Tämän systemaa sen katsauksen tarkoituksena on tuo aa empiiristä näy öä ja teoree sta etoa työelämän ja korkeakoulun kumppanuudes- ta. Kirjallisuu a hae in Cinahl-, PubMed- ja Eric - etokannoista vuosilta 1999–2009. Haku tuo yli 1 012 viite ä, joista lopulliseen analyysiin vali in 24 kokoteks- ä. Näistä 12 oli varsinaista tutkimusta ja loput kehi ämishankkeiden kuvauksia.
Kumppanuu a määritel in sen lähtökohdaksi tunnistetun ongelman, kumppa- nuuden tunnuspiirteiden, toteutumistapojen ja käy äytymismuotojen perusteel- la. Työelämän ja korkeakoulun kumppanuus oli toteutunut kehi ämällä ja jakamal- la asiantun juu a, tukemalla kumppaniorganisaa oiden johtajuu a, parantamalla opiskelijaohjausta ja tehostamalla rekrytoin a. Kumppanuu a edistäviä tekijöitä oli- vat yhteistyön sopimiseen lii yvät vaiheet, toimintaympäristöjen samansuuntaisuus, toimintaperiaa eet, muutosjohtaminen ja vies ntä. Estäviä tekijöitä olivat organi- saa oiden väliset kul uurierot, asenteelliset tekijät sekä arvostuksen, resurssien ja yhteisymmärryksen puute. Kumppanuuden hyötyjen kuvaus aineistossa oli niukkaa.
Abstrak
Arja Häggman-Lai la & Leena Rekola
Työelämän ja korkeakoulun kumppanuus
Johdanto
Kumppanuuskäsitettä (partnership) käyte- tään erilaisissa yhteyksissä. Siitä ei ole ole- massa yhteisesti sovittua määritelmää eikä sen kehittämiseksi ole laadittu laajasti tes- tattuja toimintamalleja. Kansainvälisessä kir- jallisuudessa kumppanuuden lähikäsitteiksi nimetään coordination, cooperation ja colla- boration. Käsitteet eroavat toisistaan organi- saatioiden päätöksentekoprosessien ja niiden ennustettavuuden sekä päätöksentekoa kos- kevan yhteisen ymmärryksen ja vuorovaiku- tuksen suhteen. Koordinaatiossa (coordinati- on) yhteinen ongelma ratkaistaan valmiiden vaihtoehtojen avulla sekä olemassa olevien rakenteiden, prosessien ja normien puitteis- sa. Päätöksentekoon liittyvä vuorovaikutus
on pääasiassa tiedottamista tehdyistä ratkai- suista. Yhteistyössä (cooperation) ongelma on edellistä vaativampi ja monimutkaisempi eikä siihen ole selviä ratkaisumalleja. Se edel- lyttää neuvotteluja ja yhteisiä ponnisteluja.
Neuvotteluissa kunnioitetaan organisaatioi- den rajoja ja osallistujien ammatillisia revii- rejä sekä organisaatioiden omia päätöksen- teon kulttuureja. (Kinnaman & Bleich 2004.)
Kumppanuus (partnership), jonka syno- nyyminä käytetään myös käsitettä collabo- ration, edellyttää mekanistisen ongelman- ratkaisun sijaan uutta paradigmaa ja uuden- laisia yhteistyökäytäntöjä sekä innovatiivisia ratkaisuja yhteistyön lähtökohtana oleviin ongelmiin (Quill & Aday 2000; Kinnaman &
ARTIKKELIT Bleich 2004). Kumppanuus realisoituu uu-
denlaisessa organisaatioiden rajoja ylittäväs- sä päätöksenteossa ja sen resursoinnissa ja se on yhtä tehokasta kuin kumppaniorgani- saatioiden vuorovaikutussuhteet ja viestintä (Kinnaman & Bleich 2004).
Työelämän ja korkeakoulutuksen yhteis- työn fokuksena on perinteisesti ollut yhteis- kunnan kehittäminen (McIntyre 1999) ja kou- lutuspolitiikka (Winterton 2006). Nämä ovat realisoituneet muun muassa väestön terve- ydentilaan, palvelujen arviointiin ja kehittä- miseen (McIntyre 1999; Quill & Aday 2000), organisaatioiden oppimiseen ja työn kehittä- miseen (Sundet & Kelly 2007), työssä oppi- miseen ja pedagogiikkaan kohdistuvina ke- hittämistoimina (McIntyre 1999; Tynjälä ym.
2003, Korhonen-Yrjänheikki ym. 2007) sekä harjoitteluun ja opinnäytetöihin liittyvänä yhteistyönä (Angle 2002; Tynjälä ym. 2005;
Virolainen 2006). Viime aikoina on korostet- tu alueellista ja paikallista yhteistyötä sekä soveltavan tutkimuksen merkitystä työelä- män käytäntöjen kehittämisessä (Tynjälä ym.
2003; Sundet & Kelly 2007). Vaikka työelämän ja korkeakoulun yhteistyöstä on jo vuosikym- menien kokemukset, tutkimustieto aihees- ta on edelleen niukkaa (Quill & Aday 2000;
Kinnaman & Bleich 2004).
Tämä systemaattinen kirjallisuuskatsa- us liittyy Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Espoon kaupungin Liittyvä Voima -hank- keeseen. Espoosta työelämäkumppanina on Espoon sairaala. Hankkeen tarkoitukse- na on tuottaa työelämän ja korkeakoulutuk- sen kumppanuutta edistävä toimintamalli.
Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahaston Manner-Suomen ESR-ohjelma. Katsauksella haetaan kokonaiskuvaa kumppanuuden käy- tännön kehittämistoimista oman kehittämis- toiminnan lähtökohdaksi.
Katsauksen tavoi eet ja toteutus
Tämän systemaattisen katsauksen tarkoituk- sena on tuottaa empiiristä näyttöä ja teoreet-
tista tietoa kumppanuusmallin käsitteellis- tämistä ja kehittämistä varten. Katsauksessa vastataan seuraaviin kysymyksiin:
1. Miten kumppanuutta on määritelty kehit- tämistoiminnassa?
2. Millaisiin tavoitteisiin kumppanuuden ke- hittämisellä on pyritty?
3. Miten kumppanuus on toteutunut?
4. Mitkä tekijät edistävät ja estävät kumppa- nuutta?
5. Mitä tuloksia kumppanuuden kehittämi- sestä on saatu?
Kirjallisuutta haettiin kansainvälisistä Cinahl-, PubMed- ja Eric-tietokannoista. Kaksi ensim- mäistä on laajimmat lääke- ja hoitotieteen sekä sen lähialojen tietokannat (Autti-Rämö
& Grahn 2007), viimeksi mainittu koulutus- alan tietokanta. Haut rajattiin vuosiin 1999–
2009 ja ne toteutettiin luotettavuuden vahvis- tamiseksi informaatikon tuella ja tietokanto- jen asiasanahakemistoja hyödyntäen. Hauissa käytettiin 20 erilaista hakusanayhdistelmää ja ne tuottivat yhteensä 1 012 otsikkotason vii- tettä. Viisi tuotteliainta hakusanaa olivat edu- cation work relationship and higher educati- on (395 osumaa), interinstitutional relations and education and academic (139 osumaa), higher education and staff development (95 osumaa), universities or education, graduate and staff development (89 osumaa) ja workp- lace and learning or education (61 osumaa).
Osuvien hakusanojen löytäminen osoittautui työlääksi prosessiksi. Esimerkiksi partner- ship käsite tuotti muihin verrattuna niukas- ti osumia. Hakuja tehtiin myös liike-elämää edustavasta Proquest-tietokannasta, mut- ta se ei tuottanut kriteerit täyttäviä osumia.
Hakusanat ja rajaukset raportoitiin tarkasti, jotta voitiin varmistaa hakujen toistettavuus ja niiden arviointi. (Vrt. Malmivaara 2002;
Autti-Rämö & Grahn 2007.)
Katsaukseen mukaan otettavat abstraktit valittiin ennalta määriteltyjen ja otsikkota- son läpikäynnin yhteydessä tarkentuneiden kriteerien perusteella. Abstraktit liittyivät
ARTIKKELIT
joko tutkimuksiin, kirjallisuuskatsauksiin tai arvioituihin kehittämishankkeisiin, ne olivat englanninkielisiä ja niissä kuvattiin työelä- män ja korkeakoulutuksen kumppanuuden käytännön kehittämistoimia. Yhteensä 205 abstraktia luettiin läpi ja niistä otettiin mu- kaan 44 kokotekstiä, joista 40 oli Cinahlista, 2 PubMedistä ja 2 Eric:stä. Kokotekstit, jotka eivät täyttäneet kriteereitä ja jotka kuvasivat esimerkiksi ainoastaan opiskelijoita tai yhtä työtekijäryhmää (hoitotyöntekijät/opettajat) ilman kumppanuuden kehittämistoimia, jä- tettiin valitsematta. Samoin valitsematta jä- tettiin tekstit, jotka kuvasivat korkeakoulu- jen tai terveydenhuolto-organisaatioiden keskinäistä yhteistyötä, moniammatillista tiimityötä terveydenhuollossa tai potilaiden ja hoitohenkilöstön yhteistyötä. Prosessin luotettavuutta vahvistettiin keskustelemal- la valinnoista ja päättämällä niistä yhdessä joka vaiheessa. Yksimielisyysprosenttia ei laskettu, sillä valinnat kohdistuivat valtaosin samoihin lähteisiin. Eriävistä mielipiteistä neuvoteltiin ja päätös mukaan otettavista julkaisuista tehtiin yksimielisesti. Julkaisut on raportoitu useissa eri aikakauslehdessä.
Tämän perusteella voidaan olettaa, että ai- neiston haussa vältyttiin julkaisuharhalta.
(Vrt. Malmivaara 2002; Autti-Rämö & Grahn 2007.)
Lopulliseen analyysiin otettiin mukaan 24 julkaisua, joista 16 oli Yhdysvalloista, vii- si Isosta-Britanniasta ja kolmessa käsiteltiin useita maita. Julkaisuista kolme oli kirjalli- suuskatsauksia, viisi laadullisia ja määrällisiä ja kolme laadullista, yksi määrällinen tutki- mus sekä 12 kumppanuuden kehittämistyön kuvauksia. Artikkeleista 20 oli julkaistu vuo- sina 2004–2008, joten aineistoa voidaan pi- tää hyvin ajantasaisena. Analyysissa oli mu- kana julkaisuja, joissa kuvattiin kumppanuu- den kehittämistyötä pitkältä aikajaksolta tai usealta eri alueelta. Mukana oli myös artik- keli, jossa oli analysoitu 22 kumppanuuden kehittämiseen tähtäävää rahoitushakemusta.
Erityisesti nämä artikkelit vahvistavat kirjalli- suuskatsausten ohella kumppanuuden tarkas-
telua. Julkaisut tulevat kahdesta koulutuksen ja työelämän suhteen erilaisesta kulttuurista, Pohjois-Amerikasta ja Englannista. Tämä on otettava huomioon sovellettaessa katsauksen tuloksia.
Valitut kokotekstit analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin mukaan (Woods ym. 2002;
Tuomi & Sarajärvi 2009). Jokaisesta julkai- suista laadittiin oma taulukko, johon kirjat- tiin tutkimuksen tekijät, julkaisuvuosi, nimi, artikkelin tarkoitus, metodologiset valinnat, kohderyhmä, aineiston keruu ja sen analyysi sekä keskeiset tulokset kumppanuusmallista ja sen kehittämisestä.
Taulukon tulososasta poimittiin alkupe- räisilmaukset, jotka liittyivät tutkimuskysy- myksiin ja ne pelkistettiin. Samansisältöiset pelkistetyt ilmaukset ryhmiteltiin samaan ydinkategoriaan. Ne analysoitiin kunkin ydinkategorian sisällä erikseen ryhmittele- mällä samanlaisuuksien ja erilaisuuksien pe- rusteella erilaisiin pää- ja alakategorioihin.
Analyysissä edettiin deduktiivisesti ydinka- tegorioiden ja induktiivisesti pää- ja alakate- gorioiden nimeämisen suhteen. Taulukossa 1 kuvataan esimerkki aineiston analyysistä.
Artikkelien määrä rajautui analyysin luotet- tavan toteutuksen kannalta kohtuulliseksi.
Jokaiseen kategoriaan kertyi useampia ha- vaintoja aineistosta. Analyysissa saavutettiin siten toistuvuutta ja voidaan olettaa, että siinä tavoitettiin ilmiötä kuvaavat olennaiset käsi- tekategoriat (Woods ym. 2002).
Puolet julkaisuista oli kuvauksia tutki- mustyöstä, puolet kehittämistyöstä. Kump- panuuden arviointi oli erittäin niukkaa, ja tut- kimusten raportoinnissa oli puutteellisuuk- sia, mikä heikentää niiden luotettavuuden ar- viointia. Menetelmällisesti vahvimpia olivat laadullisiin ja määrällisiin menetelmiin poh- jautuvat tutkimukset, tosin niissäkin aineis- tot olivat pieniä. Mukaan valikoituneet kirjal- lisuuskatsaukset vahvistavat osaltaan tämän katsauksen luotettavuutta. Katsaukseen sisäl- tyviä julkaisuja voidaan pitää kuitenkin kai- ken kaikkiaan kelvollisina, sillä ne sisälsivät paljon kokemusperäistä tietoa aihealueesta.
ARTIKKELIT
Kumppanuuden määritelmät ja tavoi eet Vain yhdeksässä julkaisussa oli määritelty, mitä kumppanuudella tarkoitetaan, mutta osassa näistäkin määritelmät olivat erittäin niukko- ja. Kumppanuudesta käytettiin ilmaisuja part- nership ja collaboration. Kumppanuuden lähi- käsitteiksi tunnistettiin coordination, coope- ration, joint tai interagency working ja net- working. Näiden sisältöjä ei kuitenkaan eri- telty tarkemmin suhteessa kumppanuuteen.
Kumppanuutta määriteltiin sen lähtökohdak- si tunnistetun ongelman, kumppanuuden tun- nuspiirteiden, toteutumistapojen ja käyttäyty- mismuotojen perusteella.
Kumppanuuden todettiin kohdistuvan uu- denlaista ratkaisua vaativaan ongelmaan, josta organisaatio ei yksistään selviä. Kumppanuutta edellyttäviä ongelmia pidettiin kompleksisina ja käytännöllisinä ja yhteiskunnalliseen tilan- teeseen sidoksissa olevina. Ongelmien ratkai- sujen todettiin edellyttävän organisaatiorajo- jen ylityksiä. Kumppanuuden arvioitiin tuot- tavan organisaatioille lisäarvoa ja voittavan yhteistyön kustannukset. Työelämän ja kor- keakoulun kumppanuutta edellyttävinä on- gelmina mainittiin muun muassa pätevän hen- kilöstön rekrytoinnin vaikeudet, henkilöstön jaksamisen haasteet, uudenlaiset työn jaon ta- vat, koulutuksen liiallinen eriytyminen amma-
Esimerkkejä pelkistetyistä alkuperäisilmauksista Alakategoriat Pääkategoriat Ydinkategoria – kahden vuoden kumppanuus on ope anut, e ä kump-
panuussopimus tavoi eineen kanna aa laa a he alussa ja sitä kanna aa tarkistaa sopivin väliajoin, jo a voidaan varmistaa osallistujien tarpeiden tyydy yminen ja mahdollisuus tar ua uusiin laisuuksiin molempia hyödy ävällä tavalla
– yksi krii sistä kumppanuuden menestystekijöistä on tavoi eiden selkeä kirjaaminen sopimukseen ja sopi- muksen virallistaminen allekirjoituksin ja sopimuksen julistaminen
– virallinen yhteistyösopimus, johon nime in kehi ä- misalueet: rekrytoin , jatkuva koulutus, amma llinen kehi yminen sekä tutkimus- ja julkaisuyhteistyö mo- lempia organisaa oita koskevine lähi- ja pitkäntähtäi- men tavoi eineen joh aiempaa systemaa sempaan kumppanuuteen
Kirjallisen sopimuksen
laadinta
Yhteistyöstä sopiminen
Kumppanuu a edistävä tekijä
– kumppanuu a läh vät ensin kehi ämään henkilöt, jotka tunsivat hyvin toisensa, luo vat toisiinsa ja olivat sitoutuneita työskentelemään yhteisen tavoi een eteen – luo amuksen vaalimista pide in tärkeänä myös silloin
kun ryhmää kasvate in
– luo amus edistää vapau a ilmaista eriäviä ja erilaisia mielipiteitä ja ideoita turvalliseksi koetussa ilmapiirissä – luo amuksen rakentaminen on eri äin tärkeää ja vaa i
pitkän ajan ja halun sitoutua pitkäaikaiseen kumppa- nuuteen, tämä taas edistää molemminpuolista kunni- oitusta
– parhaiten menestyneet kumppanuudet ovat perustu- neet vahvaan molemminpuoliseen luo amukseen – luo amus ja avoimuus johtavat siihen, e ä kumppanit
hakevat toisiltaan palaute a kehi yäkseen
– luo amus on ollut avain menestykseen ja se on mah- dollistanut kumppanuudesta nau misen
Luo amus
Kumppanuu a ohjaava toiminta-
periaate
Kumppanuu a edistävä tekijä Taulukko 1. Esimerkki aineiston analyysistä
ARTIKKELIT
tillisista käytännöistä ja suurten ikäluokkien eläköityminen sekä organisaatioiden kustan- nusten kasvu ja vaatimukset toiminnan tehos- tamisesta.
Kumppanuutta määrittäviä tunnuspiirtei- tä olivat vapaaehtoisuus, keskinäinen luotta- mus, yhteiset tavoitteet ja strategia, yhteiset toimintaperiaatteet ja -ohjeet sekä jaettu joh- tajuus ja resurssit. Kumppanuutta määrittä- viksi tekijöiksi mainittiin myös uudet raken- teet ja prosessit sekä jännitteet autonomian ja riippuvuuden välillä.
Kumppanuutta toteutettiin eri tavoin.
Muodollisissa kumppanuuksissa kohteena oli strateginen suunnittelu ja palvelujen tuot- taminen yhteisine budjetteineen. Tämä saat- toi toteutua kansallisella, paikallisella tai yk- sittäisten henkilöiden tasolla. Kumppanuus saattoi myös olla horisontaalista, jolloin työs- kenneltiin yhdessä jossakin tietyssä proses- sin vaiheessa tai vertikaalista, jolloin käytiin läpi yhdessä kaikki prosessin vaiheet lop- putuloksen saavuttamiseksi. Informaalinen kumppanuus toteutui henkilötasolla yhdes- sä työskentelynä tai löysinä verkostoina.
Kumppanuuden todettiin ilmentyvän myös erilaisina käyttäytymismuotoina, kuten kil- pailuna, yhteistyönä, koordinaationa tai yh- dessä kehittymisenä. Aitoon kumppanuu- teen sisältyivät kaikki käyttäytymismuodot.
Julkaisuissa kumppanuuden tavoitteiksi oli asetettu työelämän ja korkeakoulutuksen asiantuntijuuden ja sitä kautta myös asiakas- työn parantaminen, tutkimusyhteistyö, johta- misen kehittäminen, opiskelijaohjauksen ja opetuksen parantaminen sekä rekrytoinnin tehostaminen.
Kumppanuuden toteutuminen ja hyödyt Työelämän ja korkeakoulun kumppanuus oli toteutunut asetettujen tavoitteiden suuntai- sesti. Kumppanuuden avulla oli kehitetty ja jaettu asiantuntijuutta, tuettu kumppanior- ganisaatioiden johtajuutta, parannettu opis- kelijaohjausta ja tehostettu rekrytointia.
Asiantuntijuuden kehittäminen. Asiantunti- juutta oli kehitetty järjestämällä opiskelu- mahdollisuuksia tai yhteisiä oppimisproses- seja sekä ottamalla käyttöön sähköisiä väli- neitä ja rahoitusjärjestelmiä. Korkeakoulussa järjestettiin työelämässä toimiville lyhyitä kursseja, maisteritason koulutusta, elinikäis- tä oppimista tukevia ohjelmia ja etäopiskelua.
Korkeakoulujen toimijat osallistuivat työelä- män järjestämiin konferensseihin tilaisuuksi- en suunnittelijoina ja esiintyjinä. He huolehti- vat myös oppimisen arvioinnista ja pätevyyk- sien serti ioinnista. Molempien kumppanien osallistuminen merkitsi asian hyväksymistä omissa organisaatioissa, yhteistyöhön sitou- tumista, elinikäisten oppimistarpeiden kar- toitusta yhteistyönä sekä koulutuksen sisäl- lön suunnittelua.
Asiantuntijuutta kehitettiin opiskelemalla yhdessä näyttöön perustuvan toiminnan pe- riaatteita ja toteutusmuotoja. Opiskelu tapah- tui tiimeissä, joihin kuului samasta yksiköstä hoitotyön johtaja ja hoitotyöntekijä sekä 2–3 opiskelijaa. Tiimi tunnisti potilashoitoon sel- västi vaikuttavan kliinisen ongelman, määrit- teli sitä koskevan kysymyksen niin sanotulla PICO-menetelmällä ja käynnisti näytön etsin- nän. Tiimi määritteli myös, miten näyttöön perustuva tieto otetaan käyttöön ja miten sen pohjalta parannetaan hoitotyön laatua.
Korkeakouluissa tarjottiin tiimeille aihealu- een koulutusta, josta sai opintosuorituksia, ohjattiin systemoitujen katsausten laadin- nassa ja näytön etsinnässä sekä tuettiin näyt- töön perustuvaa hoitotyön kehittämistä, sii- hen liittyvän muutosvastarinnan kohtaamista ja muutoksen arviointia. Korkeakouluissa jär- jestettiin muun muassa tutkimusklubitoimin- taa ja anettiin tutkijan työpanosta hoitoyhtei- sön käyttöön. Tiimejä rohkaistiin raportoi- maan tuloksia monipuolisesti erilaisissa se- minaareissa ja kokouksissa.
Asiakastyöhön liittyviä seminaareja järjes- tettiin kuukausittain. Niihin sisältyi kumppa- niorganisaatioiden asiantuntijoiden pitämiä luentoja ja yhteisten asiakastapausten käsit- telyä. Korkeakoulujen toimijat saivat pereh-
ARTIKKELIT tyä käytännön toimijoiden näkemyksiin kes-
keisistä kliinistä kysymyksistä ja palveluyk- sikön henkilökunta uusimpaan tutkimustie- toon. Tämä vahvisti kumppanien keskinäistä yhteyttä ja lisäsi mahdollisuuksia yhteiselle poliittiselle vaikuttamiselle.
Rahoitusjärjestelmillä tuettiin käytännön työntekijöitä, jotka halusivat valmistautua kouluttajiksi tai toimia yli organisaatiorajo- jen. Rahoitusjärjestelmiä käytettiin myös hoi- totyön käytäntöä ja koulutusta tukevan tohto- rikoulutusohjelman kehittämiseen.
Sairaalan johto oli luovuttanut koulutuksen käyttöön kaksi sähköistä järjestelmää. Toisessa niistä arvioitiin videosimulointiin perustuvalla testillä palkattavien hoitotyöntekijöiden kriit- tisiä ajattelutaitoja ja pätevyysalueita. Toinen oli sähköinen potilastietojärjestelmä, joka si- sälsi harjoittelumoduulin aidoista potilastapa- uksista. Opiskelijat olivat harjoitteluun ja työ- elämään mennessä aiempaa harjaantuneimpia järjestelmän käytössä. Korkeakoulun opiskeli- jat suoriutuivat myös videosimulointiin perus- tuvasta testistä kaksi kertaa paremmin valta- kunnalliseen keskiarvoon verrattuna.
Asiantuntijuuden jakaminen. Asiantunti- juutta oli jaettu perustamalla yhteisiä virkoja ja edistämällä rajojen ylityksiä ja asiantunti- juuden yhteenliittymistä. Johtajuutta ja rekry- tointia oli kehitetty erilaisin kurssein, ja opis- kelijaohjausta toimintaohjeistuksilla, keski- johdon ja ohjaajien koulutuksilla ja ohjaajien urakehitysohjelmilla.
Yhteistä virkaa oli valmisteltu muun mu- assa toimintatutkimuksen ja kirjallisuuskat- sauksen avulla ja hyödyntämällä lakimiehiä ja henkilöstöhallinnon konsultteja. Viran pe- rustaminen edellytti selvityksiä työsuhteesta ja esimies- ja työntekijävastuista. Se edellytti myös toiminnan kohteen, toimenkuvan, asian- tuntijuusalueen, tutkimusintressin ja kliinisen erikoisalan tarkkaa määrittelyä. Viran hoidos- ta ja resursoinnista sovittiin yksityiskohtai- sesti. Sopimuksessa määriteltiin sitä ohjaa- vat lait ja asetukset.
Yhteisen viran kustannukset yleensä puo- litettiin kumppaneiden kesken. Tämän vas-
tineeksi haluttiin, että myös työaika puolite- taan. Työaikaa käytettiin näyttöön perustuvan toiminnan opettamiseen, opetus- ja oppimis- menetelmien kehittämiseen, opiskelijaohja- ukseen ja henkilökunnan tukemiseen julkai- sutoiminnassa, potilashoidon kehittämiseen, organisaatioiden välisen tiedonkulun paranta- miseen ja sillan rakentamiseen teorian ja käy- tännön välille. Mainituilla tehtäväalueilla ha- vaittiin myös positiivisia tuloksia. Muun mu- assa opiskelijoiden kliiniset taidot paranivat ja hoitohenkilökunnan ohjaus- ja arviointival- miudet kehittyivät.
Rajojen ylityksen edistämiseen pyrittiin li- säämällä työelämäedustajien osuutta korkea- kouluissa ja korkeakoulujen edustajien osuut- ta työelämässä. Käytännössä nämä toteutui- vat muun muassa työryhmien jäsenyyksinä, joissa keskityttiin organisaatioiden strategi- seen suunnitteluun, sekä sivuvirkoina (reh- tori ylihoitajana sairaalassa ja johtava ylihoi- taja apulaisrehtorina korkeakoulussa). Myös työelämän edustajan ja professorin tai tohto- riopiskelijan parityöskentelyä opetuksessa, ohjauksessa ja tutkimuksessa lisättiin ja ke- hitettiin molempien organisaatioiden edus- tajien mentorointi- ja ohjaustaitoja työpa- join. Rajojen ylitykseen palkattiin myös koor- dinaattori, joka huolehti luokkahuonekeskeis- ten oppimisympäristöjen laajentamisesta au- tenttisiin ympäristöihin sekä urakehitysohjel- mista.
Asiantuntijuuden yhteenliittymisellä, joka toteutui komiteatyönä, lisättiin monitieteisiä kehittämishankkeita, soveltavaa tutkimusta ja yhteisjulkaisujen määrää sekä tuettiin toh- toriopiskelijoita. Asiantuntijuuden yhteen- liittyminen edisti magneettisairaalastatuk- sen saantia ja tehosti monialaisen asiantun- tijuuden käyttöä opiskelijoiden ohjauksessa, potilas- ja opetussuunnitelmatyössä sekä ope- tuksen sisällön kehittämisessä. Se näkyi myös valmistuvien opiskelijoiden työllistymisessä ja tehokkaampana toimitilojen käyttönä. Se oli myös lisännyt korkeakoulujen toimijoiden ymmärrystä työelämän rakenteista, proses- seista ja kehittämistarpeista.
ARTIKKELIT
Johtajuuden tukeminen. Kumppani organi- saatioiden johtajuutta kehitettiin tunneälyä tukevien kurssein ja retreetein, joissa tuettiin osallistujien itsetuntemusta, kon liktien ratkai- sustrategioita ja tiimityön taitoja. Osallistujat toimivat kotiorganisaatioissaan muutosagent- teina, kehittävät opetussuunnitelmia ja opis- kelijoiden lähiohjausta sekä sairaanhoitajien kehittämisohjelmia. Tunneälyn ja tiimityön käsitteet sisällytettiin sairaalan iloso iaan ja johtajien pätevyysvaatimuksiin. Opiskelijat ja lähiohjaajat kehittyivät tunneälyn käytön suh- teen ja potilaiden tyytyväisyys parani.
Opiskelijaohjauksen parantaminen. Opiske- lija ohjauksesta oli laadittu kumppanien kes- ken virallinen ohjelma, jossa sovittiin rahoi- tuksesta, riittävistä ohjausresursseista, ohja- ustarpeisiin vastaamisesta ja oppimistulosten julkistamisesta sekä ohjausmahdollisuuksien markkinoinnista. Kumppanuuden lähtökohta- na oli ohjaajakoulutuksen resurssien tuhlauk- sen vähentäminen, sillä jokainen yksikkö to- teutti sitä yksinään ja eri tavalla.
Opiskelijaohjaukseen perustettiin viralli- set molempia yhteistyötahoja edustavat työ- ryhmät. Ne vastasivat toimintaohjeiden luo- misesta, keskijohdon koulutuksesta ja ohjaa- jien koulutusohjelmasta. Opiskelijoista ja kor- keakoulun edustajista perustettiin varahenki- löstö, joka saattoi nopeasti reagoida muuttu- viin työelämän tarpeisiin. Lopullinen vastuu opetuksesta ja oppimisen arvioinnista säilyi edelleen korkeakoululla, mutta siellä myös entistä enemmän mahdollistettiin, tuettiin ja osallistuttiin opiskelijan ja ohjaajan dialo- geihin hoitotyön toteutuksessa. Sairaaloiden johto vahvisti opiskelijaohjausta palkkaamal- la seniorityöntekijöitä kliinisiksi opettajiksi, joita korkeakoulujen opettajat tukivat ohjaus- osaamisessa. Opiskelijat olivat tyytyväisiä uu- siin järjestelyihin. Heitä voitiin ottaa aiempaa enemmän harjoitteluun, ja sairaalan työnte- kijöille avautui uusi urapolku. Myös aiempaa useampi valmistunut sairaanhoitaja hakeutui töihin kumppanisairaalaan.
Rekrytoinnin tehostaminen. Rekrytoinnin edistämiseksi oli järjestetty kesäharjoittelujak-
soja, pätevyyksien päivityskursseja, opetusta tukevia työllisyysohjelmia ja hoitotyön kesä- akatemia. Kesäharjoittelujaksot olivat valin- naisia kahdeksasta kymmenen viikon kursseja, jossa voi suorittaa kliinistä harjoittelua korkea- koulun opettajan ja työpariksi osoitetun sai- raanhoitajan ohjauksessa. Opiskelijoiden osal- listumista tuettiin stipendein ja palkanmaksul- la, sairaalan taholta osallistuttiin korkeakoulun ohjauskustannuksiin. Kesäharjoittelujaksojen ansiosta opiskelijat tutustuvat osastoihin ja niille töihin hakeutuminen oli helpompaa. He myös suoriutuivat verrokkeihin verrattuna paremmin kliinisistä kursseista. Sairaalaan palkattiin 75 % niitä opiskelijoita, jotka olivat osallistuneet kursseille, heidän valmistuttuaan.
Heidän perehdytyskulut olivat pienemmät ja pysyvyys parempaa.
Kolmen viikon pituiset pätevyyden päivi- tyskurssit järjestettiin työelämästä poissaol- leille. Kurssit sisälsivät sekä kliinisen että di- daktisen osion. Kurssi suunniteltiin korkea- koulun ja sairaalan yhteistyönä. Kurssiin si- sältyi luentoja, laboratioita ja ohjattua harjoit- telua. Sairaalat tukivat osallistumista stipen- dein, jos osallistujat olivat valmiita palaamaan heille töihin. Työllistymisaste kursseilta osoit- tautui erittäin hyväksi.
Opetusta tukeva työllisyysohjelma perus- tui kyselyyn, jossa yli 60 % sairaanhoitaja- opiskelijoista ilmoitti haluavansa rahoittaa opiskelujaan työskentelemällä hoitotyön teh- tävissä opiskelujensa ohessa. Korkeakoulun ja sairaalan johtajat suunnittelivat työsken- telymahdollisuudet ja määrittelivät opinto- vaiheisiin sopivat, säädösten mukaiset teh- tävät. Tehtävien palkkaustasot määriteltiin.
Korkeakoulujen opettajat vastasivat ohjel- masta ja sairaalan korkeakoulutetut työnteki- jät vastasivat ohjauksesta. Jokaiselle opiskeli- jalle osoitettiin oma lähiohjaaja. Kokeilu lisäsi harjoittelukokemusta ja vähensi siitä johtuvaa ahdistusta. Se auttoi myös opiskelijaa arvioi- maan halukkuuttaan jatkaa opintojaan.
Hoitotyön kesäakatemia järjestettiin ura- valintaansa pohtiville nuorille. He saivat tu- tustua kampuselämään ja hoitotyöhön vii-
ARTIKKELIT kon ajan. Kaikki osallistujat totesivat voivan-
sa suositella alaa ystävälleen. Kurssi auttoi alan valintaa koskevassa päätöksenteossa.
Rekrytointitilaisuuksia oli myös suunniteltu ja toteutettu opiskelijoiden ja työelämän yh- teistyönä.
Kumppanuu a edistävät tekijät
Kumppanuutta edistäviksi tekijöiksi tunnistet- tiin yhteistyön sopimiseen liittyvät vaiheet, or- ganisaatioiden arvopohja ja kulttuuri, kump- panuutta ohjaavat toimintaperiaatteet, muu- tosjohtaminen ja viestintä (ks. taulukko 2).
Yhteistyöstä sopiminen. Yhteistyöstä sopi- misessa tärkeitä vaiheita olivat visiointipro- sessi kumppanuudesta, tavoitteiden asetta- minen, kirjallisen sopimuksen laadinta, re- sursointi, sitouttamisprosessien käyttö sekä säännölliset ja riittävän tiheästi toistuvat ta- paamiset. Kumppanuuden käynnistymistä kuvattiin kahdella tapaa. Se sai alkunsa joko kahden innostuneen johtohenkilön välisenä yhteydenpitona tai siihen osallistutettiin heti alusta alkaen suuri määrä organisaatioiden henkilöstöä esimerkiksi ryhmähaastatteluin.
Visiointiprosessissa tavoiteltiin yhteistä ymmärrystä kumppanuuden tarpeista, tar- koituksesta ja tulevaisuudesta sekä kumppa- nuudesta koituvista hyödyistä. Molempien osapuolten tarpeiden tunnistusta pidettiin tärkeänä, jotta kumppanuutta edellyttävä yh- teinen kehittämistarve tai ongelma voitiin tun- nistaa. Visiointiprosessi johti konkreettisiin, aikataulutettuihin ja saavutettavissa oleviin tavoitteisiin, jotka ilmaistiin riittävän selkeästi kunkin osapuolen näkökulmasta. Selkeiden ta- voitteiden asettaminen ei välttämättä heti on- nistunut vaan se mahdollistui, kun yhteistyös- sä päästiin eteenpäin ja luottamus rakentui.
Organisaatioilla saattoi myös olla tavoitteita, joita ne eivät halunneet jakaa. Kumppanuuden onnistumisen edellytyksenä oli vision jakami- nen ja selkeä yhteistyön rajaus.
Onnistuneen ja systemaattisesti etenevän kumppanuuden edellytyksenä pidettiin viral-
lista, molempien organisaatioiden allekirjoit- tamaa ja julkistamaa yhteistyösopimusta, jota tarkistettiin sopivin väliajoin. Virallisen sopi- muksen laatimista kumppanuudesta suositel- tiin mahdollisimman pian yhteistyön tarpeen tunnistamisen jälkeen. Se ei kuitenkaan aina onnistunut, sillä tarpeiden tunnistus, yhteis- työn visiointi, yhteisen ymmärryksen saavut- taminen ja tavoitteiden konkretisointi veivät aikaa (ks. myös taulukko 1).
Molemmat osapuolet osallistuivat kump- panuuden resursointiin varaamalla riittävästi henkilöstöä, materiaalia, aikaa ja johtajien työ- panosta. Yhteistyön käynnistämiseksi anottiin myös starttirahaa. Useassa hankkeessa kump- panuuden käynnistys perustuikin joko orga- nisaatioiden ulkopuolisesta kehittämisohjel- masta tai säätiöltä saatuun rahoitukseen.
Kumppanuuteen sitouttaminen vaati sekä johtohenkilöstön näkyvää osallistumista ja tu- kea että henkilöstöön kohdistuvaa sitoutta- misprosessia. Esimerkiksi eräässä hankkees- sa yliopiston laitoksen johtaja käytti paljon ai- kaa keskustellakseen palveluyksikön henkilö- kunnan kanssa yhteistyön mahdollisuuksis- ta ja kulttuurieroista. Sitoutumista edistivät oivallus siitä, että toisilla oli todennäköisem- min vahvuuksia alueilla, joissa itse oli heikko ja varmuus siitä, että kumppani otti vakavasti yhteiset kehittämistavoitteet ja sitoutui aidos- ti samoihin arvoihin.
Toimintaympäristöjen samansuuntaisuus ja kumppanuutta ohjaavat toimintaperiaat- teet.Kumppanuutta edistivät molempien osa- puolten samansuuntainen arvopohja ja yhtä- läisyydet organisaatioiden rakenteissa ja pro- sesseissa sekä aiemmat kokemukset yhteis- työstä. Myös ympäristöön liittyvät tekijät ku- ten suotuisa poliittinen ja sosiaalinen ilmas- to edistivät kumppanuutta. Ymmärrys toisen kulttuurista ja arvopohjasta todettiin tärkeäk- si. Esimerkiksi se, että palveluyksikön työnte- kijöistä useat olivat aiempia yliopiston kasvat- teja ja tunsivat yliopiston historian ja kulttuu- rin edistivät kumppanuutta.
Kumppanuutta ohjaavista toimintaperiaat- teista tärkeinä pidettiin joustavuutta ja pitkä-
ARTIKKELIT
Kumppanuu a edistävät tekijät (ydinkategoria)
Pääkategoriat: Alakategoriat:
Yhteistyöstä sopiminen – kehi ämistarpeiden tunnistaminen ja yhteensovi aminen – yhteistyön visioin ja tavoi eiden ase aminen
– kirjallisen sopimuksen laadinta – resursoin yhteistyöhön – sitou aminen
– yhteydenpito
Toimintaympäristöjen samansuuntaisuus – arvojen samansuuntaisuus
– yhtäläisyydet organisaa oiden rakenteissa ja prosesseissa – aikaisemmat kokemukset yhteistyöstä
– suotuisa polii nen ja sosiaalinen ympäristö – toimintakul uurin samankaltaisuus – organisaa oiden kul uurien tunteminen Kumppanuu a ohjaavat toimintaperiaa eet – joustavuus
– pitkäjänteisyys – luo amus – turvallisuus – avoimuus – tasa-arvoisuus – rehellisyys – kunnioitus
Muutosjohtaminen – tasavertaisuus vallan jaossa ja vallan tasapaino – systemaa suus johtamisessa
– osallistaminen – muutosagen t
– muutoksen ja kumppanuuden seuranta – jatkuva arvioin ja palaute
Vies ntä – yhteinen tahto la ja kumppanuuden hyödyt
– jatkuva edo aminen – samanaikaisuus – samansuuntaisuus – samansisältöisyys Kumppanuu a estävät tekijät (ydinkategoria)
Pääkategoriat: Alakategoriat:
Erot organisaa okul uureissa – erot toimintaparadigmoissa tai -ideologioissa – erot vallankäytön tavoissa
– erot hallintorakenteissa ja henkilöstöpoli ikassa
Asenteet – vastustus
– uskomukset kumppanuuden hyödy ömyydestä – stereotyyppinen käsitys toisesta organisaa osta – arvostuksen puute
Resurssien puute – rahoituksen puute
– opiskelijoiden harjoi elupaikkojen puute – ohjaajien puute
– ope ajien rooli kentällä epäselvä
– asiantun juuden tunnistamiseen ja käy öön lii yvät ongelmat Yhteisymmärryksen puute – aikaisemmat nega iviset kokemukset yhteistyöstä
– puu eellinen arvioin yhteistyön hyödyistä ja tavoi eista – ongelmat vallanjaossa
– roolien ja infrastruktuurin epäselvyys
Taulukko 2. Työelämän ja korkeakoulutuksen kumppanuu a edistävät ja estävät tekijät
ARTIKKELIT jänteisyyttä sekä luottamusta. Joustavuuteen
kuului riskinottokyky uusien ideoiden koh- dalla ja valmius muutoksiin yhteistyösuunni- telmissa. Luottamuksesta seurasi avoimuus ja rehellisyys ja turvallisuus ilmaista eriäviä mielipiteitä ja erilaisia ideoita, tasa-arvoisuus, molemminpuolinen arvostus ja kunnioitus, mahdollisuus nauttia yhteistyöstä ja rohke- us hakea kumppanilta kehittämispalautetta.
Luottamukseen liittyi myös kumppanuutta edistävien henkilöiden uskottavuus ja saavu- tettavuus. (Ks. taulukot 1 ja 2.)
Muutosjohtaminen ja viestintä. Kumppa- nuu teen perustuva muutoksen johtaminen edellytti vallan tasapainoa, systemaattisuutta, osallistamista, muutosagenttien käyttöä sekä muutoksen ja kumppanuuden seurantaa, ar- viointia ja palautetta. Tärkeätä oli saavuttaa tasavertaisuus vallan jaossa. Tämä edellyt- ti johtoryhmää, johon osallistuvat keskeiset henkilöt molemmista organisaatioista ja joka vastasi formaalisen yhteistyön suunnittelus- ta huomioimalla yhteistyötä koskevat parhaat käytännöt, säännöt, normit ja mahdolliset es- teet. Vallan tasapainoa edisti muutoksen nä- keminen mahdollisuutena eikä uhkana sekä valmius tutkia uusia palvelumahdollisuuksia sekä kyky kompromisseihin. Sitä voitiin tukea myös hyödyntämällä päätöksenteossa edus- tusta kumppaniosapuolten sidosryhmistä sekä palvelujen käyttäjistä. Sitä tukivat myös yhteiset pelisäännöt, varautumissuunnitelma kon likteihin ja konkreettinen suunnitelma yhteistyöstä sekä tehokkaat päätöksenteon ja vastuuttamisen muodot, jotka säilyivät henki- lövaihdoksista huolimatta.
Kumppanuudella tavoiteltava muutos edellytti vahvaa ja taitavaa johtajuutta ja riit- tävää panostusta operationaalisen tason joh- tamiseen. Konkreettisen toimintasuunnitel- man lisäksi tarvittiin kumppanien ja osallis- tuvan henkilöstön roolien, tehtävien ja vastui- den selkeää kuvaamista. Pääpaino johtamises- sa oli prosesseissa ja tuloksissa rakenteiden ja panosten sijaan.
Muutoksen johtaminen kumppanuudella edellytti henkilöstön laajaa ja monipuolista
osallistamista, johon kuuluivat yhteinen vastuu kehittämistyöstä ja yhteinen päätösten omista- juus. Kumppanuuden tuli olla jokaisen henkilö- kohtainen intressi. Henkilöstölle oli tärkeää, että he kokivat omistavansa asian. Kehittämistyötä vietiin eteenpäin heille sopivaan kehittämistah- tiin. Osallistamista tuettiin myös tutustuttamal- la henkilökuntaa toisiinsa. Muutoksen jatkuvuu- den turvaaminen henkilöstövaihdoksista huo- limatta oli tärkeää. Henkilöstön osallistamisen esteiksi muodos tuivat pitkät matkat kokouksiin, työn kuormit tavuus ja työn itsenäisyyteen liit- tyvät kysy mykset.
Kumppanuudesta muodostui valtaannut- tava, jos osallistujat kokivat, että vastavuoroi- nen jakaminen ei merkinnyt oman identiteetin kadottamista vaan se sai heidän osaamisensa paremmin esiin. Hyötyjen kuvaaminen siitä mitä itse kukin kumppani suhteesta saa pa- nostuksellaan, lisäsi osallistumishalukkuutta.
Kumppanuuden tueksi rekrytoitiin henkilöitä, muutosagentteja, jotka kykenivät työskentele- mään yli organisaatiorajojen. Muutoksen to- teutus vaati seurannan, mittauksen ja arvioin- nin järjestämistä sekä oppimista palautteesta.
Kun yhteistyön hyödyt alkoivat näkyä, se lisäsi motivaatiota kumppanuuteen.
Kumppanuutta ja sillä tavoiteltavaa muu- tosta edisti selkeä, jatkuva ja riittävän tiheä viestintä ja tiedon jakaminen, ei sen panttaa- minen. Viestinnällä rakennettiin yhteistä tah- totilaa ja siinä oli tärkeää samansuuntainen, -aikainen ja -sisältöinen viestintä molemmissa organisaatioissa.
Kumppanuu a estävät tekijät
Kumppanuutta estäviksi tekijöiksi tunnistet- tiin erot organisaatiokulttuureissa, asenteelli- set tekijät sekä arvostuksen, resurssien ja yh- teisymmärryksen puute (ks. taulukko 2).
Erot organisaatiokulttuureissa. Organisaa- tio kulttuurien erot saattoivat johtua toimin- taparadigmojen erilaisuudesta ja ne näkyi- vät esimerkiksi eroina vallan käytössä, hal- lintorakenteissa ja henkilöstöpolitiikoissa.
ARTIKKELIT
Esimerkiksi työn arviointi ja palkitseminen tapahtuivat organisaatioissa eri perustein.
Korkeakoulussa kriteerinä oli uuden tiedon tuottaminen ja työelämässä palvelutuotan- nossa kunnostautuminen. Kumppanuus edel- lytti, että henkilöstön kehityskeskusteluissa painotettiin myös kumppaniorganisaatiolle ominaisia kriteereitä. Esimerkiksi työelämäs- sä rohkaistiin akateemisten tutkintojen suorit- tamiseen ja korkeakouluissa arvostettiin työ- elämän kehittämishankkeisiin osallistumista.
Resurssien puute. Kumppanuuden esteiksi osoittautuivat haluttomuus tai kyvyttömyys kattaa yhteistyön kustannuksia ja johdon tuen puute ja opiskelijoiden tarpeisiin sovel- tuvien harjoittelupaikkojen ja ohjaajien puu- te sekä opettajien näkymätön rooli kentillä.
Asiantuntijavaihtoon ei löytynyt mahdollisuuk- sia. Työelämästä oli vaikea tunnistaa ja löytää asiantuntijoita, jotka voisivat osallistua korkea- kouluopetukseen, sillä heiltä usein puut tuivat opetustyöhön oikeuttavat tutkinnot.
Asenteet ja yhteisymmärryksen puute. Asen- teellisista tekijöistä mainittiin esteinä vastus- tus, uskomus, että yhteistyö ei tuota lisäarvoa ja stereotyyppinen suhtautuminen toiseen kumppaniin. Yhteisymmärryksen puutteen taustalta löytyivät aiemmat huonot yhteistyö- kokemukset tai puutteellinen arviointi kump- panuuden hyödyistä. Siihen johtivat myös epä- selvyydet yhteisistä tavoitteista tai tekijänoi- keuksista, vallanjaon ongelmat kumppaneiden kesken ja epäselvät roolit tai kokemus siitä, että kumppanuus ei tuota hyötyjä molemmil- le organisaatiolle. Sen taustalta löytyivät myös puutteellinen ymmärrys ja kirjaus jo olemassa olevasta yhteistyöverkostosta sekä puute inf- rastruktuurista, joka kantaisi rahoituskauden yli. Yksinkertaisesti syynä saattoi lisäksi olla, että yhteistyöhön ehdotetun ongelman ratkai- su ei vaatinut kumppanuutta.
Pohdinta ja johtopäätökset
Tämän työelämän ja korkeakoulun välistä kump panuutta käsittelevän katsauksen tarkoi-
tuksena oli tuottaa empiiristä näyttöä ja teo- reettista tietoa kumppanuusmallin käsitteel- listämistä ja kehittämistä varten. Katsaukseen valikoitui kansainvälisiä ja kansallisia julkaisu- ja, jotka kuvasivat kumppanuuden kehittämis- toimia heterogeenisesti. Tulokset jäivät tästä syystä pintapuolisiksi ja kokonaiskuva pirs- taleiseksi. Kumppanuuden käsitteellistämises- tä ja toteutuksesta saatiin kuitenkin konkreet- tisia ja käytännönläheisiä esimerkkejä. Tähän pyrittiinkin julkaisuja valittaessa.
Katsauksessa ei tuotettu teoreettista ym- märrystä kumppanuudesta, vaikkakin muka- na oli kolme kirjallisuuskatsausta. Tämä on otettava huomioon katsauksen rajoituksena.
Kumppanuuden teoreettinen taustoitus onkin todettu puutteelliseksi ja sitä koskeva kirjalli- suus niukaksi (Quill & Aday 2000; Kinnaman
& Bleich 2004). Jatkossa tutkimuksia ja katsa- uksia tulisi suunnata kumppanuuden teoreet- tisiin ja sen kehittämisen metodologisiin ky- symyksiin. Eniten aiemmassa kirjallisuudessa oli kuvattu kumppanuutta edistäviä ja estäviä tekijöitä ja vähiten kumppanuuden hyötyjä.
Hyötyjen arvioinnin vähyys johtui heikosta ai- healueen tutkimusperinteestä (vrt. Kinnaman
& Bleich 2004).
Katsauksessa tuotettuja käsitteitä voidaan hyödyntää kehitettäessä korkeakoulujen ja työelämän välistä kumppanuutta ja sitä oh- jaavaa toimintamallia. Niitä voidaan käyttää myös kumppanuuden arviointimittareiden kehittämiseen. Katsaus luo myös ajantasai- sen vertailukohdan kumppanuuden kansalli- selle kehittämistyölle.
Katsauksessa osoitettiin, että kansainvä- linen tutkimuskirjallisuus korkeakoulun ja työelämän kumppanuuden käytännön kehit- tämistoimista on vähäistä. Kirjallisuudesta ei löytynyt yhtään laajasti testattua kumppa- nuusmallia. Kumppanuutta oli kehitetty vain yhdessä hankkeessa toimintatutkimuksen menetelmin. Joissakin oli käytetty menetel- mällistä triangulaatiota. Julkaisujen painot- tuminen viime vuosiin voi kuitenkin merkitä kiinnostuksen lisääntymistä aihealueeseen.
Tutkimuksen suuntaaminen kumppanuuteen
ARTIKKELIT on tärkeä edellytys sen systemaattiselle ke-
hittämiselle. Kumppanuuden kehittämisme- netelmien ja niiden vaikuttavuuden arvioin- tia voidaankin pitää tulevaisuuden haasteena.
Katsauksessa myös osoitettiin, että kump- panuuden kehittäminen on pitkäaikainen pro- sessi ja sen onnistumiseen vaikuttavat useat eri tekijät. Kumppanuus edellyttää molempia organisaatioita yhdistävän ongelman tai ke- hittämistarpeen tunnistamista ja vahvaa muu- tosjohtamista. Keskeistä on vallan tasapaino sekä organisaatioiden eri tasojen ja henki- löstöryhmien osallistaminen. Kumppanuus edellyttää organisaatioiden arvojen ja kult- tuurien tunnistamista sekä yhteisten toimin- taperiaatteiden noudattamista. Kumppanuus realisoituu organisaatioiden vuorovaikutuk- sessa, ja siinä viestinnällä on keskeinen mer- kitys. Keskeistä kumppanuudessa on ihmis- suhdejohtaminen. Johtajat tukevat alaisten- sa voimavaroja, kohdentavat resurssit oikein ja huolehtivat henkilökunnan sitouttamises- ta uuteen toimintaan. He myös ohjaavat hen- kilöstöä kohti yhteistä päämäärää tekemällä näkyväksi vision sekä konkretisoimalla ta- voitteet ja hyödyt. Johtajat huolehtivat myös siitä, että yhteisen tahtotilan syntymiseen ja sopimuksen tekemiseen käytetään aikaa.
Kumppanuussuhteen rakentaminen on vaati- vaa, sillä edistäviksi tekijöiksi kuvattujen asi- oiden hallinta on yksittäisessäkin organisaati- ossa haastavaa. (Vrt. Nissinen 2006; Vuorinen 2008.)
Kumppanuus perustuu kompleksisiin ongelmiin, joiden ratkaisut vaativat uut- ta paradigmaa ja organisaatioiden oppimis- ta. Paradigmaan liittyviä kysymyksiä sivut- tiin pintapuolisesti vain parissa julkaisussa.
Uusien ratkaisujen löytäminen kumppanuu- den avulla edellyttää organisaatioiden to- tuttujen toimintamallien, prosessien, raken- teiden ja normien kyseenalaistamista ja yh- teisen tiedonmuodostuksen ja ymmärryk- sen mahdollistamista (Parviainen 2006).
Tulevaisuudessa kumppanuuden kehittämi- nen tarvitsee tuekseen myös teorianmuodos- tusta ja kumppanuutta ohjaavan paradigman tunnistamista sekä erilaisten organisaatioi- den oppimista kuvaavien teorioiden hyödyn- tämistä (vrt. Tynjälä ym. 2003).
Katsauksessa tuotettiin jonkin verran tie- toa siitä, miten organisaatioille saadaan yh- teiset kumppanuutta edistävät arvot, kulttuu- ri ja toimintaperiaatteet. Näistä esimerkkinä ovat koulutukset, komiteatyö ja yhteiset vi- rat. Katsauksen tarjoamat menetelmät ovat perinteisiä ja kapea-alaisia ajatellen kump- panuuden kehittämistarpeita laajemmin.
Tulevaisuudessa tulisi löytää monimuotoisia ja innovatiivisia sekä selkeästi organisaatioiden rajat ylittäviä ja rajoja häivyttäviä päätöksen- teon ja vuorovaikutuksen muotoja (Kinnaman
& Bleich 2004). Tätä edellyttävät myös tulevai- suuden koulutuspoliittiset linjaukset (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2010a; 2010b). Niissä korostetaan hyvin vahvaa otetta yhteiskunnan ja työelämän kehittämisessä. Tavoitteina ovat muun muassa väestön hyvinvoinnin edistämi- nen, syrjäytymisen, yhteiskunnan jakautumi- sen ja eriarvoistumisen ehkäisy sekä työllisyys- asteen nosto ja väestön osallisuuden vahvista- minen. Nämä edellyttävät työelämän ja korkea- koulutuksen kumppanuutta poliittisella, stra- tegisella ja operatiivisella tasolla. Paikallisen kumppanuuden lisäksi tarvitaan alueellista, valtakunnallista ja globaalia kehittämistyötä.
Kirjallisuus
Angle, J. (2002) Työelämä ja yhteistyö & Ammatti ja yrittäjyys. Selvitys Rovaniemen ammattikor- keakoulun eri sidosryhmien yhteistyöstä ja toi- mintatavoista. Rovaniemen ammattikorkeakou- lun julkaisusarja C–7, Rovaniemi.
Autti-Rämö, I. & Grahn, R. (2007) Kirjallisuusha- ku. Teoksessa M. Mäkelä, M. Kaila, K. Lampe & M.
Teikari (toim.) Menetelmien arviointi terveyden- huollossa. Kustannus Oy Duodecim, Hämeenlin- na: Karisto Oy:n kirjapaino.
ARTIKKELIT
Kinnaman, M. L. & Bleich, M. R. (2004) Collabora- tion: Aligning Resources to Create and Sustain Partnerships. Journal of Professional Nursing 20 (5), 310–322.
Korhonen-Yrjänheikki, K., Tukiainen, T. & Takala, M.
(2007) New challenging approaches to engineer- ing education: enhancing university-industry co- operation. European Journal of Engineering Edu- cation 32 (2), 167–179.
Malmivaara, A. (2002) Systemoitu kirjallisuuskat- saus – työkalu tutkimusnäytön tavoittamiseen.
Duodecim 118, 877–879.
MacIntyre, G. (1999) Active partners: education and community development. Education &
Training 41 (4/5), 175–183.
Nissinen, V. (2006) Syväjohtaminen. Hämeenlinna:
Talentum Media Oy.
Opetus- ja kulttuuriministeriö (2010a) Opetus- ja kulttuuriministeriön strategia 2020. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2010:4. Helsin- ki. [online]. <URL:http://minedu. i/OPM/Jukai- sut/2010.pdf>. Luettu 15.9.2010.
Opetus- ja kulttuuriministeriö (2010b) Osaava ja luova Suomi. Opetus- ja kulttuuriministeri- ön tulevaisuuskatsaus. Opetus- ja kulttuurimi- nisteriön julkaisuja 2010:15. Helsinki. [online].
<URL:http://minedu. i/OPM/Jukaisut/2010.
pdf>. Luettu 15.9.2010.
Parviainen, J. (2006) Kollektiivinen tiedon raken- taminen asiantuntijatyössä. Teoksessa J. Parvi- ainen (toim). Kollektiivinen asiantuntijuus. Tam- pere: Tampereen yliopistopaino.
Quill, B. E. & Aday, L. A. (2000) Toward a New Par- adigm for Public Health Practice and Academic Partnerships. Journal of Public Health Manage- ment Practice 6 (1), 1–3.
Sundet, P. & Kelly, M. J. (2007) Agency-Academic Collaboration in Evidence-Based Practice: A Case Example in Data Driven Innovation. Journal of Evidence-Based Social Work 4 (3/4), 163–182.
Tuomi, J. & Sarajärvi, A. (2009) Laadullinen tutki- mus ja sisällönanalyysi. 4. painos. Helsinki: Kus- tannusosakeyhtiö Tammi.
Tynjälä, P., Välimaa, J. & Sarja, A. (2003) Pedagog- ical perspectives on the relationships between higher education and working life. Higher Edu- cation 46, 147–166.
Tynjälä, P., Nikkanen, P., Volanen, M. S. & Valko- nen, S. (2005) Työelämäyhteistyö ammatillises- sa koulutuksessa ja työyhteisöjen oppiminen.
Taitava Keski-Suomi -tutkimus, osa II. Jyväsky- län yliopisto. Koulutuksen tutkimuslaitos. [on- line]. <URL:http://ktl.juy. i/ktl/ajankohtaista/
verkkoj>. Luettu 8.9.2010.
Virolainen, M. (2006) Osaamista rakentamassa.
Ammattikorkeakoulut harjoittelujen ja työelä- mäyhteistyön kehittäjinä. Jyväskylän yliopisto.
Koulutuksen tutkimuslaitos. Koulutuksen tutki- muslaitos. KeVer, Kever 2/2006.
Vuorinen, R. (2008) Muutosjohtaminen suoma- laisessa yliopistosairaalassa osastonhoitajien ja sairaanhoitajien arvioimana. Acta Universitatis Tamperensis 1359, Tampereen yliopisto. Tampe- re: Tampereen yliopistopaino Oy.
Winterton, J. (2006) Social dialogue and vocational training in Europe. Are we witnessing the emer- gence of a European model? Journal of European Industrial Training 30 (1), 65–76.
Woods, L., Priest, H. & Roberts, P. (2002) An over- view of three different approaches to the inter- pretation of qualitative data. Part 2: practical il- lustrations. Nurse Researcher 10 (1), 43–51.
Tarkemmat tiedot julkaisujen hakuprosessista ja tulosten yhteydestä aineistoon sekä taulukko analysoiduista julkaisuista on saatavissa kir- joittajilta.
