Edellisen johdosta
Esko Vesikansa, Heljä Hätönen ja Seppo Kontiainen toteavat kriittisten kommenttiensa päätteeksi, että artikkelimme antoi virikkeitä heidän työnsä, yliopiston täydennyskoulutuk
sen perusteiden pohtimiselle. Samaan tähtäsi artikkelimmekin. Keskustelulla on siis yhtei
nen pohja. Sen vahvistamiseksi muutama jat
kokommentti.
J 46 Aikuiskasvatus 4/1982
1. Se mitä kirjoittajat pitävät "asiantunte
mattomuutena", liittyy tarkastelutapojamme erilaisuuteen. Kun me pyrimme hahmotta
maan eräitä täydennyskoulutuksen taustalla esiintyviä, enemmän tai vähemmän tietoisia metodisia ajattelutapoja, pyrkivät Vesikansa, Hätönen ja Kontiainen osoittamaan tarkaste
lumme riittämättömäksi esittämällä listan Lah-
den tutkimus- ja koulutuskeskuksen kursseis- ta. Tässä puhutaan eri asioista. Yhteiseen kie- leen päästään, kun keskustellaan siitä, millai- nen teoreettinen ja metodinen ajattelu on esim. johtanut pitämään ryhmätyökurssia ter- veydenhoitajien ammattikäytännön kehittämi- sen kannalta olennaisena. Kommentissa esitet- ty taulukko "tasoineen" ja "rooleineen" ei vielä vastaa tähän. Pikemminkin se osoittaa, että koulutustarpeen määrittelyn yhtenäisen metodiikan kehittely on vasta melko alussa.
Meidän esittämämme lähestymistapa perustuu yksilön kvalifikaatioiden tarkasteluun yhtey- dessään, yhteiskunnallisten työprosessien ja niiden perustana olevien tieteiden kehitysmah- dollisuuksiin ja -välttämättömyyksiin. Se ei ole ristiriidassa kommentin taulukon kanssa.
Päinvastoin luulisimme, että sen pohjalta tau- lukon erilliset "tasot" ja "roolit" voidaan nähdä yhtenäisen kokonaisuuden osina. Vää- rinkäsitysten välttämiseksi todettakoon, että näemme Helsingin yliopiston Lahden täyden- nyskoulutuskeskuksen hankkeissa paljon me- todisesti tärkeää ja mielenkiintoista - nimen- omaan sekä "oppituolikeskeisen" että "käy- täntökeskeisen" näkökulman ylittävää - pyr- kimystä, joten on hyvä, että asia tulee Vesi- kansan, Hätösen ja Kontiaisen toimesta esiin.
2. Kirjoittajat pelkäävät, että esittämämme lähestymistapa merkitsee työyhteisön korosta- mista yksilön kustannuksella. "Kuinka pitkäl- le esim. opettajan tai lääkärin työ on edelleen- kin 'yksilöllis-käsityömäistä', vaikka koulun tai terveydenhuollon ulkoiset ehdot ovatkin muuttuneet? Eikö opettajan edelleenkin pidä hallita ajan tasalla oleva tieto evoluutioteorias- ta tai lääkärin neurologiasta?" Kyllä toki.
Mutta se, miten opettaja kykenee opettamaan oppilaitaan, riippuu ratkaisevasti myös hänen työnsä yhteiskunnallisista ehdoista. Tässä suh- teessa nykyisen peruskoulun opettajan ja vuo- sisadan alun kyläkoulun opettajan välillä on oleellinen ero. Nykyisen opettajan työ on ai- van eri tavoin työnjaollista ja ohjattua työtä kuin perinteinen opettajan työ. Myös oppilai- den kehitysehdot ovat muuttuneet radikaalisti mm. siksi, että he saavat entistä enemmän vai- kutteita ja tietoja myös koulun ulkopuolelta.
Tapahtunut kehitys on luonteeltaan hyvin ris-
tiriitaista. Yhtäältä puhutaan koulun työrau- haongelmista, toisaalta tilanteen on katsottu luoneen uudenlaisia mahdollisuuksia keskittää opetuksen tieteellistä tasoa (ks. Engeström 1982). Johtaako evoluutioteorian kurssi tosia- siassa opettajan työn kehittymiseen, on siten kysymys, johon ei voida vastata tarkastelemal- la vain yksittäistä opettajaa ja hänen tietojaan.
Yksilön mahdollisuudet kehittää luovasti työ- tään ovat sitä paremmat mitä syvällisemmin hän ymmärtää työnsä yhteiskunnallisia ehtoja.
Tarvitaan tietoa opettajan työn reaalisesta/yh- teiskunnallisesta luonteesta ja kehitysehdoista.
Paras, ellei ainoa, tie tällaiseen tietoon on kou- lutuksen ja kasvatuksen tutkijoiden sekä opet- tajien yhteistyö, artikkelissamme hahmottele- mamme yhteistoiminnallinen ja kouluttava tutkimus. Täydennyskoulutuksen edellyttämä ainoa tutkimusmuoto se ei tietenkään ole.
3. Meillä ei ole mitään kurssimuotoista täy- dennyskoulutusta vastaan sinänsä - kysymys on koulutuksen yhteydestä koulutettavien to- dellisiin työprosesseihin. Missään tapauksessa ei pidä paikkaansa, että "kirjoittajat luottavat tältä osin yliopiston peruskoulutukseen".
Päinvastoin katsomme, että hahmottelemam- me tutkimuksellinen täydennyskoulutus voisi olla hyödyllinen itse peruskoulutuksen kehi- tyksen kannalta tuottaessaan muuten vain vai- keasti saavutettavaa tietoa tieteiden tosiasialli- sesta yhteiskunnallisesta käytöstä ja siinä esiin- tyvistä ongelmista.
4. Mekin korostamme täydennyskoulutuk- sen merkitystä mm. "vastaälyn" luojana.
Luullaksemme työprosessien analyysiin perus- tuva täydennyskoulutus juuri tekee mahdolli- seksi sen, ettei tuo "vastaäly" työelämän an- karassa todellisuudessa jää pelkäksi yksilölli- seksi ylellisyydeksi, vaan pystyy myös realisoi- tumaan käytännössä. Tämä on tietysti erittäin vaativa haaste täydennyskoulutuksen suunnit- telulle. Se on kuitenkin täydennyskoulutuksen metodisen kehittämisen kannalta keskeinen.
Lähde: Engeström, Y. 1982 Opettajan ja oppilaan työ muuttuu. Koulutyöntekijä 1/82, 8-13.
