Aineiston analyysiprosessi

Narratiivista tutkimusta voidaan pitää eräänlaisena yläkäsitteenä, joka kattaa hyvin monenlaisen kertomuksiin liittyvän tutkimuksen (esim. Hänninen 1999, 15–16). Sen parissa myös analyysia voidaan tehdä hyvin monella tapaa ja tutkijoiden välillä onkin erimielisyyksiä analyysitapoja koskien (Riessman 2008, 13). Kuten narratiivisuuden esittelyn kohdalla tuli esille, käytetään narratiivisuuden ja narratiivisen tutkimuksen käsitteitä hyvin monenlaisissa merkityksissä ja yhteyksissä, mikä näkyy myös narratiivisten analyysitapojen kirjossa. Seuraavaksi käsittelenkin

nartrariivisuutta nimenomaan analyysimenetelmänä esitellen aluksi erilaisia analyysitapoja, jonka jälkeen kerron oman analyysiprosessini etenemisestä.

Polkinghorne (1995) on erottanut toisistaan narratiivien analyysin ja narratiivisen analyysin.

Narratiivien analyysissa tutkimusaineisto koostuu kertomuksista, joita analysoidaan pyrkien etsimään ja kuvaamaan aineiston läpi esiintyviä teemoja. Näitä yhteisiä teemoja voidaan etsiä kahdella eri tavalla. Tutkija voi johtaa käsitteet aikaisemmista teorioista tai loogisista mahdollisuuksista käsin ja aineistoonsa näitä soveltamalla katsoa, mitkä kyseisistä käsitteistä ja teemoista ovat sieltä löydettävissä. Toisaalta teemat voivat nousta itse aineistosta, jolloin tutkija kehittää käsitteitä aineistostaan käsin eikä niinkään sovella aikaisempia teorioita tutkimusaineistoonsa. Tällöin kategorisoinnit ja käsitteelliset määritelmät ovat tutkijalähtöisiä.

Narratiivien analyysissa paitsi kategorisoidaan aineistossa esiintyviä tapahtumia, myös huomioidaan kategorioiden väliset suhteet. Narratiivien analyysi on tutkimuksessa narratiivista analyysia yleisempää ja sen vahvuutena on yleisen tietämyksen lisääminen kertomuksia ja niiden keräämistä koskien. Se kuitenkin jättää huomiotta jokaisen kertomuksen ainutlaatuiset elementit ja ulottuvuudet. Narrattiivien analyysissa liikutaankin tarinoista yleisiin elementteihin, kun taas narratiivisessa analyysissa suunta on päinvastainen: yleisistä elementeistä tarinoihin. Narratiivisessa analyysissa tutkimusaineistoksi kerätään kuvauksia joistakin tapahtumista ja analyysissa tuotetaan näistä tapahtumista tarinamuotoinen synteesi. Toisin sanoen narratiivisen analyysin tuloksena on tutkijan tuottama tarina. Tämän tarinan avulla tutkija vastaa kysymykseen siitä miksi ja miten tutkimuksen kohteena olevat tapahtumat tapahtuivat. (Emt., 12–20.) Polkinghornen erottelun mukaisesti oma tutkimukseni on luonteeltaan narratiivien analyysia, sillä aineistoni koostuu nimenomaan kertomuksista ja analyysini avulla pyrin löytämään kertomuksille yhteisiä tekijöitä eli koko aineistoni läpäiseviä teemoja. Aineistoni analyysin kautta pyrin sanomaan jotain yleisemminkin vammaisena ikäihmisinä elämisestä (vrt. Eskola & Suoranta 1998, 62).

Lieblich, Tuval-Mashiach & Zilber (1998) ovat jäsentäneet narratiivisen tutkimuksen analyysitapoja kahden eri ulottuvuuden avulla. Nämä narratiivisen materiaalin analysoimisen kaksi ulottuvuutta he ovat nimenneet holistis-kategoriseksi ulottuvuudeksi sekä sisältö-muoto ulottuvuudeksi. Holistis-kategorinen ulottuvuus liittyy tutkimuksen analyysiyksikköön. Holistisessa analyysitavassa henkilön elämäntarinaa tarkastellaan kokonaisuutena ja yksittäisiä tekstinosia tulkitaan aina suhteessa koko kertomukseen. Kategorisessa analyysissa sen sijaan alkuperäinen kertomus pilkotaan osiin ja samaan kategoriaan kuuluvat osat kerätään yhteen eri kertojien kertomuksista.

Kategorinen analyysi on Lieblichin ym. (emt.) mukaan erityisen käyttökelpoinen silloin, kun tutkija on kiinnostunut ongelmasta tai ilmiöstä, joka koskettaa tiettyä ihmisryhmää. Holistinen analyysi taas on paikallaan silloin, kun tutkitaan ihmisiä ja heidän kehittymistään nykyisenkaltaisiksi. Toinen ulottuvuus rakentuu siitä analysoidaanko kertomusten sisältöä vai muotoa eli rakennetta. Näiden kahden ulottuvuuden ääripäiden kautta muodostuu narratiivien analyysin nelikenttä. Näistä neljästä luokasta jokainen avaa erilaisen aineiston lukutavan ja ne soveltuvat hieman erilaisten aineistojen käsittelyyn vastaten hieman erilaisiin tutkimuskysymyksiin. (Emt., 12.)

Holistis-sisällöllisessä lukemisen tavassa huomio kohdistuu kokonaisten kertomusten sisältöön ja kertomuksen yksittäisen kohdan sisällöllistä merkitystä analysoidaan aina suhteessa koko kertomuksen sisältöön. Tällainen analyysitapa soveltuu Lieblichin ym. (emt.) mukaan suhteellisen pienille aineistoille ja sitä käytetään tapaustutkimuksissa ja elämäntarinoiden analyysissa.

Holistisessa muotoon keskittyvässä analyysissa tarkastellaan kokonaisten elämäntarinoiden juonta tai rakennetta. Tällöin kertomuksista etsitään esimerkiksi sellaista tarinan käännekohtaa, joka valaisee koko tarinan kehitystä. Myös tällaista lukutapaa käytetään elämäntarinoiden analyysissa esimerkiksi juonianalyysia tehtäessä. Kategoris-sisällöllinen analyysi tunnetaan yleisemmin sisällön analyysinä. Tällöin olennaista on tarinoiden luokitteleminen tiettyihin kategorioihin. Kategorinen muotoon keskittyvässä lukemisen tavassa puolestaan huomio kiinnitetään irrallisiin tyylillisiin tai kielellisiin tarinoiden ominaispiirteisiin. Kategorisessa analyysissa käytetään hyvin monenlaisia aineistoja ja siinä tekstistä kerätään sekä lasketaan eri luokkia ja niiden esiintymistä. Kategorisessa analyysissä käytetään yleisesti myös kvantitatiivisia menetelmiä. Nämä neljä luokkaa auttavat tutkijaa jäsentämään narratiivisen lukutavan eri ulottuvuuksia ja hahmottamaan omaa paikkaansa narratiivisen tutkimuksen kentässä. Nämä lukutavat eivät kuitenkaan ole selvärajaisia ja tutkimuksessa näitä aspekteja käytetäänkin yleisesti yhdessä, täydentämässä toisiaan. (Emt., 12–18.) Lieblichin ym. (emt.) jäsentämiä lukutapoja vastaavat nähdäkseni temaattinen analyysi ja rakenneanalyysi, jotka yleisesti erotetaan toisistaan narratiivisessa tutkimuksessa. Temaattisella analyysilla pyritään vastamaan kysymykseen ”mitä?” työskentelemällä systemaattisesti rajatun tapauksen parissa. Analyysissa järjestetään tapahtumat kronologiseen elämänkululliseen järjestykseen ja kertomuksia analysoidaan kokonaisuutena, niitä pilkkomatta, pyrkien tavoittamaan niiden olennainen sisältö. Rakenneanalyysissa tai rakenteellisessa analyysissa puolestaan huomio kohdistetaan kertomusten rakenteeseen eli pyritään vastaamaan kysymykseen ”miten?”. Tällöin ollaan kertomusten sisällön sijaan kiinnostuneita erityisesti niiden ulkoisesta muodosta sekä siitä, kuinka kertomuksia käytetään ihmisen itsensä ja hänen historiansa rakentamiseen. (Riessman 2008,

53–103.) Juonirakenneanalyysi on yksi rakenneanalyysin tyyppi, jossa teksteistä etsitään niissä itsessään olevia rakennepiirteitä, juonityyppejä. Juonirakenteen tutkiminen auttaa löytämään kertomusten väliset erot ja yhtäläisyydet ja on avain myös kertomusten merkitysrakenteiden tutkimiseen. Kun juonirakenneanalyysin avulla on todettu tutkittavien kertomusten olevan toisistaan poikkeavia muunnelmia tietystä tai muutamista tietyistä juonirakennetyypeistä, voidaan pohtia sitä, miksi juonirakenteet ovat juuri kyseisenlaisia ja mitä ne kertovat laajemmasta todellisuudesta.

(esim. Alasuutari 1999, 131–134.) Kuten Lieblich ym. (1998) hahmottelemansa narratiivisen nelikentän kohdalla totesivat, myös temaattinen analyysi ja rakenneanalyysi limittyvät usein tutkimuksessa toisiinsa. Kertomukset rakentuvat aina tietyllä tavalla, vaikka ne tulkitsevatkin eri asioita ja tapahtumat saavat merkityksensä nimenomaan tarinallisen paikkansa kautta (Riessman 1993, 18). Hyvärinen (esim. 2006) onkin painottanut sitä, ettei kertomusten sisältöä voida tutkia huomioimatta myös niiden rakennetta.

Analyysissani olen yhdistänyt sekä temaattista, että rakenteellista analyysia sekä käyttänyt kaikkia Lieblichin ym. (1998) hahmottelemia narrativiisen tutkimuksen analyysitapoja. Olen aloittanut analyysiprosessini lukemalla aineistoani holistisen lukutavan mukaisesti läpi useaan kertaan kertomus kertomukselta. Tällöin olen pyrkinyt muodostamaan kokonaisvaltaisen kuvan aineistoni sekä kunkin kertomuksen sisällöstä. Aluksi olen siis temaattisen analyysin kaltaisesti kiinnittänyt huomiota ennen kaikkea kertomusten sisältöön lukiessani kertomuksia elämäntarinoina. Muutaman lukukierroksen jälkeen minulla oli kokonaiskäsitys sekä koko aineistoni, että kunkin yksittäisen kertomuksen sisällöstä. Sisällöllinen lukutapa alkoi tässä vaiheessa limittyä rakenteelliseen eli muotoon keskittyvään lukutapaan, sillä holistisesti kertomuksia lukiessani olin vähitellen väistämättä tullut kiinnittäneeksi huomiota myös kertomusten rakenteeseen ja siihen, kuinka ne eroavat toisistaan. Kertomusten sisällön tultua minulle tutuksi alkoi myös kertomusten rakenne hahmottua, jolloin minun oli mahdollista tarkastella aineistoni kertomusten välisiä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia.

Useamman holistisen sekä sisältöön, että muotoon keskittyvän lukukierroksen jälkeen vaihtui lukutapani kategoriseksi. Etenkin vammaisuuden ja ikääntymisen kertomuksissa saamia merkityksiä analysoidessani olen pilkkonut kertomukset osiin keskittyen kerrallaan tietystä teemasta kertoviin kohtiin. Tätä kategorista eli narratiivien analyysia olen pyrkinyt tekemään aineistolähtöisesti, lukemalla aineistoani avoimin silmin ja nostamalla teemat aineistostani sen sijaan, että olisin tarkastellut aineistoani etukäteen määrittelemieni käsitteiden kautta (vrt.

vahvistamaan tai kumoamaan aikaisempien tutkimusten tuloksia, vaan sanoa jotain olennaista juuri tästä aineistosta. Kategorista analyysia tehdessäni olen kuitenkin aina yhä uudelleen palannut myös holistiseen lukutapaan, sillä aineistoani luokitellessanikin olen pyrkinyt huomioimaan koko kertomuksen ja analysoimaan sen osia aina suhteessa kokonaisuuteen. Kategorista analyysia tehdessäni olen keskittynyt ennen kaikkea teemojen sisältöön, mutta huomioinut myös kerronnan muodon, kuten analyysia esitellessäni tuon esiin. Lukuisin aineistokatkelmin olen pyrkinyt takaamaan sen, että lukija voi seurata analyysiani mahdollisimman hyvin ja näin ollen vakuuttua tekemieni tulkintojen paikkansapitävyydestä.

Kaiken kaikkiaan aineiston lukutavasta riippumatta narratiiviselle tutkimukselle on olennaista tutkittavien äänen esiin nostaminen. Tutkimuksessa tarkastellaan erityisesti elämän käännekohtia, jotka voivat ratkaisevasti muuttaa niitä merkityksiä, joita ihmiset itselleen ja omille kokemuksilleen antavat. (Syrjälä 2001, 205; Bruner 2001.) Analyysissa on tärkeää kiinnittää huomiota myös sosiaaliseen ja kulttuuriseen kontekstiin (Atkinson & Delamont 2006, xxvi). Erityisesti tutkittaessa kulttuurisia jäsennyksiä tarkastellaan miten ihmiset tai tekstit asioita jäsentävät, eli kyse on tekstien merkitysrakenteiden tutkimisesta eikä niiden jakamisesta luokkiin (Alasuutari 1999, 121). Hyvä narratiivinen analyysi laittaa lukijan ajattelemaan tekstiä pintaa syvemmältä ja siinä liikutaan kohti laajempaa kommentointia (Riessman 2008, 13). Narratiivinen analyysi tarjoaakin Hallidayn (1973) mukaan metodin tutkia kielen merkityksiä kolmella seuraavalla tasolla: sanotun tarkoitus, sanomisen tapa sekä kertojan ja kuulijan välinen suhde (ref; Riessman 1993, 21). Analyysissa kiinnostuksen kohteena on se, kuinka kertoja kokoaa ja jäsentää tapahtumia sekä käyttää kieltä välittääkseen merkityksiä ja tiettyjä asioita yleisölleen. Oltaessa kiinnostuneita siitä, miten ja miksi tapahtumat on kerrottu, on olennaista kokonaisuuden huomioiminen eikä niinkään tapauskeskeisyys ja aineiston pilkkominen osiin. (Riessman 2008, 11–13.)

Seuraavaksi tarkastelen vielä tutkielmani tekemistä ja aineistoni analyysia tutkimuseettisestä näkökulmasta, minkä jälkeen esittelen analyysini tulokset.