Työelämän tutkimuspäivät 2011:
Suomalainen työelämä eurooppalaisessa vertailussa
Syksyllä 2011 järjestetyillä kahdeksansilla Työelämän tutkimuspäivillä oli teemana suo- malaisen työelämän tarkastelu eurooppalai- sessa kontekstissa. Miltä suomalainen työ- elämän laatu, työssä jaksaminen ja jatkami- nen, yritysstrategiat ja työvoiman käyttö tai työelämän kehittämis- ja työllisyyspolitiikka näyttävät eurooppalaisessa vertailussa? Mitä tekemistä näillä asioilla on viime vuosien kan- sainvälisestä talouskriisistä selviytymisen, tuottavuuden ja kilpailukyvyn kanssa? Mitä opittavaa kansallisella tutkimuksella olisi eurooppalaisesta työelämän tutkimuksesta ja millaisia vertailuja tarvitaan? Mikä työelä- mässä ja sen tutkimuksessa on eurooppalais- ta ja miten Suomi ja muut Pohjoismaat aset- tuvat tähän kontekstiin?
Viidessätoista työryhmässä teemaa käsi- teltiin monipuolisesti sekä kansainvälises- tä näkökulmasta mutta myös kansallisesti.
Seuraavaksi lyhyet esittelyt työryhmissä esi- tetyistä papereista ja keskustelusta.
Kriiƫ siä näkökulmia
työelämätutkimukseen Suomessa ja Euroopassa
Työryhmän tarkoitus oli koota yhteen tutki- joita, jotka tunnistavat omaavansa jollakin tavalla valtavirtatutkimusta kyseenalaista- van tutkimusotteen. Millaisista uusista nä- kökulmista erilaisia työelämän ilmiöitä, ku- ten työntekijän asemaa, työhyvinvointia tai strategiatyötä voisi ja olisi syytä tarkastel- la? Olemmeko oman tutkimusperinteemme
tai tieteenalamme vankeja vai uskallamme- ko avata rohkeasti uusia tutkimuspolkuja ja nostaa esiin tavanomaisista poikkeavia ilmi- öitä? Entä millaisia esimerkkejä uudenlaises- ta, kriittisestä tutkimusotteesta löytyy jo teh- dystä suomalaisesta ja eurooppalaisesta työ- elämätutkimuksesta? Työryhmä kokosikin yhteiseen keskusteluja herättäneeseen ses- sioon erilaisia tutkimusaiheita, tutkimuksel- lisia lähestymistapoja ja toisin ajattelemisen mahdollisuuksia.
Työryhmän alussa ryhmän vetäjät Sanna Laulainen ja Anneli Hujala haastoivat osallis- tujia kriittisen johtamistutkimuksen siivittä- mänä kyseenalaistamaan tutkimusta ohjaa- via itsestäänselvyyksiä ja nostamaan esiin tiedostamattomia ja huomaamattomia ilmi- öitä, jotka estävät vaihtoehtoisia tapoja nähdä maailmaa. Omina tutkimusesimerkkeinään he kyseenalaistivat tutkimuksen perusolet- tamuksia, kuten vallan, identiteetin ja strate- gian tutkimisen ontologisia, epistemologisia ja metodisia valintoja.
Mitra Raappana ja Maarit Valo esittivät en- simmäisessä puheenvuorossa tutkimustaan tiimin sisäisen vuorovaikutuksen merkityk- sestä tuloksellisuuteen. He tarkastelivat sys- temaattisesti ja kriittisesti olemassa olevaa aihepiirin tutkimusta ja nostivat esiin tutki- musaukkoja, joihin tutkimusta olisi tärkeää laajentaa, jotta ymmärrys todellisten työelä- män tiimien tuloksellisuudesta vahvistuisi.
Tiina Rautkorpi ja Niina Koivunen käsitte- livät esityksissään taidelähtöisiä menetelmiä työn ja johtamisen kehittämisen näkökulmis- ta. Rautkorpi esitteli puheenvuorossaan ref-
Katsauksia ja keskustelua leksiivisten improvisaation tilojen rakenta-
mista työyhteisöön uudenlaisena työn kehit- tämisen interventiona ja kehittävän työntut- kimuksen näkökulmaan pohjaten. Koivunen jatkoi omassa puheenvuorossaan taiteellisten menetelmien linjalla analysoidessaan kuo- ronjohtamista koulutusmenetelmänä johta- juuskoulutuksessa. Hän pohti sitä, millaisesta ajan ilmiöstä taidepainotteisessa johtajuus- koulutuksessa on kyse, millaiseen tarpeeseen se vastaa ja mitä se tuottaa.
Mielenkiintoisten ajan ilmiöiden tarkas- telua jatkoi Minna Hoffrén puhumalla pelol- la johtamisesta ja vallankäytöstä. Tarkastelu pohjautui terveydenhuollon työntekijöiden kokemuksiin. Työryhmän kaksi viimeistä esi- tystä käänsi kriittisen katseen oppimiseen muutosprosesseissa ja työssä. Maija Vähämäki tarkasteli etnogra isen pitkittäistutkimuksen- sa kautta organisaation muutosta eräänlaise- na oppimismatkana. Hän avasi esimerkeillään organisaation hierarkian kriittistä suhdetta tiimin itseohjautuvuuteen. Otto Pekkarinen puolestaan kyseenalaisti työssä oppimisen ja oppivan organisaation käsitteet tavoittee- naan luoda holistinen malli työssä oppimisen ilmiöstä. Hän muistutti esityksessään olemas- sa olevien vakiintuneiden käsitemäärittelyjen kriittisen tarkastelun tärkeydestä.
Sanna Laulainen ja Anneli Hujala
Moninaisuus ja tasa-arvo suomalaisessa ja eurooppalaisessa työelämässä
Suomalaisessa tasa-arvokeskustelussa, ta- sa-arvopolitiikassa ja tutkimuksessa on yhä useammin alkanut näkyä sukupuolikysymys- ten ohella pohdintaa myös muista tasa-arvon ulottuvuuksista. Moninaisuus ja moninai- suuden johtamisen kysymykset ovat tulleet ajankohtaisiksi suomalaisessa työelämäs- sä muun muassa työvoiman ikääntymisen ja työurien pituuden, seksuaalivähemmistö- jen aseman, työvoimapulan ja siihen liittyvän työvoiman tuonnin ulkomailta sekä yleen-
säkin maahanmuuttokysymysten teemojen kautta. Muutoksilla on myös eurooppalaiset ja Euroopan unionin politiikkatason yhtey- tensä, joita esimerkiksi yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa koskevassa lainsäädännön kehit- tämiseen liittyvissä keskusteluissa voidaan havaita. Myös se, miten moninaisuutta ja ta- sa-arvoa eri konteksteissa käsitteellistetään, vaihtelee.
Jonna Louvrier pohti monimuotoisuuden merkityksiä suomalaisessa ja ranskalaisessa kontekstissa henkilöstöjohtajien haastattelui- hin tukeutuen, ja keskittyi paperissaan suo- malaiseen kontekstiin. Yksi hänen lähtökoh- distaan on, että monimuotoisuuden (diversi- ty management) käsitteen tulisi huomioida kansallisen kontekstin historialliset ja sosio- poliittiset ominaisuudet, jotta relevantit erot saataisiin näkyviin.
Henkilöstöjohtajien määritelmissä moni- naisuus esitettiin keskustasta periferiaan le- viävänä monikulttuurisuutena. Samalla uu- sinnettiin homogeenista Suomea: moninai- suus on sitä, kun puhutaan maahanmuutta- jatyötekijöistä, mutta samalla niin sanotun valtaväestön erot jäävät katveeseen ja käsitte- lemättömiksi. Moninaisuudella tässä konteks- tissa on rajansa. Maahanmuuttajia ei saa olla organisaatiossa ”liikaa” kielteisten asentei- den takia. Moninaisuutta ei tue niinkään kult- tuurisen tiedon hyödyntämisen ihanne, vaan syrjinnän kautta syntyvän halvan työvoiman kannattavuus ja saatavuus. Organisaatioiden moninaisuus nojaa usein ainakin jollakin ta- solla kulttuurisiin stereotypioihin, mutta etni- nen moninaisuus myös muokkaa organisaati- oiden käytäntöjä.
Eron tekemisen tavat näkyivät myös Rolle Alhon Rakennusliiton ja Palvelualojen am- mattiliiton maahanmuuttostrategioita käsit- televässä tutkimuksessa. Ammattiliittojen strategiat nostavat esiin kysymyksen siitä, mihin erottelujen väliset rajat vedetään ja toisaalta tuovat esiin sen, että erilaisten ke- hityskulkujen kautta rajat myös siirtyvät kun ammattiliitot sulauttavat toimintaansa sekä inklusiivisia että eksklusiivisia elementtejä.
Katsauksia ja keskustelua
Marja-Liisa Truxin esityksessä kyseenalais- tettiin moninaisuusretoriikka hallintaideolo- giana ja identiteettikontrollina. Hän tarkasteli tutkimuksessaan sitä, miten yhdessä ammat- tiryhmässä IT-sektorilla tasa-arvo nähdään erojen häivyttämisenä tai niistä vaikenemi- sena. Trux kiinnittääkin huomiota siihen, että tasa-arvotyötä tulisi tarkastella erikseen syr- jinnän vastaisena työnä ja identiteettityönä, joista ensimmäisen vetureina toimisivat vi- ranomaiset ja työnantajat, jälkimmäisen ”ää- nen” saaneet työntekijät.
Äitien työaikapreferenssejä tarkasteleva tutkimus tuo esiin moninaisuutta useammal- la tasolla: yhtäältä tavoitteena vertailla äitien työaikapreferenssejä suhteessa isiin sekä lap- settomiin naisiin ja miehiin, toisaalta taas eri- maalaisten eurooppalaisten äitien moninaisi- na olosuhteina ja valintoina. Milla Salinin tut- kimuksessa 21 Euroopan maan välillä havait- tiin yhtäläisyyksiä äitien preferenssien välil- lä eri maissa mutta kuitenkin eri perustein.
Korkeita työaikapreferenssejä sekä Kreikassa ja Portugalissa että Pohjoismaissa selittävät erilaiset tekijät: rakenteissa olevia aukkoja paikataan eri järjestelyin, mutta toisaalla kyse on juuri rakenteiden tarjoaman tuen hyödyn- tämisestä.
Elina Ikävalkon tutkimuksessa puolestaan avattiin keskustelu tutkijan roolista ja vallas- ta tasa-arvotyöryhmässä. Minkälaisia positi- oita tutkijalle on tarjolla ja miten tutkija luo- vii häneen liittyvien odotusten ja omien tut- kimuksellisten intressiensä väylillä? Butleriin viitaten Ikävalko sanoo tasa-arvon edellyt- tävän kategorisointeja ja eron tekemistä, ja tässä prosessissa ryhmät myös määritellään.
Tutkija ei voi jäädä valtasuhteiden ulkopuo- lelle. Ikävalkon pohdintoja voidaan kommen- toida esimerkiksi siitä kokemukseen nojautu- vasta näkökulmasta, että tasa-arvoryhmässä työskentely vaatii tuekseen valtaresursseja, mutta vallankäyttötapoja on tarpeen tehdä näkyviksi.
Työryhmän koordinaattorit nostivat lop- pukeskustelussa esiin Raija Julkusen (2010) ajatuksen siitä, että kun ero ja erillään pito
sekä hierarkia murtuvat yhdessä paikassa, toisessa ne vahvistuvat tai muuntuvat. Lisäksi sillä, miten tasa-arvo ymmärretään, on seura- uksia sille, miten toimitaan.
Minna Leinonen ja Hanna Ylöstalo
AmmaƟ llisten lokeroiden
muodonmuutokset ja kehiƩ ämistyön käytännöt
Työryhmässä keskusteltiin erilaisista ammat- tikulttuureista vertailevalla otteella kiinnittä- en erityistä huomiota työnjaon suhteisiin, ra- jankäynteihin, merkityskamppailuihin, iden- titeettipolitiikkaan ja kilpaileviin eetoksiin ja työtä ohjaaviin moraalisiin mallitarinoihin.
Tavoitteena oli tehdä kulttuuritutkimuksen eväin tuttua vieraaksi juuri vertailuasetel- milla, esimerkiksi tunnistamalla Goffmania hyödyntäen työelämän dramaturgisia näyt- tämöitä, karttoja ja maisemia, jotka liittyvät erilaisten ammattien ”sydänmaihin” (Abbott) ja uusiin segmentteihin, joita jatkuva muutos synnyttää.
Oili-Helena Ylijoki pohti akateemisen työn moraalijärjestystä ja identiteettilokeroita.
Hän kuvasi yliopistoja akateemisen kapita- lismin määrittämänä tilana ja yritysyliopis- tokontekstina, jossa jatkuvasta muutoksesta on tullut tehokkuuden tunnusmerkki. Nyky- yliopistoille ominainen vallan valuminen ja suo dattuminen professoreilta manageriaisti- selle johdolle muokkaa yliopistoja uuden tie- totalouden ja yritysyliopiston muottiin, jos- sa yliopistokin ymmärretään yhä enenevässä määrin yrityksenä ja konsernina. Yliopistojen kapea tarkastelu kansallisen innovaatiojärjes- telmän kilpailukyvyn lähteenä synnyttää yli- opistoväessä pro iloitumisen kierteen ja hyö- dyllisten kumppaneiden etsinnän. Sosiaaliset suhteet välineellistyvät ja johtavat laskelmoi- vien identiteettien muodostamiseen ja mai- neen tietoiseen rakenteluun. Voittajiksi tah- tovien tutkijaopettajien on hyvä omaksua eräänlainen dramaturginen identiteetti ja
Katsauksia ja keskustelua moraalijärjestys jatkuvan brändäyksen, ran-
king-kilpailun ja laadun arvioinnin tarpeisiin.
Hyödyllisten kumppaneiden etsinnäs- sä syntyy myös vähemmän suosittuja ”jako- jäännöksiä”, joita vältellään ja sivuutetaan.
Tutkijaopettajien identiteeteille voi olla myös ominaista lisääntyvä konformistisuus ja ”tää on nyt tätä” suostuminen, mutta identitee- teille voi olla ominaista myös eräänlainen ja- kautuneisuus; identiteettierotteluja tehdään niin sanotun aidon minän ja työminän välille.
Aito minä etsii elämän merkityksen muualta, jolloin sitoutumista yliopistoon höllennetään ja haetaan muutosväsymyksen myötä vetäy- tymisen mahdollisuuksia. Virve Kallioniemi- Chambers esitteli tutkimusryhmänsä intres- siä tutkia yliopiston jatko-opiskelijoiden kiin- nittymistä yliopistoon sekä yliopistoon työn- täviä ja vetäviä tekijöitä. Vetävistä tekijöis- tä keskeisin näytti olevan työllistyminen ja eräänlainen ajautuminen taloudellisen turvan vuoksi projektimuotoiseen työhön. Tätä työtä tehdään kuin mitä tahansa työtä silloin, kun muut työllistymisen mahdollisuudet puuttu- vat. Perinteinen intohimoinen akateemisen kiinnittymisen eetos tieteeseen ja tutkimuk- seen puuttui tutkitusta jatko-opiskelijaryh- mästä lähes kokonaan, mikä viittaa osittain siihen, että yliopistoista on todellakin tulos- sa ihan ”tavallinen työpaikka”. Tarkastelussa painottuivat työelämähorisontit, yksilön va- linnat ja motiivit, joita ei kehystetty tarkem- min yliopistotyön yhteiskunnallisten ehtojen tai rakenteiden tarkastelulla.
Kirsti Karila ja Helena Rajakaltio kertoivat tutkimusryhmänsä uudesta tutkimushanke- virityksestä, jonka avulla haetaan sukupolvi- tarkastelusta ponnistavaa lähtökohtaa ope- tusalan tarkastelulle. Ryhmässä ollaan kiin- nostuneita opettajan työn muutoksesta kut- sumustyöstä palkkatyöhön ja samalla työtä virittävän psykologisen sopimuksen murtu- miseen. Opettajat eivät enää kiinnity itseään suurempaan asiaan, vaan yhteiskunnallisen ajan henki suuntaa opettajia yhteiskunnalli- sen luottamussuhteen uudelleenjäsentämi- seen. Tutkimusryhmä on kiinnostunut opet-
tajasukupolvien työelämään siirtymisen mer- kityksellisestä vaiheesta, jolloin uudet suku- polvet kohtaavat vanhemmat ammattilaissu- kupolvet. Sukupolven käsitettä tarkastellaan eräänlaisena teoreettisena tiivistymänä, joka rakentuu eri tavoin opetusalasta riippuen.
Työryhmässä kiinnitettiin huomiota siihen, että tutkimusryhmän kannattaa miettiä sitä, mikä kulttuurinen järjestys ohjaa tutkimus- ryhmän tarkastelua ja miksi esimerkiksi kas- vatus on opetusalan määrittelyistä kokonaan kadonnut.
Päivi Achtén asiakaspalautteen roolia sai- raalan moniammatillisessa työssä tarkastele- vassa esityksessä palautetyötä valotettiin et- nogra isesta näkökulmasta, eräänlaisena pa- lautetyön näyttämönä, jossa ammattilaiset ja hallinto toimivat vuorovaikutuksen etu- ja ta- kanäyttämöinä. Tässä tarkastelussa kriittinen palaute näyttää rikkovan vuorovaikutuksen käsikirjoitusta, jota väitöskirjatutkimuksessa arvioidaan erilaisten tulkintakehysten kaut- ta. Työryhmässä tuotiin esiin, miten sairaaloi- den sisällä on hyvin erilaisia mikrokonteks- teja, joissa syntyy erilaisia vuorovaikutuksen näyttämöitä ja toisistaan poikkeavia odotuk- sia myös asiakastyön suhteen.
Leena Lietzénin esityksessä tarkasteltiin
”toisen sukupuolen” ammatissa toimimisen ehtoja ja kulttuureja metsäalalla, joka mää- rittyy kulttuurisesti Suomessa hyvin miesval- taiseksi. Metsäalan esimies- ja asiantuntija- tehtäviin kouluttautuu nykyään myös naisia, joiden ammattiin sosiaalistumista ja ammat- ti-identiteetin kehittymistä Lietzén väitös- kirjassaan tutkii haastatteluaineiston avulla.
Kiinnostavaa esityksessä oli huomio, jonka perusteella naismetsätalousinsinöörit raken- sivat ammatti-identiteettiään yhtäältä oman osaamisensa perustalle. Toisaalta metsäalan naiset samaistuivat voimakkaasti miespuoli- siin kollegoihinsa, joiden miehisyys auttoi hei- tä ottamaan välimatkaa muiden alojen nais- puolisten ammattiryhmien toiseudesta. Tästä huolimatta metsäalan naisammattilaisten oli vaikea tunnistaa sukupuolistunutta epä- asa-arvoa omassa elämässään tai työssään.
Katsauksia ja keskustelua
Tutkimuksen kiinnostavinta antia oli työryh- män mielestä se, miten sukupuolta metsäalal- la tehdään ja millaisia erilaisia naiseuksia met- sätyön työnjaollisissa lokeroissa sallitaan.
Myös Tiina Huokunan toimittajaelämää 1980-luvulla käsittelevässä esityksessä tar- kasteltiin ammatin avainkokemuksia suku- polvitarkastelun avulla. Huokunan tavoit- teena on haastatteluaineiston avulla tarkas- tella ammattialaa, jolle alun perin on ollut tyypillistä lähinnä ”profession näköisyys”.
Tavoitteena on tunnistaa toimittajan työn su- kupolvikokemuksia, esimerkiksi sitä, miten toimittajan työn älymystötyyppinen luonne on vähitellen muuttunut ammatiksi ammat- tien joukossa tai miten toimitustyön työnjaol- listen lokeroiden rajat ovat sekoittuneet, su- mentuneet ja lohkoutuneet.
Pia Lindénin esitys keskittyi uudenlai- seen pokeriammattilaisuuteen, jolle on omi- naista perinteisen palkkatyön ehtojen ja työ- eetoksen muuttuminen eräänlaiseksi aina ja kaikkialla mahdolliseksi harrastamiseksi ja hauskanpidoksi. Linden viittasikin kreatio- nistiseen kapitalismiin, jossa nopealiikkei- set yrittäjätyypit muuttavat leikin työksi ja työn leikiksi. Pokeriammattilaisuuden Linden määritteli myös ironisesti ”alushousuammat- tilaisuudeksi”, koska tätä työtä voi harrastaa mihin vuorokauden aikaan tahansa. Lindéniä kiinnostaa pokeriammattilaisuudessa erityi- sesti ne tavat, joilla pelaajat ovat esimerkkejä uuden työn postmodernista individualismis- ta, jonka mukaan yksilö itse valitsee työnsä ehdot ja sanelee oman elämänsä vaihtoehdot.
Karin Filander ja Lea Henriksson
Työhön osallistuminen ja työurien kestävyys – pidemmiksi, paremmiksi vai miksi?
Työryhmässä tarkasteltiin jälleen viime vuo- sina yhteiskunnalliseen keskusteluun aktii- visesti noussutta työhön osallistumisasteen parantamisen ja työurien pidentämisen te-
matiikkaa. Työuraryhmä järjestettiin ensim- mäistä kertaa Työelämän tutkimuspäivillä.
Taustalla oli halua herättää keskustelua sii- tä, mitä oikeastaan pidennetään ja paranne- taan työurista puhuttaessa. Vallitseva eläke- iän nostokeskustelu kaventaa työuran ilmiö- nä melkeinpä väkivaltaisella tavalla nurkkaan ja nostaa siitä esille vain yhden ulottuvuuden.
Se harhauttaa näkemästä työura-asian moni- muotoisuuden ja kompleksisuuden.
Työryhmän järjesti Työterveyslaitoksen Työhön osallistuminen ja kestävä työura -tutkimusteema. Työryhmässä esityksen pi- tivät Päivi Husman, Heli Heikkilä, Torsten Michelsen, Sari Hölsö, Pertti Koistinen, Sanna Nuutinen, Anna Siukola, Harri Kostilainen, Teemu Turunen, Aura Nortomaa, Liisa Marttila sekä Aino Luotonen.
Työryhmässä nousi esille monia kiinnos- tavia ryhmän aihealueeseen liittyviä polkuja ja valtateitä. Työura: pitkä vai pätkä, putki vai polkuja? Arvokeskustelu: millaisia arvoja työ- urien pidentämiskeskustelu sulkee sisäänsä, mitä se jättää ulos? Mitä näkökulmia nykyi- nen vahvasti talousvetoinen työuraretoriikka ja -diskurssi vaientavat, mille ne eivät anna tilaa ja lupaa? Ne antavat yksipuolisen kuvan työelämän todellisuudesta ja työurien luon- teesta, muodoista ja ilmiasuista. Makrotason tavoitteet ja toimenpiteet piirtävät kuvaa kau- as horisonttiin katoavasta katkottomasta put- kesta. Se kuva ei vastaa todellisuutta. Työurat yksilöllistyvät ja monimuotoistuvat huokois- tuvassa työelämässä. Ne ovat liikkeessä.
Työuria ja työhön osallistumista tarkastel- laan yleisesti riski-ongelmalähtöisestä, har- vemmin vetovoima-, voimavara- ja ratkai- sukeskeisesti. Tematiikan laajuuden vuoksi ratkaisujen löytymistä tukisi joko-tai jäsen- tämistä paremmin sekä-että-lähestymistapa.
Yhtenä sukupolvien erilaisten työuraodotus- ten ja -orientaatioiden selittäjänä nähtiin yh- teiskunnallinen tilanne, missä kukin sukupol- vi on työelämään astunut. Se, miten työelä- mä on heitä kohdellut suoraan työnhakijoina työelämään kiinnittymisen vaiheessa tai vä- lillisesti lapsuuden elinolosuhteiden turval-
Katsauksia ja keskustelua lisuuden tai turvattomuuden muodossa (vrt.
laman kokemukset).
Kiinnostavaa oli myös pohdinta duunari- tyyppisen ja urasuuntautuneen työuramallin erilaisista koetuista ja kohdatuista riskeistä.
Suomalaisen ja tanskalaisen työllisyysjärjes- telmän vertailussa osoitettiin Tanskan mal- lin inklusiivisuus ja Suomen mallin ekslusii- visuus suhteessa tanskalaiseen. Todettiin, että Suomessa palkansaajien työhön ja or- ganisaatioon sitoutuminen ei ole kovin kor- kealla tasolla eurooppalaisittain vertailtuna.
Herätettiin myös kysymys, mihin ihminen nykyajassa työelämän kontekstissa sitou- tuu? Kysyttiin, voiko sitoutua johonkin, mikä ei vastavuoroisesti sitoudu sinuun (vrt. työ- elämän pätkätyöläisyys). Työuran katsottiin kiinnittyvän oman osaamisen kehittämiseen ja asiantuntijuuden käyttämisen mahdollistu- miseen. Työuran hahmotettiin etenevän vai- heittain. Sen eri vaiheissa työntekijöiden ura- tarpeet vaihtelevat. Työuran tarkastelu syk- lisesti etenevänä nähtiin auttavan uratarpei- den näkyväksi tekemisessä ja ymmärtämises- sä. Pohdittiin, että ihmisen on kyettävä ym- märtämään muutosta ja voitava kokea työn- sä mielekkääksi, jotta jaksaisi työssä uransa eri vaiheissa työelämän muutosten keskellä.
Ihmisten nähtiin käyttävän uratarinoita luo- dakseen jatkuvuutta työurien eri tapahtu- mille ja niissä mukana olevalle minälleen ta- rinankerronnallisesti.
Miten työurakatkoksia voidaan jäsentää?
Makrotasolla niitä tarkastellaan jaottelulla työssä – ei työssä, koska talousnäkökulma on dominoiva. Mesotasolla ne voidaan näh- dä siirtyminä organisaation sisällä tehtävästä ja positiosta toiseen. Mikrotasolla katkokset voivat jäsentyä siirtyminä osaamisten välillä.
Katkokset leimaavat työuratematiikkaa: niitä tai niiden puuttumista on jollakin tavalla aina selitettävä. Esimerkiksi perhevapaa nähdään työuran katkoksena, jota seuraa siirtymä.
Käytännön ratkaisujen kannalta on hyödyl- listä pohtia, miten jatkuvuuden luomisen ja katkosten hallinnan tapoja voitaisiin käyttää uraohjauksen välineinä. Väline-esimerkkeinä
nostettiin esille urapolun tai -viivan piirtä- minen tai uratarinan konstruoiminen ja ker- tominen. Sukupolvien välillä nähtiin eroja.
Y-sukupolven katsottiin arvostavan vuoro- vaikutteista johtamista ja näkevän esimiesa- laissuhteen resurssilähteenä. X-sukupolven kohdalla esitettiin työhyvinvointiin liittyvien tekijöiden ennustavan eläkeaikeita jo keski- iästä alkaen. Monessa esityksessä nostettiin esiin työhyvinvoinnin parantamisen mahdol- lisuudet pitkiä ja kestäviä työuria tavoitelta- essa.
Päivi Husman ja Minna Janhonen
Moninaistuva työelämä, monenlaiset työntekijät
Monimuotoinen työvoima on ikääntyvän vä- estörakenteen maassa työelämän tuottavuu- den, työn laadun, hyvän työn ja hyvän elämän näkökulmista sivuuttamaton ja keskeinen rat- kaistava kysymys. Tulevaisuudessa tulee ole- maan entistä tärkeämpää, että kaikki voivat osallistua työelämään omien edellytystensä, toiveidensa ja elämäntilanteensa mukaan.
Työryhmässä tarkasteltiin, millaisia erilaisia mahdollisuuksia on tarjolla ja miten niitä voi- si kehittää.
Annamaria Marttila käsitteli esitykses- sään aivovammautuneen työhönpaluuta ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Työhönpaluu epä- onnistuu monen aivovammautuneen kohdal- la. Syynä voivat olla henkilössä tapahtuneet muutokset, jotka voivat liittyä vammautu- neen fyysisiin, kognitiivisiin, psyykkisiin ja sosiaalisiin kykyihin. Muutos voi tapahtua myös vammautuneen persoonallisuudessa.
Liisa-Maija Verainen esitteli vammaisjär- jestöjen Sisäänheitto työelämään -projektia.
Eurooppalaisen kuntoutuksen ja koulutuksen palveluntuottajien järjestö EPR ja työntutki- muksen keskus WRC ovat hyväksyneet nel- jä suomalaista osallisuuden ja työllistämisen edistämismallia Euroopan tason hyviksi käy- tännöiksi. Yksi hyväksytyistä on Sisäänheitto
Katsauksia ja keskustelua
työelämään -projekti, missä onnistuttiin vuo- sien 2006–2008 aikana järjestämään työ- tai harjoittelupaikka 76 vammaiselle tai pitkäai- kaissairaalle nuorelle.
Inka Koskela ja Johanna Ruusuvuori esit- telivät tutkimushanketta kuulokojeen käytön esteistä ja edisteistä, joita tarkasteltiin so- siaalisen esteettömyyden käsitteen kautta.
Esityksessä pohdittiin, mitä sosiaalinen es- teettömyys kuulokojetta käyttävän työnteki- jän näkökulmasta voisi olla ja miten sitä voisi tutkia. Tutkimuksessa tarkasteltiin kuuloko- jeen käyttöä erilaisissa työelämän vuorovai- kutustilanteissa. Tiedon avulla voidaan pa- rantaa kuulovikaisten henkilöiden edellytyk- siä osallistua työelämään ja pärjätä työssä.
Pirkko Mäkelä-Pusa tarkasteli esitykses- sään osatyökykyisten tukemista työpai- kan ja työterveyshuollon yhteistyönä. Pien- työpaikoilla uudistuminen, Punk-hank keessa on kehitetty työterveyshuoltojen ja työpaik- kojen yhteistyötä kehittämällä malli, jonka avulla voidaan sopia työkyvynhallinnasta, seurannasta ja varhaisesta tuesta. Mallista on tehty nettipohjainen työkirja.
”Vammaisten henkilöiden asema välityö- markkinoilla” oli Simo Klemin esityksen ot- sikkona. Tutkimuskokonaisuudessa tarkas- teltiin sosiaalihuoltolain mukaisen työllis- tymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan tilannetta sekä asiakkaiden omia kokemuk- sia työllistämispalveluista. Selvityksen perus- teella VATES-säätiö suosittelee tuetun työllis- tymisen työhönvalmennuksen nykyistä laa- jempaa käyttöä. Työllistämispalvelujen tulee olla tavoitteellisia, suunnitelmallisia ja jousta- via. Selvitys on julkaistu nettijulkaisuna.
Suvi Heikkinen käsitteli yhteispaperissaan miesjohtajien työ-perhesuhteita. Teoriatausta pohjautuu Halrynjon (2009) nelikenttään.
Laadullinen tutkimus koostuu 29 miesjohta- jan tarinasta. Empiirisen aineiston perusteel- la alustavina tuloksina esitellään viisi keskeis- tä teemaa, jotka merkityksellistyivät miesjoh- tajien tarinoissa: onnistuminen työn ja per- heen yhteensovittamisessa, työasioiden käsit- tely kotona, isyyden rikastavat kokemukset,
ajankäyttö sekä muutokset työn ja perheen suhteessa.
Jenni Palmroosin ja Riitta Viitalan paperin otsikkona oli ”Vuokratyöntekijä työyhteisös- sä – epävarmuuden aallokossa”. Esityksessä tarkasteltiin vuokratyövoiman käytön merki- tystä ja heijastuksia työyhteisössä niin vuok- ratyöntekijän, vuokratyöntekijöiden työtove- reiden kuin vuokratyöntekijän esimiehen ja käyttäjäyrityksen henkilöstöpäätöksiä teke- vän ammattilaisen näkökulmasta. Aineistosta nousi esiin kolme keskeistä havaintoa: vuok- ratyövoiman käyttö heijastuu epävarmuute- na kaikille työntekijätasoille, työyhteisöissä muodostuu herkästi niin sanottua kahden kerroksen väkeä sekä vuokratyöntekijöiden aaltoilu aiheuttaa tuottavuus- ja laatuongel- mia
Kaisa Kirves ja Ulla Kinnunen vertaili- vat määräaikaisten ja vakinaisten yliopis- ton työntekijöiden työllistymisuskoa yksilön ja ympäristön vuorovaikutuksen tuotteena.
Poikkileikkausaineistoon perustuvien tulos- ten mukaan näyttäisi siltä, että määräaikais- ten työllistymis uskon kannalta optimismi on liikkuvuutta tärkeämpää. Vakinaisten kes- kuudessa puolestaan korkea liikkuvuus lisää työllistymisuskoa kun taas optimismin taso on merkityksetön tekijä. Pitkittäisanalyysissa, jossa optimismilla ja liikkuvuudella ennustet- tiin seuraavan vuoden työllistymisuskoa, ei kuitenkaan pystytty toistamaan kaikilta osin näitä tuloksia.
Katja Valkama ja Pirkko Mäkelä-Pusa
TuoƩ avuuden ja työelämän laadun samanaikainen kehiƩ äminen – millä keinoilla se tehdään?
Työryhmän tarkoituksena oli etsiä tutkimus- tietoa siitä, millä keinoilla tuottavuus ja työ- elämän laatu toteutuvat samanaikaisesti ja toisiaan tukien. Väestön ikärakenteen muu- tokset, työvoiman tarjonnan lasku ja talous- kasvun vaatimukset edellyttävät tuottavuu-
Katsauksia ja keskustelua den ja työelämän laadun samanaikaista ke-
hittymistä. Työryhmän järjesti Tuottavuuden pyöreän pöydän sihteeristö.
Tuotanto- ja toimintakonseptien muu- tos oli yksi keskeinen teema, jonka ajan- kohtaisuus syntyy informaatioteknologian murroksen, palvelujen merkityksen kasvun, verkostoitumisen, asiantuntijuuden ja mui- den kompleksisten toimintaympäris töjen haasteista. Tutkimushankkeessa ”Palve lu- verkostojen muuttuvat toimintakonseptit ja uudet asiakasymmärryksen välineet – muu- tosten hallintaa ja kestävää työhyvinvointia”
(Kohaus, Ala-Laurinaho, Toiviainen & Kira) tuotetaan tietoa siitä, millaisin välinein ja toimintatavoin palveluverkostot käytännös- sä toteuttavat asiakasymmärrystä lisääviä rajoja ylittäviä toimintakonsepteja, ja miten kestävää työtä ja työhyvinvointia voidaan ver- kostoissa edistää. Oppivat tuotantokonseptit (OT) -hankkeen (Jalonen, Pulkkis, Ristimäki, Toiviainen & Lohtander) tavoitteena on ke- hittää oppivia tuotantokonsepteja verkosto- maisesti toimivien yritysten jatkuvan kehit- tämisen tueksi. Tarkoituksena on tunnistaa ja kehittää sellaisia erityisiä välineitä ja käytän- töjä, jotka palvelevat verkoston rajoilla sekä tarvittavaa toimintaa että yhteisöllistä oppi- mista.
Toinen teema korostaa raportoinnin mer- kitystä sekä tietoon perustuvaa päätöksen- tekoa ja kehittämistä. Työurien pidentämi- seksi päättäjillä olisi oltava tietoa henkilös- tön arvosta ja taloushallinnon kokonaisuu- desta (HAKU-hanke, Manka & Vauhkonen).
Tuttujen jo ongelmista kertovien tunnuslu- kujen (sairauspoissaolot, työtapaturmat ja eläköitymiskustannukset) rinnalle olisi hyvä saada uusia tunnuslukuja, kuten työpaikan psykososiaalisesta tilasta kertovat työhyvin- vointikyselyt ja sosiaalisen pääoman mitta- ri, jotta voitaisiin toimia ennaltaehkäiseväs- ti. Sosiaalisen raportoinnin malli (Suhonen &
Metteri) soveltuu paitsi sosiaalityön tiedon- tuotannon, myös organisaation vuorovaiku- tuksen kehittämisen välineeksi. Sosiaalisen raportoinnin tarjoamat vuorovaikutuksen ra-
japinnat mahdollistavat sellaisia kuulluksi tu- lemisen ja osallistumisen kokemuksia, jotka edesauttavat myönteisen keskustelukulttuu- rin kehittymistä. Fokusryhmäkeskustelujen dialoginen menetelmä näyttää olevan kes- keinen tekijä keskinäisen ymmärryksen ja yhteisten tavoitteiden syntymiselle.
Kolmas teema korostaa osaamisen ja sen jakamisen sekä riskienhallinnan ja työhy- vinvoinnin merkitystä tuottavuuden ja työ- elämän laadun samanaikaisessa kehittämi- sessä. Nämä teemat ovat ajankohtaisia myös eläkkeelle siirtymisen ja työurien pidentämi- sen näkökulmasta. Eläkkeelle jäävän asian- tuntijan tiedon ja osaamisen säilyttäminen organisaatiossa edellyttää, että asiantuntija jollain tavalla jakaa omaa tietoaan ja osaa- mistaan organisaatioon jääville työntekijöil- le tai dokumentoi tietoa (Mäki, Korhonen, Kuronen-Mattila, Pajala & Järvenpää). ELSA- hankkeessa tiedon jakamisen onnistumis- ta tarkasteltiin Ipen (2003) mallin avulla.
Mallissa esitetään, että tiedon jakamiseen vaikuttavat organisaation kulttuuri, mahdol- lisuudet ja motivaatio jakaa tietoa sekä jaet- tavan tiedon luonne. Edistävät ja ehkäisevät tekijät tiedon ja osaamisen säilyttämiseksi ja jakamiseksi olivat tutkituissa organisaatiois- sa varsin saman tapaisia. Esimerkiksi moti- vaatio jakaa sekä vastaanottaa tietoa ja osaa- mista oli keskeinen tiedon ja osaamisen säi- lyttämiseen positiivisesti vaikuttava tekijä.
Oppimisnäkökulma korostuu myös Palukan riskienarvioinnin vaikuttavuutta koskevassa tutkimussuunnitelmassa. Tutkimuksella täh- dätään riskienarvioinnin tekemiseen tunne- tuksi toimintatapana, jonka avulla yrityksis- sä päästään alkuun työelämän laadun kehit- tämisessä ja samalla opitaan tarkastelemaan asioita ja tekemisiä turvallisuuden hallinnan näkökulmasta sekä saavutetaan monipuolisia hyötyjä.
Huomionarvoista on, kuinka eri tieteen- aloista lähestytään samaa teemaa. Tuot- tavuus–tuloksellisuus tematiikka on entistä useammin yhdistetty työelämän laadullisiin tekijöihin. Toisaalta perinteinen (työ)hyvin-
Katsauksia ja keskustelua
vointitutkimus on samalla tavalla avartumas- sa ja huomioimassa, mitä työllä saadaan ai- kaan. Tulevaisuutta ajatellen on kotimaisen työelämän tutkimuksen rikkaus, että näitä kahta asiaa (työelämän laatu ja tuottavuus) tarkastellaan samanaikaisesti ja monitietei- sesti. Luonnollisesti perinteisemmällä näkö- kulmalla on edelleen myös paikkansa.
Juha AnƟ la ja TerƩ u Pakarinen
Valta, kontrolli ja johtajuus asiantunƟ jaorganisaaƟ oissa
Työryhmässä keskityttiin vallan, kontrollin ja johtajuuden välisiin suhteisiin asiantun- tijaorganisaatioissa. Valta, vaikuttaminen, johtaminen, johtajuus ja kontrolli ovat (kä- sitteellisesti) läheisesti sidoksissa toisiin- sa. Asiantuntijaorganisaatioissa on lisään- tyvässä määrin käytössä kontrollijärjestel- miä, joiden tehtävänä on tuottaa tietoa työn- tekijöille, esimiehille ja eri tason johtajille.
Kontrollijärjestelmien käyttöönottoon liit- tyy usein myös toiminnan standardisointia.
Samanaikaisesti asiantuntijaorganisaatioilta vaaditaan uudistumista, luovuutta sekä enna- koimattomuuden ja jopa kaoottisuuden sie- tämistä. Tällaisen joustavaan toimintaan pyr- kivän työyhteisön johtamisessa mekanistiset kontrollijärjestelmät voivat estää organisaa- tioiden uudistumista.
Rakenteellisten järjestelmien ohella joh- tajuuteen liittyvät vertikaaliset ja horisontaa- liset vuorovaikutussuhteet, joista erityisesti kommunikoinnin luonne ja käytetty kieli ovat tärkeitä. Monitieteisissä ja -tavoitteisissa työ- yhteisöissä kontrolli on johtajien ja esimies- ten vastuulla. Kontrollin keinot ovat niiden kohteena olevien asiantuntijoiden keskuu- dessa usein vastustusta herättäviä, mutta or- ganisaatioiden toiminnan kannalta välttämät- tömiä. Tällöin johtamisessa on tärkeintä se, miten näistä jännitteisistä asioista luodaan yhteistä ymmärrystä, joka voi auttaa asian- tuntijoita sitoutumaan työyhteisöön.
Työryhmä on kokoontunut jo viitenä vuo- tena tutkimuspäivillä. Valta, kontrolli, johta- juus, asiantuntijuus ja työn ja perheen yh- teensovittaminen ovat vuorovaikutteisessa, mutta toisinaan myös jännitteisessä suhtees- sa toisiinsa. Vuonna 2011 lähestymisnäkökul- mia olivat työelämän psykologiset sopimuk- set, T & K yritysten menestyksellinen johta- minen, työn ja perheen yhteensovittaminen, yliopisto-organisaation rakenteellisten muu- tosten vaikutukset ja osaamiskartoitukset työorganisaatioiden menestystekijänä.
Tiina Saari pohti esityksessään ”Kenen vastuu? Työaikakontrolli osana tietotyön psykologisia sopimuksia” tietotyöhön liitty- viä psykologisten sopimusten malleja ja nii- hin liittyen vastuuta ja kontrollia: hän tutkii tekeillä olevassa väitöskirjatutkimuksessaan työntekijöiden ja työnantajien käsityksiä psy- kologisista malleista ja niiden soveltamisesta.
Ilkka Nieminen tarkasteli väitöskirja- työhön perustuvassa esityksessään ”Pitkit- täistutkimus suuriin läpimurtoihin pysty- neiden tutkimus- ja tuotekehitysryhmien johtamisesta hyvin ennakoimattomassa toi- mintaympäristössä” eri elinkaaren vaiheissa olevien T & K -ryhmien tapoja ratkaista kont- rollin ja itseohjautuvuuden, ennakoimatto- muuden ja kuormittavuuden ja päätöksente- on haasteita.
Katri Otonkorpi-Lehtorannan esitys ”Työn ja perheen suhteista organisatoristen käytän- töjen näkökulmasta” pureutui sukupuolen ja vallan suhteisiin yleisesti metodologisena ky- symyksenä ja yhden konkreettisen organisaa- tioesimerkin kautta. Hän tarkasteli väitöskir- jatyöhön perustuvassa esityksessään työn ja perheen yhteensovittamiseen liittyviä suku- puolistuneita käytäntöjä, joilla tuotetaan ja ylläpidetään organisaation työn ja perheen suhteisiin liittyviä kulttuurisia jäsennyksiä ja järjestyksiä.
Arja Haapakorpi käsitteli yliopistorefor- mia peilaten sitä eräissä muissa maissa to- teutettuihin reformeihin ja nosti esille joukon kysymyksiä, joista on tarpeen saada tutki- muksellista tietoa. Marja-Liisa Manka ja Liisa
Katsauksia ja keskustelua Hakala esittelivät kehittämäänsä osaamiskar-
toitusmenetelmää, jota voidaan käyttää apu- na hahmotettaessa tulevaisuuden ydinosaa- misalueita koko organisaation tasolla.
Tuula Heiskanen ja Arja Haapakorpi
KohƟ työn uuƩ a ruumiillisuuƩ a
Työ uusi ruumiillisuus -työryhmän lähtökoh- ta liittyi käsitykseen, että työnteon ruumiilli- suus on muuttunut rajusti jälkiteolliseen talo- uteen siirtymisen myötä. Raskas ruumiillinen työ on vähentynyt eri työelämän sektoreilla johtuen tietotekniikan ja automaation lisään- tymisestä teollisuudessa, ergonomian paran- tumisesta sekä palvelualojen ja asiantuntija- työn kasvusta. Kehon merkitys ei ole kuiten- kaan vähentynyt. Työruumiiseen on alkanut kohdistua uusia vaatimuksia liittyen ulkonä- köön, habitukseen, käytökseen ja terveyteen.
Erityisesti johtajilta ja asiantuntijoilta vaadi- taan kehollista tietoa siitä, mitä heidän tyylin- sä, pukeutumisensa, eleensä ja ilmeensä vies- tittävät muille. Palvelu-, opetus- ja hoiva-aloil- la työntekijältä edellytetään erityisiä emotio- naalisia ja esteettisiä taitoja.
Työryhmässä pohdittiin erityisesti sitä, millaisia vaatimuksia työnantajien, kollegoi- den ja asiakkaiden taholta kohdistuu työnte- kijöiden kehoon/ruumiiseen ja miten työn- tekijät vastaavat näihin vaatimuksiin. Jaana Parviainen pohti omassa aloituksessaan esiintymistaitoa yhtenä keskeisenä työtaito- na, joka kytkeytyy myös työntekijän ulkonä- köön ja ruumiiseen. Hänen mukaansa esimer- kiksi liikunnanohjaajien esiintyminen vaatii jatkuvaa re lektiivisyyttä suhteessa omaan kehoon, jotta he pystyvät vakuuttamaan asi- akkaat ja työnantajat ammatillisesta osaami- sestaan, välittämään liikuntatietoa ja markki- noimaan yrityksen palveluita.
Johanna Aromaan ja Taina Kinnusen esi- tyksessä käsiteltiin opettajilta työssään edel- lytettäviä ruumiillisia taitoja ja ominaisuuk- sia. Ihanteellisen opettajuuden todettiin ra-
kentuvan monista jopa ristiriitaisista ominai- suuksista, joiden välillä opettajat tasapainoi- levat jatkuvasti vaihtuvissa tilanteissa. Marjo Kamila esitteli väitöskirjatutkimusta, jossa hän tarkastelee opettajien ulkomuodon ja pu- keutumisen merkitystä osana opettajayhtei- söjen sosiaalista vuorovaikutusta. Hänen mu- kaansa pukeutumisella haetaan ammatillista auktoriteettia, hyväksyntää ja asemaa erityi- sesti kollegoiden silmissä.
Tuija Koivunen pohti omassa alustukses- saan väitöskirjatutkimuksensa pohjalta, mil- laisia ominaisuuksia edellytetään yhteys- keskusten (call centereiden) työntekijöiden ääneltä. Jari Ruotsalaisen alustus käsitteli palvelutyöntekijöiden tatuointeja, erityises- ti millaisia ongelmia ja ennakkoluuloja ta- tuoidut työntekijät kohtaavat työelämässä.
Annamaria Marttila esitteli väitöstutkimuk- sensa pohjalta, millaisia ongelmia aivovam- mautuneet työntekijät kohtaavat siirtyessään takaisin työelämään, erityisesti silloin kun ul- koisesti terveeltä näyttävä aivovammautunut on toiminnallisesti vajavainen.
Anu Valtosen alustus käsitteli unen uu- denlaista arvottamista työelämässä. Hänen mukaansa hyvästä unesta on tullut hyvän työntekijän velvoite, samalla kun unetto- muusongelmat kytkeytyvät työstressiin. Anu Antikainen esitteli väitöstutkimustaan, jos- sa hän käsittelee yritysjohtajien käsityksiä hyvästä ja tavoiteltavasta ruumiillisuudes- ta. Anne Koski pohti omassa alustuksessaan Nokian romahduksen syitä kosketusnäytöl- listen älypuhelimien vallatessa markkinat.
Hänen mukaansa Nokian romahdus saattoi liittyä johdon kyvyttömyyteen tunnistaa ke- hollisuuden ja tunteiden rooli uusilla kännyk- kämarkkinoilla sekä esimiesten kyvyttömyy- teen johtaa tunnetyötä.
Suvi Satama käsitteli etnogra isen väi- töskirjansa pohjalta ammattitanssijoiden tapaa rakentaa kehollista tietoa sosiaalises- sa vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Virpi Koskelan alustus käsitteli ihmisten myönteis- ten luontokokemusten merkitystä työhyvin- voinnin kannalta.
Katsauksia ja keskustelua
Työryhmässä käytiin kahden päivän ai- kana vilkasta, työruumiseen uusia näkökul- mia avaavaa keskustelua. Työryhmä liittyi sen koordinaattoreiden Jaana Parviaisen ja Taina Kinnusen vuonna 2011 alkaneeseen Suomen Akatemian tutkimushankkeeseen The Working Body in the Post-industrial Economy, joka on jatkoa TSR:n rahoittamalle hankkeelle Työn uusi ruumiillisuus vuosina 2009–2011.
Jaana Parviainen ja Taina Kinnunen
Työelämän Ɵ la ja sen Ɵ etopohja
Ryhmä kyseenalaisti monia julkisuudessa
”oikeana” pidettyjä käsityksiä ja niiden tie- topohjaa. Päivi Järviniemi avasi keskustelun laajalla ja kriittisellä suomalaisen työelämän 2000-luvun muutoskuvalla. Pitkäaikainen ko- kemus työelämän tutkimusten seuraamisesta loi pohjan työelämän muutosten arvioinnille.
Tutkimusten suuresta massasta on kyettävä paikantamaan muutokset, joita voidaan hyö- dyntää työelämän kehittämisessä. Tutkimus ja kehittäminen ovat nykyisin siiloutuneet.
Tutkimuksessa, hallintotyössä ja kehittämi- sessä rajojen ylittäminen olisi entistä tär- keämpää. Huolimatta siitä, että tutkimusta on paljon, edelleen tarvittaisiin lisää erityisesti laadullista tutkimusta. Järviniemen esitys pe- rustui raporttiin TEM-analyyseja 35/2011.
Liisa Lähteenmäki pohti alustuksessaan käsitystä vuokratyöstä. Millä perusteella sa- nomme, että vuokratyö on ongelmallista?
Miten erilaiset aineistot – vuokratyön koh- dalla pääosin tapaustutkimukset – muuttuvat tulkinnoiksi? Miten julkisuudessa syntyy ylei- sesti hyväksytty käsitys siitä, millaista vuokra- työ on? Miten tutkimus voisi ylittää tämän mo- nasti sisäisesti ristiriitaisen puheen? Tieto on aina näkökulmaistunutta, sitoutunutta ja teo- reettisesti ankkuroitunutta. Lähteenmäki vaa- ti tutkijoilta entistä pohditumpaa ja avoimem- pia kysymyksenasetteluja ja omien ennakko- odotusten entistä rehellisempää re lektointia.
Yrjö Mattila esitteli tutkimussuunnitel- maansa työntekijöiden taloudellisen ase- man turvaamisesta kollektiivi-irtisanomi- sissa. Kysymys on muutosturvasta ja erityi- sesti lexicurityn käsiteestä. Mattilan näkö- kulma on sekä juridinen että sosiaalipoliitti- nen. Ajallisesti tutkimus kattaa ajan 1960-lu- vulta nykypäivään. Työhypoteesina on, että 1990-luvun lama merkitsi käännettä, joka näkyi ennen kaikkea irtisanomisten helpot- tumisena. Vuosikymmenten kuluessa oikeu- dellisten keinojen käyttö on vähentynyt ja erilaisiin sopimuksiin turvautuminen on li- sääntynyt. Painopiste on siirtynyt sosiaalipo- litiikan suuntaan. Toisaalta yhteistoiminta on muuttunut yt-lain myötä paljolti pelkkiä muo- tomääräyksiä noudattavaksi. Tulevaisuuden huoliksi nousevat muun muassa syrjäytymi- nen ja köyhtyminen.
Julkisen ja yksityisen sektorin välisiä palk- kaeroja on tutkittu paljon. Terhi Maczulskij esitteli uuden mallin palkkaerojen vertailemi- seksi. Siinä palkkaeroja on analysoitu palkka- jakauman eri osissa ja samalla on kontrolloi- tu lukuisia sektoreiden sisäisiä ominaisuuk- sia, kuten ikä, sosioekonominen asema, kou- lutuksen pituus ja työkokemus. Aineistona on noin 7 % satunnaisotos suomalaisista vuon- na 2001 (lähes 400 000 palkkatietoa vuosilta 1995–2004). Malli ja laaja empiirinen aineis- to mahdollistavat hyvin seikkaperäisiä ana- lyysejä. Tekijä esitteli esimerkkejä julkisen ja yksityisen sektorin välisistä palkkaerojen analyyseistä. Palkkajakauman alapäässä mie- het ansaitsivat julkisella sektorilla yksityistä sektoria enemmän. Tilanne on päinvastainen naisten kohdalla: he ansaitsivat yksityistä sektoria paremmin julkisella sektorilla palk- kajakauman yläpäässä. Esityksen otsikos- sa kysyttiin, milloin kannattaa työskennellä julkisella sektorilla. Vastaus on selkeä: jos on nainen ja erityisesti hyväpalkkainen nainen.
Taisto Sumanen tarkasteli miesten ja naisten välistä palkkaeroa huomioiden työ- ajan pituuden. Tehtyjen työtuntien mu- kaan ottaminen tuntuu varsin triviaalilta.
Tosiasiassa tällaista analyysiä ei ole aikai-
Katsauksia ja keskustelua semmin tehty. Tämä johtuu paljolti siitä, että
Tilastokeskuksen palkkatilastot eivät sisällä tietoa tehdyistä työtunneista. Sumanen käyt- tää Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksen tietoja työajoista. Yleisesti hyväksytty tieto miesten ja naisten välisestä palkkaerosta on usein tiivistetty toteamukseen naisen euro on 80 senttiä miehen eurosta. Sumasen analyy- sin mukaan tämä ero selittyy kokonaan sillä, että miehet tekevät vuodessa yli 20 % enem- män työtunteja kuin naiset. Tuntipalkaksi las- kemalla tilanne kääntyy itse asiassa niin päin, että naisten tuntipalkka on miehiä suurempi.
Kirjoittaja arvostelee voimakkaasti suoma- laista ja kansainvälistä sukupuolten välisten palkkaerojen tutkimusta siitä, että työaikaa ei niissä ole lainkaan huomioitu.
Asko Heikkilä ja Pekka Ylöstalo
Nuorten aikuisten työolot, työmarkkina- asema ja perhe-elämä
Työryhmässä arvioitiin nuorten aikuisten työmarkkina-asemaa ja työhön sekä muihin yhteiskunnallisiin velvollisuuksiin liittyvää hyvinvointia. Työmarkkinoiden muutoksen lisäksi nuorten asemaan vaikuttaa ikäraken- teen historiallinen käänne ja tästä seuraava huoltosuhteen heikkeneminen, jonka on kat- sottu oikeuttavan toimet työurien pidentämi- seen ”molemmista päistä ja keskeltä”.
Tiina Brantin, Maria Järlströmin ja Sari Hölsön tutkimuksessa Nuorten psyykkinen pääoma, urastrategiat ja menestyminen ra- kennettiin työuran kulkuun liittyvää pääoma- käsitettä, joka kulminoituu tavoitteellisuu- teen, itseluottamukseen, optimismiin ja jous- tavuuteen. Tutkijat olettivat niin kutsutun y- sukupolven psyykkisen pääoman vaikuttavan positiivisesti suoriutumiseen, työtyytyväisyy- teen ja sitoutumiseen sekä vähentävän irti- sanomisen, uuden työn etsimisen ja stressin uhkaa. Urastrategiat voivat saada esimerkiksi aktiivisuuden, työhön takertumisen, sisäisen tai ulkoisen verkottumisen leiman. Runsas
psyykkinen pääoma liittyy usein oman aktii- visuuden ja ulkoisen verkostoitumisstrategi- an valintaan. Työ liittyy aineettoman talou- den pääomakäsitteisiin, kuten osaamispää- omaan. Teoria ja löydökset täydentävät var- sinkin inhimilliseen- ja osaltaan myös proses- sipääomaan liittyvää keskustelua.
Olli Lehtosen ja Valdemar Kallungin työs- sä analysoidaan epävarmuustekijöitä asevel- vollisten työhön ja opiskeluun siirtymisessä.
Varusmies- ja siviilipalvelus luovat valmiuk- sia, joita voidaan hyödyntää työelämässä.
Toisaalta palvelus luo katkoja ja viiveitä työ- uralla. Puolet siviilipalvelukseen lopulta pää- tyvistä on aloittanut palveluksensa varus- kunnassa eikä saumaton palvelun suoritta- minen ole mahdollista. Tämä muodostaa vii- veen lopulta myös työurille. Varusmiesten ja siviilipalvelusmiesten työmarkkina-asema poikkeaa toisistaan varusmiesten hyväksi.
Kutsunnasta suoraan siviilipalvelun hakeu- tuvat näyttävät arvostavan tulojen tavoit- telemiseen perustuvaa elämäntapaa keski- määräistä harvemmin. Pääsääntöisesti sivii- lipalvelumiehet kokivat varusmiehiä useam- min kotiutumiseen liittyvää epävarmuutta.
Siviilipalvelun eri tavoin valikoituvat tarvit- sevat toisistaan poikkeavaa tukea.
Olli Lehtonen, Valdemar Kallunki ja Juhani Pekkola arvioivat empiirisen aineiston ja siitä laaditun rakenneyhtälömallin perusteella työ- hön liittyvien motivaatiotekijöiden vaikutus- ta nuorten aikuisten sosiaaliseen syrjäytymi- seen. Tarkastelun kohteena olivat opiskelijat, korkeintaan ammatillisen koulutuksen saa- neet työssä käyvät ja amk tai yliopistokoulute- tut työntekijät. Motivaatiotekijät näyttävät vä- hentävän nuorten aikuisten syrjäytymisriskiä erityisesti taloudellisen toimeentulon kautta.
Motivoituneet menestyvät taloudellisesti mui- ta paremmin. Motivaatiotekijät auttavat syr- jäytymisen haasteiden ratkaisussa.
Irene Pieviläinen esitti otsikolla ”Työ- markkinoiden reunamerkintöjä Hylky syrjältä”
reheviä empiirisiä ja rakenteellisia tulkintoja harvaan asutun maaseudun nuorten työmark- kina-asemasta. Palkkatyön niukkuus liittyy
Katsauksia ja keskustelua
elämäntyyleihin, ansaintamalleihin ja osal- taan jopa viranomaiskäytäntöihin, jotka lä- hentelevät alakulttuurin käsitteitä. Palkkatyön puuttuminen ja siihen liittyvät avustusmeka- nismit yhdistyvät harmaan talouden leviämi- seen sekä elämäntyyleihin, joissa palkkatyö ei enää ole tavoiteltavaa. Pieviläisen havainnot liittyvät usein vaiettuun ja kaunisteltuun to- dellisuuteen taloudellisesti taantuneiden alu- eiden työ- ja yhteiskuntapolitiikasta.
Mikko Reijonen esitteli siviilipalvelusvel- vollisten työpalveluun liittyviä kehittämis- suunnitelmia. Taustana oli tuore mietintö si- viilipalveluksen kehittämisestä. Keskeisenä tavoitteena on, että siviilipalvelusvelvolliset olisivat jatkossa yhteiskunnallisesti mahdol- lisimman hyödyllisissä tehtävissä. Osa palve- lusvelvollisista on tähän mennessä suoritta- nut palveluksensa siviilipalveluskeskuksessa niin sanottuna legioonalaisena. Tavoitteena on, että tätä joukkoa saataisiin merkittäväs- ti pienennettyä. Uudistustavoitteena on myös siviilipalveluksen avaaminen naisille.
Valdemar Kallunki ja Ari Vesanen esitteli- vät myös Olli Lehtosen ja Tuomo Paakkosen tuottamaa tutkimusta varus- ja siviilipalve- luksen vaikutuksista siviilielämään. Sisäl- tönä oli runsaasti empiirisiä havaintoja.
Itsenäistyminen ja kärsivällisyys kohenevat varsinkin varuspalveluksessa. Toisaalta sivii- li- ja varusmiespalvelus pääsääntöisesti vai- keuttavat tulevaisuuden ja yksityiselämän suunnittelua. Työuran osalta palveluksen vai- kutukset ovat eriytyneet. Tarkastelussa esi- tettiin myös varusmies- ja siviilipalvelukseen valikoitumiseen liittyvät tekijät.
Työryhmässä osoitetiin, että nuoret aikui- set ovat ryhmä, joilla on ikään, sosialisaatioon ja yhteiskunnallisiin velvollisuuksiin liittyviä erityistekijöitä, joita on syytä tarkastella työ- markkina-aseman ja hyvinvoinnin näkökul- mista. Sukupolvikokemuksilla ja asevelvolli- suuteen liittyvillä valinnoilla voi olla yhteys nuorten asemaan ja toimintaan työelämässä.
Nuoriin aikuisiin liittyy myös keskeisiä yh- teiskunnallisia tavoitteita, kuten työuran pi- dentäminen alkupäästä. Osin nämä tavoitteet
ovat sopusoinnussa nuorten aikuisten hy- vinvoinnin tukemisen ja omien tavoitteiden kanssa. Esimerkiksi asevelvollisuutta edeltä- viin ja jälkeisiin katkoihin työssä ja opiskelus- sa tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomi- ota. Toisaalta nuoret aikuiset kohtaavat suo- riutumiseen liittyvät paineet voimakkaasti, mikä voi lisätä osaltaan syrjäytymisriskiä.
Juhani Pekkola ja Valdemar Kallunki
Henkilöstöjohtaminen, työhyvinvoinƟ ja tuloksellisuus
Työryhmään kutsuttiin henkilöstöjohtami- sen/henkilöstökäytäntöjen, työhyvinvoinnin ja organisaation tuloksellisuuden välisiä suh- teita erityyppisissä organisaatioissa ja erilai- sissa tilanteissa ja konteksteissa käsitteleviä esityksiä. Esitykset ryhmiteltiin karkeasti nel- jään teema-alueeseen: a) henkilöstöjohtami- nen ja tuloksellisuus, b) työhyvinvointi ja tu- loksellisuus, c) työelämän laatu ja d) työhy- vinvointi yleisesti.
Henkilöstöjohtamiseen ja tuloksellisuu- teen liittyi Riitta Viitalan, Maria Järlströmin ja Elina Tonterin esitys henkilöstötiedon ra- portoinnin kehityssuunnista suomalaisissa yrityksissä. Tulokset pohjautuivat 60 henki- löstöjohtajalta kerättyyn haastatteluaineis- toon. Toinen tämän teema-alueen esitys Liisa Hakalan ja Marja-Liisa Mankan alustus koski perinteisiä ja uusia henkilöstötunnuslukuja johtamisen tukena. Kolmantena oli vuoros- sa Sara Lindström väitöskirjahankkeeseensa pohjautuvalla esityksellään henkilöstöjohta- misen tuloksellisuuden moniulotteisuudesta ja sosiaalisesta rakentumisesta. Viimeisenä esityksenä kuultiin Kristina Tilevin ja Sinikka Vanhalan alustus vertailevan henkilöstöjoh- tamisen tutkimuksen haasteista perustuen kokemuksiin kansainvälisestä Cranet-HRM- tutkimusverkostosta.
Työhyvinvoinnin ja tuloksellisuuden vä- listä suhdetta käsitteleviä alustuksia oli en- sinnäkin Timo-Pekka Uotilan esitys työhy-
Katsauksia ja keskustelua vinvoinnin ja suoriutumisen välistä suhdetta
kartoittavasta kirjallisuuskatsauksesta, joka perustui akateemisiin aikakauslehtiin. Sen jälkeen kuultiin Timo-Pekka Uotilan, Riitta Viitalan ja Liisa Mäkelän empiirisestä tutki- muksesta koskien työhyvinvoinnin ja tulok- sellisuuden välistä suhdetta julkisessa palve- luorganisaatiossa. Laura Toivon alustus käsit- teli tehokkuuspaineita työhyvinvoinnin uhka- na vanhuspalvelujen hoivatyössä.
Työelämän laatua käsittelevistä esityk- sistä ensimmäisenä oli Esa Jokisen ja Tuula Heiskasen alustus kuntien henkilöstön työ- elämän laadusta. Siinä vertailtiin kahdek- saa hyvän ja kahdeksaa huonon työelämän laadun kuntaa PARAS-hankkeen tiimoilta.
Seuraavana oli Johanna Holopaisen, Paula Jalon ja Tuula Elorannan työelämän laatua, sairauspoissaoloja ja ennenaikaista eläköity- mistä sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla kos- keva esitys osana Sosiaali- ja terveydenhuol- toalan Tuottavuus Talkoot 2010–2011 -tut- kimus- ja kehityshanketta. Kolmantena oli Rinna Ikola-Norrbackan, Ulla Isosaaren, Kirsi Lähdesmäen ja Katja Valkaman esitys työhy- vinvoinnin johtamisen arvioinnista peruster- veydenhuollon kuntayhtymässä BIKVA-mallia soveltaen.
Työhyvinvointiin yleisesti liittyviä tee- moista ensimmäisenä oli Tiina Brandtin ja Sari Hölsön esitys yrittäjien hyvinvoinnista taloudellisessa ahdingossa perustuen 19 sa- neerausyrittäjän haastatteluun. Pia Niemelä esitteli seuraavana henkistä hyvinvointia li- säävien ja heikentävien tekijöiden yhteyttä organisaatioon sitoutumiseen kansanopisto- jen työntekijöihin kohdistuneessa tutkimuk- sessa. Viimeisenä Satu Ruotsala kertoi hank- keesta, jossa tutkitaan työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin kehittämistä teollisuuskon- sernin ja siihen kuuluvan liiketoimintayksi- kön tukipalveluissa.
Esityksissä painottuivat empiiriset tulok- set ja julkinen sektori, vaikkakin paljon poh- dittiin myös keskeisten käsitteiden määritte- lyä ja erilaisia tutkimuskeskusteluja ja -kon- teksteja. Erityinen kiitos aktiivisesta osallis-
tumisesta ja merkittävästä kontribuutiosta työryhmän keskusteluihin kuuluu kahdelle työelämän tutkimuksen ja tuntemuksen kon- karille, johtaja Riitta-Liisa Lappeteläiselle ja OTL Jukka Sädevirralle.
Sinikka Vanhala ja RiiƩ a Viitala
Lähijohtajuuden, työhyvinvoinnin ja tuloksellisuuden väliset yhteydet työyhteisössä
Työryhmässä nousi vahvasti esille näkemys lähijohtajuuden monipuolisesta ja haasta- vastakin luonteesta sekä siitä, miten joh- tajuus rakentuu eri toimijatahojen kesken.
Esitelmissä kahdenväliset esimies-alaissuh- teet ja erityisesti Leader-Member Exchange (LMX)-teoria olivat yksittäisistä johtajuus -lä- hestymistavoista voimakkaimmin esillä. Sen valossa tarkasteltiin esimies-alaissuhteiden kehittymistä erilaisissa organisationaalisis- sa tilanteissa. Kare Norvapalo kertoi parhail- laan tekeillä olevasta väitöstutkimuksestaan, jossa yhdistyy kehittämisintervention vaiku- tuksen tarkastelu LMX-suhteiden ja psykolo- gisen pääoman kehittymisen näkökulmasta.
Hilpi Rybatzki kertoi siitä, miten uusi esimies oppii ja sopeutuu tehtäväänsä esimies-alais- suhteiden kehittymisprosessin kautta. LMX- suhteita, sosiaalisia verkostoja ja uusien työn- tekijöiden osaamista käsittelevää tutkimusta esitteli Markku Jokisaari.
Työryhmässä esiteltiin myös tutkimuk- sia lähiesimiehisyyteen liittyvistä erilaisis- ta haasteista ja lähiesimiehen roolista työ- yhteisössä myös työhyvinvoinnin näkökul- masta. Äärimmäisiä kriisitilanteita, niiden johtamishaasteita ja esimiehen työyhteisöl- leen antamaa tukea käsitteli Maarit Pedak suomalaisten koulusurma tapausten kaut- ta. Psyykkisen työhyvinvoinnin kenttään si- joittui Kaisan Perkon ja Ulla Kinnusen tut- kimus, jossa osoitettiin, että transformatio- naalinen johtaja edistää työntekijöiden ko- kemusta työn merkityksellisyydestä, lisää
Katsauksia ja keskustelua
työntekijöiden ammatillista pystyvyysuskoa ja vähentää kognitiivista ja emotionaalista työstä irrottautumisen vaikeutta. Nämä teki- jät puolestaan alentavat depressio-oireiden todennäköisyyttä työntekijöillä. Sari Hölsön esityksessä pohdittiin yrittäjiä esimiehinä ja sitä, millaista työn imua he työssään kokevat.
Liisa Mäkelä, Riitta Viitala ja Risto Säntti puo- lestaan nostivat esiin, millaisia erilaisia ja toi- sinaan keskenään ristiriitaisiakin odotuksia lähiesimiehiin eri organisaatiotahoilta koh- distuu ja miten esimiehet näitä tilanteita ko- kevat. Keskustelussa oli myös erilaisia mah- dollisia tukimuotoja, joilla esimiehiä voitai- siin organisaatioissa tukea heidän oman hy- vinvointinsa edistämiseksi ja sitä kautta myös työyhteisön tuottavuuden kehittämiseksi.
Esimiehisyyden, hyvinvoinnin ja tulok- sellisuuden kehittäminen erilaisissa organi- saatioissa oli myös hyvin työryhmässä esil- lä. Risto Säntti pohti omassa esityksessään työnohjausta esimiestyön kehittämisen ta- pana ja perusteli sen käyttöä. Tällä lähes- tymistavalla pystytään monipuolisesti vai- kuttamaan suoraan esimiesten ja välillisesti työyhteisön muiden jäsenten työhyvinvoin- tiin. Meneillään olevista työelämänkehittä- mishankkeista esillä oli Kuntoutussäätiön PUNK-hanke, johon liittyi Pauliina Juntusen ja Pirkko Mäkelä-Pusan esitys työpaikkojen ja työterveyshuollon kumppanuuden edis- tämisestä. Merja Turpeisen TEDI-projektiin liittyvä esitys kehittämishankkeiden vaikutta- vuuden arvioinnista osoitti, että arvioinnissa tarvittaisiin moniulotteisia organisaatioiden ja niiden kehittämisprosessien erityispiirteet huomioon ottavia arviointitapoja, jotta mah- dollisimman monenlaiset muutokset voidaan todeta. Työryhmässä oli myös useita esityk- siä Vaasan yliopiston LÄIKE-hankkeeseen liit- tyen – idea työryhmästä syntyikin kyseiseen hankkeeseen pohjautuen.
Työryhmän monipuoliset ja kuulijoiden kiinnostuksen ansainneet esitykset osoitti- vat, että suomalaisen työelämän ja työelä- mäntutkimuksen yhtenä vahvana tukipilarina voidaan pitää lähijohtajuutta ja ponnistuksia
sen kehittämiseksi yhtälailla työhyvinvoinnin kuin tuloksellisuudenkin näkökulmasta.
Liisa Mäkelä ja Risto Sänƫ
Vastuullisuus ja eeƫ syys työelämän suhteissa
Työelämässä tapahtuvat muutokset synnyt- tävät haasteita ja odotuksia eri osapuol- ten toiminnalle työelämän suhteissa. Vas- tuullisuuden ja eettisyyden teemat korostu- vat, kun epävarmuus lisääntyy, muutosvauh- ti kasvaa ja työtahti tiivistyy. Työryhmässä tarkasteltiin aihepiiriin liittyviä kysymyksiä viiden tutkimuspaperiesityksen voimin, jot- ka kukin edustivat erilaisia aloja ja tutkimus- menetelmiä.
Työryhmän kaksi ensimmäistä esitys- tä keskittyivät luottamuksen teemaan. Työ- ryhmän aloittivat Kirsi Heikkilä-Tammi, Sanna Nuutinen, Marja-Liisa Manka sekä Marjut Manka esittelemällä tutkimuksen- sa ”Luottamuksen rakentaminen siirrettä- essä yrityksen toimintaa kulttuurista toi- seen – Case tuotannon siirtäminen Suomesta Viroon”. Heikkilä-Tammen ym. tutkimuksessa on noussut esille, että luottamukseen perustu- va yhteistyö on keskeinen edellytys organisaa- tioiden siirtäessä toimintaansa kulttuurista toiseen. Toisena kuulimme Johanna Kujalan ja Hanna Lehtimäen tutkimuksesta ”Luottamus johtamispuheesta: Keskijohdon, ylimmän joh- don ja luottamusmiesten näkökulmat”.
Kolmantena tutkimustaan esitteli Mirja Airos aiheenaan ”Johtajien eettisen ja vas- tuullisen päätöksenteon kriittiset hetket tie- to- ja viestintäteknologia (ICT) -alalla”. Airos tarkastelee tutkimuksessaan tieto- ja viestin- täteknologian alan johtajien päätöksentekoon liittyviä erityispiirteitä. Neljännessä esityk- sessä Merja Sinkkonen toi esille viime aikoina eri medioissakin esillä olleet tuhoavan ja pe- lolla johtamisen näkökulmat. ”Vastuuton joh- taja” -tutkimuksessa Sinkkonen analysoi hy- vistä ja pahoista johtajista kerrottuja tarinoi-
Katsauksia ja keskustelua ta. Työryhmän viimeisessä esityksessä, Anna-
Maija Lämsän ja Elina Riivarin ”Organisaation vastuullinen innovointikyvykkyys ja johta- juus – teoreettisen viitekehyksen kuvaus”, esiteltiin empiirisessä tutkimuksessa käytet- tävä teoreettinen viitekehys. Lämsä ja Riivari tarkastelevat tutkimuksessaan organisaatio- kulttuurin eettistä vastuullisuutta ja organi- saation innovointikyvykkyyttä sekä niiden mahdollisia kytkentöjä suomalaisissa julki- sen sekä yksityisen sektorin organisaatioissa.
Jokaisen esityksen jälkeen keskusteltiin esityksen aihepiiriin liittyvistä kysymyksistä.
Työryhmän ytimessä olivat vastuullisuuden ja eettisyyden teemoja työelämän suhteissa pohtivat esitykset, jotka nostivat esille erilai- sia näkökulmia siihen, miten nämä kysymyk- set tulevat esiin työelämän suhteissa ja mi- ten näitä näkökulmia voidaan jatkossa tutkia ja kehittää.
Johanna Kujala, Elina Riivari ja Anna-Maija Lämsä
