Lääkärille lääkäriys on useimmiten enemmän kuin työ. Lääkärin rooli on merkittävä osa ihmisen elämää ja identiteettiä. Lääketieteen opiskelijallakin on oma identiteetti, johon sisältyy monia rooleja. Kliinistä potilastyötä tekevän lääkärin rooli alkaa kehittyä kliinisen opetuksen myötä opintojen loppuvaiheessa. Jotta potilaat voidaan hoitaa hyvin, on lääkärin oltava hyvinvoiva työssään ja hyvä vuorovaikutustaidoissa, kuten kaikkien muidenkin hoidon osatekijöiden hallinnassa.
Lääketieteen opiskelijoiden jaksamista on syventävissä opinnoissa tutkinut Anna Nummelin, kerrotaan Lääkärilehden verkkojulkaisussa vuodelta 2010. Hän huomasi kirjallisuuskatsauk-sessaan, että psyykkinen oireilu lisääntyy selvästi opintojen aikana. Onkin siis haasteellista kasvaa lääkäriksi, joka pystyy yhdistämään ulkoiset vaatimukset ja omat sisäiset motiivit säilyen hyvinvoivana opiskeluissa ja töissä.
Lääkärilehden pääkirjoituksessa (15.4.2011) päätoimittaja Päivi Hietanen siteeraa Lääketie-teen etiikan edesmennyttä opettajaa Martti Lindqvistiä, joka puhui saamisen ja antamisen yh-tälöstä: ”Lääkäri on työssään muita ihmisiä varten. Hän on potilaiden palveluksessa ammatil-liset rajat säilyttäen. Kun antaa paljon, on myös saatava. Saamme potilailtamme arvostusta ja kiitosta, mikä auttaa jaksamaan, mutta tarvitsemme myös rakkautta, ystävyyttä ja aikaa omalle elämälle. Omat ihmiset, omat harrastukset, ilo ja leikki säilyttävät elämänhalua ja ter-veyttä.”
3.2.1 Koulutukseen hakeutuminen
Yleisen käsityksen mukaan lääketieteen opiskelijat hakeutuvat alalle usein hyvin ja kunnianhimoisin motiivein ja tavoitteena auttaa ihmisiä. Opiskelijalla voi olla jo jonkinlaista käsitystä siitä, millaista lääkärin työ on. Useimmilla on kokemusta lääkärissä käymisestä ja sairastamisesta, ja näillä kokemuksilla on mahdollisesti ollut vaikutusta alalle hakeutumisessa. Opiskelijan omat vanhemmat tai muut lähisukulaiset voivat toimia lääkärin ammatissa, ja heiltä opiskelija on omaksunut jonkinlaisia käsityksiä tulevasta työstä.
Pagnin ym. (2013) saivat selville tutkimuksessaan, että lääketieteen opiskelijoilla oli ainakin seitsemän erilaista motiivia hakeutua lääketieteelliseen koulutukseen. Näitä olivat taloudelliset syyt, ammatillinen profiili ja sen arvostus, sairauden tai kuoleman kokemukset, jonkun ulkopuolisen vaikutus, kiinnostus ihmisten välisiin suhteisiin, älyllinen uteliaisuus ja altruismi. Heidän mukaansa uravalintaan liittyy sisäisiä ja ulkoisia motivoivia tekijöitä.
Sisäisiä ovat mm. altruismi ja toisten auttaminen sekä älyllinen uteliaisuus. Ulkoisia on mm.
sosiaalinen arvovalta, taloudellinen hyöty ja vanhempien vaikutus. Tutkimuksessa ei kuitenkaan havaittu eroa eri vuosikursseilla olevien opiskelijoiden vastauksien perusteella, joten tämän perusteella motiivien ajatellaan pysyvän suhteellisen stabiileina opiskelun aloituksen jälkeen. Tutkimuksessa selvisi myös, että opiskelijat, jotka hakevat lääketieteelliseen sairaus/kuolemakokemuksien motivoimina, ovat suuressa riskissä uupua.
”On ehdotettu, että opiskelijat, jotka ovat vaarassa uupua emotionaalisesti, voitaisiin huomioida ja tunnistaa opiskelemaan sisäänpääsyn yhteydessä.” (Pagnin ym. 2013).
Monilla alan opiskelijoilla voi olla myös kokemusta siitä, että ulkopuoliset ihmiset arvioivat heitä ihmisenä, heidän motiiveitaan ja tulevaa työtä epärealistisesti. Lääkärilehden Valitusvirsi -nimisessä kolumnissa (30.4.2012) vastavalmistunut lääketieteen lisensiaatti Laura Saarinen miettii, että minkä verran pitäisikö jaksaa oikoa väärinkäsityksiä liittyen omaan alaan: ” Aloittaessani tämän alan opiskelut, en ikinä ollut ajatellut minkälaisten en-nakkoluulojen, moralisoinnin ja syyllistämisen kohteeksi ammattikuntamme joutuu. Ensim-mäiset kommentit alkavat, kun kerrot opiskelevasi lääketiedettä. No susta tuleekin kohta ri-kas!”
Hän jatkaa: “Toinen kiukuttava asia on nuoriin lääkäreihin kohdistuva parjaus. Nuori lääkäri on ahne tai laiska, kun uskaltaa toivoa hyvää työpaikkaa, jossa olisi kohtuulliset työolot, mu-kavat työkaverit ja jossa työstään saisi kohtuullisen korvauksen. Mietityttää, että miksi min-kään muun ammattikunnan edustajaa ei arvostella sen vuoksi, että valitsee tai edes yrittää va-lita itselleen hyvän työpaikan.” Lopussa hän toteaa, että mielipidepalstoista ja mediasta näkee, että parantamisen varaa julkisuuskuvassa on, mutta tämä onnistuu parhaiten niin, että jokainen yksilö tekee työnsä niin hyvin kuin osaa ja korjaamalla asiallisesti väärät käsitykset.
Ajatukset lääkärintyöstä opintojen alkuvaiheessa voivat joillakin opiskelijoilla olla idealistisia, mutta terveydenhuollon realiteetit tulevat koulutuksen myötä kaikille vastaan.
Opiskelu yliopistossa eroaa aiemmista koulutuksista mm. itsenäisemmän luonteensa puolesta. Osalla opiskelijoista voi tosin olla jo yliopisto-opintoja taustalla. Lääketieteen koulutuksessa ei ole harvinaisuus, että sisäänpääsy on vaatinut useampia yrityksiä ja siksi sisään päässeillä opiskelijoilla on jo kertynyt osaamista muilta aloilta sekä elämänkokemusta opiskelujen ulkopuolelta.
Tulevasta työstä harvalla on kuitenkaan täysin realistiset käsitykset. Toisaalta opintojen keskeyttämisprosentti on pieni ja opiskelijat ovat kuitenkin tyytyväisiä alavalintaansa, joten sopeutumiskykyäkin löytyy. On epäselvää, millaisen prosessin opiskelija käy läpi sopeuttaakseen omat alalle hakeutumiseen johtaneet motiivit ulkoisiin realiteetteihin opiskelun ja lääkärin työn luonteesta. Muuttuvatko asenteet tämän prosessin aikana, ja onko niillä vaikutusta potilas-lääkärisuhteeseen?
Academic Medicine -lehden toimittaja vastineessaan (2010) pohdiskeli, että todellinen kysymys on, kuinka opiskelijat saadaan säilyttämään idealismi ja empaattinen asenne, mikä heillä yleensä on vielä koulutukseen hakeutuessaan. Ulkoisten resurssien ollessa rajalliset ei kuitenkaan ole välttämätöntä luopua sisäisistä voiman lähteistä, kuten idealismista. Potilaat tarvitsevat toivoa ja myötätuntoa, mutta niin sitä tarvitsevat myös opiskelijat ja lääkärit.
3.2.2 Lääkärin roolit
Lääkäriliiton järjestämässä tulevaisuusverstaassa hahmoteltiin mahdollisia lääkärin rooleja 2030-luvulla. Näitä oli mm. ”tulkki, parantaja, puolestapuhuja/vähäväkisten ääni, kliinikko, tiedonvälittäjä, innovaattori, valmentaja, asiantuntija, tiimityöntekijä, tiedon puolustaja, toimenpiteiden tekijä/käsityöläinen, inhimillisen elämän puolustaja, lähilääkäri, vaikuttavuusasiantuntija, priorisoija, data-analyytikko, teknologian kehittäjä, auttaja, shamaani, vastuunkantaja, tutkija, yrittäjä, yhteiskunnallinen keskustelija ja terveyspolitiikan toimija.” (Lääkäriliitto 2015). Näiden roolien paljouden perusteella on helppo todeta, että lääkärille asetetaan paljon odotuksia, joskin valinnanmahdollisuuksiakin on.
Mavor ym. (2014) oli huomioinut, että ”joidenkin tutkijoiden mielestä ammatillisen identiteetin kehittäminen on yhtä tärkeää kuin taitojen kehittäminen (Goldie 2012, Rees 2010) ja että lääketieteen opiskelijoiden identiteetin ymmärtäminen voisi parantaa opetuskeinoja (Monrouxe 2010). Hän uskoo myös, että ammatti-identiteetillä on vaikutusta opiskelijan hyvinvointiin.