a.
Kuvio 3. Argumentaatioulottuvuus: Soveltuvuus Sovitteluideaaleissa
väkivalta konfliktina
Sovittelutodellisuudessa väkivalta vallankäyttönä
Yksilöllinen soveltuvuusarviointi
Sovitteluun ohjautumisen riskit ja jälkiseurannan puute
Kuvio 3. Argumentaatioulottuvuus: Soveltuvuus
c. Uhrin aseman ja toimijuuden argumentointi
Uhrin aseman ja toimijuuden argumentaatioulottuvuudessa keskustelun keskiössä oli menettelyn hyödyllisyys uhrin kannalta. Tällöin argumentoitiin toisaalta uhrin oikeudesta sovittelumenettelyyn ja toisaalta vastuusta suojella uhria menettelyltä.
Keskeisiä kysymyksiä olivat uhrin toimijuutta koskevat vaateet.
Keskustelussa etenkin menettelyn puolustajien argumentoinnissa käytettiin uhriin kohdistuvien odotusten tai vaateiden ilmaisuja, kuten ovatko uhrit valmiita kohtaamaan epäillyn tekijän sovittelussa, tai ovatko he kykeneviä osallistumaan so-vitteluun. Tällöin uhrin kyky toimia asiassaan ikään kuin määrittää keskeisesti sen, täyttääkö tapaus soveltuvuuskriteerit. Keskustelussa uhri määrittyi joksikin etäälle jääväksi yksilön ideaalikonstruktioksi.
Amnestyn edustaja asettui heti ensimmäisessä puheenvuorossaan selkeästi uhrin oikeuksien puolustajaksi. Hän totesi, että haastatteluihin tulee suhtautua vakavas-ti, sillä ne sisältävät arvokasta ja tärkeää tietoa. Amnestyn edustaja rinnasti uhrin kokemusten ohittamisen uhrin toistuvaan uhriuttamiseen sovittelujärjestelmää edustavien keskustelun asiantuntijoiden taholta.
Tämä kiistely muistuttaa sitä tilannetta, jossa väkivallan uhri usein on. Hänet margina-lisoidaan, hänen motiivinsa ja hänen kertomuksensa todenperäisyys kyseenalaistetaan, usein häneltä evätään mahdollisuus saada oikeutta ja keinot hänen turvaamisekseen ja tukemisekseen ovat riittämättömiä, joten en halua, että teemme sitä samaa täällä. Näitä haastatteluja tulee kunnioittaa tärkeinä ja arvokkaina tiedonlähteinä, eikä arvioida sitä, kuinka ne edustavat yleensä sovittelutoimistoissa soviteltavia tapauksia. Niihin tulee suhtautua vakavasti eikä jatkuvasti kyseenalaistaa niiden arvoa. (Amnestyn edustaja/K) Amnestyn edustaja esitti moraalisen argumentin koskien uhrin oikeuksia ja sovittelumenettelyn avoimuutta. Moraalisia argumentteja esitetään, kun perustel-laan tarvetta muuttaa vallitsevia oloja. Tällöin ajatelperustel-laan, että todellisuus muuttuu haluttuun suuntaan, kun toimitaan tietyllä tavalla. (Kakkuri-Knuuttila 1998, 226.) Sekä Amnestyn edustajan että Sovittelumenettelyn kehittäjä 2:n argumenteissa väkivallan uhrin vapaus ja itsemääräämisoikeus sekä sovittelumenettelyn oikeu-denmukaisuus olivat keskeisiä eettisiä arvoja. Kuitenkin edellisten tahojen näke-mykset erosivat toisistaan perusteiltaan siten, että Sovittelumenettelyn kehittäjä 2: n käsityksen mukaan uhri on useimmiten rationaalinen toimija, jonka päätök-sentekoon väkivallan traumatisoiva vaikutus ei yllä. Amnestyn edustajan mukaan taas koettu väkivalta vaikuttaa yleensä väistämättä uhrin päätöksentekokykyyn ja toimijuuteen.
Ulkopuoliset eivät usein näe väkivallan uhrien kuvaamia tekijän narsistisia luonteen-piirteitä, sitä kuinka he dominoivat ensin väkivallan avulla ja myöhemmin sovitte-luprosessia. Parisuhdeväkivalta on luonteeltaan jaksottaista ja sen olennainen osa on anteeksianto, jonka suhteen on oltava erityisen varovainen sovittelussa, jotta virallisen järjestelmän piirissä ei ikään kuin sallita tämän jatkumista. Kun uhrin autonomiaa ja itsemääräämisoikeutta on rajoitettu ja se annetaan sovittelussa hetkeksi takaisin, niin uhri haluaa olla osa prosessia, vaikka se ei tarkoita väkivallan loppumista. (Amnestyn edustaja/K)
Haluan kommentoida Amnestyn edustajalle uhrin oikeuksia. Sanoit, että meidän tulee myös kunnioittaa uhrin mielipidettä. Uhrilla täytyy olla myös oikeus osallistua sovitteluun, jos hän haluaa ja kykenee siihen ja on sitä mieltä, että se hyödyttää häntä.
(Sovittelumenettelyn kehittäjä 2/P)
Sovittelumenettely luo puitteet uhrin kuulemiselle, mutta toistaa samalla pari-suhdeväkivallalle ominaista dynamiikkaa. Sovittelumenettelyssä väkivallan uhrin tahtoa ja itsemääräämisoikeutta käytetään kyseenalaisella tavalla. Niitä hyödynne-tään vapaaehtoisuuteen ja anteeksiantoon perustuvassa prosessuaalisessa menet-telyssä, joka ei kuitenkaan tarkoita uhrin oikeuksien toteutumista; toimijuuden palauttamista, saati takaa väkivallan loppumista.
Amnestyn edustaja yritti toistuvasti nostaa sovittelun uhrin asemaa ja oikeuksia koskevia kysymyksiä keskusteluun, mutta uhrin kategoria torjuttiin systemaattises-ti joka kerta kun hän tai Tutkija 1 sitä tarjosivat, eikä aiheesta syntynyt syvempää keskustelua. Seuraavassa puheenvuorossa Amnestyn edustaja perustelei näkemystä, jonka mukaan uhrin toimijuuden korostaminen sovittelutilanteessa ei edesauta traumatisoituneen uhrin tilannetta väkivallasta irrottautumisessa, vaan voi päinvas-toin sitoa uhria ja edelleen heikentää hänen asemaansa ja oikeuksiaan.
Sanoisin, että meidän tulee kysyä uhrilta itseltään, mutta suhtaudun asiaan varauk-sella, koska ihmisoikeuksien näkökulmasta tällä näkemyksellä on erittäin negatiivisia vaikutuksia. Vakavasti traumatisoituneen henkilön kyky tehdä päätöksiä ja suhtautua tilanteeseen rationaalisesti on erityisesti parisuhdeväkivallan uhreilla rajoittunut.
Traumatisoituneen henkilön harteille ei saisi asettaa ylimääräistä taakkaa, sillä hän joutuu tilanteessa asemaan, jossa hän saa takaisin toimijuuttaan, jota on aiemmin ra-joitettu. Se voi johtaa toistuvaan uhriutumiseen ja tilanteeseen, joka on uhrin kannalta epäedullinen. Vapaan tahdon pykälä poistettiin rikoslaista juuri tästä syystä. (Amnestyn edustaja/K)
Amnestyn edustaja kyseenalaisti näkökohdan sovittelun muodollisen tasavertai-suuden toteutumisesta uhrin ja tekijän välillä käytännön menettelyssä. Mahdollisista eriarvoisuutta tuottavista ja uhriutumista syventävistä sovittelukäytännöistä, niiden ongelmista, ei kuitenkaan syntynyt keskustelua. Päinvastoin, keskusteluasemat puo-lustajien ja kritisoijien välillä jyrkkenivät entisestään. Perelmanin (1996) mukaan juuri arvoilla on universaali hyväksyntä vain sikäli kuin niitä ei määritellä. Kun niitä täsmennetään tiettyyn tilanteeseen tai konkreettiseen toimintaan, syntyy erimieli-syyttä ja ryhmien vastakkainasettelua. (Perelmann 1996, 34.)
Sovittelumenettelyn kehittäjä 2 vetosi uhrin oikeuteen osallistua sovittelume-nettelyyn moraaliargumentaatiolle ominaisella tavalla. Oikeudet antavat ihmisille yhteiskunnallista toimintatilaa ja mahdollisuuden toteuttaa omia pyrkimyksiä ja päämääriä ja niitä perustellaan lähinnä viittaamalla ihmisarvoon ja tasapuolisuu-teen (Kakkuri-Knuuttila 1998, 220). Boltanskin ja Thévenot’n mukaan ainoastaan oikeuttaminen on tapa, jonka kautta ihmiset ratkovat ristiriitojaan turvautumatta väkivaltaan (Boltanski & Thévenot 1991, 343-346).
Amnestyn edustajan mukaan uhrin toimijuuden merkitys kyseenalaistuu so-vittelussa. Ongelma on siinä, että uhrin vapaaehtoisuutta hyödynnetään sovitte-luprosessissa tavalla, joka ei lopeta väkivaltaa. Sekä Sovittelumenettelyn kehittäjä 2 että Amnestyn edustaja toivat esiin uhrin vapaan tahdon asiassaan. Kannanotot erosivat toisistaan siten, että Sovittelumenettelyn kehittäjä 2:n puheessa korostui uhrin itsemääräämisoikeus sovitteluun. Amnestyn edustajan puheessa alleviivattiin järjestelmän velvollisuutta suojella uhria ja hänen toimijuutaan läpi koko rikosoike-usprosessin. Kärjistäen voisi sanoa, että Sovittelumenettelyn kehittäjä 2:n mukaan
uhrilla on oikeus sovitteluun ja Amnestyn edustajan mukaan uhrilla on oikeus väki-vallattoman elämään.
Nikolas Rosen (1999) hallinnan analytiikan kautta voidaan lähestyä sovittelun puolestapuhujien mentaliteettia, joka painottaa sovittelua uhrin oikeutena. Rosen eräänä hallinnan muodon mekanismina painottuvat sekä hallinnan kohteiden au-tonomian kunnioittaminen että kohteiden käyttäytymisen muovaaminen. Vallan-käytön kohteiden yhteistyöllä oman käyttäytymisensä hallinnassa voidaan kytkeä poliittisia rationaalisuuksia ja problematisoitujen elämänalueiden hallintapyrki-myksiä poliittisten auktoriteettien tavoitteiden, asiantuntijuuksien sekä koteihin paikantuvien yksilöiden tavoitteiden välillä. (Rose 1999, 47-51.)
Kyseenalaista on se, että sovittelumenettelyssä anteeksiantaminen ja -saaminen ovat prosessiin sisäänrakennettuja vuorovaikutteisia toimintoja samaan tapaan kuin parisuhdeväkivallan syklisessä dynamiikassa. Parisuhdeväkivalta on monimuotoinen ja ristiriitainen ilmiö, johon kohdistuvat asenteet vaikuttavat yhteiskunnan kaikilla tasoilla yksittäisestä ihmisestä yhteiskunnan rakenteisiin saakka.
Väkivallan uhreihin ja tekijöiden vastuuseen kohdistuu Suomessa kova asenneilmapiiri.
Esimerkkinä EU-komission kysely, jonka mukaan suomalaiset, muihin eurooppalaisiin verrattuna, suhtautuivat lähisuhdeväkivaltaan siten että siitä ei tulisi rangaista. Myös Lapin yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan, jossa oli 1400 haastattelua, vastaajista seitsemänkymmenen prosentin mukaan raiskaajan vastuu teostaan lievenee, mikäli osa-puolet ovat olleet intiimissä suhteessa ennen raiskausta. Tällaiset asenteet vaikuttavat julkiseen keskusteluun, sovittelijoihin, tutkijoihin ja myös uhreihin. Kun puhutaan näistä viidestä haastattelusta, niin on muistettava, että tämä koskee laajempaa kysymys-tä uhrin oikeuksista, jotka meidän tulee turvata kaikissa menettelyissä. Siksi Amnesty on sanonut monissa maissa, että sovittelumenettelyä ja rikosoikeusjärjestelmää ei tule kytkeä yhteen kuten Suomessa. (Amnestyn edustaja/ K)
Amnestyn edustaja otti voimakkaasti kantaa väkivallan osapuolten vastuulli-suuskysymyksiin. Hän käytti tutkimusta esimerkkinä osoittamaan, miten tekijän vastuusta osa osoitetaan uhrille. Vastuu siirtyy, kun sen motiiviksi tuotetaan uhrin
”vääränlainen” käytös (Nikunen 2001, 43). Tämän kulttuurisen järkeilyn mukaan uhrin ei olisi pitänyt alkaa intiimiin suhteeseen raiskaajan kanssa. Kulttuurinen järkeily vaikuttaa yleiseen asenneilmapiiriin ja sitä kautta myös kaikkiin sovittelun osapuoliin, ei vähiten uhriin itseensä. Uhriin kohdistuva ”taakka” kokemastaan väkivallasta on tällöin moninkertainen ja monitahoinen asia. Amnestyn edustajan kannanoton mukaan sovittelua ei tule harjoittaa, kun sovitteluprosessi kytkeytyy osaksi rikosoikeutta, kuten Suomessa nykyisin. Kyse on aineistoa laajemmasta uhrien prosessuaalisten oikeuksien suojelua koskevasta kysymyksestä, jonka myötä myös parisuhdeväkivallan uhrin kuuleminen rikosoikeusprosessissa tulee tapahtua muissa yhteyksissä kuin sovittelumenettelyssä. Amnestyn edustaja antoi
esimerkkejä35 uhriin kohdistuvista kovista asenteista ja toi samalla esiin, että uhrin asema ja oikeudet ovat huonolla tolalla niin rikosoikeusjärjestelmässä kuin koko nyky-yhteiskunnassa.
Kuvio 4. Argumentaatioulottuvuus: Uhrin asema ja toimijuus