ja miltei joka numero kansallinen pu- heenaihe. Hymy oli lanseerannut mark- kinoille kovan sosiaalipomon ja julkkis- journalismin merkillisen risteymän. Taka- na oli Jorma K. Virtasen journalistinen kyvykkyys ja Matti Lahtisen taloudellinen järki. Julkisuuden ja vallan keräsi Urpo, jolla ei enaa tuolloinkaan ollut juuri tekemistä lehtiensä kanssa - Lehdet tu- lee ajallaan, Urpo elää tavallaan, rii- mittelivät toimittajat.
Urpo sai aiheen sanoa Juha Nummi- selle: "Jos mä äänestän, se on kuin pieru Saharassa. Mutta jos me kirjoitetaan juttu Hymylehteen saatana, niin asiathan mulkkaantuu". Journalistista oivallustaan Hymyn linjan muotoutumisessa hän selit- tää: "Totesin, että suuri yleisö ei vali- tettavasti tajua mitään suurista aatteis- ta, vaan haluaa lukea yksityisten ihmis- ten asioista".
Nyt, vuonna 1983, SMP on taas suuri ja Lehtimiehet-yhtymään on syntynyt aikamme uus-Urpo, Aarno Laitinen, jolla yritys sampoaa rahaa kuten ennen van- haan Hymyn sosiaalireportaaseilla. Kun Hymy sifloin kuvasi rahan takia kuvaan suostuneen mökinakan vain kumisaappaat jalassaan, Laitinen kuvaa Ahti Karjalai- sen oksentelua. Unohdetulla kansalla ja julkkisjuoruilla lihonut yhtymä ryntää uuteen nousuun rötösherroilla - ja julk- kisjuoruilla.
Laitinen on korvaamassa Urpon paikan yhtymän elävänä mainoksena. Tarina on erilainen - Laitinen on umpikyyninen ja näemmä mukavuudenhaluinen kuin veltto taikina - mutta eräät elkeet ovat piinallisenkin samanlaiset: niin kuin Urpo leveili rakastajattarillaan, niin pitää myös Laitisen kirjata Mustan monopolin esipuheessaan kiitokset vaimolle ja pikku ystävättärille, jotka olivat pitäneet hänet hyvällä tuulella. Niin kuin Urpoa pyydet- tiin julkisuuteen selittelemään sosiaali- pomon moraalia, niin rientää Laitinen selvi ttelem ässä kir joi ttajanetiikkaansa.
Yhtiö ymmärtää, että se tarvitsee Urpon, Veikko Ennalan tai Laitisen kal- taisia julkkiksia, jotka panevat yhtymän valomainoksina koko yksistyiselämänsä likoon. Yhtiö on kone, jolle Laitinen on toistasataa kiloa rahaa ja Urpo Van- hempi kiusallinen raihnas äijä, joka tör- mäilee aika ajoin sotkemaan sekavilla puheillaan selviä suunnitelmia.
Urpo loi rahantekokoneen ja jauhatti
84
itsensä rahaksi. Tuuttiin työnnetään uusia Urpoja. Lepokorven kirja Urposta on sinällään vaatimaton ja nopea tekele.
Sen tunnelma on sama kuin Markku Rau- tasen hiljan ilmestyneeseen Apu-historiik- kiin kirjoittamassa jutussa Matti Jäm- sästä. Rautanen otsikoi juttunsa "Mies elää menneessä". Lepokorven kirjan jän- nite on siinä, onko Urpon aika jo lopulli- sesti ohi, nouseeko tuo lehtikeisari, jossa yhdistyivät Mauno Koivisto ja Veikko Vennamo jo 15 vuotta ennen Mauno Koi- viston ja Veikko Vennamon yhdistymistä.
Lepokorven kirja päättyy Urpon omaan kommenttiin: Saas vielä nähdä.
Mistäpä sen koskaa tietää. Varmaa kuitenkin on, että ne keltaisen lehdistön suomalaisten sovellutusten pioneeriajat, jotka Urpo Lahtisen ja Matti J ämsän kaltaisia ihmisiä julkisuuden aallonharjalle nostivat, ovat ohi. Sotaarvosta raharuhti- naaksi noussut nopeiden autojen ja syvien arpien Urpo on vain aikaansa varten.
Heikki Luostarinen
sitoimi
KEKKONEN, Antero. Antikainen, toimit- taja. Helsinki, WSOY, 1983. 133 s.
Seisomme tv-toimittaja Antero Kekkosen kanssa hänen kustantajansa syysinfossa lasit kädessä. Ympärillä kulttuuriväki hälisee tavattomasti. Antero Kekkonen vaikuttaa selvästi vaatimattomalta luon- nehtiessaan tulossa olevaa esikoisro- maaniaan "kynäilyksi". Minulla ei ole mitään syytä epäillä hänen sanojaan.
Kirjassa kuvataan suomalaisen pikku- kaupungin ahdasta ilmapiiriä, siellä il- mestyvää pikkulehteä, jonka toimittajis- ta lähes kaikilla on jo ruskea kieli.
Kaiken keskipisteenä on kuitenkin kapak- ka Viisi Maijaa, jossa käydään henke- vimmät keskustelut mm. oman kaupungin jalkapallojoukkueen kaikkien aikojen ali- stars-kokoonpanosta. Mutta tämä' idylli särkyy kun vanha kaupunginjohtaja yllät- täen sairastuu ja jää eläkkeelle. Alkaa kulissien takainen taisto siitä mikä puo- lue saa oman ehdokkaansa uudeksi nok- kamieheksi. Kaupungin kahdelle kilpaile- valle lehdelle edessä oleva vaali on kiu- sallinen: kuinka esitellä kaikki kahdeksan
johtajakandidaattia. Kuvataka heitä per- heensä kera uima-altaan äärellä ja esit- telläkö heidän harrastuksiaan, mihin rat- kaisuun toinen lehdistä päätyy vai uskal- tauLUako tekemään peräti kahdeksan jutun sarjaa, jossa esiteitäisiin jokaisen ehdokkaan käsityksiä kaupungin tulevas- ta kehityksestä. Tämän jälkimmäisen vaihtoehdon valitsee sitoutumaton lehti jonka palveluksessa on toimittaja Anti~
kainen. Näin tehdään nimenomaan Anti- kaisen itsensä ehdotuksesta ja on ilman muuta selvää että Antikainen myös tekee jutut. Työhönsä jo nuutunut Antikainen löytää kuitenkin kuin ihmeen kautta it- sessään piilleen tositoimittajan; hän in- nostuu kaivelemaan taustoja ja haastatel- lessaan kaupunginjohtajakandidaatteja tekee heille kiusallisia kysymyksiä tyyliin mitä mieltä olette poliittisista virkanimi- tyksistä, ovatko kommunistit yhteiskun- nan kulmakivi, miksi vastustitte nykyi- sessä virassanne pari vuotta sitten erästä kaupunkimme kannalta tärkeää hanketta ja niin edelleen.
- Kuule Koistinen, ei meistä ole kilpai- lemaan kapakan kanssa. Siellä ihmiset puhuu ihan muista asioista kuin me täällä puhumme ja kirjoitamme. Mie- lenkiinto siellä ja mielenkiinto täällä, ne ei kuule kohtaa... Minä pahoin pelkään, että nämä meidän jutut ei kiinnosta muita kuin niitä, joista näissä kerrotaan... ja niiden kave- reita ehkä.
Tuntuu vaan kiinnostavan. Meidänkin lehden levikki on nousussa.
- Ja mitä se sitten todistaa. Radiosta- kin sanotaan, että sen kuuntelu kas- vaa ... ja televisiosta, että sen katselu lisääntyy. Eikä sellaista lehteä taija ollakaan, joka ei ilmoittaisi levikkinsä nousseen.
- Mutta tottahan se on, ne on tutkit- tuja juttuja.
- En minä sitä epäilekään, etteivätkö ne olisi tutkittuja juttuja, mutta mikä on näiden kasvujen ja lisäänty- misten ja nousujen merkitys? Mitä ne antaa ihmisille?
- Voi jumalauta mies. Sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että ihmiset ovat luopuneet toivosta saada tiedotus- välineistä selityksen tai selvityksen siitä, mitä tapahtuu todella, mihin maailma on menossa... Hajatietoa
pelosta, pelon utopioi ta, sitä tiedo- tusvälineet kyllä jakavat tehokkaast,i. Mutta toivoa ne eivät kykene anta- maan, eivät toivon utopioitakaan. - Ei kuule hyvä mies semmoinen kuulu
tiedonvälityksen tehtäviinkään.
- Mikä sitten kuuluu? Sekö, että me kirjaamme erilaisten mielitekojemme mukaan asioita lehden sivuille ja kut- summe sitä ammattitaidoksi. Sekö, että toimimme niin kuin minä olen toimimassa parhaillaan; valmistelen haastattelusarjaa joistakin henkilöistä, joiden mielipiteet todennäköisesti ovat niin mitättömiä, että jos sellais- ta menisi esittämään vaikkapa Viiteen Maijaan, niin asianosaiselle sanottai- siin, että älä tänne tule paskaa puhu- maan.
- Sinähän ne haastattelut toimitat. Sano sinä jutussasi, että ne puhuu paskaa.
Niin toimitankin, mutta kyllä sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että ei lehdessä niin saa sanoa, koska semmoinen ei ole objektiivista tiedon- välitystä. Objektiivista tiedonvälitystä sen sijaan on, että ne lehdessä puhuu paskaa (s. 39-40)."
Juttusarjan ensimmäisLen haastattelu- jen ilmestyessä lehteen alkavat taoahtu- mat vyöryä Antikaisen ympärillä. Kaikki kaupungin napapuolueet kutsuvat toimit- tajan saunamaan ja rupattelemaan. Jot- kut käyttävät hienovaraisia keinoja vih- jaillessaan eduista, joita Antikaiselle kertyy jos tämä kirjoittaa myönteisesti kyseisen puolueen ehdokkaasta, toiset taas tekevät saman härskin avoimesti mutta yhtä kaikki jokainen puolue osa~ korruptoida mikä pankin mikä rakennus- firman rahoilla. Mutta Antikainen on jo löytänyt idealismin siemenen, hän on terästä, ei taivu juomien, naisten eikä pornoesi tysten edessä.
Suomalaisen pikkukaupungin pikkuleh- delläkin on isäntänsä. Kun juttusarjasta on vielä kolme haastattelua odottamassa JUlkaisuaan, kutsutaan Antikainen pää- to,mittajan huoneeseen. Sinne on kokoon- tuneena jo toimitusneuvosto, jonka jäse- net alkavat välittömästi esitelmäidä Antikaiselle millaista on rakentava jour- nalismi ja että Antikaisen haastatteluista on rakentavuus ollut kaukana. Kolmea viimeistä ja samalla tärkeintä haastat- telua ei enää tultaisi julkaisemaan siinä
85
ja miltei joka numero kansallinen pu- heenaihe. Hymy oli lanseerannut mark- kinoille kovan sosiaalipomon ja julkkis- journalismin merkillisen risteymän. Taka- na oli Jorma K. Virtasen journalistinen kyvykkyys ja Matti Lahtisen taloudellinen järki. Julkisuuden ja vallan keräsi Urpo, jolla ei enaa tuolloinkaan ollut juuri tekemistä lehtiensä kanssa - Lehdet tu- lee ajallaan, Urpo elää tavallaan, rii- mittelivät toimittajat.
Urpo sai aiheen sanoa Juha Nummi- selle: "Jos mä äänestän, se on kuin pieru Saharassa. Mutta jos me kirjoitetaan juttu Hymylehteen saatana, niin asiathan mulkkaantuu". Journalistista oivallustaan Hymyn linjan muotoutumisessa hän selit- tää: "Totesin, että suuri yleisö ei vali- tettavasti tajua mitään suurista aatteis- ta, vaan haluaa lukea yksityisten ihmis- ten asioista".
Nyt, vuonna 1983, SMP on taas suuri ja Lehtimiehet-yhtymään on syntynyt aikamme uus-Urpo, Aarno Laitinen, jolla yritys sampoaa rahaa kuten ennen van- haan Hymyn sosiaalireportaaseilla. Kun Hymy sifloin kuvasi rahan takia kuvaan suostuneen mökinakan vain kumisaappaat jalassaan, Laitinen kuvaa Ahti Karjalai- sen oksentelua. Unohdetulla kansalla ja julkkisjuoruilla lihonut yhtymä ryntää uuteen nousuun rötösherroilla - ja julk- kisjuoruilla.
Laitinen on korvaamassa Urpon paikan yhtymän elävänä mainoksena. Tarina on erilainen - Laitinen on umpikyyninen ja näemmä mukavuudenhaluinen kuin veltto taikina - mutta eräät elkeet ovat piinallisenkin samanlaiset: niin kuin Urpo leveili rakastajattarillaan, niin pitää myös Laitisen kirjata Mustan monopolin esipuheessaan kiitokset vaimolle ja pikku ystävättärille, jotka olivat pitäneet hänet hyvällä tuulella. Niin kuin Urpoa pyydet- tiin julkisuuteen selittelemään sosiaali- pomon moraalia, niin rientää Laitinen selvi ttelem ässä kir joi ttajanetiikkaansa.
Yhtiö ymmärtää, että se tarvitsee Urpon, Veikko Ennalan tai Laitisen kal- taisia julkkiksia, jotka panevat yhtymän valomainoksina koko yksistyiselämänsä likoon. Yhtiö on kone, jolle Laitinen on toistasataa kiloa rahaa ja Urpo Van- hempi kiusallinen raihnas äijä, joka tör- mäilee aika ajoin sotkemaan sekavilla puheillaan selviä suunnitelmia.
Urpo loi rahantekokoneen ja jauhatti
84
itsensä rahaksi. Tuuttiin työnnetään uusia Urpoja. Lepokorven kirja Urposta on sinällään vaatimaton ja nopea tekele.
Sen tunnelma on sama kuin Markku Rau- tasen hiljan ilmestyneeseen Apu-historiik- kiin kirjoittamassa jutussa Matti Jäm- sästä. Rautanen otsikoi juttunsa "Mies elää menneessä". Lepokorven kirjan jän- nite on siinä, onko Urpon aika jo lopulli- sesti ohi, nouseeko tuo lehtikeisari, jossa yhdistyivät Mauno Koivisto ja Veikko Vennamo jo 15 vuotta ennen Mauno Koi- viston ja Veikko Vennamon yhdistymistä.
Lepokorven kirja päättyy Urpon omaan kommenttiin: Saas vielä nähdä.
Mistäpä sen koskaa tietää. Varmaa kuitenkin on, että ne keltaisen lehdistön suomalaisten sovellutusten pioneeriajat, jotka Urpo Lahtisen ja Matti J ämsän kaltaisia ihmisiä julkisuuden aallonharjalle nostivat, ovat ohi. Sotaarvosta raharuhti- naaksi noussut nopeiden autojen ja syvien arpien Urpo on vain aikaansa varten.
Heikki Luostarinen
sitoimi
KEKKONEN, Antero. Antikainen, toimit- taja. Helsinki, WSOY, 1983. 133 s.
Seisomme tv-toimittaja Antero Kekkosen kanssa hänen kustantajansa syysinfossa lasit kädessä. Ympärillä kulttuuriväki hälisee tavattomasti. Antero Kekkonen vaikuttaa selvästi vaatimattomalta luon- nehtiessaan tulossa olevaa esikoisro- maaniaan "kynäilyksi". Minulla ei ole mitään syytä epäillä hänen sanojaan.
Kirjassa kuvataan suomalaisen pikku- kaupungin ahdasta ilmapiiriä, siellä il- mestyvää pikkulehteä, jonka toimittajis- ta lähes kaikilla on jo ruskea kieli.
Kaiken keskipisteenä on kuitenkin kapak- ka Viisi Maijaa, jossa käydään henke- vimmät keskustelut mm. oman kaupungin jalkapallojoukkueen kaikkien aikojen ali- stars-kokoonpanosta. Mutta tämä' idylli särkyy kun vanha kaupunginjohtaja yllät- täen sairastuu ja jää eläkkeelle. Alkaa kulissien takainen taisto siitä mikä puo- lue saa oman ehdokkaansa uudeksi nok- kamieheksi. Kaupungin kahdelle kilpaile- valle lehdelle edessä oleva vaali on kiu- sallinen: kuinka esitellä kaikki kahdeksan
johtajakandidaattia. Kuvataka heitä per- heensä kera uima-altaan äärellä ja esit- telläkö heidän harrastuksiaan, mihin rat- kaisuun toinen lehdistä päätyy vai uskal- tauLUako tekemään peräti kahdeksan jutun sarjaa, jossa esiteitäisiin jokaisen ehdokkaan käsityksiä kaupungin tulevas- ta kehityksestä. Tämän jälkimmäisen vaihtoehdon valitsee sitoutumaton lehti jonka palveluksessa on toimittaja Anti~
kainen. Näin tehdään nimenomaan Anti- kaisen itsensä ehdotuksesta ja on ilman muuta selvää että Antikainen myös tekee jutut. Työhönsä jo nuutunut Antikainen löytää kuitenkin kuin ihmeen kautta it- sessään piilleen tositoimittajan; hän in- nostuu kaivelemaan taustoja ja haastatel- lessaan kaupunginjohtajakandidaatteja tekee heille kiusallisia kysymyksiä tyyliin mitä mieltä olette poliittisista virkanimi- tyksistä, ovatko kommunistit yhteiskun- nan kulmakivi, miksi vastustitte nykyi- sessä virassanne pari vuotta sitten erästä kaupunkimme kannalta tärkeää hanketta ja niin edelleen.
- Kuule Koistinen, ei meistä ole kilpai- lemaan kapakan kanssa. Siellä ihmiset puhuu ihan muista asioista kuin me täällä puhumme ja kirjoitamme. Mie- lenkiinto siellä ja mielenkiinto täällä, ne ei kuule kohtaa... Minä pahoin pelkään, että nämä meidän jutut ei kiinnosta muita kuin niitä, joista näissä kerrotaan... ja niiden kave- reita ehkä.
Tuntuu vaan kiinnostavan. Meidänkin lehden levikki on nousussa.
- Ja mitä se sitten todistaa. Radiosta- kin sanotaan, että sen kuuntelu kas- vaa ... ja televisiosta, että sen katselu lisääntyy. Eikä sellaista lehteä taija ollakaan, joka ei ilmoittaisi levikkinsä nousseen.
- Mutta tottahan se on, ne on tutkit- tuja juttuja.
- En minä sitä epäilekään, etteivätkö ne olisi tutkittuja juttuja, mutta mikä on näiden kasvujen ja lisäänty- misten ja nousujen merkitys? Mitä ne antaa ihmisille?
- Voi jumalauta mies. Sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että ihmiset ovat luopuneet toivosta saada tiedotus- välineistä selityksen tai selvityksen siitä, mitä tapahtuu todella, mihin maailma on menossa... Hajatietoa
pelosta, pelon utopioi ta, sitä tiedo- tusvälineet kyllä jakavat tehokkaast,i.
Mutta toivoa ne eivät kykene anta- maan, eivät toivon utopioitakaan.
- Ei kuule hyvä mies semmoinen kuulu tiedonvälityksen tehtäviinkään.
- Mikä sitten kuuluu? Sekö, että me kirjaamme erilaisten mielitekojemme mukaan asioita lehden sivuille ja kut- summe sitä ammattitaidoksi. Sekö, että toimimme niin kuin minä olen toimimassa parhaillaan; valmistelen haastattelusarjaa joistakin henkilöistä, joiden mielipiteet todennäköisesti ovat niin mitättömiä, että jos sellais- ta menisi esittämään vaikkapa Viiteen Maijaan, niin asianosaiselle sanottai- siin, että älä tänne tule paskaa puhu- maan.
- Sinähän ne haastattelut toimitat. Sano sinä jutussasi, että ne puhuu paskaa.
Niin toimitankin, mutta kyllä sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että ei lehdessä niin saa sanoa, koska semmoinen ei ole objektiivista tiedon- välitystä. Objektiivista tiedonvälitystä sen sijaan on, että ne lehdessä puhuu paskaa (s. 39-40)."
Juttusarjan ensimmäisLen haastattelu- jen ilmestyessä lehteen alkavat taoahtu- mat vyöryä Antikaisen ympärillä. Kaikki kaupungin napapuolueet kutsuvat toimit- tajan saunamaan ja rupattelemaan. Jot- kut käyttävät hienovaraisia keinoja vih- jaillessaan eduista, joita Antikaiselle kertyy jos tämä kirjoittaa myönteisesti kyseisen puolueen ehdokkaasta, toiset taas tekevät saman härskin avoimesti mutta yhtä kaikki jokainen puolue osa~
korruptoida mikä pankin mikä rakennus- firman rahoilla. Mutta Antikainen on jo löytänyt idealismin siemenen, hän on terästä, ei taivu juomien, naisten eikä pornoesi tysten edessä.
Suomalaisen pikkukaupungin pikkuleh- delläkin on isäntänsä. Kun juttusarjasta on vielä kolme haastattelua odottamassa JUlkaisuaan, kutsutaan Antikainen pää- to,mittajan huoneeseen. Sinne on kokoon- tuneena jo toimitusneuvosto, jonka jäse- net alkavat välittömästi esitelmäidä Antikaiselle millaista on rakentava jour- nalismi ja että Antikaisen haastatteluista on rakentavuus ollut kaukana. Kolmea viimeistä ja samalla tärkeintä haastat- telua ei enää tultaisi julkaisemaan siinä
85
muodossa kuin Antikainen on ne kirjoit- tanut. Toimittaja Antikainen poistuu ti- laisuudesta vikkelään, laatii lyhyen ero- anomuksen ja lähtee.
Antero Kekkosen kirjaa on jo ehditty tulkita tavanomaisesti eli siten että tekijä kertoo itsestään. Antikainen, toi- mittaja onkin siis kirja siitä kuinka Antero Kekkosta korruptoitiin television vaalitenttien aikaan, mutta hänpä teki työtään tasapuolisesti kysellen kaikilta hankalia (Katso 49/83). jos tälle tielle lähdetään niin yhtä hyvin voisi sanoa, että kirjan tarina on yhdistelmä kotka- laista nykypäivää ja suomalaista yhteis- kuntaa viime presidentivaalien alla. Mut- ta miksi ihmeessä pitäisi pohtia mikä kirjassa on faktaa eli onko sillä suora vastineensa todellisuudessa? Kyseessä on romaani, joten se on fiktio, jolla te- kijä luonnollisesti pyrkii sanomaan jota- kin. Haluaako Kekkonen masentaa kaikki toimittajat, jotka pyrkivät murtamaan vallitsevan ns. normaalijournalismin eli pistää matalaksi kaikki pietilämäiset voiuntaristit (ks. 1. Niiniluodon keskuste- lupuheenvuoro tässä lehdessä)? Vai ha- luaako Kekkonen vain osoittaa kuinke~
vaarallista on objektiivisen todellisuuden penkominen, missä leikissä ei kumoudu sen paremmin tämä kapitalistinen yhteis- kuntajärjestelmämme kuin Pertti Hema- nuskaan vaan toimittajaparka?
Tuskinpa nämä tiedotusopilliset näkö- kulmat ovat tekijää sinänsä kiinnosta- neet. Pikemminkin kyse on siitä, että Antikainen, toimittaja on hyvin muodin mukainen kirja. Sen tarjoilema kuva po- liitikoista ja päättäjistä on juuri sellainen kuin Suomen kansan syvien rivien enem- mistöllä tällä hetkellä on: poliitikot ovat röyhkeitä oman edun tavoittelijoita, jotka julkisuudessa esiintyessään kiemurtelevat kuin mato koukussa eivätkä sano mitään merkittävää. Tältä osin Kekkosen kirja on varsin kliseinen mustavalkoisuudessan.
Mutta teos taas poikkeaa tämän hetken muotiajattelusta siinä, ettei julkista sa- naa käsitellä yhtenäisenä suurena sanan- vapauden ritarina, joka valvoo kansan etuja. Kuten tässä kirjassakin niin sanan- vapauden suurimmat voimainkoitokset käydään edelleen kunkin tiedotusvälineen itsensä sisällä, eikä esimerkiksi tiedotus- välineet vastaan poliittiset päättäjät -rintamalla, jollaista asetelmaa esimer- kiksi Helsingin Sanomien vastaava pää-
86
toimittaja pyrkii tietoisesti luomaan (Sanomalehtimies 23/83). Vaikkakin Kek- kosen kirjan kuvaus toimittajan työn 1ll uusioista ja ehdoista jää varsin sup- peaksi ja jopa pinnalliseksi, on siinä pai- koin mukana rehellisyyden ripauksia, joita moni tietysti kutsuisi naiviudeksikin. Itse en koe olevani vielä niin kyynistynyt ettenkö näkisi juuri tässä kirjan ansioita;
se puhuttelee nimenomaan tunnetasolla.
Seisomme edelleen Antero Kekkosen kanssa nokitusten hänen kustantajansa tiloissa ja kulttuuriväki on alkanut hälis- tä entistä tavattomammin ympärillämme.
Lasimme ovat jo tyhjät. Mitään ei jää- nyt jäljelle.
Juha Kulmanen
BENJAMIN, Walter
Valokuvauksen pieni historia
1
Walter Benjamin. - Valokuva 33(1983)7, ss. 17-23 Filmiopas: 16mm esittelevä elokuvaluet- telo 1982 1 toim. Pekka P3ivärinta. - Hki: Suomen elokuvasäätiö, 1982. - 348 s. : kuv.ISBN 951-9349-8
Finnish films = Films Finlandais 83
1
toim. Hellevi Reinikainen. - Hki: Suome:-1 elokuvasäätiö, 1983. - 48 s. : kuv.
ISBN 951-9349-29-4 HARRIVIRTA, Holger
Lykättävät lyhdyt ja kannettavat kame- rat: elokuvamiehen muistelmia
1
Holger Harrivirta. - Hki: Suomen elokuvasääriä 1983. - 386 s. : kuv. ' ISBN 951-9349-26-XHEMANUS, Pertti Mass media yesterday Hemanus and Tapio 1983.
HOIKKALA, Tommi
and today
1
Pertti Varis. Prague,Brittiläinen kulturalismi ja nuorten ala- kulttuurien tutkiminen
1
Tommi Hoikka- la. -- Tiede ja edistys 8(1983)1, ss. 38-43 The IIC in Finland1
ed. by John How- kins and Seppo Sisättö. - Espoo: W+G, 1983. - 226 s. : kuv. - (Viestintätutki- muksen seuran julkaisusarja, no 7).ISBN 951-35-2942-8 ITKONEN, Terho
Poliittinen valta ja kielen manipulointi
1
Terho Itkonen. - Suomen Lehdistö 54 (1983) 10, ss. 34-3 7KAUHANEN, Erkki
Hupakkotyttären näkijänkatse: tieteiskir- jallisuus seuraa, arvioi ja ennakoi tiedet- tä
1
Erkki Kauhanen. Tiede 2000 3(1983)4-5, ss. 22-26KIVIKURU, Ullamaija
Käytännön ongelmat kehityksen esteenä
1
Ullamaija Kivikuru. - Kehitysyhteistyö ( 1983)2, ss. 29-33KOVALAINEN, Ritva
W. Eugene Smith: kuvajournalistin on, oltava rehellinen, mutta ei objektiivinen
1
Ritva Kovalainen. - Valokuva 33(1983) 7, ss. 12-16Kuka on kukin lehdistössä 1983-84. Hki: Taloudellinen tiedotustoimisto, 1983. - 122 s. - 6.p.
ISSN 0356-6102 LAGERSPETZ, Kirsti
Väkivalta vaikuttaa nuoriin katsojiin 1 Kirsti Lagerspetz. - Tiede 2000 3(1983)3,
SS 20-25
LEHMUSKALLIO, Klaus Uudet viestimet, uudet mahdollisuudet
1
KlausMark Markkinoinnin (1983)4, ss. 24-27
LEVOLA, Pirkko-Liisa
mediat, uudet Lehmuskallio. ammattilehti
Pohjanmaan alueradiokokeilut 1983: radio Etelä-Pohjanmaa: radio Keski-Pohjanmaa
1
Pirkko-Liisa Levola, Ismo Silvo. - Hki: Yleisradio, 1983. - 40 s. : taul., kuv. - (Yleisradio, Suunnittelu- ja tutkimus- osasto, Sarja B, ISSN 0357-5179; 7/1983). ISBN 951-43-0261-3Liikuntaviestintä
1
toim. Pauli Vuolle. - Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 1983. - 116 s. : kuv. - (Jyväskylän yliopisto, Liikuntasuunnittelun laitos, Opetusmonis- tei ta, ISSN 0358-2418; 9/ 1983).ISBN 951-678-797-5 LIIMATAINEN, Eila
Mielipidetutkimukset ja sanomalehti
1
Eila Liimatainen, Risto Sinkko. - Hki: Sanomalehtien liitto, 1983. - 48 s. : kuv. ISBN 951-99481-0-4
LIIMATAINEN, Eila
Sanomalehtien liiton jäsenlehdet tutkittu
1
Eila Liimatainen. - Suomen Lehdistö (1983)7-8, ss. 6-11Mainonnan kustannukset Suomessa 1982
1
koonnut Tapio Kähkönen. - Mark - Markkinoinnin ammattilehti (1983)6, eril- linen sivunumerointi 1-24MALMBERG, Tarmo
Elokuvan kulttuurihistorian pääpiirteet 1 Tarmo Malmberg. - Tampere: Tampe-
87
