien kuvernöörit saivat oikeuden hinto-jen säätelyyn, elintarvikkeille määrättiin paikallisia kuljetuskieltoja ja vientiä rajoitettiin. Jot-ta elinJot-tarvikkeiden tuonti kasvaisi, niiden hintoja korotettiin erityisesti kaupungeissa. HinJot-taJot-ta- Hintata-so oli korkein Helsingin ja Pietarin läheisyydessä.93
Elintarvikkeiden saantiin liittyneet vaikeudet alkoivat vuoden 1916 lopulla. Kun sota vaikeutti viljan tuontia Saksasta ja myöhemmin keväällä 1917 myös Venäjältä, Suomen viljatilanne heikkeni olennaisesti. Maan omaa viljasatoa vähensivät kehnot sääolot. Muiden elintarvikkeiden saantivaikeudet johtuivat paljolti kuljetus- ja jakeluongelmista sekä korkeista hinnoista.94
Kesäkuussa 1917 säädetty niin sanottu elintarvikelaki95 antoi valtiolle oikeuden takavarikoida elintarvikkeita, päättää hinnoista ja säännöstellä kauppaa. Säännöstely siihen liittyvine toimineen vaikutti sen jälkeen suomalaisten elämään muutaman vuoden ajan.
87 Roine 1958; Pekkarinen 1962, 28–32. Sundströmin ja Tigerstedtin maalaisväestöön kohdistuneet tutkimukset olivat ensimmäisiä kansanravitsemustutkimuksia Suomessa. Sundström S:
Untersuchungen über die Ernährung der Landbevölkerung in Finnland. Bidrag till Kännedom af Fin-lands Natur och Folk. Utgifna af Finska Vetenskaps-Societeten 67, n:o 1, Helsinki 1908; Tigerstedt C:
Untersuchungen über die Nahrungszuführ des Menschen in ihrer Abhängigkeit von Alter, Geschlecht und Beruf. Skand Arch Physiol 34: 151–381, 1916.
881920-luvulla ns. kuivalla ruoalla tarkoitettiin leipä-voi-leikkele-kahvi -ateriaa. Tigerstedt 1927, 295.
89 Kansanravitsemuskomitea 1940, 43–45; Roine 1958.
90 Roine 1958.
91 Virtanen 1974, 425; Laurila 1985, 111–115; Piilonen 1993, 572.
92 Laurila 1985, 122. – Viljaa tuotiin Venäjältä Suomeen päivittäin 2 milj. kiloa. Muiden elintarvikekulje-tusten kanssa se merkitsi yhteensä 160 junavaunullista joka päivä. Manninen 1998, 123.
93 Haapala 1995, 207–208; Rantatupa 1979, 71; Rantatupa 2004, 274–279. – Esim. Helsingin ja Tampereen kaupungit antoivat vähävaraisille perheille avustusta elintarvikkeiden hankkimiseksi. Ker-tomus Helsingin kaupungin kunnallishallinnosta 31:1918, 1921, 158; KerKer-tomus Tampereen kaupungin elintarvelautakunnan toiminnasta vuosilta 1915–1919, 1921, 30.
94 Rantatupa 1979, 236–237; Haapala 1995, 203–206.
95 SA 31/1917 laki eräänlaisen omaisuuden käytöstä sodan aiheuttamissa poikkeuksellisissa oloissa.
Laki oli pienin muutoksin voimassa 31.5.1920 saakka.
33
tarvikkeiden kulutuksen ohella muukin yksityinen kulutus romahti, ja sotaa edeltäneelle ta-solle kulutuksessa päästiin vuonna 1923.96
”Kehityksen kulkua. Gulaššiparin hyvinvointi verrattuna elintarpeiden vähentymiseen.” Pila-kuva Tuulispää-lehdessä 1916.97
Elintarvikkeiden hankinnasta ja jakelusta vastaamaan senaatti perusti kamaritoimituskunnan alaisen elintarvikeosaston kesällä 1917. Elintarvikehallinnosta huolehtiva viranomainen toimi sen jälkeen elintarvikehallituksen, elintarviketoimituskunnan ja elintarvikeministeriön nimi-senä vuoteen 1921.98
Elintarvikesäännöstelyn käytännön toteuttamisesta vastasivat kuntiin perustetut elintarvikelautakunnat ja läänitasolla toimineet lääninkomiteat (myöh. elintarviketoimistot).
Laki edellytti, että lautakuntien jäsenvalinnassa oli otettava huomioon paikallinen työvoima-rakenne.99 Niiden jäseninä oli maanviljelijöitä ja eri ammattiryhmien edustajia, kuten opetta-jia, kauppiaita ja virkamiehiä. Sisällissodan aikana 1918 sekä valkoisilla että punaisilla oli omat organisaationsa elintarvikehallinnossa.100
96 Hjerppe 1988, 103; Heinonen 2007, 184.
97 Kuvalähde: Juva 1952, 547.
98 Kamaritoimituskunnan alainen elintarvikeosasto (per. 8.6.1917), maataloustoimikunnan alainen elintarvikehallitus (per. 1.12.1917), elintarviketoimituskunta (per.14.6.1918). Marraskuussa 1918 se-naatista tuli valtioneuvosto ja toimituskunnista ministeriöitä. SA 161/1918. Elintarvikeministeriö lak-kautettiin 1.3.1921, ja sen tehtävät siirtyivät kauppa- ja teollisuusministeriön alaiselle Valtion Viljakont-torille.
99 SA 31/1917 laki eräänlaisen omaisuuden käytöstä sodan aiheuttamissa poikkeuksellisissa oloissa.
Jos esimerkiksi työväki muodosti huomattavan osa väestöstä, vähintään puolet lautakunnan jäsenistä oli valittava työväen järjestöjen esittämistä henkilöstä.
100 Rantatupa 1979, 77, 164; Rantatupa 2004, 287–290. – Säännöstelykysymyksiä kevään 1918 kan-salais-vapaussodan aikana ei tässä yhteydessä yksityiskohtaisesti tarkastella, ks. tarkemmin Ranta-tupa 1979, 117–163.
34
Elintarvikekulutuksen rajoittaminen alkoi joulukuussa 1916, kun Venäjän vi-ranomaiset päättivät supistaa Suomeen vietävän sokerin määrää. Sokerin kuukausiannos oli Helsingissä kilo henkeä kohti ja muissa kaupungeissa 800 grammaa. Maaseudulla sokeria ei saatu puoltakaan kiloa kuukaudessa, mikä oli selvästi vähemmän kuin normaaliajan keski-määräinen sokerinkulutus. Annoksia pienennettiin myöhemmin, eikä sokeria kaikkina aikoina ollut edes jaettavissa.101
Maitovalmisteiden niukkuuteen ja säännöstelyyn johtivat toisaalta laillinen ja laiton maidon vienti lähinnä Pietariin, toisaalta rehupulasta aiheutuneet tuotantovaikeudet.
Voiannos oli esimerkiksi Tampereella 200–250 grammaa viikossa, mutta marraskuussa 1916 sitä pystyttiin jakamaan vain 60 grammaa. Voin kulutuksen rajoittamiseen ryhdyttiin suu-rimmissa kaupungeissa vuoden lopussa. Kaikkialla voita ei säännöstelty, ja maalaiskunnissa se oli harvinaista vaikeimmankin elintarvikepulan aikana 1917–1918.102
Maidosta alkoi olla suurimmissa asutuskeskuksissa pulaa keväällä 1916, ja ku-lutusta ryhdyttiin rajoittamaan Tampereella seuraavan vuoden alussa. Myöhemmin säännös-tely koski muitakin kaupunkeja. Maidon jakelua ei valvottu yhtä tiukasti kuin sokerin ja voin jakelua. Maaseudulla maitoa ei säännöstelty missään vaiheessa.103 Säännöstelyllä pyrittiin turvaamaan ennen kaikkea asutuskeskuksissa asuvien maidon ja voin saanti. Erityisesti lasten maidon saannista yritettiin pitää huolta. Tavoitteena oli, että alle 12-vuotiaat saisivat päivit-täin litran maitoa.104 Esimerkiksi kesällä 1918 alle 6-vuotiaiden helsinkiläisten maitokortti oikeutti litraan ja 6–12-vuotiaiden sekä yli 70-vuotiaiden puoleen litraan maitoa päivässä.
Sairauden takia saattoi maitoa saada korkeintaan litran.105
Lihan kulutuksen säännöstely alkoi suurimmissa asutuskeskuksissa maaliskuus-sa 1917. Sitä ennen lihan käyttöä oli yritetty vähentää niin maaliskuus-sanotuilla lihattomilla päivillä eli kieltämällä lihan teurastus, myynti ja tarjoilu tiettyinä viikonpäivinä. Lihan niukkuuteen vai-kutti karjakannan vähentyminen, mutta myös maassa ollut venäläinen sotaväki, jonka huol-toon osa käytettävissä olleista elintarvikkeista ensisijaisesti ohjattiin. Sotilaiden lihankulutuk-sen on arvioitu ajoittain olleen lähes neljänneskilo päivässä, mikä oli noin kymmenkertainen siviiliväestön annoksiin verrattuna.106 Lihapula lisäsi metsästystä ja johti etenkin hirven sa-lametsästyksen kasvuun.107
Perunoiden ja kalan käyttöä rajoitettiin tilapäisin kuljetuskielloin tai ohjaamalla kauppaa, mutta kulutusta ei varsinaisesti säännöstelty. Yleensä perunaa oli saatavilla, ja mo-nin paikoin muiden elintarvikkeiden niukkuutta korvattiin lisäämällä perunan käyttöä.108 Kahvi oli säännöstelynalainen lyhyen aikaa vuoden 1918 lopussa 109 (kuva 4).
101 Rantatupa 1979, 54–55, 236; Rantatupa 2004, 279.
102 Rantatupa 1979, 57–58.
103 Rantatupa 1979, 58; Rantatupa 2004, 283.
104 EVA I kk 8.9.1917. – Tuona aikana suurimmista taajamista ja teollisuuskeskuksista käytettiin ter-miä kulutuskeskus. Kulutuskeskuksen asemaa oli anottava elintarvikeministeriöltä. Rantatupa 1979, 209.
105 Helsingin kaupungin elintarvikelautakunta pk 14.6.1918.
106 Kahra julkaisematon, EVA I Dda; Rantatupa 2004, 283–284. Lihan lisäksi sotaväki sai Suomesta maitovalmisteet, sen sijaan leipävilja tuotiin Venäjältä.
107 Pohja-Mykrä & Mykrä 2007, 167.
108 Kertomus Tampereen elintarvelautakunnan toiminnasta vuosilta 1915–1919, 1921, 38; Laurila 1985, 167, 169.
109 Kahra julkaisematon, EVA I Dda; Rantatupa 1979, liite 10.
35
Kuva 4. Elintarvikkeiden säännöstelyn ajoittuminen ensimmäisen maailmansodan aikana.110