Deliberatiivinen demokratia legitimiteetin perustana

Deliberatiivista demokratiateoriaa - jota myös diskurssiteoriaksi kutsutaan - on kehitetty vas-taamaan edustuksellisen demokratian ongelmiin, täydentämään äänestämiseen perustuvaa edustuksellista toimintamallia. Deliberatiivista demokratiaa voidaan hyödyntää niin suorassa kuin edustuksellisessakin demokratiassa. Jürgen Habermasin perinteisessä mallissa korostuu yksimielisyyden ja konsensuksen tavoitteleminen rationaalisesti neuvottelemalla, viestimällä.

Habermasin taustaoletus on, että viestintätilanteessa kaikki siihen osallistuvat tahot ovat kes-kenään tasa-arvoisia ja vapaita esittämään erilaisia mielipiteitä. John Rawlsin ajattelussa käsi-tys arvopluralismista yhdistyy deliberatiiviseen demokratiateoriaan: konsensuksen näkökul-masta erilaiset arvot ovat kohtuullisia ja hyväksyttäviä mikäli ne eivät sulje pois muita koh-tuullisia arvoja. Taustalle on kuitenkin löydettävä yhteisymmärrys tietyistä perusarvoista, jot-ka jot-kaikki osalliset voivat hyväksyä. (Herne 2009, 1-4.)

Jon Elster määrittelee deliberatiivisen demokratian kollektiiviseksi päätöksenteoksi, johon osallistuvat kaikki, joita päätös koskee tai heidän edustajansa. Se on argumentteihin perustu-vaa päätöksentekoa, jonka edellytyksenä on se että osalliset ovat sitoutuneita rationaalisuu-teen ja puolueettomuurationaalisuu-teen. (Herne 2009, 6.) Maeve Cooke määrittelee deliberaation rajoitta-mattomaksi argumenttien vaihtamiseksi, jonka taustalla on osallisten avoimuus preferenssien muuttamiseen. Cooke (2000) käsittelee deliberatiivisen demokratian vahvuuksia. Julkisella deliberaatiolla on koulutuksellinen tehtävä, yhteisöä luova rooli. Se on menetelmänä oikeu-denmukainen ja lisäksi sen arvioidaan tuottavan episteemisesti laadukkaita tuloksia. Lisäksi deliberatiivisen demokratian tuloksena politiikan ideaalit ovat parhaimmillaan yhteneväisiä sen kanssa ’keitä me olemme’, mikä takaa niiden legitimiteetin. Cooke toteaakin, että delibe-ratiivisessa demokratiassa juuri julkisen deliberaation prosessi on tärkein asia, eivät niinkään prosessin tulokset. Deliberaatiolla pyritään minimoimaan kuilua, joka on päässyt syntymään oikeutuksen (legitimacy) ja perustelun (justification) välille (Cooke 2000, 967.)

11

Deliberatiivisen demokratian ihanteita ovat kollektiivinen päätöksenteko yhteisistä asioista, inklusiivisuus ja tasa-arvo, deliberatiivinen keskustelu sekä preferenssien muuttuminen. In-klusiivisuudella ja tasa-arvoisella kohtelulla viitataan mahdollisuuteen tulla edustetuksi sekä tasa-arvoiseen kohteluun poliittisessa prosessissa. Deliberatiivisen keskustelun kriteereitä ovat julkisuus, yhtäläinen kunnioitus, vastuullisuus, rationaalisuus, puolueettomuus ja kohtuulli-suus. Deliberaatio myös lisää poliittisten prosessien ja niiden tuottamien päätösten legitimi-teettiä. Deliberaation kansalaiskasvatuksellisen tehtävän kautta, osana prosessia, kansalaisten tietomäärä yhteisistä ongelmista lisääntyy. Näin ollen deliberaatioprosessin myötä kansalais-ten kyky hahmottaa ongelmia ja ratkaista niitä paranee merkittävästi. (Herne 2009, 9-11;

Biegon 2014, 17.)

Deliberaatioprosessia on kokeiltu käytännössä, etenkin paikallisella tasolla. Prosessi on omi-aan vähentämään eriarvoisuutta osallistujien kesken, sillä nämä osallistujat saavat tasapuoli-sesti tietoa ja keskustelu on ollut tavalla tai toisella moderoitua. Ryhmäpaineen on kuitenkin havaittu vaikuttavan osallistujiin. Deliberaatiossa on oltava avoin preferenssien muuttumiselle ja tästä on saatu myönteisiä esimerkkejä. Ei kuitenkaan ole tietoa miten pysyviä osallistujien preferenssimuutokset ovat. Koetilanteet ovat osoittaneet, että osallistujien yhteiskunnallinen aktiivisuus on lisääntynyt, samoin kuin heidän tietomääränsä. Ongelmia puolestaan on synty-nyt siitä, että aina ei ole ollut selvää millainen yhteys prosesseilla on päätöksentekoon. (Herne 2009, 27–29.) Tähän kiinnittää huomionsa myös Dominika Biegon, joka viittaa Beate Kohler-Kochiin. Tämä on todennut, että aitoa demokratisoitumista ei voi unionissa tapahtua mikäli laajempi osallisuus tarkoittaa ainoastaan sitä, että kansalaisilla on mahdollisuus ilmaista mie-lipiteitään, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta päätöksentekoprosessiin. (Biegon 2014, 16.)

Agustín José Menéndez tarkastelee Euroopan unionin legitimiteettiä deliberatiivisen demo-kratiateorian näkökulmasta. Menéndez väittää, että EU ei kärsi ainoastaan demokratiavajeesta vaan, että sillä on myös demokratiaylijäämiä. Menéndez perustelee tätä neljän väittämän avul-la. Hän muistuttaa, että yksi syy sille miksi EU ylipäätään luotiin liittyi siihen että se voisi kä-sitellä jäsenvaltioidensa rakenteellisia demokratiavajeita korjaamalla sitä epäsuhtaa, joka liit-tyy niiden lakijärjestelmien soveltamiseen ja päätösten maantieteellisiin seurauksiin. Euroo-pan nykyinen laillinen järjestys perustuu pohjalle, joka heijastaa kansallisvaltioiden monia yhteisiä perustuslaillisia perinteitä. Menéndez muistuttaa myös, että Euroopan unionin monet päätöksentekoprosessit ovat sellaisia, että ne rakenteellisesti varmistavat päätöksenteon

de-12

mokraattisuuden. Menéndez pitää myös lainsäädännön soveltamistapoja demokraattisina.

(Menéndez 2008, 1.)

Menéndez pitää periaatteessa mahdollisena myös demokratian ja legitimiteetin erottamista toisistaan, mutta toteaa että EU:n kohdalla tämä ei käy päinsä muun muassa siitä syystä, että EU ja sen jäsenvaltiot ovat sitoutuneet demokraattisiin menettelytapoihin. Jäsenvaltioita ja EU:ta myös arvioidaan usein niiden demokraattisuuden tasosta tarkemmin kuitenkaan määrit-telemättä demokraattisuuden standardeja. EU on kaukana demokraattisuuden ideaaleista ja sitä voidaan kritisoida, mutta se ei kuitenkaan tarkoita etteikö EU:lla olisi demokraattista legi-timiteettiä. EU:n legitimiteetti voi löytyä myös sen muodostavien jäsenvaltioiden ja sitä hallit-sevien hallitusten kautta. Menéndez ei pidä tätä kuitenkaan riittävänä, sillä EU:n tekemillä päätöksillä on hyvin suora vaikutus EU:n kansalaisten elämään. Tästä syystä EU:n legitimi-teetin perustaksi ei riitä yksin epäsuorasti päättäjien eli edustuksellisuuden kautta välittyvä demokraattisuus ja hallitseva teknokraattisuus. (Menéndez 2008, 4-7.)

EU:n legitimiteetin on siis perustuttava demokratiaan. Menéndezin mukaan Euroopan unionin kohdalla parhaiten sovellettavaksi sopii deliberatiivinen demokratiateoria. Siinä viestinnällä on keskeinen rooli normatiivisen legitimiteetin perustana. Deliberatiivista demokratiaa ei pidä nähdä vaihtoehtona klassiselle edustuksellisella demokratialle vaan pikemminkin parhaana täydentävänä mallina sille, kuinka modernin parlamentaarisen demokratian edustuksellisuutta voidaan puolustaa ja ylläpitää. Perusteleminen ja syiden kertominen ovat deliberatiivisen de-mokratian legitimoivaa rakennusmateriaalia. Teorian mukaan demokraattinen tahdonmuodos-tus voi tapahtua ainoastaan, mikäli sitä on edeltänyt deliberaatio eli pohdinta. Tällöin lainsää-däntöprosessi onkin nähtävä deliberatiivisen diskurssin institutionaalisena ilmentymänä. Siinä kansalaisten oikeus osallistua deliberaatioon ja päätöksenteon vaiheisiin kuuluu demokraatti-sen legitimiteetin ytimeen. (Menéndez 2008, 8-9.) Menéndez pitää deliberatiivista demokrati-aa parhdemokrati-aana teoreettisena perustana ja poliittisena edustuksellisuuden mekanismina vaikka se ei deliberatiivisen demokratian ideaalia täyttäisikään (Menéndez 2008, 12.)

EU:n kohdalla täysi parlamentarisoiminen ei tule resurssisyistä kysymykseen, joten on vii-saampaa miettiä millaisen vaihtoehdon diskurssiteoria, siis deliberatiivinen demokratiateoria, ja legitimiteetti yhdistettäessä tarjoavat. Erikssen viittaa Habermasiin todetessaan, että dis-kurssiteoriassa demokratiaa pidetään legitimaatioperiaatteena. Ainostaan poliittinen prosessi voi antaa lopputuloksille legitimiteetin. Päätösten legitimiteetti riippuu siitä kuinka niitä on puolustettu ja perusteltu julkisessa keskustelussa. Habermasin mukaan demokraattisen

proses-13

sin legitimoiva voima ei löydy ainoastaan osallistumisesta vaan myös osallisuudesta proses-seihin, joissa rationaalisesti hyväksyttäviin päätöksiin voidaan oletettavasti päästä. Delibera-tiivisen demokratian ydin muodostuu vapaasta ja avoimesta keskustelusta, joka tuottaa laadul-lisesti parempia päätöksiä. Tästä näkökulmasta lait ovat legitiimejä silloin, kun ihmiset ovat saaneet vapaasti ja tasa-arvoisesti käsitellä niitä ja lopulta on löydetty hyväksyntä. Delibera-tiivisessa demokratiateoriassa on kaksi pääperiaatetta, jotka oikeuttavat deliberaation, pohdin-nan. Pohdinnalla on rationaalista arvoa siinä mielessä, että tiedon ja arvioinnin voidaan nähdä johtavan parannuksiin ja rationaaliseen konsensukseen. Osallistavasta näkökulmasta tarkas-teltuna demokraattinen menettely ja deliberaatio nähdään osana kansalaisen perusoikeuksia, joilla lait oikeutetaan. (Eriksen 2006, 4-7.) Eriksenin viittaa juuri tähän, kun hän toteaa Ha-bermasin päätelleen, että kansan suvereniteetti sijaitsee siinä institutionaalisten ja ei-institutionaalisten elinten kanssakäymisessä, joka liittyy deliberaatioon ja päätöksentekoon.

Legitimiteetti kumpuaa ensisijaisesti siis juuri deliberatiivisesta ja osallistavasta prosessista eikä välttämättä niinkään suorasta osallistumisesta kollektiiviseen päätöksentekoon tai äänes-tämisestä. Tämä saa ihmiset luottamaan siihen uskomukseen, että kaikki poliittinen valta on peräisin ihmisistä, mikä auktorisoi päättäjät kaikkien nimissä hallitsemaan ja rankaisemaan sääntöjen rikkomisesta. (Eriksen 2007, 40–41.)