Carletonin yliopistossa Ottawassa jär- jestettiin vuonna 1992 kansainvälinen genre tutkimuksen konferenssi, joka toimi kielitieteellisen genre tutkimuksen eri teorioi den ja suuntausten välisenä keskustelufoorumina. Kuluvan vuoden kesällä konferenssista tuli kuluneeksi 20 vuotta ja oli päivityksen aika: 26.–
29.6.2012 Carletonissa pidetty Genre 2012 kokosi genretutkijat jälleen keskustele- maan genretutkimuksen tilasta ja suun- nista. Osallistujia oli eri puolilta maail- maa noin 250.
Konferenssin kutsupuhujia oli genre- tutkimuksen jokaisesta kolmesta pää- suuntauksesta: edustettuina olivat niin systeemis-funktionaalinen tutkimus, erikois alojen genreihin fokusoiva ESP- tutkimus (English for specific purposes) kuin Pohjois-Amerikassa hyvin suosittu retorinen genretutkimus (RGS; Rheto- rical genre studies). Kutsupuhujien lista oli hengästyttävä: Charles Bazerman, Vi- jay K. Bhatia, Ken Hyland, James Martin, Carolyn Miller, Catherine Schryer, John Swales – ja niin edelleen.1 Plenaarien li- säksi tarjolla oli pidennettyjä teema- sessioita, joissa tunnettujen nimien lista sai jatkokseen etenkin kirjoittamisen opetuksen ja genrepedagogiikan asian- tuntijoita (mm. Amy Devitt, Ann Johns ja David Rose).
Sekä plenaareissa että teemasessioissa genreä tarkasteltiin enimmäkseen eng- lannin kielen ja miltei yksinomaan kir- joitettujen asiatekstien näkö kulmista.
1. Plenaarit ovat katseltavissa osoitteessa http://���1.carleton.ca/slals/research/speaker- series-videos.
Genre 20 vuotta myöhemmin
Sektio esitelmiin siirryttäessä kieli- kohtainen kapea-alaisuus kuitenkin pois- tui ja tutkittavaksi nousivat myös muut kuin englannin kieltä käyttävien yhtei- söjen genret. Verrattain runsaasti esitel- möitiin brasilialaisista ja pohjoismaisista genreistä. Toisaalta painotus kirjoitettuun kieleen säilyi. Jonkin verran käsiteltiin sosiaalisen median, kuten blogien, Face- bookin ja Twitterin, genrejä. Erityisen suosittuja tutkimuskohteita olivat kuiten- kin akateeminen diskurssi ja ylipäänsä korkeakouluopintoihin liittyvä kirjoit- taminen. Tämä näkyi myös osallistujien taustoissa: valtaosa varsinkin pohjois- amerikkalaisista osallistujista tuntui ole- van tekemisessä yliopistotason kirjoitta- misen opetuksen ja tutkimuksen kanssa.
Pohjoisamerikkalaisen genretutkimuksen perinne
Pohjoisamerikkalaisten osallistujien myötä erityisen vahvan edustuksen kon- ferenssissa sai suomalaistutkijoille ver- rattain uusi tuttavuus retorinen genre- tutkimus (RGS), jota voi pitää uuden re- toriikan pohjoisamerikkalaisena juon- teena (Mäntynen & Sääskilahti 2012: 194).
RGS lähestyy kielenkäytön kokonaisuuk- sia korostetusti nimenomaan sosiaalisen toiminnan näkökulmasta. Tarkastelun polttopisteessä ovat tällöin diskurssit, re- toriikka ja sosiaalisen toiminnan käytän- teet (esim. Miller 1984, 1994; Freedman
& Medway toim. 1994; Devitt 2004; ks.
myös Mäntynen & Sääskilahti mp.).
Kirjoittamisen opetuksella on poh- joisamerikkalaisissa yliopistoissa huo- mattavan vahva ja vakiintunut asema:
opetusta tarjotaan runsaasti, ja monissa yliopistoissa on erityisiä kirjoittamisen keskuksia. Käytännössä RGS onkin ke- hittynyt kontekstissa, jossa genret ovat kytkeytyneet kirjoittamisen opetukseen ja tutkimukseen jo pitkään ja pääasiassa kolmella tapaa. Ensinnäkin genret voi- daan mieltää artefakteiksi tai käytänteiksi, jotka asetetaan tieteellisen tutkimuk- sen kohteiksi. Toisen näkökulman tar- joaa kriittistä genretietoisuutta perään- kuuluttava opetus, jonka tavoitteena on genrejen ymmärrys ja haltuunotto niiden kritiikin ja analyysin kautta. Genret ovat silloin analyysin, kyseenalaistamisen ja uudentamisen kohteita, joita kirjoittajat voivat hyödyntää omiin luoviin ja muihin tarkoituksiinsa (vrt. genre bending, Chris- tine Tardy). Kolmanneksi genret ovat keskiössä käytännönläheisillä kursseilla, joilla perustutkinto- ja jatko- opiskelijat harjoittelevat tiettyjen ajankohtaisten ja hyödyllisiksi katsottujen genrejen tuotta- mista; tällaisia ovat tietyt opiskelu-, tut- kimus- ja työelämägenret. (Devitt 2004;
ks. myös Devitt ym. 2003.) Historialli- sesti RGS kumpuaa pitkälti Rhetoric and Composition -opetuksesta, jota annetaan kaikkien alojen korkeakouluopiskelijoille ja jonka tavoitteena on opettaa yksilöitä ilmaisemaan itseään ja toimimaan yhteis- kunnassa eri genrejen avulla.
Teorian ja käytännön suhteesta kuul- tiin konferenssissa hyvinkin painokkaita puheenvuoroja. RGS-tutkijoista Amy Devitt peräänkuulutti teorian ja käytän- nön suurempaa vuoropuhelua: sen li- säksi, että genreteoriaa ja vaikkapa työ- elämän kirjoittamista tai kirjoittamisen opetusta tarkastellaan toisistaan erilli- sinä, tarvitaan hänen mukaansa tutki- musta, jossa liikutaan teorian ja käytän- nön välisessä kolmannessa tilassa. RGS:n
”grand old man” Charles Bazerman puo-
lestaan kuvasi oman genreajattelunsa pit- källisiä kehitys vaiheita ja moitti traditiota (ja mitä ilmeisimmin pohjoisamerikka- laisia kollegojaan) siitä, että tilaa ei juuri ole sellaisille teoreettisille pohdinnoille, jotka käsittelisivät genreä yleisesti ilman pedagogisia, kirjoittamisen opetukseen kytkeytyviä intressejä. Bazerman esitteli myös tulevaa kaksiosaista teostaan. En- simmäisen, käytännölliseksi luonnehdit- tavan osan (A rhetoric of literary of ac- tion) tavoitteena on auttaa kirjoittajia kirjoitustehtävään ryhtymisessä ja stra- tegisten valintojen tekemisessä. Toisessa osassa (A theory of literate action) puoles- taan muotoillaan teoreettinen näkemys ihmisestä kirjoittavana olentona: tarkas- telun kohteena ovat kirjoittamiseen liitty- vät haasteet, resurssit, sosiaaliset käytän- nöt ja niiden seuraukset.
Useissa RGS-aiheisissa esitelmissä mainittiin niin kutsuttu uptake- teoria, joka on alun perin lähtöisin Anne Fread- manin ajattelusta (1994, 2002; teorian yleisesittely Bawarshi & Reiff 2010: 82–
87). Uptake-teoria asettaa genre analyysin polttopisteeseen genrejen keskinäiset suhteet erilaisissa sosiaalisen toiminnan komplekseissa, ”seremoniois sa” (cere- monial). Aivan kuten tekstejä ei voi ym- märtää ilman niiden tulkinta kehyksinä toimivia genrejä, ei myöskään gen- rejä voi Freadmanin mukaan ymmärtää huomioi matta niiden yhteis peliä mui- den genrejen kanssa eri tilanteissa. (Ks.
Bawarshi & Reiff 2010: 84.) Esimerkiksi tieteen maailmassa esitelmäabstraktia ei voi käyttää kuinka tahansa, vaan sen so- siaalisesti onnistunut ja ymmärrettävä käyttö edellyttää kehyksekseen tiettyä akateemista ”seremoniaa” (esim. konfe- renssia) ja tietynlaista suhdetta seremo- nian muihin genreihin (esim. reaktii- vista suhdetta esitelmäkutsuun). Tarkas-
telun keskiöön nousevat seremonioiden sosiaa liset käytänteet, mutta myös gen- rejen ja diskurssien omaksumisen ja hyö- dyntämisen prosessit sekä samalla mo- nenlaiset intertekstuaalisuuteen ja inter- diskursiivisuuteen liittyvät ilmiöt.
Uptake-tarkasteluille omistetuissa tee- masessioissa Anis Bawarshi loi teo riaan yleiskatsauksen ja Melanie Kill tarkasteli teorian taipumista verkko genrejen kehit- tymisen tutkimiseen. Havainnollisimman esimerkin tarjosi Helen Bastianin esi- telmä, jossa tarkasteltiin yliopisto-opiske- lijoiden kirjoittamisen uptake-prosessia.
Tavoitteena oli tutkia, millaisia käytännön ratkaisuja opiskelijat tekivät kirjoittaes- saan ja mitkä seikat selittivät innovatii- vista tai perinteistä otetta, kun tehtävän- anto mahdollisti molemmat. Uptake- prosessia tarkasteltiin kolmesta näkökul- masta: miten kirjoittajat hyödynsivät gen- rejen piirteitä (esim. genren tyypillistä re- torista rakennetta), diskurssien ominai- suuksia (esim. vakioisia sanamuotoja) ja kolmanneksi henkilökohtaisia kokemuk- siaan, jotka liittyivät esimerkiksi lukijoi- den asennoitumiseen?
Vuoropuhelua – syntyikö sitä?
Konferenssin ohjelmaan kirjattua tavoi- tetta eri suuntausten välisestä vuoro- puhelusta ja yhteisen ymmärryksen et- simisestä ei saavutettu niin hyvin kuin ehkä olisi toivonut, etenkään sektio- esitelmissä. Vaikutelmaa saattoi osaltaan vahvistaa, että jo sektioiden nimeämis- kriteerinä oli – konferenssin tavoitteisiin nähden hieman ristiriitaisesti – usein käy- tetty juuri esitelmän edustamaa tutkimus- suuntausta. Kun esitelmäabstrakteja ei ol- lut saatavilla, esitelmien sisällöstä saattoi muodostua todellisuutta yksi puolisempi kuva. Sektioi den nimien perusteella eni-
ten esitelmiä pidettiin kuitenkin retorisen genre teorian ja ESP:n lähtö kohdista, kun taas systeemis- funktionaalinen genre- teoria sai vähemmän näkyvyyttä. Osa sektioista oli otsikoitu esitelmissä käsi- tellyn teeman (esimerkiksi akateemi- nen kirjoittaminen tai multimodaali- suus) tai aineisto tyypin mukaan (esimer- kiksi media genret tai politiikan genret).
Muutaman sektion otsikkona oli väljästi
”erilaisia lähestymis tapoja, erilaisia gen- rejä”. Tutkimus suuntausten välistä vuoro- puhelua ei kuitenkaan erityisemmin syn- tynyt näissäkään sektiois sa.
Tutkimussuuntien välisiä rajoja yli- teltiin toki joissakin esitelmissä ja niitä seuranneessa yleisökeskustelussa. Mai- nittakoon ESP:n ja RGS:n yhdistäminen tarkasteltaessa kakkoskielellä kirjoitta- mista (Sarah Lynch, Christine Tardy);
esimerkiksi ESP:lle tyypillinen siirto- analyysi asettuu luontevasti RGS:n ke- hyksiin, kun genren tekstuaalista ilmen- tymää, muotoja, tarkastellaan tekstilaji- kompetenssin yhtenä osa-alueena (ks.
Tardy 2009). Toisaalta ESP on inspiroinut RGS- tutkijoita teoreettisten käsitteiden kehittämisessä. Hyvän esimerkin tarjosi Carolyn Miller, jonka plenaari rakensi vuoro puhelua RGS- ja ESP-tutkimusten välille käsite analyysin keinoin. Erityisesti huomion kohteena oli evoluutio-käsitteen historial linen tausta ja soveltuvuus genre- muutoksen ymmärtämiseen.
Millerin mukaan biologiaan poh- jaava evoluutioanalogia voi auttaa ym- märtämään paremmin tiettyjä genre- muutokseen liittyviä kysymyksiä, kuten teleologian roolia kulttuurisessa ”evo- luutiossa” ja sitä kuvaavissa malleissa.
Analogian havainnollistamiseksi Miller vertasi keskenään John Swalesin genre- teoriaa (1990), joka perustuu viestinnäl- lisen päämäärän (communicative pur-
pose) käsitteeseen, sekä omaansa (Miller 1984, 1994), jossa lähtökohtana ovat ti- lanteen asettamat retoriset vaatimukset (rhetorical exigence). Millerin mallissa tilanteen vaatimukset ohjaavat osallistu- jaa tietynlaiseen viestintään (kuten tie- tyn genren valintaan ja tekstin tuottami- seen), mutta vasta vastaanoton ja tulkin- nan (uptake) hetkellä neuvotellaan teks- tin ”todellinen” funktio ja se, kuinka on- nistuneena kyseistä tekstiä pidetään. Mil- lerin mukaan hänen oma mallinsa selit- tää paremmin genrejen evoluutiota: se pakottaa ajattelemaan sosiaalista toimin- taa toistuvuuden, toistamisen ja jäljitte- lyn näkö kulmasta, kun taas päämäärä kääntää huomion kohti yksilöä ja ainut- kertaisuutta. Miller ei kiistä yksityis- ten intentioiden olemassa oloa eikä nii- den merkitystä genre muutoksessa. Hä- nen mukaansa muutokset on kuitenkin aina selitettävä replikaation (toistumi- sen tai kopioinnin) ja stabilisaation (va- kautumisen) kontekstissa. Evoluutiomalli toisin sanoen edellyttää huomion koh- distamista laajempaan systeemiin, jonka valossa arvioidaan sekä erilaisuutta että saman laisuutta.
Radikaaleimmin vakiintuneita kä- sityksiä genretutkimuksen suuntauk- sista ja niiden välisistä eroista ravisteli- vat plenaareissaan Swales ja Martin, jotka molemmat ottivat varsin persoonalli- sin tavoin kantaa Hyonin (1996) klassi- seksi muodostuneeseen jakoon genre- tutkimuksen kolmesta pää suuntauksesta.
Swales totesi, että nykyään näiden kol- men koulu kunnan lisäksi huomatta- via ovat ainakin brasilialainen genre- tutkimus ja sveitsiläis- ranskalainen sosio diskursiivinen inter aktionismi (ks.
esim. Bronckart 1997). Ylipäätään kou- lukuntien väliset rajat ovat häilyviä ja monet tutkimukset yhdistävät eri suun-
tauksia. Esitelmänsä empiirisessä osiossa Swales tarkasteli Hyonin artikkeliin teh- tyjä noin kolmeasataa viittausta ja osoitti, että Hyonin kolmijako nostetaan edel- leen esiin monen tutkimuksen johdan- nossa, kun esitellään eri näkökulmia gen- reen. Swalesin esitystä voisi kenties tul- kita niin, että kun kuvaukset genretutki- muksen tilasta vetoavat Hyoniin, ne ovat käytännössä sisällöltään vanhentuneita tai ainakin maantieteellisesti rajoittu- neita. Tätä huomiota soisi fennistiikassa- kin jatkossa pohdittavan.
Martinin plenaari oli kaksiosainen.
Empiirisessä osassa hän tarkasteli Aust- raliassa kehitellyn ns. korjaavan oi- keuden (restorative justice) prosessia genre(kompleksi)n ja identiteetin käsit- teiden näkökulmista. Korjaavan oikeuden lähtökohtana on rikoksen uhrin ja tekijän kohtaaminen ja teon merkityksestä ja seu- raamuksista neuvottelu sovittelijan joh- dolla (ks. Martin, Zappavigna & Dwyer 2007, 2009). Martin fokusoi prosessin osa- genreen, jossa rikoksen tekijän on tuotet- tava narratiivi tapahtumien kulusta. Hän havainnollisti, millä tavoin restoratiivinen konteksti vaikuttaa narratiivin rakentumi- seen. Kiinnostava ero Labovin (1972) klas- siseen narratiivimalliin on muun muassa se, että rikoksen tekijä ei tyypillisesti eva- luoi narratiiviaan oma-aloitteisesti (ts. kä- sittele tekonsa moraalista vääryyttä) vaan sovittelijan on sitä erikseen pyydettävä (esim. A: ”Kuinka äitisi reagoi?” B: ”Se oli vihainen”). Plenaarinsa teoreettisessa osuudessa Martin esitteli Sydneyn SF- koulu kunnassa kehiteltyjä genre analyysin työkaluja. Koulu kuntajakoon hän otti kantaa varsin suora sanaisesti: Syd- neyn koulukunnan historia on pohjois- amerikkalaisten (RGS-suuntaus ta edus- tavien) kriitikoiden vinouttama. Hyonin (1996) katsausta hän moitti kapea- alaiseksi
ja harhaan johtavaksi: toisin kuin Hyon an- taa ymmärtää, Sydneyn ryhmä ei suin- kaan ole erikoistunut koulu genrejen tutki- mukseen – eikä myöskään keskity muotoi- hin merkitysten tai toiminnan kustannuk- sella. Martinin koulu kuntahuomioiden avulla on mahdollista ymmärtää parem- min, mistä myös aiemmissa kansainvä- lisissä konferensseissa (ks. esim. Honka- nen & Pallaskallio 2008) kuullut lausun- not aiemman genre tutkimuksen ”for- maalista” tai ”kaava maisesta” kieleen kes- kittymisestä kenties juontavat juuriaan.
Ottawassa kaikuja Hyonin näkemyksistä saattoi kuulla esimerkiksi RGS:ää edus- tavan Bazermanin korostuksissa. Bazer- man tähdensi, että genre on nimenomaan osallistujien tunnistama toimintatyyppi (ks. myös Miller 1984). Tästä syystä genre- ilmiön keskiös sä ovat teoreettisesti tarkas- teltuna tunnistamisen ja käytön prosessit, eivät kielen tai tekstien piirteet sinänsä.
(Vrt. Nieminen 2010.) Vaikka Bazerman ei eksplisiittisesti kontrastoinut genreajat- teluaan minkään yksittäisen koulukunnan ontologisiin oletuksiin – muotoahan on toisinaan painotettu myös RGS-tutkimuk- sessa (yleiskatsauksena ks. Miller 1984:
152–155) –, Martinin esitelmän valossa voi pohtia, kenelle viesti oli suunnattu tai mil- laisen aiemman tutkimuksen kanssa se konkreettisesti keskusteli.
Kaikkein konkreettisin ehdotus sii- hen, kuinka eri suunnilla harjoitettua genretutkimusta voitaisiin yhdistää, tuli Millerin vetämältä Genre across borders -hankkeelta. Hankkeen paneelissa esi- teltiin internetiin avattu wiki-alusta, jota tarjotaan genretutkijoille kansainväliseksi keskustelufoorumiksi ja tietopankiksi – suuntaukseen katsomatta. Hankkeessa toivotaan, että globaalein talkoovoimin alustalle kertyisi paitsi genretutkimuksen kattava bibliografia ja terminologia myös
eri suuntausten yleisesittelyt ja opettajain työkalupakki. Toistaiseksi (marraskuussa 2012) sisältöä on kertynyt niukahkosti, joten myös Virittäjää lukevien genre- tutkijoiden panosta kaivataan! Sivusto toimii osoitteessa http://genreacrossbor- ders.org.
Keskustelua genretutkimuksen suunnasta
Kaikkiaan tutkimussuuntausten erot tu- livat konferenssissa esiin monin tavoin.
Fennistiyleisön parissa keskustelua he- rättivät erityisesti havainnot siitä, mil- lainen asema kielellisen aineiston empii- riselle analyysille eri suuntauksia edus- tavissa tutkimuksissa annetaan. Fennis- tinen genretutkimushan kytkeytyy mo- nesti melko selvästi myös esimerkiksi kieliopin tutkimuksen kysymyksiin. Fen- nisti-genretutkijat pyrkivät siis usein kes- kusteluyhteyteen paitsi kansain välisen tekstilaji tutkimuksen myös muun ling- vistisen tutkimuksen kanssa. (Fennisti- sen ja kansain välisen genre tutkimuksen suhteista ks. Honkanen & Pallaskallio 2008; Juvonen, Virtanen, Voutilainen 2012.) Ottawassa – samoin kuin esimer- kiksi vuonna 2007 pidetyssä SIGETissä (Honkanen & Pallaskallio 2008) – kielel- lisen analyysin asema jäi sen sijaan mo- nissa esitelmissä marginaaliseksi. Samoin vuoropuhelua muun lingvistiikan kanssa käytiin huomiota herättävän vähän.
Kaikkein lingvistisin ote genreihin tuntui olevan Martinilla, joka plenaa- rinsa aluksi piikitteli aiempia, lähinnä re- torista genre tutkimusta edustaneita pu- hujia lingvistisen analyysin puutteesta nimeämällä oman plenaaripäivänsä kon- ferenssin ”kielipäiväksi”. Martin erot- tikin systeemis- funktionaalisen genre- tutkimuksen kahdesta muusta koulu-
kunnasta korostamalla kielellisten piir- teiden analyysin tärkeyttä: vaikka näke- myserot genren olemuksesta eivät välttä- mättä ole suuria, SF eroaa Martinin mu- kaan muista koulukunnista nimenomaan siinä, että käytännön tarkasteluissa myös kielen analyysi otetaan vakavasti. Mui- den esitelmiä kommentoidessaan Martin teki myös toistuvasti eron SF-pohjaisen ja muun genretutkimuksen välille siten, että SF edustaa kieli tiedettä (linguistics), muut humanistista tutkimusta (humanities).
Siinä, missä Martin peräänkuulutti vuoropuhelua genretutkimuksen ja ling- vistiikan välillä, muiden suuntausten edustajat kurottivatkin usein hieman toi- seen suuntaan. RGS:ää edustavista ple- naristeista esimerkiksi Bazerman esitti, että genretutkimus voitaisiin nähdä kei- nona linkittää retoriikantutkimus ja yhteis kuntatieteet (vrt. myös Heikkinen
& Voutilainen 2012). Kun ESP:tä edustava Vijay K. Bhatia visioi genretutkimuksen tulevaisuutta, keskeisenä manifestina oli puolestaan siirtyminen ”perinteisestä”, tekstilajien kielellistä toteutumista pai- nottavasta tutkimusotteesta ”kriittiseen genretutkimukseen”. Tällöin huomiota kiinnitettäisiin enemmän laajempiin am- matillisiin, institutionaalisiin ja kulttuu- risiin käytäntöihin, joiden osana genret elävät. Myös Bhatia korosti näin lingvis- tisen tarkastelun asemesta pikemminkin laajemman sosiaalisen kontekstin tarkas- telua suuntana, johon genreanalyysin tu- lisi nykyistäkin voimakkaammin kehit- tyä. Kun ottaa huomioon, kuinka vähän tekstilajien kielelliseen toteutumiseen kiinnitettiin konferenssissa huomiota, voisi tietysti pohtia, onko Bhatian visio jo osin toteutunut.
Kokonaisuutena konferenssi osoitti, kuinka moniäänisen yhteisön genre- tutkijat maailmalla muodostavat. Genre-
tutkimuksen suuntauksia on käytän- nössä enemmän kuin on totuttu ajatte- lemaan – niiden olemassaolo vain tulee kovin hitaasti näkyväksi kirjallisuudessa.
Vakiintuneiden koulukuntien eroista on puolestaan vallalla monenlaisia harha- käsityksiä, joita ammattimaisten tieteel- listen esitysten retoriset tendenssit (esi- merkiksi oman tutkimuksen promotoi- minen) helposti entisestään vahvistavat.
Myös käytännön analyysit eroavat pai- notuksiltaan huomattavan paljon, vaikka yhteistä teoreettista pohjaa voisi yhteis- työn rakentamiseksi kuvitella olevan riit- tävän paljon. Kun eri koulukuntiin iden- tifioituvat genre tutkijat eivät yhteisistä kiinnostuksen kohteista huolimatta vält- tämättä edes ajattele toimivansa keske- nään samalla tieteenalalla, vuoropuhelun rakentaminen suuntausten välille tuntuu jokseenkin haastavalta.
Voisikin toivoa, että genretutki- muksen eri suuntauksia edustavat tai suuntaus ten välisestä dynamiikasta kiin- nostuneet tutkijat tutustuisivat toistensa tutkimuksiin paitsi lukemalla lisää myös tekemällä enemmän tutkimusyhteistyötä.
Näin vuoropuhelua voitaisiin syventää ja genre tutkimuksen historian kirjoituksen – sinänsä kiinnostavia – vinoumia oi- kaista. Ottawassa toivoa koulukunta rajat ylittävästä yhteistyöstä rakensi kenties konkreettisimmin konferenssin viimei- senä päivänä Catherine F. Schryer. Moni- ammatillisen elinsiirtotiimin vuorovai- kutusta tarkastellut Schryer osoitti ha- vainnollisesti, kuinka genre tutkimuksen moniulotteinen luonne vaatii tapaus- kohtaisesti harkitsemaan, mihin kohtaan teoreettisia oletuksia empiirisen analyy- sin valokeila kulloinkin kohdistuu. Rele- vantteja genreilmiöitä ja erilaisia aineis- toja joustavasti etu- ja taka-alaistamalla genretutkimuksessa onkin mahdollista
hyödyntää monenlaisia teoreettisia ja empiirisiä vaikutteita ilman, että muita tarvitsee esittää latteassa valossa.
Suvi Honkanen etunimi.sukunimi@uva.fi Lotta Lehti etunimi.sukunimi@utu.fi Henna Makkonen-Craig etunimi.makkonen@helsinki.fi Mikko T. Virtanen etunimi.sukunimi@helsinki.fi Tomi Visakko etunimi.sukunimi@helsinki.fi
Lähteet
Bawarshi, Anis S. – Reiff, Mary Jo 2010: Genre. An introduction to history, theory, research, and pedagogy. West Lafayette, IN: Parlor Press.
Bronckart, Jean-Paul 1997: Activité langagière, textes et discours. Pour un interactionisme socio-discursif. Lausanne:
Delachaux et Niestlé.
Devitt, Amy 2004: Writing genres. Carbon- dale, IL: Southern Illinois University.
Devitt, Amy – Reiff, Mary Jo – Ba- warshi, Anis 2003: Scenes of writing.
Strategies for composing with genres. New York: Pearson Education.
Freadman, Anne 1994: Anyone for ten- nis? – Aviva Freedman & Peter Medway (toim.), Genre and the new rhetoric s.
43–66. Bristol: Taylor and Francis.
—— 2002: Uptake. – Richard Coe, Lorelei Lingard & Tatiana Teslenko (toim.), The rhetoric and ideology of genre. Strate- gies for stability and change s. 39–53.
Cresskill, NJ: Hampton Press.
Freedman, Aviva – Medway, Peter (toim.) 1994: Genre and the new rhetoric.
Bristol: Taylor and Francis.
Heikkinen, Vesa – Voutilainen, Eero 2012: Genre. Monitieteinen näkökul- ma. – Vesa Heikkinen, Eero Vouti-
lainen, Petri Lauerma, Ulla Tiililä &
Mikko Lounela (toim.), Genreanalyysi.
Tekstilaji tutkimuksen käsikirja s. 17–47.
Helsinki: Gaudeamus.
Honkanen, Suvi – Pallaskallio, Ritva 2008: Brasilialaisia rytmejä gen- retutkimukseen. Kansainvälinen teksti- lajitutkimuksen symposium Tubarãossa 15.–18.8.2007. – Virittäjä 112 s. 291–293.
Hyon, Sunny 1996: Genre in three tradi- tions. Implications for ESL. – TESOL Quarterly 30 s. 693–722.
Juvonen, Riitta – Virtanen, Mikko – Voutilainen, Eero 2012: Fennistisen tekstilajitutkimuksen suuntia. – Vesa Heikkinen, Eero Voutilainen, Petri Lauerma, Ulla Tiililä & Mikko Lounela (toim.), Genreanalyysi. Tekstilaji- tutkimuksen käsikirja s. 453–469. Helsin- ki: Gaudeamus.
Labov, William 1972: Language in the Inner City. Studies in the Black English Vernacular. Philadelphia: University of Pennsylvania Press.
Martin, J. R. – Zappavigna, Michele – Dwyer, Paul 2007: Negotiating narrative. Story structure and identity in youth justice conferencing. – Linguistics and Human Communication 3 s. 221–253.
—— 2009: Negotiating shame. Exchange and genre structure in youth justice confe- rencing. – Ahmar Mahboob & Caroline Lipovsky (toim.), Studies in applied linguistics and language learning s. 41–73.
Cambridge: Cambridge Scholars Press.
Miller, Carolyn R. 1984: Genre as social action. – Quarterly Journal of Speech 70 s. 151–167.
—— 1994: Genre as social action. – Aviva Freedman & Peter Medway (toim.), Genre and the new rhetoric s. 3–42. Lon- don: Taylor and Francis.
Mäntynen, Anne – Sääskilahti, Minna 2012: Uusi retoriikka genrejen tutkimuksessa. – Vesa Heikkinen, Eero Voutilainen, Petri Lauerma, Ulla Tiililä
& Mikko Lounela (toim.), Genreana-
lyysi. Tekstilajitutkimuksen käsikirja s.
194–207. Helsinki: Gaudeamus.
Nieminen, Tommi 2010: Lajien synty.
Teks tilaji kielitieteen semioottisessa metateorias sa. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Swales, John M. 1990: Genre analysis.
English in academic and research settings.
Cambridge: Cambridge University Press.
Tardy, Christine 2009: Building genre knowledge. West Lafayette, IN: Parlor Press.
Järjestyksessä 7. kansainvälinen konstruk- tiokieliopin (CxG) konferenssin järjestet- tiin Soulissa elokuussa 2012. Konferenssi- paikkana toimi Soulin suurkaupungin lu- kuisista yliopistoista Hankuk University of Foreign Studies (HUFS) amerikkalais- tyylisine kampuksineen (ks. http://iccg7.
hufs.ac.kr/), ja konferenssia isännöi- vät tällä kertaa Discourse and Cognitive Linguistics Society of Korea ja Semiosis Research Center (HUFS). Tapahtumaa luotsannut professori Jeong-Woon Park (HUFS) ja muu järjestelytoimikunta ah- kerine avustajineen toivottivat kaikki 61 esitelmöitsijää ja muut kuulijat ter- vetulleiksi. Meitä sikäläisestä näkökul- masta kaukomaalaisia (eurooppalaisia ja pohjois amerikkalaisia) osallistui parisen- kymmentä. Kokonaisuutena ICCG7 oli kuitenkin kansainvälisten konferenssien mittapuun mukaan pienimuotoinen ta- pahtuma. Lisäksi kuten järjestelytoimi- kunnan puheenjohtaja professori Park totesi, paikallisena tavoitteena oli ennen
Soulin sykkeessä:
7. kansainvälinen konstruktiokieliopin konferenssi Etelä-Koreassa 10.–12.8.2012
kaikkea saattaa yhteen alan korealaisia, japanilaisia ja kiinalaisia tutkijoita. Tässä tunnuttiin myös onnistuvan. Esittelen seuraavaksi valikoiden konferenssin an- tia.
Plenum-esitelmiä
Tyypilliseen tapaan esitelmät oli sovi- tettu päiväohjelmaan niin, että plenaris- tit esiintyivät päivän alussa ja lopussa ja väliin oli sovitettu sopivin tauotuksin esi- telmiä kolmessa eri sektiossa. Plenum- esitelmässään ”Three ways construc- tions contribute to utterance meaning”
Benjamin Bergen (University of Califor- nia, San Diego) esitteli muutamia psyko- lingvistisiä testejä, joiden tarkoituksena oli havainnollistaa ja todentaa sitä, että osana laajempaa kognitiivista kielentut- kimusta konstruktiokieliopin olisi kiin- nitettävä huomiota kielen ruumiilli- seen puoleen. Tämä nimellä Embodied Construction Grammar (eCxG) kulkeva
