Toisen silmissä totta.
Taiteen kandidaatin opinnäytetyö Muoti
Muotoilun laitos Aalto-Yliopisto
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Tiina Nissilä
2021
Sisällys
1. Johdanto 2. Lähtökohdat
2.1 Kaikki on kokemusta. Kokemus on kaikki.
2.11 Merkitykset 2.12 Tottumukset
2.13 Esteettinen kokemus 2.2 Tiedosta
3. Suunnittelun lähtökohtia 4. Materiaalit
5. Tuotteiden valmistus 6. Filmi ja sen toteutus 7. Yhteenveto, omaa pohdintaa 8. Kiitos
9. Lähteet 10.Kuva lähteet
1. Johdanto
Teosten nimet jännittävät minua. Kirjaimista muo- dostunut sana tai lause saa minut tuntemaan lei- jailua mahanpohjassa. Työskentelyyn uppoutunee- na ajattelen usein töiden nimiä, etsin mielessäni sanoja kuvaamaan työtäni.
Kirjastossa pidän kädessä kirjaa toistellen sen nimeä, jäljittelen sormellani kirjaimia kannes- sa ja nautin jännityksen tunteesta. Galleriassa pitää kiertää kahdesti, nimettöminä ja nimellis- inä. Nimi, joku pieni paljastus tai viite teok- seen, mutta se hetki näiden keskellä, jännittynyt ja odottava.
Kirjoittaminen on minulle tarve ja nautinto. Tarve merkitä muistiin ja palata kokemaani myöhem-
min. Tarve nimetä ja sanoittaa tunteita, tehdä itse itselle selväksi, mikä tarkoittaa mitä. Nau- tin siitä, että voin olla vapaa sanoissa, leikkiä niillä, sekoilla säännöittä teksteillä tai vaan listata ne päivän tärkeimmät. Kirjaan myös kysy- mykset, vaikken saa niihin vastausta, mutta saan hetkeksi sanojen tuoman rauhan. Vai takerrun- ko hetkiin yrittäessäni kirjoittaa ylös lapseni ensi taitoja, kehitystä tai ääntelyitä? Mietin, pelkäänkö lopulta ajan kuluvan liian nopeasti ja yritän hallita sitä kirjaamalla asiat ylös. Ajat- telen myös, että jos mieli karkaa, niin tekstit jäävät.
Opinnäytteessäni tarkastelen työskentelytapaa, jossa luodaan vaate tekstien tai sanojen pohjal- ta: siis sanoista vaatteeksi. Tarkastelen tekstien tuomaa tunnelmaa ja pyrin heijastaman sen vaattee- seen.
Valmistan viisi puettavaa teosta ja kirjallisen osuuden.
Opinnäytetyössäni olen rajannut taustatutkimukse- na toimivat omat tekstini alkamaan raskausajastani nykyhetkeen. Tekstit kertovat muutoksesta ja
hämmennyksestä, liittymisestä, kaipaamisesta tai ikävästä, rakkaudesta ja näkyväksi tulemisen tar- peesta.
Työstäessäni tätä työtä työstän myös minuuttani tai kokemuksiani. Työskentelen itseni kanssa, tutkiskelen miten koen ja tarkastelen asioita.
Työskentelen kehollani ja minuudellani. Pyrin kes- kittymään ulkoiseen tilaan ja samalla oman mieleni tilaan.
Opinnäytteeseen poimin John Deweyn ajatuksia
kokemuksesta ja merkityksestä, sekä lainaan Minna Salamen kirjoituksia tiedosta.
2. Lähtökohdat
Minä, joka kirjoitan päiväkirjaa, en enää pystynyt kirjoittamaan. Pelkkää suherrusta ja ympyröitä sivun nurkkaan. Minulla ei ollut enää sanoja.
Testitikku näytti kahta viivaa ja siitä syntynyt hämmennys valtasi jokaisen minussa virtaavan suonen.
Raskauden tuoma sanattomuus. Minä minussa ja joku muukin. Ja että kuka.
Samana syksynä piirustuksen tunnilla sain käsiini William Kendridgen kirjan nimeltä Five Themes(Rosen- thal,2009), jonka hain aina vain uudelleen ja
uudelleen selattavaksi. Lukkiuduin kuvaan, jos- sa taiteilija repii paperille printattua omakuvaa päämäärättömästi ja sotkee sitä hiilellä. Jotak- in suunnittelematonta. Ja sitä minä ihailin. Olin löytänyt opinnäytetyöni lähtökohdan, aloituspisteen.
Haluan antautua jollekin, niin etten tiedä edes mille.
Antaa sen syntyä itsestään, kuunnella ja tutkia mitä sieltä tulee.
Ja niin, että keho on välineenä sille, sille jolle- kin mikä minua
koskettaa. Olla jotenkin avoin ja mahdollisimman esteetön, tarkastella sitä, sanoittaa, kirjoittaa, käydä vuoropuhelua työn kanssa.
Opinnäytetyöni nimi on Toisen silmissä totta. Tämä nimi heijastuu seuraavasta ajatuksesta:
Ainoa tarve mikä meillä on, on tulla todellisiksi.
Yhtä todellisiksi mitä olimme kun tulimme ja ol- imme täydellisiä rakkaudessa. Rakkaus tuo meidät todellisiksi.
Ajatukseen sisältyy lapsen kasvun kannalta olen- naisin, nähdyksi tulemisen tarve. Kasvaessaan lap- si katsoo omaa rakkautta hoivaajan silmistä ja tulee sitä kautta todeksi.
2.1 Kaikki on kokemusta. Kokemus on kaikki.
Kirjassa Taide kokemuksena (Art as Experience,1934 suomennettu 2010)
Dewey esittää, että taidetta pitää tutkia elävän olennon ja ympäristön välisinä vuorovaikutussu- hteina. Kaiken ytimessä on kokeminen ja kokeminen tapahtuu vuorovaikutuksessa. Kokemisesta taas pal- jastuu jotain taiteenkaltaista.
Kirjassaan Deweyn kokemusfilosofia Alhanen(Alha- nen,2013) kuvaa Deweyn ”kokemuksen perusraken- netta”, joka muodostuu lapsuudessa: Se, miten lapsen tarpeisiin vastataan, vaikuttaa suoraan lapsen kokemuksen kehitykseen. Lapsen epämääräi- set tarpeet (yllykkeet) muuttuvat tunteiksi ja tarpeiksi vasta vuorovaikutuksessa aikuisen kans- sa. Vastasyntynyt vauva hapuilee suulla etsien rintaa, äännehtii ja heiluttelee käsiään levot- tomasti. Tähän aikuinen vastaa ruokkimalla pie- nokaista. Tästä syntyy vauvalle kokemus tarpei- den tyydytyksestä, kokemus nälästä ja kokemus syömisestä. Tämä kokeminen on vuorovaikutusta ja Deweyn mukaan kaiken kokemuksen perusta on vuor- ovaikutuksessa. Lapsen riippuvaisuus hoivaajasta on pitkälle kehittynyttä kykyä vastavuoroisuu- teen, sosiaalisuuteen ja kommunikaatioon.(Alha- nen,2013.82.)
Lapsi on synnynnäisesti halukas kokeilemaan omia kykyjä sekä tutkii aktiivisesti ympäristöä.Ihmi- nen on siis aisteilla varustettu elävä olento, joka elää vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.
Myös tilanteesta ja ympäristöstä, missä kokemus tapahtuu, tulee yhtä tärkeitä kuin itse kokemuk- sesta.(Alhanen,2013,82.)
”Kokemus on sekä luonnosta lähtöisin että luon- non sisällä.Kokemuksessa ei koeta kokemusta vaan luontoa - kiviä, kasveja, eläimiä, tauteja, ter- veyttä, lämpötilaa jne. Vuorovaikutuksessa olevat asiat ovat kokemus. Ne oat se, mitä koetaan. Ne ovat myös se, miten asiatvkoetaan.
Kokemus siis ulottuu syvälle luontoon.
Sillä on syvyys.
Sillä on määräytymättömän joustavaa laajuutta.
Se venyy.”(Alhanen 2013,55.)
Dewey korostaa, että ajattelun lähtökohdat ovat kokemuksessa itsessään eivätkä ne tule kokemuk- sen ulkopuolelta. Kokemus sisältää lukemattomia erilaisia yhteyksiä siinä ilmenevien asioiden välillä ja se on tulvillaan tapahtumasarjo- ja, joista asioista seuraa toisia asioita.(Alha- nen,2013,101.)
2.11 Merkitykset
Kokemillemme asioille muodostuu merkitys vasta kun asiat asettuvat osaksi ihmisen ja ympäristön väli- seen vuorovaikutuksessa syntyneeseen tilannetta.
Kokemuksella ei ole alunperin suoraa itsestään- selvää merkitystä. Epäselvät ja ristiriitaiset tilanteet vaativat työstämistä, jonka seurauk- sena kokemamme asiat saavat merkityksen.(Alha- nen,2010,110)
Kokemuksessa merkitys ja tunne ovat toisistaan erottamattomia. Tunteet eivät siis ole jotain sis- äistä vaan ne kuuluvat vuorovaikutukseen. Esime- rkiksi yllättävät elämänkäänteet koettelevat meitä ja herättävät tunteen. Voisi sanoa, että tunteet ovat tilanteiden ominaisuuksia.
2.12 Tottumukset
Deweyn mukaan kokemuksiamme säätelevät omak- sutut tottumukset, mutta yleensä huomaamatto- masti. Tottumukset, jotka olemme sisäistäneet esimerkiksi lapsuudessa, toimivat meissä tie- dostamattomasti ja ohjailevat sitä miten
koemme esimerkiksi ympäristöä ja miten siihen suhtaudumme. Deweyn mukaan tottumuksista voisi sanoa, että ne ovat minuutemme tiedostomatonta ydintä.
Esimerkiksi lapsi herkistyy yhteistominnan vaikutuksesta tietyille ympäristön ärsyk-
keille. Ärsykkeet herättävät hänessä erilaisia toiminnan yllykkeitä. Yhteistoiminnassa hän harjaantuu muovaamaan ja yhdistämään nämä yl- lykkeet hallituiksi teoiksi, joilla hän vastaa ärsykkeisiin. Jos teot lisäävät lapsen toi- mintakykyä ympäristössään, niin tapahtumakul- ku synnyttää vakiintuneen tottumuksen, jon- ka varaan hänen kokemuksensa ja toimintansa myöhemmin rakentuvat.(Alhanen,2013,87,117.)
2.13 Esteettinen kokemus
”Deweyn mukaan esteettiset kokemukset ovat vo- imakkaita täyttymyksen hetkiä, jolloin elävä olento kokee ,tiedostaen tai tiedostamatta, ponnistelujensa tulleen päätökseen sen saavu- tetua uudenlaisen suhteen ympäristöönsä”. Es- teettiset kokemukset eivät ole tavallisesta elämästä erillistä vaan luonnollisia ja olen- naisia vaiheita kokemisen kehittymisessä, sillä ne muovaavat aina jollain tapaa meidän kokemus- ta maailmasta.(Alhanen,2013, 182)
Taideteos on lähtökohta taiteelle, mutta taval- laan vasta asian toinen puoli. Toinen puoli on yksilön kokemus teoksesta, joka ei tietenkään ole sama kuin tekijän. Taideteos tapahtuu siis vasta kokemuksessa (Alhanen,2013,187)
Taiteen tekeminen ja kokeminen lähtevät liik- kelle yksilön ja ympäristön väliseen vuorovai- kutukseen ilmaantuneesta yllekkeestä. Dewey puhuu mielummin yltymisestä (impulsion). Yl- tymistä voi olla tietoinen tai tiedostamaton tarve jäsentää elämässä tapahtuvia muutoksia, tarkentaa tai tarkastella havaintoja, vaik- kapa tarve lievittää yksinäisyyden tunnet- ta tai erinäköisten ongelmien ratkaisua. (Al- hanen 2013,183) Hienointa kokemuksessa on , että ihminen kykenee vaikuttamaan sitä kautta yhteisöönsä tai ympäristöönsä.
2.2 Tiedosta
Pitkään on uskottu ja ajateltu tiedon olevan jotenkin järkiperäistä ja johdonmukaista. Esime- rkiksi koulumaailmassa älykkäinä pidetään niitä, joiden arvosanat ovat parhaita matematiikassa, luonnontieteessä, kemiassa ja niin edelleen.
Kirjassaan Aistien Viisaus Minna Salami kirjoittaa aistivoimaisesta tiedosta, tiedosta , joka kosket- taa yhtälailla sisältä ja ulkoa. Aistien viisauden lähestymistapa on lyyrinen - se on tunneälyn ja älyllisen taidon liitto. Aistivoimainen vaikuttaa aistien lisäksi koko olemukseen: mieleen, kehoon ja sieluun.(Salami,2019,29.)
” Tietoa ei pidetä jonakin, johon voi päästä
käsiksi ja jota voi arvioida esimerkiksi taiteiden ja niihin liittyvien tunteiden, aistien ja kehol- liseen kokemuksen kautta. Taiteisiin yhdistetään lahjakkuus mutta ei tietoa. Ja kuitenkin taide soveltuu todellisuuden selittämiseen, koska se vangitsee todellisuuden sisältäpäin. Taide selit- tää ihmisyyttä, koska ihmisen olemassaolo on es- teettistä.”(Salami,2019,26.)
Älykkyyden arvioiminen jatkuu aikuisuudessak-
in mittaavilla ja hierarkisilla keinoilla. Ajatus siitä, että todellisuutta voidaan selittää vain mitattavin perustein, on hyvin vaarallinen. Il- man tunnetta tiedosta tulee ummehtunutta.(Sala- mi,2019,28.)
” se, mitä ihminen tietää, näkyy kaikessa:
siinä, miten hän liikkuu,
tanssii ja rakastelee, ja mitä hän tuntee, kuten myös hengitetyssä
ilmassa, puiden hyvinvoinnissa, nautitussa ruoassa ja kannatetuissa
aatteissa. “(Salami,2019,27.)
” Mieli on sekä kehossa, että kehon ulkou- olella, järki on olemassa sekä
tunteissa että tunteiden ulkopuolella ja toisinpäin.”(Salami,2019,73)
Salami kirjoittaa ihmisestä lyyrisenä ja eroot- tisena lajina, ja jos nämä puuttuvat tiedon tuottamisesta, tieto muuttuu konemaiseksi ja siltä riistetään inhimillisyys. Runous selit- tää tunnetta, kuten kaipausta, aivan eri tav- alla kuin tieteellinen menetelmä. Tanssi kuvaa vapautta, johon matematiikka ei pysty. Sisäinen hiljaisuus selittää olemista tavalla, johon te- knologia ei kykene.(Salami,2019,37.)
Se, mitä tunteita jokin ajatus tai idea meissä herättää, on aivan yhtä tärkeää kuin se, mitä tietoa se sisältää.
Mitä enemmän ihmiset antautuisivat aistivo- imaiselle, sitä paremmin tunnistetaan tarvitta- vat poliittiset, taloudelliset, kulttuuriset ja sosiaaliset muutokset.(Salami,2019,60.)
Opinnäytteessäni poimin Deweyn teksteistä
kohtia, jotka minua tällä hetkellä liikauttivat ja jollain tapaa mielessäni linkitin ne työhöni.
Tavoitteeni ei ole selittää Deweyn teorioita tai Salamen kirjan sisältöä kokonaisuudeessaan, vaan makustella näitä poimittuja lainauksia. Näid- en poimittujen tekstien avulla jäsentelen omia ajatuksiani työskentelystä.
3. Suunnittelun lähtökohtia
Olin jo pitkään haaveillut tarkastella lähemmin prosessia teksteistä vaatteeksi, tiesin sille olevan hyvä hetki kun saan keskittyä opinnäyt- teeseeni. Sanat ja lauseet kaikuvat rennosti taustalla suunnitteluprosesseissani, mutten ole työskennellyt niin, että pelkästään tekstit ovat tausta tutkimukseni.
Sanat lukkiutuivat sisälleni opinnäytettä aloit- taessa menin lukkoon, sillä ihmettelin raskaut- ta ihmettelemiseen päästyäni. Sanattomuus, olin pulassa itse itsessäni. Ajattelin lukon aukeam- isen vievän pitemmän aikaa, mutta lopulta huo- masin tekstien kulkevan production edetessä.
Käsillätekeminen tuo sanat tai niiden merkityk- sen konkreettisesti tähän hetkeen. Minähän ko- sketan näitä. Näitä Sanoja. Katoavia tuntei- ta, ohimeneviä hetkiä. Sormilla muotoilen tämän tähän.
Hetken pidän ja katselen.
Ja lopulta. Annan mennä.
Suunnitteluprosessin alussa palasin usein tu- ijottamaan tätä aiemmin mainitsemaani Wil-
liam Kendridgen kuvaa. Kuvassa hän työskentelee repien seinänkokoista omakuvaa, sotkien sitä hiilellä ja musteella. Luultavasti tietämättään mitä teki, mutta teki.
Omakuva, ääriviivat, kerrokset, repiminen, muuttuminen, uudistuminen jne. Kuva tosiaan koukutti minua.
Tämä kuva oli yhteys siihen, että haluaisin itsekin työskennellä jollain tapaa paperin kanssa.
4. Materiaalit
Ihastuin ujosti ajatukseen paperista opin-
näyttessä. Luulin paperin itsessään olevan liian ujo, ollakseen päämateriaali. Kuitenkin ohjaaja- ni ehdotti sitä ääneen ja lumouduin ajatuksesta.
Mielikuva paperisesta vaatteesta vei minut ajatuk- sissa lähelle tilaa, jossa teen jotain tietämättä mitä teen ja tietämättä mitä siitä syntyy.
Olin vastikään ollut piirustuksen kurssilla, jossa tuijotin paperia toinen toisensa jälkeen ja annoin hiilen ja musteen hahmotella elävän ihmisen ääriv- iivaa, valoja ja varjoja. Uusi puhdas paperi ja kaikki alkoi aina uudelleen. Minä kasvatin elävää mahassani ja hahmotin elävää paperille. Kaikki ne mahdollisuudet mitä paperi sallii itseensä, kuvi- ot, kuvat, tekstit, jäljet ja jäljitelmät. Kaikki mielen sommitelmat. Se ottaa hyvin vastaan viivat ja tekstit. Haluan tuoda sen tähän, iholle, vaat- teeksi.
Aloitin työskentelyn paperille maalaten, piirtäen ja mytäten sitä. Viivyttelin aika pitkään paper- in pinnalla, piirsin ja maalasin päällimmäisiä ajatuksiani pois. Jälkeenpäin ajateltuna tuntuu, että etsin liikaa merkityksiä kynän jäljestä ja itse paperi jäi sen taakse.
Mielestäni hienointa ja jännittävintä kaikes-
sa työskentelyssä on se, etten tiedä mitä syntyy.
Epämääräinen kasa ajatuksia ja toiveita, aavis- tus jostakin. Kipuilu, mutta yhtä aikaa luotta- mus siitä, että jotakin syntyy jossakin vaiheessa ja jostakin syystä. Kiinnostavaa on myös se, mikä siihen johtaa ja mitkä asiat vaikuttaa prosessin liikahduksiin.
Siirryin ompelemaan paperia, käsin ja koneella.
Kokeilemaan sen vahvuuksia päälle puettuna. Mu- otoilin paperista vaatteita nuken ylle, sekä ompe- lin paperista vaatteita kaavoja käyttäen. Kokeilin erilaisia papereita kuten itse valmistamaani pa- peria, erilaisia kirjansivupapereita, sanoma- ja aikakausilehtien sivuja, pakkauspaperia, tulostus- paperia sekä eri paksuisia pahveja.
Paperin lisäksi voimakasta roolia työssäni kan- tavat kehikot. Ajatus kehikoista oli yksi
toiveistani jo alusta asti. Kehikosta tai raamis- ta, jostakin irrallisesta kehon ympärillä. Iholla muttei kuitenkaan koske ihoa. Erillään minusta, mutta kulkee tässä kanssani. Kevyesti, arvokkaas- ti, hennosti ja ilmavasti.
Valmistin alukuun pieniä kehikkoja rautalangasta Bar- bie nuken päälle ja lopulta itselleni. Kehikon ja perin yhdistäminen tuntui loksahdukselta. Rautalanka vaihtui pahvin ja pajun kautta rottinkiin. Papere- ista päädyin japanin washi paperiin, riisipaperi- in ja silkkipaperiin, jotka öljysin saadakseni ne läpinäkyvvämmiksi.
5. Tuotteiden valmistus
Kehikoiden etsiessä muotoaan minulle vahvistui tunne, että haluan tehdä teokset lapsille. Valmistin viisi asu- kokonaisuutta, jossa jokaisessa asussa on kehikko, jonka alla on paperineulotut alusvaatteet, sekä valkoiset puu- villa alushousut.
Kehikot suunnittelin viidelle eri-ikäisille lapselle niin, että pienimmällä paperia on vähemmän kehikon
päällä ja paperi lisääntyy jokaisessa kehikoissa suurem- paa kohden. Vanhimman kehikko on täytetty kokonaan. Ke- hikot ikäänkuin päästävät itsestään läpi. Päästävät läpi kohdista, missä paperia ei ole ja myös paperi on osittain läpinäkyvää.
Paperilangasta neulotut alusvaatteet teetätin lapseni isoäidillä ja ystävälläni. Näiden alusvaatteiden suun- nittelu tapahtui suurimmilta osin käyttötarkoituksen mukaisesti. Tarvitsin kehikkojen alle suurimmaksi osak- si ihonmyötäistä, pientä ja huomaamatonta. Paperinarun etsinnässä haasteena koin sen jämäkkyyden, kuinka saa- da naru kulkemaan puikoilla. Valmistin kaavat, protot ja tein sovitukset. Oikean narun löydyttyä laitoin valmis- tuksen eteenpäin.
Kehikkoja työstin yleensä lapseni päiväunien aikaan ja palasin niiden luo kun sain aikaa olla yksin. Ma- teriaalina rottinki oli toimiva, se taipui toivotul- la tavalla, mutta sen kiinnittämisen koin haasteena.
Kokeilin alkuun narulla solmimista, mutta päädyin ki- innityksessä niittaamiseen.
Kehikoiden muoto muuttui edellisen kohtaamisen jäl- keen paljon, vaikka olin työn lopettaessa kokenut sen tulleen jopa päätökseen. Elin kehikoiden kanssa pit- kässä suhteessa, ollessani itse isojen tunteiden ja muutoksen keskellä. Mutta näissä työskentely hetkissä olin yksin, välillä jopa vain ja ainoastaan minä mi- nussa. Koin kiintyneeni kehikkoihin niiden muotoilu vaiheessa.
Iholla paperineulotut tuotteet tuntuvat ilmavilta ja kevyiltä joka mielestäni yllättää sen miltä neulokset silmään näyttävät. Koin ihon tulkitsevan materiaalia voimakkaammin, jo heti sen kosketuksesta, luulen sen liittyvän totutusta poikkeavuuteen.
6.Filmi ja sen toteutus
Opinnäytteen esitystapa videona oli ajatuksena jo alusta asti. Yhdistin mielessäni liikkuvan kuvan ja ääneen luetun tekstin, kokemuksen siitä mitä sana merkitsee kuultuna. Lopulta koin kuitenkin lukemisen kuvan rinnalle tarpeettomana.
Järjestin kesän alussa kuvauspäivän ulkona, johon sain osallistumaan lähipiiristäni viisi eri-ikäistä lasta. Lapset olivat minulle ennestään tuttuja ja olin tavannut osaa heistä protojen sovituksen yhtey- dessä.
Kuvattavana oleminen oli lapsille iloa sekä jänni- tystä, jonka yritin ottaa huomioon. Vaatteiden pukem- inen nopeatempoisesti olisi vaatinut etukäteen har- joitusta. Käsikirjoitukseni oli lyhyt ja pyrimme toimimaan ripeään tahtiin. Hyvin pian lasten saapues- sa kuvauspaikalle huomasin liikkuneeni suunnittelijan roolista lastenohjaajan rooliin.
Kuvauspätkät olivat hyvin lyhyitä keskityin pitämään huolen, että lapset tietävät mitä missäkin kohtauk- sessa tekevät. Minulle merkittävintä oli se, et- tei lapsia pakoteta ja että heillä on mukava olo osallistua kuvaukseen, toivoin sen olevan rentoa ja välitöntä.
Jälkeenpäin tajusin että unohdin stailata lapsia ku- vausten välissä. Lasten eloisuus täytti minusta sen tilan, jossa sisäänpäin kääntyneenä keskityn katso- maan yksityiskohtia tai kokonaisuutta. Elo tuli ti- lan sijaan. Jälkeenpäin harmittelin miten en pystynyt siinä hässäkässä katsomaan kokonaisuuksia tarkasti läpi. Yllätyin täysin miten unohdin elävän elämän, elon, tuovan omalta osalta luonnollisen energian täydentämään suhdetta vaatteeseen. Eloa täynnä ole- vat lapset kantoivat kehikoita ja elivät omalla tav- allansa minun kuplani ulkopuolella. Se teki hyvää, antaa elämän tulla! Vaikka siihen hetkeen liittyi luopumista.
Tunteita kuvauksiin mahtui, välillä joku itki ja sit- ten taas ilakoitiin. Lasten vanhemmat olivat mukana, sekä muutama ystäväni apukätenä. Ohjasin näitä pieniä metsäpolulla ja kukkapellolla sylissäni imeväinen.
Viimeinen kohtaus, ja se oli tässä. Pitkän ajan odo- tus ja toteutus. Filmi on täysi. Lapset ilakoivat pi- enistä yllätyspusseista, haapa kahisutti lehtiä kes- ätuulessa.
En tiennyt olinko tyhjä vai täysi.
Kuvauksen toteutti ystäväni Johanna Karjalainen.
7. Yhteenveto
Opinnäytetyö prosessi on ollut minulle ajallisesti pitkä. Pienen tausta tutkimusksen ja aihevalinnan varmistumisen jälkeen jäin äitiyslomalle. Äitiys- loman jälkeen palasin työn äärelle pikkuhiljaa ja osittain. Aika oli minusta liian pitkä, mutten voi tietää mitä olisi tapahtunut sen ollessa lyhyempi.
Äitiyslomalla ajatukseni harhailivat hetkittäin tähän työhön, mukavalla ja odottavalla taval-
la. Olen nauttinut tekemisestä, hetkistä, kun sain työstää paperia muutamia tunteja kerrallaan: mun oma työ, mun oma-aika, maailma minne mennä. Vaikka toisaalta se maailma oli myös sitä mun todellisuut- ta, siinä hetkessä, käsivarsilla ja muistikirjan teksteissä.
Eniten nautin ja innostuin siitä, kun tunsin pros- essin liikahtavan eteenpäin suuntaan, jossa tunne kertoo sen olevan oikealla tiellä. Ikäänkuin sis- älläni olisi ääni tai tunne, joka kutsuu työtä hiljaisesti itseään kohti. Lopussa ääni taval-
laan kohtaa työn ja tietää tulleensa jossainmäärin päätökseen.
Teokset näyttävät toiveideni mukaiselta, vaikka löydän asioita mitä tekisin toisin, kuten runsauden lisääminen kahteen kehikkoon. Jos prosessi jatkui- si, lisäisin teoksiin vielä yhden elementin kehik- kojen ja alusvaatteiden lisäksi.
Minulle tärkeintä oli tehdä itselleni selväksi tapa työskennellä sanoista vaatteeksi. Annan seka- laisten ajatusten tulla teksteiksi, heijailen sa- nojen ja tunteiden väliä, lukkiudun ehkä muutami- in, heijailen vielä ja annan niiden viedä. Ja ne vie kai sitten sinne, mihin ei ole sanoja. Tämä tuntuu omalta ja toimivalta tavalta, teen jatkos- sakin näin, jos työn aihe siihen innostaa.
Seuraavassa työssäni haluan oppia kokeilemaan ro- hkeammin etenkin alussa, myös hapuilemaan ja et- simään rohkeammin, sen jälkeen valikoidusti syven- tymään muutamiin asioihin laajemmin.
Tärkeintähän lopulta on se, millaisia kokemuk- sia taide meissä synnyttää. Ja tietysti se, että kokemus on jokaiselle se oma. Kiinnostavaa on sitä kautta havaita teoksen arvoja ja merkityksiä.
Tärkeää on myös se , että kaikilla pitäisi olla mahdollisuus kokea sitä, ettei se olis ainoastaan vaikka taiteilijoiden etuoikeus. Kokea sitä, sitä mitä taiteeksi kutsutaan.
Ympäröivä maailma mielestäni nostaa otsikoihin vauvavuoden sumua ja ruuhkavuosien tuomaa uupumus- ta. Omalta osaltani haluaisin ylistää sitä kaikkea ihmeellisyyttä ja hurmaa mikä pienen lapsen synty- miseen ja kasvamiseen liittyy.
Ja sitä, miten pieni elämä muuttuu ja kehittyy niin kovin nopeasti.
Toistaa sitä tuttua ajatusta, että lapsi on pieni vain hetken.
Olkoon työni oodi lapsuudelle! Muistutus ajankulusta ja siitä, että tää kaikki on vaan lainassa.
8. Kiitos
Elina Peltonen Ilona Hyötyläinen Johanna Karjalainen Anneli Kiviharju Vellamo Jutila Anni Kaarlela Kaarna
Alvar Niilo Beata Silvia
Lauri ja Verso.
Lähteet
Alhanen, Kai (2013). John Deweyn kokemusfilosofia. Hel- sinki: Gaudeamus.
Dewey, John (2010).Taide kokemuksena. Suomentanut Im- monen, Antti, Tuusvuori, Jarkko S. (alkuteos Art as experience 1934). Paikkakunta: Tampere: Niin&Näin
Rosenthal, Mark (2009). William Kentridge Five Themes (San Francisco Museum of Modern
Art) Yale University Press.
Salami, Minna (2021). Aistien viisaus. Helsinki:
S&S.
Kuvalähteet
Rosenthal, M . (2010) Invisible Mending, from 7 Fragments for Georges Melies 2003 (valokuva sarja viedosta). William Ketridge Five Themes s. 18. San Francisco Museum of Modern Art.
