Laadullisen tutkimuksen lähtökohtiin liittyy tutkijan subjektiviteetti ja sen avoin myöntäminen (Hannula, Suoranta & Vaden 2003, 85). Koska tutkija on keskeinen työväline laadullisessa tutkimuksessa (Hannula ym. 2003, 85), on subjektiivisuus läsnä tutkimusprosessissa. Subjektiivisuus ei sinänsä vähennä tutkimuksen luotettavuutta, vaan luotettavuus on monen tekijän summa (ks. Hannula ym. 2003, 86-89). Tästä johtuen aineiston tulkinta on minun tulkintaani ja joku toinen tutkija olisi voinut tehdä aineistosta toisenlaisia tulkintoja. Pyrin analyysiosassa kertomaan mahdollisimman tarkasti, miten olen tutkimustuloksiini päätynyt ja esittämään sitaatteja aineistostani avatakseni omaa tulkintaani. Tutkimuksessani näkyy oma persoonani ja kiinnostukseni aihetta kohtaan, jota en pyri poistamaan. Pyrin kuitenkin suhtautumaan avoimesti aineistoa kohtaan siten, että omat ennakkokäsitykseni ja taustaoletukseni eivät liikaa ohjaisi aineiston tulkintaa.
Aineistonkeruun jälkeen litteroin keskustelut ainoastaan puheen osalta, mutta pidemmät tauot ja erilaiset äännähdykset sekä leikillisen toiminnan kirjoitin tekstin yhteyteen. Mietin aineiston litteroinnin jälkeen, miten minun tulisi lähestyä aineistoani, tavoitanko aineiston ytimen ja pystynkö ymmärtämään lapsia ja heidän esille nostamiaan asioita kuvahahmoista. Pyrkimykseni oli ymmärtää lapsia ihmisinä, mutta tiedostin lapset erityisryhmänä ja kävin keskustelua itseni kanssa omasta lapsikäsityksestäni. Käytin aineiston analyysin taustalla hyväkseni kvalitatiivisen aineiston analyysiä käsitteleviä kirjoja kuten Alasuutari (2009), Eskola ja Suoranta (2008), Tuomi ja Sarajärvi (2009), Ruusuvuori ja Nikander (2010). Christensenin ja Jamesin (2000) teos avasi näkökulmaa lapsitutkimuksen käytäntöihin ja toimi taustatukena. Kävin läpi erilaisia laadullisen tutkimuksen analyysitapoja käsitteleviä teoksia ja pohdin niitä omaa aineistoani vasten.
Sen pohjalta lähdin liikkeelle aineistolähtöisesti, koska se antoi paremmin mahdollisuuden ymmärtää lasten näkemyksiä analyysivaiheissa ja rakentaa teoreettista perustaa vasta sen jälkeen. Jätin tutkimukseni teoreettisen kiinnittämisen alussa hyvin vapaaksi, koska ennalta oli vaikea tietää, millaisia asioita aineistosta nousisi esille.
Tein havaintoja ensin kaikesta aineistossani, en vain pelkästään niistä asioista, jotka liittyivät tutkimusintressiini, jotta pääsisin selville siitä, millaisen aineiston olin kerännyt ja sen jälkeen etenin yksityiskohtaisempiin asioihin tehden koko ajan vertailua muihin havaitsemiini asioihin. Alussa tuntui, että jokainen lukukerta toi uutta sisältöä aineistooni ja pääsi syvemmälle siinä. Jokaisesta keskustelusta minulla oli myös muistiinpanoja, jotka olin tehnyt heti keskustelujen jälkeen kotona, ja joiden avulla pystyin palauttamaan koettua tilannetta paremmin mieleeni. Pyrin saamaan aineistostani kokonaisvaltaisen kuvan ja tarkastelemaan sitä avoimesti ilman omia vahvoja ennakko-oletuksiani.
Tutkimusaineistoni muodostui kolmen kuvahahmon osiosta, jotka olivat kerronnallisesti hyvin erityyppisiä. Aineiston analyysissä tarkastelin jokaista keskustelua omana kokonaisuutena ja sitten suhteessa muihin keskusteluihin. Lisäksi jaottelin jokaisen keskustelun kirjakohtaisiin keskusteluihin, jotka olivat keskenään hyvin erilaisia. Jostakin kuvasta lapset kertoivat parin sivun mittaisen tekstin (esim. Childin Peppi), kun taas joistakin kuvista vain muutaman lauseen (esim. Lumikista tai muumisarjakuva). Tämä määritteli myös analyysiä. Lopuksi tarkastelin aineistoa jokaisen hahmon kohdalla kokonaisuutena saadakseni yleiskuvan siitä, mistä lapset aineistossani puhuivat. Aineistoni lasten keskustelu oli toisinaan erillistä, omien näkemysten esille tuomista ja niitä pystyi
siten tarkastelemaan myös omana kokonaisuutena, mutta toisaalta myös vuoropuhelua.
Kiinnitin erityistä huomiota lasten sanalliseen ilmaisuun eli siihen, mitä lapsi kertoi kuvasta ja toissijaisesti lapsen muihin reaktioihin ja toimintaan kuvien katseluhetkellä.
Nämä antoivat kuitenkin viitteitä lasten käyttäytymisestä, suhtautumisesta tilanteeseen ja tavasta kertoa asioita. Videoaineisto antoi tietoa siihen, miten lapsi tutustui kuvaan, spontaaniudesta ja muusta toiminnasta, mutta vain toissijaisesti, koska tilan puutteen vuoksi videokameralle ei löytynyt sopivaa paikkaa laajan kuvakulman saamiseksi.
Pitäydyinkin siinä, että videokamera kuvasi lasten tarkastelun kohteena olevia kirjoja pöydällä, jotta analyysissäni pystyin tarvittaessa tarkistamaan kirjojen käsittelyjärjestyksen ja sitä, mistä kuvasta lapset milloinkin puhuivat.
Analyysissäni sovelsin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä, jossa pyrin kuvaamaan tutkittavaa ilmiötä tiivistetyssä muodossa ja etenemään induktiivisen päättelyn avulla alkuperäisestä aineistosta käsitteellisempään näkemykseen tutkittavasta ilmiöstä (ks.
Tuomi & Sarajärvi 2009, 105, 112-113). Analysoidessani haastattelua erittelin lasten kertomia ajatuksia ja kokosin niitä jälleen yhteen päästäkseni selville heidän ajattelustaan (ks. Saarnivaara 1993, 122). Tarkastelin lapsen kertomaa suhteessa kuvaan. Pyrin tuomaan esille lasten omista lähtökohdista lähtevää käsitystä hahmosta. Lukukertojen jälkeen ryhmittelin aineiston hahmojen mukaan ja lähdin selvittämään, millaisia teemoja, keskustelunaiheita, löytyi lasten puheesta Peppi Pitkätossusta, muumihahmoista ja Lumikista sekä seitsemästä kääpiöstä. Pyrin tunnistamaan tutkimustehtävän kannalta oleellisia asioita. Tätä vaihetta voisi kutsua aineiston pelkistämiseksi (Tuomi & Sarajärvi 2009, 109). Käytin koodausta (alleviivaukset ja erilaiset merkinnät) hyväkseni jäsentääkseni aineistoa ja helpottaakseni aineiston käsittelyä (ks. Eskola & Suoranta 2008, 155). Kokosin samaa tarkoittavia ilmauksia yhteen. Huomioin myös yksittäiset ja erilliset ilmaisut, jotka laitoin omaan ryhmäänsä. Kysymys oli samankaltaisuuksien ja eroavaisuuksien etsimisestä (Tuomi & Sarajärvi 2009, 110-111). Abstrahointivaiheessa yhdistin samansisältöiset luokat, jolloin muodostui yläluokkia eli kyse oli käsitteellistämisestä, jossa pyrin erottamaan tutkimuksen kannalta olennaisen tiedon (ks.
(Tuomi & Sarajärvi 2013, 111).
Teemoittelu toimi aineiston analyysissä pelkistämisen apuna. Ennalta määriteltyjä teemoja ei ollut, vaan muodostin ne analyysin yhteydessä. Käytin aineiston analyysissä teemoittelun apuna kvantifiointia ja aineiston aktiivista lukemista, jossa laskin yksittäisten sanojen ja ilmaisujen esiintymisen määrää aineistossani kunkin hahmon kohdalla.
Ensisijainen tarkoitukseni oli selvittää, kuinka paljon lapset puhuivat tietyistä asioista tai teemoista. Kvantifioinnin taustalla oli aineiston aktiivista lukemista, jonka avulla sain käsityksen lasten puheessa toistuvista sanoista ja samaa tarkoittavista ilmaisuista. Pyrin huomioimaan kontekstin, jossa asia ilmeni, enkä vain kiinnittämään huomiota yksittäiseen sanaan tai ilmaisuun. Käytin kvantifiointia täydentämään analyysiäni ja antamaan erilaista näkökulmaa, en siinä tarkoituksessa, että tutkimukseni antaisi yleistettäviä tuloksia tai tarkkaa tilastotietoa aiheesta. Sisällön analyysin avulla sain syvennettyä aineistoni käsittelyä, joka pelkällä teemoittelulla olisi jäänyt melko pintapuoliseksi. Teemoittelusta etenin eräänlaiseen tyypittelyyn muumien kohdalla, jossa pyrin tiivistämään aineistoani siten, että se kertoisi mahdollisimman informatiivisesti aineistoni sisällöstä. Tyypittely antoi kuvaa siitä, mitä lapset näkivät muumihahmon kuvakirjojen äärellä. Käytin eräänlaista tyypittelyä (ks Alasuutari 2008) muumien kohdalla. Perustin sen teemoitteluun eli siihen, millaisia aiheita lasten keskusteluissa nousi esille muumeista. Käytin siinä pohjana aineistosta löytämiäni sitaatteja ja niiden pelkistämistä. Otin siihen mukaan kaikki lasten keskustelut muumeista ja lähdin hakemaan niihin pohjautuville teemoille yhteistä nimeä.
Tutkimusaineistoni jakaantui varsinaisesti kolmeen osaan kuvahahmojen mukaan ja jokainen niistä oli oma kokonaisuutensa. Siksi pyrin suuntaamaan analyysiäni siten, että niiden erityispiirteet tulisivat esille. Esimerkiksi lasten kerronta erityisesti Lumikin ja myös kääpiöiden kohdalla oli huomattavasti vähäisempää kuin Pepin ja muumien kohdalla, mikä näkyy myös analyysissäni. Vaikka sivumääräisesti aineistoa tuli paljon, oli siitä useampi sivu lasten leikillistä kerrontaa Basicin ja Sumberacin kuvituksen äärellä, ei varsinaista keskustelua kuvahahmoista. Pitäydyn analyysissäni ensisijaisesti kuvahahmojen käsittelyssä.