Tässä alaluvussa esitän vielä yhteenvedon aiemmin mainituista tekijöistä, joilla eri tutkijat ja tutkimusperinteet ovat selittäneet direktiivirakenteiden variaatiota ja valintaa. Puhun direktiivien variaatiosta, vaikka direktiiviä ei voikaan pitää varsinaisena sosiolingvistisenä variaabelina, kuten edellä olen selvittänyt; kaikki direktiivirakenteet eivät esimerkiksi ole mahdollisia kaikissa käyttöyhteyksissä (ainakaan ilman sosiaalisia sanktioita, kuten
oudoksuntaa tai selittelyn tarvetta). Ilmiössä on kuitenkin aivan kiistatta variaatiota. On olemassa joukko kieliopillisia rakenteita, joita yleisesti käytetään direktiivisissä tarkoituksissa ja jotka muodostavat yhtenäisen ketjun vähintään niin sanotun perheyhtäläisyyden kautta: rakenteella A on samoja funktioita kuin rakenteella B, rakenne B puolestaan on jossakin toisessa asiassa samantapainen kuin rakenne C, rakennetta C voidaan käyttää samoissa yhteyksissä kuin rakennetta D jne. Nämä muodostavat direktiivirakenteiden poolin, johon kuuluvista muodoista puhujat voivat valita tilanteeseen sopivan vaihtoehdon. Poolin rajat eivät ole tiiviit, vaan siihen voidaan tilapäisesti tai pysyvästi liittää uusiakin rakenteita. Rossi (2015) osoittaa, että puhujat orientoituvat erilaisiin pyyntörakenteisiin samana paradigmaattisena joukkona.18 Tämä tulee vuorovaikutuksessa ilmi monin tavoin: Sama puhuja voi käyttää eri rakenteita samalle kuulijalle puhuessaan, ja toisaalta eri puhujat käyttävät eri rakenteita samaan toimintoon. Jos alkuperäistä pyyntöä ei noudateta, samaa asiaa pyydetään usein uudelleen jotakin toista rakennetta käyttäen (ks. myös Craven & Potter 2010: 426−436).
Lisäksi ennen kaikkea puhujien tekemät itsekorjaukset (esim. anna pi-, annatko pipon) osoittavat, että ihmiset tekevät valintoja tietystä rakenteiden joukosta ja punnitsevat eri vaihtoehtojen välillä. (Rossi 2015: 243−244.)
Rakenteiden variaatioon vaikuttavat tekijät ovat monitasoisia, ja jotkin niistä kietoutuvat yhteen. Osa tekijöistä, kuten puhujien sosiaaliset ominaisuudet (esim. ikä) tai maantieteellinen alue, pysyvät vakioina tilanteesta toiseen, jos puhujat ovat samoja; toiset vaihtelevat tiuhaan tilanteiden välillä tai saman tilanteen sisälläkin. Pysyvät tekijätkään eivät ole aivan ikuisia, vaan esimerkiksi ihmisen ikä tai keskustelijoiden tuttuuden aste voivat kyllä muuttua ajan kuluessa. Ne ovat kuitenkin huomattavasti hitaammin muuttuvia kuin esimerkiksi direktiivin toteuttamiseen liittyvät epävarmuustekijät tai sen ennakoitavuus, jotka muuttuvat monta kertaa samankin keskustelutilanteen aikana tai voidaan jopa määritellä jokaisen direktiivin kohdalla uudestaan. Esitän nämä tekijät vielä kertauksena asetelmassa 1, jossa olen jakanut ne karkeasti kahtia: pysyviin ja tilanteisiin tekijöihin (vrt. Rossi 2015: 1, 236−237).
18 Rossi (mts.) tarkastelee pyyntöjä, jotka ovat suppeampi ja yhtenäisempi joukko kuin direktiivit, mutta nähdäkseni samat perustelut ovat sovellettavissa myös direktiiveihin.
57
Asetelma 1. Direktiivien tai pyyntöjen variaatiota selittäviä tekijöitä eri tutkimusten mukaan19.
Pysyviä tekijöitä
Tekijä Tutkimus, jossa
käytetty
Selitys
Valta Brown & Levinson
1987 [1978] Sosiaaliset ominaisuudet Félix-Brasdefer
2012
ikä, sukupuoli, sosiaaliluokka, etninen tausta ym.
Maantieteellinen alue Barron 2008, Placencia 2008,
Tekijä Tutkimus, jossa
käytetty
Oikeutus (entitlement) Lindström 2005;
Heinemann 2006;
Curl & Drew 2008;
Craven & Potter 2010;
Antaki & Kent 2012
miten puhujan
Antaki & Kent 2012
esteet, jotka voivat vaikeuttaa tai estää direktiivin
toteuttamista
19 Asetelmassa mainitut tutkimukset ovat esimerkkejä tutkimuksista, joissa käsitettä on käytetty ensimmäisen kerran tai työstetty eteenpäin tai joissa se on muuten keskeinen.
Toteuttamisen ajoitus Sorjonen 2001; Konkreettisuus Sorjonen, Raevaara
& Lappalainen
puhuja vs. kuulija vs.
molemmat yhdessä (tai jokin kolmas taho)
Omistajuus (animatorship) Rossi 2012, 2015 yhteinen vs. puhujan oma projekti Sijainti keskustelussa Wootton 1981;
Craven & Potter Multimodaaliset tekijät Sorjonen &
Raevaara 2014;
Asetelmasta nähdään, että varhainen direktiivien tutkimus (erityisesti kohteliaisuusteoria) on painottanut pysyvien tekijöiden merkitystä ja tilanteiset tekijät ovat nousseet keskiöön enemmälti vasta 2000-luvulla (huom. kuitenkin Ervin-Tripp 1976; Wootton 1981, 1997). Erityisesti Curl ja Drew (2008) sekä Rossi (2012, 2015) ovat painottaneet tilanteisten tekijöiden merkitystä direktiivin rakenteelle (huom. myös esim. Lindström 2005;
Heinemann 2006; Drew & Couper-Kuhlen toim. 2014; Sorjonen ym. toim.
2017). On huomautettu, että puhujien pysyvät ominaisuudet, kuten sosiaalinen etäisyys tai keskinäiset valtasuhteet, eivät riitä selittämään sitä, miksi samat puhujat käyttävät keskustelussaan useita erilaisia direktiivirakenteita (esim. Curl & Drew 2008: 135, 146; Rossi 2015: 236). Curl ja Drew (2008) näyttävät, että vaikka arkikeskusteluissa esiintyy voittopuolisesti yhtä pyyntörakennetta ja institutionaalisissa keskusteluissa toista, rakenteiden vaihtelun motivaatio ei kuitenkaan ole keskustelun konteksti vaan pyytäjän esittämä oikeutus ja pyyntöön liittyvät
59
epävarmuustekijät. Ne vaikuttavat sekä arki- että institutionaalisiin keskustelujen taustalla. Rossi (2015) puolestaan esittää, että tuttujen välisissä arkikeskusteluissa, joissa puhujat ovat keskenään tasa-arvoisia ja osallistuvat yhteiseen toimintaan (esim. keittiötöihin tai korttipeliin), vallalla tai sosiaalisella etäisyydellä ei juurikaan ole merkitystä. Hän myöntää kuitenkin, että ne voivat olla merkityksellisiä tekijöitä toisenlaisissa konteksteissa, esimerkiksi institutionaalisissa vuorovaikutustilanteissa tai hyvin hierarkkisissa (esim. aasialaisissa) kulttuureissa. (Mts. 237.)
Synteesiin pyrkivä vuoropuhelu pysyvien ja tilanteisten tekijöiden välillä on toistaiseksi ollut melko vähäistä. Curl ja Drew (2008: 145) myöntävät, että puhujien arviot oikeutuksestaan pyynnön esittämiseen ovat ilman muuta kytköksissä siihen, millainen sosiaalinen suhde heillä on kuulijaan (esim.
äiti−lapsi, potilas−lääkäri), mutta eivät avaa tätä kytköstä tarkemmin. Rossi (2015: 15) pitää ongelmallisena variaation selittämistä etukäteen määriteltyjen muuttujien (esim. valta tai sosiaalinen etäisyys) kautta ilman, että näitä muuttujia kytketään vuorovaikutuksen kulkuun. Pyrin tässä tutkimuksessa osoittamaan, että tilanteiset tekijät ovat useinkin kytköksissä ennalta määriteltyihin keskustelunulkoisiin tekijöihin, kuten puhujien sosiaalisiin taustamuuttujiin. Tämä vaatii kuitenkin sekä vuorovaikutuksen kulun ja tilanteisten tekijöiden että pysyvien keskustelunulkoisten muuttujien huolellista ja tapauskohtaista tarkastelua. Kaikki keskustelunulkoiset muuttujat eivät ole relevantteja kaikissa vuorovaikutustilanteissa. (Terkourafi 2012: 314.) On pohdittava tilannekohtaisesti, mitä merkitsee olla nainen, mies, vanhus, nuori aikuinen tai maahanmuuttaja esimerkiksi Kelan toimistossa ja mitä merkitystä näillä seikoilla voi olla vuorovaikutuksen kulkuun (tästä tarkemmin luku 4.3).
4 DIREKTIIVIT KELAN
ASIAKASPALVELUTILANTEISSA
Tässä luvussa esitän väitöstutkimukseni keskeiset tulokset: millaisissa yhteyksissä mitäkin direktiivirakennetta aineistossani tyypillisesti käytetään.
Alaluvussa 4.1 kuvaan ensiksi, millä perusteilla olen poiminut direktiivit aineistosta ja luokitellut ne eri rakennetyyppeihin. Alaluvussa 4.2 esittelen rakenteet yksi kerrallaan ja pohdin myös sitä, millaisen direktiivirakenteiden järjestelmän ne muodostavat suhteessa toisiinsa. Alaluvussa 4.3 tarkastelen vielä sosiolingvististen tekijöiden, kuten asiakkaan iän, merkitystä rakenteiden variaatiolle – asia, jota on sivuttu kaikissa artikkeleissa mutta joka ansaitsee oman kokoavan käsittelynsä.