Arkistoteorian positivistinen diskurssi

2.3.3.1 Paradigmat

Professionaalisessa kirjallisuudessa, jonka luentaan kansainvälisen arkistoteorian konstruktioni perustuu, tarkastellaan arkistoteoreettisen diskurssin muutosta para-digman muutoksina. Kanadalaisen Heather MacNeilin (1994, 7) mukaan käsitettä paradigma on käytetty ”kansanomaisessa” merkityksessä viittaamaan siihen, että van-hoihin ongelmiin on ryhdytty etsimään uudenlaisia ratkaisuja. Omassa tutkimukses-sani ymmärrän paradigman muutoksen yksinomaan tieteellisenä, teorianmuodostuk-sen tai käsitteellistämiteorianmuodostuk-sen perustana olevan tietoteoreettiteorianmuodostuk-sen orientaation muutok-sena. Positivistinen arkistotiede on asiakirjatiedon hallinnassa Thomas Kuhnin esit-tämän paradigmakäsityksen mukainen yleisesti hyväksytty tietoteoreettinen oppira-kennelma. Arkistoteoriaa on 1800-luvun lopulla rakennettu ja 1900-luvun kuluessa edelleen kehitetty tämän ”normaalitieteen” ehdoilla. (Cook 1997a; Thomasssen 1999b; Kaplan 2002, 210; Trace 2002, 139.) Paradigman muutos on oman tulkintani mukaan tapahtunut asiakirjatiedon hallinnassa vasta sosiaaliseen konstruktionismiin nojaavan arkistoteorian postmodernin diskurssin myötä vuosituhannen vaihteessa.

Tutkimuksessani en käytä asiakirjatiedon hallinnan professionaalisen diskurssin muutoksesta termiä paradigma, vaan puhun erilaisiin paradigmoihin sitoutuvista dis-kursseista.

Arkistoteorian positivistinen diskurssi sitoutuu luonnontieteellisen tieteen ihan-teen mukaisen tieteellisen historiankirjoituksen syntyyn 1800-luvun puolimaissa. Po-sitivistisessa diskurssissa arkistoja aineistokokonaisuuksina on tarkasteltu

ensisijai-51

sesti hallinnollisjuridisina entiteetteinä, yhdenmukaisesti niitä hyödyntäneen historia-tieteen keskeisten tutkimusintressien kanssa. Tietoteoreettisen orientaationsa mukai-sesti arkistoteorian positivistinen diskurssi hyödyntää luonnontieteellisiä metaforia ja sen keskeisiä käsitteitä ovat objektiivisuus ja autenttisuus. (Kaplan 2002, 215; Eastwood 2010, 5; Blouin& Rosenberg 2011, 24.) Positivistista orientaatiota representoi myös näkemys arkistoteoreettisten perusperiaatteiden universaalisuudesta ja muuttumatto-muudesta (Schwartz & Cook 2002b, 175).

Arkistoteorian positivistisessa diskurssissa arkistot käsitteellisestään organismeiksi, jotka syntyvät ”luonnostaan” institutionaalisten toimijoiden proseduraalisen toimin-nan tuloksena. Metaforalla arkistoista luonnostaan syntyvinä organismeina represen-toidaan ajatusmallia, jonka mukaan asiakirjat laaditaan ilman tietoista ajatusta niiden mahdollisesta myöhemmästä käytöstä. Arkistoon kuuluvilla asiakirjoilla on myös elinkaari. Elinkaari alkaa asiakirjojen laatimisesta hallintoyksiköiden toimesta ja päät-tyy, kun asiakirjat siirretään arkistokokonaisuutena pysyvästä säilyttämisestä vastaa-vaan arkistoinstituutioon. Tulkitsijasta riippuen arkistoinstituutio on joko asiakirjo-jen hautausmaa tai takaa niille iankaikkisen elämän. (Dingwall 2010, 140; 143.) Kum-massakin tapauksessa arkisto elinkaarensa tässä vaiheessa on ”kuollut” organismi (Muller & al. 1968, 19; 38). Tästä näkökulmasta vanhojen arkistojen retrospektiivistä järjestämistä arkistoinstituutioissa verrattiin paleontologin työhön esihistoriallisen eläimen konstruoinnissa jäljelle jääneiden luiden pohjalta (Muller & al. 1968, 69; 71).

Syntytapansa johdosta arkistot nähdään arkistoteorian positivistisessa diskurssissa autenttisena ja puolueettomana todistusaineistona niistä asioista, jotka kuuluvat ne tuottaneen hallintoyksikön toiminnan piiriin. Arkistoprofession tehtävänä on var-jella tätä arkistoaineistojen ominaisluonnetta ja profession tärkein eettinen arvo on vastuu aineistolle. Aineistojen käyttäjien tarpeet ovat alisteisia tälle primaaritehtävälle eivätkä ne saa näytellä mitään roolia sen hoitamisessa. Professionaalisen toiminnan keskeiset tunnusmerkit ovat objektiivisuus ja puolueettomuus suhteessa aineiston käyttötarpeisiin. Suhteessa laajempaan yhteiskuntaan tällainen professionaalinen identiteetti merkitsee asettumista profession hallussa oleviin asiakirjoihin liittyvien ajankohtaisten intressien ja diskurssien ulkopuolelle tai jopa yläpuolelle.

52 2.3.3.2 Diskurssit

Arkistoteorian positivistisen diskurssin historiallisen kehityksen konstruoin fou-cault’laisen diskurssitradition mukaisesti erilaiset ajattelun, sanomisen ja toiminnan muodot mahdollistaneina ja mahdollistavina professionaalisina diskursseina. Tarve uusiin toimintakäytäntöihin on noussut toimintaympäristön muutoksesta ja johtanut uudenlaisiin ajattelun ja sanomisen muotoihin: uusiin ensiteetteihin, luokitteluihin, metaforiin ja ajattelumalleihin. Tekstikorpuksessa, jonka luentaan kansainvälisen ar-kistoteorian konstruktioni perustuu, tarkastellaan sekä arkistoprofession toimin-taympäristön muutosta ja sen edellyttämiä uusia toimintakäytäntöjä että näiden vai-kutuksia ajattelun ja sanomisen mahdollisuuksiin. Tekstikorpuksessa käytetään myös käsitettä diskurssi. Yleisimmin puhutaan arkistodiskurssista (archival discourse). Ai-nakin Cook (1997a) käyttää kerran myös ilmaisua professional discourse. Muissa teks-teissä puhutaan erilaisin attribuutein ”profession diskurssista”. Professionaalista dis-kurssia ei tekstikorpuksessa kuitenkaan käytetä tutkimukseni tapaan soveltavan kie-litieteen tutkimuskäsitteenä. Profession diskurssia ei myöskään tarkastella tekteissä diskurssianalyyttisesta vaan historiantutkimuksen metodologisesta näkökulmasta.

Tunnistan arkistoteorian positivistisen diskurssin kontekstissa kaksi professionaa-lista diskurssia. Aikaisemman olen nimennyt klassiseksi arkistonhoitodiskurssiksi ja myöhemmän moderniksi asiakirjahallintodiskurssiksi. Foucault’n tutkimuksissaan osoittamalla tavalla diskurssien muotoutuminen on kytkeytynyt käytännön toimin-nan ajalliseen ja paikalliseen tilanteeseen. Klassinen arkistodiskurssi tuotettiin Euroo-passa ja moderni asiakirjahallintodiskurssi Pohjois-Amerikassa. Klassinen arkistodis-kurssi kytkeytyi ”modernin” arkistoteorian syntyyn 1800-luvun lopulla (Blouin & Ro-senberg 2011, 26; Ridener 2009, 26; Thomassen 1999b). Moderni asiakirjahallintodis-kurssi kytkeytyi maailmansotia seuranneisiin yhteiskunnallisiin muutoksiin ja tietotek-nologian kehitykseen. Nämä tekijät johtivat ensin analogisten asiakirjamäärien jatku-vaan kasvuun ja lopulta yhteiskunnan koko teknologiaperustan muutokseen. (Ding-wall 2010, 139-140; Eastwood 2010, 11-12.)

Klassisen arkistodiskurssin auktorisoimia toimintakäytäntöjä ohjaavien käsitysten ja olettamuksien reflektointia kutsutaan kansainvälisessä kirjallisuudessa usein para-digman muutokseksi (esim. Thomassen 1999b; Cook 2007, 410). Oman tutkimuk-seni käsittein kyse oli klassisen arkistonhoitodiskurssin haastaneen uuden

professio-53

naalisen diskurssin rakentamisesta. Jaan modernin asiakirjahallintodiskurssin muu-toksen kahteen vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa objektivoinnin kohteena olivat analogiset asiakirjat ja toisessa vaiheessa digitaalisen asiakirjatiedon hallinta.

Klassinen arkistodiskurssi rajasi profession toiminta-alaksi arkistoinstituutiot ja nii-hin jo siirretyt muodostuneet arkistokokonaisuudet. Tämä on peruste, jolla olen ni-mennyt diskurssin ”arkistodiskurssiksi”. Cook (2007, 414) käyttää tällä perusteella termiä kustodiaalinen. Custodial-käsitteellä viitataan kansainvälisessä arkistoteoreet-tisessa diskurssissa arkistoinstituution fyysisten rajojen sisäpuolelle rajautuvaan am-matilliseen näkökulmaan. Kustodiaalisuudestaan johtuen klassinen arkistodiskurssi rajaa arkistoprofession roolin suhteessa aineistoon passiiviseksi säilyttäjäksi.

(Schwartz & Cook 2002a, 5; Trace 2002, 139; Cook 2007, 419; Ridener 2009, 130.) Keskeinen objektivoinnin kohde tässä teoreettisessa diskurssissa on arkisto, joka konstruoidaan autenttiseksi ja puolueettomaksi, todistusvoimaiseksi asiakirjakoko-naisuudeksi. Klassinen arkistodiskurssi toi arkistoteoriaan uutena entiteettinä prove-nienssin käsitteen. Teoreettisena periaatteena provenienssi kytkeytyi arkistoaineiston luonteen varjelemiseen. Toimintakäytäntönä se ohjasi arkistoaineiston retrospektii-vistä hallintaa (Horsman 2002; Cook 1997a, 44-45).

Moderni asiakirjahallintodiskurssi laajensi profession näkökulman ja toiminta-alan myös arkistot tuottaviin organisaatioihin. Tämä oli edellytys sille, että professio ky-keni hallitsemaan ensin asiakirjamäärien kasvua ja myöhemmin digitaalisia asiakirja-järjestelmiä. Muutos edellytti professiolta aktiivisen toimijan roolia suhteessa asiakir-jatiedon hallintaan arkistonmuodostajaviranomaisissa (Cook 1997a, 46; Ridener 2009, 130; Trace 2002, 138). Näillä perusteilla olen nimennyt tämän diskurssin ”asia-kirjahallintodiskurssiksi”. Cook (2007, 414) käyttää samalla perusteella ilmaisua post-kustodiaalinen. Modernissa asiakirjahallintodiskurssissa keskeinen objektivoinnin kohde oli asiakirja. Asiakirja-entiteetin määrittelyllä rajattiin asiakirjatiedon hallinnan alaa arkistonmuodostajaviranomaisissa (Trace 2002, 139). Klassinen arkistodiskurssi tarkasteli asiakirjoja suhteessa arkistoon. Modernissa asiakirjahallintodiskurssissa nousi tärkeämmäksi toiminta, jota asiakirjoilla dokumentoidaan ja jossa niitä käytetään (Cook 1997a, 45; Cook 2007, 402-403). Moderni asiakirjahallintodiskurssi vakiinnutti arkistoteoriaan lopullisesti arvonmäärityksen käsitteen. Uutena arkistoteoreettisena en-titeettinä se tuotti arkistoa organismina täydentävän metaforan asiakirjan elinkaaresta (esim. Dollar 1993, 39).

Analogisen asiakirjatiedon hallinnassa arkistoteoreettiset käsitteet tulivat määritel-lyiksi toimintakäytäntöinä. Tietoteknologian kehitys muutti arkistoaineistoja ja sen

54

seurauksena niiden hallinnan käytäntöjä. Tämä johti yksiulotteisiksi ymmärrettyjen käsitteiden relevanssin kyseenalaistamiseen muuttuneessa toimintaympäristössä (esim. Huskamp Peterson 1984, Schwartz & Cook 2002a, 6). Modernin asiakirjahal-lintodiskurssin toinen, digitaalisten asiakirjojen hallintaan orientoitunut vaihe teki eron teoreettisten käsitteiden ja toimintakäytäntöjen välille (esim. Cook 2007, 402-403). Asiakirja, arkisto ja provenienssi uudelleen määriteltiin loogisina entiteetteinä, mikä nosti kontekstin eksplisiittiseksi entiteetiksi aineiston rinnalle. Elinkaari, joka oli alkuaan representoitu lineaarisesti toisiaan seuraavina vaiheina, mallinnettiin uudel-leen aikaan ja paikkaan sitoutumattomasti jatkumona (esim. McKemmish 2001; Ze-lenyj 1999). Arkistoteoreettisten entiteettien määrittely loogisena mahdollisti niiden välille monesta moneen -suhteet (Cook 1997a, 48; Ridener 2009, 120). Tämä oli edel-lytys digitaalisen asiakirjatiedon hallinnan toimintakäytäntöjen rakentamiselle (Cook 1997a, 45).

Yhteiskuntatieteilijä Jonathan Potter (1996, 87) toteaa, että diskurssien tuottaessa uusia entiteettejä, ne myös tuottavat uusia positioita, joista puhua. Tieteelliseen his-toriankirjoitukseen kiinnittyvä klassinen arkistodiskurssi tarjosi ammattilaiselle suh-teessa aineistoon passiivisen vastaanottajan ja välittäjän roolin sekä identiteetin. Sen rinnalle 1900-luvun teknologisten ja yhteiskunnallisten muutosten seurauksena nous-sut moderni asiakirjahallintodiskurssi tarjosi professiolle yhteiskunnallisessa suh-teessa edelleen puolueettoman ja objektiivisen, mutta suhsuh-teessa aineistoon aktiivisen

”arkiston muodostajan” roolin ja identiteetin. Molemmat arkistoteoreettiset diskurs-sit ovat tuottaneet asiakirjatiedon hallinnan professionaaliseen diskurssiin uusia enti-teettejä: käsitteitä, lausumia ja metaforia ja/tai jo aikaisemmin professionaaliseen dis-kurssiin kuuluneiden entiteettien tai niiden välisten suhteiden uudenlaisia tulkintoja.

Tämä entiteettien ymmärtämisen kehitys; niiden välisten suhteiden uudenlainen ym-märtäminen; sekä uudet tarpeelliseksi katsotut entiteetit ovat tunnusmerkkejä, joiden perusteella olen tunnistanut tekstikorpuksesta erilaisia professionaalisia diskursseja.

55