60 TIETEESSÄ TAPAHTUU 1 2019 KIRJALLISUUS KIRJALLISUUS TIETEESSÄ TAPAHTUU 1 2019 61
kunoita (Rossiiskoe Telegrafnoe Aganstvo, Venäjän uutispalvelu Moskovassa) joilla on pitkä histo- ria ja merkittävä rooli osana venä- läistä viestintäperinnettä. Myöskin Ranskan vallankumouksen pro- pagandistiset ulottuvuudet niin musiikin, maalaustaiteen kuin sa- nomalehdistönkin saralla tulevat mainituksi. Tekijät tuovat myös onnistuneesti esille, miten ”pro- pagandan mestariksi” mainittu Napoleon kyllä toteutti propagan- dakampanjoita lukuisin eri väli- nein, mutta keksi lopulta varsin vä- hän mitään uutta ja omaperäistä.
Joissakin kohdin jää vaikutel- ma, että tekijät ovat olleet liiak- si teemansa kuljetettavina, koska sama teema toistuu lukuisia kerto- ja vain muutaman sivun välein, ku- ten vaikkapa Britan niassa ensim- mäisen maailmansodan jälkeen vallinnut ”propagandakrapula” (s.
109 ja s. 125).
Paikoitellen myös lukuisat ajal- liset siirtymät, joita tekijät käyttä- vät osoittaakseen esimerkiksi jon- kin tietyn propagandateeman tai -tekniikan toistuvuutta eri aikakau- sien konflikteissa, häiritsevät teks- tin soljuntaa. Hyvä esimerkki täl- laisesta ongelmasta on teoksen toisessa osassa oleva, kuvataidet- ta ja propagandaa käsittelevä ly- hyt osuus. Mainintoja kuvataiteen käytöstä propagandan välinee- nä on teoksessa ollut taajaan tätä ennenkin, muun muas sa antiikin ajasta puhuttaessa sekä aivan kuvataideosion edellä olleissa, Ranskan vallankumousta käsitte- levissä osioissa. Sen sijaan, että Napoleonista hypätään takaisin antiikkiin, olisi taidetta koskevat tietosisällöt kenties voitu luonte- vammin nivoa kulloisenkin aika- kautensa yhteyteen. Nöyrä toive kustantamon suuntaan: huolelli- sessa kustannustoimituksessa täl- laiset ongelmat samoin kuin pikku huolimattomuudet, kuten Hitlerin suosikkiarkkitehdin nimeäminen Alfred Speeriksi (s. 92), olisivat karsiutuneet.
Harvoin tulee eteen tietokir- joja, joiden loppuun lukemisen kanssa viivyttelee, jotta kirjaa riit-
täisi vielä seuraavallekin päiväl- le. Pitkäsen ja Sutisen kirja on yksi tällaisista. Teoksen runsas tietosi- sältö on pakattu kompaktiin muo- toon, ja kirjoittajien kiihkottoman esseistinen tyyli kuljettaa lukijaa taidokkaasti halki propagandan vuosisatojen. Ajoittain kirjoittajat yltävät todella nautinnollisen kor- keatasoisiin suorituksiin tiivistäes- sään jotain olennaista propagan- dan luonteesta. Propagandasta on kiistatta kirjoitettu paljon ja kirjoit- tajat itsekin toteavat tämän. Tuore
”propagandan elämäkerta”, kuten tekijät kirjaa nimittävät, ei välttä- mättä tuo paljon uutta faktatietoa, sen ansio on onnistunut tiivistämi- nen. Helppolukuisen kokonaisuu- den luominen laajasta aiheesta ei kaikilta onnistu.
OLLI KLEEMOLA
Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori ja propagandaan erikoistunut historioitsija.
Sotaan soopapuhetta vastaan
James Ball: Post-truth. How bullshit conquered the world.
Biteback 2017.
Matthew D’Ancona: Post truth.
The new war of truth and how to fight back. Ebury Press 2017.
Kesäkuussa 2016 britit äänestivät maansa eroon Euroopan unionis- ta ja marraskuussa Yhdysvallat sai presidentikseen Donald Trumpin.
Voittoisat kampanjat vetosivat tun- teisiin ja uskomuksiin, ja faktoil-
le jäi vähän sijaa, kun mielipiteitä muodostettiin ja kanta päätet- tiin. Totuudenjälkeinen valittiin- kin vuoden sanaksi Oxfordin sa- nakirjassa.
Britannian menestyksekäs EU- erokampanja oli totuudenjälkeis- tä politiikkaa taidokkaimmillaan.
Populismin perusopin mukaises- ti asiat yksinkertaistettiin ja epä- miellyttävät totuudet survottiin ha- luttuun muottiin tai sivuutettiin.
Selvät sanat jyräsivät vastapuo- len suosiman järkeilyn ja kansain- väliset arvot. Monimutkaisuuden tunnustaminen ja tekniset yksi- tyiskohdat haittasivat viestin välit- tymistä.
Eroa vaativan kampanjan joh- dossa ymmärrettiin, että Brexi- tin saavuttamiseksi äänestäjille oli myytävä vakuuttava kertomus, joka tuntui oikealta ja vastasi ar- jen huoliin. Niinpä erokampanjan kärkeen nostettiin EU-jäsenyyden vuotuinen hintalappu, ”350 mil- joonaa puntaa”. Summan sanottiin vastaavan kansallisen terveyden- hoitojärjestelmän kuluja. Miksi bri- tit maksaisivat Brysselin byrokraa- teille oman maan lääkäreiden ja hoitajien sijaan?
Tarvittiin myös uhkakuva, joksi sopi ajatus Turkin EU-jäsenyydes- tä. Samaan hengenvetoon kan- sainvälinen muuttoliike esitettiin nollasummapelinä. Varsinkin is- laminuskoisia maahanmuuttajia vyöryisi yli avointen rajojen hyö- tymään brittien sosiaaliturvasta, kouluista, työmarkkinoista ja ter- veydenhuollosta ilman, että heiltä saataisiin mitään vastineeksi.
Tunteisiin vedotaan politiikas- sa tavan takaa. Muunnellun totuu- den, vaihtoehtoisten faktojen ja vakuuttavan esiintymisen suhdet- ta valtaan puntaroivat niin Platon kuin Machiavellikin. Myöhemmin tupakkalobbarit ja ilmastoskepti- kot ovat osoittaneet, että pelkkä hämmennys ja epätietoisuus riittä- vät hidastamaan muutosta tai pitä- mään asiat ennallaan.
Uutta on kansalaisten reak- tio. Yhtäältä poliitikkojen ei enää edes odoteta puhuvan totta. Toi- saalta tyytymättömyydestä kum-
puava raivo on korvannut välin- pitämättömyyden, ja muuttunut viestintäympäristö helpottaa väli- töntä toimintaa. Uutiset, faktat ja viihde sekoittuvat perinpohjaises- ti, olipa kyse tositeeveestä tai val- takunnanmedian uutisvirrasta in- ternetissä.
Totuudenjälkeisen ajan perus- infrastruktuuri on digitaalinen tek- nologia. Internet on ennennäke- mättömän demokraattinen sikäli, että siellä vertaisten keskinäinen viestintä korvaa totutut hierar kiat ja valtava määrä tietoa on avoi- mesti saatavilla. Käyttäjät tuotta- vat haluamaansa sisältöä ja yh- distyvät globaaleiksi verkostoiksi reaaliajassa. Tätä on nopeasti alettu pitää itsestään selvänä.
Uudessa asetelmassa jokainen on asiantuntija. Kilpailevat näke- mykset voi kiistää vetoamalla omiin kokemuksiin ja näkemyksiin – tai pysytellä omassa kuplassaan sa- man- ja oikeamielisessä seurassa.
Algoritmit ja ajalle tyypillinen hei- moutuminen edistävät kuplautu- mista, lisäksi lähteiden ja motiivien tarkistaminen on vähintäänkin han- kalaa. Vallankäyttö ja hyväksikäyt- tö ovat saaneet uusia muotoja.
Yhteiskuntien sosiaalisena lii- mana pidetty luottamus on kärsi- nyt inflaation. Salaliittoteoriat ovat nousseet pienistä piireistä ylei- seen keskusteluun. Esimerkik- si rokotuskiistassa on osapuolia, jotka uskovat ”kaiken maailman dosenttien” liittoutuneen hallitus- ten ja suurten lääkefirmojen kans- sa luonnon normaalia kiertokulkua ja tavallisten ihmisten hyvinvointia vastaan. Tässä ajattelussa ”äidin- vaisto” painaa enemmän kuin tut- kittu tieteellinen tieto.
Tasapainoinen moniäänisyys on sairastunut relativismiin, joka antaa olettaa, että kaikki näkemykset oli- sivat tasaveroisia. Objektiivisuus ja tasapuolisuus lipsahtelevat syno- nyymisiksi toimituksissakin, vaik- ka sitä ne eivät ole. Soopaa ediste- tään järjestelmällisesti globaaleissa liike-elämän, median ja politiikan verkostoissa, koska siitä on merkit- tävää taloudellista ja valtapoliittis- ta hyötyä.
Palkitut toimittajat James Ball ja Matthew D’Ancona maalaavat kirjoissaan synkkää kuvaa. Mo- lempien mielestä asiain tilan selit- täminen internetillä olisi kuitenkin liian yksinkertaista. Heidän mieles- tään voidaan väittää jälkiviisaasti, että politologien ja mediakriitikko- jen olisi pitänyt kyetä ennusta- maan, mitä tuleman pitää.
Ympärivuorokautiset uutiska- navat, sosiaalinen media ja ääri- puolueelliset nettisivut ovat toki luoneet uusia asetelmia, mutta monet totuudenjälkeisen ajan po- litiikan menetelmistä ovat olleet rutiinia politiikan marginaaleissa vuosikymmenten ajan.
Nämä menetelmät ovat myös kohdanneet valtavirran ennen to- tuudenjälkeistä aikaa: Esimerkik- si 1950-luvulla samoihin keinoihin turvautui Yhdysvaltain kommu- nistivainojen johtohahmo, repub- likaanisenaattori Joe McCarthy.
Trump käyttää presidenttinä sa- maa lähestymistapaa kuin lii- kemiesaikoinaan New Yorkissa 1990-luvulla.
Ballin ja D’Anconan mieles- tä suurin osa ihmisistä on myötäi- lijöitä. Informaatioon on helpom- pi uskoa, mikäli se sopii omaan maailmankuvaan ja vastaa omas- sa ryhmässä vallitsevia sosiaalisia normeja. Tarve osoittaa ryhmään kuuluminen ja vahvistaa jäsenyyt- tään siinä tyydyttyy valitsemalla edelleen kerrottavaksi informaa- tiota, joka luo toivotun vaikutel- man. Samalla lujittuvat sekä oma että ryhmän identiteetti.
Heikko tilasto-osaaminen on omiaan vahvistamaan psykologis- ten tekijöiden vaikutusta. Tilastot turvallisuudesta eivät lohduta, jos lentäminen pelottaa.
Ajalle ominaisesti tilanteeseen pettyneet ja muutosta kaipaavat voivat suositella mieleistään rat- kaisua. Viestin voi suunnata ha- luamalleen yleisölle ja muotoilla raflaavasti. Pulmana on, että sillä voi olla vaikea tavoittaa muita kuin jo valmiiksi samaa mieltä olevia.
D’Ancona uskoo lukemiseen ja keskustelee niin postmodernistien kuin kirjallisten klassikoiden kans-
sa. Napakassa pokkarissa vilahte- levat muun muassa Hanna Arendt, Sinclair Lewis ja George Orwell.
Václav Havelin esimerkki havain- nollistaa, kuinka kirjoitetaan vaih- toehtoisia ”vastakertomuksia”.
Kansalaisuus kietoutuu kulut- tajuuteen, mikä korostaa median vastuuta luotettavan tiedon välit- täjänä ja yhteiskunnallisen kehi- tyksen kriitikkona. D’Ancona kui- tenkin pelkää, että media unohtaa tehtävänsä kilpailussa näkyvyy- destä, mainostuloista ja mielipide- johtajuudesta.
Ball arvostelee toimittajien sit- keää uskoa omaan objektiivi- suuteensa ja peräänkuuluttaa rehellisyyttä, avoimuutta ja itse- kriittisempää näkökulmien selittä- mistä. Myös faktantarkistus tarvit- see tuuletusta, koska nykyisellään se on hidasta, kallista ja tehoton- ta, eivätkä oikaisut ja korjaukset saa samaa tilaa ja huomiota kuin soopa.
Ball haluaa informatiivisempia otsikoita, oleelliseen keskittymistä ja kovien uutisten selvempää erot- telua viihdehötöstä. Kokeneet tie- detoimittajat voivat neuvoa, koska he ovat pähkäilleet monien totuu- denjälkeiselle ajalle leimallisten pulmien kanssa vuosikymmen- ten ajan.
Ball listaa konkreettisia ohjei- ta myös poliitikoille ja lukeville ta- viksille. Hän vaatii tietoista kuplien puhkaisemista, lähteiden huolel- lisempaa valitsemista ja varmis- tamista sekä kunnollista media- lukutaidon opetusta kouluihin.
Kustantajien ja mediatutkijoiden olisi selvitettävä syvällisemmin, miksi yleisö kaikkoaa.
Britanniaan ja Yhdysvaltoihin keskittyvät kirjat tarjoavat ajan- kohtaisen vertailukohdan keskus- telulle Suomessa. Muun muassa toimittajien tilasto-osaamisen ja kansalaisten kriittisen medialuku- taidon vahvistamista tarvittaisiin meilläkin.
PAULIINA RAENTO Kirjoittaja on professori.
