ANSIOTYÖ JA OMAISHOITO
Työssäkäyvien omaishoitajien ja työnantajien kokemuksia ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittamista tukevista keinoista
Etelä-Savon alueella
Mari Nykänen
Opinnäytetyö, kevät 2014 Diakonia-ammattikorkeakoulu
Sosiaalialan koulutusohjelma
Sosionomi (AMK)
TIIVISTELMÄ
Nykänen, Mari. Ansiotyö ja omaishoito – Työssäkäyvien omaishoitajien ja työnantajien kokemuksia ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittamista tukevista keinoista Ete- lä-Savon alueella. Pieksämäki, kevät 2014. Sivumäärä 74, 4 liitettä. Diako- nia-ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK).
Ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittaminen on ajankohtainen aihe, joka on ollut paljon esillä myös mediassa viime aikoina. Opinnäytetyöni tavoite oli selvittää minkä- laisia tukimuotoja ansiotyössä käyvillä omaishoitajilla oli käytössä työn ja omaishoidon yhteensovittamisessa. Lisäksi tarkastelin, ovatko työnantajien tarjoamat tukimuodot ja työntekijöiden saamat tukimuodot yhteneväisiä.
Tutkimukseni oli kvantitatiivinen eli määrällinen tutkimus. Joulukuun 2012 ja helmikuun 2013 välisenä aikana lähetettiin kysely noin 6000 eteläsavolaiselle työntekijälle suoraan sähköpostitse. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää työssäkäyvien läheistään hoitavien kokemuksia työelämän ja omaishoidon yhteensovittamisesta sekä niistä keinoista, jotka auttaisivat jaksamaan paremmin. Työntekijöille suunnattuun kyselyyn saatiin 134 vas- tausta. Tammikuussa 2014 lähetettiin työnantajille/esimiehille suunnattu kysely. Kyse- lyjä lähetettiin sähköpostitse suoraan noin 500 eteläsavolaiselle työnantajal- le/esimiehelle. Kyselyyn vastasi 53 henkilöä.
Tutkimuksessa tuli ilmi, että työpaikoilla tiedettiin ja tiedotettiin liian vähän erilaisista tukimuodoista ansiotyön ja läheisen hoitamisen yhteensovittamiseksi. Yleisimmät käy- tössä olevat tukimuodot olivat työaikojen joustot, mahdollisuus poistua työpaikalta kesken työvuoron äkillisissä hoitotilanteissa, osa-aikatyö ja mahdollisuus järjestellä loma-aikoja. Työn ja perheen yhteensovittamiskäytäntöjä ei ollut kirjattu ylös suurim- massa osassa työpaikkoja.
Yli puolella työntekijäkyselyyn vastanneilla oli ajoittain vaikeuksia keskittyä työhönsä.
Ajan puute, jatkuva huoli hoidettavasta ja vaikeus hoitaa asioita työaikana hankaloitti työn ja omaishoitajuuden yhteensovittamista. Työnantajat toivoivat avoimuutta ja jous- tavuutta työpaikoille. Omaishoidon tilanteesta pitäisi uskaltaa kertoa työnantajalle, jotta siihen voitaisiin reagoida. Yhteiskunnalta työnantajat toivoivat taloudellista tukea esi- merkiksi työaikojen menetyksiin.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että ansiotyön ja läheisen hoitaminen on haastavaa ja edellyttää työpaikoilla sekä yhteiskunnan tasolla niin käytännön toimenpiteitä kuin myös asenteiden muutosta. Väestön ikääntyessä ja laitospaikkojen vähentämisen myötä työs- säkäyvien läheistään hoitavien määrä tulee lisääntymään, joten tulevaisuudessa tarvitaan yhä enemmän joustavia ja hoivamyönteisiä työelämän käytäntöjä.
Asiasanat: omaishoito, omaishoitaja, ansiotyö, työssä jaksaminen, kvantitatiivinen tut- kimus
ABSTRACT
Nykänen, Mari. Work and family care – Working carers’ and employer’s experiences of
methods supporting family care and employment in Southern Savo. 74 p., 4 appendices. Language: Finnish. Pieksämäki. Diaconia University of Applied Sciences.
Degree Programme in Social Services. Degree: Bachelor of Social Services.
Combining work and family care is a topical subject that has been largely discussed in the media recently. The aim of my study was to find out about the means of support for working carers when combining work and family care. In addition to that, my aim was also to find out how the viewpoints of the working carers and the employers meet about the supporting methods.
The study comprised a quantitative survey. A survey was e-mailed to approximately 6,000 workers in the Southern Savo district at the turn of the year 2012-2013. The aim of the survey was to examine working carers’ experiences of combining work and family care and the means that would help them manage better. We received 134 replies for the employees’ survey. In January 2014 approximately 500 surveys were e-mailed to em- ployers/superiors in the same district. 53 answers were received.
The study revealed that there is far too little knowledge and information about the different methods of supporting family care and employment at the workplace. The most used supporting methods were flexibility in working times, the chance to leave work mid-shift in case of acute caring situations, part-time employment and the chance to arrange holidays. Most of the working places have not documented any methods for coordinating work and family affairs.
More than half of the people who responded the survey for the workers had occasional problems with concentrating on work. Lack of time, constant concern about the care-receiver and the the difficulties in arranging the daily matters during working times were the main things that complicated the balancing of the work and the caring. Em- ployers wished for more transparency and flexibility at the work places. The carers should dare to tell about their caring situations for employers to better react to them. The employers would like to see more financial support from society, for example in the case of loss of working time.
As a conclusion it can be stated that combining work and the caring is challenging, and practical actions and changes in attitudes are needed at the working places and at the societal level too. With the population aging and the institutional care diminishing the number of working carers will increase, so in the future more and more flexible and supportive methods are needed.
Keywords: family care giving, caregiver, gainful employment, well-being at work, quantitative research
SISÄLLYS
1 JOHDANTO ...6
2 TAUSTAA TUTKIMUKSELLE ... 9
2.1 Väestön ikärakenteen muutos ... 9
2.2 Pieksämäen Omaishoitajat ry:n ja Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n Lamppu -kumppanuushanke ... 11
2.3 Muita kehittämishankkeita työn ja omaishoidon yhteensovittamiseksi ... 11
2.4 Aikaisempi tutkimus työn ja omaishoidon yhteensovittamiseksi ... 12
2.5 Ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittaminen EU-tasolla ... 14
3 OMAISHOITAJA JA OMAISHOITAJUUS ... 16
3.1 Omaishoitajuus Suomessa ... 16
3.2 Kuka on omaishoitaja? ... 17
3.3 Omaishoitajuuteen liittyvää lainsäädäntöä ... 19
4 ANSIOTYÖ JA TYÖN MERKITYS ... 20
4.1 Työtyytyväisyys ... 21
4.2 Työhyvinvointi ... 22
4.3 Uupumus ja työuupumus ... 22
4.4 Työkyvyn rakentuminen ... 22
5 KEINOJA TYÖN JA OMAISHOIDON YHTEENSOVITTAMISEKSI... 23
6 TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 24
6.1 Opinnäytetyön tarkoitus ja tavoitteet ... 24
6.2 Tutkimusmenetelmän ja kohdejoukon valinta ... 24
6.3 Opinnäytetyön työelämäympäristö, tutkimusaineiston keruu ja käsittely ... 25
6.4 Tutkimusaineiston analyysi ... 26
7 TULOKSET ... 27
7.1 Työntekijäkysely ... 27
7.1.1 Vastaajien taustatiedot ... 27
7.1.2 Työ ja työnantajan tuki läheisen hoidossa... 31
7.1.3 Tuki ja palvelut ... 37
7.1.4 Voimavarat ja jaksaminen ... 40
7.1.5 Työssäkäyvien omaishoitajien kommentteja ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittamisesta ... 41
7.1.6 Työntekijäkyselyn yhteenveto... 42
7.2 Työnantaja/esimieskysely ... 43
7.2.1 Yrityksen/organisaation taustatiedot ... 43
7.2.2 Tukimuodot yrityksissä/organisaatioissa ... 45
7.2.3 Tiedottaminen, hoivavelvoitteiden näkyminen ja yhteensovittamis- käytäntöjen kirjaaminen työpaikoilla ... 49
7.2.4 Tieto ja kehityskeskustelut työpaikoilla ... 49
7.2.5 Yhteiskunnalta toivottu tuki työnantajille ... 50
7.2.6 Hyvä työpaikka ... 50
7.2.7 Vastaajien taustatiedot ... 51
7.2.8 Työnantajien/esimiesten kommentteja ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittamisesta ... 52
8 OPINNÄYTETYÖN EETTISYYS JA LUOTETTAVUUS ... 52
8.1 Tutkimuseettiset näkökulmat ... 52
8.2 Tulosten luotettavuus ... 53
9 TUTKIMUKSEN KESKEISET TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET ... 53
10 POHDINTA ... 56
LÄHTEET ... 59
LIITTEET ... 63
LIITE 1: Saate työntekijäkyselyyn... 63
LIITE 2: Kyselylomake läheistään ansiotyön ohella hoitaville ... 64
LIITE 3: Saate työnantaja/esimieskyselyyn ... 70
LIITE 4: Kyselylomake työnantajille/esimiehille ... 71
Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelmaa laativan KOHO-työryhmän laskelmien mukaan omaishoito toi yhteiskunnalle noin 3,3 miljardin nettosäästöt sosiaali- ja ter- veydenhuollon menoissa vuonna 2013. Työryhmässä mukana olevan Kelan tutkijan Sari Kehusmaan mukaan omaishoidon palkkiota saavien omaishoitajien tekemä hoitotyö säästi tästä summasta kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon menoja arviolta 1,3 miljardia, eli suurimman osan säästöistä saavat aikaan omaishoidontuen ulkopuolella olevat omaishoitajat. (Shecter 2014, 32.)
Omaishoitajien tekemällä työllä on siis kansantaloudellista merkitystä, muusta merki- tyksestä puhumattakaan. Kotona asuminen mahdollisimman pitkään parantaa hoidettavan elämänlaatua ja mahdollistaa läheisten ihmissuhteiden jatkuvuuden. Jokaisella hoidetta- valla on oikeus inhimilliseen hoitoon. Omaishoitajat huolehtivat vanhusten lisäksi myös muun muassa mielenterveyskuntoutujista, vammaisista lapsista ja pitkäaikaissairaista henkilöistä. Etenkin ikääntyneiden hoidossa omaisten apu on erittäin merkittävää.
Omaisia ja tuttavia auttavia henkilöitä on Suomessa tällä hetkellä n. 1,2 miljoonaa, pää- asiallisia auttajia heistä on noin 300 000. Raskaita ja sitovia omaishoitotilanteita näistä on noin 60 000 ja omaishoidon tuen piirissä on 40 400 henkilöä. (Kiljunen 2014.) Tutki- musjohtaja Kaisa Kauppisen mukaan tällä hetkellä noin 28 % eli yli 700 000 suomalaista huolehtii apua tarvitsevasta omaisesta tai läheisestä ansiotyön ohella (Kiuru 2014).
Työssäkäyvän omaishoitajan tilanne on haasteellinen ja voimavaroja koetteleva.
Omaishoitoperheen tuekseen tarvitsema lyhytaikaishoito, vapaapäivät, kunnan tukipal- velut sekä virkistys ovat riippuvaisia kuntien resursseista ja ennen kaikkea kuntien ta- loudesta. Työssä käyville lastaan, aikuista läheistään tai vanhempaansa hoitaville omaishoitajille tukipalveluja ei välttämättä ole saatavilla, jolloin omaishoitaja joutuu jäämään joko itse pois työstä tai järjestelemään omaa työtilannettaan hoitotilanteen mu- kaisesti. Paine kahden tärkeän asian välillä on selkeä: toisaalta pitäisi olla töissä talou- dellisen turvan ja oman ammatillisen osaamisen vuoksi, mutta toisaalta taas läheisen hyvä hoito ja välttämättömät hoitojärjestelyt velvoittavat jäämään kotiin.
Omaishoitajan sosiaaliturva on heikko, mikäli hän jää kokonaan työelämästä pois hoi- tamaan läheistään. Kunnan myöntämä omaishoidontuki mahdollistaa vain pienen talou- dellisen korvauksen tehdystä työstä ja usein vaativa omaishoitotilanne sulkee sitovuu- dellaan mahdollisuuden saada esimerkiksi työmarkkinatukea. Läheisen kotona hoitami- nen muodostuukin monelle perheelle taloudellisesti mahdottomaksi. Omasta palkkatyöstä pois jääminen aiheuttaa myös oman ammatillisen osaamisen heikentymisen ja tulevan eläkekertymän pienentymisen. Vaikutukset ovat siis pitkäaikaisia.
Ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittamisen valitseminen opinnäytetyöni aiheeksi oli luontevaa oman tämänhetkisen työni vuoksi. Työskentelen Pieksämäen Omaishoitajat ry:n ja Mikkelin seudun Omaiset ja Läheiset ry:n Lamppu -kumppanuushankeessa (työn ja omaishoidon tasapainottamishanke Etelä-Savon alueella vuosina 2012–2015) projek- tityöntekijänä. Hankkeen tarkoituksena on kehittää työelämän ja omaishoidon tasapai- nottamisen malli. Tavoitteena on lisätä työssäkäyvien omaishoitajien ja heidän per- heidensä hyvinvointia, löytää keinoja työn ja omaishoidon yhteensovittamiseen, edistää omaishoitomyönteisen työkulttuurin syntymistä sekä lisätä tietoisuutta omaishoidosta.
Osana hankkeessa tehtävää selvitystä työn ja omaishoidon yhteensovittamisesta oli ky- selyjen tekeminen työntekijöille sekä työnantajille/esimiehille. Työelämälähtöinen opinnäytetyöni tuki siis hankeselvitystä ja päinvastoin. Toinen syy aiheen valintaan on suuri arvostukseni sellaisia henkilöitä kohtaan, jotka hoitamalla ansiotyönsä lisäksi omaisensa antavat kaksinkertaisen panoksen yhteiskunnalle.
Opinnäytetyöni aineiston muodostavat Lamppu -kumppanuushankkeen kyselyt työnte- kijöille ja työnantajille. Tulosten perusteella tarkastelen työntekijöiden näkökulmasta tällä hetkellä tarjolla olevia ja saatuja tukitoimia, ja toisaalta työnantajan näkökulmasta min- kälaisia tukitoimia työntekijöille on tarjolla. Lisäksi tarkastelen, kohtaavatko työnteki- jöiden ja työnantajien näkemykset tarjolla olevissa tukimuodoissa. Tutkimukseni on kvantitatiivinen ja tuloksia tullaan käyttämään osana Lamppu-kumppanuushankkeen selvitystä työn ja omaishoidon yhteensovittamisesta Etelä-Savon alueella.
Sosionomikoulutuksen näkökulmasta opinnäytetyöni aihe on myös ajankohtainen. Kou- lutuksen yhtenä tavoitteena on kouluttaa arjen asiantuntijoita, ihmisten tukijoita arki- elämän tilanteisiin. Sosiaalialan koulutus kouluttaa osaajia sosiaalialan laajalle kentälle ja
kentän eri alueilla painottuvat erilaiset erityisosaamisen tarpeet. Erityisosaamisen tarvetta luovat esimerkiksi väestölliset ja lainsäädännölliset haasteet jotka liittyvät muun muassa väestön ikääntymiseen.
2 TAUSTAA TUTKIMUKSELLE
Ikääntyvien määrä lisääntyy Etelä-Savon alueella seuraavien vuosien aikana. Samanai- kaisesti sekä ikääntyneiden että kehitysvammaisten laitospaikkoja vähennetään, joka aiheuttaa sen, että vastuu ja huoli heidän hoidostaan siirtyy yhä enemmän omaisille.
Ongelmallisemmaksi tilanteen muodostaa se, että kotihoidon osuutta ikääntyneiden tu- kemiseen on karsittu. Vain eniten tukea ja apua tarvitsevat pääsevät kotihoidon palvelujen piiriin, jolloin suuri osa iäkkäitä on läheistensä huolenpidon varassa. Lapsiperheiden tueksi suunnattu kotipalvelu sekä lyhytaikaishoito ovat Etelä-Savon alueella vähäisiä, minkä vuoksi vanhempien vastuu pitkäaikaissairaiden/vaikeavammaisten lasten hoidosta on ympärivuorokautista ilman ansaittuja hengähdyshetkiä.
Työterveyslaitoksen strategiassa vuosille 2011–2015 tuodaan esille, että työ ja ihminen pitää sovittaa paremmin yhteen. Kun työikäisten joukko pienenee, tarvitaan pidempiä työuria, hyviä työpaikkoja ja innostusta tehdä työtä. Työtä ja työolosuhteita pitää kehittää siten, että ihmiset pysyvät työkykyisinä ja haluavat osallistua työelämään. Työterveys- laitoksen strategisiin tavoitteisiin kuuluvat tuvallinen ja mielekäs työ, kannustava orga- nisaatio, vaikuttava työterveyshuolto ja kukoistava työntekijä. (Työterveyslaitos i.a.)
Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko otti esille 24.1.2014 Työelämä 2020 -hankkeen Menestyvät työpaikat -seminaarissa työpaikan perhemyönteisyyden. Perhe- myönteisyys on sekä työntekijän että työnantajan etu. Asiasta on paljon tutkimustietoa, mutta sitä ei ole riittävästi hyödynnetty. Risikon mielestä työpaikoilla on jo nyt paljon hyviä käytäntöjä, mutta niitä ei ole vielä saatu koottua yhteen ja levitettyä eteenpäin.
Työn ja perheen yhteensovittaminen koskee eri-ikäisiä ja eri elämäntilanteissa olevia työntekijöitä. (Risikko 2014.)
2.1 Väestön ikärakenteen muutos
Työikäinen väestö on jo nyt keski-iältään verrattain vanhempaa kuin 20 vuotta sitten. On esitetty arvio, jonka mukaan vuodesta 2010 alkaen työmarkkinoilta poistuu noin 17 000
henkilöä vuosittain. Kaikkiaan vuosina 2010–2025 työikäinen väestö vähenisi 265 000 henkilöllä. (Tossavainen 2007.)
Suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle on huipussaan vuosina 2010–2014, mikä näkyy Etelä-Savossakin työvoiman kasvavana poistumana eläkkeelle. Alueelliset erot ovat tässä suhteessa melko suuria, sillä Etelä-Savossa poistuman osuus työvoimasta kasvoi 2 %:n tasolta yli 3 %:n vuosina 2007–2013, kun taas Uudellamaalla vastaavat osuudet olivat 1,7 % ja 2,4 %. Huolestuttavaa on, että poistuman kasvaessa työmarkki- noille tuleva ikäluokka ei riitä määrällisesti korvaamaan työmarkkinoilta lähtevää ikä- luokkaa, vaan osuus putoaa Etelä-Savossa 60 %:n tasolle. Ainoastaan Poh- jois-Pohjanmaalla osuus pysyisi 100 %:n yläpuolella. (Mella 2012.)
Väestön ikärakenne heijastuu myös kuntien väestöllisissä huoltosuhteissa. Väestöllinen huoltosuhde ilmaisee, kuinka monta alle 15-vuotiasta ja 65 vuotta täyttänyttä on sataa työikäistä kohti. Mitä enemmän on lapsia ja/tai eläkeikäisiä, sitä korkeampi huoltosuh- teen arvo on. Väestöllisen huoltosuhteen ennusteen mukaan huoltosuhteen heikentymi- nen on voimakasta ympäri maata. Heikoimmassa asemassa ovat Pohjois- ja Itä-Suomi, jossa maakunnan keskimääräinen huoltosuhde ylittää kahdeksankymmenen rajan jo 2030-luvulla. Tämä tarkoittaa sitä, että joissain maan kunnissa lähes jokaista työikäistä kohti on yksi huollettavan ikäinen. Myös väestön sairastavuusindeksi on keskiarvoa korkeampi Savon itäosissa, mikä lisää hoidettavien osuutta alueellamme. (Kaarna 2009.)
Itä-Suomen maakunnissa vanhusten osuus väestöstä on jo tällä hetkellä niin korkea, että määrän kasvu on puolet hitaampaa kuin esimerkiksi Uudellamaalla. Korkeimmillaan vanhushuoltosuhde (yli 64–vuotiaiden osuus työikäisestä väestöstä) on yli 30 % Ete- lä-Savossa ja Kainuussa, alimmillaan se on Uudellamaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla, noin 20 %. Vanhuushuoltosuhde nousee keskimäärin 10 prosenttiyksikköä vuosina 2010–
2020 kaikissa maakunnissa. (Mella 2012.)
2.2 Pieksämäen Omaishoitajat ry:n ja Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n Lamppu -kumppanuushanke
Lamppu -kumppanuushanke on RAY-rahoitteinen työn ja omaishoidon tasapainottamis- hanke Etelä-Savon alueella vuosina 2012–2015. Hanke on Pieksämäen Omaishoitajat ry:n ja Mikkelin Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n yhteistyöhanke. Hankkeen tar- koituksena on kehittää työelämän ja omaishoidon tasapainottamisen malli. Tavoitteena on lisätä työssäkäyvien omaishoitajien ja heidän perheidensä hyvinvointia, löytää keinoja työn ja omaishoidon yhteensovittamiseen, edistää omaishoitomyönteisen työkulttuurin syntymistä sekä lisätä tietoisuutta omaishoidosta. Hankkeessa on tarkoitus tehdä han- keselvitys työn ja omaishoidon nykytilasta ja tarpeista Etelä-Savon alueella sekä järjestää työn ja omaishoidon yhteensovittamista tukevia kokeiluja. Hankkeesta tiedotetaan sekä hankealueella että valtakunnallisesti.
2.3 Muita kehittämishankkeita työn ja omaishoidon yhteensovittamiseksi
Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry:n Työn ja omaishoidon yhteensovittaminen TOP 2002–2005 -hankkeen tavoitteena oli edistää työssäkäyvien omaishoitajien mahdolli- suuksia yhdistää työnteko ja omaishoito. Hankkeen yksi keskeinen pyrkimys oli yh- teensovittamista koskevan tiedon kerääminen ja levittäminen. (Tiihonen 2005, 2).
Hankkeen kuluessa kerätyn tiedon (omaishoitajien haastattelut, työnantajakyselyt, ver- taistukiryhmät ym.) perusteella vahvistui käsitys työssäkäyvien omaishoitajien merki- tyksestä ja suuresta arvosta ja siitä, että yhteiskunnalla on vastuu inhimillisesti ja kan- santaloudellisesti tärkeän resurssin tukemisesta. (Autio & Tiihonen 2006, 32.)
Työn ja omaishoidon yhteensovittaminen TOP 2002–2005 -hankkeessa tehtiin Tampe- reen kaupungin terveystoimen ja Tampereen teknisen yliopiston henkilöstölle omais- hoitajuutta koskeva kysely. Kyselyssä ilmeni, että yli puolella vastaajista (n=104) oli ollut pulmia ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittamisessa. Suurin osa vastaajista kertoi läheisen avun tarpeen määrän olevan jatkuvasti joko jonkin verran tai enemmän. Työn- antajalta eniten toivottiin joustoa työaikoihin sekä mahdollisuutta poistua työpaikalta kesken työpäivän. (Autio & Tiihonen 2006.)
Espoon ja Kauniaisten Omaishoitajat ja Läheiset ry:n Oma Tuki -hanke 2013–2016 on RAY-rahoitteinen nelivuotinen kehittämishanke, jonka tarkoituksena on kehittää työs- säkäyville omaishoitajille tukimalli omaishoidon ja työssäkäynnin yhdistämiseksi.
Hankkeen toteuttaa vuosina 2013–2016 Espoon ja Kauniaisten Omaishoitajat ja Läheiset ry yhteistyökumppaneinaan Espoon seurakuntayhtymä, Kauniaisten kaupunki sekä Lä- hiTapiola-ryhmä. Oma Tuki -hankkeessa kehitetään yhteistyössä omaishoitajien ja hen- kilöstöhallintojen kanssa työyhteisökohtaisia henkilöstöstrategiaan kuuluvia käytäntöjä ja toimintamalleja, joita jatkossa voidaan levittää myös muiden työyhteisöjen käyttöön.
(Espoon ja Kauniaisten Omaishoitajat ja Läheiset ry i.a.)
Sosiaali- ja terveysministeriössä on vuoden 2014 alussa käynnistetty Työ ja perhe-elämä -ohjelma (2014–2017), joka kerää ja levittää tietoa ansiotyön ja perheen yhteensovitta- misen keinoista työpaikkojen käyttöön. Ohjelmassa työn ja perhe-elämän yhteensovit- tamisella tarkoitetaan sekä lasten että ikääntyvien vanhempien tai muiden omaisten ja läheisten hoitamisen yhdistämistä työssä käymiseen. Ohjelmassa arvioidaan myös, miten nykyisessä lainsäädännössä työn ja perheen yhteensovittaminen voitaisiin ottaa parem- min huomioon. Vuonna 2011 voimaantulleeseen hoivavapaajärjestelmään liittyviä ke- hittämistarpeita on myös tarkoitus selvittää. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Väestö- liiton kanssa. (Risikko 2014.)
2.4 Aikaisempi tutkimus työn ja omaishoidon yhteensovittamisesta
Työssäkäyvien ikääntyvien omaishoitajien pitkäaikainen kuormitus (läheisen hoito ja ansiotyö) olisi huomioitava, kun mietitään työurien pidentämistä. Mikkelin ammatti- korkeakoulun opiskelijoiden vuonna 2010 Mikkelin alueella työikäisille omaishoitajille tekemässä selvityksessä kävi esille, että omaishoitajien hyvinvointi riippuu siitä, kuinka työelämä ja hoivatilanne saadaan sovitetuksi yhteen. Selvityksen mukaan perheillä oli niukasti tukipalveluja käytössään ja kaikkien haastattelussa mukana olleiden mielestä omaishoito koettiin poikkeuksetta raskaana ja aikaa vievänä. Työn ja omaishoidon yh- teensovittamisessa haasteelliseksi nousi se, että omaishoitoon liittyvät asiat oletettiin työnantajan ja työtovereiden toimesta hoidettavan omalla ajalla. Tällöin ongelmalliseksi nousevat ne tilanteet, jolloin töistä irrottautuminen kesken päivää on mahdotonta. Toi- saalta omaishoitajat kokivat työn voimavaraksi, joka antaa mahdollisuuden irrottautua
omaishoitotilanteesta. Selvityksessä omaishoitajat kokivat aikansa riittämättömänä.
Vastaajat kertoivat, että ei ollut mahdollisuutta vapaa-aikaan, sillä työelämä ja omais- hoito veivät ”kaiken liikenevän ajan”. Tämä oli sidoksissa siihen, että vastaajien oli vaikeaa irrottautua avustamisesta. Suurelta osalta puuttui tukiverkko ja perhettä tukevat muut palvelut. Omaishoidon vaikuttaminen koko perheeseen näkyi vastaajien koke- muksissa siinä, että omaishoitajan lisäksi muut perheenjäsenet ja läheiset olivat uupu- neita. Riittävää yöunta ja lepoa kaivattiin. Suurin osa vastanneista omaishoitajista sanoi, että yöunta ja lepoa on vaihtelevasti. (Hämäläinen & Viinikainen 2010.)
Kaisa Kauppisen ja Outi Jolankin Työ ja terveys 2009 -haastattelututkimuksessa selvi- tettiin niitä tekijöitä, jotka saattavat vähentää omaisiaan ja läheisiään hoivaavien pal- kansaajien työssä jatkamista 63 ikävuoden jälkeen ja lisätä heidän ennenaikaiselle eläk- keelle lähtemistään. Tutkimus toi esille muun muassa kotiasioiden laiminlyönnin tun- temuksia läheistään hoivaavilla työssäkäyvillä. He myös useammin itse arvelivat, etteivät pystyisi työskentelemään ammatissaan vanhuuseläkkeelle asti verrattuna niihin, joilla ei ollut läheistä hoidettavana. Vastaajilla oli myös terveyteen ja työkykyyn liittyviä on- gelmia enemmän kuin ei-hoivaajilla. Innostus työhön ei poikennut ei-hoivaajien koke- muksista. (Jolanki & Kauppinen 2012, 145–148.)
Jyväskylän yliopiston kansainvälinen tutkimushanke Working Carers – Caring Workers:
Making paid employment and caring responsibilities compatible? (WoCaWo 2008–
2011). Hankkeeseen on osallistunut kuusi tutkijayhteisöä Suomesta, Iso-Britanniasta, Ruotsista ja Taiwanista. (Jyväskylän yliopisto i.a.) Laajassa WoCaWo-hankkeessa on ollut useita osaprojekteja.
Omaishoito, palkkatyö ja identiteetit: Mitä hoivavelvollisuuksien ja työssäkäynnin yh- teensovittaminen edellyttää? -nimisen projektin tavoitteena oli tutkia työssäkäynnin ja omaishoivan yhdistämisen onnistumisia ja ongelmia. Tutkimuksessa tarkasteltiin miten työssäkäyvät omaishoitajat rakentavat identiteettiään ja miten palvelujärjestelmä, työ- elämän käytännöt ja kulttuuriset normit vaikuttavat työn ja hoivan yhdistämiseen. Laa- jempi tutkimustehtävä oli: miten yhteiskunnan eri toimijat ja ihmisten lähiverkostot voivat tukea työssäkäyviä omaishoitajia heidän omien arvojensa mukaisesti. (Jyväskylän yliopisto i.a.)
Omaishoiva, työ ja ikääntyminen: ikääntyvät kansalaiset ansiotyön ja omaishoivan yh- distäjinä -tutkimuksessa tarkasteltiin vuonna 1955 ja sitä ennen syntyneiden työssä- käyvien omaishoivaajien elämäntilanteita ja omia eläkeajan odotuksia. Tutkimuksessa käytettiin aineistona WOCAWO, Working Carers and Caring Workers – Making paid employment and caring reponsibilities compatible – projektissa vuonna 2009 tuotettuja puolistrukturoituja haastatteluja. Tutkimus tuotti uutta tietoa ikääntyvien työssäkäyvien omaishoivaajien kohtaamista arjen haasteista ja heidän palvelujärjestelmiin, työmark- kinoiden käytänteisiin ja sosiaalisiin verkostoihin toivomista muutoksista. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa, joka auttaa ymmärtämään miten keski-ikäiset ja ikääntyvät ihmiset voivat hoitaa läheisiään ja yhdistää ansiotyön ja omaishoivan tavalla, joka vastaa heidän omia arvojaan ja eläkeajan odotuksiaan. Hanke toteutettiin 1.1.2010–31.12.2012 ja rahoittaja oli Suomen Akatemia. (Jyväskylän yliopisto i.a.)
Tutkimuksessa tuli esille läheistään hoitavan oman aktiivisuuden tärkeys ja tiukat pää- sykriteerit hoitoon pääsyssä. Pitää osata kysyä oikeita asioita oikealta ihmiseltä oikeaan aikaan. Läheistään hoitavat toivat myös esille huolen hoidettavastaan työpäivän aikana, mutta joskus myös ympärivuorokautisesti, jolloin keskittymiskyky kärsi niin töissä kuin kotona. Liukuva työaika ja vuorotyö mahdollistivat usealle mukanaolon esimerkiksi omaisen lääkärikäynneillä. Tyytymättömyyttä aiheutti muun muassa se, ettei kotihoidon työntekijöiltä aina saatu sellaista apua kuin olisi toivottu. Myös työntekijöiden vaihtu- vuus ja kotikäyntien ajallinen lyhyys aiheuttivat tyytymättömyyttä. Esille nousi, että hyvät ja laadukkaat palvelut mahdollistavat työn ja läheisen hoivan yhteensovittamisen.
(Jyväskylän yliopisto i.a.)
2.5 Ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittaminen EU-tasolla
Omaishoito on kansalliset rajat ylittävä ilmiö ja omaishoitajien tarpeet ja toiveet ovat hyvin samantapaisia maasta riippumatta. Edelleen perhe ja sukulaiset ovat pitkäaikais- hoivan antajina keskeisiä ja kotona halutaan asua mahdollisimman pitkään. Hoidon ja hoivan järjestämisessä valtioiden välillä on kuitenkin suuria eroja. Toisaalla voi olla omaishoitoon liittyvien uusien kysymysten ratkaisemiseen liittyviä käytäntöjä olemassa (esimerkiksi maahanmuuttajien omaishoitoon liittyvät asiat), toisaalla näihin kysymyk- siin vasta haetaan ratkaisuja.
Englannissa joukko työnantajia on ollut edelläkävijöitä ja tiedostanut henkilöstönsä tar- peet jo joitakin vuosia sitten. He ovat perustaneet Englannin omaishoitajaliiton (Carers UK) tukemana organisaation nimeltä Employers for Carers (EfC). Toiminnallaan he pyrkivät vaikuttamaan työvoimapolitiikkaan ja käytäntöihin työssäkäyviä omaishoitajia tukevan kulttuurin edistämiseksi. EfC tarjoaa jäsenilleen tietoa ja tukea sekä erilaisia virtuaalipalveluita, joihin on koottu uusinta lainsäädäntöä, tapaustutkimuksia ja keskus- telumahdollisuus. (Heino 2013, 6–7). Englannin omaishoitajaliitto (Carers UK) on ollut mukana perustamassa EfC:tä ja kehittämässä työnantajapalveluita. EfC.n mallin mu- kaista toimintaa on aloitettu Englannin lisäksi ainakin Hollannissa, Australiassa sekä Ruotsissa.
Ruotsissa on aloitettu vuonna 2012 valtiorahoitteinen hanke nimeltä Arbetsgivare för Anhöriga. Hanke jatkuu vuoden 2014 loppuun saakka. Hankkeen tavoitteena on lisätä työnantajien tietoisuutta ja vaikuttaa työvoimapolitiikkaan. Hanke kehittää ja tarjoaa tukea työnantajille verkottumiseen sekä käytännön tukitoimien järjestämiseen. Hank- keessa seurataan, miten hoivatyö vaikuttaa ansiotyön tekemiseen ja miten näiden yh- teensovittaminen lisää työn laatua ja tuottavuutta. Ruotsissa on arviolta 450 000 ansio- työtä tekevää omaishoitajaa. Arbetsgivare för Anhöriga tekee yhteistyötä EU:ssa ja kansainvälisesti. (Holmåker 2013).
Toinen kiinnostava esimerkki ansiotyön ja omaishoivan yhteensovittamisen kehittämi- sestä on Ruotsissa käytössä oleva läheishoivavapaa (närståendepenning). Tämä hoiva- vapaa mahdollistaa työstä poissaolon (maksimissaan 20 viikkoa) jos työssäkäyvän omainen, perheenjäsen tai muu läheinen on kuolemanvakavasti sairas ja vaatii työssä- käyvän läsnäoloa ja läheisyyttä. Hoivavapaalla oleva saa sairausvakuutuksen kautta korvauksen, joka on noin 80 % palkasta. (Kauppinen 2013, 30.)
Euroopan unionin perhejärjestöjen liitto COFACE (Confederation of Family Organiza- tions in the European Union) käynnisti Euroopan parlamentissa 23.1.2014 Euroopan työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen vuoden 2014. COFACE haastaa eurooppalaisen kansalaisyhteiskunnan vuoropuheluun työnantajien, poliitikkojen ja työmarkkinajärjes- töjen kanssa. Teemavuodella halutaan parantaa työ- ja perhe-elämän tasapainoa. Liitolla on 58 jäsenjärjestöä 23:ssa EU:n jäsenvaltiossa ja sen toiminta koskettaa miljoonia per- heitä. Suomesta toiminnassa mukana on Väestöliitto. (COFACE 2012).
3 OMAISHOITAJA JA OMAISHOITAJUUS
Yhä useampi meistä on jossain elämänsä vaiheessa omaishoitaja, joka huolehtii lähei- sensä arkielämän sujumisesta ja antaa säännöllistä apua läheiselle, jotta hän selviytyy päivittäisistä toiminnoistaan. Omaishoitotilanteet ovat hyvin moninaisia. Erityisen sito- vissa hoitotilanteissa hoitajalta edellytetään lähes kokoaikaista läsnäoloa ja vaativien hoitotoimenpiteiden hallintaa. Toisaalta kysymyksessä voi olla etäomaishoitajuus, jossa hoidettava asuu toisella paikkakunnalla ja häntä käydään avustamassa esimerkiksi muu- taman kerran kuukaudessa.
3.1 Omaishoitajuus Suomessa
Omaishoitajuus on, tai sen tulisi olla aina hoitajan ja hoidettavan yhteinen, vapaaehtoinen valinta. Omaishoito perustuu ihmissuhteeseen, joka on ollut olemassa ennen hoitosuhteen syntymistä. Suomessa on aina ollut omaishoitoa, mutta ilmiönä se on tullut ihmisten tietoisuuteen vasta 1990-luvulla. Ihmisten eläessä maaseudulla suurperheissä oli luon- nollista, että eri sukupolvet huolehtivat toisistaan. Kaupungistumisen ja yhteiskunnan muutoksen myötä omaishoito on alettu tunnistaa ja nähdä yhtenä osana hoito- ja hoiva- kokonaisuutta. (Salanko-Vuorela 2010, 9–11.)
Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta korostaa julkisen sektorin roolia sosiaalipolitiikan toteuttamisessa. Sen piirissä on ainakin periaatteessa koko väestö ja järjestelmä takaa vähimmäisturvan. 1980–luvulta alkaen Suomessa on sosiaali- ja terveydenhuollon val- takunnallisissa suunnitelmissa vahvistettu kotona selviytymistä tukevia palveluita ja suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on tullut tunnetuksi laadukkaista julkisista palve- luista. Yksityinen ja kolmas sektori on kytketty osaksi julkista järjestelmää. (Malmi &
Waclin 2004, 14–15.)
3.2 Kuka on omaishoitaja?
Lainsäädännössä omaishoitajalla tarkoitetaan hoidettavan omaista tai muuta hoidetta- valle läheistä henkilöä, joka on tehnyt omaishoitosopimuksen hoidettavan kotikunnan kanssa. (Laki omaishoidon tuesta 2005). Suurin osa omaishoitotilanteista jää lakisäätei- sen tuen ulkopuolelle huolimatta siitä, että tilanteen vaativuus ja sitovuus tukea edellyt- täisikin. (Purhonen, Nissi-Onnela & Malmi 2011, 14).
Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry:n määritelmän mukaan omaishoitaja on henkilö, joka pitää huolta perheenjäsenestään tai muusta läheisestä, joka sairaudesta, vammai- suudesta tai muusta erityisestä hoivan tarpeesta johtuen ei selviydy arjestaan omatoimi- sesti. (Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry i.a.). Omaishoitajan ei tarvitse olla hoidettavan sukulainen vaikka näin usein onkin. Suurimman omaishoitajaryhmän muodostavat puo- lisot, toiseksi suurimman omat lapset tai omat vanhemmat. Suurin osa omaishoitajista on työikäisiä ihmisiä. (Kalliomaa–Puha & Mattila 2010, 21).
Tilastokeskuksen mukaan perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi van- hemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia. Asuntokunnissa asuvat perheen ulkopuoliset henkilöt, vaikka olisivat perheen sukulaisia, eivät kuulu perheväestöön. Yhdessä asuvat sisarukset tai serkukset eivät ole perhe, eivätkä kuulu perheväestöön. Samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa asuvat ihmiset eivät kuulu perheväestöön. Perheessä voi olla korkeintaan kaksi perättäistä sukupolvea. Jos asuntokunnassa on useampia sukupolvia, perhe muodostetaan nuorim- masta sukupolvesta lähtien. Näin esim. lapsensa perheen kanssa asuva anoppi tai appi jää perheeseen kuulumattomaksi, ellei yhdessä asu myös puoliso. Tällöin vanha pariskunta muodostaa oman erillisen perheen. (Tilastokeskus i.a.).
Väestöliiton perhebarometrin 2007 mukaan suomalaisten käsitys perheestä on Tilasto- keskuksen määritelmää laajempi. Kaikki perhekyselyyn vastanneet lukivat perheeseen kuuluviksi lasten ja mahdollisen puolison lisäksi myös vanhemmat ja puolison van- hemmat jos he elivät samassa asuntokunnassa. Näiden jälkeen seuraavaksi useimmin perheenjäseniksi laskettiin omat sisarukset, kotoa poismuuttaneet lapset, omat isovan-
hemmat, puolison vanhemmat ja lasten puolisot. Vastaajien oma elämäntilanne oli vah- vasti yhteydessä siihen, miten he määrittelivät perheensä. (Paajanen 2007, 35).
Sosiaalilainsäädännössä relevantteja perheyhteyden määrittäjiä ovat edelleenkin jää- kaappi (kuulutaanko samaan ruokakuntaan), osoite ja sukuside. Vaikka sosiaalilainsää- dännössä ei voidakaan löytää yhtä ja oikeaa perheen määritelmää, lainsäädännössä ote- taan kantaa siihen, millaiset ihmissuhteet ovat oikeudellisesti merkityksellisiä ja mitkä perheille ominaiset piirteet ovat kulloinkin tärkeitä. Näitä piirteitä ovat mm. perheen taloudellinen yhteisyys, keskinäinen solidaarisuus, elatus tai hoiva. (Faurie & Kallio- maa–Puha 2010, 51.)
Tutkimusjohtaja Kaisa Kauppisen mukaan tällä hetkellä noin 28 % eli yli 700 000 suo- malaista huolehtii apua tarvitsevasta omaisesta tai läheisestä ansiotyön ohella (Kiuru 2014). Työterveyslaitoksen vuonna 2003 tekemän tutkimuksen mukaan vastaava pro- senttiosuus oli 12 % eli noin 250 000 henkilöä (Heino 2011, 97). Määrä on siis kolmin- kertaistunut kymmenen vuoden aikana. Osittain tätä selittänee omaishoidon tunnistet- tavuuden ja tunnustettavuuden lisääntyminen.
Kansanedustaja, Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry:n puheenjohtaja Anneli Kiljunen esitteli Mikkelissä 21.1.2014 ”Ajankohtaista ja uutta omaishoidosta” -tilaisuudessa KOHO-työryhmän (kansallista omaishoidon kehittämisohjelmaa valmisteleva työryhmä 2012–2013) uudet ehdotukset omaishoitajan ja omaishoitajuuden määritelmille. Tavoi- tetila on, että määritelmät olisivat käytössä vuonna 2016, kun säädetään laki sopi- musomaishoidosta/sopimusomaishoitajasta. Laki korvaisi nykyisen omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005). Uudet määritelmät ovat:
Sopimusomaishoitaja on omaishoitaja, joka on tehnyt kunnan kanssa omaishoidon so- pimuksen, jossa määritellään, miltä osin omaishoitaja vastaa hoidettavan tai huolenpidon tarpeeseen ja millaista tukea hän saa tehtävänsä toteuttamiseen. Muu omaishoitaja on henkilö, joka hoitaa omaistaan tai läheistään ilman kunnan ja omaishoitajan välillä sol- mittavaa sopimusta (hoito- ja palvelusuunnitelma, palvelut sosiaalihuoltolain mu- kaan). (Kiljunen 2014.)
Omaishoito määriteltäisiin Kiljusen mukaan hoitomuodoksi, jonka omaishoitaja toteuttaa tarvittavien palveluiden tuella, kun hoidettavan hoidon ja huolenpidon, ohjauksen ja valvonnan tarve on selvitetty sosiaalihuoltolain, vanhuspalvelulain, vammaispalvelulain tai kehitysvammalain perusteella. Tämä hoitomuoto voidaan valita, mikäli hoidettavan arvioidaan olevan hoidon tai huolenpidon tarpeessa ja hänellä on omaishoitajaksi halukas ja soveltuva omainen tai läheinen, joka osaltaan voi vastata hoidosta tai huolenpidosta.
(Kiljunen 2014.)
3.3 Omaishoitajuuteen liittyvää lainsäädäntöä
Suomessa annettiin vuonna 1879 vaivaishuoltoasetus, vuonna 1922 köyhäinhuoltolaki ja vuonna 1956 huoltoapulaki. Näiden lakien ja asetusten mukaan vanhusten huollon pää- vastuussa olivat omaiset ja perhe. Vasta vuonna 1970 laista poistettiin lasten velvollisuus huolehtia vanhemmistaan ja isovanhemmistaan. Vuonna 1977 poistettiin laista aviopuo- lisoiden keskinäinen huolehtimisvelvollisuus, tällöin kunnasta tuli kuntalaisten laillinen huolehtija. 1980-luvun alussa kotihoidon tukeminen tuli osaksi suomalaista sosiaalipoli- tiikkaa. Sosiaalihuoltolaki, joka koski vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kotihoidon tukea, tuli voimaan vuonna 1984. Vuonna 1993 tuli voimaan asetus omais- hoidon tuesta ja viimein vuonna 2006 laki omaishoidon tuesta. (Salanko–Vuorela, Pur- honen, Järnstedt & Korhonen 2006, 25.)
Suomen vuoden 2000 perustuslaissa on määritelty kansalaisten perusoikeudet ja yksi niistä on oikeus sosiaaliturvaan. Kunnan hoitovastuu asukkaistaan perustuu sosiaali- huoltolakiin, perustuslakiin ja moniin erityislakeihin. Muita omaishoitajien kannalta tärkeitä lakeja ovat mm. laki kehitysvammaisten erityishuollosta, laki ja asetus vam- maisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista, laki vammaisetuuksista sekä laki Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista. (Mattila 2011, 42–45.)
Ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittamista koskevia keskeisimpiä työhön liittyviä lakeja ovat mm. työsopimuslaki (esim. syrjintäkielto), työaikalaki (mm. lyhennetty työ- aika), vuorotteluvapaalaki (lain tarkoitus on edistää lyhytkestoisen työstä poissaolon avulla työntekijän jaksamista) ja vuosilomalaki (työntekijällä on mahdollisuus esittää toiveensa loman pitämisen ajankohdasta). Lainsäädäntö ja toimialakohtaiset työehtoso-
pimukset eivät ainoina ratkaise työpaikkakohtaisia käytännön tilanteita. Työpaikoilla tarvitaan omia pelisääntöjä ja kirjallisia ohjeistuksia. (Väestöliitto i.a.a)
4 ANSIOTYÖ JA TYÖN MERKITYS
Joskus elämässä tulee eteen tilanne, jossa joutuu yhdistämään omaishoidon ja ansiotyön.
Työn merkityksen huomaa monesti vasta sitten, kun sitä ei ole tai sen tekeminen han- kaloituu huolimatta siitä, oliko syy itsestä riippuvainen tai riippumaton.
Suomalainen työ on muuttunut yhteiskunnan kehitysvaiheiden mukaisesti. Maatalous- yhteiskunnasta on siirrytty teollisen yhteiskunnan kautta kiihtyvän muutoksen tietoyh- teiskuntaan. (Niemelä 1997, 174). Tulevaisuuden työelämän muutossuuntia ovat mm.
jatkuva koulutus (ammattitaidon jatkuva kehittäminen), useita ammatteja työuran aikana ja epätyypilliset työsuhteet. (Tuomisto 1997, 14).
EVA:n eli Elinkeinoelämän valtuuskunnan arvo- ja asennetutkimus 2010 mukaan kaksi kolmasosaa yli 56–vuotiaista allekirjoittaa väitteen “työ on tärkein osa ihmisen elämän- sisältöä”. Alle 36–vuotiaista 70 % on täysin eri mieltä. Tätä eroa tuloksissa selittää osaltaan elämäntilanne. Esimerkiksi kotona pienten lasten kanssa oleville vanhemmille ansiotyö ei ole elämän pääasioita. Saman pitäisi päteä myös eläkeläisten kohdalla. Onko suomalaisten käsitys työstä elämänsisältönä muuttumassa nuorempien, edeltäjiään pa- remmin koulutettujen ikäluokkien esiinmarssin myötä? Työn osuus elämänsisältönä on suuri, mutta tulevaisuudessa ehkä muuttumassa. (Haavisto 2010.)
Väestön ikärakenne on suuresti muuttunut 70–luvun alusta ja samalla on muuttunut myös työssäkäyvien henkilöiden ikärakenne. Vuonna 1970 suuret ikäluokat olivat työuransa alussa ja pienehköt 1910- ja 1920-luvuilla syntyneet ikäluokat työuran loppuvaiheessa.
Suuret ikäluokat ovat nyt siirtyneet työuransa loppupäähän. Vuonna 2009 työuransa aloittavat ikäluokat olivat noin 20 000 henkilöä pienemmät kuin työmarkkinoilta pois- tuvat ikäluokat ja työikäisen väestön määrä tulee yhä vähenemään tulevaisuudessa. Tu- leva työvoimapula tullee koskemaan kipeimmin julkisia palveluja, joissa on runsaasti
ikääntynyttä naistyövoimaa. Työstä poistumisikä on ollut nousussa, joten senkin vuoksi työssä jaksamiseen tulee tulevaisuudessa kiinnittää huomiota yhä enemmän. (Myrskylä 2009, 82.)
Ikärakenteen muutos Suomessa tarkoittaa myös sitä, että monet työikäiset huolehtivat samanaikaisesti sekä alaikäisistä lapsistaan että ikääntyvistä, mahdollisesti heikkokun- toisista vanhemmistaan. Niin sanottu kaksoistaakka on tulevaisuuden haaste yhteenso- vitettaessa työ- ja perhe-elämää. (Väestöliitto i.a.b)
Useimmat omaishoitajat haluaisivat jatkaa ansiotyössään jos se ja kotona tehtävä hoito- työ on mahdollista sovittaa yhteen. Työssäkäyvät omaishoitajat ovat sitoutuneita työhön ja arvostavat sitä. Työtä arvostetaan toimeentulon lähteenä, mutta myös siksi, että se tarjoaa tauon omaishoitajatyöhön, mahdollistaa sosiaaliset kontaktit, torjuu eristymis- riskiä sekä antaa mahdollisuuden omaishoidosta poikkeavaan erilliseen identiteettiin.
(Heino 2011, 95–96).
4.1 Työtyytyväisyys
Ansiotyöllä on parhaimmillaan monia taloudellisesti, henkisesti ja sosiaalisesti myöntei- siä merkityksiä työntekijälle. Näitä ovat muun muassa toimeentulo, työ ajankäytön jä- sentäjänä, elämänsisällön tuottajana sekä kunnia-asiana. Lisäksi työ antaa yhteisöön kuulumisen tunteen. (Luukkala 2011, 22.)
Työtyytyväisyyttä lisää jos työ on mielenkiintoista, siinä pystyy oppimaan uutta ja to- teuttamaan itseään. Jos työntekijä kokee tuottamansa palvelun/tuotteen arvokkaaksi tai toimivaksi sekä kokee itsensä hyödylliseksi, lisäävät nämä seikat myös tyytyväisyyttä työhön. (Luukkala 2011, 26.) Työtyytymättömyyttä vähentäviä ulkoisia (taloudelliset, fyysiset ja sosiaaliset) seikkoja ovat muun muassa tyytyväisyys palkkaan, turvallinen työympäristö, työergonomia, toimivat työvälineet, joustavat työajat, kannustava johta- mistyyli sekä mukavat työtoverit. (Luukkala 2011, 28).
4.2 Työhyvinvointi
Työhyvinvointi rakentuu Luukkalan (2011) mukaan kolmesta elementistä, jotka ovat osaaminen ydinasiana, vaatimukset sekä sosiaalinen tuki. Osaavalla työntekijällä on hallinnan tunne, jolloin hän kokee työperäisen stressin myönteisenä asiana. Jos vaati- muksia on liikaa osaamisesta huolimatta, työntekijä väsyy. Työntekijä, jolla on mahdol- lisuus vapaa-ajalla rentoutua, kestää hetkellisiä työstä johtuvia voimavarojen ylityksiä paremmin, kun hän saa sosiaalista tukea. (Luukkala 2011, 31-32.)
4.3 Uupumus ja työuupumus
Normaali uupumus menee ohi kun urakka on tehty, muutama yö nukuttu tai loma vie- tetty. Uupumusta aiheuttavat myös työn ulkopuoliset tekijät. Näitä voivat olla esim.
taloudelliset vaikeudet tai ongelmat perhepiirissä ja usein nämä vaikeudet heijastuvat myös työpaikalle saattaen olla osasyynä työuupumukseen. Yleensä väsyminen yhdiste- tään ikääntyviin työntekijöihin, ahkerat ja tunnolliset ovat myös erityisesti vaarassa.
Paljon itseltään vaativat ja empaattiset ihmiset ovat työnantajan kannalta hyviä työnte- kijöitä, mutta he eivät aina osaa pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan. (Koivisto 2001, 147–148, 168).
Omaishoitajat usein kuuluvat näihin ahkeriin puurtajiin, on kunnia-asiakin selviytyä sekä ansiotyöstä että hoivataakasta. Omaishoitaja voi kokea häpeää mennä esimiehen tai työpaikkalääkärin puheille kertomaan, että ei enää selviydy työtehtävistään, ei yksin- kertaisesti vain jaksa. (Koivisto 2001, 170).
4.4 Työkyvyn rakentuminen
Työkyky muodostuu terveydestä ja toimintakyvystä, ammatillisesta osaamisesta, ar- voista, asenteista sekä motivaatiosta. Lisäksi työ, työolosuhteet, sisältö, vaatimukset, työyhteisö sekä johtaminen vaikuttavat työkykyymme. Työkyvyn muodostumisen taus- tatekijöitä ovat perhe, lähiyhteisö sekä yhteiskunta. (Ilmarinen 2008, 42.)
Kokonaiselämän riittävä monipuolisuus ja tasapainoisuus ovat tärkeitä. Voimia antava yksityiselämä vahvistaa työkykyä ja yhteiskunnan suhtautuminen ja toimet työhyvin- voinnin parantamiseksi ovat tärkeitä taustamuuttujia. (Himanen 2010, 44.)
Tunnesuhteet ja vapaa-ajalla tehtävä palkaton hoivatyö muodostavat perhe-elämän yti- men ja tuottavat ja ylläpitävät hyvinvointia. Molemmat, sekä palkkatyö että perhe-elämä vaativat niin aikaa kuin fyysisiä ja henkisiä voimavaroja. Kysymys työn ja perheen yh- teensovittamisesta on ajankohtainen lähes kaikissa elämänvaiheissa, mutta työn ja per- heen väliseen tasapainotteluun liittyvät tilanteet ja tarpeet vaihtelevat. (Lammi–Taskula
& Salmi 2011, 155).
5 KEINOJA TYÖN JA OMAISHOIDON YHTEENSOVITTAMISEKSI
Omaishoidon ja ansiotyön yhteensovittamisen käytäntöjä työpaikoilla on paljon. Työn- tekijällä voi olla vaikutusmahdollisuuksia omiin työaikoihin ja työvuoroihin. Työn aloitus- ja lopetusajoissa voidaan joustaa ja esimerkiksi palaverien alkamis- ja päätty- misaikoja voidaan sovitella. Työnteon ei välttämättä tarvitse tapahtua työpaikalla vaan voidaan käyttää etätyömahdollisuutta tai mobiilityöskentelyä. Työpaikoilla voidaan tehdä tilannekohtaisia joustoja, joissa otetaan huomioon työntekijän yksilölliset elämän- tilanteet. Joustoja voidaan soveltaa käyttäen sijaisjärjestelyjä esimerkiksi tilanteessa, jossa työntekijä joutuu olemaan töistä pois äkillisesti. Osa-aikainen työnteko tai työajan lyhentäminen voi olla toimiva keino helpottaa arkea ja erilaiset perhevapaakäytännöt tulisi huomioida työpaikoilla. Käytännöt tulisi olla oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti henkilöstön käytettävissä ja niistä pitäisi olla avoimet ja kirjatut ohjeistukset esimerkiksi henkilöstöstrategiassa. (Kokko 2013, 16.)
6 TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
6.1 Opinnäytetyön tarkoitus ja tavoitteet
Tutkimuksella oli tarkoitus selvittää, minkälaisia tukimuotoja työntekijöillä on käytössä työn ja omaishoidon yhdistämisessä tällä hetkellä ja minkälaisia tukimuotoja työntekijät toivoivat työnantajilta näiden käytössä olevien tukimuotojen lisäksi. Selvitin myös, mitä tukimuotoja työnantajat tällä hetkellä työntekijöille tarjoavat. Näiden lisäksi selvitin, miten työntekijöiden ja työnantajien/esimiesten näkemykset eroavat tai ovat yhteneväisiä työn ja omaishoidon yhdistämisessä käytettävien tukimuotojen kanssa. Tutkimuskysy- mykset olivat:
1. Minkälaisia tukimuotoja työntekijöillä oli käytettävissä?
2. Minkälaisia tukimuotoja työntekijät toivoivat työnantajilta jo olemassa olevien tukimuotojen lisäksi?
3. Minkälaisia tukimuotoja työnantajat tarjoavat työntekijöiden käyttöön?
4. Miten nämä kaksi näkemystä eroavat toisistaan tai ovat yhtenäisiä?
6.2 Tutkimusmenetelmän ja kohdejoukon valinta
Tutkimukseni oli kvantitatiivinen eli määrällinen tutkimus, jota käytetään lähinnä lu- kumäärällisissä tai prosentillisissa tutkimuksissa. Tutkimuksessa korostuu siis syyt ja niiden seuraukset. Keskeisiä asioita kvantitatiivisessa tutkimuksessa ovat muun muussa hypoteesit, käsitteet sekä teoriat. Lisäksi aineistonkeruu on suunniteltu niin, että aineistoa voidaan mitata numeraalisesti ja sitä kautta päätelmien teko pohjautuu tilastolliseen analysointiin. (Hirsjärvi, Remes & Saravaara 2006, 130–131.)
Kysymyslomakkeissa oli myös avoimia kysymyksiä. Avointen kysymysten vastaukset olivat lyhyitä, yleensä yhden tai kahden lauseen kirjoituksia. Avointen kysymysten avulla pyrittiin saamaan esiin sellaista tietoa, mitä kyselylomakkeen kysymyksillä, joissa oli valmiit vaihtoehdot, ei tavoitettu. Avoimet kysymykset täydensivät ja syvensivät kyse- lylomakkeiden avulla saatua käsitystä.
Työntekijöille suunnatun kyselyn saatekirjeessä oli omaishoitajan määritelmä ja saat- teessa korostettiin kyselyn koskevan läheistään hoitavia tunnistettavuuden varmistami- seksi. Tämä siksi, että monet ymmärtävät termin ”omaishoitaja” käsittävän vain henki- löitä, jotka saavat omaishoidon tukea. Työnantajakysely lähetettiin työpaikoille, joissa henkilöstömäärä oli viisi tai enemmän perustuen tutkimustietoon siitä, että joka neljäs ansiotyössä käyvä hoivaa jotakuta läheistään.
6.3 Opinnäytetyön työelämäympäristö, tutkimusaineiston keruu ja käsittely
Opinnäytetyön lähtökohtina olivat työelämäyhteys, työskentely oikeassa työelämäym- päristössä sekä oma kiinnostukseni aiheeseen. Tutkimuksen työelämäympäristön muo- dosti Pieksämäen Omaishoitajat ry:n ja Mikkelin seudun Omaiset ja Läheiset ry:n Lamppu -kumppanuushanke.
Aineiston keruu kyselyyn perustuen on survey-tutkimuksen keskeinen menetelmä. Tässä tutkimusmuodossa asioita tiedustellaan vastaajilta täsmälleen samalla tavalla eli tässä tapauksessa kaikille lähetettiin samanlainen kyselylomake, työntekijöille omansa ja työnantajille/esimiehille omansa. Tämäntyyppinen kysely on tehokas muoto kerätä ai- neistoa ja se voidaan lähettää suurelle kohderyhmälle. Haittoina tässä menetelmässä voi olla, että tutkija ei tiedä kuinka vakavasti vastaajat ovat suhtautuneet tutkimukseen. Li- säksi vastausvaihtoehtojen onnistuneisuus, vastaajan asiaan perehtyneisyys tai ajan puute voivat vaikuttaa vastausinnokkuuteen ja vastausten laatuun. (Hirsjärvi ym. 2006, 182–
184.)
Kyselyjen vastausprosentteja ei voitu todeta, koska saaduista tuloksista ei käynyt selville, oliko vastaaja vastannut saamansa sähköpostilinkin vai julkisen linkin (Facebook, Pieksämäen kaupungin verkkosivut, yhdistysten verkkosivut) kautta. Molemmat kyselyt toteutettiin käyttäen Webropol–kyselytyökalua ja ne esitestattiin. Webropolin käyttö tällaisten kyselyjen tekemiseen on nopea ja kustannustehokas keino. Vastaajat jäivät anonyymeiksi lukuun ottamatta työntekijäkyselyssä vapaaehtoisesti yhteystietonsa an- taneita.
Joulukuun 2012 ja helmikuun 2013 välisenä aikana hankkeessa lähetettiin kysely n. 6000 eteläsavolaiselle työtekijälle suoraan sähköpostitse. Linkki kyselyyn oli myös Pieksä- mäen kaupungin verkkosivuilla. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää työssäkäyvien lä- heistään hoitavien kokemuksia työelämän ja omaishoidon yhteensovittamisesta sekä niistä keinoista, jotka auttaisivat jaksamaan paremmin. Kysely oli kohdistettu läheistään hoitaville ja siihen vastasi 134 työntekijää. Kysely oli jaettu neljään osaan: 1. tausta- tiedot, 2. työ ja työnantajan tuki läheisen hoidossa, 3. tuki ja palvelut sekä 4. voimavarat ja jaksaminen. Työntekijäkyselyn lopuksi vastaajalle annettiin mahdollisuus jättää yh- teystiedot, jos vastaaja halusi jatkossa saada lisätietoa työn ja omaishoidon yhteensovit- tamisesta tai osallistua erilaisiin toimintakokeiluihin (esimerkiksi learning cafe). Yh- teystietonsa jätti 26 vastaajaa ja heihin on oltu kyselyn jälkeen yhteydessä.
Tammikuussa 2014 lähetettiin työnantajille/esimiehille suunnattu kysely. Kyselyjä lä- hetettiin sähköpostitse suoraan noin viidellesadalle eteläsavolaiselle työnantajal- le/esimiehelle. Linkki kyselyyn oli myös Lamppu -kumppanuushankkeen Face- book-sivuilla sekä molempien yhdistysten verkkosivuilla. Kyselyyn vastasi 53 henki- löä.
6.4 Tutkimusaineiston analyysi
Kyselyjä analysoitiin pääosin tilastollisin menetelmin Webropol-ohjelman analysointi- työkalua käyttäen. Avoimia kysymyksiä analysoitiin laadullisin menetelmin.
Avoimet kysymykset on analysoitu sisällön erittelyn avulla yksi kerrallaan. Sen jälkeen vastaukset on kategorioitu mahdollisimman homogeenisiin ryhmiin.
7 TULOKSET
7.1 Työntekijäkysely
7.1.1 Vastaajien taustatiedot
Vastaajista (n=133) oli naisia 91 % ja miehiä 9 %. Vastaajien (n=133) keski-ikä oli 51 vuotta. Vastaajista (n=133) 74 % oli naimisissa/avoliitossa olevia, naimattomia tai eronneita hieman yli 10 % (kuvio 1).
KUVIO 1. Vastaajien siviilisääty (n=133)
Vastaajista (n=134) teki kokopäivätyötä 89 % ja osa-aikatyötä teki 11 %.
Säännöllistä työaikaa teki vastaajista (n=133) 47 %, 2- tai 3-vuorotyötä 37 % ja lopuilla 16 %:lla oli muutoin vaihteleva työaika. Vaihtelevia työaikamuotoja olivat mm. jaksotyö, periodityö ja päivystysluontoinen työ (kuvio 2).
KUVIO 2. Vastaajien työaikamuoto (n=133)
Vastaajista (n=133) huomattavan suuri osa, 71 % työskenteli sosiaali- tai terveyden- huoltoalalla, 8 % hallinto-, toimisto-, matkailu- tai IT-alan töissä, 6 % palvelutyössä ja 3
% tieteellisen, teknisen, taiteellisen tai humanistisen työn parissa. 10 % työskenteli mm.
seurakunta-, kasvatus- ja opetusalalla (kuvio 3).
KUVIO 3. Vastaajien ammattiala (n=133)
Vastaajien (n=133) hoidettavista henkilöistä 68 % oli naisia/tyttöjä ja 32 % mie- hiä/poikia. Aikuisten hoidettavien keski-ikä oli 75 vuotta ja hoidettavien lasten keski-ikä 8 vuotta. Hoidettavista henkilöistä 60 % oli oma vanhempi. Muita hoidettavia olivat esim.
appivanhemmat tai appivanhempi, isovanhemmat tai isovanhempi, setä tai naapuri (ku- vio 4).
KUVIO 4. Hoidettavan suhde hoidettavaan (n=133)
Läheisen ikä vaikutti jonkin verran siihen, kuinka usein hoidettiin: lasta ja puolisoa hoidettiin päivittäin ja omaa vanhempaa muutaman kerran viikossa (kuvio 5).
KUVIO 5. Hoitokerrat (n=133)
Läheisen hoitoajankohta jakautui melko tasaisesti vapaapäiviin, työpäiviin ja lo- ma-aikoihin. Satunnaisesti läheistään hoiti alle 10 % vastaajista (kuvio 6).
KUVIO 6. Hoitoajat (n=133)
Noin puolet vastaajista (n=129) asui samalla paikkakunnalla kun hoidettava, mutta eri taloudessa. Hoidettavan kanssa eri paikkakunnalla asui 20 % vastaajista. Vain 10 % vastaajista (n=131) sai omaishoidontukea.
Vastaajista (n=132) yli puolet oli hoitanut läheistään 1–5 vuotta ja kolmannes oli hoitanut yli kuusi vuotta, yli 10 vuotta hoitaneita oli 15 %. Vastaajista 8 % oli hoitanut omaistaan alle yhden vuoden verran (kuvio 7).
KUVIO 7. Kuinka kauan läheistä oli hoidettu? (n=132)
Vastaajista (n=133) 80 % kertoi auttavansa läheistään asioinnissa (kaupassa käynti, pankkiasiat, Kela ym.), kotiaskareissa (ruoanlaitto, siivous, pyykinpesu ym.) auttoi 72 % vastanneista. Yli puolet vastaajista antoi läheiselleen kyyditysapua sekä avusti hoidon järjestelyissä. Liki puolet vastaajista teki myös sairaanhoidollisia toimenpiteitä kuten lääkehoito, haavanhoito tai injektion antaminen ja asumiseen liittyvissä asioissa (piha- työt, asunnon korjaustyöt, remontointi yms.) avusti 41 % henkilöä. Myös päivittäisissä toiminnoissa kuten peseytyminen, avustaminen liikkumisessa ja ruokailussa avusti 38 % vastaajista. Taloudellista apua hoidettavalle antoi 17 % vastaajista ja erityistä tukea tar- vitsevan lapsen hoivaan liittyvissä asioissa (esim. päivähoito, koulu tai harrastukset) avusti 17 % vastaajista. Näiden asioiden lisäksi autettiin tukemalla hoidettavan psyyk- kistä ja sosiaalista hyvinvointia muun muassa mieltä virkistävin keskusteluin ja puhe- linsoitoin. Muista auttamiskeinoista mainittiin valvonta, kuntoutus ja puheopetus (kuvio 8).
KUVIO 8. Minkälaisissa asioissa läheistä autettiin? (n=133)
7.1.2 Työ ja työnantajan tuki läheisen hoidossa
Kysyttäessä, kuinka tyytyväisiä oltiin työpaikan järjestelyihin koskien työn ja läheisen hoivan yhteensovittamista vastaajista (n=128) lähes puolet oli neutraalilla kannalla, ei tyytyväinen eikä tyytymätön. Melko tyytyväinen oli 29 % ja erittäin tyytyväinen 19 % vastaajista (kuvio 9).
KUVIO 9. Tyytyväisyys työpaikan järjestelyihin koskien työn ja hoivan yhteensovitta- mista (n=128)
Keskittymisvaikeuksia työhön läheisen hoivan vuoksi ei ollut koskaan 37 %:lla vastaa- jista (n=130). Kuukausittain vaikeuksia keskittymiseen kertoi olevan 33 % vastaajista ja viikoittain 24 % vastaajista. 6 % vastaajista kertoi keskittymisvaikeuksia olevan aina kun on työvuorossa (kuvio 10).
KUVIO 10. Vaikeus keskittyä työhön läheisen hoivan vuoksi (n=130)
Tukea senhetkiseltä työnantajalta työn ja läheisen hoivan yhteensovittamisen helpotta- miseksi oli saanut 42 % vastaajista (n=131). Tukea ei ollut kyselyn mukaan tarvinnut 37
% vastaajista. Tukea ei ollut saanut 21 % vastaajista
Kysyttäessä, minkälaista tukea vastaajat (n=61) olivat saaneet nykyiseltä työnantajalta työn ja läheisen hoivan yhteensovittamiseen, tulokset jakautuivat seuraavan kuvion mukaisesti. Kolme eniten saatua tukimuotoa olivat työaikojen jousto 61 %, mahdollisuus poistua työstä kesken työvuoron äkillisissä omaishoidon tilanteissa 43 % ja mahdollisuus järjestellä loma-aikoja 34 %. Kuntouttavaa toimintaa (ei lakisääteistä tyky-toiminaa) oli saanut vain 2 % vastaajista ja tietoa omaishoitajille tarkoitetuista palveluista ja tuki-
muodoista oli saanut samoin 2 % vastaajista. Muita työnantajalta saatuja tukimuotoja olivat palkaton vapaa, kolme erillistä vapaapäivää/vuosi, ylityötuntien ottaminen vapaana tarvittaessa ja työtilanteen sen salliessa sekä vapaapäivätoiveiden huomiointi esimerkiksi niin, että vapaapäiviä voitiin siirtää kun hoidettava tarvitsi apua esim. sairaalapäivien ajaksi (kuvio 11).
KUVIO 11. Minkälaista tukea työnantajalta oli saatu työn ja läheisen hoivan yhteenso- vittamisen helpottamiseksi? (n=61)
Tiedon puute tuli esille kyselyssä, koska vain 12 % vastaajista (n=129) tiesi minkälaista tukea heidän olisi mahdollista saada työnantajaltaan ansiotyön ja omaishoidon yhteen- sovittamisen helpottamiseen. Yli puolet vastaajista (n=124) toivoi saavansa tukea työn- antajaltaan työn ja omaishoidon yhteensovittamisen helpottamiseksi. Ne työntekijät (n=70), jotka toivoivat saavansa tukea ansiotyön ja omaishoitajuuden yhteensovittami- seen, valitsivat mielestään kolme tärkeintä vaihtoehtoa seuraavan kuvion mukaisesti.
Eniten toivottiin joustoa työajoissa, mahdollisuutta poistua työstä kesken työvuoron äkillisissä omaishoidon tilanteissa ja mahdollisuutta hoitaa läheisen hoivaan liittyviä asioita työaikana Muita toivottuja tukimuotoja olivat mahdollisuus esittää työvuorotoi- veita ja mahdollisuus jäädä hoitamaan aikuista läheistä kotiin (vrt. lapsen hoitaminen).
Lisäksi tuli esille, että jos työntekijä tekee lyhennettyä työaikaa (esim. 30 h/vk), niin kuuden tunnin työpäivän pitäisi sisältää kuuden tunnin työt eikä kahdeksan. Yksi pro- sentti vastaajista ei halunnut tai tarvinnut mitään tukea (kuvio 12).
KUVIO 12. Minkälaista tukea työnantajilta toivottiin jo olemassa olevien tukimuotojen lisäksi? (n=70)
Työn ja omaishoidon yhteensovittamista eniten hankaloittavina asioina vastaajat (n=131) kokivat seuraavan kuvion mukaisesti ajanpuutteen, jatkuvan huolen hoidettavasta sekä vaikeuden hoitaa hoidettavan asioita kesken työvuoron virka-aikana. Ajanpuutteesta
kärsi yli puolet vastaajista. Jatkuvaa huolta hoidettavasta koki lähes puolet vastaajista ja kolmannes koki, että asioiden hoitaminen virka-aikana kesken työvuoron oli vaikeaa.
Muita hankaloittavia tekijöitä vastaajien mukaan olivat mm. hoitajan ja hoidettavan välinen välimatka, ylipitkät työpäivät, väsymys, työpaikan jatkuva työvoimavaje, hoi- dettavan hoitopaikan järjestyminen hoitajan loma-ajaksi ja hoitajan voimien loppuminen (kuvio 13).
KUVIO 13. Työn ja läheisen hoivan yhteensovittamista vastaushetkellä hankaloittavat tekijät (n=131)
Työterveyshuollosta apua omaan jaksamiseen oli saanut 26 % vastaajista (n=125). Jos tukea oli työterveyshuollosta saatu, vastaajista (n=43) 42 % oli saanut apua jonkin verran, 35 % hyvin vähän, 19 % melko paljon ja vain 5 % erittäin paljon.
7.1.3 Tuki ja palvelut
Kysyttäessä, keneltä läheistään hoitavat (n=129) voivat pyytää apua läheisen hoitamiseen vastauksia saatiin seuraavan kuvion mukaan. Tahot, joilta eniten apua saatiin, olivat puoliso ja omat sisarukset sekä omat lapset tai lapsenlapset Lisäksi apua oltiin saatu mm.
vanhemmilta, isovanhemmilta ja muilta lähisukulaisilta. Apua oli saatu myös seura- kunnalta ja sairaanhoitopiiriltä. Yksi vastaaja ei ollut saanut apua keneltäkään tai mistään (kuvio 14).
KUVIO 14. Keneltä voitiin pyytää apua läheisen hoitamiseen (n=129)
Kysyttäessä, minkälaista muuta tukea vastaajat (n=105) saavat tällä hetkellä läheisen hoitamiseen, eniten saatiin apua apuvälineisiin, hoidettavan lääkäripalveluihin ja kulje- tuspalveluihin. Kukaan vastanneista ei ollut saanut kuntouttavaa toimintaa itselleen.
Muita saatuja tukia tai palveluja olivat muun muassa ostopalvelut (turvapuhelin, siivous, yksityisen palvelutalon palvelut), kunnan kotipalvelu ja/tai kotisairaanhoito, henkilö- kohtaisen avustajan palvelut sekä seurakunnan ja yhdistysten tarjoama virkistystoiminta (kuvio 15).
KUVIO 15. Minkälaista muuta tukea työssäkäyvät omaishoitajat saivat läheisen hoita- miseen? (n=105)
Kysyttäessä minkälaista muuta tukea omaishoitajat toivoisivat läheisen hoitamiseen vastaukset (n=45) jakaantuivat hoitajalle ja hoidettavalle kohdennettuun tukeen.
Yli puolessa vastauksista hoidettavalle toivottiin kohdentuvan lisätukea. Kotona tapah- tuvaan hoitoon toivottiin tukea mm. kotisairaanhoidon ja kodinhoitajien kautta. Hoidet- tavalle toivottiin myös kuntouttavaa toimintaa kotiin sekä erilaista virkistystoimintaa.
Muutama vastaaja odotti hoidettavan pääsyä tuettuun palveluasuntoon tai hoitokotiin.
Lisäksi toivottiin pidempiä tilapäishoitojaksoja, joustavaa vuorohoitoa sekä yöhoito- mahdollisuutta. Suuri huoli oli hoidettavan sosiaalisen elämän supistumisesta ja moni hoitaja koki hoidettavansa olevan yksinäinen ja eristäytynyt. Lisää sosiaalisia kontakteja hoidettavalle toivottiin esim. vapaaehtoistyöntekijöiden tekemän ystäväpalvelun ja ker- hotoiminnan kautta. Asunnonmuutostöihin toivottiin myös tukea.
Hoitajalle itselleen kohdentuvia tukitoiveita olivat virkistystoiminta, mahdollisuus lo- mamatkaan (hoitojärjestelyt), lyhytkestoisen hoidon järjestyminen hoitajan yllättävän menon ajaksi sekä taloudellinen tuki (omaishoidontuki).
Tiedon puute omaishoitoon liittyvissä asioissa nousi vastauksissa keskeisesti esille. Ko- ettiin, että hoitavilla tahoilla ei ole yhtenäistä tietoa hoidettavan asioista eikä ollut tietoa siitä, mihin kaikkiin tukimuotoihin ja etuuksiin hoidettava on oikeutettu. Tiedon pirsta- leisuus ja ”luukulta toiselle pompottaminen” koettiin myös ongelmana.
Kyselyyn vastanneita pyydettiin mainitsemaan kolme asiaa, jotka helpottaisivat vastaajan arkipäivää ja jotka mahdollistaisivat läheisen hoitamisen kotona. Avoimeen kysymyk- seen vastauksia (n=68) saatiin runsaasti. Ansiotyön tekemiseen liittyviä arkipäivää hel- pottavia asioita olivat mm. mahdollisuus tehdä osa-aikatyötä, työvuorojen suunnittelu, työtuntien tekeminen ennakkoon, työvuorojen vaihto, mahdollisuus pitää useampi ly- hyempi loma, lyhennetty työaika, vuorotteluvapaa, joustava työaika, mahdollisuus pitää omaa puhelinta työssä mukana, palkaton virkavapaa ja mahdollisuus käyttää palkatonta vapaata etteivät vapaapäivät ja lomat menisi läheisen asioiden hoitamiseen.
Arjen helpottajia olisivat myös paremmin ja edullisemmin saatavissa olevat koti- ja ko- tisairaanhoitopalvelut, muilta omaisilta saatu tuki, siivouspalvelut, kuntoutus hoidetta-
valle, tiedon saanti keskitetysti palveluista ja tukitoimista, ymmärrys elämäntilanteeseen liittyen, ulkoiluapu hoidettavalle, tilapäishoitopaikka, apuvälineet ja kuljetuspalvelut.
7.1.4 Voimavarat ja jaksaminen
Lähes puolet vastaajista (n=131) koki terveydentilansa kohtalaiseksi, 40 % hyväksi, 11 % erittäin hyväksi ja vain 2 % huonoksi. Kukaan vastanneista ei kokenut terveydentilaansa erittäin huonoksi (kuvio 16).
KUVIO 16. Koettu terveydentila (n=131)
Kysyttäessä, kuinka raskaaksi läheistään ansiotyön ohella hoitavat (n=132) kokivat hoi- tamisen 52 % koki sen hieman raskaaksi, 26 % melko raskaaksi, 14 % ei lainkaan ras- kaaksi ja 8 % koki hoitamisen erittäin raskaaksi.
Kysyttäessä asioita, jotka vastaajat kokivat raskaiksi vastaushetkellä työn ja läheisen hoitamisen yhteensovittamisessa yli puolet vastanneista (n=122) koki raskaimmaksi vastuun läheisen hoitamisesta. Noin puolet vastanneista kertoi, että omat harrastukset ovat jääneet ja lähes puolella vastaajista oli jatkuva kiire. Muita raskaaksi koettuja asioita olivat mm. harrastusten valikoiman kaventuminen eli aika ei riitä enää siihen mitä kaikkea haluaisi harrastaa, etäomaishoitajuuden mukanaan tuomat ongelmat (matkat vievät paljon aikaa), hoitotyön sitovuus, rahanpuute, byrokratia, huoli selviämisestä, henkinen kuormittavuus, murhe hoidettavan yksinäisyydestä ja huoli hoidettavan tule- vaisuudesta. Eräs vastaaja kertoi kokevansa raskaaksi hoidon repaleisuuden eli sen, että eri alojen spesialistit hoitavat vain omaa alaansa, kokonaisuutta eli ihmistä ei näe kukaan.
Lisäksi raskaaksi koettiin tiedon pirstaleisuus ja tiedon löytämisen sekä sen saannin vaikeus (kuvio 17).
KUVIO 17. Mitkä asiat koettiin raskaiksi vastaushetkellä työn ja läheisen hoitamisen yhteensovittamisessa? (n=122)
7.1.5 Työssäkäyvien omaishoitajien kommentteja ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittamisesta
Kyselyn lopuksi vastaajille annettiin mahdollisuus kertoa mitä muuta he halusivat sanoa työn ja läheisen hoivan yhteensovittamisesta. Hoidettavien tulevaisuus mietityttää omaishoitajia: kuka hoitaa jos omainen väsyy? Väsymyksestä huolimatta vanhempien hoitamisen koettiin olevan velvollisuus, ovathan hekin aikanaan hoitaneet lastaan. Ti- lanne aiheuttaa myös syyllisyyden tunnetta: työssä ollessa koetaan syyllisyyttä kun ei ole kotona ja kotona ollessa tunnetaan syyllisyyttä kun en jaksa paneutua työhön kunnolla.
Raskasta, mutta arvelen tämän kuuluvan elämänkulkuun, olen saanut vanhem- miltani hoivan aikoinaan, nyt on minun vuoroni auttaa heitä. Mutta kyllä täytyy myöntää, että takki on aika tyhjä aika-ajoin, ja se näkyy kyllä keskittymisen puut- teena töissä ja kierre on valmis, sitten on huono omatunto siitä asiasta. Mutta sisulla etiäpäin, periksi ei auta antaa!!
Mietityttää lapsen tulevaisuus, missä haluaa asua ja miten asua. Mikä olisi hä- nelle sopivin paikka? Miten viettää aikansa päivällä ja missä? Miten pärjää tu- levaisuudessa? Kuka huolehtii hänestä ja pitää hänen puolia? Tällä hetkellä ha- luaa asua kotona ja käy koulua. Tulevaisuus on aika epävarmaa.
Osa-aikatyö olisi hyvä ratkaisu, ellei se ajaisi taloudellisesti niin ahtaalle. Tällä hetkellä se on vähän kuin variksella tervatulla katolla: kun nokka nousee niin pyrstö tarttuu.
Läheisen hoitamista ansiotyön ohella ei koettu pelkästään raskaaksi asiaksi, vaan siinä nähtiin myös positiivisia puolia. Eräs vastaaja kertoi omaishoitajuudesta olevan apua ja hyötyä myös hoitajalle, ei pelkästään taakka. Vanhempiaan hoitava koki erittäin tärkeänä voimavarana itselleen ja lapsilleen pitää yhteyttä vanhempiin ja isovanhempiin niin pit- kään kuin mahdollista, hoidettavien vanhempien koti oli ”toinen koti” lapselle ja lap- senlapsille. Työyhteisön ja ympäristön myötämielinen ja ymmärtäväinen suhtautuminen omaishoitajuuteen vaikuttaa omaishoitajan jaksamiseen.
…jos ympäristö suhtautuu myötämielisesti niin aika vaikeuksien keskellä yhdessä elettynä on onnellista aikaa!!!!!!!
Ajan puute on haastavin, mutta työ on henkireikä.
7.1.6 Työntekijäkyselyn yhteenveto
Ansiotyönsä ohella läheistään hoitaville suunnattuun kyselyyn vastasi 133 henkilöä.
Työntekijöille suunnatusta kyselystä kävi ilmi, että vastanneista työssäkäyvistä omais- hoitajista yli puolet hoitaa omia vanhempiaan. Suurin osa vastaajista kävi hoitamassa 1-2 kertaa viikossa tai useammin. Viidennes omaishoitajista oli etäomaishoitajia. Asioin- tiapu, kotiaskareet, kyyditys ja hoidon järjestelyt työllistivät omaishoitajia eniten. Työ- paikan järjestelyihin koskien työn ja läheisen hoivan yhteensovittamista puolet omais- hoitajista ei ollut tyytyväisiä eikä tyytymättömiä. Yli puolella omaishoitajista oli vai- keuksia keskittyä työhönsä kuukausittain tai useammin. Osa oli saanut tukea työnan- tajalta, mutta liki puolet ei kokenut tarvinneensa tukea. Tukena oli saatu eniten työaikojen joustoa, mahdollisuutta poistua työstä kesken työvuoron äkillisissä omaishoidon tilan- teissa ja mahdollisuutta järjestellä loma-aikoja.
Työnantajilta taas toivottiin eniten työaikojen joustoa, mahdollisuutta poistua työstä kesken työvuoron äkillisissä omaishoidon tilanteissa ja mahdollisuutta hoitaa läheisen hoivaan liittyviä asioita työaikana. Kyselyn mukaan työn ja läheisen hoivan yhteenso- vittamista hankaloittaa ajan puute, jatkuva huoli hoidettavasta ja vaikeus hoitaa asioita työaikana. Suurin osa ei ollut saanut tukea työterveyshuollosta. Yhteiskunnan tukena oli saatu eniten apuvälineitä, lääkäripalveluja, kuljetuspalveluja ja apua lääkehoitoon.
Omaishoitajat kokivat terveydentilansa hyväksi, mutta puolet vastaajista oli sitä mieltä, että hoitaminen oli raskasta. Viidennes koki työssäkäynnin raskaaksi.
7.2 Työnantaja/esimieskysely
7.2.1 Yrityksen/organisaation taustatiedot
Lähes puolet vastanneista (n=53) kertoi yrityksen/organisaation henkilöstömäärän ole- van 10-49 henkilöä, 21 % oli suuria, yli 250:n henkilön yrityksiä/organisaatioita, 17 % pieniä, 1-9 henkilön ja loput 15 % 50-249 henkilön yrityksiä/organisaatioita (kuvio 18).
KUVIO 18. Yrityksen/organisaation henkilöstömäärä (n=53)
Suurin osa yrityksistä/organisaatioista edusti yksityistä sektoria, kuntia edusti 23 % ja 3.
sektorin edustajia oli vastanneista 6 %. Muita olivat kuntayhtymä sekä seurakunta (kuvio 19).
