Arvojen olemus

Asetun siis objektivistisen arvoetiikan kannalle, jonka edustajiksi voidaan katsoa mm. saksalaiset filosofit Max Scheler ja Nicolai Hartmann sekä suomalaiset filosofit J.E. Salomaa⁵⁸ ja Sven Krohn. Heidän hengenheimo-laisista on syytä mainita myös filosofi Raili Kauppi. Kaikki mainitut ovat teoksissaan esittäneet myös erinomaiset perustelunsa sille, miksi he katsovat arvojen olevan olemukseltaan pysyviä, objektiivisia ja ehdottomia eli ikui­

sesti päteviä, yli­inhimillisiä ja ihmisistä riippumattomia. Näkemyksissään

58 Jalmari Edvard Salomaa (1891–1960) oli filosofi ja kasvatustieteilijä, joka oli omana aikanaan tunnettu, mutta on valitettavasti jäänyt myöhemmin monien aikalaistensa varjoon. Hän oli laajas-ti oppinut ajattelija, joka tutki mm. metafysiikkaa, laajas-tietoteoriaa, arvoteoriaa sekä kasvatusoppia ja -filosofiaa. Salomaan pääteos on vuonna 1926 ilmestynyt Totuus ja arvo. Hänen tunnetuimpia op-pilaitaan olivat Sven Krohn (1903–1999) ja Urpo Harva (1910–1994). Lainaukset Mikko Salmelan kirjoituksesta, http://filosofia.fi/node/2410.

arvot mahdollisuuden keskinäiselle ymmärrysyhteydelle ja parhaimmillaan myös yhteisymmärrykselle ainakin näiden perimmäisten arvojen yleispäte-vyydestä. Tällöin avautuu myös mahdollisuus oppia toinen toisiltaan sellaisia tapoja, joiden avulla universaaleja arvoja voidaan toteuttaa käytännön arki-sessa toiminnassa yhä puhtaammin.

Objektiiviset arvot tarjoavat myös mahdollisuuden suhteuttaa niihin yksittäisten ihmisten – sekä omien että toisten – arvokäsityksiä, jolloin näiden käsitysten laatua voidaan arvioida todellisten arvojen valossa. Ihmis-työtä tekevän ihmisen on myös syytä jatkuvasti heijastaa omaa toimintaansa arvojen maailmasta löytyviin päämääriin ja arvioida tällaisen vertailun avulla sekä toiminnalleen asettamiensa yksityiskohtaisten tavoitteiden että niihin perustuvien yksittäisten tekojensa arvoa. Arvot ovat perimmäisiä ja loppujen lopuksi ainoita todellisia ja yleispäteviä mittareita, joilla ihmistyön laaduk-kuutta voidaan arvioida.

Yhtenä – lopulta kovin näennäisenä – haittana arvojen tässä esitetystä määritelmästä seuraa se, että on oltava erittäin tarkka arvoihin ja niiden kokemiseen liittyvien käsitteiden käytössä. Keskeisimmät käsitteet ovat arvo, arvokas, arvostus, arvonkantaja, arvokokemus ja arvoarvostelma.

Pyrin seuraavassa määrittelemään näitä käsitteitä sekä niiden suhteutumista toisiinsa.

2.1 Arvojen olemus

Asetun siis objektivistisen arvoetiikan kannalle, jonka edustajiksi voidaan katsoa mm. saksalaiset filosofit Max Scheler ja Nicolai Hartmann sekä suomalaiset filosofit J.E. Salomaa⁵⁸ ja Sven Krohn. Heidän hengenheimo-laisista on syytä mainita myös filosofi Raili Kauppi. Kaikki mainitut ovat teoksissaan esittäneet myös erinomaiset perustelunsa sille, miksi he katsovat arvojen olevan olemukseltaan pysyviä, objektiivisia ja ehdottomia eli ikui­

sesti päteviä, yli­inhimillisiä ja ihmisistä riippumattomia. Näkemyksissään

58 Jalmari Edvard Salomaa (1891–1960) oli filosofi ja kasvatustieteilijä, joka oli omana aikanaan tunnettu, mutta on valitettavasti jäänyt myöhemmin monien aikalaistensa varjoon. Hän oli laajas-ti oppinut ajattelija, joka tutki mm. metafysiikkaa, laajas-tietoteoriaa, arvoteoriaa sekä kasvatusoppia ja -filosofiaa. Salomaan pääteos on vuonna 1926 ilmestynyt Totuus ja arvo. Hänen tunnetuimpia op-pilaitaan olivat Sven Krohn (1903–1999) ja Urpo Harva (1910–1994). Lainaukset Mikko Salmelan kirjoituksesta, http://filosofia.fi/node/2410.

palaavat nämä kaikki ajattelijat antiikin suurten filosofien ja heistä erityisesti Platonin kehittämälle perustalle. En tässä ryhdy erikseen tässä yhteydessä perustelemaan, miksi olen omissa pohdinnoissani päätynyt samankaltaiselle kannalle kuin mainitut ja lukuisat muutkin arvostamani ajattelijat. En myös-kään ryhdy kuvailemaan muita vaihtoehtoisia näkemyksiä arvoista.⁵⁹

Arvot kytkeytyvät eettisessä mielessä ihmisen maailmassa olemiseen, täällä elämiseen. Siksi voitaisiin puhua elämänarvoista, elämisen arvoista jne.

tarkoittaen elämää yleensä eikä yksittäisen ihmisen omaa elämää. Voidaan myös kysyä itse elämän arvoa ja määritellä elämä arvoksi sinänsä, ehkä kaik-kein perimmäiseksi arvoksi, koska ilman elämää ei ihminen tai muu elävä voi olla minkäänlaisessa suhteessa arvojen maailmaan. Tällöin elämän tuhoa-minen – ihmisten kesken esimerkiksi murha – on ihmisen teoista kaikkein pahin.

Omaa yksilöllistä olemisen tapaamme voidaan tarkastella objektiivisesti ja arvioida sen arvoa, arvottomuutta tai peräti epäarvoa sen perusteella, onko elämäntapamme elämän arvoa lisäävää, ylläpitävää vai peräti hävittävää.⁶⁰ Tähän lähtökohtaan voidaan perustaa jokaisen ihmisen elämän tarkoituskin ja määritellä se seuraavasti: Elämän tarkoitus on lisätä elämän arvoa sekä yksilön itsensä että koko ihmiskunnan kannalta. Tulkitsen Stefan Einhornin⁶¹ tarkoittavan samaa, kun hän kehottaa jokaista ihmistä kantamaan oman osuutensa vastuusta maailmasta ja aloittamaan itsestä. Tämä tapahtuu niin, että otamme elämämme tarkoitukseksi ja tehtäväksi sen, että jätämme maailman jonakin päivänä vähän arvopitoisempana kuin se oli tullessamme.

Arvot ovat edellä esitetyn perusteella sellaisia, että ne ovat jollain tavalla hyvää elämää edistäviä. Toisin sanoen ne lisäävät elämään jotain, jota voidaan pitää yleispätevästi hyvänä. Ihmisen pitää avautua arvoille, koska muuten hän ei voi etsiä ja löytää sellaisia suunnannäyttäjiä elämälleen, jotka johtavat

59 Tapio Puolimatka vertailee kahta perustavasti vastakkaista tapaa käsittää arvot ja esittää myös hyviä perusteluja objektivististen arvoteorioiden puolesta. Ks. Puolimatka, T. 2011. Elämän tar-koitus ja kasvatus. Teoksessa: T. Purjo & E. Gjerstad (toim.) Arvojen ja tartar-koitusten pedagogiikka.

Helsinki: Non Fighting Generation, 12–32.

60 Tarkalleen ottaen pitäisi tässä puhua siitä, miten ihmiset kokevat elämän arvon omassa elä-mässään. Elämä tarkoittaa siten kahta eri asiaa, itse elämää sinänsä ja toisaalta elettävää ja koet-tavaa elämää. On selvää, ettemme ihmisinä voi luoda tai lisätä yhtä vähän kuin hävittääkään itse elämää. Silti voimme vaikuttaa teoillamme sekä omiin että toisten ihmisten kokemuksiin elämän arvokkuudesta. Ja voimme myös teoillamme tuhota jonkin toisen ihmisen elämän, jossa tuhoamme hänessä olevan elämän arvon lisäksi myös hänen persoona-arvonsa.

61 Einhorn, S. 2008. Ihmisen tehtävä. Helsinki: Otava.

omaan ja toisten hyvään elämään ja kaikkien nykyisten ja tulevienkin sukupolvien yhteiseen hyvään. Arvojen maailmaa kohti suuntautuminen merkitsee sekä jokapäiväisten valintojen että syvimpien ratkaisujen tekemistä sen perusteella, mitä arvot meiltä kysyvät. Nämä perimmäiset kysymykset ovat nähdäkseni ainakin, ilmeneekö tässä hyvyyttä, kauneutta tai totuudelli­

suutta. Näihin platonisiin arvoihin liittyviin kysymyksiin lisään vielä vähin-tään yhtä tärkeänä, onko tämän perusteena rakkaudellisuus.

Arvot näkyvät kaikissa teoissamme. Siksi voimmekin helposti kysyä itsel-tämme, onko tämä tekoni esimerkiksi sellainen, joka tuottaa suurimman mahdollisen määrän hyvää elämään ja joka perustuu rakkauteen ihmisiä ja maailmaa kohtaan. Teko, joka täyttää nämä kriteerit, on ilman epäilystä arvokas. Ongelma syntyy kuitenkin siitä, miten voimme tietää, mitä hyvä on ja miten voimme kokea sen olemassaolon teoissamme tai jossain kohteessa.

Kyse on siis arvojen sisäisestä olemuksesta ja niiden olemistavoista meille.

Jälkimmäistä kysymystä, miten voimme ”elää” arvoja, käsittelen tuonnem-pana ja keskityn vielä toistaiseksi kysymykseen, mitä arvot ovat.

Universaaleja eettisiä arvoja ovat ainakin hyvyys, kauneus ja totuus sekä Schelerin⁶² mukaan vielä niitäkin ylempänä oleva rakkaus, jonka hän nimeää pyhäksi arvoksi. Totesin edellä myös itse elämän ihmisten kannalta jopa kaikkein perimmäiseksi arvoksi. Yleisinhimillisiksi henkisiksi tai eetti-siksi arvoiksi voidaan katsoa myös sellaiset ideat ja ihanteet, kuten persoona, henkinen kehittyneisyys, viisaus, vapaus ja oikeudenmukaisuus sekä koko-naisvaltaisesti (muuna kuin pelkkänä sairauden puuttumisena) ymmärret-tynä myös terveys.

Arvoista ehkä helpoiten käsiteltävä on kauneus, joten otan sen lähem-pään tarkasteluun. Kysymys kuuluu, mitä on kauneus. Vastaus on lyhyt: inhi-milliset kykymme eivät riitä määrittelemään kauneutta sinänsä, se vain on sitä, mitä se on. Meillä on kyllä todennäköisesti jokin mielipide siitä, mikä on kaunista ja mikä rumaa esimerkiksi luonnossa, taiteessa jne. Osaamme jollakin lailla myös kuvailla sitä luonnon maisemaa tai taiteellista teosta, jossa

62 Ks. väitöskirjani Purjo 2010, 137. Ks. myös Solasaari, U. 2011. Negatiiviset arvot – pienem-män pahan valinnalla hyvää kohti. Teoksessa: T. Purjo & E. Gjerstad (toim.) Arvojen ja tarkoitusten peda gogiikka. Helsinki: Non Fighting Generation ry. Scheler esittää koko arvoetiikkansa teokses-saan Scheler, M. 2000. Der Formalismus in der Ethik und die materiale Wertethik. 7. durchgesehene und verbesserte Ausgabe. Bonn: Bouvier. Hyvä suomenkielinen kokonaisesitys Schelerin filosofias-ta on Solasaaren väitöskirja: Solasaari, U. 2003. Rakkaus ja arvot kasvatfilosofias-tavat persoonan – Max Schelerin kasvatusfilosofiaa. Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksen tutkimuksia 187.

koemme olevan kauneutta. Elämyksemme voi olla mahdollisesti erittäin voimakaskin ja ”kohottava”. Mutta emme kaikesta huolimatta kykene kuvai-lemaan kauneutta itseään esimerkiksi sellaiselle ihmiselle, jolla ei jostain syystä ole kauneuden kokemiskykyä, joka on tältä osin ”arvosokea”. Vaikka meillä on jonkinlainen idea, mielikuva kauneuden olemuksesta, emme voi nähdä ja havaita itse kauneutta. Emme myöskään pysty loogisesti määritte-lemään, mitä kauneus sinänsä on. Käsityskykymme ja käsitteistömme ovat siihen yksinkertaisesti riittämättömiä.⁶³

Vaikka universaalit arvot ovat yleisinhimillisiä ja jopa yli-inhimillisiä ja yliaistillisia, kuuluu niihin se ominaisuus, että kaikki voivat ainakin periaat-teessa tajuta ne arvoiksi. Kukaan ei ole ainakaan kaikkien arvojen suhteen täysin sokea, mutta ehkei kukaan myöskään pysty kokemaan kaikkia arvoja.

Persoonallisuutemme yksilöllisyys yhtäältä ja kehittyneisyys toisaalta vaikut-tavat tietynlaisten arvojen kokemiskyvyn herkkyyteen ja erilaatuisten arvojen kokemiskyvyn runsauteen. Lohdullista on, että samalla tavalla kuin voimme kehittää persoonallisuuttamme koko elämämme ajan, voimme myös kehittää arvojen kokemiskykyämme, arvotajuntaamme.