Kirjoitettu aineisto oli valmiiksi tekstimuodossa. Aluksi siirsin tekstit ryhmän keskuste-lufoorumilta omalle tietokoneelleni. Tekstien haku oli suhteellisen hidasta puuhaa, kos-ka viestit sijaitsevat keskusteluissa siellä täällä ripotettuna. Osa äideistä kirjoitti äiti-ryhmän ohella muillekin päihdelinkin palstoille, mutta poimin teksteistä vain äitiryh-mään kirjoitetut tekstit. Kopioin kunkin äidin viestit omaan tiedostoonsa aikajärjestyk-sessä. Säilytin äidin nimimerkit, viestien ajankohdat ja keskusteluketjun nimen. Nume-roin rivit, että voisin paikantaa lauseet aina alkuperäiseen lähteeseen.
Ensimmäisessä vaiheessa luin aineistoa useaan kertaan kokonaisuudessaan. Aineisto sisälsi valtavasti erilaista ainesta, mutta valittu tutkimustehtävä alakysymyksineen toimi ohjenuorana havaintojen tekemiselle. Keskityin lukiessani havainnoimaan, millaisia ilmauksia tai kertomisen tapoja äidit käyttivät keskustellessaan alkoholinkäytön vähen-tämisestä tai lopettamisesta.
Vähitellen aineistosta alkoi erottua tiettyjä näkökulmia. Käytin värikyniä alleviivatakse-ni ilmauksia, jotka toistuivat usein tai vaikuttivat muuten merkittäviltä muutoksen kan-nalta. Erottelin aineistosta muutoksen tekemisestä tai pohtimista sivuavat viestit ja siir-sin viestit sellaisenaan toiseen asiakirjaan, joten sain aineistosta helpommin käsiteltä-vän. Siirtämisen yhteydessä koodasin äitien nimimerkit kirjaimilla, joten nimimerkit jäivät pois. Säilytin tekstissä nimikoodin ja rivinumeron, josta lause alkaa. Tulostin nä-mä muutokseen liittyvät kirjoitukset.
Muutosta pohdiskelevia kirjoituksia sisältävän aineiston laajuus oli 27 sivua. Analyysi-prosessin toisessa vaiheessa jatkoin lukemista havainnoiden, millaiset asiat korostuivat muutokseen liittyvissä kirjoituksissa. Diskurssianalyysissä puhutaan diskurssien raken-tamisesta, jolla tarkoitetaan etenemistä osista kokonaisuuksiin ensisijassa yhtäläisyyksiä hahmottamalla (Jokinen & Juhila 1991, 36). Aineistosta alkoi hahmottua yhtäläisyyksiä, jotka ilmaisivat muutoksen tekemiseen liittyviä pelkoja, kannustimia, muutoksen vastai-sia kirjoitukvastai-sia ja kuvaukvastai-sia muutoksen prosessista taisteluna. Jaottelin tekstejä edelleen erottelemalla nämä repertuaarit erikseen ja nimeämällä ne ”pelkäävä äiti”, ”taisteleva äiti” ja ”voimaantuva äiti” -repertuaareiksi. Diskursseihin käsiksi pääseminen edellyttää, että viestien analysoinnissa huomioidaan konteksti, jossa ne on tuotettu. ”Yhtäläisyyk-sillä ei viitata ensisilmäyksellä samanlaiselta näyttäviin asioihin, esim. samanlaisiin sanallisiin artikulaatioihin, vaan samansisältöisenä toistuviin asioiden jäsennystapoihin, merkityssuhteisiin”. (Jokinen & Juhila 1991, 36.)
Tämän aineiston järjestelyn ja alustavan katsauksen jälkeen siirryin kolmanteen vaihee-seen, varsinaiseen analyysin tekemiseen. Tässä vaiheessa otin käsittelyyn löytämäni pelkojen, taistelun ja voimaantumisen repertuaarit. Samalla muodostuivat tutkimusra-portin luvut. Näin pystyin jatkamaan analyysia repertuaarien sisällä. Diskursseja ja re-pertuaareja pidetään lähes rinnakkaisina termeinä. Molempia tuotetaan, uusinnetaan ja muunnetaan erilaisissa sosiaalisissa käytännöissä. Repertuaarin käsite liitetään yleensä
analyyttiseen diskurssianalyysiin, joka mielletään tiukan aineistolähtöiseksi. (Jokinen &
Juhila 1999, 86–87.)
Ihmisten ajatellaan muotoilevan samastakin ilmiöstä kertoessaan monenlaisia versioita eri repertuaareihin tukeutuen. Ilmaisujen vaihtelevuuden ei kuitenkaan katsota johtuvan yksittäisten ihmisten epäjohdonmukaisuudesta, vaan oletetaan erojen puheen sisällössä heijastavan eroja eri repertuaarien välillä. Eri repertuaarin sisällä puhe sen sijaan on jokseenkin johdonmukaista. (Suoninen 1992, 21.) Tässä tutkimuksessa pyrin selvittä-mään, millaisiin eri repertuaareihin nojautuen muutoksen tekemistä voidaan ryhmässä perustella ja tehdä merkitykselliseksi (Vrt. Alasuutari 1999, 123; Jokinen & Juhila 1999, 85–95).
Tekstejä lukiessa kiinnitetään huomiota esimerkiksi siihen minkälaisia merkityksiä ker-tojat kirjoituksissaan tuottavat, miten käytetty sanasto luokittelee ja jäsentää kertojan maailmaa. Aineistosta avautuu myös selkeitä ristiriitaisuuksia, kun muutosta halutaan mutta toisaalta halutaan jatkaa nykyistä toimintaa. Viesteissä käytettyihin kielikuviin, metaforiin ja ääri-ilmaisuihin voi kiinnittää huomiota. (Jokinen 1999b, 132–150.) Aineistoa lukiessa havainnoidaan erilaisia tapoja kertoa itsestä: miten näkyy kirjoittajan oman läsnäolon asteet, miten käsitys omasta itsestä toimijana ja ulkopuolisena sivusta-katsojana tuotetaan ja miten näiden esiintyminen muuttuu ryhmän edetessä. Lisäksi voi huomioida kuka tai mikä asetetaan subjektiksi, aktiiviseksi toimijaksi. Merkityksellistä on myös se, mitkä asiat sanotaan suoraan ja millaiset asiat näyttäytyvät implisiittisinä, sisäänrakennettuina lauseissa. Huomiota voi kiinnittää siihen, miten mielipiteitä perus-tellaan. Myös tilannekontekstin vaikutus on merkittävä. Kirjoituksissa sitä tuodaan osit-tain esille ja tutkija voi esittää myös omia havaintojaan esimerkiksi vuorovaikutuksen ominaisuuksista ja sosiaalisista suhteista. Sosiaaliset käytännöt ja ryhmän kulttuuri muovaavat puhetapoja ja analyysissa pyritään huomioimaan, miten puhetavat muokkaa-vat kulttuuria yhteisöissä. (Jokinen 1999b, 132–150.)
Jokisen ja Juhilan (1993) mukaan puhetapojen itsestäänselvyydet saatetaan helposti analysointivaiheessa ohittaa, joten niiden erottelussa kannattaa muistaa kaksi sääntöä.
Ensiksi, mitä useammin ja mitä useammassa yhteydessä tietyn diskurssin tunnusmerkit toistuvat, sen vahvemmasta diskurssista saattaa olla kysymys. Toiseksi, mitä itsestään selvempänä ja vaihtoehdottomampana jokin diskurssi esiintyy, sitä vahvempi se on, vaikka se ei lukumääräisesti aineistoa dominoisikaan. (Mt. 1993, 81.) Tällaiseksi
puhe-tavaksi voisin määritellä aineistossa ilmenevän kertomisen muutoksesta ”taisteluna” ja toisaalta toiveen muutoksen helppoudesta, jotka toistuivat kirjoituksissa huomattavan selkeinä ja toistuvina. Ehkä vaikeinta oli löytää teksteistä yhteisesti jaetut kertomistavat ja itsestäänselvyydet. Tätä hankaloitti Matti Kortteisen (1992) kuvaama ”seurustelu tut-kittavien kanssa”. Päihdeongelma oli tuttua sekä työni että ohjaamieni äitiryhmien kaut-ta, joten esiymmärryksen sivuuttaminen ja tutkijan näkökulmaan siirtyminen oli toisi-naan työlästä.
Diskurssianalyysissä puhutaan myös vastapuheesta. Äitiryhmän tavoite oli keskustella päihteidenkäytön lopettamisesta tai vähentämisestä. Ryhmän keskusteluissa ilmeni myös tämän ajatuksen vastustamista. Kirsi Juhila määrittelee vastapuheen leimattua kulttuurista identiteettiä kommentoivaksi ja vastustavaksi puheeksi, jonka tarkoituksena on esittää tämän identiteetin erilaisuus suhteessa kulttuurisessa yleisesti vallitsevaan kategorisoinnin tapaan. Vastapuhe on yleensä sanallista, mutta myös ei-kielellinen toi-minta voi olla vastapuhetta. Kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa ei-kielellistä vastustus-ta ilmaisvastustus-taan esimerkiksi tietynlaisilla ilmeillä ja eleillä. Verkkokirjoittelussa vastustusvastustus-ta voi ilmaista esimerkiksi vaikenemalla ja vetäytymällä pois ryhmän vuorovaikutuksesta.
(Vrt. Juhila 2004, 29.) Pyrin jäljittämään kirjoituksista myös arkaluonteisia ja vaiettuja aiheita. Ilmiön tavoitin erityisesti lapsiin liittyvissä kirjoituksissa. (vrt. Jokinen & Juhila 1993, 90–91.)
Analyysi eteni vaiheittain kohti abstraktimpia käsitteitä. Äitiryhmän vuorovaikutusta kuvailevan luvun ajattelin aluksi jättää pois, mutta otin sen mukaan, koska pidin tärkeä-nä tuoda esiin ryhmän erityisyyttä verkkokeskusteluna. Käytössäni ei ollut koko ryhmän viestittelyä, vaan pelkästään viestittelyt, joihin olin saanut luvan. Ryhmien vuorovaiku-tuksen analysointi jää siis diskursiivisen analyysin osalta puutteelliseksi, mutta olen täydentänyt sitä omilla havainnoillani, joita olen saanut ryhmien ohjaajana.
Eri repertuaareja kuvaamaan valitsin tekstejä, joiden katson edustavan sitä kategoriaa, jota kulloinkin käsitellään. Tekstit olen pääsääntöisesti säilyttänyt alkuperäisenä, mutta joitakin olen lyhentänyt jättääkseni pois ylimääräistä tekstiä. Lauseen keskeltä poistetun tekstin olen merkinnyt seuraavasti: /…/. Äitien nimimerkit jätin pois ja korvasin satun-naisilla kirjaimilla, koska nimimerkkien perusteella heidät voitaisiin ”tunnistaa” ainakin päihdelinkissä. Tunnistettavuuden häivyttämiseksi olen jättänyt pois muut mahdolliset tunnistetiedot tekstissä.