Aikaisempia tutkimuksia vegetarismista

Ollakseni jatkossa johdonmukainen, selvennän käsitteet vegetaristi sekä kasvissyöjä, sekä miten aion käyttää niitä tutkielmassani tästä eteenpäin. Käsitettä ”vegetaristi”

käytetään yleisesti kattoterminä ihmisille, jotka eivät syö lihaa, joten myös vegaanit asettuvat tämän termin alle. Erilaisille vegetaristeille on erilaisia tarkentavia määritelmiä, kuten lakto-ovovegetaristi, eli ihminen joka ei syö lihaa, mutta syö maitotuotteita sekä kananmunia. (Vegaaniliitto ry 2019b.) Etenkin englanninkielisissä artikkeleissa sanaa vegetarian käytetään kuvaamaan niin vegaaneja kuin muitakin lihasta ja eläinperäisistä ruoista pidättäytyviä henkilöitä. Aion tehdä samoin, eli käyttäessäni sanaa vegetaristi, viittaan kaikkiin näihin ruokavalioihin. Sen sijaan käsitteellä kasvissyöjä viittaan kaikkiin niihin vegetaristeihin, jotka eivät ole vegaaneja.

Vegetarismiin liittyvää tutkimusta on tehty laajasti eri tieteenaloilla. Tutkimuksia löytyy

muun muassa psykologian, sosiologian, antropologian ja ravitsemustieteen puolelta.

Myös lihansyöntiä on tutkittu, esimerkiksi antropologiassa on tarkasteltu lihan ja maskuliinisuuden suhdetta (Mycek 2018). Tämän lisäksi on tutkittu muun muassa asenteita eri ruokavalioita kohtaan (Povey & Wellens & Conner 2001), motiiveja kasvissyönnille sekä muille tavoille valita ruoka (Fox & Ward 2008; Lindeman & Stark 1999) sekä lihan roolia arjessa (Holm & Møhl 2000). Erilaiset vegetaristiset ruokavaliot eivät aina ole tutkimuksen keskiössä vaan yksi osa sitä, ruokavalioita useamman joukossa.

Miksi valita vegetarismi? Sosiologit Nick Fox ja Katie Ward ovat tutkineet aihetta internet-etnografisesti, käyttämällä aineistonaan vegetaristien suosimalta keskustelupalstalta löytyneitä keskusteluja, suorittamalla kyselyjä sekä tekemällä syvempiä jatkohaastatteluja. Vastaajien joukossa kaksi pääsyytä ryhtyä vegetaristiksi olivat terveys ja eläinten kohteluun liittyvät eettiset syyt. Myös vegetarismin vaikutukset ympäristöön mainittiin syiksi ruokavaliolle, mutta vain yksi vastaaja mainitsi sen pääsyyksi vegetarismille – muissa tapauksissa se näyttäytyi enemmän yhtenä lisäsyynä jatkaa vegetarismia. (Fox & Ward 2008, 424–426.)

Fox ja Ward jakavat tutkimukseen osallistuneet vegetaristit kahteen kategoriaan: niin sanottuihin terveysvegetaristeihin ja eettisiin vegetaristeihin. Terveysvegetaristien motiivit valitsemalleen ruokavaliolle koskivat heitä itseään, omaa terveyttä. Heitä motivoi oman terveyden ylläpito. Eettiset vegetaristit löysivät sen sijaan motiivin itsensä ulkopuolelta, muiden eläinten kärsimyksestä. He perustivat ruokavalionsa tietynlaiselle elämäfilosofialle. Tämä ero näkemyksissä voi johtaa erimielisyyksiin ja konflikteihin, kun esimerkiksi eettiset vegetaristit kertovat kokevansa terveysvegetaristien olevan itsekeskeisiä. (em. 425.) Yksi näitä kahta niin sanottua leiriä yhdistävä tekijä oli kuitenkin ekologisuus. Keskustelupalstalla monet kertoivat, kuinka ekologisuus oli tullut osaksi elämäntapaa ja kuinka se liitettiin myös ruoan valitsemiseen. Useat vastanneista kertoivat pyrkivänsä elämään ekologisesti, ja vegetaristinen ruokavalio istui tähän elämäntapaan, vaikka ekologisuus ei olisikaan ollut se alkuperäinen syy ruokavaliomuutokselle. (em.

426–427.)

Psykologit M. Lindeman ja K. Stark ovat puolestaan selvittäneet eri-ikäisten naisten ruokavalintojen motiivien ja persoonallisuuden piirteiden yhteyksiä. Näiden kytkösten

perusteella he jakoivat vastaajat viiteen ryhmään: terveyden vaalijat, kulinaristit, ideologiset syöjät, terveyslaihduttajat ja ahdistuneet laihduttajat. (Lindeman & Stark 1999, 141.) Ryhmä ideologiset syöjät koostui isolta osin vegetaristeista. Ideologisten syöjien keskuudessa esiintyi huomattavan paljon maagista ajattelua ruoan sekä terveyden suhteen. Lindeman ja Stark esittävätkin, että vastaajat joihin osui toinen näistä muuttujista – ideologinen syönti ja/tai persoonallisuuden piirteeksi luokiteltu taipuvaisuus maagiseen ajatteluun – kamppailivat oman identiteettinsä kanssa ja olivat huolissaan maapallon hyvinvoinnista niin ympäristön kuin yleisen hyväntahtoisuuden puolesta. (em. 157.)

Lindemanin & Starkin ja Foxin & Wardin tutkimustulokset tukevat toisiaan, sillä niissä kummassakin tulevat esille vegetaristien kytkökset niin terveyteen kuin eettiseen ideologiaankin. Näiden tutkimustulosten pohjalta voidaan päätellä, että vegetaristeja ruokavalintoja ajavat vahvat ideologiset motiivit – liittyivät ne sitten terveyteen tai esimerkiksi eläinten hyvinvointiin.

Millä tavalla näitä ideologisia motiiveja ylläpidetään ja suojellaan? Petra Sneijder ja Hedwig te Molder havaitsivat, että veganismiin keskittyvällä keskustelupalstalla identiteettiä esitettiin eri tavoin erilaisia tarkoituksia varten, kuten ruokavalioon mahdollisesti liitettävien negatiivisten puolten vähättelyyn ja minimoimiseen.

Viestintätieteisiin erikoistuneiden Sneijderin ja te Molderin mukaan vegaani-identiteettiä rakennettiin arkiseksi ja tavalliseksi korostamalla ruokavalion yksinkertaisuutta ja helppoutta, samalla vähätellen oletuksia veganismin monimutkaisuudesta ja hankaluudesta. (Sneijder & te Molder 2009, 623–626.)

Omassa tutkielmassani en kuitenkaan tarkastele vain vegaanien käyttämiä diskursseja tai sitä, miten vegaanit kokevat erilaiset ruokavalioonsa liittyvät elementit. Olen kiinnostunut siitä, millaisia diskursseja syntyy kun ihmiset keskustelevat ruoasta veganismin kontekstissa. Miten vegaanit ja ei-vegaanit ovat keskenään vuorovaikutuksessa, mitä asioita nousee esille ja millainen näiden eri keskustelijoiden dynamiikka on. Psykologit R. Povey, B. Wellens ja M. Conner ovat tarkastelleet neljän erilaisen ruokavalioryhmän uskomuksia ja asenteita lihansyöntiä, kasvissyöntiä sekä veganismia kohtaan, sekä miten nämä uskomukset ja asenteet vaikuttavat aikomukseen seurata tiettyä ruokavaliota. Poveyn ym. tutkimat ryhmät olivat: lihansyöjät, lihaa välttävät, kasvissyöjät ja vegaanit. Tutkimuksen erityisenä keskittymispisteenä olivat

uskomuksissa ja asenteissa näkyvät ristiriidat ja epävarmuudet. (Povey & Wellens &

Conner 2001, 15.)

Ainoa ryhmä, joka osoitti positiivisia uskomuksia lihasta, oli lihansyöjien ryhmä. Muiden ryhmien yleisimmät uskomukset lihasta olivat negatiivisia, mutta myös lihansyöjillä oli negatiivisia uskomuksia lihaan liittyen. Nämä lihansyöjien negatiiviset uskomukset liittyivät terveyteen, tosin he uskoivat lihan olevan myös ravinto-aineiltaan tasapainossa.

Lihansyöjien suhde omaan ruokaansa oli siis epävarma ja ristiriitainen. Ei-lihansyöjien negatiiviset uskomukset ovat ymmärrettäviä, ovathan nämä henkilöt tehneet päätöksen joko vähentää lihan määrää ruokavaliossaan tai lopettaa sen syömisen kokonaan.

Lihansyöjät osoittivat pääasiallisesti negatiivisia uskomuksia kasvisruokavaliosta sekä vegaanisesta ruokavaliosta, mutta kaikki ryhmät uskoivat kasvisruoan olevan terveellistä.

Vegaaneilla taas oli ristiriitaisia uskomuksia kasvisruokavaliosta, niin negatiivisia kuin positiivisia. Yleisin vegaanien osoittama uskomus kasvisruokavaliosta oli ”tekopyhä”.

Kaikki neljä ryhmää pitivät vegaanista ruokavaliota rajoittavana, joka oli täten yleisin veganismia koskeva uskomus. Tuloksista voidaan päätellä, että mitä lähempänä vastaajan oma ruokavalio on vegaanista ruokavaliota, sitä positiivisempia uskomuksia tämä siitä osoittaa. (em. 20–21.)

Sen sijaan vastaajien asenteet mitä tahansa ruokavaliota kohtaan olivat sitä positiivisempia mitä lähempänä omaa ruokavaliota oltiin. Sekä lihansyöjien sekä vegaanien asenteet kasvissyöntiä kohtaan olivat monilta osin positiivisia. Povey ym.

ehdottavat tämän johtuvan mahdollisesti siitä, että kasvissyönti on näiden kahden ruokavalion kompromissi. Lihansyöjät uskoivat kasvissyönnin olevan terveellistä, jonka lisäksi se voidaan nähdä myös moraaliseksi ja eettiseksi tavaksi, joka puolestaan miellytti vegaaneja. Lihaa välttävien ja kasvissyöjien asenteet lihansyömistä kohtaan olivat usein negatiivisempia kuin veganismia kohtaan. Tämä puolestaan voi johtua siitä, että lihapitoinen ruokavalio on mitä todennäköisimmin se ruokavalio, josta vastaajat olivat tietoisesti siirtyneet ruokavalioon joka sisälsi vähemmän lihaa. Heillä oli siis ollut syy tai useita syitä ruokavaliomuutokselleen. Lihansyöjät taas osoittivat vähiten positiivista asennetta omaa ruokavaliotaan kohtaan, joka saattoi johtua siitä, että he tekevät harvemmin tietoisen päätöksen seurata ruokavaliotaan. Kaikki muut vastaajat paitsi vegaanit kertoivat kokevansa sosiaalista painetta seurata omaa ruokavaliotaan. Vegaanit

sen sijaan kertoivat kokevansa sosiaalista painetta seurata kasvissyöjän ruokavaliota. (em.

22.)

Epävarmin ja ristiriitaisin suhde omaan ruokavalioon oli lihansyöjillä. Perinteinen ajattelumalli tasapainoisesta ruokavaliosta on sisältänyt lihaa, mutta tämä ajattelumalli on viime aikoina kyseenalaistettu. Tähän ovat johtaneet muun muassa uusi tieto lihan terveysvaikutuksista. (em. 22.) Tämä päätelmä sekä vegaanien kokema sosiaalinen paine seurata kasvisruokavaliota voivatkin selittää osaltaan joitakin näihin ruokavalioihin liittyviä diskursseja.

Entä mitä voidaan sanoa lihan asemasta osana ruoan sosiaalista verkkoa? Ruoan laatuun liittyviä asenteita tutkiessaan ravintotieteilijät L. Holm ja M. Møhl kiinnittivät huomiota lihaa koskeneisiin kommentteihin, jotka olivat pääasiallisesti negatiivisia. Positiiviset kommentit olivat lyhyitä, ja ne koskivat usein esimerkiksi makua tai lihan alkuperää.

Negatiivisia kommentteja ilmaistiin sen sijaan voimakkaammin ja niiden aihetta kuvailtiin kauemmin ja laajemmin. Negatiivisista kommenteista havaittiin neljä teemaa:

nykyaikainen eläintuotanto sekä lihatuotteiden prosessointi, se että liha on peräisin eläimestä, lihansyöntiin liitettävät kulttuuriset ja sosiaaliset aspektit – lihapitoista ruokaa pidettiin niin sanotusti vanhaan aikaan kuuluvana ja kasvispitoisempaa modernina, tämän lisäksi erilaiset lihatuotteet liitettiin myös erilaisiin sosioekonomisiin asemiin –, ja terveys. (Holm & Møhl 2000, 278–279.) Monet vastaajat myös ilmaisivat tiedostavansa tarpeen vähentää lihan kulutusta. Tämä ei kuitenkaan johtanut siihen, että lihaa ei käytettäisi osana ruoanlaittoa. Lihan rooli osana ateriaa oli kuitenkin muuttunut: siinä missä perinteisesti liha on ollut tanskalaisen ruoan keskipiste, on se nykyään siirtynyt sivummalle. Liha ei siis enää ollut välttämättä aterian tärkein osa, vaan yksi täydentävä osa muiden joukossa. (em. 280–281.)

Myös sosiologi Mari Kate Mycek on perehtynyt lihan – tai oikeastaan lihattomuuden – ja sosiaalisen luokan sekä sukupuolen kytköksiin. Artikkelissaan Meatless meals and masculinity: How veg∗ men explain their plant-based diets (2018) Mycek paneutuu siihen, millä tavalla miespuoliset vegetaristit rakentavat omaa identiteettiään ja maskuliinisuuttaan suhteessa ruokavalioon, johon usein heijastetaan pääasiallisesti feminiinisiä ominaisuuksia. (Mycek 2018, 1–2.) Sukupuoli ei ole oman tutkimukseni keskiössä, mutta Mycekin artikkelista löytyy kuitenkin teemoja, ja tapoja joilla omaa

ruokavaliota selitetään. On mielenkiintoista nähdä, minkälaisia samankaltaisuuksia aineistoistamme löytyy. Mycek myös asettaa aineistosta esille tuomansa maskuliinisuuden esittämisen tavat valkoisen keskiluokan kontekstiin (em. 2), jossa erilaiset kasvispohjaiset ruokavaliot voidaan nähdä yhtenä kulttuurisen pääoman ilmaisukeinona, sillä kaikilla ei suinkaan ole samoja mahdollisuuksia valita ruokaansa (em. 6). Yksi tapa lähestyä Mycekin artikkelia on siis ajatella aineistosta löydetyt puhetavat yleisiksi keskiluokan keskuudessa, oli puhujan sukupuoli mikä tahansa.

Mycek esittelee artikkelissa kaksi aineistostaan löytynyttä diskursiivista taktiikkaa:

rationaalinen diskurssi (eng. rational discourse) ja tutkimukseen perustuvat motiivit (eng.

research-based motivations) tai niin sanottuun asiantuntijatietoon nojaaminen. Näillä järkeen vetoavilla selitteillä miehet asettivat itsensä järki/tunne-jaossa järki-kategoriaan, eivät feminiinisemmäksi miellettyyn tunne-kategoriaan. Syyt ruokavaliolle olivat siis järkeviä, eivätkä lähtöisin tunteista. Osa haastateltavista myös sanoi suoraan ja korosti, etteivät tunteet olleet vaikuttaneet heidän päätökseensä vähentää tai lopettaa lihansyöntiä.

(em. 8–11.) Toinen taktiikka oli vedota niin sanottuun asiantuntijatietoon. Tiedolle ei yleensä annettu selkeää lähdettä, vaan puhuttiin tutkitusta tiedosta, kunnioitetusta lääkäristä tai muuten korostettiin tiedonlähteen arvostettavuutta. Esimerkiksi terveyteen liittyvissä asioissa asiantuntijatietoon viitattiin usein. (em. 11–12.)

Tämä monipuolinen taustatieto vegetarismista auttaa minua suhteuttamaan omaa tutkimustani muuhun tutkimukseen aiheesta, ja luo kontekstin aiheelleni. Pystyn myös käyttämään tätä tukittua tietoa hyödykseni, kun rakennan omia tulkintojani ja teorioitani aineistoni pohjalta.