Prologi
Aineiston materiaalisen rungon keräsin kolmen päivän (palvelumuotoilun) innovointi työpajan kuluessa etnografisin keinoin mahdollisimman laajasti dokumentoiden tapahtumia, sillä en vielä kyseisessä tilanteessa ollut ollenkaan varma, mikä tulisi olemaan tutkimuksen fokus, sekä mikä lopulta olisi tärkeää ja rikasta dataa. Prosessi oli myös ensimmäinen keräämäni etnografinen aineisto, joten siihen sisältyi menetelmällistä hakuilua ja itsetutkiskelua, mitä oikein olen tekemässä, ja miten: onko tämä yhtään oikein vai ei, kuinka tämä tulisi edes tehdä, eihän tähän edes löydy kunnollisia ohjeita, kun parhaatkin neuvot kirjallisuudesta tuntuvat olevan, että jokaisen tutkijan tulee kehittää tai hänelle kehittyy oma metodi datan keräämiseen parhaaksi katsomallaan tavalla. Kuitenkin keräsin datan kirjoittamalla muistiota mahdollisimman rikkaasti kuvaillen tapahtumia ja käymiäni keskusteluja samalla kun videoin joitain luentoja sekä työpajoja, otin myös tilasta ja tapahtumista kuvia sekä olin ajoittain aktiivisena osallistujana tapahtumiin, enemmän ja vähemmän aktiivisia rooleja valiten: aktiivinen tai passiivinen osallistuja. Välillä pyrin myös haastamaan ryhmätyötä ja tuomaan esille omia agendojani, jotka eivät aivan olleet työpajojen johtajien päämääriä, joita tulkitsin epävarmasti aistien kuitenkin jotain ennalta suunniteltua, sillä näinhän asia on, työpajojen kulku suunnitellaan etukäteen niiden onnistumisen takaamiseksi – tällöin työpajalla on myös tietty agenda ja poliittinen positio, jota kohti se pyrkii ohjaajan tai pajan rakenteen johdosta. Aineistoksi voitaneen laskea myös tutustumiseni työpajan aiheeseen etukäteen, kuin myös sähköpostikeskusteluni työpajaa pitäneen tahon kanssa. Kenttäpäiväkirjan kuvailuihin kirjoitin myös kuvailuja tuntemuksistani tilassa, tässä pyrin etnografisena päämääränä Geerzin (1983) rikkaaseen kuvailuun, jossa aistillisuus on läsnä, kuvailu päätyi olemaan myös siltä osin oikeilla jäljillä, sillä myöhemmin tutkimuksen edetessä huomioni alkoi syventyä sosiomaterialismiin sekä Baradin (2007) onto-epistemologiaan, joissa olennaista on juurikin maailman todeksi tuleminen interaktiossa ja kokonaisuutena, osana tapahtumiin vaikuttamista myös tutkijana ollessa. Vain keräämällä monipuolisin etnografisin menetelmin dataa voimme saada riittävästi ymmärrystä voidaksemme sanoa kulttuurista jotain etnografisesti (Willis 2005).
Työpajan päivä 1
Valitsin kotona vaatteita miettien, mikä olisi sopiva pukeutumistyyli suhteessa tilanteeseen, omaan identiteettiini, uskottavuuteen ja siihen, miten minut halutaan otettavan vastaan tilaisuudessa. Tässä vaiheessa olin jo tutkimusetiikan kannalta päättänyt olla kohtuullisen avoimesti tutkijan identiteetillä mukana, tosin sillä vahvalla ripauksella, että pyrin myös osallistumaan työpajaan mahdollisuuksieni mukaan kuin vain on dokumentoinnin puitteissa mahdollista (sillä yritin kerätä mahdollisimman rikasta dataa – en halunnut luottaa vain ulkomuistiini ja näin myös kenttämuistiinpanojen tekemisen tärkeäksi, varsinkin omien tuntemusten osalta, sillä ne unohtuvat samalla kun mieleen jää merkityksellistetty narratiivi päivän tapahtumista, joka tulee muuttumaan todennäköisesti sitä mukaa, kun sen jälkeen tullut tarina luo uutta kontekstia ja merkitystä, uutta valoa, tapahtumiin, jotka reflektiivisesti palaavat mieleen uusien kokemuksien kautta ja näihin vanhoihin uusia oivalluksia ja tietoja soveltaen). Valitsin smart casual tyyliä mukailevat asusteet, halusin antaa asiantuntevan mutta rennon vaikutelman.
Sää oli vallan kaunis kevättalvinen ilma runsaalla auringonpaisteella. Saavuin tapahtumapaikalle geneeristen tulostettujen ja suorastaan tylsien opasteiden saattelemana ja vastassa oli matalalla pöydällä kasat A4 papereita, joihin osallistujat ruksittiin läsnätulleiksi tervehtien ja lista täyttäen – sitten ohjattiin kahvipöydän antimien äärelle. Tarjolla oli hedelmälohkoja, muutamia lajeja keksejä, appelsiinimehua sekä kahvia, että maitoa ja sokeria kahviin, astioina varsin geneeriset kupit ja kipot. Tällöin huomioni kiinnittyi tarjottavien laatuun, tai tarkemmin ottaen niiden laaduttomuuteen kontekstissani. Selvityksenä kontekstilleni ja eettis-poliittis-sosiaaliselle viitekehykselleni totean olevani vegaani ympäristö-eettisistä syistä – liitän veganismini myös tulevaisuusorientoitumiseeni, sillä tulevaisuuden kestävässä yhteiskunnassa emme voi tukeutua tapoihin, jotka tuhoavat elinympäristömme ja meidät. Tarjoilut muistuttivat minua vegaaniuteni alkuajoista lähes kymmenen vuoden takaa, jolloin ei ollut tavatonta että vegaaniset tarjottavat tarkoittavat juurikin hedelmiä, hedelmäsalaattia, tylsää ja mielikuvituksetonta, täysin vastaamattomia siihen, mitä muille tarjotaan. Tarjoilujen diskurssi liitti tapahtuman 90-luvulle ja sen viitekehyksiin, kun tarkoituksena oli suunnitella tulevaisuuden kampusta, vielä
kestävää sellaista. Vegaaniset tarjottavat ovat aikaansa seuraaville ravitsemusyksiköille nykyään normi, siis se, että sellaisia on tarjolla ja ne ovat laadultaan yhtäläisiä muihin tarjottaviin verrattuna. Tarjottavat asemoivat ihmisiä pysymään tutuissa ja turvallisissa positioissa, vaikka palvelumuotoilutyöpajan tarkoitus on olla innovatiivinen, uskoisin myös että tulevaisuuteen katsova, kun suunnitellaan tulevaisuuden suuntaviivoja kampukselle.
Isohkoon, kaikuvaan toimistotilaan oli asemoitu tuoleja luennointiasemaan, tuoleilla tarralappuja ja tusseja, seinillä muutamia printtejä ja papereita, sekä tilan takaosassa kahvipöydän vieressä pöytäryhmiä ja fläppitauluja. Tilaisuus alkaa ja olen asemoinut videokameran siten, että saan nauhalle yleisön takaviistosta että puhujan edestäpäin.
Alkupuheiden jälkeen käyn lyhyesti esittelemässä itseni ja tutkimusaiheeni varmistaakseni, että kaikille käy tutkimukseen osallistuminen, tilaisuus striimataan myös nettiin järjestäjän puolesta. En seuraa striimiä enkä päädy esittelemään itseäni joka päivä tilaisuuden avauksessa vaikka osallistujat vähän vaihtuvatkin päivien kuluessa.
Työpajan päivä 2
Kasvimaitoa ei löytynyt kahviini edellisen päivän pyynnöstä huolimatta.
Pukeudun hivuttaen performatiivista minääni kohti taiteellisempaa ilmaisua, koitan olla tinkimättä kuitenkaan vakuuttavuudestani. Olenhan 188cm pitkä ja miesoletettu – vaikkakin pitkillä hiuksilla.
Työpajan päivä 3
Minua usein luullaan taiteilijaksi, habitukseni on usein samoja viitekehyksiä kutkutteleva. Näyttävät korvakorut asymmetrisesti, sammaleenvihreät vakosamettichinot sekä ultramariinin sininen pellavainen bleiseri eivät jätä näyttävyyttä, taiteellisuutta ja asiallisuutta todellakaan viestimättä – ne jopa huutavat huomaamistaan harmaasta massasta. Oloni on vakuuttava ja luova, tänä päivänä osallistun aktiivisesti työpajaan, ryhmätyöskentelyyn, jonka myöskin videoin, koska tavoitteena oli vaikuttaa pajan sisällön lopputulokseen yrittäen luoda keskustelua ja luovuutta tilanteeseen. Pyrkimykseksi tuli myös työpajan vetäjän haastaminen tietyssä mielessä, välillemme tuli pieni auktoriteettinen jännite, kun hän tiedosti uhkaavan
nuoren uroksen haastavan patriarkaalista asemaansa syntyneen ryhmän auktoriteettina.
Tilaisuuden loppuyhteenvedossa, tuloksissa, aiemminkin jututtamani muotoilun professori kritisoi lopputuloksia ja kyseenalaisti niiden innovatiivisuutta – työpaja oli epäonnistunut ja suunnittelussa eteenpäin tulisi ottaa keskiöön keskeneräisyys ja antaa sen luoda innovatiivisia ratkaisuja. Tulos ei tosin yllättänyt, sillä arviomme työpajan laadusta ja mahdollisuuksista luoda uutta ja innovoivaa ei ollut kovin korkea, sillä muotoilullisen lähestymistavan että mielentilan aistii kyllä, jos on sisällä genressä.
Epilogi
Tutkimukseni aihe tai yhtään tarkempi fokus oli vielä ensimmäisenä päivänä täysin auki, lähtökohtana oli tutkia palvelumuotoilua ja liittää sitä paremmin kauppatieteelliseen kontekstiin, sillä molemmat aiheet ovat minuudelleni mielenkiintoisia. Kuitenkin toisena päivänä aineistoa kerätessäni ja etnografisesti tapahtumiin osallistuen huomiooni nousi oivallus luovuuden esteistä – juurikin sen takia, koska koin törmääväni niihin jatkuvasti, luovuuden orastava pää kolahti aina johonkin nurkkaan, löytyi joku nyanssi, joka oli liian merkittävä ollakseen mitätön;
milloin oli kuuma ja hiostavaa, milloin tila erittäin hälyisä tai osallistamisen luovat menetelmät käytössä vain nimellisesti, estäen niiden oikean tarkoituksen ruokkia luovuutta, ne päätyivät vahvistamaan työpajan vetäjien auktoriteettista asemaa työpajan kuluessa. Myös tilaisuuden vetäjävastuulla olevan henkilön vaatetus muuttui päivä päivältä virallisemmaksi, sisältäen viimeisenä päivänä puvuntakin, kun ensimmäisinä päivinä oltiin oltu kauluspaidalla ja nappi auki.
Post-it
Ideoitiin tarralapuille tulevaisuuden visiota, yleisössä oli materiaalit penkeillä ja työvälineitä näytti riittävän noin kaikille, siis tusseja joilla kirjoittaa tarralapuille. Ideat kerättiin kiertävien toimitsijoiden puolesta talteen, josta näitä sitten luettiin mikrofoniin (osallistujia oli kuitenkin lähemmäs sata).
Kahvila.
Puutarha.
Nyt jännä .. avaruusasema.. virn. [naurua yleisöstä]
…
Post-it brainstorming työpaja oli ensimmäinen harjoite, jolla lähdettiin liikkeelle innovoimaan uutta ympäristöä ja luomaan pohjaa seuraaville työpajoille.
Ohjeistuksena oli, kuten brainstormingin ydinajatukseen kuuluu, että kaikki ideat ovat sallittuja, heittäkää villeimmät ideat papereille. Ideoiden lentäminen ja kritiikittömyys ovat oleellisia, koska muuten pyrimme tuomaan esille vain tilanteeseen sopivia, sosiomateriaaliseen kontekstiin mielestämme sopivia ratkaisuja. Etsimme ihmisinä laumaan kuulumista ja siten tutut ja hyväksytyt ideat (eivät ne ole ideoita, vanhoja konsepteja) eivät aseta ihmistä vaaraan tulla naurunalaiseksi – tämän takia brainstormingissa on tärkeää luottamus ja avoimuus, jossa ei ole tarpeen kokea pienintäkään häpeän riskiä. Sosiaalisesti hyväksytyt (ja tylsät!) ideat luettiin mikrofoniin neutraaliin ääneen, sen enemmän painostamatta, mutta erilaiset ideat esitettiin yllä olevan tekstuaalisen demonstraation tavoin, virnuillen ja naurun saattelemana. Yleisö toki yhtyy tällaisiin selkeisiin vihjeisiin sosiaalisesti oikeasta, mutta ei siten oleellisesti pysty luomaan luottamuksen kontekstia, jossa ideoinnille olisi luotu kantimet ja lopulta rakennettu siivet.
Innovaatioprosessi aidossa muodossaan on vastakohtainen konformisuuden prosessille, eikä ole ajateltavissa, että innovaatioprosessi olisi yksi konformismin manifestaatioista.
Moscovici 1985, s. 385.