Sen lauluja laulat

K a n s a n t a l o u d e l l i n e n a i k a k a u s k i r j a – 9 8 . v s k . – 3 / 2 0 0 2

263 P Ä Ä K I R J O I T U S

Sen lauluja laulat

¹

Hannu Vartiainen Tutkimusjohtaja Yrjö Jahnssonin säätiö

M

ittasuhteiltaan ennennäkemättömät kirjan- pitoskandaalit ravisuttavat kansainvälistä ra- hoitusjärjestelmää. Hyväkuntoisiksi arvioidut suuryritykset ovat äkisti osoittautuneet kon- kurssikypsiksi, kun kirjanpidollisten porsaan- reikien ja suoranaisten lainrikkomusten avulla tyhjällä täyteen pumpatut taseet luhistuvat en- simmäisiin vastoinkäymisiin.

Myös Suomessa kirjanpitoetiikkaan liittyvät kysymykset ovat olleet vahvasti esillä. Teleope- raattorin luova kirjanpito on herättänyt ihme- tystä, ja tuoreessa muistissa on taloushistoriam- me suurin tilintarkastajille langetettu vahingon- korvaus.² Tilanne on ongelmallinen; talous epäonnistuu vääjäämättä voimavarojen allo- koinnissa, jos sillä ei ole käytettävissään luotet- tavaa kirjanpitojärjestelmää.

Kirjanpidon totuudellisuuden valvonta kuuluu yrityksen tilintarkastajille. Vilppiin näyttävät siten syyllistyneen yhtä lailla tilintarkastajat kuin kirjanpitoa manipuloineet johtajatkin.

Ongelman laajuudesta kertoo, että väärinkäy- töksiä on ilmennyt kaikkien nk. Big-5 tilintar- kastustoimistojen suurasiakkaiden joukossa (Andersenin romahduksen jälkeen lienee asian- mukaista puhua Big-4 toimistoista). Se, että monet väärinkäytöksistä ovat tapahtuneet Yh- dysvalloissa, jonka kirjanpitostandardit (US GAAP) ovat kattavuudelta omaa luokkaansa, alleviivaa järjestelmän kriisiä. Ongelman ei pi- täisi ainakaan johtua säädösten liian vähäises- tä määrästä. On pakko kysyä, onko kirjanpito- ja tilintarkastusjärjestelmän rakenteissa piirtei- tä, jotka mahdollistavat vilpin tai jopa kannus- tavat siihen?

Pohjimmainen syy ongelmiin näyttäisi ole- van sisäänrakennettu kirjanpito- ja tilintarkas- tusjärjestelmän kannustinrakenteisiin. Vika on siinä, että järjestelmän pitäisi ratkaista saman- aikaisesti kaksi erillistä yrityksen omistusraken- teisiin pesiytyvää kannustinongelmaa.

1Kiitän Pasi Horsmanheimoa, Klaus Kulttia ja Antti Kuusterää hyvistä kommenteista. Tulkinnat kirjoittajan.

2Korkein oikeus tuomitsi 4.4.2001 maan suurimmat tilin- tarkastustoimistot SVH Pricewaterhouse Coopers ja KPMG Wideri korvaamaan yhteisvastuullisesti 20 mmk näiden hy- väksyttyä Instinct oy:n uusmerkinnän maksun pantatulla ja arvottomalla omaisuudella.

264

P Ä Ä K I R J O I T U S KAK 3 / 2002

(a) Johto vs. omistaja: miten saada toimiva johto tuottamaan totuudenmukaista tie- toa toimistaan omistajille?

(b) Omistaja vs. sijoittaja: miten saada omis- tajat (ja johto) paljastamaan yrityksen tuloksentekokyky totuudenmukaisesti ulkopuolisille rahoittajille?

Asetelman tekee haastavaksi se, että omistajan rooli muuttuu vastakkaiseksi siirryttäessä on- gelmasta (a) ongelmaan (b). Ensimmäisessä ta- pauksessa omistaja haluaa estää johtoa manipu- loimasta tietoa kun taas jälkimmäisessä pyri- tään estämään omistajaa (ja johtoa) manipuloi- masta tietoa. Roolien vaihtumisesta huolimat- ta ongelmia on totuttu ratkaisemaan saman jär- jestelmän – tilintarkastuksen – puitteissa.

Tilintarkastajan valinnan suorittavat omis- tajat, viimekädessä yhtiökokous, ja hänen en- sisijainen tehtävänsä on varjella omistajia joh- don väärinkäytöksiltä, siis ratkaista ongelma (a). Hyvän tilintarkastustavan perusominaisuus on riippumattomuus. Läheinen tai alisteinen suhde toimivaan johtoon heikentää tilintarkas- tajan kykyä suoriutua valvontatehtävästään.

Riippumattomuus toteutuu kuitenkin usein varsin puutteellisesti. Vaikka riippumatto- muutta edistetään lainsäädännöllä ja tilintar- kastuslautakunnan ohjeistuksella, ovat tilintar- kastajien (uudelleen)valinta, palkitseminen ja toimintakyky tosiasiassa riippuvaisia toimivas- ta johdosta.

Jos johdon ja tilintarkastajan veljeily on oi- keasti keskeinen väärinkäytösten taustatekijä, on välttämätöntä kysyä mikseivät omistajat puutu tilanteeseen? Omistajathan voivat halu- tessaan vaihtaa epätyydyttävästi tehtävästään suoriutuvat tilintarkastajat parempiin – riippu- mattomampiin – tilintarkastajiin. Syy omista- jien passiivisuuteen voi periaatteessa olla huo-

no informaatio tai omistuksen hajautuneisuus.

Yksittäisellä pienosakkaalla ei ole riittävästi voimavaroja, jotta voisi vaikuttaa tilintarkasta- jien valintaan. Mutta suuromistajilla (tai osak- kaiden yhteenliittymällä) pitäisi olla riittävästi vaikutusvaltaa puuttuakseen asiaan. Ja ainoas- taan harvoilla pörssiyrityksillä ei ole suuromis- tajia. Missä siis vika?

Ilmeisintä syytä omistajien passiivisuuteen ei tarvitse hakea kaukaa: tilintarkastajan ja joh- don vehkeilyyn ei puututa koska siihen ei ole syytä puuttua. Kirjanpidon esittäminen mah- dollisimman myönteisessä valossa hyödyttää yrityksen nykyisiä omistajia. Kannustinongel- massa (b) on kysymys juuri tästä.

Omistajien ja ulkopuolisten sijoittajien vä- linen kannustinongelma kulminoituu kysymyk- seen yrityksen tuloksentekokyvystä. Mitä tu- loksekkaammalta yrityksen tulevaisuus näyttää, sitä väljemmin ehdoin sijoittajat ovat valmiita rahoittamaan yritystä. Rahoituskustannusten madaltuminen puolestaan parantaa yrityksen tulosta. Siten johdolla ja omistajilla on yhtei- nen intressi esittää yrityksen tuloksentekokyky mahdollisimman, jopa vilpillisen, edullisessa valossa. Koska tilintarkastaja toimii omistajan edunvalvojana, hänen varsinainen tehtävänsä ei ole ratkaista tätä kannustinongelmaa. Tilintar- kastajan ei voi kohtuudella kuvitella toimivan palkanmaksajan etujen vastaisesti.

Sopimusteknisesti ristiriita juontuu siitä, että tilintarkastaja on sopimussuhteessa nykyi- seen omistajaan ja siten velvollinen ajamaan hänen etuaan, ei potentiaalisten omistajien tai luotonantajien puhumattakaan verottajan tai muiden sidosryhmien edusta. Totuudellinen kirjanpito taas ei tyypillisesti maksimoi nykyi- selle omistajalle kertyvää lisäarvoa.

On paradoksaalista, että johdon kannustin- järjestelmät, joiden tehtävä vähentää kannus-

H a n n u V a r t i a i n e n

265 tinongelmaa (a), vaikeuttavat ongelmaa (b) en-

tisestään. Mitä voimallisemmin johdon tavoit- teet kytketään omistajan tavoitteisiin, mihin johdon kannustinjärjestelmillä tyypillisesti py- ritään, sitä keveämpään tilintarkastukseen omistajilla lopulta on tarve. Jos kirjanpidon manipulointi hyödyttää toimivaa johtoa, se hyödyttää myös omistajia. Ei liene yllättävää, että väärinkäytöksiä on tapahtunut etupäässä yrityksissä, joissa on mittavasti panostettu joh- don kannustinjärjestelmiin, esimerkiksi optio- järjestelyihin.

Tilintarkastustoimintaan rutiininomaisesti kytkeytyvä konsultointi vaikeuttaa riippumat- tomuusongelmaa entisestään. Esimerkiksi En- ronin tapauksessa konsultointi kattoi puolet ti- lintarkastajan tuotoista. On epäuskottavaa, että konsultointia tai sen luontoista toimintaa voi- taisiin oleellisesti vähentää kielloilla.³ Kysymys on pohjimmiltaan mittakaavaeduista; koska ti- lintarkastaja joutuu joka tapauksessa perehdyt- tämään itsensä yrityksen toimintaan, on hänen harjoittamansa neuvonta verrattomasti edulli- sempaa kuin ulkopuolisen konsultin, jonka pe- rehdyttämisestä joudutaan maksamaan erik- seen. Koska konsulttisopimuksissa, laillisissa tai laittomissa, toimivina osapuolina ovat val- voja ja valvottava, lienee väärinkäytöksen estä- minen käytännössä hankalaa jollei mahdotonta.

Miten tilintarkastajien riippumattomuutta voitaisiin vahvistaa? Usko markkinoiden voi- maan tuntuu olevan vahva. Onkin arvioitu, että

pitkällä aikavälillä kilpailu pakottaa markkina- osapuolet kurinalaisuuteen. Kilpailun lisäämi- sen katsotaan parantavan järjestelmän toimi- vuutta. Asia ei kuitenkaan ole yksinkertainen.

Kilpailumekanismin ydinominaisuus on maineenmenetyksen uhka: koska yhtäältä si- joittajat vaativat korkeampaa riskipreemiota yritykseltä, jonka kirjanpitoon liittyy epävar- muutta, ja toisaalta tilintarkastajan kohtaama kysyntä on riippuvainen hänen maineestaan, kannattaa yritysten tarkastuttaa tilinsä hyvä- maineisilla tarkastajilla, joiden lausumaan sijoittajat voivat luottaa. Maineenmenetys aiheuttaa suuria kustannuksia tilintarkastajal- le, koska yritykset eivät ole valmiita maksa- maan huonomaineisen tilintarkastajan tarkas- tustyöstä. Maineenmenetyksen uhka puoles- taan kannustaa tilintarkastajaa objektiiviseen ja tiukkaan valvontaan, mikä puolestaan pakot- taa johdon korrektiin kirjanpitoon. Järjestelmä on itseään ylläpitävä, yksittäisen osapuolen poikkeaminen tasapainosta ei hyödytä poik- keajaa.

Kilpailuargumentin perusongelma on siinä, että markkinajärjestelmässä ei ole mekanismia, joka takaa, että edellä kuvattu suotuisa tasapai- no koskaan saavutetaan. On nimittäin kuvitel- tavissa vastakkainen tasapaino, jossa sijoittajat pitävät kirjanpidon tietoja epärelevantteina, koska arvelevat tilintarkastajien suhtautuvan työhönsä välinpitämättömästi, ja yritysten koh- distama kysyntä laadukkaalle tilintarkastustoi- melle on vähäistä, koska sijoittajat eivät sitä ar- vosta. Myöskään tilintarkastajien ei tällöin kan- nata pyrkiä rakentamaan mainettaan koska yri- tykset eivät ole siitä valmiit maksamaan. Kir- janpitojärjestelmän informatiivisuus jää vähäi- seksi ja sijoittajat vaativat korkeita riskipree- mioita sijoituksiltaan. Epäsuotuisa valikoitumi- nen vaikeuttaa tilannetta entisestään.

3Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC on sittem- min kieltänyt tilintarkastajien konsultoinnin tarkastamis- saan yrityksissä. EU:n tilintarkastuskomitean tuoreet suo- situkset rajoittavat kytköksiä yrityksen ja tilintarkastajan vä- lillä, ja edellyttävät kaikkien kytkösten julkista raportoin- tia.

266

P Ä Ä K I R J O I T U S KAK 3 / 2002

Ei siis ole a priori perusteita luottaa siihen, että markkinoiden paine riittäisi takaamaan kurin- alaisen kirjanpitotoimen. Itse asiassa kilpailun lisääminen saattaa vaikeuttaa ongelmia entises- tään. Hyvämaineisten tilintarkastusyhteisöjen kilpailun lisääminen johtaa hyvämaineisen ti- lintarkastustoimen tuottomarginaalien kapene- miseen. Kilpailun lisääntyminen merkitsee, että investointi maineenmuodostukseen ei enää ole yhtä kannattavaa. Maineenrakennusinvestoin- ti on kannattava ainoastaan, jos sen avulla voi- daan saavuttaa markkinavoimaa. On siis luon- nollista, että toimivilla tilintarkastusmarkki- noilla kilpailu on luonteeltaan oligopolistista.

Voiko julkinen valta edistää kirjanpito- ja tilintarkastusjärjestelmän toimivuutta? Viran- omaiset ovat reagoineet kirjanpitojärjestelmän uudistustarpeisiin etupäässä kehittämällä kir- janpitostandardeja.⁴ Standardien kehittämisen ei tietenkään pitäisi heikentää yritysten kom- munikointikykyä. Kuten kieli yleensä, standar- di auttaa ratkaisemaan keskinäiseen koordinaa- tioon kytkeytyviä ongelmia. Kielen avulla voi- daan yhteen sovittaa tarpeita ja etuja kaikkia osapuolia hyödyttävällä tavalla. Sen sijaan ris- tiriitatilanteissa, kuten kannustinongelmassa (b), toimivammasta kielestä on vain rajallisesti hyötyä.⁵ On epäselvää, missä määrin standar-

dien kehitystyöllä voidaan ylipäätään vaikuttaa kannustimiin manipuloida kirjanpitoa.

Keskeisellä sijalla standardien kehitystyös- sä tulee olla niiden käytön valvottavuus. Jos kiinnijäämisen uhka on pieni tai rangaistus mi- tätön, on yritykselle lopulta yhdentekevää, mil- laisin standardein varustettua kirjanpitoa se manipuloi. Valvomaton standardi jää kuolleek- si kirjaimeksi. Tehokas valvonta on välttämä- töntä, mikäli standardien kehityksellä halutaan olevan vaikutusta.

Läpinäkyvyys lisää oleellisesti valvontajärjes- telmän tehoa. Mitä kattavammin tilintarkasta- jan taustaa kyetään arvioimaan, sen painavam- min valvonta ja rangaistuksen uhka vaikuttavat hänen kannusteisiinsa. Tilintarkastajien vahin- gonkorvausvelvollisuuden täsmentämisellä ja laajentamisella on samansuuntainen vaikutus.

Nykyinen suuntaus, jossa tilintarkastajien oi- keudelliseen vastuuseen kiinnitetään mittavam- paa huomiota, on tässä mielessä perusteltu.

Edellä kirjoitetun perusteella on sanomat- takin selvää, että tilintarkastajien valvontaeli- men tulisi olla riippumaton valvonnan kohtees- ta. Valvontaelimen kulut pitäisi siis kattaa joko julkisista varoista tai kerätä jollakin tavoin kol- lektiivisesti elinkeinoelämän piiristä.⁶ Jää kui- tenkin epäselväksi miksei tällaista valvontajär- jestelmää voisi ulottaa myös yritysten kirjanpi- don valvontaan. Tämä taas herättää kysymyk- sen mihin oikeastaan tarvitaan koko tilintarkas- tusjärjestelmää? "

4US GAAP:in periaatteita tarkistetaan. Erityisesti taseen ulkopuolista rahoitusta koskevia normeja kiristetään. EU vaatii julkisilta noteeratuilta yrityksiltä kansainvälisen kirjanpitostandardin (IAS) mukaista raportointia vuoteen 2005 mennessä.

5Esim. Crawford-Sobel (1982): Strategic Information Transfer, Econometrica 50: 1431–51.

6KTM:n yhteydessä toimivaa valtion tilintarkastuslauta- kuntaa ylläpidetään julkisin varoin.