Nollakorkotason kohoamisen vaikutus pankkien kannatta- vuuteen
Tuomas Vahvanen
Laskentatoimen ja rahoituk- sen maisteriohjelma
Itä-Suomen Yliopisto
Yhteiskuntatieteiden ja kaup- patieteiden tiedekunta 18.05.2021
Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Kauppatieteen laitos
Laskentatoimen ja rahoituksen maisteriohjelma
Tuomas Vahvanen: Nollakorkotason kohoamisen vaikutus pankkien kannattavuuteen Opinnäytetutkielma, 67 sivua
Tutkielman ohjaaja: KTT Markus Mättö Toukokuu 2021
Asiasanat: Yleinen korkotaso, pankki, kannattavuus, alhainen korkotaso, korkokate, ROA, negatiivinen korkotaso, nettokorkomarginaali, vakavaraisuus, Tier 1, osaketuotto- prosentti
Tutkimuksessa esitetään kirjallisuuskatsauksen ja tutkimuksen avulla, millainen vaikutus nollakorkotasosta kohoavalla korkotasolla on pankkien kannattavuuteen ja muihin tutki- muksen kannalta keskeisiin muuttujiin. Työssä esitetään pankkitoiminnan perusteet, al- hainen ja negatiivinen korkotaso, kohoavan korkotason vaikutus ja tutkimuksen avulla työn oma hypoteesi. Tutkimustilaisuus on hyvä, sillä Yhdysvalloissa korkotaso on finans- sikriisin jälkeisinä vuosina päässyt kohoamaan, kun vastaavasti Euroopassa korkotaso on laskenut ja pysynyt erittäin alhaisena. Tämä antaa mahdollisuuden verrata maanosien kor- kotasoa ja pankkisektoria toisiinsa.
Tutkimuksen kirjallisuuskatsauksessa käytetään kansainvälisiä ja keskeisiä tutkimuksia sekä aineistoa, jotka tarjoavat mahdollisimman täsmällisen näkemyksen tutkimusongel- maan.
Tutkimusaineisto koostuu Refinitive Eikonista ja Datastreamista kerätyistä tilinpäätös- tiedoista ja pörssinoteeratuista osaketuotoista vuosilta 2008 – 2019. Aineisto kattaa noin 15 000 havaintoa yli 400 eurooppalaisen ja 900 yhdysvaltalaisen pankin osalta. Korkota- son lisäksi tutkimuksen keskeisinä muuttujina käytetään pankkien ikää, sijoitetun pää- oman tuottoastetta ROA, vuosittaista osaketuottoprosenttia, nettokorkomarginaalipro- senttia eli korkokatetta, vakavaraisuuden tunnuslukua Tier 1 astetta sekä osakekohtaista omaa pääomaa. Tutkimuksen muuttujia on tarkasteltu ryhmäaineiston, t-testin ja keski- näisen korrelaation avulla sekä varsinainen tutkimus on suoritettu lineaarisella regressio- analyysillä. Lisäksi tutkimuksen tuloksia on havainnoitu graafisin menetelmin.
kin Yhdysvalloissa. Tulokset ovat saman suuntaisia mutta mittakaavaltaan maltillisempia kirjallisuuskatsauksen kanssa. Korkotason kohoamisella on positiivinen yhteys kannatta- vuuteen Yhdysvalloissa ja vastaavasti negatiivinen Euroopassa. Lisäksi tulosten mukaan sijoitetun pääoman tuotolla, korkotasolla ja korkokatteella on merkittävä selittävä yhteys.
Tutkielma muodostaa perustan jatkotutkimuksille, jotka sekä täydentävät että selittävät korkotason vaikutuksia pankkien toimintaan. Koska tutkielmassa ei ole teorian lisäksi tutkittu pankkien muita tuottoja, kuten liikkeellelasku ja kaupankäyntipalvelut, korkota- son ja kannattavuuden yhteydessä, tarjoaisi tämä näkökulma erinomaisen jatkotutkimus- vaihtoehdon. Lisäksi korkotason ja vakavaraisuuden sekä korkotason ja regulaation yh- teydet pankkien kannattavuuteen täydentäisivät kokonaisuutta huomattavasti.
SISÄLLYS
1 JOHDANTO ... 6
1.1 Yleistä ... 6
2 TUNNUSLUVUT ... 8
2.1 Tilinpäätös ... 8
2.1.1 Tuloslaskelma ... 8
2.1.2 Tase ... 9
2.2 Pankkitoiminnan tunnusluvut ... 9
2.2.1 Oman pääoman tuottoprosentti ... 10
2.2.2 Sijoitetun pääoman tuottoprosentti ... 10
2.2.3 Koko pääoman tuottoprosentti ... 11
2.2.4 Kulu- ja tuottosuhde ... 11
2.2.5 Ensisijainen pääoma ja ydinpääomasuhde ... 12
2.2.6 Luottotappioprosentti ... 12
2.2.7 Vakavaraisuus ... 12
2.2.8 Riskienhallinta ... 13
3 YLEINEN KORKOTASO JA PANKIT ... 14
3.1 Keskuspankit... 14
3.2 Yleinen korkotaso ... 15
3.3 Kansantalous ... 16
3.4 Pankkijärjestelmä ... 17
3.4.1 Pankkijärjestelmän synty ... 17
3.4.2 Pankin tehtävät ... 18
3.4.3 Talletukset ... 18
3.4.4 Lainaaminen ... 19
3.4.5 Muut tuotot ... 20
3.5 Pankkijärjestelmien erot ... 21
3.5.1 Eurooppalainen pankkijärjestelmä ... 21
3.5.2 Anglo-Amerikkalainen pankkijärjestelmä ... 21
4 ERITTÄIN ALHAINEN KORKOTASO JA KANNATTAVUUS ... 23
4.3 Lainaaminen ... 25
4.4 Kannattavuusongelma... 26
4.5 Muut tuotot ja riski ... 27
5 KORKOTASON KOHOAMINEN ... 29
5.1 Korkotason kohoaminen historiallisesti ... 29
5.2 Korkotason kohoaminen erittäin alhaiselta tasolta ... 29
5.3 Lainaaminen ja korkoriski ... 30
5.4 Nettokorkotuotot ... 33
5.5 Muut tuotot ... 34
5.6 Korkotason kohoaminen ja kannattavuus ... 35
5.7 Vastaväitteet ja ristiriidat ... 38
6 AINEISTO JA MENETELMÄT ... 41
6.1 Aineisto ... 41
6.2 Muuttujat... 43
6.3 Menetelmät ... 46
7 TUTKIMUKSEN TULOKSET ... 47
7.1 Ryhmäaineisto ... 47
7.2 Keskinäinen korrelaatio ... 48
7.3 Kokonaispääoman tuotto ... 50
7.4 Osakekohtainen tuottoprosentti ... 53
7.5 Nettokorkomarginaaliprosentti ... 55
7.6 Tier 1 vakavaraisuusprosentti ... 58
7.7 Tulosten yhteenveto ... 60
8 JOHTOPÄÄTÖKSET JA ARVIOINTI ... 62
LÄHTEET ... 64
1 JOHDANTO 1.1 Yleistä
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan korkotason kohoamisen vaikutuksia pankkien kan- nattavuuteen, erityisesti nolla- tai negatiivisesta kohoavia korkotasoja. Tutkimuksia korkotason vaikutuksista pankkien kannattavuuteen on lukuisia, mutta katsausta nolla- tai negatiivisien korkotasojen vaikutuksista kannattavuuteen ei, varsinkaan pidemmältä aikaväliltä. Korkotason kohotessa erityisesti Yhdysvalloissa, alkaen nollasta, on viime vuosina ollut viitteitä ja siitä on julkaistu tutkimustuloksia. Tässä pro gradussa keskitytään erityisesti korkokatteen tai margi- naalin muutoksiin sekä kohoavien korkojen kustannusvaikutusta samalla, kun kilpailu, tekno- logia ja korkojen kohoamisen vaikutukset arvopaperikaupan palkkioihin muuttuvat.
Erikoislaatuisen sekä ennen kuulumattoman korkotasotilanteen vaikutus pankkien kannatta- vuuteen on aihe, jota on syytä tutkia. Perinteiset keskuspankkien keinot vaikuttaa talouskasvuun rahan tarjonnan kautta eivät ole päteneet vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen, ainakaan verrat- tuna 1990-lukuun tai 2000-luvun alkuun. Tilanne on sama kuin 1970-luvulla, jolloin huomat- tiin, ettei Phillipsin käyrä ole enää toimiva vakio. Pankkitoiminnan on oltava muun yritystoi- minnan lailla kannattavaa ja samaan aikaan suoriuduttava tehtävistään eräänlaisena talousjär- jestelmän verenkiertona.
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, eroaako perinteinen yleisen korkotason kohoaminen ja sen vaikutukset pankkien kannattavuuteen nykyisestä tilanteesta, jossa pitkäaikaisesti nollassa tai negatiivisena pysyvä korkotaso aloittaa keskuspankkien tukemana paluun normaaliin, eli kohoamaan. Korkotason kohoamisen vaikutukset korkokatteeseen voivat olla erilaisia
verrattuna aiemmin normaaleina pidettyihin uskomuksiin. Yleisen korkotason vaikutuksia pankkien kustannuksiin ja tuottoihin on aiemmin tutkittu huomattavasti ja erilaiset pankkijär- jestelmät, kuten Eurooppalainen tai Yhdysvaltalainen, eroavat huomattavasti toisistaan ja nii- den tuloksentekotapa on erilainen.
Korkotasolla on tilastollisesti erittäin merkitsevä vaikutus pankkien kannattavuuteen ja kannat- tavuuden elementteihin. Korkotasolla on voimakas selittävä vaikutus pankkien korkokattee- seen, jolla on taas voimakas selittävä vaikutus pankkien kannattavuuteen. Korkotasolla on ne- gatiivinen yhteys Eurooppalaisiin pankkeihin ja vastaavasti positiivinen Yhdysvaltalaisiin pankkeihin. Kuitenkin molempien osalta korkotasolla on heti nollasta kohotessaan heikentävä vaikutus kannattavuuteen, jonka jälkeen Yhdysvaltalaiset ROA:n arvot osoittavat tasaista ko- hoamista. Tutkimuksen tuloksista käy ilmi, että Yhdysvalloissa pankeilla ja tutkimuksessa käy- tettävillä muuttujilla on voimakkaasti selittävä, tilastollisesti erittäin merkitsevä ja kohtalaisen hyvä positiivinen yhteys.
2 TUNNUSLUVUT
Tässä luvussa käydään läpi luottolaitostoiminnan perusperiaatteita lainsäädännön ja sidosryh- mien näkökulmasta. Luvussa käsitellään luottolaitostoiminnan tilinpäätöstä sekä kannattavuu- den ja luottolaitostoiminnan kannalta olennaisia mittareita.
2.1 Tilinpäätös
Tilinpäätöksen tehtävä on laskennallisesti selvittää yrityksen tilikaudella tekemä tulos sekä sen varallisuusasema. Tilinpäätöksen tekeminen perustuu yleensä lainsäädännölliseen pakkoon, ei- vätkä yritykset yleensä voi vaikuttaa juurikaan sen muotoon. Tilinpäätös koostuu sekä tuloslas- kelmasta että taseesta, mutta useimmiten suuremmat yhtiöt ovat velvollisia laatimaan sekä ra- hoituslaskeman että toimintakertomuksen tilinpäätöksen tueksi. Tilinpäätöksen tarkastaa riip- pumaton tilintarkastaja, joka tekee päätöksen, onko yhtiön toiminta taloudellisesti omistajien etujen mukaista ja täyttääkö se laillisuusvaatimukset. Luottolaitostoiminnassa tilinpäätös eroaa tavanomaisesta tilinpäätöksestä luottolaitostoiminnan luonteen vuoksi.
2.1.1 Tuloslaskelma
Tuloslaskelmassa esitetään tilikaudella syntyneet tulot eli tuotot sekä tilikaudella syntyneet me- not eli kulut. Tuloslaskelman tehtävänä on selvittää, kuinka yrityksen tilikauden tulot ja menot ovat syntyneet ja tehdä laskennallisesti yhteenveto, joko voiton tai tappion muodostaa. Tulos- laskelman avulla on mahdollista selvittää erinäisiä tunnuslukuja suhteuttamalla sen osia yrityk- sen koko liikevaihtoon.
Luottolaitoksen tuloslaskelma poikkeaa tavanomaisesta tuloslaskelmasta. Luottolaitoksen tu- loslaskelmassa ei käsitellä esimerkiksi liikevaihtoa tai vaihto-omasiuutta. Sen sijaan tuloslas- kelmassa olennaisia eriä ovat korkotuotot, korkokulut sekä niiden erotuksesta muodostuva kor- kokate. Edellisten lisäksi palkkiotuotot ja -kulut, arvopaperikaupan tuotot ja kulut, suojauslas- kennan nettotulos, sijoituskiinteistöjen nettotuotot sekä arvonalentumistappiot luotoista ja
muista sitoumuksista ovat keskeisiä eriä luottolaitoksen tuloslaskelmassa. Aiemmin mainitut erät muodostavat tavanomaisen tuloslaskelman liikevoiton tai -tappion. Liikevoitto tai -tappio kertoo tilanteen, jossa yrityksen liiketoiminnallisista tuotoista on vähennetty siihen liittyvät ku- lut ja poistot.
2.1.2 Tase
Tase kertoo, mistä yrityksen omistukset koostuvat, millaisia ovat sen velat ja millaisia ovat sen osakkeenomistajien sekä sidosryhmien voimasuhteet. Tase jaetaan kahteen osaan, vastaaviin ja vastattaviin. Luottolaitoksen tase noudattaa lainsäädännön mukaista rakennetta, mutta eroaa erien osalta tavanomaisesta. Toisin kuin tavanomaisesti, luottolaitoksen vastaavia ei jaeta py- syviin- ja vaihtuviin vastaaviin. Vastaavat koostuvat pankin likvideistä varoista, keskuspankki- rahoituksen todistuksista, saamisista muilta luottolaitoksilta ja julkisyhteisöltä, osakkeista, joh- dannaisista ja aineettomista sekä aineellisista hyödykkeistä. Jälkimmäisiä ovat muun muassa sijoituskiinteistöt, muut kiinteistöt sekä muut aineelliset hyödykkeet. Saamiset, rahat ja rahoi- tusarvopaperit, ovat huomattava erä johtuen pankkitoiminnan luonteesta.
Taseen vastattavaa puoli kertoo, kuinka luottolaitoksen toiminta on rahoitettu ja miten rahoitus tasapainottuu vieraan pääoman ja oman pääoman mukaisesti. Hieman poiketen tavanomaisesta taseesta, luottolaitoksen taseessa merkittäviä vieraan pääoman eriä ovat muun muassa velat luottolaitoksille sekä keskuspankeille, yleisölle ja julkisyhteisöille, yleiseen liikkeeseen laske- tut velkakirjat, johdannaissopimukset sekä muut velat. Käytännössä rakenteen poikkeavuus johtuu siitä, että luottolaitostoiminta perustuu yleensä vieraan pääoman talletuksien välittämi- seen lainojen kautta eteenpäin.
Vastattavaan oma pääoma ei juurikaan poikkea tavanomaisesta taseesta, joskin voi olla, että erät elävät enemmän.
2.2 Pankkitoiminnan tunnusluvut
Pankkien kannattavuutta on mahdollista mitata erilaisilla tavoilla. Laskentatapojen käyttö vaih- telee sidosryhmien tarpeiden ja intressien mukaisesti. Kun kyseessä on perinteinen yritys, pan- kit ovat yleensä kiinnostuneita sekä maksuvalmiudesta että vakavaraisuudesta turvatakseen
saatavansa. Kun kyseessä on pankki, merkittävät sidosryhmät kuten omistajat ja instituutiot ovat kiinnostuneita osakekurssista, eri tuloslaskelman erien suhteesta tiettyihin taseen eriin.
Erilaisten kannattavuuden mittareiden tulkinnassa on huomioita vallitseva tilanne, sillä suuret investoinnit tai markkinahäiriöt voivat vaikuttaa tuloksiin niin, etteivät ne ole enää vertailukel- poisia aiempiin nähden. Tässä kappaleessa käydään läpi sekä pankille että tälle Pro Gradu tut- kielmalle tärkeitä tai olennaisia kannattavuuden tai toiminnan suorituskyvyn mittareita sekä riskien hallinnan kannalta tärkeitä suhdelukuja.
2.2.1 Oman pääoman tuottoprosentti
Oman pääoman tuottoprosentti on tärkeä tunnusluku pankin omistajien ja sijoittajien kannalta.
Se kertoo, kuinka paljon uutta arvoa pankin toiminnasta syntyy jaettavaksi omistajille. Mate- maattisesti oman pääoman tuottoprosentti saadaan, kun kahdentoista kuukauden nettotulos jae- taan oikaistulla omalla pääomalla keskimäärin. Oman pääoman tuottoprosentti kertoo, kuinka hyvin pankki pystyy huolehtimaan niistä varoista, jotka pankkiin on sijoitettu. Rahoitusteori- assa oman pääoman sijoituksia pidetään riskisimpinä sijoituksina kuin vieraan pääoman sijoi- tuksia, jolloin sijoittajat vaativat sille myös suurempaa tuottoa. Näin ollen sen tulee olla korke- ampi kuin riskittömän tuoton, koostuen sekä riskittömästä tuotosta että preemiosta, joka on korvaus riskistä. Tätä tuottoprosenttia on pidettävä tulkinnanvaraisena ja sen vertailukelpoi- suutta on tarkasteltava varovaisesti. Yleensä investoinnit voivat muuttaa pääomarakennetta joko liian epäedulliseen tai liian edulliseen muotoon vertailukauteen nähden. Lisäksi pankki- toiminnassa on huomioitava, että liiketoiminta perustuu velkavipuun, jolloin se ei ole aivan vertailukelpoinen tavallisiin yrityksiin nähden.
Koska pankin liiketoiminta perustuu velkavipuun, on vieras pääoma eli talletukset usein hal- vempi rahoitusmuoto verrattuna omaan pääomaan. Näin ollen oman pääoman tuottoprosenttiin voi pienentämällä omavaraisuussuhdetta tai lisäämällä lainanantoa esimerkiksi riskillisem- missä lainoissa. Molemmat kuitenkin lisäävät pankin riskejä sekä haavoittuvuutta.
2.2.2 Sijoitetun pääoman tuottoprosentti
Sijoitetun pääoman tuottoprosentti kertoo suhdeluvun, millaisen tuoton yritys tuottaa tilikauden aikana suhteessa siihen sidottuihin pääomiin. Matemaattisesti sijoitettu pääoma käsittää sekä oman pääoman että korolliset velat, jolla jaetaan nettotulos, rahoituskulut ja verot tilikauden
ajalta. Sijoitetun pääoman tuottoprosentti on hieman vakaampi verrattuna oman pääoman tuot- toprosenttiin, sillä rahoituksen rakenteella ei ole vaikutusta positiivisempaan tai negatiivisem- paan suuntaan. Rakenne voi kuitenkin vaikuttaa epäsuorasti sijoitetun pääoman tuottoprosent- tiin, sillä suuri vieraan pääoman määrä nostaa perinteisesti myös rahoituskulujen osuutta. Näin ollen sijoitetun pääoman tuottoprosentti voi antaa harhaanjohtavan kuvan yrityksen suoritusky- vystä. Lisäksi tilanteesta tai yrityksestä riippuen, kuten pankkien osalta, voi olla hankala tehdä eroa korollisen ja korottoman pääoman välillä.
2.2.3 Koko pääoman tuottoprosentti
Koko pääoman tuottoprosentti kertoo, kuinka yritys on kyennyt luomaan tuottoa suhteessa pää- omaan, joka yritykseen on sijoitettu. Koko pääoman tuottoprosentissa mitataan kannattavuutta ottaen huomioon yrityksen koko oikaistun taseen loppusumma keskimäärin. Tunnusluku antaa kokonaisvaltaista tietoa siitä, kuinka yritys kykenee käyttämään siihen panostettuja resursseja hyväkseen. Koko pääoman tuottoprosentissa ei tarvitse huomioida mitään rakenteellisia seik- koja korollisten tai korottomien pääomien suhteen.
2.2.4 Kulu- ja tuottosuhde
Kulu- ja tuottosuhdetta voidaan pitää yhtenä pankin merkittävimmistä kannattavuuden mitta- reista, joihin se voi itse vaikuttaa. Sillä tarkoitetaan suhdetta pankin kulujen ja tuottojen väliltä.
Mikäli pankki kykenee joko parantamaan tuottoja ilman, että sen tarvitsee lisätä kuluja tai alen- tamaan kuluja ilman että tuotto kärsii, paranee suhdeluku ja kannattavuus. Kulu/tuotto -suh- teessa suhteutetaan usein pankkien kohdalla korkokatteen ja muiden tuottojen summaa pankin operatiivisiin kuluihin. Jälkimmäiset koostuvat yleensä esimerkiksi henkilökunnan palkoista ja palkkioista. Ennen digitalisaatiota konttoriverkostoa laajentamalla kyettiin houkuttelemaan li- sää asiakkaita, kasvattamaan talletuksia ja lainakantaa halvemmalla vieraalla pääomalla (Kolari, Zardkoohi, Santalainen and Suvanto, 1992). Konttoriverkoston laajentaminen lisää kuitenkin pankin operatiivisia kustannuksia, jolloin arvioitujen tuottojen tulisi kasvaa nopeammin kuin verkoston rakentamiseen ja ylläpidosta koituvat kulut.
2.2.5 Ensisijainen pääoma ja ydinpääomasuhde
Ydinpääomasuhde tai CET1 luku on kasvattanut merkittävyyttään finanssikriisin jälkeen pank- kien osalta. Pankkien regulaatiota kehittävä Basel komitea suosittelee ydinpääomasuhteen käyt- tämistä muun muassa siksi, että se on kansainvälisesti vertailukelpoinen. Pankin omat varat koostuvat ensisijaisesta pääomasta T1 ja toissijaisesta pääomasta T2. Lisäksi ensimmäinen ja- kautuu ydinpääomaan CET1 ja ensisijaiseen lisäpääomaan AT1. Ensisijaista pääomaa T1 voi- daan sanoa korkealaatuiseksi pääomaksi, jota pidetään toiminnan jatkuvuuden ja vakavaraisuu- den kannalta elintärkeänä pääomana. Sitä kutsutaan myös Tier 1 pääomaksi. Toissijaisen pää- oman T2 avulla pankki kykenee turvaamaan tai palauttamaan tallettajilleen ja ensisijaisille vel- kojilleen varat siinä tapauksessa, mikäli pankki ajautuu maksukyvyttömyyteen. Pankin omat varat koostuvat pääomien T1 ja T2 summasta. Ydinpääomasuhde prosentti saadaan, kun ydin- pääoma CET1 jaetaan riskipainotetuilla erillä RWA yhteensä. Jälkimmäiset koostuvat muun muassa myönnetyistä vakuudettomista lainoista ja asuntolainoista. Ydinpääomasuhteen on esi- tetty olevan keskimäärin sopiva noin 4,5 %:a (Finanssivalvonta, 2020).
2.2.6 Luottotappioprosentti
Luottotappioprosentti vertaa maksamattomien luottojen osuutta lainojen kokonaissummasta eli kokonaislainakannasta. Luottotappioprosentti voi kulkea tai korreloida pankin myöntämän lai- nakannan koon kanssa, sillä niin sanottuja hyviä lainoja on usein vain rajallinen määrä. Näin ollen puhe lainakannan kasvattamisen riskistä tuottojen saamiseksi tarkoittaa yleensä luottotap- pioprosentin kasvun riskiä.
2.2.7 Vakavaraisuus
Vakavaraisuutta mitataan yleensä suhteuttamalla omat varat kokonaisuudessaan riskipainotet- tuihin eriin yhteensä. Pankkien kohdalla se tarkoittaa kappaleen 2.2.5 pääomien T1 ja T2 sum- man suhteuttamista samaan riskipainotettujen erien RWA kokonaisuuteen. Tavallisen yritys- toiminnan, joka ei ole luottolaitostoimintaa, omavaraisuusasteen mittarit eivät välttämättä anna oikeaa kuvaa pankkitoiminnan turvallisuudesta. Lisäksi vakavaraisuutta mitataan myös aiem- min mainitun kappaleen ydinpääomasuhteella sekä ensisijaisen pääoman T1 suhteella riskipai- notettuihin eriin RWA yhteensä.
2.2.8 Riskienhallinta
Riskienhallinta on pankkitoiminnan olennaisimpia seikkoja kannattavan liiketoiminnan lisäksi.
Käytännössä riskienhallinta on tasapainottelua liiketoiminnan kannattavuuden ja vakavaraisuu- den tason välillä. Sen lisäksi että kansainväliset ja kansalliset regulaatiot vaativat luottolaitos- toiminnan ehtona tiettyjä vakavaraisuuden tasoja, on pankkien huomioitava myös sidosryh- miensä vaatimuksia. Korkean vakavaraisuuden ylläpito sitoo, kenties tuottamattomasti, yrityk- sen resursseja, sillä pääomapuskurit ovat poissa laina- ja pääomamarkkinoilta. Vakavaraisuu- den tai pääomapuskurien purkaminen voi parantaa yrityksen kannattavuutta sekä aiemmin mai- nittujen mittareiden että absoluuttisen kassavirran muodossa, mutta riskillisempien lainojen myöntäminen voi myös lisätä luottotappioita, jolloin pankki menettää sekä lainatun pääoman että lainalle lasketut tuotot. Yhdysvaltojen 1930-luvun laman jälkeen huomattiin, että lukuisat pankkien sivukonttorit vähensivät pankkien riskiä kriisin aikana (Kolari, Zardkoohi, Santalai- nen and Suvanto, 1992). Pankit, joilla oli yli kymmenen sivukonttoria, kokivat noin 12,5 %:n epäonnistumistason, kun tavanomainen oli 46,5 %:a ja näiden välimaastossa 26,4 %:a.
3 YLEINEN KORKOTASO JA PANKIT
Tässä luvussa käsitellään tutkielman kannalta olennaisia asioita, jotka muodostavat modernin talousjärjestelmän. Luvussa käsitellään keskuspankkeja, yleistä korkotasoa, kansantaloutta, pankkijärjestelmän toimintaperiaatetta sekä pankkijärjestelmien eroja.
3.1 Keskuspankit
Perinteisesti keskuspankkien tehtävänä on ollut säädellä hallinnoimaansa ja liikkeelle laske- maansa valuuttaa, pitää huoli hintavakaudesta, korkotasosta sekä rahoitusjärjestelmään kuulu- vien yksityisten liikepankkien sääntelystä. Keskuspankki pyrkii ohjauskoron ja talletuskoron avulla vaikuttamaan valuutan arvoon joko lisäämällä tai vähentämällä sen tarjontaa. Keskus- pankeilla on yleensä ollut kehittyneissä talouksissa perinteisesti oma mandaattinsa aiemmin mainittujen osalta, johon poliittiset tai hallinnolliset toimenpiteet eivät pääse suoraan vaikutta- maan. Rahapolitiikalla on suora yhteys korkotasoihin ja tätä kautta epäsuora yhteys pankkisek- torin kannattavuuteen ja rahoitussektoriin (Aydemir et al., 2016). Tärkeimmät keskuspankit, kuten Yhdysvaltojen Federal Reserve ja Euroopan Unionin Euroopan keskuspankki, omaavat hieman toisistaan poikkeavat mandaatit. Kun alun perin EKP:n tarkoituksena oli turvata vain euroalueen hintavakaus, Fedin tehtävälistalle kuului seurata myös Yhdysvaltojen työmarkki- noiden ja talouden kehitystä.
Perinteisesti keskuspankit ovat toteuttaneet mandaattejaan erilaisten rahapoliittisten työkalujen kautta. Keskuspankkien keskeisimmät työkalut ovat ohjauskoron määrittäminen, talletuskoron määrittäminen sekä avomarkkinaoperaatiot (valtioiden velkakirjojen ostaminen). Keskuspankit kykenevät vaikuttamaan sekä lyhyen- että pitkän aikavälin korkotasoihin ja tuottokäyrän jyrk- kyyteen, jotka liittyvät vahvasti nettokorkotuloihin (Borio et al., 2015). Avomarkkinaoperaati- oissa keskuspankit ostavat sijoittajilta valtioiden liikkeelle laskemia joukkovelkakirjalainoja.
Rahoitusteoriassa korkotaso määrittelee joukkovelkakirjalainan hintaa. Lainan kysynnän kas- vaessa sen hinta kasvaa ja vastaavasti korko laskee. Tätä kautta keskuspankit voivat vaikuttaa valtioiden rahoituskustannuksiin ja vastaavasti vapauttavat sijoittajien varoja muihin kohteisiin, joiden kautta keskuspankit uskovat varojen päätyvän investointeihin ja kulutukseen. Keskus- pankkien toimet, kuten aiemmin mainittu avomarkkinaoperaatio, vaikuttavat myös sen
hallinnoiman valuutan ulkoiseen arvoon. Näin ollen keskuspankki kykenee riittävän suurilla toimilla alentamaan valuutan ulkoista arvoa, jota voidaan myös sanoa devalvaatioksi, parantaen näin valtion valuutan suhteellista kilpailukykyä muihin valuuttoihin nähden ja tarjota vientite- ollisuudelle väliaikaisen kilpailuedun.
Lisäksi keskuspankit voivat säädellä liikepankkien vakavaraisuusvaatimuksia, mutta kyseinen keino on aiemmin mainittujen joukossa vähemmän käytetty systeemiriskien hallinnan vuoksi ja on osa pankkijärjestelmän riskinhallintaa. Ennen digitalisaation kehitystä, keskuspankkien korkotyökalun lisäksi, ne käyttivät myös valuutan liikkeellelaskua keskeisenä keinona tehtä- viensä hallinnoimiseksi. Lisäksi keskuspankit kykenevät myös koordinoidulla ja tulevaisuutta ennakoivalla viestinnällä vaikuttamaan markkinaodotuksiin ilman, että varsinaisia lisätoimia tehdään (Leif Brubakk, Saskia ter Ellen, Hong Xu 2020).
3.2 Yleinen korkotaso
Keskuspankit säätelevät ohjauskorkoaan mandaattinsa ja tavoitteidensa mukaisiksi. Keskus- pankkien inflaatiotavoitteeksi on vakiintunut noin kahden prosentin vuotuinen inflaatio, jolla keskuspankit pyrkivät turvaamaan kestävän talouskasvun vaarantamatta hintavakautta, ehkäi- semällä deflaatiota ja pyrkimällä kannustamaan sekä investointeihin että kulutukseen (Suomen Pankki, ECB & FED 2021). Rahateoriassa yleinen korkotaso koostuu kolmesta osasta, odote- tusta inflaatiosta, reaalikorosta sekä näiden summasta, nimelliskorosta (Ali Anari & James Ko- lari 2019). Korkotasoa nostamalla keskuspankit pyrkivät tiukentamaan rahan tarjonnan ehtoja sekä tätä kautta hillitsemään inflaatiota esimerkiksi voimakkaan talouskasvun aikana, jolloin keskuspankit yrittävät estää talouden ylikuumenemisen ja turvaamaan vakauden. Uhkaavan taantuman tai taloudellisen shokin aikana keskuspankit laskevat ohjaus- ja talletuskorkoja pyr- kiäkseen kannustamaan halvemman lainarahan turvin yrityksiä investoimaan ja kotitalouksia kuluttamaan. Rahoitus välittyy keskuspankkijärjestelmän ja sitä kautta liikepankkien välityk- sellä kansantalouksiin. Euroopassa päivittäinen korkotaso, EURIBOR, määrittyy käytännössä Euroopan keskeisimpien pankkien kautta. EURIBOR:n määrittävien pankkien määrä vaihtelee ja on ollut laskusuunnassa vuodesta 2012 lähtien. Kyseinen korkotaso lasketaan pankkien toi- silleen tarjoamien vakuudettomien lainojen keskikorolla. Tätä keskikorkoa käytetään viitekor- kona, johon perustetaan rahoitusmarkkinoiden keskeiset sopimukset. Ohjauskoron lisäksi
keskuspankki hallinnoi talletuskorkoa, jonka tehtävänä on vaikuttaa liikepankkien vakavarai- suuteen. Keskuspankin tarjotessa yhden prosentin talletuskorkoa, pankit voivat tallettaa talle- tuksensa riskittömästi keskuspankin talletustileille, saaden talletuksilleen yhden prosentin ris- kittömän tuoton. Rahateorian perusteella pankit investoivat varansa talletustilin ulkopuolelle vain siinä tapauksessa, kun toinen kohde tarjoaa saman tuoton pienemmällä riskillä tai kun riski-tuotto -suhteessa yksityinen taho tarjoaa pankin strategian ja sääntelyllisten seikkojen sal- liessa paremman vaihtoehdon (Suomen Pankki).
3.3 Kansantalous
Kansantalouden voidaan sanoa koostuvan kotitalouksista ja yrityksistä. Kansantalouden oppi- kirjojen teoreettisen opetuksen valossa kotitaloudet tarjoavat yrityksille sekä pääomaa että työ- voimaa, jotka ovat välttämättömiä yritysten toimintaedellytysten kannalta. Lisäksi kotitaloudet tarjoavat kysyntää yritysten tuottamille tuotteille ja palveluille. Vastaavasti yritykset järjestävät saamansa pääoman sekä koneiksi ja laitteiksi että palkkaavat työvoimaa tuottaakseen hyödyk- keitä ja palveluita kotitalouksien tarpeisiin. Perinteinen pankkitoiminta välittää kotitalouksille kertyneen ylijäämän rahoitusmarkkinoiden kautta alijäämäisille yrityksille.
Rahapolitiikalla pyritään vaikuttamaan kansantalouksiin niin, että se mahdollistaa vakaat olo- suhteet kestävälle talouskasvulle. Aktiivinen raha- ja talouspolitiikka auttavat valtioita lisää- mään kulutusta taantuman ja laman aikana. Vastaavasti voimakkaan talouskasvun aikana ki- reämmällä raha- ja talouspolitiikalla pyritään hillitsemään taloudellista ylikuumenemista esi- merkiksi luottoja rajoittamalla. Kehittyvissä talouksissa on yleensä ollut korkeammat voitto- marginaalit korkean talouskasvun ja korkean inflaation vuoksi (Demirgüc-Kunt and Huizinga, 1999).
Julkisvallan talouspoliittista ohjausta voidaan sanoa Keynesiläiseksi talouspolitiikaksi.
Taloudellisilla fundamenteilla on merkittäviä vaikutuksia pankkien toimintaan. Vakavan taan- tuman aikana hidastuva tai negatiivinen talouskasvu vaikuttaa kerrannaisvaikutusten, kuten vä- henevä kysyntä ja luottotappiot, kautta pankkien kannattavuuteen verrattuna pitkän tähtäimen kaltaisiin olosuhteisiin (Bolt et al., 2012, 1). Esimerkiksi talouskasvun yhden prosenttiyksikön hidastuminen voi (Bolt et al. 2012, 1):n mukaan alentaa neljäsosalla pankkisektorin koko pää- oman tuottoprosenttia. Näin ollen heidän mukaansa pitkällä aikavälillä pankkien kannattavuus
on merkittävästi riippuvainen talouskasvusta. Toisaalta Busch and Memmel väittivät vuonna 2015, että pitkällä tähtäimellä normaaleissa korko olosuhteissa yhden prosenttiyksikön muutos yleiseen korkotasoon kumuloitui pankkien nettokorkomarginaaliin vain hieman, lopulta seitse- män korkopisteen verran.
3.4 Pankkijärjestelmä
Kappaleessa käsitellään pankkitoiminnan perusperiaatteita ja tuloksenmuodostusta historialli- sesti sekä nykyaikana. Pankkien tulonmuodostus käsitellään sekä kuluttajien että yritysten ra- han säilytyksen tarpeen muodostumisen kautta talletuksiksi, sen muuttumisen liiketoiminnaksi ylijäämän ohjaamiseksi alijäämäisille toimijoille, yleisen korkotason vaikutuksista pankkitoi- mintaan perinteisesti sekä alhaisen- tai nollakorkoajan vaikutuksista erilaisiin pankkitoiminnan muotoihin.
3.4.1 Pankkijärjestelmän synty
Perinteisen pankkijärjestelmän syntyminen juontuu tarpeeseen turvata säästöt suuremman toi- mijan huostaan. Kotona, lompakossa tai kassassa säilytettävä valuutta oli alttiina aikansa ris- keille kuten ryöstämisille, onnettomuuksille tai väärinkäytöksille. Lisäksi pankkijärjestelmä ta- kasi halvan ja käytännöllisen tavan käyttää valuuttaa shekki- tai vastaavan järjestelmän kautta eri puolilla maailmaa tai maata ilman, että itse valuuttaa tarvitsi kantaa mukanaan. Järjestelmän toimivuus vaati sen, että kyseisen liikepankin konttoriverkosto kattoi alueet, joille kuluttaja tai yritys joko matkusti tai harjoitti liiketoimintaa. Ajan edetessä regulaatio, teknologia ja toimi- vien prosessien tavanomaistuminen on siirtänyt esimerkiksi palkkojen maksamisen tilipussin sijaan suoraan työntekijän pankkitilille. Se on entisestään vähentänyt riskejä tulla ryöstetyksi ja yritysten tarvetta hallinnoida palkkoihin kuluvaa likvidiä varallisuutta toimipisteillä. Palkkojen maksaminen yhteistyössä pankkien kanssa muuttuu näin ollen viestinnälliseksi ja kirjanpidol- liseksi toimeksi yrityksen ja pankin välillä.
3.4.2 Pankin tehtävät
Valuutan neljän perustehtävän, vaihdon välineen, arvon mitan, omaisuuden muodon ja valuut- tana toimimisen jatkona pankkien tehtävä on hallinnoida valuuttaa. Edellisen luvun myötä pankkijärjestelmän tehtävänä on kerätä rahaa talletuksina niiltä asiakkailta, joille on kertynyt varoja enemmän mitä elämiseen tarvittava kuluttaminen. Vastaavasti pankit lainaavat hallin- noimiaan talletuksia niille tahoille, joille ei joko ole kertynyt säästöjä tai tarvitsevat rahaa in- vestointeihin, kuluttamiseen tai yritystoiminnan pyörittämiseen. Näin ollen pankit välittävät ra- haa ylijäämäisiltä kotitalouksilta alijäämäisiin kohteisiin, perinteisesti yrityksille, nykyään ko- titalouksille ja yrityksille. Koska pankit valuutan säilyttämisen lisäksi harjoittavat sillä liiketoi- mintaa, ne maksavat tallettajille talletuskorkoa, joka on korvaus siitä, että pankki lainaa heidän varojansa. Vastaavasti pankit keräävät korkoja luotoista, joita ne tarjoavat alijäämäisille osa- puolille.
Edellä mainittua toimintaa sääntelee sekä kansallinen lainsäädäntö, keskuspankkien regulaatio, että kansainväliset sopimukset. Liikepankki voi kerätä suurempia tuottoja lainaamalla talletetun euron useammalle henkilölle mutta tallettajan halutessa talletuksensa takaisin, pankki voi jou- tua ongelmiin. Liian tiukka lainapolitiikka ei taas ole välttämättä kannattavaa. Perinteisesti tal- lettajat harvoin nostavat tai edes käyttävät jatkuvasti koko tallettamaansa varallisuutta, jolloin pankit voivat suhteellisen turvallisesti lainata rahaa ilman pelkoa siitä, että tallettajat nostaisivat kerralla talletuksensa käteiseksi.
Lisäksi pankkijärjestelmä on myös vakiintunut perinteiseksi säästämisen ja sijoittamisen pal- veluiden tarjoajaksi. Pankin asiakkaat voivat päästä osaksi rahoitusmarkkinoita ja yrityksiä si- joittamalla varansa osakkeisiin, rahastoihin tai pankkien omiin rahastoihin. Pankit perivät ky- seisistä palveluista joko vuotuisen hallinnointipalkkion tai komission yksittäisistä kaupankäyn- neistä, esimerkiksi osakkeiden ostoista ja myynneistä (Suomen Pankki & ECB 2021).
3.4.3 Talletukset
Pankit keräävät asiakkailtaan sekä talletuksia että määräaikaistalletuksia. Luvun kaksi mukai- sesti talletukset ovat pankille vieraan pääoman alaista varallisuutta. Talletukset ovat yleensä olleet rajoittamattomia, asiakas voi tallettaa ja nostaa tililtään varoja haluamallaan tavalla ja käyttää varoja esimerkiksi korttien kautta. Määräaikaistalletukset ovat pankin ja asiakkaan te- kemä sopimus siitä, että asiakas ei kykene määräaikana nostamaan tallettamiaan varoja. Näin
ollen määräaikaistalletukset ovat ehdollisia ja ennalta sovitusti käyttörajoitteet voidaan määri- tellä puolesta vuodesta jopa kymmeneksi vuodeksi. Rajoitteet takaavat yleensä asiakkaalle en- nalta sovitun ja paremman riskittömän tuoton verrattuna käyttötileihin. Pankit takaavat määrä- aikaisilla talletustileillä regulaatioiden mukaisen vakavaraisuuden tai pidemmäksi ajaksi vie- rasta pääomaa. Pankit voivat myös, kerryttämällä pitkiä määräaikaisuuksia, muuttaa taseensa talletusten ja lainaamisen välistä suhteellista juoksuaikaa.
Talletukset muodostavat yhä merkittävämmän osan pankkien rahoituksesta (Gerlach et al., 2017). Vaikka pankkien rahoitus ei koostu pelkästään tallettajien talletuksista, ne ovat perintei- sesti pankeille sekä vaivattomin että kustannustehokkain tapa kerätä pääomia liiketoimintaansa varten. Yhdysvalloissa talletusten yleinen taso on ollut laskevassa trendissä vuodesta 1976 läh- tien, kuten kuvio 1 esittää ja kääntynyt taas nousuun vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen.
Kuvio 1 (Gerlach et al. 2017, 2), Call Reports 1976-2016.
3.4.4 Lainaaminen
Perinteisesti pankkien keskeiset tulonmuodostuksen tavat ovat olleet kulutusluotot, asuntolai- nat ja yrityslainat. Pankit lainaavat talletuksina keräämiään varoja talletuskorkoja korkeam- malla korolla lainaajille. Pankit tarjoavat asiakkailleen myös erilaisia lainoja. Lainat on voitu sitoa esimerkiksi EU:n kaltaiseen 12 kuukauden euriboriin, jota kutsutaan vaihtuvakorkoiseksi lainaksi. Tämän lainan korkotaso määräytyy 12 kuukauden välein, jolloin asiakas joko hyötyy tai kärsii korkotason muutoksista. Pankki voi tarjota myös omaa prime korkoaan tai kiinteää
korkotasoa, joka riippuen sopimuksesta, pysyy yleensä samana koko laina-ajan. Talletuskoron ja lainauskoron välille syntyy niin sanottu korkokate, jonka suuruus määrittää pankin korkotu- loista saamat tuotot. Korkokatetta korottamalla pankki voi parantaa kannattavuuttaan ja näin ollen lisätä tuottoja. Pankki kykenee myös alentamaan korkokatetta laskemalla antolainauksen korkoja, jolloin kannattavuus voi heiketä, mutta samalla houkuttelemaan uusia lainaajia asiak- kaakseen. Korkokatetta voidaan myös kutsua korkoputkeksi tai marginaaliksi. Pankit voivat tarjota erilaisia lainoja asiakkailleen.
3.4.5 Muut tuotot
Yksi pankkien keskeisistä tulonmuodostuksen välineitä, etenkin 2000-luvulla, ovat varallisuu- denhallinta, merkintäpalkkiot ja osakeannit. Pankit keräävät tuloja houkuttelemalla asiakkaansa sijoittamaan varallisuuttaan pankin perustamiin ja tarjoamiin osake- korko- ja yhdistelmärahas- toihin. Pankista ja rahastosta riippuen, pankit perivät vuosittaista hallinnointipalkkiota rahasto- osuuksien omistajilta. Jotkut rahastot saattavat myös periä erikseen merkintäpalkkioita. Perin- teisesti on voitu sanoa, että yleisen korkotason aleneminen vaikuttaa positiivisesti pörssin, eli osakemarkkinoiden toimintaan. Riskittömän tuoton aleneminen allokoi varallisuutta sinne, mistä tuottoa saa parhaiten suhteessa riskiin. Näin ollen varallisuuttaan sijoittavat kotitaloudet pääsevät hyötymään alhaisen korkotason aiheuttamasta nosteesta osakemarkkinoilla. Lisään- tyvä rahastoihin sijoittaminen ja suorat osakeostot hyödyttävät pankkeja aiemmin mainittujen palkkioiden kautta. Pankki, joka on erikoistanut toimintaansa joustavaksi ja järjestänyt tulon- muodostuksensa tasapainoon sekä korkotulojen että palkkioiden suhteen, voi päästä tilantee- seen, jossa sekä kohoava tai normaali korkotaso että alhainen korkotaso tuovat eri kanavien kautta jatkuvaa kassavirtaa. Palkkiot ja komissiot kattavat yli 60 % pankin muista tuloista, finanssikriisin kaltaisen tilanteen aikana jopa yli 90 % (Borio, Gambacorta & Hofman 2017).
Pankit ovat maanosittain ja kulttuureittain erilaisia. Näin ollen osakemarkkinoihin liittyvä noste ja pankkien toimintalogiikka eroavat merkittävästi toisistaan. Anglo-Amerikkalaiset pankit hyötyvät perinteisesti enemmän alhaisesta korkotasosta, sillä ne ovat paremmin integroituneita pörsseihin. Lisäksi niiden tulonmuodostus perustuu tiukemmin pörsseihin. Näin ollen alenevan korkotason vaikutuksesta kohoavat osakemarkkinat hyödyttävät pankkeja enemmän verrattuna perinteisempiin eurooppalaisiin pankkeihin. Korkotason kohotessa kyseinen volyymi taas ale- nee, vaikuttaen negatiivisesti pankin muihin tuottoihin (Rajan, 2005).
Myös osakeanti, ulkopuolisen yrityksen, on yksi pankin tulonmuodostuksen väline, mutta in- vestointipankkipuolella. Se ei kuitenkaan luo jatkuvaa kassavirtaa, vaan takaa satunnaisesti suurempia hyötyjä. Yleensä lainsäädäntö on voinut luoda tilanteen, jossa pankki itsessään ei osallistu yritysten osakeantien, fuusioiden tai muiden toimintojen järjestämiseen suoraan, vaan siitä huolehtii erillinen investointipankki. Esimerkiksi Suomessa 1990-luvulla kahden suurim- man pankin tytäryhtiöinä toimivat investointipankit järjestivät välillisesti edellä mainittuja toi- mia.
3.5 Pankkijärjestelmien erot
Länsimaiden pankkijärjestelmät eroavat jonkin verran toisistaan ja suhteestaan rahoitusmark- kinoihin.
3.5.1 Eurooppalainen pankkijärjestelmä
Eurooppalaisessa pankkijärjestelmässä pankit ovat olleet vakiintuneita instituutioita, joilla on ollut vahva suhde paikallisiin valtioihin tai hallitsijoihin. Eurooppalaiset pankit ovat välittäneet rahoitusta talletuksista lainoihin sekä pyrkineet ylläpitämään suhteita paikallisiin vakiintunei- hin toimijoihin. Eurooppalaisessa luottolaitostoiminnassa pankit ovat lainanneet rahaa asiak- kailleen esimerkiksi asuntolainaan niin, että asunto on toiminut lainan vakuutena. Kun laina on maksettu loppuun, pankki luovuttaa kyseisen todistuksen asiakkaalle. Keski- ja Etelä-Euroop- palaisessa pankkijärjestelmässä kiinteäkorkoiset ja pidemmät laina-ajat ovat olleet yleinen pankkisuhde asiakkaiden ja pankin välillä. Pohjois-Eurooppalainen tai Skandinaavinen pank- kijärjestelmä on ollut enemmän vaihtuvakorkoisen luotonannon kannalla.
3.5.2 Anglo-Amerikkalainen pankkijärjestelmä
Poiketen eurooppalaisesta pankkijärjestelmästä, Anglo-Amerikkalainen pankkijärjestelmä on toiminut lähempänä rahoitus- ja pörssimarkkinoita. Pankit ovat voineet myyneet hallin- noimansa asuntolainat sijoittajille tai hakeneet rahoitusta markkinoilta tai keskuspankilta ken- ties runsaammin kuin eurooppalaiset pankit. Yleensä asuntolainoista kiinnostuneet sijoittajat ovat voineet olla institutionaalisia sijoittajia, jotka ovat etsineet hallinnoimilleen varoille
vähäriskistä ja pitkäaikaista kohdetta. Tätä kautta pankit ovat kyenneet siirtämään riskiä tasees- taan muualle ja näin ollen vapauttamaan varoja uusiin sijoituskohteisiin.
4 ERITTÄIN ALHAINEN KORKOTASO JA KANNATTA- VUUS
Luvussa neljä käsitellään finanssikriisiä sekä erittäin alhaisen tai negatiivisen korkotason vai- kutuksia talletuksiin, lainaamiseen, kannattavuuteen ja varallisuuden hallintaan sekä lyhyellä- että pitkällä aikavälillä.
4.1 Finanssikriisi
Vuoden 2008 aikana Yhdysvaltoihin kehittynyt asuntomarkkinoiden kupla puhkesi, käynnis- täen maailmanlaajuisen finanssikriisin ja taantuman. Uudenlaisten johdannaisten, rahoitusväli- neiden ja -markkinoiden monimutkaisuus, globaalistunut rahoitus- ja talousjärjestelmä sekä teknologia loivat tilanteen, jossa rahoituksellinen shokki levisi kansainvälisten kytkösten ja pankkijärjestelmän kautta suhteellisen nopeasti ympäri maailmaa (Stephen G. Cecchetti 2008).
Talouskasvun ja bruttokansantuotteiden romahdus sekä työttömyyden lisääntyminen vaativat keskuspankeilta ankaria toimia. Keskuspankit ympäri maailmaa laskivat ohjauskorkojaan lä- helle nollaa tai negatiiviseksi taatakseen markkinoiden toiminnan ja rahoituksellisen vakauden.
Ylivelkaantuneita valtioita tukeakseen keskuspankit aloittivat suuria avomarkkinaoperaatioita.
Finanssikriisin jälkimainingeissa Euroopassa kehkeytyi velkakriisi, joka juontui eurojärjestel- män aiheuttamista riskin hinnoittelun vääristymistä, joidenkin valtioiden ylivelkaantumisista sekä sitä kautta konkurssivaaran vuoksi niiden päätymisestä kansainvälisen valuuttarahaston (IMF), Euroopan unionin, sen vakausmekanismin ja Euroopan keskuspankin tuettavaksi. Fi- nanssikriisi aloitti historiallisesti ennennäkemättömän jakson, jonka aikana keskeisten talous- alueiden korkotasot ovat laskeneet joko nollaan tai jopa negatiivisiksi.
4.2 Talletukset
Alhainen korkotaso sai pankit laskemaan pitkällä aikavälillä tarjoamiaan talletuskorkoja kohti nollaa tai paikoin jopa negatiiviseksi. Yhdysvaltojen valtionvarainministeriön Financial Stabi- lity Oversight Council (FSOC) korosti vuonna 2015, että korottomien käyttötileillä lepäävien varojen suhde pankkien velkoihin on kohonnut historiallisesti suurimmilleen. Varoja on näin ollen siirtynyt pois tuottavammista määräaikaistalletuksista. Kotitaloudet ja yritykset pitävät tällä hetkellä ennätyksellistä summaa likvideillä ja nollakorkoisilla tileillä (Gerlach et al. 2017).
Kuten kuvio 1 esittää, korottomien talletusten määrä suhteessa velkoihin on lähtenyt nousuun vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen ja on ylittänyt 75 prosentin osuuden vuonna 2013. Tämä ilmenee myös kuviosta 2 josta on nähtävillä, että määräaikaistalletusten osuus on trendinomai- sesti laskenut samalla kun korottomat talletukset ovat kohonneet.
Kuvio 2. Gerlach et al., 2017, Call Reports 1976-2016).
On mahdollista, että vuonna 2008 alkanut finanssikriisi ja sitä kautta alhaisen korkotason jakso on saanut tallettajat muuttamaan ajatusmaailmaansa talletusten tuotoista sekä riskeistä. Vaikka yleinen korkotaso laski vuoden 2008 jälkeen lähes välittömästi, eivät talletuskorot kuitenkaan laskeneet yhtä nopeasti. Koska yksi pankin asiakashankinnan tavoista on tarjota kilpailuky- kyistä talletuskorkoa, aiheutti alhainen korkotaso mahdollisuuden kilpailla tallettajista kannat- tavuuden kustannuksella ylläpitämällä korkeampaa talletuskorkotasoa. Mikäli pankki pyrkii
pitämään kiinni kannattavuudestaan laskemalla talletuskorkoja sekä näin ollen kenties menet- tämään asiakkaitaan, se joutuu joko myymään omaisuutta tai hankkimaan rahoitusta muista lähteistä, jotka ovat yleensä kalliimpia ja epävarmempia kuin vieraan pääoman talletukset (Ger- lach et al. 2017, 2). Rahoituskustannusten kohoaminen heikentää pankin kannattavuutta, ellei- vät rahoitustuotot kasva samassa suhteessa (Gerlach et al. 2017). Gerlachin mukaan ulkomaa- laiset tallettajat tai sijoittajat pitävät korkotason vaikutuksia tuottoihinsa tarkemmin silmällä kuin tavalliset kotitaloudet.
Aiemmin mainitut muutokset ovat kokoluokaltaan valtavia, kun huomioidaan pelkästään Yh- dysvaltojen pankkisektorin koko. Yhdysvaltalaiset pankit hallinnoivat karkeasti arvioiden noin 12 triljoonan dollarin talletuksia vuoden 2015 Call Report datan perusteella. Näin ollen, mikäli talletusaste laskisi kriisiä edeltäviin lukuihin, kertyisi kymmenen prosenttiyksikön laskusta noin 1,6 triljoonan dollarin vaje, jota paikatakseen tulisi pankkien korottaa talletuskorkoja lä- hemmäs markkinakorkoja (Gerlach et al., 2017), määräaikaistalletusten korottamista noin 15 prosenttiyksikön verran tai ulkomaalaisten talletusten korottamista kahdeksalla prosenttiyksi- köllä, eli noin 2,1 triljoonan dollarin pääomaa (Gerlach et al., 2017, 2). Talletuskorkojen koro- tus yhdellä prosenttiyksiköllä keskimäärin, kohoaa rahoituskustannusten osuus noin yhdeksällä miljardilla dollarilla (Gerlach et al., 2017). Se edustaa keskimäärin noin kuutta prosenttia Yh- dysvaltojen pankkisektorin vuotuisesta tuotosta.
4.3 Lainaaminen
Nopealla yleisen korkotason laskulla on myös merkittäviä vaikutuksia pankkien lainaamiseen ja sitä kautta kannattavuuteen. Mikäli pankin myöntämät asuntolainat, luotot ja yrityslainat ovat sidottu euriboreihin, johtaa erittäin alhainen korkotaso siihen, että tietyn ajan kuluessa pankin luottojen keskikorko laskee lähelle nollaa. Näin ollen lainaamisesta saadut korkotulot koostuvat vain pankin omasta marginaalista. Vaikka pankki toimisi alueella, jossa on perinteisesti käytetty kiinteitä korkotasoja, näin merkittävä korkotason lasku voi kannustaa asiakkaita neuvottele- maan lainasopimuksensa uudestaan, vaikka sopimusmuutos maksaisikin asiakkaalle.
Sopimusten tarkastelu voi olla pankille pakollista varsinkin niiden asiakkaiden kannalta, jotka tuovat pankille muun omaisuutensa kautta merkittävää hyötyä. Erittäin matala korkotaso on vaikuttanut siihen, että esimerkiksi vuosina 2010–2014 perinteinen lainaustoiminta selittää vain kolmasosan pankkien kannattavuudesta. Mikäli lainan teoreettinen hinta muodostuu alhaisem- maksi kuin rahamarkkinoille muodostuva korkotaso painuu, alhaiseen korkotasoon tähtäävä ra- hapolitiikka vähentää korkotuloja (Borio et al., 2017, 2). Vaikka korkotason alhaisuus on aiem- pina vuosikymmeninä voinut tarjota arbitraasin kautta voittoja, ei se tehokkaan markkinatalou- den ja informaation aikakaudella ole helppoa. Suuren inflaation sekä vähäisen tai rajoitetun kilpailun olosuhteissa, 1970-luvun lopulla, edellä mainittu mahdollisti pankkisektorille merkit- täviä voittoja (Borio et al., 2017, 2).
4.4 Kannattavuusongelma
Nopeasti erittäin alhaiseksi painuva korkotaso aiheuttaa pitkällä- ja keskipitkällä aikavälillä kannattavuusongelmia pankeille. Kuten kappaleessa 4.3. mainittiin, korkotason aleneminen vaikuttaa pankin korkotuloihin korkokatteen yläpäässä alentaen sitä kohti nollaa. Tämä ei ta- pahdu aivan välittömästi, mutta lyhyellä aikavälillä kuitenkin. Kuitenkin, kuten kappaleessa 4.2.
mainittiin, kilpailutekijät voivat vaikuttaa siihen, ettei pankin talletuskorkojen taso välttämättä seuraa yleistä korkotasoa ja lainauskorkoja, ainakaan yhtä nopeasti. Teoreettisesti tämä voi joh- taa tilanteeseen, jossa korkokate tai korkoputki muuttuu päinvastaiseksi. Talletuskorkojen kes- kimääräinen taso voi teoreettisesti jäädä korkeammalle kuin pankin myöntämien luottojen kor- kotaso. Eli pankki maksaisi asiakkailleen talletuskorkoja siitä, että asiakkaat saavat lainaa pan- kista. Pankin on siis tehtävä valinta, pitääkö se kiinni kannattavuudestaan siirtämällä korkoput- kea tai korkokatetta alaspäin yleisen korkotason mukana ja riskeeraa asiakaspohjaa vai pyrkiikö se laajentamaan asiakaspohjaa kannattavuuden kustannuksella. Eli koska lainauksen korot ja marginaalit kilpailun vuoksi määritellään lähinnä rahoitusmarkkinoilla, pankin on hankala vai- kuttaa korkotuottoihin heikentämättä kannattavuutta tai karkottamatta asiakkaita (Gambacorta et al. 2017, 2). Pankit voivat vaikuttaa tilanteeseen lisäämällä lainanantoa ja laajentamalla lai- napohjaa, mutta se voi luoda riskinhallinnallisen ongelman. Esimerkiksi Sveitsissä pankkisek- tori vastasi negatiiviseen korkotasoon lisäämällä asuntolainojen myöntämistä (Bech and
Malkhozov, 2016). Sen sijaan että pankki keskittyisi lainojen kokoon, niiden laatu ja juoksuaika tulevat olennaisemmaksi (Chang et al. 2014, 108).
Borio et al., 2017, mukaan matalalla korkotasolla voi olla heikentävä vaikutus pankkien kan- nattavuuteen. Matalat korkotuotot kohoavien maksamattomien luottojen olosuhteissa johtavat pitkällä tähtäimellä alenevaan kannattavuuteen (Vong et al., 2014, 108).
Kuitenkin Busch and Memmel. 2015 väittivät, että vaikka matalan korkotason ympäristössä pankkien tarjoamien määräaikaistalletusten talletuskorot laskivat 97 pisteen verran, ei korkota- son lasku merkittävästi vaikuttanut pankkien kannattavuuteen.
4.5 Muut tuotot ja riski
Alhainen tai aleneva korkotaso voi vaikuttaa pankin muihin tuottoihin kahta kautta, varojen valuaation sekä palkkioiden ja komissioiden kautta. Alenevan korkotason pitäisi lisätä pankin muita tuottoja provisioiden ja sijoituspalveluiden kautta. Alhaisen korkotason vallitessa pankin asiakkaat saattavat tarvita enemmän sijoituspalveluita, sillä perinteisten korkotulojen puuttu- essa tuottoja on haettava aktiivisemmin, eli kyseisten palveluiden volyymi kasvaa (Albertazzi
& Gambacorta, 2010). Korkotason kohoamisen vaikutukset käyvät ilmi luvun 5.5 taulukon 4 toisesta kolumnista. Palkkiot ja komissiot kattavat yli 60 % pankin muista tuloista, finanssikrii- sin kaltaisen tilanteen aikana jopa yli 90 % (Borio, Gambacorta & Hofman 2017).
Aasian pankkisektorilla on huomattu vuosina 1995–2009, että muiden tuottojen suhteuttaminen pankin kokonaistuottoihin vähentää merkittävästi pankin kokonaisriskiä, mutta ei juurikaan vaikuta pankin kannattavuuteen (Chien-Chiang Lee, Shih-Jui Yang, Chi-Hung Chang, 2013).
Heidän mukaansa pyrkimys monipuolistaa pankin tulonlähteitä useista eri kohteista vähentää pankkien riskejä. Muiden tuottojen vaikutus pankkien kannattavuuteen on epäselvä. Toisaalta korkean tulotason maissa on huomattu positiivista korrelaatiota muiden tulojen ja riskien välillä, kun taas keski- ja pieni tuloisissa valtioissa pankit hyötyvät joko paremman kannattavuuden tai pienemmän riskin ansiosta (Chien-Chiang Lee, Shih-Jui Yang, Chi-Hung Chang, 2013).
Saksan pankkisektorilla on huomattu 2002–2012, että muiden tuottojen vaikutus pankin vakau- teen riippuu liiketoimintamallista. Perinteiset pankit ovat vakaampia kuin investointipankit, jotka kantavat merkittävästi suurempaa riskiä ja saavat tuottonsa lähinnä muista tuloista.
Riskisyys johtuu muun muassa muiden tuottojen volatiiliudesta. Tässäkin tapauksessa tuottojen monipuolisuus vähentää riskiä (Matthias Köhler, 2014).
5 KORKOTASON KOHOAMINEN
Tässä luvussa käsitellään teorian ja kirjallisuuden perusteella, kuinka korkotaso vaikuttaa pan- kin kannattavuuteen silloin, kun se kohoaa negatiivisesta tai nollakorkotasosta kohti pitkänai- kavälin keskiarvoa.
5.1 Korkotason kohoaminen historiallisesti
Historiallisesti korkotason vaihtelu on yleensä ollut keskuspankin yritys ylläpitää hintavakautta vaikuttamalla inflaatioon ohjauskoron kautta (Ben S. Bernanke & Michael Woodford, 1997).
Korkotason nousu on nähty joko rahapolitiikan kiristymisenä, lainojen myöntämisen vähenty- misenä tai hintojen kohoamisena (William P. Yohe and Denis S. Karnosky 1969). Ohjauskoron ja talletuskoron nosto tiukentaa pankkien luotonantoa. Riskittömän korkotason kohoaminen nostaa lainarahan hintaa, jolloin rahan kysyntä heikkenee ja korkotaso kohoaa. Toisaalta mark- kinakorot voivat myös kohota, vaikka rahapolitiikka ei merkittävästi muutu. Tämä huomattiin muun muassa vuonna 1965, jolloin kokonaiskulutus kasvoi vuosittain 8 %:a ja reaalinen tuo- tanto noin 4,4 %: a. Näin ollen oletettiin, että hintojen nousu olisi ollut 3,6 %: a. Markkinakor- kojen tai nimellisen koron kasvun oletettiin johtuvan rahoitusolojen tiukentumisesta, vaikka ne itse asiassa kevenivät samaan aikaan (William P. Yohe and Denis S. Karnosky 1969). Fisher esitti 1930-luvulla, että korkotaso seuraa hintoja hieman jäljessä (Ali Anari & James Kolari 2019). Hintatason kasvaessa korkotaso kasvaa ja hintojen laskiessa korkotaso laskee.
5.2 Korkotason kohoaminen erittäin alhaiselta tasolta
Yleinen korkotaso on ollut erittäin alhaisena ja paikoin negatiivisena 2008 finanssikriisistä saakka, varsinkin länsimaissa. Yhdysvaltojen keskuspankki Federal Reserve on kuitenkin aloit- tanut ohjauskorkonsa nostamisen hiljalleen vuodesta 2015 lähtien. Koronnostot voivat olla yri- tys palauttaa korkoympäristö ja markkinat tasolle, jossa ne olivat ennen finanssikriisiä. Lisäksi kyseisen kuluvan vuosikymmenen aikana on ollut kasvavaa huolta siitä, millaiset nettohyödyt
koituvat pidentyneestä nollakorkoympäristöstä suhteessa negatiivisiin hyötyihin (Bank for In- ternational settlements, 2012; Dale, 2012; Plosser, 2012; Rajan 2013). Yksi negatiivinen sivu- vaikutus on muun muassa matalan korkotason vaikutus pankkien kannattavuuteen ja pankki- sektorin vakauteen. Yleisen korkotason, rahapolitiikan ja pakkien kannattavuuden suhdetta on tutkittu historiallisesti pitkään (Flannery, 1981; Hancoc, 1985; Samuelson, 1945). Kuitenkin korkotason vaikutukset pankkien kannattavuuteen erittäin alhaiselta tasolta on vähemmän tut- kittu aihe. Aiheesta on tehty vain joitain tutkimuksia, joissa keskitytään erityisesti korkotason ja kannattavuuden suhdetta (Borio, Gambacorta & Hofmann (2017). English (2002) tutki kor- kotason ja pankin muiden tulojen marginaalien suhdetta kymmenessä teollistuneessa maassa.
Hän huomasi, että pankin varojen keskimääräinen tuotto on korkeampi kuin velkojen keski- määräinen tuotto, eli jyrkkä tuottokäyrä parantaa korkokatetta. Lisäksi Isossa-Britanniassa on huomattu positiivinen korrelaatio tuottokäyrän tason ja kulmakertoimen sekä pankkien kannat- tavuuksien välillä (Alessandri and Nelson 2015).
5.3 Lainaaminen ja korkoriski
Vaikka korkotason kohoaminen parantaakin kannattavuutta edellisten alalukujen perusteella, on korkotason kohoamisella silti riskienhallinnallinen merkitys, joka vaikuttaa sekä tuleviin tuloihin että menoihin. Kohoava korkotaso voi nostaa luottotappiovarauksia, velanhoitokuluja sekä maksuhäiriömerkintöjä, jotka yhdessä lisäävät sekä riskejä että vähentävät tuottoja (Borio, Gambacorta & Hofmann 2017), (Toni Beutler, Robert Bichsel, Adrian Bruhin, Jayson Danton, 2020).
Toni Beutler, Robert Bichsel, Adrian Bruhin ja Jayson Danton (2020) tutkivat rahapolitiikan ja ennen kaikkea korkotason muutoksen vaikutuksia pankkien pääomarakenteeseen ja sitä kautta lainaamiseen. Yleisen korkotason noustessa pankit kokevat yleensä tappioita arvostusten kautta, mutta tärkeä kysymys on, millaisella laajuudella korkoriski vaikuttaa pankkien tulojen ja menojen kautta pääomiin. Erittäin alhainen ja pitkäkestoinen korkotaso voi altistaa pankkeja riskeille, mikäli ne eivät ole suojanneet toimintaansa ja tarkastele säännöllisesti varojen ja lai- nojen maturiteetteja (Turner, 2013, SNB, 2014; 2015). Tämän vuoksi Hanson ja Stein (2015) väittävät, että vallitsevan alhaisen korkotason olosuhteissa pankit ovat suojanneet portfolionsa
pidempiin maturiteetteihin suojautuakseen korkoriskeiltä ja estääkseen kokonaistuoton liialli- sen laskun riskien lauetessa.
Lainaamisen kasvu näyttää perustuvan pitkälti pääomarakenteeseen. On huomattu, että pää- omarakenteen muutokset korreloivat lainakannan kasvunopeuden kanssa, mutta pankin likvi- diteettitason muutoksilla ei näytä olevan juurikaan vaikutusta (Kishan and Opiela, 2000, 2006).
Regulaation puolesta keskitytään huomattavasti enemmän pankkien vakavaraisuuteen, jolloin likviditeettiin ei vaadita erityisiä rajoitteita tai likviditeettipuskureita. Lisäksi erilaiset stressi- testit ovat vahvistaneet, että endogeeniset lähteet eivät vaikuta lainaamisen yhtä voimakkaasti.
Empiiriset tutkimukset ovat osoittaneet, että rahapoliittiset muutokset vaikuttavat nykyään kor- koriskiin eri lailla kuin ennen. Pankkien lainaaminen on herkempää rahapoliittisille- ja nimel- lisen korkotason muutoksille kuin ennen (Van den Heuvel, 2002, Van den Heuvel et al. 2007).
Väitös perustuu siihen, että korkotason nousu aiheuttaa pankin pääoman kulumista ja vie sen näin lähemmäs vaadittua regulaatiotasoa tai markkinavaatimuksia. Mikäli pankki on aikeissa ylläpitää pääomarakenteensa tasolla, joka on sekä tyydyttävä sidosryhmille että kykenee kan- nattelemaan vallitsevaa lainakantaa, on uuden pääoman hankinta kallista (Myers and Majluf, 1984, Kashyap and Stein 1995, Myers 2001). Tämä johtuu muun muassa epäsymmetrisestä informaatiosta olemassa olevien ja uusien sijoittajien välillä. Mikäli uuden pääoman hankinta on liian kallista, joutuu pankki riskienhallinnan vuoksi ennalta vähentämään lainaamista asiak- kailleen täyttääkseen markkinoiden ja regulaattoreiden vaatimukset. Käytännössä riskinhallin- nan vuoksi pankkien vakavaraisuus on siis usein korkeampaa, mitä vaaditaan.
Tarkasteltaessa sveitsiläistä pankkisektoria vuosina 2001Q2 – 2013Q3, Toni Beutler, Robert Bichsel, Adrian Bruhin ja Jayson Danton (2020) huomasivat, että yhden prosenttiyksikön kasvu yleisessä korkotasossa ceteris paribus vähensi myönnettyjen lainojen kasvuvauhtia noin 0,36
%:lla heti shokin jälkeen ja kumulatiivisesti vuoden jälkeen noin 2,1 %:lla. Korkoshokin vai- kutus oli suhteellinen korkoriskiin, suurempi alttius riskille vähensi lainaamista ennestään. Sho- kin jälkeinen tulos ei ole tilastollisesti merkitsevä, mutta merkitys kasvoi ajan kuluessa, ollen vuoden jälkeen tilastollisesti erittäin merkitsevä. Nämä seikat käyvät ilmi taulukosta 1 ja kuvi- osta 3.
Taulukko 1. Välittömät vaikutukset vs. pitkän aikavälin vaikutukset
Välitön Pitkällä täh- täimellä Realisoitunut
korkoriski 1,65 7,01*
Likviditeetti -0,08 -0,06
Pääoma -0,13 0,03
Koko -0,08 -0,07
Lyhyt korko -0,40** -1,85***
Pitkä korko 0,11 0,16
Lähde: Toni Beutler, Robert Bichsel, Adrian Bruhin, Jayson Danton, 2020.
Kuvio 3. (Toni Beutler, Robert Bichsel, Adrian Bruhin, Jayson Danton, 2020).
5.4 Nettokorkotuotot
Korkotason kohoamisesta vallitsevalta tasolta, historiallisesti ennen kuulumattomalta, kohti pit- kän aikavälin keskiarvoa, on huomattu omaavan positiivisen suhteen pankin kannattavuuteen ja varoihin (Borio, Gambacorta & Hofman (2017). Kyseinen positiivinen suhde perustuu lyhyi- den korkojen nousun positiivisesta vaikutuksesta pankin nettokorkotuloihin. Lisäksi korkojen nousulla on tuottokäyrän muodon kautta vaikutusta. Borio, Gambacorta & Hofman (2017) huo- masivat, että korkotason kohoamisella on positiivinen mutta konkaavi vaikutus nettokorkotuot- toihin. Tämä johtuu sekä talletusten jälleenmyyntivaikutuksesta että kvantitatiivisesta vaiku- tuksesta, eli varojen ’’hinnoiteluvaikutuksesta’’. Konkaavin korkokäyrän jyrkkyydellä on vai- kutusta pankin nettokorkotuottoon, joskin väliaikaisesti. Tämä johtuu pankin keskeisempien varojen, eli talletusten, markkinaehtoisuudesta. Näin ollen kohoava korkotaso nostaa ajan ku- luessa myös talletuskorkoja, jolloin korkotason kohoamisen tarjoaman nettokorkotuoton pree- mio on terminen pankin kannattavuudelle (Borio, Gambacorta & Hofman 2017).
Taulukko 2. Tunnusluvut maittain.
Korko- kate
Muut tuotot
Provi-
siot ROA Lyhyt korko
Tuotto- käyrän jyrkkyys
0–10 vuotta
Keskimää- räinen
BKT:n kasvu
Keskimää- räinen osakkeiden
hintojen nousu
Keskimää- räinen asuntojen
hintojen nousu
Itävalta 1,55 0,74 0,52 0,28 3,55 1,64 4,31 4,44 4,07
Australia 2,35 1,56 0,31 1,16 6,48 0,65 6,79 5,72 5,85
Belgia 1,2 0,65 0,20 0,39 4,11 1,35 4,37 6,18 5,12
Kanada 1,94 1,68 0,31 0,92 3,62 1,9 4,83 6,91 4,22
Sveitsi 1,06 1,23 0,21 0,44 2,32 1,38 4,47 7,1 1,73
Saksa 1,00 0,59 0,25 0,21 3,9 1,08 4,15 7,75 2,03
Espanja 2,51 0,93 0,46 1,08 5,47 1,28 4,62 6,85 4,86
Ranska 1,00 1,05 0,23 0,39 4,17 1,23 3,96 5,44 4,32
Italia 2,30 1,13 0,55 0,63 5,5 1,64 3,29 4,84 4,24
Japani 0,96 0,55 1,02 0,10 1,08 1,48 3,56 -1,4 -1,8
Alankomaat 1,61 1,44 0,20 0,45 4 1,15 4,49 6,48 4,96
Ruotsi 1,45 0,87 0,45 0,60 5,25 1,13 4,17 10,37 4,55
Iso-Britannia 1,81 1,35 0,50 0,77 5,7 0,79 4,38 5,41 4,88
USA 2,94 2,67 0,56 1,56 3,79 1,44 4,63 6,95 2,9
Kes-
kiarvo/summa 1,69 1,17 0,41 0,64 4,21 1,3 4,43 5,93 3,71
Lähde: Borio, Gambacorta & Hofman 2017, BankScope, Bis, International Bank Statistic.
Myös pankin koolla on huomattu olevan vaikutuksia. Genay et al. 2014, 3. huomasivat, että yhden prosenttiyksikön kasvu yleisessä korkotasossa nosti pienten pankkien keskimääräistä nettokorkomarginaalia noin 1,8 peruspisteellä, kun vastaava nettokorkomarginaalin kasvu jäi suuremmilla pankeilla vain 0,8 peruspisteeseen.
5.5 Muut tuotot
Korkea tai kohoava korkotaso voi vaikuttaa pankin muihin tuottoihin kahta kautta, varojen va- luaation sekä palkkioiden ja komissioiden kautta. Näin ollen kohoavan korkotason pitäisi tuoda joko tappioita tai vähentää tuottoja. Korkotason kohoamisen vaikutukset käyvät ilmi taulukon 4 toisesta kolumnista. Palkkiot ja komissiot kattavat yli 60 % pankin muista tuloista, finanssi- kriisin kaltaisen tilanteen aikana jopa yli 90 % (Borio, Gambacorta & Hofman 2017). Alhaisen korkotason vallitessa asiakkaat saattavat tarvita enemmän sijoituspalveluita, sillä perinteisten korkotulojen puuttuessa on tuottoja haettava aktiivisemmin, eli kyseisten palveluiden volyymi kasvaa (Albertazzi & Gambacorta, 2010). Korkotason kohotessa kyseinen volyymi taas alenee, vaikuttaen negatiivisesti pankin muihin tuottoihin (Rajan, 2005). Korkotason kohoamisella val- litsevissa olosuhteissa on myös muiden tulojen osalta ’’ei-lineaarinen’’ vaikutus, eli kohoava korkotaso vaikuttaa muihin tuloihin konveksisti (Borio, Gambacorta & Hofman 2017). Tämä käy ilmi kuvaajan 5 paneelista b ja tuottokäyrän jyrkkyys kuvaajan 6 paneelista b. Mikäli tuoton hakeminen voimistuu korkotason laskiessa alle historiallisen tason, jonka aikana valuaatiot kas- vavat merkittävästi, kasvaa se myös silloin kun korkotaso kohoaa riittävän suureksi. Tämä voi johtua siitä, että korkeaksi kohoava korkotaso toimii myös riskin allokoijana, jolloin osa varal- lisuudesta on sidottava muihin tuotteisiin. Tätä kautta muut tuotot kasvavat esimerkiksi johdan- naissopimusten kautta, joilla asiakkaat pyrkivät suojaamaan korkoriskiä (Borio, Gambacorta &
Hofman 2017).
Taulukko 3. Tunnusluvut muuttujittain.
Korkokate Muut
tuotot Provisiot ROA
Lyhyt korko 0,5327*** 0,5327*** 0,5327*** 0,5327***
Tuottokäyrän jyrk-
kyys 0,1385*** 0,1385*** 0,1385*** 0,1385***
Koron variaatioker-
roin 1,3589*** 1,3589*** 1,3589*** 1,3589***
Omavaraisuusaste 0,0239** 0,0239** 0,0239** 0,0239**
Likviditeettiaste 0,0021 0,0022 0,0023 0,0024 Varojen volatili-
teetti 5,0172** -2,2529* 6,8097 6,8098 Asuntomarkkinoi-
den kasvuaste 0,0284*** 0,0184* -0,107*** 0,0485***
Lähde: Borio, Gambacorta & Hofman 2017, BankScope, Bis, International Bank Statistic.
5.6 Korkotason kohoaminen ja kannattavuus
Ennen alhaista korkotasoa pankit saattoivat tehdä hyvää tulosta korkean korkotason, vähäisen kilpailun ja korkean inflaation vallitessa (Borio, Gambacorta & Hofman 2017). Tämä johtui siitä, että talletuskorot määrittyivät pääosin markkinoilla kilpailun mukaisesti, kun taas korko- taso tuli annettuna keskuspankeilta. Kuten nettokorkotuotoissa on mainittu, lyhyillä koroilla ja tuottokäyrän muodolla tai jyrkkyydellä on positiivinen korrelaatio nettokorkotuottoihin. Netto- korkotuotoilla ja lyhyillä koroilla on konkaavi suhde, joka käy ilmi sekä luvusta 5.4 että taulu- kosta 3. Kokonaisuutena ja tilinpäätöksessä nykyistä korkeampi korkotaso tarjoaa paremman kannattavuuden. Tämä tarkoittaa sitä, että korkotason kohoamisen kautta syntyvien nettokor- kotuottojen positiivinen kasvu on suurempi, kuin muihin tuloihin vaikuttava negatiivinen lasku (Borio, Gambacorta & Hofman 2017). Konkaaviuden vaikutus esimerkiksi koko pääoman
tuottoasteeseen (ROA) käy ilmi kuvaaja 5 paneelista d, jossa korkotason kohoaminen yhdellä prosenttiyksiköllä nollasta prosentista yhteen prosenttiin parantaa koko pääoman tuottoastetta 0,4 prosentilla vuoden aikana, kun taas vaikutus on noin 0,15 prosenttia korkotason kohotessa yhdellä prosenttiyksiköllä kuudesta prosentista seitsemään prosenttiin (Borio, Gambacorta &
Hofman 2017). Vastaavia ilmiöitä on saatu muun muassa Alessandrin ja Nelsonin (2015) tut- kimuksissa, joissa koko pääoman tuottoasteen nousu tosin jäi 0,2 prosenttiin tai Genayn ja Pod- jasekin (2014) tutkimuksissa, joissa vaikutus oli vain 0,1 prosenttia. Genay et al. 2014, 3. myös huomasivat, että pankin koko vaikuttaa sekä nettokorkomarginaaliin että koko pääoman tuot- toasteeseen. Kun pienemmät pankit hyötyivät nettokorkomarginaalin kautta korkotason kohoa- misesta yhdellä prosenttiyksiköllä, suuremmat pankit hyötyivät koko pääoman tuottoasteen kannalta korkotason kohoamisesta verrattuna pienempiin pankkeihin.
Vastaavia koko pääoman tuottoprosentin muutoksia on myös huomattu tarkastelemalla tuotto- käyrän jyrkkyyttä. Kohottamalla käyrän jyrkkyyttä -2 %:sta -1 %:n, kohoaa koko pääoman tuottoprosentti noin 1,2 %:a vuoden aikana. Vastaava korotus yhdestä kahteen tuo vain 0,6 %:n muutoksen koko pääoman tuottoprosenttiin (kuvaaja 6, paneeli d). Kuitenkin erot aiemmassa kappaleessa mainittuihin tutkimuksiin ovat huomattavasti korkeampia.
Korkotason kohoamisella on myös vaikutusta pankkien kannattavuuteen asuntojen hintojen in- flaation kautta (Borio, Gambacorta & Hofman 2017). Asuntojen hintojen kohoamisella on suu- rempi vaikutus pankin koko pääoman tuottoasteeseen verrattuna bruttokansantuotteeseen tai osakemarkkinoiden hintojen kohoamisella, sillä niillä olisi marginaalinen tilastollinen merkit- sevyys (Borio, Gambacorta & Hofman 2017). Näillä ei kuitenkaan ole niin suurta merkitystä, että ne vaikuttaisivat kannattavuuteen merkittävästi, eli luvun alun väite kannattavuuden posi- tiivisesta kokonaiskehityksestä ei olisi vaarassa. Assenmacher-Wesche ja Gerlach (2008) esit- tävät, että yhden prosenttiyksikön ohjauskoron väliaikainen kohoaminen nostaisi asuntojen hin- toja noin 1,5 %:lla. Tämä huomioiden taulukon 3 laskelmat, kasvattava vaikutus koko pääoman tuottoasteeseen olisi noin 0,07 prosenttia, joka on huomattavasti vähemmän kuin kuvaajan 5 paneeli d:n esittämä korkotason muutoksen vaikutus (Borio, Gambacorta & Hofman 2017).
Kun korkotason kohoamista vertaa korkotason alenemiseen finanssikriisin jälkeen, on alhai- sesta korkotasosta ollut hyötyä lyhyellä tähtäimellä, mutta haittaa pidemmällä. Finanssikriisin aikana ja heti sen jälkeen, verrattuna käypiin arvoihin ja pankkien taseisiin, parani pankkien kannattavuus ensimmäisinä vuosina 2009–2010, mutta muuttui negatiiviseksi seuraavina vuo- sina 2011–2014. Mikäli kannattavuutta tarkastelee koko pääoman tuottoasteen kautta, parani se
