Eksoten fysioterapeuttien käsitykset

Eksoten fysioterapeuttien käsitykset luottamuksesta ja työnjaosta esitetään taulukossa 6.

Taulukko 6. Eksoten fysioterapeuttien käsitykset luottamuksesta ja työnjaosta

KUVAUSKATEGORIA YLÄTASON KATEGORIA ALATASON KATEGORIA

ASIANTUNTEMUS

Toisen asiantuntijuuteen luottaminen (37) * Luottamuksen osoitus Epäluottamuksen osoitus Tietämys toisen työstä (19) * Ei tiedä, mitä toinen tekee

Olettamus toisen työstä

YHTEISTOIMINTA

Sosiaalinen tuki (74) * Yhteistyö

Konsultoiva auttaminen Asenne ja käytös Toisen tunteminen

Vastuunkanto (24) * Ammatillinen vastuu omasta osaamisesta ja tekemisestä Vastuun rajaus

Yhteinen sopimus vastuista Vastuunsiirto

Asiantuntijan toimivalta ja valtuudet (14) * Työn sisältö ja autonomia Oikeudet ja luvat

* = luokiteltujen alatason kategorioiden mainintojen lukumäärä yhteensä

Toisen asiantuntijuuteen luottaminen

Fysioterapeuttien käsityksistä ilmenee, että lääkärin luottamus näyttää perustuvan fysioterapeutin ammattiin ja osaamiseen sekä fysioterapiaan.

Jopa niin hyvin, et se takapäivystäjä on tullu kolme kertaa saman tien sieltä takapäi-vystyksestä siihen tilaan ja antanu sen kipulääkkeen sitten. Tai joskus, jos mä oon soittanu, ni se on laittanu e-reseptinä ihan sit apteekkiin. Ihan sen pohjalta, ku se on miuta haastatellu siin puhelimes. (H7).

Tän päivän lääkärit arvostaa ja luottaa fysioterapiaan (…) Varsinkin, kun on näitä toiminnallisia. (H11).

Lääkärit ei kyseenalaista fysioterapeutin osaamista. (H5).

Epäluottamuksen ilmenemistä fysioterapeutit kuvaavat tilanteiksi, jolloin lääkäri tai fysioterapeutti ei kokonaan luota toisen asiantuntijan arvioon ja tutkimukseen kon-sultaatiotilanteessa. Itse fysioterapeutit ovat kokeneet epäluottamuksen osoituksia lääkäreiltä hyvin harvoin.

En oo nyt viime aikoina kokenu sellasta luottamuspulaa, et päinvastoin, et aika paljon on semmosta todella vahvaa luottamusta ilmaantunu siihen, et ku mehän lääkärivas-taanoton sijasta tätä suora- tai akuuttivastaanottotoimintaa, niin miun mielestä lääkä-rit on luottanu aikalailla siihen toimintaan, (…) ei ole tullu sellasia, et he kyseenalaistas tätä toimintaa tai tekemää tule-arvioo niin ku potilaan tutkimuksesta tai siitä arviosta, et miun mielestä en oo sellasta huomannu. (T2_H3).

Epäluottamukseen liittyen (…) mulle tuli sellanen hermokipuoireinen potilas, joka oli ihan muuten fysioterapeuttisin keinoin autettavissa ja hoidettavissa ja olikin, mutta sitten kun meillä on se käytäntö, et lääkärille piikkiviestiä siitä, jos näyttää siltä, että pitäis jotain lääkeasiaa konsultoida (…) Ja sitten tein semmosen ehdotuksen tai kysy-mysmerkillä lääkärille, että tää voisi hyötyä jostain hermokipulääkkeestä, Lyrica tai joku vastaava, niin tää lääkäri (…) koki selkeesti sellasen, että kun fysioterapeutti ehdotteli jotain tämmöstä, joka ei ole hänen tehtävä ja ei ehkä ollut ihan perillä tässä meijän tules-vastaanottosysteemistäkään (…) Niin hän vastas mulle vähän silleen jännästi, että Lyrica ei ole suklaa. Et siinä hetkessä koin sen niin, että hän ei luottanut mun arvioon. (T2_H4).

Fysioterapeutit tuovat myös esille vahvaan luottamukseen liittyviä negatiivisia käsi-tyksiä. He kokevat, että lääkäreiden liika luottaminen jättää heidät työskentelemään yksin, kun työ kerran sujuu hyvin.

Sit siinä tulee vähän tämmönen minusta huono puoli tässä liiallisessa luottamisessa, et sit saa tehä sitä niin ku aika itseksensä, kun tavallaan luotetaan, että homma sujuu ja sit se niin ku vaan sujuu ja sujuu ja sujuu ja sit siihen tulee tämmösen kehittämisen näkökulmasta vähän negativiinen sävy, et luotetaan vaan, kun on aloitettu luottamaan.

(T2_H2).

Ajankuluessa myös yhteiset linjaukset ja toimintatavat alkavat unohtua. Toisaalta vahvan luottamuksen varjolla saatetaan toimia jopa vastoin sovittuja linjauksia.

Ja sitten kun hän on tavallaan tän luottamuksen ja tän tietoisuuden tästä hyvästä toiminnasta oppinut tuntemaan tän asiantuntijuuden kautta ja he vähän käyttää sitä kuin suoraa linjaa ja ohjaa sinne vastaanottopisteeseen, vaikka ne ei sinne kuuluis. Et sitte tämä meidän linjaus on vähän, että se ois semmonen yhteistyön paikka, että tässä on nyt vähän niin ku tarve ruveta pohtimaan, että se ei sais näin olla. Että sillä tavalla mää näkisin tän, että kun on tullut luottoo ja jollakin tavalla se tietoisuus mitä tehdään, ni tätä käytetään vähän niin ku väärällä tavalla tätä toimintaa. (T2_H2).

Fysioterapeuteilla on lähtökohtaisesti käsitys, etteivät yleislääkärit vastusta tule-poti-laiden tehtäväsiirtoa fysioterapeuteille. Sen sijaan ortopedien on havaittu vastustavan tiettyjen potilasryhmien tehtäväsiirtoa asiantuntijafysioterapeutille.

Meillä on nyt yks asiantuntijafysioterapeutti siirtymässä ortopedian klinikalle, niin sieltä on tullut ortopedian puolelta tätä vastustusta, kun oltaisiin nyt siirtämässä, onks ne nyt lonkan ja polven kolmen kuukauden näitä seurantoja asiantuntijafysiote-rapeutille, joka tulis sitten ortopedian klinikalle. Niin siinä olikin sitten tämmöstä (…) et voidaanko tällasta sitten siirtää asiantuntijafysioterapeutille, vaikka he saa siihen koulutuksen ja kolmen kuukauden seurannathan on tehnytkin fysioterapeutti, mut sit ois ihan kaikki nää, mitä hyö on käyny lääkärillä, ni sit törmätty tähän. (T2_H2).

Yhteistyön ollessa vastavuoroista voi luottamuksen olettaa kasvavan asiantuntijoi-den keskinäisen arvostuksen ja kunnioituksen lisääntymisen myötä (Luhmann 1988, 105). Ongelmia saattaa muodostua siinä vaiheessa, jos luottamuksen perustana toimii oletettu ”ammatti” ja sen mukaiset odotukset ja olettamukset ammattilaisen rooli-käyttäytymisestä (Kroeger 2011, 745-751). Esimerkiksi fysioterapeuttien käsityksistä

ilmenee, etteivät he aina luota lääkäriin. Taustalla on joko lääkärin osaamattomuus tai kielitaidottomuus. Tällöin fysioterapeutti arvioi etukäteen lääkärin toiminnan en-nustettavuutta omien odotustensa mukaisesti (Seligman 2000, 21). Etukäteisarviolla fysioterapeutti pyrkii turvaamaan, että potilas saa tarvitsemansa palvelun. Tällaisissa tilanteissa fysioterapeutit kertovat ottavansa selvää, kuka lääkäri on vuorossa ja arvi-oivansa yhteistyön hyödyn (vrt. Lewicki & Bunker 1996, 126).

Ainakaan yleislääkärit eivät vastusta tule-potilaiden tehtäväsiirtoa fysioterapeu-teille (Holdsworth ym. 2008). Ortopedit ovat sen sijaan olleet hieman tiukemmalla linjalla (Weatherley & Hourigan 1998). Tämä voi johtua ortopedien riittämättömästä sitoutumisesta uuteen toimintamalliin, yhdessä tekemiseen ja kehittämiseen (vrt. ob-jektiivinen byrokratia; Clegg 1990, 44-48). Vastustus voi kuvata myös asiantuntijoiden välisen vallan asymmetriaa terveydenhuollossa, jota ylläpitää organisaation omak-suma hierarkinen kulttuuri. Luotu hierarkia perustuu koulutukseen, toimenkuviin ja yksityiskohtaisiin ohjeistuksiin (ks. esim. Kroeger 2011, 749; Launis 1994, 39-49).

Myös ammattilaisten keskinäiset näkemyserot (Lindblad, Hallman, Gillsjö, Lindblad

& Fagerström 2010, 72), vääränlaiset odotukset, negatiivinen asenne ja oman aseman heikentymisen pelko voivat aiheuttaa ristiriitoja ja johtaa haluttomuuteen tunnustaa uudenlaisia rooleja ja valtuuksia (Carnwell & Daly 2003; Bonsall & Cheater 2007;

Barton & Mashlan 2011; Williamson, Twelvetree, Thompson & Beaver 2012). Fysiote-rapeutit ovat kokeneet suoravastaanotot mielekkäinä ja antoisina (Kylänen ym. 2015), mutta samalla myös stressaavina (Bostedt & Göransson 2010), mikäli lääkäreiden sosiaalinen tuki on puuttunut (Dawson & Ghazi 2004).

Tietämys toisen työstä

Fysioterapeutit tuovat esille, etteivät lääkärit aina tiedä esimerkiksi normifysiotera-pian ja fysioterapeutin suoravastaanottojen eroja. Siksi ilmassa roikkuu paljon olet-tamuksia ja luulemista.

Mutta ei nää, jotka on toimessa, ni saattaa olla yksittäisiä, että joku on ottanut yhteyttä ja käyny sitten, mutta tää on minimaalinen osuus tästä, jotka ovat perehtyneet tähän näin perusteellisesti, että seuraavat, mitä meidän työ on. (T2_H2).

Fysioterapeuttien toiveena on, että tietoisuus ja ymmärrys toinen toistensa osaami-sesta, työstä ja tavoista lisääntyisi. Tietoisuuden ja ymmärryksen lisääminen vaatisi yhteisten linjausten kehittelyä.

Eihän he oikeesti tiedä, mitä mie teen ja mikä on jonkun, vaikka olkapääryhmän sisältö ja mitä siellä haetaan. (H3).

Toinen luulee, että nyt tehdään näin ja sitä luulemista on aika paljon, et aijaa myö luulin, et se kuuluuki näin, et myö saadaan lähettää sinne, vaikka niitä ikäihmisii. (H4).

En minä tiedä, minkä verran lääkäri tietää mistäki, mut varmaan tämmösestä peruslin-jauksesta ja millon lääkäri ja millon fysioterapeutti ja et siitä ehkä, et tullaan tietoseks toistemme työstä ja työn sisällöstä. (H6).

Fysioterapiasta tai kuntoutuksesta kiinnostunut lääkäri voi tietää enemmän.

Miust tuntuu, että semmonen lääkäri, joka on tietonen niin ku kuntoutuksen osuu-desta, fysioterapian osuudesta potilaan hyvinvoinnille, et on nyt vähänkään siihen perehtyny, on ottanu selville henkilöt, jotka sitä tekee ja on niin ku kiinnostunut poti-lastutkimustilanteessa ja haastattelutilanteessa kysymään potilaan aiemmin saamaansa fysioterapiaa (…). Niin vasta tämän kautta voi muodostua joku käsitys. (T2_H3).

Myöskään hoidon tarpeen hoitajat eivät tiedä riittävästi fysioterapeutin työstä tai osaamisesta.

Liika luottamus asiantuntijafysioterapeuttien toimintaan ja tietämättömyys muista fysioterapiapalveluista aiheuttavat epätasa-arvoa fysioterapeuttien keskuudessa.

Luottamus tulee tuolta ehkä vähän liikaakin siihen asiantuntijafysioterapeuttiin. Et en tiedä tavallaan, et onko se luottamus vai epätietoisuus, mutta sitten tavallaan, että tulee tämmönen epätasa-arvoisuus, että luotetaanko sitten fysioterapiapalveluihin, mitä on tarjolla muualla” (T2_H2).

Joku arvostuskysymys varmaan se on, koska ikään kuin me ollaan oltu ensimmäinen ryhmä, jolle on lääkärin tehtäviä siirretty. (T2_H1).

Shimpachiro ja kollegat (2005) sekä Burn ja kollegat (2014) ovat todenneet tutkimuk-sissaan jo aiemmin, etteivät lääkärit tiedä, mitä fysioterapeutin tai muiden tervey-denhuollon ammattilaisten työhön kuuluu tai mitä he tekevät potilaan kanssa. Tämä ilmenee selkeästi siten, että lääkäreiden on vaikea erottaa toisistaan eri ammattilaisten roolit ja palvelut (Burn ym. 2014). Potilaan kuntoutuksen osalta tilannetta ei paranna ainakaan lääkäreiden niukka tietämys kuntoutuksen eri palveluista (Paz-Lourido &

Kuisma 2013).

Tietäminen on oppimisprosessi, ei tuote (Kolb 1984, 27). Kun ei tunnisteta toisen osaamista suhteessa omaan ammatilliseen osaamiseen, johtaa se herkästi siihen, että ammattirajoista pidetään tiukasti kiinni (McPherson, Headrick & Moss 2001). Tällä hetkellä asiantuntijoiden luottamuspuhe perustuu oletukseen toisen ammattitaidos-ta ja havaintoon toiminnan aikaansaamasammattitaidos-ta lopputuloksesammattitaidos-ta. Puhe asiantuntijoiden keskinäisestä luottamuksesta jää oletusten ja uskomusten tasolle tai on omaksuttu tapa puhua toisesta ammattiryhmästä (vrt. Denhardt 1981, 3, 27). Todellista uuden työnjaon edellyttämää kulttuurista muutosta ei ole tapahtunut (vrt. Schein 1991, 53).

Luottamukseen perustuva työnjako on todellista vasta silloin, kun kaikki osapuolet hyväksyvät uudet roolit ja tietävät ja ymmärtävät, mitä ne pitävät sisällään (Hoskins 2011; Niezen & Mathijssen 2014) ja toimivat sen mukaisesti.

Sosiaalinen tuki

Fysioterapeuttien luottamuskäsityksissä korostuu yhteistyön merkitys. Yhteistyön muotoina käytetään viestittelyä potilastietojärjelmän kautta tai toisinaan, jos siihen on mahdollisuus, myös kasvokkain.

Piikkiviesteinä toimii hyvin, lääkärit vastaa nopeesti esimerkiks, jos tulee joku kysymys tai lääkkeenvaihto kyseeseen tai lääkitys ei riitä. Pelkällä piikkiviestillä se yleensä hoituu tai sitten näin face to face. (H5).

Melkein mitä on tarvinnu, ei paljon, mut on tarvinnu, ni voi sanoo kyllä, et jokainen asia on hoitunu sillä tavalla jouhevasti, et se on ollu mulle semmonen positiivinen yllätys. (H10).

Fysioterapeutit tuovat myös esille matalan kynnyksen yhteistyön luoman turvallisen tunteen tehdä töitä.

On semmonen turvallinen tunne siinä, et mä tiedän, minne mä otan yhteyttä ja jos tulee semmonen liian hankala, et se ei kuulu meille, ni toimii. (H4).

Pitää kynnyksen matalana ottaa yhteyttä puolin ja toisin. Se on täällä minusta tosi hyvällä mallilla. (H9).

Mie ainakin voin ihan itse mennä koputtamaan, et hei, mitä mie teen nyt tai pyydän, et ehditkö nyt tulla vilkaseen. (H3).

Fysioterapeutit kuvaavat, miten yhteistyön tekeminen lääkäreiden kanssa on helpom-paa ja tiiviimpää pienessä työyhteisössä (pienet terveysasemat), kun osapuolet tunte-vat toisensa hyvin ja vastavuoroinen konsultointi sujuu nopeasti yhteisillä käytävillä ja sosiaalisissa tiloissa.

Missä on pienempi paikka, et on se siellä jollai tasolla paljon tiiviimpää se lääkärin kans se työ ja se ymmärrys siitä kuka laitetaan mihinki eli mitkä on niitä oikeita potilaita”

(T2_H1).

Tässähän on niin helppo, ku tässä ollaan ja nähdään käytävällä ja ollaan kahvipöydässä ja ruokatauolla ja aina voi soittaa. (H2).

Suurilla terveysasemilla lääkärit jäävät yleensä hyvin etäisiksi ja yhteistyön sujuvuus vaihtelee lääkärikohtaisesti.

Et ku se oli täysin silleen arvaamaton ja uus kaikkinensa koko se lääkärikunta siellä siinä isolla terveyasemalla. (H10).

Luottamus tarkoittaa fysioterapeuteille sujuvaa ja tiivistä yhteistyötä sekä yhdessä kehittämistä, mikä ilmenee yhteisinä linjauksina, tavoitteina ja toimintatapana sekä näkemyksenä potilastyössä.

Luottamus on sitä, et meillä on jonkinlaisia yhteisiä linjauksia ja päämäärät potilaaseen/

asiakkaaseen ja jonkinlainen ehkä yhteinen tyyli suhtautua ja kannustaa ja tavallaan vähän vaatiakin sitte potilastyöstä. (T2_H1).

Mulle se tarkottaa sellasta yhteistyötä, yhteistä kehittämistä. (T2_H4).

Korrekti ammatillinen käytös ja sovituista töistä huolehtiminen puolin ja toisin edis-tää luottamuksen syntymistä asiantuntijoiden välillä. Lääkäreiden myönteinen suh-tautuminen fysioterapeuttien suoravastaanottoihin ja kuntoutukseen ylipäätään on vaikuttanut myös fysioterapeuttien työn mielekkyyteen.

Kuulostaa silleen, et ne on ottanut vastaan ihan hyvin tän toiminnan ja ei siinä oo must niin ku mitään hangottelua ollu. (H4).

Mulla on sellanen käsitys, että lääkärit on tosi tyytyväisiä sitten, ku heitähän se kos-kettaa, ku hyö joutuu sitte sen puolesta tähän tutustumaan, ni on tullu tavallaan niin ku hyvää palautetta. (H11).

Epäluottamus voi ilmetä myös toisen asiantuntijan epäasiallisena kohteluna.

Hän ei niin ku ole hoitajavastaanottojen kannattaja. Hän on tämmönen vanhan linjan lääkäri, et se lääkärivastaanotto on se ykkös juttu ja tärkein juttu, et hoitajat sit tehköön vähän näitä avustavia asioita. Et ei se yhteistyö ole sitä parasta mahollista, mitä se vois olla. (H8).

Hän on niin ylimielinen, vaan onko hän toisaalta sen takii, mutta hän osaa ja tietää kaikki. (H2).

Luottamuksen syntymistä edistää myös yhdessä tekemisen kautta toiselta oppiminen ja tekemisen yhteydessä käyty dialogi. Aktiivinen matalan kynnyksen vastavuoroisuus vahvistaa entisestään yhteistyötä ja luottamusta. Yhdessä oppiminen auttaa yksilöi-tä rakentamaan pätevää ja hyödyllisyksilöi-tä tietoa ongelmien ratkaisemiseksi siten, ettei ratkaisu heikennä lopputuloksen vaikuttavuutta. Myös asiatuntijoiden yhteensopivat henkilökemiat tai yhteistyön keskittäminen muutamaan lääkäriin edistävät fysiote-rapeuttien käsitysten mukaan luottamuksen syntymistä. (Vrt. oma toimintateoria tai yhteinen toimintateoria; Argyris & Schön 1978, 136-139.) Toistensa tuntemisen ja toimi-pisteiden läheisyyden on todettu myös vahvistavan yhteistoimintaan perustuvaa luot-tamusta asiantuntijoiden kesken (Lewicki & Bunker 1996, 122-124). Yhteiset palaverit on hyvä paikka sopia, miten potilaille viestitään, jotta vältyttäisiin potilasta hämmen-täviltä ristiriitaisilta viesteiltä. Ongelmia syntyy lähinnä silloin, jos yhteisiä palavereja ei ole ja toistuva epäluottamuksen kokeminen katkaisee asiantuntijoiden keskinäisen yhteistyön (vrt. Laine 2008, 18, 30-32). Siksi asiantuntijoiden on Argyriksen (1978, 105) mukaan opittava uusia taitoja kysyä kysymyksiä kysymysten takaa.

Ei yhteistyö lääkäreiden ja hoidon tarpeen arvioinnin kanssa aina suju ilman haastei-ta. Vaikka edellä fysioterapeutit tuovat esille, että he ovat positiivisesti yllättyneitä siitä, että viestittely lääkäreiden kanssa sujuu, niin vastaavasti osa kokee, etteivät he saa vas-tauksia riittävän nopeasti ja toisinaan asiat eivät vain etene tai hoidu. Sosiaalisen tuen puute isoilla terveysasemilla luo epävarmuutta ja vahvistaa yksin tekemisen kulttuuria, mikä ei liene kuitenkaan työnjaon uudelleenorganisoinnin perimmäinen tarkoitus.

Se nyt jonkun verran heikentää, et meillä ei olla koskaan oltu, että oltais vähän niin ku kasvokkain ja sitte pohdittas ja jollain tavalla tunnettas tai tiedettäs toistemme työstä ja ehkä joskus olis ihan hyvä palaveeratakkii niin ku vähän tällasella porukalla, mutta niitä on älyttömän vaikee niin ku saada kiinni. (T2_H1).

Fysioterapeutit kokevat myös välillä olevansa turha välivaihe hoitoketjussa, kun po-tilas ei ohjaudu siten, kun on sovittu.

Ite ei ainakaan saa hirveen hyvin vastauksia, piikkiviestejä, jos laittaa. Se kestää tosi pitkään ja aina ei edes tiedä onks se asia menny edes eteenpäin. (…) Et se, miten sen sais toimimaan niin, et voi potilaalle sanoo, et mie hoidan tän asian eteenpäin ja sit, jos se ei hoidukaan” (H6). “Myöhän ollaan nyt tavallaan se turha välikouras, jos se menee tällä tavalla, että sieltä hoitoarviosta ei pystytä ohjaamaan niin selkeesti kriteeristön mukaan, vaan ne tulee, et me tehään vähän niin ku kahelle, entistä työtä siinä rinnalla. (H10).

Meijän lääkäreitä ei tarvii tässä infota enempää tästä alaselkävastaanotosta, koska ne tietää ja silti läppää. (H2).

Läppäämisellä kyseinen fysioterapeutti viittaa tilanteeseen, jolloin potilas pitäisi lää-kärivastaanoton jälkeen ohjata normifysioterapiapalveluiden piiriin, ei suoravastaan-otolle.

Lääkäreiden ja hoitajien suuri vaihtuvuus koetaan haasteeksi luottamuksen synty-miselle. Riittämätön perehdyttäminen fysioterapeutin suoravastaanoton toimintaan johtaa siihen, etteivät lääkärit ja hoitajat tiedä, mistä oikein on kysymys ja toimivat sitten oman oletuksensa mukaisesti.

Et se tietoisuuden lisääminen tästä toiminnasta, se perehdytys, et sitä mie oon niin ku kovasti miettiny, että miten yleensäkin perehdytetään näitä lääkäreitä, uusia lääkäreitä täällä terveysasemalla tähän toimintaan, et kukaan ei ota meihin yhteyttä, et kuka heitä perehdyttää, et kertoo oikeesti tästä työstä. (T2_H2).

Satunnaiset vuokralääkärit jäävät yleensä fysioterapeuteille yhteistyökumppaneina tuntemattomiksi ja toisinaan myös isommalla terveysasemalla moni muukin lääkäri.

Oman haasteensa lisäävät myös terveydenhuollon henkilöstön vapaan liikkuvuuden mukanaan tuomat kulttuuriset erot työskentelytavoissa ja tavassa tulkita eri ammat-tiryhmien asemaa yhteistyössä.

Jonkinlainen (…) sellanen yhteinen näkemys. Mut tääl on eri kulttuurisia lääkäreitä, niin se on nyt vähän niin ku sekasin siltä osin. (…) Et tää on nyt vähän niin ku sem-monen, joka meitä haittaa yhteistyössä ja vähän vaikeuttaa sitä, ku heijänkin lääkäri-koulutuksessa ja kulttuurissa on vähän erilainen näkemys. (T2_H1).

Vastavuoroinen ja sujuva yhteistyö puolin ja toisin on keskeinen sosiaalisen tuen (vrt.

Joseph ym. 2014) ja luottamuksen muoto (Lewis & Weigert 1985, 970). Kun asian-tuntija tietää, että sosiaalista tukea on saatavilla, lisää se turvallisuuden tunnetta ja luottamusta, että aina voi konsultoida ja saada tarvittaessa apua vaikeissa potilasti-lanteissa (Blackburn ym. 2009). Yhteiset tavoitteet ja kokemus oman ammatillisen autonomian säilymisestä lisäävät luottamuksen syntymistä asiantuntijoiden kesken.

Osapuolien on helpompaa tunnistaa, ymmärtää ja kunnioittaa toistensa odotuksia ja tarpeita, kun ne ovat yhteisiä. (Jones & Jones 2011). Vastaavasti yhteisen tarkoituksen epämääräisyys ja tietämättömyys heikentävät luottamusta toiseen osapuoleen ja hä-nen toimintaansa. Myös terveydenhuollon ammattihenkilöiden vapaan liikkuvuuden myötä kulttuurierot toimintatavoissa saattavat johtaa näkemyseroihin ja aiheuttaa epäluottamusta (vrt. Schein 1991, 49). Ilman dialogia asiantuntijoilla ei ole mahdol-lisuutta arvioida oman toiminnan aiheuttamia rajoituksia ja virheitä (Argyris 1992, 87-89), saatikka korjata omaa toimintaa.

Vastuunkanto

Fysioterapeuttien käsityksissä vastuukysymykset ovat luottamuksen syntymisen kannalta merkittävä tekijä. Siksi asiantuntijoiden olisi hyvä keskustella vastuista etu-käteen ja sopia, miten missäkin tilanteessa tulisi toimia, jottei oletuksien aiheuttamat epäselvyydet vaikeuttaisi asiantuntijoiden itsenäistä tai keskinäistä yhteistyötä.

Siitä ei varmaan oo edes ton (kriteerit) enempää sovittu. Varmaan se yks vaikuttava juttu on se ammatillinen osaaminen. (H8).

Yhdessä semmonen niin ku sopimus, et lääkäri on sitte vastuussa siitä lääkkeen mää-räämisestä ja näistä, mutta fysioterapeuttina voin pyytää sitä reseptiä. Mut eihän miul oikeestaan muuta, kuvantamisiin voidaan suositella ja toivoa, ja mitä sit lääkäri, ku lääkäri tekee sit sen lopullisen päätöksen. Ei meil sit oikeestaan annettu mitään sen kummempia. (H6).

Asiantuntijalla on joka tapauksessa ensisijainen vastuu omasta ammatillisesta osaa-misesta ja tekemisestä.

Jokaisella on se oma ammatillinen vastuu, koulutuksen mukainen, etiikan mukainen vastuu, että et en mie voi sälyttää vastuuta muille, jos mie teen jonkun hoitovirheen, ni en mie voi, jos ne tulee tuolta suoraan itseohjautuen miulle, niin en mie voi sälyttää toi-selle vastuuta, et kyl mie fysioterapeuttina kannan vastuun siitä omasta työstäni. (H2).

Jokainen on aina vastuussa siitä omasta tekemisestään ja toki siinähän aina pitää ar-vioida (…) onko se potilas edelleenkään oikeassa paikassa, et onhan lääkärikin voinu tehdä virhearvion. (H11).

Vastuunrajaustakin ilmenee fysioterapeuttien käsityksissä.

Jos se tulee lääkärikäynnin jälkeen, ni se lääkäri on vastuussa. Vastuu on pienempi, sanotaan niin. (H5)

Varmaan juridisesti se on joku lääkäri sitte, mutta en tiedä. (H3).

Asiantuntijoiden tehtäviä ohjaa laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä (1994/559), mutta tehtäviä voidaan jakaa uudelleen organisaatiossa koulutuksen, kokemuksen ja ammattitaidon antamien valmiuksien mukaan (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004, 2006, 2008, 2012). Asiantuntijoiden välisten vastuiden osalta uudistamista ei kuiten-kaan aina ole mietitty riittävän tarkasti. Jo aiemmin asiantuntijat ovat tehneet kes-kenään niin sanottuja psykologisia sopimuksia (Mäkipeska & Niemelä 2005, 32-33).

Näillä sopimuksilla viitataan suullisesti sovittuihin sopimuksiin tai hiljaisiin ääneen lausumattomiin odotuksiin, joita asiantuntijat asettavat toisilleen. Kun sopimus toi-mii, luo se asiantuntijoiden välille keskinäisen arvostuksen, kunnioituksen (Luhmann 1988, 105) ja toimintamallin. Tällaisia esimerkkejä on jo tullut esille sosiaalisen tuen yhteydessä pieniltä terveysasemilta. Luottamusta psykologisen sopimuksen tasolle ei kuitenkaan aina ehdi asiantuntijoiden välillä syntyä, mikäli henkilöstön vaihtuvuus on suuri.

Asiantuntijan toimivalta ja valtuudet

Fysioterapeutit tuovat esille, että raja-aidat ammattiryhmien välillä on edelleen ole-massa ja niistä pidetään toisinaan melko tiukastikin kiinni. Raja-aitoja ylläpitää muun muassa se, mitä lupia työnjaon uudelleenorganisoinnin yhteydessä fysioterapeuteille myönnetään. Raja-aitojen säilymiseen vaikuttavat myös lääkäreiden asenne muihin terveydenhuollon ammattihenkilöihin.

En tiiä, miten on ne raja-aidat silleen kuitenki, et kyl ne on kuitenki jollaki tapaa olemassa, et jollaki tavalla kyllä siellä vielä on semmosii, varmaan niitä raja-aitoja on sitte. (H7).

Mie aattelen siit kuitenkin, et se on tehty potilaan parhaaks kaikki, että saattaahan se olla, että lääkärit taas kokee sitä, et kyllähän siellä koulutuksen aikanakin, (…) et kyl tää kuule nyt on lääkärin hommia, et siun ei kyl nyt tarvi näitä opetella. (…) Et en mie tosiaan oo ajatellu, että lääkärit menis mun tontille. (H2).

Yllä olevissa ilmaisuissa näyttäisi olevan kyse valtarakenteista (ks. esim. Vuori 2007), erilaisesta kultuurista (Schein 1991, 57) ja organisaation tavoitteiden ja keinojen ym-märtämisestä eri tavalla (Laine 2008, 18, 30-32). Taustalla voi myös olla, etteivät asi-antuntijat ole vielä sisäistäneet toistensa uusia rooleja (Peltonen 2010, 129). Norjassa manuaalisen terapian fysioterapeuteille on laajemmat oikeudet kuin Suomessa suo-ravastaanottoja tekevillä fysioterapeuteilla. Norjassa lakiin on kirjattu manuaalisen

Yllä olevissa ilmaisuissa näyttäisi olevan kyse valtarakenteista (ks. esim. Vuori 2007), erilaisesta kultuurista (Schein 1991, 57) ja organisaation tavoitteiden ja keinojen ym-märtämisestä eri tavalla (Laine 2008, 18, 30-32). Taustalla voi myös olla, etteivät asi-antuntijat ole vielä sisäistäneet toistensa uusia rooleja (Peltonen 2010, 129). Norjassa manuaalisen terapian fysioterapeuteille on laajemmat oikeudet kuin Suomessa suo-ravastaanottoja tekevillä fysioterapeuteilla. Norjassa lakiin on kirjattu manuaalisen

In document Asiantuntijoiden välinen luottamus ja sosiaalinen työnjako julkisen terveydenhuollon organisaatioissa : fenomenografinen tapaustutkimus fysioterapeuttien ja lääkäreiden luottamus- ja työnjakokäsityksistä kahdessa kuntaorganisaatiossa (sivua 84-92)