”Great dancers are not great because of their technique; they are great because of their passion.”10 (Martha Graham).
Yhteys tämän hetkiseen maailmaan on isosta osasta tanssin liiketekniikkaa hävinnyt.
Monet tanssijat eivät tiedosta tuottamansa liikkeen merkitystä, sillä monet tanssinopettajat ymmärtävät tanssia vain ulkoisen estetiikan kautta. Sellaiset tanssijat, jotka tekevät liikkeitä ainoastaan niiden ulkomuodon kautta eivät kykene koskettamaan katsojissa laajempaa aistimellista tasoa. Ainoastaan ulkomuotoa harjoittava tanssija kykenee antamaan pelkästään ulkoisen esteettisen kokemuksen katsojalleen, jolloin katsoja vaikuttuu tanssin vaikeudesta tai ulkoisesta kauneudesta. Teknisen taidon hallitseminen ei tulisi olla osa ainoastaan tanssijan ulkoista tekemistä. Tekninen taito liittyy paitsi kehon rakenteen harjoittamiseen myös hyvin syvästi tanssijan koko keholliseen minään ja identiteettiin. (Parviainen, 1998.) Tanssi ei näin ollen ole ainoastaan työtä, vaan se on elämäntapa. Tanssin ei tulisi olla tekniikkaa varten, vaan tekniikan tulisi olla tanssia varten. Tekniikan tehtävän tulisi palvella tanssijan kasvua ja kehitystä sekä auttaa tanssia manifestoitumaan mahdollisimman puhtaasti. Tekniikka on väline, ei itse tarkoitus. (Aalten, 2004.)
10 ”Suurenmoiset tanssijat eivät ole suurenmoisia tekniikkansa ansiosta; he ovat suurenmoisia intohimonsa vuoksi.”
“With the technique, dancers are given a whole body of ideas and opinions about aesthetics, which they will, literally, embody.” (Aalten, 2004, 267).11
Kuitenkin usein tekniikasta ja etenkin kilpailuteknillisistä asioista tulee paritanssin itseisarvo. Ilmeet ja eleet liimataan tekniikan päälle. Tällöin tanssijasta tulee pelkkä urheilija ja tanssillisesta kokemuksesta tulee tekninen suoritus. Tanssija ei pääse näin ollen elämään musiikkia eikä katsoja kykene samaistumaan tanssijaan. Katsoja jää näin tanssin ulkopuolelle. Mikäli tanssija kykenee käyttämään tekniikkaa hyväkseen ja antamaan mahdollisuuden tanssille tulla lävitseen, luo hän samalla mahdollisuuden muille ihmisille päästä osallisiksi hänen tanssiinsa. Näin ollen tanssissa on luovuttava itsekeskeisyydestä, sillä itsekeskeisyys poistaa mahdollisuuden dialogiin tanssijan ja yleisön välillä sekä tanssijan ja tanssiparin välillä. Niinä hetkinä, kun keskityin ainoastaan omaan tekniseen suoritukseeni, emme kyenneet Ezion kanssa löytämään minkäänlaista yhteyttä tanssissa. Itsekeskeisyyteni esti minua kohtaamasta Ezioa musiikissa. Tanssijan minuus rakentuu musiikin kautta uudelleen jokaisessa tanssin hetkessä. Tanssija on kehossaan, mutta hänen ajatuksensa on oltava poissa suorittamisesta. Niinä hetkinä, jolloin onnistuin kääntämään ajattelun pois itsestäni, tuli tilalle mahdollisuus minun ja parini välille muodostuvalle tilalle, jossa pystyimme kuuntelemaan ja kuulla toisiamme kehoillamme. Useimmiten tanssimme jäi teknisen suorituksen tasolle. Etenkin yksityistuntien jälkeen kykenimme keskustelemaan ainoastaan tekniikan tasolla. Tekniikan tasolla johtaminen ja reagoiminen tapahtuvat mekaanisesti. Tällöin perinteinen ”mies vie ja nainen seuraa” –asetelma ottaa vallan.
Relationaalisessa johtajuudessa todellisuuden ymmärretään olevan jatkuvassa muutoksessa, sillä ihminen on jatkuvassa muutoksessa (esim. Hosking, 2000; Bradbury ym., 2000). Tanssille ominaista on liike. Liike on muutosta tiettyyn suuntaan. Näin ollen muutos on jatkuva tila tanssissa. Kehittyminen tanssissa vaatii sen hyväksymisen, että jokainen hetki on erilainen, emmekä koskaan kykene tanssimaan toista kertaa täysin samalla tavalla. Jokaisen toiston olisi oltava edes hiukan parempi kuin edeltävän, jotta tanssi menee eteenpäin. Samassa pysyminen pitää tanssin pysähtyneenä, eikä tanssi kehity uudelle tasolle. Myös johtajuus on muutosta; johtajuus on johonkin suuntaan
11 ”Tekniikan avulla tanssijoille annetaan ideoiden ja mielipiteiden kokonaisuus, jonka he kirjaimellisesti kehollistavat.”
etenemistä. Tanssin tavoin johtajuus ei voi pysähtyä paikoilleen, sillä maailma ei koskaan pysähdy. Ihmismieli pyrkii hakemaan turvaa pysähtyneisyydestä, mutta todellisuudessa mikään ei pysy hetkeäkään samanlaisena, jopa vuoret hajoava hiekaksi pala kerrallaan. Tällainen ajattelu kyseenalaistaa sellaiset teoriat, joissa tarkastellaan muutosta väliaikaisena tapahtumana. Kaikki johtajuus on todellisuudessa muutosjohtajuutta. Muutos tulisi siis organisaatioissa nähdä jatkuvana prosessina, jota ei tulisi yrittää kontrolloida tai pysäyttää. Muutos on olennainen osa ihmisyyttä ja kehityksen elinehto. Johtajuuden tulisi tanssin tavoin antautua muutoksen vietäväksi.
Jokaisen liikkeen välissä on tanssijan kyettävä löytämään tasapaino uudelleen, jotta hän voi jälleen jatkaa seuraavaan liikkeeseen (Küpers, 2011). Samalla tavoin tulee organisaatioiden liikkua jatkuvasti uuteen suuntaan siten, että ne eivät kaadu tai jää toisten jalkoihin.
Jos näemme johtajuuden olevan taiteellinen ja luova prosessi voimme hyvin ymmärtää, miksi muutos on alituisesti läsnä johtajuudessa. Johtajuuden muutosta on vaikea havainnollistaa selkeästi, sillä se koostuu useista samanaikaisista muutoksen kehistä.
Johtajuuden jatkuvassa muutosprosessissa ei ole selkeää alkua tai loppua. Muutos ei ole tasaisen lineaarinen prosessi, vaan se etenee voimakkaina ja heikompina sykleinä.
(Taylor, 2012a, 7-8). Tanssissa voidaan erottaa jaksoja, jolloin täytyy viedä läpi isomman luokan muutos. Yksittäiselle tanssijalle tanssiparin vaihtaminen on aina tällainen tilanne, mutta myös jo pidempään yhdessä tanssineet tanssiparit tarvitsevat isoja muutoksia aika ajoin. Isoissa muutostilanteissa tanssissa tarvitaan valtavasti keskittyneisyyttä ja rauhaa. Isommat muutokset ovat tilanteita, jolloin vanhan parantaminen tai kehittäminen ei enää riitä, vaan tarvitaan uudenlainen ymmärrys tanssista. Vakiotanssien kohdalla isoja muutoksia ovat usein muutokset tanssiasennossa.
Näissä tilanteissa ei ole mahdollisuutta luovuuteen tai voimakkaaseen itseilmaisuun.
Muutostilanteet ovat raskaita niin henkisesti kuin fyysisestikin tanssijalle. Isojen muutosten aikaan kilpaileminen on haastavaa ja sitä yleensä pyritäänkin vähentämään.
Meidän tanssissamme muutos tanssiasennossa sai koko harjoittelumme muuttumaan täysin. Emme kyenneet käyttämään uudenlaista tanssiasentoa tanssimme parantamiseen, vaan muutos lukitsi meidät suorittamaan tekniikkaa. Muutos jäi meidän osaltamme käymättä kokonaan läpi, sillä Ezio lopetti tanssimisen ennen kuin uusi tanssiasentomme oli ehtinyt vakiintua. Todennäköisesti olisimme kyenneet nostamaan tanssimme muutosprosessin jälkeen uudelle tasolle. Organisaatioissa, samalla tavoin kuin tanssissa,
ovat isot muutokset mahdollisuuksia rakentaa jotain uutta ja parempaa. On kuitenkin tärkeää, että muutosprosessia ei nopeuteta keinotekoisesti, vaan sille tulisi antaa tarpeeksi aikaa ja mahdollisuus tapahtua syvemmällä tasolla (Fronda & Moriceau, 2008).
Organisaatioissa isot muutokset ovat usein kivuliaita, ja saattavat aiheuttaa negatiivisia tunteita kuten pelkoa, epävarmuutta, ahdistusta, turhautuneisuutta ja epätietoisuutta, mikä vie työntekijältä paljon energiaa (McWilliam & Ward-Griffin, 2006). Isot muutokset organisaatioissa luovat työntekijöiden keskuudessa helposti kaaoksen tunteen, ja työntekijät saattavat menettää työnsä tarkoituksen, jos heidän työmaailmansa muuttuu perustavanlaatuisesti (Fronda ym., 2008). Fronda ym. (2008) kirjoittavat, että työntekijöiden negatiiviset tunteet ja vastustus muutosta kohtaan syntyvät usein siitä syystä, että he eivät kykene samaistumaan ylhäältä annettuun muutostarpeeseen.
Englanninkielinen ilmaus kuvaa työntekijöiden reaktiota muutokseen erinomaisesti ”it does not makes sense”12. Fronda ym. (2008, 604) jatkavat Weick (1993) sanoin: “as sense collapses, the organization also may collapse”. (Fronda ym., 2008.) Tämä kertoo kokonaisvaltaisen kehollisen ymmärtämisen tarpeellisuudesta myös laajemman skaalan muutostilanteissa. Ymmärsin alusta asti tanssiasennon muutoksen tarpeellisuuden tanssillemme. Päävalmentajamme kehollisessa ohjauksessa olin saanut kehollisen kokemuksen siitä, kuinka muutos parantaisi minun ja Ezion tanssia ja tämän vuoksi minun oli helppo ymmärtää muutostarve, it made sense. Mikäli valmentajamme olisi kertonut minulle muutostarpeesta ainoastaan sanallisesti, olisin varmasti ollut paljon vastahakoisempi tanssiasentomme muuttamiseen.