Seuraavassa rakennettavat puheen, musiikin ja äänimaiseman kuuntelun vuorovaikutusmallit, joita jäljempänä (luku 7.3) käytän kuuntelukasvatuksen kasvatusalueiden jäsentäjänä, pohjautuvat Truax´n (2001, 12) akustisen kommunikaation malliin (KUVIO 7). Kuvaan mallien avulla niitä suhteita, jotka muodostuvat äänen välityksellä kuuntelijan ja toisten äänellisten toimijoiden välille. Tutkimukseni sosiokonstruktivistisen lähtökohdan (ks. 2.3) mukaisesti puheen, musiikin ja äänimaiseman kuuntelussa syntyvät merkitykset ovat sosiaalisia ja kulttuurisia. Koska jokaiseen mallin sisältyy yhteisön näkökulma, en erikseen esitä vastaavaa yhteisöllistä mallia.
Puheen kuuntelun vuorovaikutusmalli
Tutkimuksessani viittaan puheen kuuntelun vuorovaikutusmallilla (KUVIO 9) kaikkiin puheen järjestelmässä esiintyviin akustisen kommunikaation vuorovaikutustilanteisiin.
Kuuntelija voi näin ollen tarkoittaa myös useita kuuntelijoita, kuten keskustelijoita, puhetilanteiden yleisöä tai akustisen yhteisön jäseniä. Vastaavasti kuunteluympäristönä puhe kattaa kaikki puhetilanteet ja -viestinnän ympäristöt. Kuuntelun laajan merkityksen (luku 3.2) mukaisesti tarkoitan puheella myös puhujan kuuntelua.112 Kaikissa tapauksissa malli kuvaa kuuntelijoiden, puheen (puhujan) ja puheen äänen vuorovaikutteista suhdetta akustisessa kommunikaatiossa. Tällöin lähtökohta on, että puheen kuuntelu ja siihen kuuluva vuorovaikutus on opittua. Tutkimukseni pragmatistisen lähestymistavan mukaan se tarkoittaa, että äänelle annetaan kielenkäyttöön viittaava merkitys.113
112 Länsimaisessa kulttuurissa puhe on ymmärretty merkitysjärjestelmänä, jossa keskeisin asema on puhutulla kielellä. Verbaalista kommunikaatiota on perinteisesti hallinnut puhuja (Wolvin 2010b, 15).
Tutkimuksessani sen sijaan ymmärrän puhujan ja kuuntelijan tasa-arvoisina kommunikoijina, jotka molemmat vaikuttavat kommunikaation etenemiseen.
113 Puhumisessa ja kuuntelussa sanan merkitys on sanan käyttöä kontekstissa (esim. Määttänen 2003, 8–
9; 2005, 236). Puheen ymmärtäminen tarkoittaa sen ymmärtämistä, kuinka puhuttuja sanoja käytetään (oikein) tietyssä kontekstissa. Sanojen merkitykset opitaan käytännön tilanteissa yhdistämällä sanan äänneasu ja sen käytössä havaittu merkitys. Dewey (MW 9, 18–19) havainnollistaa tätä esimerkillä lapsesta, joka oivaltaa vähintään yhden merkityksen sanalle hattu, kun äiti sanoo sen lasta pukiessaan.
110
KUVIO 9. Puheen kuuntelun vuorovaikutusmalli.
Puheen kuuntelun vuorovaikutusmallissa kiinnittyy huomio äänen informaatiota välittävään tehtävään ja vuorovaikutteiseen rooliin. Kuuntelija kuuntelee puhujan ääntä, joka välittää puheen informaatiota tulkittavaksi kuuntelijalle. Kuviosta on luettavissa, että kuuntelija on suorassa vuorovaikutuksessa puheen äänen kanssa, mutta vain välitteisesti puhujan kanssa.
Mallissani toisin sanoen korostuu, ettei suora subjektien välinen vuorovaikutus ole mahdollista, vaan kaikki, myös puheen oppiminen tapahtuu äänen välityksellä. Kuuntelijana olevan yksilön tai yhteisön vuorovaikutusta puheen ja siten puhujan kanssa kuvaan kuvion katkoviivoilla ja kaksipäisillä nuolilla. Näin ymmärretty kuuntelijan kokemuksellinen vuorovaikutussuhde puhujan tai puhujien kanssa mahdollistaa mallin tulkinnan yhteisön näkökulmasta.
Musiikin kuuntelun vuorovaikutusmalli
Akustisen kommunikaation mallia soveltaen tarkennan musiikinkuuntelun tarkastelun lähtökohdaksi musiikin kuuntelun vuorovaikutusmallin (KUVIO 10). Musiikin kuuntelukasvatuksen jäsennystä palvelevana vuorovaikutusmallina se kuvaa musiikin kuuntelijan vuorovaikutusta musiikillisen äänen kanssa. Koska myös musiikin oppiminen tapahtuu kuuntelun avulla, vuorovaikutus musiikillisen äänen kanssa on musiikkikasvatuksen perusta.
111 KUVIO 10. Musiikin kuuntelun vuorovaikutusmalli.
Musiikin kuuntelun malli esittää musiikinkuuntelun ja sen erilaiset musisointi- ja vuorovaikutustilanteet kuuntelijan näkökulmasta. Kuuntelija voi tarkoittaa esimerkiksi akustista yhteisöä, yhteisön yksittäisiä jäseniä, esittäjiä tai (konsertti)yleisöä. Koska kuuntelun laajassa merkityksessä kuuntelu viittaa toisen ihmisen kuunteluun, musiikin kuuntelu erityisesti musiikin esitys- tai harjoitustilanteissa, kuten konserteissa tai bändiharjoituksissa tarkoittaa vuorovaikutteista toisen musisoijan kuuntelua. Kuviosta on luettavissa, että kuuntelija on tällöinkin suorassa vuorovaikutuksessa ainoastaan musiikillisen äänen kanssa.
Malli kuvaa musisointitilanteen musiikillista vuorovaikutusta riippumatta siitä, montako kuuntelijaa musiikilla on. Tässä mielessä musiikillisen tapahtuman ääritapauksina ovat yhtäällä yksi musisoija-kuuntelija ja toisaalla musiikin välittäminen median avulla niin, ettei kuulijoiden määrä ole tarkkaan tiedossa.
Akustisen kommunikaation mallin näkökulmasta musiikki voidaan ymmärtää myös kuunneltavana ympäristönä. Kuuntelun orientaatiosta riippuen musiikki voi olla kuuntelijalle pääasiallinen kuuntelun kohde tai osa äänimaisemaa, jolloin ympäristö on primääri kuunneltava. Molemmissa tapauksissa kuuntelussa syntyvät merkitykset ovat kulttuurisidonnaisia. Jälkimmäisessä tapauksessa musiikin kuuntelu pikemminkin liittyy seuraavaksi muodostettavaan äänimaiseman kuuntelun vuorovaikutusmalliin.
Äänimaiseman kuuntelun vuorovaikutusmalli
Perinteisesti on oletettu, että ihminen ja ympäristö muodostavat kaksi erillistä, mutta vuorovaikutteista järjestelmää: on olemassa ihmisen sisäinen maailma ja sen ulkopuolella
112
fysikaalinen maailma (Järvilehto 1994, 23).114 Näyttäisi siis siltä, että kuuntelija ja ympäristö muodostavat kaksipaikkaisen suhteen, joka jo määritelmällisesti asemoi ja erottaa osapuolet toisistaan. Koska on olemassa vain yksi maailma, jossa olemme täydesti osallisina, ihmisen sisäisen ja ulkoisen ympäristön erottaminen on kuitenkin ongelmallista (ks. Gibson 1977, 130;
1979/1986, 77; Järvilehto 1994, 23–26; Duffy & Waitt 2011, 121).
Pragmatistisen naturalistisen filosofian mukaan olemme ”ruumiillisia olentoja fysikaalisessa ympäristössä” (Määttänen 2009, 37). Koska kuuntelija on osa ympäristöä, hän on osa sitä, mihin hän on suhteessa. Siten on vain yksi toiminnallinen järjestelmä, joka koostuu kuuntelijan ja ympäristön muodostamasta kokonaisuudesta (ks. Järvilehto 1994, 27–30; Duffy 2013). Kuuntelu myös tapahtuu kehollisesti, kehon sisällä, ympärillä ja läpi. Erillisen äänimaisemasuhteen sijaan kuuntelija on näin ollen pikemminkin osallinen kuunteluympäristön toiminnallisessa järjestelmässä. Järjestelmän osat, kuuntelija ja ympäristö edellyttävät toinen toisensa: ei voi olla organismia ilman ympäristöä eikä ympäristöä ilman organismia (Gibson 1979/1986, 8).
Myös akustisen kommunikaation teoria (esim. Truax 2001; 2013a) lähtee ajatuksesta, että ympäristö ja kuuntelija muodostavat yhdessä vuorovaikutteisen kokonaisuuden.115 Kuuntelijan näkökulmasta puhe, musiikki ja muut ympäristöäänet voivat olla äänimaisemaksi tai sen osaksi tulkittua ääntä. Näin ollen Truax´n akustisen kommunikaation mallissa (KUVIO 7) voidaan asettaa ympäristön tilalle äänimaisema, kun kuuntelun kohteena on ympäristöääni.
Kutsun näin muodostettua sovellusta äänimaiseman kuuntelun vuorovaikutusmalliksi (KUVIO 11).
114 Arkikokemuksen mukaan ympäristöä on se, mikä ympäröi meitä ja jonka keskellä olemme. Suomen kielen sana ympäristö viittaa ympärillä olevaan eli siihen suhteeseen, joka syntyy aistien avulla yksilön (havaitsijan) ja hänen ulkopuolellaan olevan välille. Yksikään oleva ei voi välttyä suhteesta olemisensa paikkaan. Toisaalta ympäristö voi olla olemassa vain suhteessa siihen, mitä se ympäröi (Ingold 2003, 152). Tästä näkökulmasta yksilön ympäristö on se ympäröivä maailma, joka on olemassa ja saa merkityksensä suhteessa häneen.
115 Kuuntelevan yksilön kannalta ääniympäristö hahmottuu ääneen, ympäristöön ja kommunikaatioon liittyvänä suhdeverkostona. Näin kuuntelija ja ympäristö voidaan ymmärtää yhtenä järjestelmänä (Truax 2001, xviii, 65).
113 KUVIO 11. Äänimaiseman kuuntelun vuorovaikutusmalli.
Äänimaiseman kuuntelun vuorovaikutusmalli tuo kuuntelukasvatuksessa kuuntelijan ja ympäristön tarkasteluun akustisen yhteisön näkökulman. Äänimaiseman määritelmän (luku 3.2) perusteella ympäristön kuuntelija tarkoittaa kaikkia, jotka kuuntelevat äänimaisemana yhteisen ympäristön ääniä tai osaa niistä. On tavallista, että äänimaisemassa on yhtä aikaa useita kuuntelijoita. Koska kuuntelija kuuluu johonkin akustiseen yhteisöön, toimii yhteistyössä, yhdessä tai vähintäänkin on yhtä aikaa ääniympäristössä toisten kuuntelijoiden kanssa, häntä ei voida tarkastella irrallaan äänimaisemasta tai sen muista äänellisistä toimijoista. Toimijoiden molemminpuolisen vuorovaikutuksen syntymisen tai äänimaiseman kaikkien vuorovaikutussuhteiden todentaminen on kuitenkin haasteellista.
114
5 KUUNTELU YKSILÖN JA YHTEISÖN ÄÄNELLISENÄ TOIMINTANA
Tämän luvun tehtävänä on perusopetuksen kuuntelukasvatuksen käsitteellistä jäsentämistä varten selvittää äänellisen toiminnan lähtökohdat, tavoitteet ja eettiset perusteet puheen, musiikin ja äänimaiseman kuuntelussa. Tarkastelen ensiksi (5.1) puheen, musiikin ja äänimaiseman kuuntelua kontekstuaalisena äänellisenä toimintana. Täsmennän käsitystä kuuntelijan ja ympäristön suhteesta määrittelemällä ympäristön kuuntelijan toimintakontekstina ja -mahdollisuuksina sekä tyypittelemällä yksilön ja yhteisön kuuntelutapoja. Sitten (5.2) pohdin kuuntelijan taitavan ja eettisesti kestävän äänellisen toiminnan ehtoja. Erityisesti tarkastelen kuuntelijan vastuuta äänellisenä toimijana.
Kolmannessa alaluvussa (5.3) tarkastelen eettisen harkinnan kehittymistä kuuntelussa.
Seuraavaksi (5.4) syvennän käsitystä kuuntelusta sekä taitona että kompetenssina. Samalla tarkennan Truax´n (2001) ja tutkimukseni kompetenssikäsitteen eron. Tähän liittyen myös määrittelen yhteisöllisen kuuntelukompetenssin. Tarkastelemalla kulttuurista, kommunikatiivista ja äänellisen viestinnän kompetenssia jäsennän tutkimukseni peruskäsitteen, kuuntelukompetenssin aseman kompetenssikäsitteistössä. Alaluvun lopuksi tarkastelen yksilön äänellisen toimijuuden ja yhteisöllisen kompetenssin suhdetta. Viimeisessä alaluvussa (5.5) täsmennän puheen, musiikin ja äänimaiseman kuuntelukompetenssit kuuntelukasvatuksen käsitteinä.
115