Seuraavissa analyysiluvuissa käsittelen prekaarien ihmisten kokemuksia arjesta ja työstä.
Tässä analyysiluvussa kohdistan tarkasteluni siihen, kuinka pätkätyöläisyys ja jatkuva epävarmuus vaikuttavat haastateltujen arjen, sekä elämän rakentumiseen, sekä siihen miten he kokevat elämisen horjuvissa olosuhteissa. Pyrin tuomaan esille sitä todellisuutta ja arjen kuvaa, jossa haastatellut ihmiset elävät. Pohdin mitä riskejä pätkätyöllisyys tuo mukanaan, sekä sitä miten se haavoittaa ihmisten (arki)elämää? Tarkastelen myös, mitä jatkuva prekaarisuus vaatii yksilöltä?
Tässä analyysiluvussa jaottelin aineiston herättämiä ajatuksia neljään eri teemaan.
Nimesin teemat seuraavanlaisesti; aika, tila, tulo ja ihmissuhteet. Teemoja voidaan kutsua prekaarisuuden akseleiksi tai eräänlaisiksi leikkureiksi jotka ylittävät ja lävistävät epävakaan (työ)elämän (Hoivaajien kapina 2009, 29; ”Yrittäkää edes!” Prekarisaatio Pohjois-Karjalassa 2011, 8). Teemat limittyvät osittain päällekkäin – kuten esimerkiksi aika ja ihmissuhteet − ja ne eivät ole täysin selvärajaisia, mutta ne kuvaavat epävarman arjen rakentumista sekä auttavat ymmärtämään prekarisaation laajuutta.
5.1 Aika
Ajankäytöllä on merkittävä rooli, kun hahmotellaan oikeanlaista ja ihanteellista elämää.
Ihanteellisinta olisikin järkevä ja normatiivinen ajankäyttö. Toisaalta arjessa ajan optimaalinen käyttö osoittautuu usein hankalaksi. Arjen käytännöissä vaaditaan usein täydellistä sitoutumista, ollaksesi mukana sinun täytyy omistautua asialle kokonaan tai ei ollenkaan. Esimerkiksi työntuntimäärään vaikuttaminen on monelle työntekijälle käytännössä vaikeaa. Myös harrastusyhteisöt ja muut toiminnalliset kokonaisuudet vaikuttavat yksilön ajankäyttöön niin, että se on harvoin lähellä kaukonäköistä ja optimaalista ajankäytön järkeilyä. Näin ollen, ollakseen mukana erilaisissa toiminnoissa
yksilö joutuu sietämään muiden määrittelemiä aikarakenteita ja pysymään mukana niistä aiheutuneissa kiireissä. (Jalas 2011, 108-109.)
Ajatus ajankäytön hidastamisesta on ristiriidassa sen tavoitteen kanssa, että yksilön on pyrittävä olemaan mahdollisimman joustava työmarkkinoilla. Epäsäännöllisyyden ja osa-aikaisuuden työelämään on totuteltava. Toisaalta kokemus kiireestä merkityksellistää ihmisen arkea. (Jalas 2011, 117.)
Aika määrittelee prekaarisuutta eri tavoin. Ajan kokemukset aiheuttavat huolta ja stressiä ihmisten elämään. Ajalliset ehdot (tai niiden puute) edesauttavat epävarmuuden kokemusten lisääntymistä sekä tunnetta siitä, että tulevaisuutta on mahdotonta suunnitella. Aika tuottaa kiirettä ja ylilyöntejä, toisaalta myös joutilaisuutta ja kyllästymistä. (Hoivaajien kapina 2009, 29; Yrittäkää edes! Prekarisaatio Pohjois-Karjalassa 2011, 8.) Prekaareille työsuhteille tyypillistä on jatkuva liike ja ”tottuminen ennakoimattomuuteen”. Jatkuvassa liikkeessä oleminen on ominaista, kun puhutaan urakka- ja tuntitöistä, tai sellaisista töistä joita tehdään siihen asti, kunnes löydetään jotain parempaa. (Hoivaajien kapina 2009, 31 sit. Paolo Virno 1994.)
N 49v. ”No tota tän tyyppinen työ, mitä mää nyt teen, nii sitähän nytten saan koko ajan, mutta tää ei tuu oleen ikinä mun, tää ei oo mun unelma-ammatti. En lähtis ---- ---- (eräs yhtiö) töihin, ei mua kiinnosta lähtee tekeen näitä samoja hommia vuostolkulla, että jos tota sattus tuleen semmonen joku toimistotyö tai kirjastotyö, mistä mää tykkäisin oikein pirun perkeleesti, se vois sanoo, että siihen mää heittäytyisin täpöllä ja unohtaisin kaikki muut asiat, mutta ku ei niitä oo tullu vastaan.”
Epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevät ovat usein tottuneet siihen, että seuraavana viikkona tai kuukautena asiat voivat olla täysin toisin. Pätkätyöläiset ovat tottuneet liikkumaan siinä virrassa missä kulloinenkin työllistymistilanne heitä kuljettaa. Toisaalta läsnä on tietoisuus mahdollisesta työttömäksi jäämisestä, mutta yhtä aikaa on pidettävä yllä ajatus siitä, että kaikki järjestyy. Tällaisesta sopeutumisesta voisi mielestäni käyttää sanaa ”kelluminen”. Prekariaatit kelluvat työllistymisen virroissa ja takertuvat seuraavaan sopivaan vastaantulevaan työtehtävään. Työtehtävän, vuokratyön tai projektin loppuessa, he ajautuvat taas mukaan virtaan ja kelluvat siihen saakka, kunnes seuraava työrupeama osuu kohdalle. Vaikkakin kelluminen saattaa osaltaan passivoittaa pätkätyöläisen roolia, niin yhtä lailla se kertoo prekariaatin sitkeydestä. On jaksettava kellua ja uida, ei saa upota. Töitä on aktiivisesti etsittävä ja rekrytoitava itseään. Alla
olevasta lainauksesta käy esille, kuinka epätyypillisten työsuhteiden tekijöiden on pysyteltävä rauhallisina, vaikka seuraavan vuoden tai kuukauden elanto olisi vielä epävarmaa.
M46v. ”No kyllä mä haluan määräaikasen työsuhteen ihan siinä samassa ku, eiku siis vakituisen työsuhteen ku määräaikasenki. Siis, se, että kunhan mä saan vähintään ens talveks töitä. Niin se riittää tavallaan mun niinku tulevaisuuden turvaamiseen. Ajatus tulevaisuuteni turvaamisesta, turvallisuudesta, niinkun loppuu siinä mielessä siihen vuoden päästä toukokuuhun” (naurua.)
Kysyttäessä haastatellulta tulevaisuuden suunnittelusta ja siitä muotoutuvatko suunnitelmat pitkällä tähtäimellä vai toisin, hän vastaa;
N49 v. ”No oikeastaan tällä hetkellä enemmän sitä päivä kerrallaan, päivä, viikko, kuukausi kerrallaan systeemillä…”
”Arjen suunnitelmallisuus ja tavoitteellisuus on itsen kehittämisen ja eteenpäin pyrkimisen itsekuria” (Jalas 2011, 107). Modernin yhteiskunnan tarjoamat valinnanmahdollisuudet ja vapaudet kytkevät aikaorientoitumisen osaksi juuri modernia aikakautta. Yksilöä ja sen tekemiä ratkaisuja korostava ihmiskuva liittyy aikalaisuuteen.
Nähdään, että ihmisten tulisi käyttää oma aikansa järkevästi ja hyödykkäästi. Yksittäisellä toimijalla on paljon vastuuta sekä valtaa, ja näin ollen jokainen on oman onnensa seppä.
(Jalas 2011, 107-108.) Individualistisessa yhteiskunnassa jokainen on vastuussa omista asioistaan. Prekarisaatiossa törmäävät kuitenkin rakenteelliset, yhteiskunnalliset sekä henkilökohtaiset tekijät. Pätkätyöläisen on vaikea suunnitella tulevaisuutta pidemmällä aikavälillä, jos työt koostuvat määräaikaisuuksista ja silpuista. Tässä mielessä ajatus siitä, että jokainen on oman onnensa seppä, ontuu pahasti, sillä esimerkiksi työpoliittinen ohjaus ja työmarkkinatilanne asettavat työnhakijalle yhteiskunnallisia sekä rakenteellisia ehtoja ja rajoituksia.
Ainakin osalla pätkätyöläisistä tuntuu olevan rasite siitä, että seuraava työpaikka ja sitä kautta elanto on itse hoidettava, ilman ulkopuolisten tahojen apua. Arjesta selviydytään, ja määräaikaisen työsuhteen jälkeiselle ajalle on keksittävä jotakin järkevää tekemistä;
seuraava työpaikka tai opiskelua. Liian pitkät katkokset työelämän tai opiskelun
ulkopuolella koettiin häiritsevinä tai poikkeuksellisina. Oma aktiivisuus ja omien selviytymiskeinojen rakentaminen nousivat tärkeään rooliin.
M 46 ” Miä oon…siis nyt täytyy sanoo, et miä en oo ihan ees varma, oonks miä saanu ikinä työttömyyskorvausta…koska sitten aina jos miulla ei oo ollu töitä ni sit miä oon ruvennu tekemään jotain muuta semmosta siis niinku et et…miä nyt yhessä vaiheessa pistin toiminimen pystyyn ja sitten tota miä oon opiskellu.”
Kalenteri auttaa jäsentämään arjen ajankäyttöä. Oikein toimiessaan kalenteri kertoo ihmiselle mitä pitää tehdä milloinkin, helpottaen päätöksentekoa. On kuitenkin huomioitava, että kaikilla kalenteri ei voi toimia yhtä luotettavana ja suunnitelmallisena kumppanina. Työnteon ajat ovat hämärtyneet voimakkaasti jolloin kalenteri ei välttämättä ohjaa arkea tasaisesti. Vuorotyö aiheuttaa omat muutoksensa, toisaalta toisilla ihmisillä työn ajallinen vaihtelevuus on itse luotua. Oma osansa on ihmiset, joilla työ ei ollenkaan rytmitä arkea, sekä ihmiset jotka työskentelevät pätkätöissä. (Jalas 2011, 111.)
Eräs haastateltavista kertoo omasta työrytmistään, joka on hyvinkin vaihteleva, ja välillä stressaannuttava. Töitä riittää mutta niiden ajallinen tahti tuntuu epätasapainoiselta.
N xx: ”Että tietenkin joskus toivois, että voi olla vähän rauhallisempaa, että se vähän vaihtelee. Että välillä on vähän liikaa kaikkea, ja sitten kun monessa asiassa tapahtuu muutoksia, ni joutuu hulluna järjestelemään uudelleen ja venymään ja paukkumaan ite. Että jos joku ei onnistukaan tiettyyn aikaan mennessä niin se lyhentää omaa työskentelyaikaa, mikä taas lisää paineita. Ja joskus ne projektit kasaantuu päällekkäin. Et silleen toivois välillä, että ois sellasta tasasempaa. Että vois siinä sitten jotenkin rauhassa touhuta, mutta toisaalta kyllä koen, että tää tän tyyppinen sopii mun tyyppiselle ihmiselle.”
Huolimatta siitä, että kaikki haastatellut olivat pätkätyöläisiä, niin heidän ajallinen todellisuus vaihteli huomattavasti. Epätyypillisissä työsuhteissa työskentely ei siis aina tarkoita suuria ajallisia vaihteluita työpäiviin ja – aikoihin. Kolmesta haastatellusta vain yhdellä työpäivien pituus vaihteli suuresti ja kahdella työtunnit olivat melko tarkkaan etukäteen määrättyjä. Kahdella prekaarilla työt muodostuivat sellaisista tehtävistä, joissa oli mahdollista saada työnantajalta työvuorolistat, joista tulevat työvuorot näkyvät jo ennalta. Nämä kaksi informanttia työskentelivät päivätyössä, ilman vuorotyötä. Sen sijaan kolmannen haastatellun työpäivät koostuivat todellisista tilkuista, pätkistä ja
vaikeasti ennakoitavista työsuorituksista. Tähän vaikuttaa tietysti se, että haastateltu oli juuri siirtynyt yksityisyrittäjäksi, jolloin työ ja vapaa-aikaa on hyvin vaikeaa – ainakin aluksi − erottaa toisistaan.
Kahden päivätyöläisen selkeä viikkorytmi hämmästytti säntillisyydellään. Toinen haastatelluista työskenteli päiväkodissa ja toinen keittiöapulaisen tai siivoojan tehtävissä.
Päiväkodin arki on jo valmiiksi hyvin kellotettua ja säädeltyä, jolloin suuret vaihtelut työpäivien kestossa eivät olleet yleisiä. Yhtä lailla keittiöapulaisen tai siivoojan tehtävät määrittyivät ennalta oletettujen aikojen perusteella, jolloin työpäivät pysyivät säännöllisinä ja melko lyhkäisinä. Myös nämä työtehtävät suoritettiin esimerkiksi koulun säännöllisten aikataulujen mukaisesti. Kyseisen henkilön kohdalla työmäärän vaihtelut olivat usein seurausta työntekijän omista valinnoista.
Yksi haastatelluista työskenteli vuokratyöfirmassa (keittiöapulainen/siivooja), ja hän pystyi itse valitsemaan internetistä ne työvuorot, ja työpaikat joihin halusi mennä. Tässä mielessä oli yllättävää, kuinka suuri valinnanvapaus tällaisella pätkätyöläisellä oli omien työtehtävien ajallisuuden suhteen. Kyseinen henkilö pystyi myös laittamaan vuokratyöfirmalle niin sanottuja ”estoja”. Estot tarkoittivat sellaisia ajanjaksoja (päivistä viikkoihin), jolloin vuokratyöläinen ei halua, tai pysty ottamaan vastaan tarjottuja töitä.
Kyseisellä haastatellulla oli siis varsin hyvät mahdollisuudet vaikuttaa esimerkiksi siihen, milloin hän haluaa pitää pientä lomaa töistä. Järjestely helpottaa myös esimerkiksi asioiden hoitoa, kun arkipäivän voi pitää vapaata, esimerkiksi virastojen ja pankkien ollessa auki. Näin haastateltu kuvailee työajan vaihteluita;
N 49 v. ” joka kuukausi on aivan erilainen, se nyt riippuu, paljonko mää niitä estoja laitan, ja millä päällä mää oon, että kuinka paljon mää haluan tehrä töitä, missä sattuu mitäkin oleen, että tota vois sanoo, että muutamasta viikosta kokokuukauteen on töitä ja nekin sitten voi olla neljän tunnin päiviä taikka sitten nyt on kaheksan tunnin päiviä tällä viikolla, että riippuu vähän minkälaisia paikkoja tulee vastaan.”
Kun tutkaillaan pätkätyöläisten elämää pidemmällä aikavälillä, niin tällöin aika-akselin mukanaan tuomat haasteet näkyvät paremmin. Projektitöiden päällekkäisyys ja kasautuminen, työ- ja vapaa-ajan sekoittuminen sekä eri toimijoiden aikataulujen yhteensovittaminen aiheutti tunteita siitä, että rauhallisempi työtahti ja töiden parempi ennakoitavuus olisi huomattava helpotus. Epävakaassa työllisyystilanteessa myös esimerkiksi mahdollisten opiskelujen tai luottamustoimien hoitaminen oli haastavaa.
Aineistosta nousee esille se seikka, että yhtä lailla pätkätyöläisen työt voivat sijaita ajallisesti sekä paikallisesti hajallaan ja ennakoimattomina, kun taas yhtäältä työt voivat koostua aikataulutetuista, samassa paikassa sijaitsevista tehtävistä. Yhteistä näille molemmille tavoille on kuitenkin se, että prekaarin luonteensa vuoksi molemmissa tilanteissa lopputulos on sama; epävarmuus tulevasta. Huoli jatkuvasta muutoksesta ja mahdollisista seuraavista työpaikoista oli kaikille haastateltaville yhteinen kokemus.
Muun muassa perhesuhteiden muutoksissa, muutoissa sekä työpaikan vaihdoksissa näkyy selkeästi ennakoitavuuden tekijä. Uudenlaisten toimien seurauksia voidaan yrittää ennakoida, mutta aina se ei ole mahdollista. Elämässä tapahtuvien siirtymien yhteydessä vakiintuneita tapoja voi yrittää muuttaa, mutta yhtä lailla niistä voi olla vaikea irtautua.
(Haila 2011, 238.) Vaihtuvissa työtehtävissä ja työpaikoissa toimiminen vähentää huomattavasti ennakoitavuuden mahdollisuutta. Uuteen työpaikkaan on hypättävä rohkeasti, vaikka ennakkotiedot olisivat hatarat. Työelämän jatkuvia vaihteluita on mahdoton ennakoida.
N 49v. ”Ainakin tota toi eri työpaikkoihin meno, jotenkin mää olin itekin ihan ihmeissäni, ku mää oon pienenä tyttönä ollu hirveen ujo, että tää ku mä hyppään aamulla uuteen työpaikkaan, missä en oo aikasemmin käyny, mää aloitan sen silla, että: terve. Niin ku ite sillai positiivisuudella ja sillä, että mää tulin tänne töihin, mitäs mä teen? Ni ne ei pysty, tuntuu että siellä toisesta päästä ne ei pysty mulle muuta ku ottaa vastaan mulle samalla lailla takasin ja opastaan siihen työtehtävään.”