Vanhuspalveluja on perinteisesti pidetty ympäristönä, jossa on korostunut kontrolli ja vanhuksen autonomia ja osallistuminen perustuvat kompromisseihin (Tedre 2007, 107–
109; Petriwskyj ym. 2018, 1350). Asiakasosallisuus on noussut vähitellen myös van-huspalveluissa merkitykselliseen asemaan ja sen toteutumista ohjataan tänä päivänä vahvasti lainsäädännöllä. Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000) ja laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) velvoittavat ottamaan huomioon asiakkaan toivomukset, mielipiteet ja itsemääräämisoikeuden sekä mahdollis-tamaan osallistumisen ja vaikuttamisen palvelujen suunnitteluun ja toteutukseen. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspal-veluista (980/2012) määrittelee, että palveluihin pääsyä on tarkasteltava terveydellisten syiden nojalla, joskin vanhusten arjen turvallisuus tulee olla päätöksenteossa omassa osassa. Vanhuspalvelulaissa edellytetään vanhuksen ja hänen omaisensa kuulemista ja, että palvelut toteutetaan niin, että ne tukevat vanhuksen hyvinvointia, toimintakykyä ja osallisuutta. Palveluiden tulee vastata vanhuksen yksilöllisiin tarpeisiin, niin että hän saa tarpeittensa mukaista hoitoa ja hoivaa.
Tehostettuun palveluasumiseen siirtyminen itsessään ei perustu vain vanhuksen omaan valintaan tai päätökseen, vaan edeltää tämän lisäksi ammattilaisten ja asiantuntijoiden palvelutarpeenarvioinnin ja päätöksen. Asiakasosallisuus voi jäädä tältä osin jopa reto-riseksi, jos vanhukselle ei tarjoudu mahdollisuutta tehdä kykyjensä tai halunsa mukaisia valintoja. (Jyrkämä 2007, 197; Juhila ym. 2016, 25; Ruuskanen-Parrukoski 2018, 39.) Fyysistä ja kognitiivista toimintakykyä käytetään kriteerinä erityisesti huonokuntoisten vanhusten asumisvalinnoista puhuttaessa ja asumistarpeita määriteltäessä. Fyysisen ja kognitiivisen toimintakyvyn nähdään määrittelevän vanhuksen kykyä tehdä valintoja, jolloin vanhuksen yksilöllinen toimijuus helposti kyseenalaistetaan. Hyvin huonokun-toisten vanhusten kohdalla, ammattilaisten ja omaisten rooli osallisuuden mahdollisuuk-sien luomisessa korostuu. Vaikka henkilökunnan toimintaa ohjaa osallisuuteen läheises-ti liittyvät arvot kuten asiakaslähtöisyys, itsemääräämisoikeus ja yksilöllisyys, voi van-huksen osallisuus jäädä näkymättömiin ammatillisen toimijuuden ja vuorovaikutuksen ollessa vahvempi erityisesti tilanteissa, joissa vanhuksen näkemykset ja toiveet poik-keavat työntekijän näkemyksistä. (Kröger ym. 2007, 13; Järnström 2011, 257; Juhila ym. 2016, 25–27.) Näennäiset osallistumisen mahdollisuudet ilman riittäviä osallistumi-sen edellytyksiä muuttavat vanhukosallistumi-sen kohdeasiakkaaksi. Vanhus voi olla oikeutettu osallistumaan, mutta esimerkiksi taidot, mahdollisuudet tai rakenteelliset puutteet estä-vät käytännössä osallistumisen. Näin vanhus myöntyy esitettyihin ratkaisuihin ja toimi-juuden tila kaventuu. (Niiranen 2002, 75; Juvonen 2015, 48.)
Silva Tedren (2007) mukaan laitoksissa asuvat vanhukset ovat kadottaneet oman toimi-juutensa ammattilaisten ja omaisten ottaessa toimijan roolin. Tämä ehdollistetuksi osal-lisuudeksi kutsuttu osallisuus näyttäytyy vanhuksen puolesta tekemisenä, heidän puoles-taan puhumisena ja tietämisenä. (Tedre 2007, 100.) Tämä kontrollin käyttö tulisi kui-tenkin perustua toimivaltaan vanhuksen edustajana tai organisaation edustajana, jolloin se pohjautuu ajatukseen vanhuksen parhaaksi toimimisesta (Juvonen 2015, 144). Toi-saalta omaisten osallistuminen, mukanaolo ja kiinnostus vanhusten asioihin on katsottu vanhuksen autonomiaa tukevaksi, luoden vanhukselle turvallisuutta ja sosiaalisen yh-teyden tunnetta (Palomäki & Toikko 2007, 276). Vanhuksen voidaan näin osoittavan tietoista toimijuutta, päättäessään jättää asioista päättämisen asiasta paremmin tietäville.
Vanhuksen tietoisen toiminnan lähtökohtana ei välttämättä ole tällöin oma intressi, vaan toiminta toisen hyväksi (Juvonen 2015, 40). Pirkko Ruuskanen-Parrukosken (2018)
tutkimuksessa palvelutaloon muuttaneet vanhukset kokivat pääsääntöisesti asiantuntija-vallan omaa autonomiaa ja turvallisuutta tukevana, mutta myös omaa toimijuutta uh-kaavana. Tällaista omaa toimijuutta uhkaavaa toimintaa olivat muun muassa rutinoitu-neet, mutta hyvää tarkoittavat toimintatavat. (Ruuskanen- Parrukoski 2018, 135).
Asiakasosallisuuteen vaikuttavina tekijöinä voivat toimia toimintatavat kuten erilaiset asiantuntijaverkostot ja moniammatillinen työskentely (Ruuskanen-Parrukoski 2018, 26). Jyrki Jyrkämä (2008) näkee toimijuuteen vaikuttavat toimintakäytännöt arkisina, jokapäiväiseen elämään kuuluvina asioina. Ne voivat olla vanhuksen tavanmukaisiksi, rutiininomaisiksi muodostuneita toimintoja, jotka luovat järjestystä, jatkuvuutta ja tur-vallisuutta. Sointu Riekkinen-Tuovinen (2018) viittaa O`Shean ja Walshin (2013) nä-kemykseen, että organisaation toimintatavoista lähtöisin olevat rutiinit voivat työnteki-jöiden näkökulmasta näyttäytyä hyvänä asiana, mutta vanhusta ne voivat kuormittaa ja vaikeuttaa sopeutumista (Riekkinen-Tuovinen 2018, 55). Ammattilaisten keskustellessa keskenään vanhuksen asioista ja suunnitellessa toimintakäytäntöjään keskenään, vanhus kokee jäävänsä ulkopuoliseksi tai täysin sivuutetuksi tilanteessa. (Järnström 2011, 257.) Käsitys asiakkaan roolista vaikuttaa siihen, millaisena asiakas itse näkee ja ymmärtää oman asemansa palveluissa (Niiranen 2002, 72). Asiakkaan rooli asiantuntijana on ai-kaisempien tutkimusten perusteella rajoittunut useimmiten vain suppeaan tiedon tuot-tamiseen omaa palvelua koskeviin asioihin. Aikaisempien tutkimusten perusteella eri-tyisesti vanhuksen osallistuminen päätöksentekoon ja tiedonsaantiin itseään koskevissa terveyden- ja sairaanhoidollisissa asioissa on rajoittunutta. (mm. Mc Cabe 2002;
Bynum, Barre, Reed & Passow 2014; Kiselev, Suija, Oona, Mellenthin & Steinhagen- Thiessen 2018.) Ammattilaisten ja omaisten rooli päätöksenteossa korostuu ja vanhuk-sen osallisuutta rajoittaa tällainen yleisesti hyväksytty ja normitettu kontrolli. Vanhusten omaisten osallisuus päätöksentekoon voi olla luomassa jännitteitä yksilön ja yleisen edun välille (Tedre 2007, 97; Leemann & Hämäläinen 2016, 586).
Rakenteilla ja toimintakäytännöillä on todettu olevan merkitystä vanhusten arjessa toi-mimiselle. Vanhukset peilaavat omaa toimijuutta ympäristön ja yhteiskunnankin heille asettamiin odotuksiin. (Ruuskanen-Parrukoski 2018, 15, 35.) Yhteiskunnassa luotu van-henemisen ihanne, mikä kuvaa vanhuksen energisenä, aktiivisena, itsenäisiä ja rationaa-lisia valintoja tekevänä, ei vastaa sitä todellisuutta, mikä vallitsee tehostettuun
palvelu-asumiseen siirryttäessä. Tehostetussa palveluasumisessa asuvat vanhukset ovat elämän-vaiheessa, missä riippuvuuden tasot syvenevät ja riippuvuus toisista on hyväksyttävää.
Tällöin on ymmärrettävää, että heidän toimijuutensa muuttuu yhä enemmän tekemisestä olemiseksi. Riippuvuuden voidaan katsoa tällöin jopa lisäävän toimijuuden tuntua, kun vanhuksen auttaja toimii yhdessä vanhuksen kanssa. (Tedre 2007, 100–101; Ruuskanen-Parrukoski 2018, 36: ks. myös Pirhonen 2017.) Vanhuksen riippuvuuden hyväksy-miseksi tarvitaan toimijoiden yhteinen näkemys siitä, kuinka toimintakykyään huomat-tavasti menettäneet vanhukset pääsevät osallisiksi (Pirhonen 2017). Muutoin riskinä on vanhuksen toimijuuden muuttuminen täytymiseksi, jossa henkilökunta yksin määrittää vanhuksen toimijuuden aseman sekä osallisuuden rajat, ja vanhuksen omille valinnoille ei jää tilaa. Tehostettu palveluasumisessa hoitotyöhön kytkeytyy myös erilaisia kulttuu-risia odotuksia, jotka vaikuttavat vanhuksen osallisuuteen.
Asiakasosallisuuden näkökulmasta tehostetussa palveluasumisessa, missä tarjotaan sekä terveydenhuollon että sosiaalihuollon palveluja, on ratkaisevaa, minkälaisella orientaa-tiolla henkilökunta erilaisissa tilanteissa toimii. Riitta Haverinen (2008) jakaa hoitotyön työorientaatiot terveydenhuollon orientaatioon ja sosiaalihuollon orientaatioon. Ter-veydenhuollon orientaatiossa henkilökunta korostaa asiakkaan terveyttä, toimintakykyä ja sairauksien hoitoa. Sosiaalisessa orientaatiossa puolestaan korostuu asiakkaan voima-varat, elämänlaatu ja sosiaaliset suhteet. (Haverinen 2008, 239.) Henkilökuntaan ja pal-veluprosessiin liittyen asiakasosallisuutta lisäävinä tekijöinä pidetään hyviä vuorovaiku-tustaitoja, kykyä kuulla ja kunnioittaa asiakasta sekä asiakkaalle syntynyttä kokemusta kohtaamisesta. Palvelujen tulisi olla sellaisia, missä työntekijä ja asiakas kohtaavat ja inhimillinen vuorovaikutus mahdollistuu. (Kokkonen ym. 2013, 42–46.) Kyse on työn-tekijän taidosta ja tavasta kohdella ja kohdata asiakasta (Kujala 2003, 40–41). Kun asia-kasosallisuus nähdään autonomiana, vanhuksen omina pieninä valintoina, jotka tapah-tuvat osana päivittäistä toimintaa, säilyttää vanhus arvokkuutensa. Tämä edellyttää van-huksen kuulemista ja toiveiden toteuttamista henkilökunnan taholta. (Petriwskyj ym.
2018, 1359; Ruuskanen-Parrukoksi 2018, 159).
Tehostettu palveluasuminen on rajattu, rakenteeltaan erityinen sosiaalisten käytäntöjen tila, joka osaltaan asettaa vanhuksen osallisuudelle rajoitteita, mutta toisaalta luo mah-dollisuuksia. Järjestelmästä tulevat toimintaa ohjaavat säännöt ja käytännöt voivat
toi-mia tällaisina vanhuksen toimijuutta rajoittavana tai toimijuutta vahvistavana rakentee-na. Yhteiset tilat ja tilaisuudet eivät välttämättä synnytä yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta luovat osallisuudelle mahdollisuuksia. Erilaiset sosiaaliset verkostot ja kohtaami-sen paikat tehostetun palveluasumikohtaami-sen ympäristössä mahdollistavat vanhusta osallista-van toiminnan. Tämä lisää elämisen merkityksellisyyttä ja kiinnittää yhteisöön. (mm.
Hakonen 2008, 141–142; Ruuskanen-Parrukoski 2018.) Yhteisöön sosiaalistuminen on prosessi, jossa vanhus omaksuu yhteisön normit ja arvot sekä oppii toimimaan ryhmän luomien arvojen mukaan. Parhaimmillaan näistä voi tulla osa hänen identiteettiään ja sisäistettyjä voimavarojaan. Yhteenkuuluvuuden tunne ja yhdessä tekeminen luovat turvallisuutta, lisäävät elämän hallinnan kokemusta ja voimaannuttavat vanhusta. Yhtei-sössä vallitsevat arvot vahvistavat vanhuksen tunnetta sosiaalisesta yhteiskuntaan kuu-lumisesta. (Jaakkola 2015, 25–26; Ruuskanen-Parrukoski 2018, 171.) Tämän vuoksi on tärkeää ymmärtää toimijoiden vastuu vanhuksen persoonan tukemisessa ja mahdollistaa olosuhteet, jotka tukevat heidän sosiaalisia suhteitansa myös rakenteiden ulkopuolella (Pirhonen 2017).
Toimintaympäristön lisäksi asiakasosallisuuteen vaikuttavana tekijänä aikaisempien tutkimusten perusteella on todettu olevan olemassa olevat resurssit kuten työntekijöiden määrä ja osaaminen. Resurssien puute näyttäytyy työntekijän kiireenä ja siitä johtuvana kohtaamisen puutteena (mm. Palomäki & Toikko 2007, 278; Laitila 2010, 151; Järn-ström 2011, 172; Närhi ym. 2014, 241; Turjamaa 2014, 7). Kohtaamisen puute ja ohite-tuksi tuleminen johtaa siihen, että vanhuksen kokemus omasta pätevyydestä, kyvykkyy-destä ja osaamisesta häviää ja omat voimavarat jäävät hyödyntämättä. Kiireen on todet-tu johtavan muun muassa puutteelliseen tilan ja tiedon antamiseen päätöksenteossa, jolloin vanhuksen mahdollisuus tehdä valintoja itseään koskevissa asioissa sivuutetaan.
Kiireen ohella työntekijöiden jatkuva vaihtuminen on osoittautunut asiakasosallisuutta heikentäväksi tekijäksi. Luottamussuhteen syntyminen ei mahdollistu työntekijöiden vaihtuessa, mikä heikentää asiakkaan osallisuuden tunnetta. (Hakonen 2008, 101; Laiti-la 2010, 157.)
Asiakasosallisuutta edistävät erilaiset osallistamisen menetelmät (Leemann & Hämäläi-nen 2016, 590). Tällaisia osallistamisen menetelmiä ovat muun muassa hoitoneuvotte-lut, asiakastyytyväisyyskyselyt ja erilaiset asiakaskokemusta lisäävät kokoontumiset,
joiden tavoitteena on mahdollistaa vanhusten osallistuminen palvelujen suunnitteluun ja arviointiin. Asiakastyytyväisyyskyselyjä on kritisoitu niiden antaman pinnallisen kuvan vuoksi, eikä niiden ole katsottu kuvaavaan vanhusten itsensä määrittelemiä arviointikri-teerejä, vaan kuvastavan enemmänkin organisaation itsensä luomia kriteerejä (Lääperi 2013, 89). Asiakastyytyväisyyskyselyn kautta annettu informaatio, asiakkaiden näke-mysten huomioiminen ja palvelujen arviointi on aikaisemmissa tutkimuksissa nähty asiakasosallisuutta lisäävänä menetelmänä (mm. Laitila 2010; Lääperi 2013). Edelly-tyksenä on kuitenkin tulosten tulkinta ja hyödyntäminen, sekä palvelujen kehittäminen saatujen tulosten perusteella (Lääperi 2013, 89). Demokraattinen toimintakulttuuri on osallistamisen kulttuuria. Yhteisössä voidaan järjestää tilaisuuksia, kuten asukasko-kouksia, missä yhteisistä asioista keskustellaan ja päätetään. (Jaakkola 2015, 37.)
Erilaiset yhteiset säännölliset kokoontumiset kuten asukaskokoukset edustavat asukas-demokratiaa, jossa vanhukselle tarjoutuu mahdollisuus asettua päättäjän ja vaikuttajan rooliin (mm. Abma & Baur 2014, 2330; Ruuskanen-Parrukoski 2018, 135). Vanhuksilla on mahdollisuus vaikuttaa yhteisön asioihin ja tätä kautta vaikuttaa mahdollisesti myös laajemmin palvelujärjestelmän kehittämiseen. Edellytyksenä tälle kuitenkin on, että asukaskokoukset tai muut yhteiset vaikuttamisen foorumit ovat osa säännöllistä toimin-taa organisaatiossa ja niistä saatua tietoa osatoimin-taan hyödyntää. Tämä vaatii muun muassa henkilökunnan ja vanhusten vastavuoroisuutta ja tasavertaista kumppanuutta ja ymmär-rystä asiakasosallisuuden merkityksestä. Kun vanhukset tulevat mukaan yhteistoimin-nalliseen palvelujen kehittämiseen, voidaan puhua jaetusta asiantuntijuudesta, joka il-menee osaamisen ja luottamuksen kasvuna, vastuullisuutena ja vallan jakamisena. Ko-kemustiedon jakamisella sitoudutaan yhteisiin tavoitteisiin. Koska asukaskokoukset perustuvat vuoropuheluun, asiakkaan kokemus kuulluksi tulemisesta lisää kokemusta osallisuudesta. (Pohjola 2017, 318–320.) Tehostettu palveluasuminen toimii osallisuus-ympäristönä, jossa asiakasosallisuus näyttäytyy sekä oman palveluprosessin tasolla että laajemmin kiinnittymisenä yhteiskuntaan.
4 TUTKIMUKSEN AINEISTO JA MENETELMÄT 4.1 Aineiston hankinta
Tutkimusaihetta valitessani ja pohtiessani valikoitui tutkimukseen laadullinen tutkimus-ote. Kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus osoittautui sopivimmaksi tutkimusotteeksi, koska tavoitteena on tuoda tutkittavasta ilmiöstä esiin tutkittavien havaintoja ja näke-myksiä arjen kuvauksena. Laadullinen tutkimus soveltuu hyvin silloin, kun halutaan selvittää tutkittavan ilmiön olemusta ja merkitystä tietyssä kontekstissa ja ymmärtämään kohteena olevien toimijoiden näkökulmia ilmiöstä (Hirsjärvi & Hurme 2000, 22–27).
Tässä tutkimuksessa tutkittavan ilmiön eli vanhusten asiakasosallisuus tehostetussa pal-veluasumisessa herkkyys edellytti laadullista lähestymistapaa. Laadullisessa tutkimuk-sessa aineiston kerääminen ja analyysi muodostavat kokonaisuuden eikä niitä voida erottaa toisistaan, vaan analyysiä tehdään useimmiten jo aineiston keräämisen yhteydes-sä. (Hirsjärvi & Hurme 2000, 136; Tuomi & Sarajärvi 2018, 76.)
Tutkimus toteutettiin hoitohenkilökunnan teemahaastatteluna eli puolistrukturoituna haastatteluna. Haastatteluun aineiston hankintamenetelmänä liittyy sekä etuja että hait-toja, joita olen pohtinut valintaa tehdessäni. Mielestäni teemahaastattelu soveltui hyvin tutkimusmenetelmäksi tähän tutkimukseen, sen joustavuuden ja avoimuuden vuoksi.
Teemahaastattelussa haastateltavan on mahdollista esittää aiheeseen liittyviä ajatuksia omasta näkökulmastaan ja kokemuksestaan, kun kysymyksiä ei ole muotoiltu liian tar-koiksi ja haastateltavan ajatuksia ohjaaviksi. Teemahaastattelu etenee tutkimuksen vii-tekehyksestä eli aikaisemmasta tutkitusta tiedosta nousseiden teemojen ja niihin liitty-vien tarkennettujen kysymysten pohjalta. (Moilanen & Räihä 2001, 53–54; Hirsjärvi &
Hurme 2010, 34–35, 48, 53, 66.)
Teemoittamisessa aineistosta etsitään olennaisimmat tutkittavaa ilmiötä kuvaavat asiat eli teemat ja tämän jälkeen täsmennetään niiden merkityksiä. Teemahaastattelurunkoa suunniteltaessa tulee kiinnittää huomiota erityisesti sanavalintoihin ja käytettyjen ilmai-sujen ymmärrettävyyteen. Haastatteluteemojen suunnittelu on tärkeimpiä vaiheita tee-mahaastattelussa, jotta vältyttäisiin jälkeenpäin havaittavilta puutteilta. Oleellista on, että teemahaastattelu etenee ymmärrettävien teemojen varassa ja haastateltavien vuoro-vaikutuksessa syntyvät merkitykset tutkittavalle ilmiölle ovat keskeisiä. (Moilanen &
Räihä 2001, 53–54; Hirsjärvi & Hurme 2010, 34–35, 48, 53, 66; Tuomi & Sarajärvi
2018, 87.) Tässä suhteessa teemahaastattelurungon tekeminen osoittautui oletettua enemmän aikaa vieväksi ja vaikutti haastattelujen aikataulujen muutokseen. Teemahaas-tattelurungon teemoiksi teoriasta nousivat asiakasosallisuus toimintana, asiakasosalli-suus vuorovaikutuksena, asiakasosalliasiakasosalli-suus autonomiana eli oman elämän asiantuntijuu-tena, asiakasosallisuus päätöksentekona ja vallan käyttönä sekä asiakasosallisuus yhtei-söllisyytenä. Teemahaastattelurungon (Liite 1) ymmärrettävyyden ja toimivuuden var-mistamiseksi testasin sen etukäteen omassa työpaikassani kohdejoukon kanssa samaan ammattiryhmään kuuluvalla henkilöllä. Testihaastattelun perusteella muutin haastattelu-rungon teema-alueiden järjestystä loogisemmaksi, koska testihaastattelussa teemojen luonteva eteneminen osoittautui toisenlaiseksi.
Tutkimuksen toteuttamiseksi hain tutkimusluvat tutkimukseen suostumisen jälkeen or-ganisaation vanhustyönjohtajilta. Koska kyseessä oli pienet organisaatiot, tutkimuslupa-prosessi eteni nopeasti. Molemmista organisaatiosta tutkimusluvat sain tammikuussa 2019. Saatujen tutkimuslupien myötä teemahaastattelu toteutettiin sekä julkisessa että yksityisessä tehostetun palveluasumisen yksikössä, jolloin tutkimuksen viitekehystä kuvaava kohdejoukko tulee kattavammin ja paremmin huomioiduksi. Haastateltaviksi valikoitui vapaaehtoisuuteen perustuen kahdeksan lähi- tai perushoitajaa kahdesta tehos-tetun palveluasumisen organisaatiosta. Tulososiossa käytän haastateltavista yhteisesti termiä hoitaja. Haastateltavien määrä oli pieni, mutta laadullisen tutkimuksen tavoittee-seen eli ilmiön ymmärtämitavoittee-seen, tällä haastateltavien määrällä päästiin mielestäni hyvin.
Haastatteluista syntynyt aineisto oli sen verran kattava, että sen pohjalta pystyi teke-mään analyysiä ja tulkintoja.
Tutkimuksen rajaus valittuun henkilöstöryhmään pohjautui aikaisempaan teoriatietoon ja perustuu hoito- ja hoivasuhteen tiiviyteen ja vuorovaikutukseen. Asiakkaiden kanssa työskentelevä henkilökunta on toiminnallaan avainasemassa asiakkaan osallistumisen edistämisessä ja kehittämisessä (Niiranen 2002, 76). Lähi- ja perushoitajat ovat henki-löstöryhmä, joka toimii päivittäin tiiviissä ja läheisessä hoitosuhteessa asiakkaan kanssa ja ovat näin tärkeässä roolissa asiakasosallisuuden kuvaamisessa. Heillä on asiakkaan ohella eniten kokemuksellista näkemystä tutkittavasta ilmiöstä. Haastatteluun osallistu-ville on hyvä antaa tietoa tutkimuksesta ja siihen liittyvistä teemoista, jolloin heillä on mahdollisuus tutustua teemoihin etukäteen (Tuomi & Sarajärvi 2018, 85–86).
Tutki-mukseen osallistuneet organisaatiot saivat etukäteen henkilökunnalle jaettavaksi tiedot-teen, joka sisälsi kuvauksen tutkimusaiheesta. Lisäksi haastatteluun osallistuneet saivat etukäteen tarkasteltavaksi teemahaastattelurungon.
Haastattelu toteutettiin kahtena ryhmähaastatteluna, jolloin paikalla olivat kunkin orga-nisaation kaikki haastatteluun suostuneet haastateltavat. Haastatteluajankohdat sovittiin osallistuvien yksiköiden esimiesten kanssa yhteistyössä, koska haastattelut toteutettiin työajalla. Haastatteluihin osallistuminen perustui vapaaehtoisuuteen. Haastattelut pidet-tiin helmikuussa 2019. Suoritin itse haastattelut ja ne nauhoitetpidet-tiin. Haastatteluihin oli varattu aikaa noin 1,5 tuntia ryhmää kohden ja aika osoittautui juuri sopivaksi. Koska tutkimuksen tarkoituksena on saada mahdollisimman paljon tietoa tutkittavasta ilmiöstä, antaa ryhmähaastattelu tässä tapauksessa parhaimman lähtökohdan asiakasosallisuuden laajemmalle käsittelylle. Haastateltavilla on näin mahdollisuus viitata toisen puheeseen ja herättää teemoihin liittyviä asioita sekä näin tukea ja rohkaista toisia tuomaan esiin aiheeseen liittyviä asioita. Toisaalta ryhmähaastatteluun liittyvät haasteet tulee huomi-oida. (Eskola & Suoranta 1998, 95–98; Hirsjärvi & Hurme 2000, 62–63.)
Ryhmähaastattelussa haastattelijan rooli on vaativampi kuin kahdenkeskisen haastatte-lun. Haastattelija johtaa keskustelua haastattelun tarkoituksen suuntaisesti, mutta samal-la kuunnelsamal-la avoimesti ja kuulsamal-la herkästi haastateltavan esiintuomia asioita. Myös haas-tateltaviin liitettäviä ongelmia voi esiintyä. Kun haastateltavat edustavat tiettyä organi-saatiota ja yhteiset kokemukset muodostuvat tutkimuksen kautta julkisiksi, voi ryhmäs-sä esiintyä kontrollia tai syntyä halu antaa sosiaalisesti hyväksyttyjä vastauksia. Haasta-teltavien kesken voi esiintyä dominointia, jota haastattelijan on kontrolloitava muun muassa pyytämällä kommentteja muilta haastateltavilta. Ryhmähaastatteluun liittyy lisäksi käytännön haasteita kuten haastatteluajankohdan ja -tilan sopiminen sekä haas-tattelun nauhoittamisen onnistuminen sekä haashaas-tattelun purkamiseen liittyvät vaikeudet kuten tunnistettavuus. Haastattelun aineiston hankintamenetelmänä on todettu olevan aikaa vievää sekä aiheuttavan kustannuksia tutkijalle. (Eskola & Suoranta 1998, 95–98;
Hirsjärvi & Hurme 2000, 35, 62–63.)
Toteutin haastattelut haastateltavien työpaikoilla, joista molemmista löytyi rauhalliset, muusta toiminnasta erillään olevat ja haastatteluun sopivat tilat, joissa haastateltavat
pystyivät rentoutumaan ja keskittymään haastatteluihin ilman keskeytyksiä, lukuun ot-tamatta yhtä ulkopuolisen henkilön aiheuttamaa keskeytystä. Haastateltavien kesken syntyi luonnostaan keskinäistä keskustelua ja minkäänlaista dominointia haastateltavien välillä ei esiintynyt. Kaikille löytyi tilaa ja mahdollisuuksia vastata kulloiseenkin aihee-seen. Ajoittain keskustelu eteni ilman ohjaavia välikysymyksiä teemojen mukaisesti, mutta myös hiljaisia hetkiä syntyi. Nämä hiljaiset hetket osoittautuivat haastateltavia kysymykseen palauttaviksi ja johtivat uusiin ajatuksiin kysymykseen liittyen. Nauhoit-tamisen onnistumiseksi käytin haastattelussa kahta erillistä mikrofonia, jotta kaikkien haastateltavien puheet tallentuivat hyvin. Haastattelujen purkaminen osoittautui aikaa vieväksi. Koska tutkimuksessani merkityksellistä ei ole tunnistettavuus, tämä helpotti hieman haastattelujen purkamista. Litteroin haastattelut noudattaen sana sanasta purka-mista, mutta jätin huomioimatta tutkimukselle merkityksettömät täytesanat, huomautuk-set ja keskustelut. Nämä aineiston ulkopuolelle jätetyt huomautukhuomautuk-set ja keskustelut liit-tyivät haastattelujen aloituksen ja päättämisen yhteydessä käytyyn haastateltavien väli-seen keskusteluun sekä yhteen haastattelun keskeyttäneen ulkopuolisen henkilön kes-kusteluun. Valmista aineistoa kertyi yhteensä 36 sivua, riviväliä 1,5 ja fonttia Times New Roman käyttäen.
4.2 Tutkimusaineiston analyysi
Laadullisen analyysin tarkoituksena on luoda aineistoon selkeyttä ja siten tuottaa uutta tietoa tulkittavasta ilmiöstä (Eskola & Suoranta 1998, 138). Empiirisen aineiston analy-soimiseen valitsin sisällönanalyysin, jota tieteellisenä menetelmänä hyödyntäen tein päätelmiä kerätystä aineistosta. Sisällönanalyysissa tutkimusaineisto tiivistetään lyhyek-si ja yleisesti kuvailtavaklyhyek-si kokonaisuudeklyhyek-si. Aineistosta etlyhyek-sitään yhtäläisyyklyhyek-siä sekä eroavaisuuksia ja muodostetaan niistä toisiaan poissulkevia, yksiselitteisiä luokkia teo-riasta tai aineistosta luotuihin teemoihin pohjautuen. Sisällönanalyysin etuina nähdään analyysin herkkyys kontekstille ja aineiston merkityksellisille muodoille. Sisällönana-lyysi voi olla joko aineistolähtöistä, teoriaohjaavaa tai teorialähtöistä. (Eskola & Suo-ranta 1998; Tuomi & Sarajärvi 2018.) Tutkimuksessani käytin teoriaohjaavaa analyysiä, jolloin teorian ja haastatteluaineiston pohjalta luodaan kuvaus tutkittavasta ilmiöstä.
Tällöin analyysivaiheessa ajatteluprosessia ohjaavat aineistosta esiin tulleet sisällöt, joille analyysin loppuvaiheessa etsitään vahvistusta teoriassa ilmiöstä kuvatuista sisäl-löistä. Analyysistä on kuitenkin tunnistettavissa aikaisemman tiedon vaikutus. Vaikka
analyysista on tunnistettavissa aikaisempi tieto, tarkoituksena ei ole teorian testaaminen vaan myös uusien ajatuskokonaisuuksien esiin tuominen. (Tuomi & Sarajärvi 2018, 109–110.) Näiden uusien ajatuskokonaisuuksien esiin tuomiseksi, tein ennen analyysin aloittamista valinnan, että selvien ilmaisujen lisäksi pyrin tunnistamaan haastateltavien puheesta aiheeseen liitettyjä merkityksiä. Sisällönanalyysi on saanut osakseen kritiikkiä laadullisen tutkimuksen analyysimenetelmänä, johtuen sen tavasta tuottaa teemoja ja merkityksiä tukahduttamalla aineistosta nousevaa erilaisuutta (mm. Salo 2015,179).
Aineiston analyysi alkaa jo aineiston keruuvaiheessa, jolloin sitä voi käyttää hyödyksi jo haastattelussa sekä sen purkamisessa. Koska teemahaastattelulla kerätty aineisto voi olla hyvinkin runsas, on aineisto syytä purkaa välittömästi keruuvaiheen jälkeen. Täl-löin aineisto on vielä tuore ja parhaiten hyödynnettävissä. (Hirsjärvi & Hurme 2000, 135.) Toteutin aineiston purkamisen ensimmäisen ryhmähaastattelun osalta ennen seu-raavaa ryhmähaastattelua, mikä osoittautui hyväksi menetelmäksi oman haastattelutek-niikan parantamiseksi. Koska tutkijana en aikaisemmin ollut tehnyt haastatteluja, en-simmäisen haastattelun aineiston purkaminen rohkaisi minua haastattelijana muun mu-assa esittämään täydentäviä kysymyksiä seuraavmu-assa haastattelussa.
Aineiston analyysin tarkentamisen aloitin jo aineiston purkamisen yhteydessä, aineistoa lukien ja tunnustellen aineistosta muodostuvia yhtäläisyyksiä ja mahdollisia luokkia analyysirunkoa varten. Helpottaakseni tätä tarkastelua tulostin aineiston ja hyödynsin tulosteisiin huomioiden kirjoittamista, alleviivausta sekä värikoodien käyttöä. Aineiston lukemiseen tulee varata riittävästi aikaa, jotta tutkija saa aineistosta ajatuksia ja ymmär-rystä analyysiä varten (Hirsjärvi & Hurme 2000, 143; Salo 2015, 180). Luin aineistoa useampaan otteeseen tehden aina uusia huomioita tulosteisiin. Tässä vaiheessa pyrin pitämään teoriatietoa ja omaa esiymmärrystä ajattelun ulkopuolella, jotta aineisto saisi paremmin paikkansa analyysiprosessissa. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että olisin tulkinnut koko haastatteluaineiston kuuluvan aiheeseen vaan pyrin ajattelemaan tutki-muskysymyksiä analyysin taustalla. Ulla-Maija Salo (2015, 182) kuvaa tätä ajattelun laajentamisena ja uuden tiedon tuottamisena, mikä on teoriaohjaavan analyysin tarkoi-tuksena.
Analyysiprosessi (Kuvio 2) on luonteeltaan systemaattista ja sitä ohjaa aikaisemmasta tiedosta luotu kehys, mutta se ei ole kuitenkaan etukäteen määriteltyjä luokitusluokkia tiukasti noudattavaa. Uusia analyysiluokkia voi syntyä vuorovaikutuksessa aineiston läpikäymisen kanssa, minkä seurauksen analyysistä muodostuva ilmiön kuvaus on va-paampaa. (Tuomi & Sarajärvi 2018, 110–111.)
KUVIO 2. Tutkimuksen teoriaohjaavan sisällönanalyysiprosessin vaiheet (Tuomi & Sarajärvi 2018, 123–
133).
Sisällönanalyysin ensimmäisenä vaiheena on analyysirungon muodostaminen. Tutki-muksen analysoinnissa olen alaluokkia muodostaessani soveltanut Jouni Tuomen ja Anneli Sarajärven (2018, 122–125) teoksessaan kuvaamaa sisällönanalyysiä. Etsin haastattelujen pelkistetyistä ilmaisuista samankaltaisuuksia ja erilaisuuksia, ryhmittelin ja yhdistin ilmaisuja. Tässä vaiheessa aineistoa käsitelessäni hyödynsin tekstinkäsittelyä alleviivaten ja merkiten eri väreillä näitä yhtäläisyyksiä. Aikaisemmin alkuperäisin huomioin ja merkinnöin varustetut aineistotulosteet olivat koko ajan rinnalla, ja niistä varmistin aika ajoin ajatteluni järjestelmällisyyttä ja pelkistettyjen tekstien alkuperäi-syyttä. Käytin analyysiyksikkönä lausekokonaisuuksia sekä yksittäisiä lauseita, jotka lyhimmillään muodostuivat muutamasta sanasta. Analyysirungon muodostamiseksi kä-vin aineistoa läpi avoimin mielin siten, että etsin aineistosta vastauksia
Sisällönanalyysin ensimmäisenä vaiheena on analyysirungon muodostaminen. Tutki-muksen analysoinnissa olen alaluokkia muodostaessani soveltanut Jouni Tuomen ja Anneli Sarajärven (2018, 122–125) teoksessaan kuvaamaa sisällönanalyysiä. Etsin haastattelujen pelkistetyistä ilmaisuista samankaltaisuuksia ja erilaisuuksia, ryhmittelin ja yhdistin ilmaisuja. Tässä vaiheessa aineistoa käsitelessäni hyödynsin tekstinkäsittelyä alleviivaten ja merkiten eri väreillä näitä yhtäläisyyksiä. Aikaisemmin alkuperäisin huomioin ja merkinnöin varustetut aineistotulosteet olivat koko ajan rinnalla, ja niistä varmistin aika ajoin ajatteluni järjestelmällisyyttä ja pelkistettyjen tekstien alkuperäi-syyttä. Käytin analyysiyksikkönä lausekokonaisuuksia sekä yksittäisiä lauseita, jotka lyhimmillään muodostuivat muutamasta sanasta. Analyysirungon muodostamiseksi kä-vin aineistoa läpi avoimin mielin siten, että etsin aineistosta vastauksia