KATSOMUSDIALOGIN TOTEUTUMINEN KUOPIOLAISISSA YLÄKOULUISSA.
Opettajien näkökulma
Itä-Suomen yliopisto, Teologian osasto
Läntinen teologia
Pro gradu -tutkielma 2020
Uskonnonpedagogiikka
Marjukka Borgman
19.3.2020
Tiedekunta – Faculty
Filosofian tiedekunta Osasto – School
Teologian osasto Tekijät – Author
Marjukka Borgman
Katsomusdialogin toteutuminen Kuopiolaisissa yläkouluissa. Opettajien näkökulma
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages
Uskontopedagogiikka Pro gradu -tutkielma x 19.3.2020 61+30
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma
Tiivistelmä – Abstract
Tämä tutkimus kuvaa katsomusdialogin toteutumista yläkouluissa Kuopiossa. Termillä ”katsomusdialogi” kuvataan monimuotoista katsomuksellista vuorovaikutusta, dialogia ja kohtaamista. Tutkimuskysymyksinä ovat: 1. Millaisia käytäntöjä kouluyhteisössä on katsomusdialogitoiminnalle? 2. Millaisia katsomusdialogitilanteita opettajat tunnistavat kouluarjessa? 3. Millaisia periaatteita kouluissa on katsomusdialogille?
Tutkimuksessa hyödynnettiin sekä kvalitatiivista että kvantitatiivista tutkimusotetta. Tutkimuksen aineistona toimivat Kuopion kaupungin peruskoulun opetussuunnitelma 2016, neljältä koululta saatu koulukohtainen aineisto ja sähköisellä kyselylomakkeella kerätty kvantitatiivinen aineisto, johon tuli kolmekymmentäkaksi vastausta kuudesta eri koulusta.
Opetussuunnitelma luo hyvät puitteet katsomusdialogitoiminnalle. Tutkimustuloksista käy ilmi järjestetyn katsomusdialogi- toiminnan tuntemattomuus opettajille, sekä ilmeinen koulutustarve katsomustietoisesta kasvatuksesta monikulttuurisessa toimintaympäristössä. Koulujen katsomusdialogiin liittyvät käytännöt poikkeavat selvästi toisistaan.
Katsomuskasvatus nähdään kokonaisvaltaisena ja sen katsotaan kuuluvan lähes kaikkeen opetukseen. Kouluissa on runsaasti katsomuksellisia dialogitilanteita. Opettajat nimeävät ajan ja voimavarojen vaikuttavan antamaansa katsomuskasvatukseen, tämä herättää kysymyksen opetustoimen resursseista. Aineiston perusteella koulussa esiintyy myös katsomuksellista syrjintää ja ryhmittymistä.
Katsomuskasvatusmyönteisyys ja sitoutuneisuus opetuksen arvoperustaan kuvaa kuopiolaista opettajuutta.
Opetussuunnitelman kasvatuksen perusta on tasa-arvossa ja relativistisessa arvokasvatuksessa. Todellisen katsomusdialogin toteutumiseen katsomuksellisessa moneudessa se voi tuoda haasteita ja vaikuttaa niin identiteetin kehittymiseen ja yksilön sitoutumiseen.
Katsomusdialogia lähestytään ensisijaisesti vuorovaikutteisena opetusmenetelmänä, mutta sen kokemuksellisuus jää aineiston perusteella pimentoon.
Avainsanat – Keywords
Katsomusdialogi, katsomustietoinen kasvatus, kansalaiskasvatus, katsomuskasvatus, kulttuurikasvatus, yhteiskuntakasvatus, tapakasvatus, pluralismi, monikulttuurisuus, perusopetus, arvokasvatus, arvodialogi, uskontolukutaito, kulttuurilukutaito
Sisällysluettelo
1 Johdanto ... 1
2 Katsomusdialogi osana perusopetusta Suomessa ... 4
2.1 Mitä on katsomusdialogi? ... 4
2.2 Suomalainen monikulttuurinen yhteiskunta ja katsomusdialogi ... 13
2.3 Yläkoulu katsomus- ja dialogikasvattajana ... 21
3 Tutkimuksen toteuttaminen ... 30
3.1 Tutkimustehtävä ... 30
3.2 Tutkimusmenetelmä- ja aineisto ... 31
3.3 Aineiston analysointi ... 34
3.4 Tutkimuksen luotettavuus ja eettiset kysymykset. ... 34
4 Millaisia käytäntöjä kouluyhteisössä on katsomusdialogitoiminnalle? ... 36
5 Millaisia katsomusdialogitilanteita opettajat tunnistavat kouluarjessa? ... 43
6 Millaisia periaatteita kouluissa on katsomusdialogille? ... 50
7 Johtopäätökset ... 56
Lähteet ja kirjallisuus ... 60
Liitteet ... 66
1 Johdanto
Tieteen puhetapa on kielen elävän ykseyden sisällä ainoastaan yksi kokonaisuuden osa.
Filosofinen, uskonnollinen tai vaikkapa runollinen puhe edustavat toisenlaisia todellisuudesta kertovia muotoja. Myöskään se, mikä määritellään tieteen puhetavaksi, ei ole irrallaan historiallisesti tuotetusta luonteestaan. - Saila Poulter1
Kandidaatin tutkielmani käsitteli uskontodialogin edellytyksiä perusopetusta ohjaavissa asiakirjoissa.
Tutkimuksen jatkokysymyksenä nousi esille katsomusdialogin toteutuminen perusopetuksessa ja sen merkityksellisyys kansalaistaitona. Tässä tutkimuksessa käytetään termiä ”katsomusdialogi”, kuvaamaan monimuotoista katsomuksellista vuorovaikutusta, dialogia ja kohtaamista.
Katsomusdialogi–termi on uskontodialogi–termiä neutraalimpi ja laajempi, vaikka kumpikin sisältää sekä uskonnolliset että ei–uskonnolliset katsomukset osana dialogia. Uskonnot maailmankatsomuksina liittyvät katsomus–termiin maailmankuvan, elämäntarkoituksen, ideologioiden ja muiden rinnalla. Katsomuksiin sisältyy arvo- ja tietoteoria, sekä ihmiskäsitys ja maailmankuva.2
Monikulttuurisessa yhteiskunnassa elämiseen kuuluu erilaisten katsomusten välinen vuorovaikutus.
Aikamme ihmisiltä vaaditaan kykyä toimia moninaisuudessa ja kohdata toisinajattelijoita.
Kansalaistaitoja tarvitaan yhteiskunnan jäsenenä elämiseen. Suomalainen yhteiskunta on kristillisille arvoille perustuva monikulttuurinen demokratia sekä aktiivinen toimija maailmassa.
Opetusjärjestelmän tavoite on tukea oppilaiden kasvua antaen heille tietoja ja taitoja toimimiseen eettisesti vastuullisina yhteiskunnan jäseninä. Oppilaiden valmiuksien lisäksi perusopetuksen tavoitteena on yhteiskunnallisen sivistyksen ja tasa-arvon lisääminen (POL 2§). Etiikka, moninaisuuden tunnistaminen ja siinä elämisen taidot kuuluvat opetuksen aktiivisiin tavoitteisiin.
Yhteiskunnallinen muutos on ollut nopeaa ja sen vaikutukset erityisesti kouluinstituutioon suoria.
Katsomuskeskustelu on aktiivista ja sen vaikutukset näkyvät kouluarjessa. Katsomusopetuksesta keskustellaan jatkuvasti julkisuudessa, koulun katsomuskasvatuksellisia linjauksia tarkennetaan toistuvasti ja katsomuksellista liikehdintää havaitaan yhteiskunnassa.3
Kuopion kaupungin perusopetusta ohjaa opetussuunnitelma, sekä kaupunginstrategia.
Sitoutumattomuus, yhteisöllisyys, laatu, innovatiivisuus ja asiakaspalvelu ovat kuopiolaisia
1 Poulter 2013, 28.
2 Valk 2009, 1;5;12; Niiniluoto 1984, 87–89; Ubani 2005, 107.
3 Kallioniemi 2005b, 11–14.
arvopainotuksia, jotka vaikuttavat opetussuunnitelmassa perusopetuksen arvoperustan rinnalla.
Perusopetussuunnitelmassa katsomuskasvatus on vahvasti läsnä arvoissa, tavoitteissa, oppimiskäsityksessä ja toimintakulttuurissa. Katsomusdialogitoiminta avartaa perinteistä katsomuskasvatusta, siinä lähtökohtana on tuoda eritaustoista tulevia ihmisiä yhteen keskustelemaan, toimimaan tai vaikka hiljentymään.4
Koulut toimivat itsenäisinä opetusyksikköinä ja jokaisella koululla on omat toimintatavat ja - kulttuuri. Koulussa järjestetään erilaisia katsomuksellisia tilaisuuksia ja juhlia. Niiden järjestämisessä noudatetaan opetushallituksen antamia ohjeita ja käytäntöjä koulukohtaisesti soveltaen. Tiedotus ja vaihtoehtoisen toiminnan järjestäminen, sekä vanhemmille kuuluva valinnan vapaus ovat keskeisiä katsomuksellista toimintaa järjestettäessä. (OPH-56-2018)
Katsomuskeskustelua käydään julkisuuden rinnalla kouluyhteisöissä niin henkilökunnan, vanhempien kuin oppilaiden kesken, lähinnä epävirallisesti. Julkinen keskustelu ja uskonnollinen moninaistuminen herättävät katsomuskeskustelua ja -kysymyksiä, jotka toimivat oman katsomuksellisen identiteetin rakentamisessa ja vahvistamisessa. Dialogisuus on vahvasti painotettuna opetussuunnitelmassa, arvo-, etiikka ja kansalaiskasvatuksen rinnalla.5
Näyttää sille, että kuopiolainen katsomusdialogi on pääsääntöisesti epävirallista, mutta eri katsomusten välistä. Järjestetty katsomusdialogi voi tuoda lisäarvoa merkitykselliseen dialogitoimintaan. Katsomukselliseen kompetenssiin kuuluu dialogitaidot, katsomustuntemus ja kokemuksellinen osaaminen. Katsomusmaailma on täynnä erilaisia riippuvuussuhteita, jotka vaikuttavat yksilöissä, yhteisöissä ja yhteiskunnassa. Rajankäynti kuuluu katsomukselliseen kehitykseen, niin yhteisöt kuin yksilöt tarvitsevat arvodialogia identiteetin kehittymisessä.
Monikulttuurisessa yhteiskunnassa arvo relativismi on kestämätön lähtökohta katsomuskasvatukseen. Monikulttuurinen ympäristö edesauttaa katsomuksellista kehitystä, herättämällä uteliaisuutta ja kysymyksiä. Näiden avulla oma katsomus pääsee kehittymään esikuvien ja dialogin avulla.6
Opettajat ovat aktiivisia katsomuskeskustelijoita ja sitoutuneita koulun arvomaailmaan, sekä opetustehtäväänsä. Katsomuskasvatuksen perusta on kotona, mutta opettajan antama katsomusopetus lähtee opettajan näkemyksistä. Koulussa on kaikki mahdollisuudet laadukkaaseen
4 Kuopion kaupunki 2016¸ Poulter 2013, 133.
5 Liite2, Taulukko9; Liite5, Taulukko15; Kuopion kaupunki 2016, Perusopetuksen arvoperusta.
6 Poulter 2013, 132–133; Puolimatka 2005, 94–95.
katsomusdialogitoimintaan, joka edesauttaa yhteistoimintaa moninaisuudessa. Toiminnallisesti katsomusdialogi näyttää olevan kuopiolaisille vielä tuntematon.7
7 Liite3, Taulukko5; Liite4, Taulukko13.
2 Katsomusdialogi osana perusopetusta Suomessa
2.1 Mitä on katsomusdialogi?
”Ihminen on kokemuksista ja merkityksistä rakentuva olento, joka kysyy olemassaolonsa mielekkyyden perään. Uskonnot ovat tyypillisesti merkityksiä ja olemassaoloa kokoavia entiteettejä, jotka voivat auttaa kokemuksen, tunteiden ja tiedon persoonallisen ja syvemmän merkitysulottuvuuden löytymisessä.” – Saila Poulter.8
Elämme suomalaisessa monikulttuurisessa yhteiskunnassa, jossa elämisen taitoihin kuuluvat katsomustietoisuus ja dialogitaidot.9 Katsomustietoista dialogia kutsutaan tässä tutkimuksessa katsomusdialogiksi. Katsomusdialogi sisältää niin tietoja, taitoja kuin asennetta sekä toiminnallista vuorovaikutusta eri tavoin ajattelevien ihmisten välillä.10
Katsomus on tämän tutkimuksen yläkäsite, joka pitää sisällään erilaiset tavat tulkita todellisuutta.
Katsomus käsitteellä voidaan viitata maailmankuvaan, maailmankatsomuksiin, elämänkatsomukseen, uskontoihin, ideologioihin, filosofioihin ja erilaisiin näkemyksiin.
Katsomukset voivat olla uskonnollisia tai ei–uskonnollisia. Katsomus antaa viitekehyksen elämän kokonaisvaltaiselle tarkastelulle.11 Hirsjärven mukaan ihmisen katsomus rakentuu ihmistä, yhteiskuntaa ja luontoa koskevien arvojen ja normien, sekä käsitysten ja uskomusten kokonaisuudesta.12 Katsomuksiin sisältyy käsitys tiedon uskottavuudesta, lähteistä ja perusteluista.
Niiniluodon mukaan kokonaisvaltainen maailmankatsomus käsittää arvo- ja tietoteorian sekä maailmankuvan. Tieteen ihanteina ovat avoimuus, kriittisyys ja itsekorjaavuus, tieteellisten maailmankatsomusten tulee kunnioittaa tieteen ihanteita, ja perustua ainakin osittain erityistieteille, joita on esimerkiksi fysiikka. Tieteellisen ja uskonnollisen maailmankuvan erottavana tekijänä Niiniluoto pitää kriittisen arvioinnin läpileikkaavuutta ja pidättäytymistä luonnollisiin selityksiin, sekä tieteellisen menetelmän ylittävää yliluonnollista ainesta. Hän huomauttaa myös, että käsityksemme tieteestä on jatkuvasti muuttuva.13
8 Poulter 2013, 17.
9 Kallioniemi 2005b, 11; 2005a, 34.
10 Poulter 2013, 132.
11 Poulter 2013, 80.
12 Hirsjärvi 1984, 80–81.
13 Niiniluoto 1984, 87–89.
Kuva 1. Katsomusnäkemyksen rakentuminen Wrightin katsomusnäkemys rakentuu kertomusten, symbolien,
kysymysten ja toiminnan ulottuvuuksille. Katsomukset ja symbolit herättävät arvoja ja olemassaoloa käsitteleviä eksistentiaalisia kysymyksiä ja toimintaa. Katsomuksellisen identiteetin kehittymiseen kuuluvat olemassaoloa, moraalia ja jumaluutta koskevien elämänkysymysten käsittely.14 Ihmisen toiminta perustuu katsomuksellisiin motiiveihin.15
Parkkisen ja Pukarin maailmankatsomuksen käsitteellinen jäsentämismalli kuvaa
maailmankatsomuksen vaikutusta ihmisen elämässä. Maailmankatsomuksen keskiössä on yksilön suhde todellisuuteen, ihmiskäsitys ja tulkinta ”hyvästä elämästä”.
Kuva 2. Maailmankatsomuksen käsitteellinen jäsentämismalli
Jäsentämismallin sisempi kehä kuvaa ihmiskäsityksen ja ”hyvän elämän” suhdetta Kotkavirran ja Nyyssösen jäsentämänä. Heidän mukaansa ihmiskäsitys vaikuttaa yksilön mielikuvaan ”hyvästä
14 Wright 1992, 123–124.
15 Poulter 2013, 81; Valk 2009, 4; Parkkinen & Puukari 2007, 26.
kertomukset eli narratiivit
symbolit
kysymykset
käytännöt
elämästä”. Ihmiskäsitys määrittyy essentialismi–eksistentialismin sekä naturalismi–kulturalismin ulottuvuuksien varaan.
”Hyvä elämä”- ja ihmiskäsitykset vaikuttavat maailmankatsomuksen painotuksiin. Ulomman kehän nelijako ideaalin, luonnollisen, yksityisen ja sosiaalisen välillä on Van Deurzen-Smithin holistisen maailmankatsomuksen käsitekartan elementit. Hänen mukaansa maailmankatsomuksen vaikutus ihmisen elämässä, valinnoissa ja toiminnassa jäsentyy näiden neljän perusulottuvuuden kautta.16 Poulter ja Hirsjärvi kuvaavat maailmankatsomusta ihmisen todellisuusnäkemyksenä.
Maailmankatsomus vaikuttaa ihmisen arkielämässä ja on osa identiteettiä. Yksilön elämänkatsomukseksi kutsutaan henkilökohtaista käsitystä ihmisestä, maailmasta ja yhteiskunnasta, joka muodostuu yksilön näkemyksistä todellisuudesta, tietämisestä ja olemassaolosta.17
Ubani käyttää käsitettä ’elämäntarkoitus’ kuvamaan ihmisen sisäistä hengellistä spirituaalista18 todellisuutta. Tämä niin sanottu ”henkilökohtainen uskonto” voi sisältää pyhän tietoisuuden, maailmankuvan, arvot ja toiminnan motiivit. Elämäntarkoitus tuo merkityksellisyyttä elämälle ja se hahmottuu vuorovaikutuksessa maailman kanssa. Elämäntarkoitus auttaa yksilöä hahmottamaan omaa elämäntehtävää.19 Yksilöön viittaavalla termillä invidualismi tarkoitetaan yksilöitä, yhteisön sijasta, korostavaa maailmankatsomusta.20
Erilaiset ideologiat vaikuttavat yksilöiden elämässä, maailmankatsomusten tavoin, antaen käyttäytymistä ja ajattelua ohjaavia viitekehyksiä, jotka perustuvat erilaisille ihanteille. Ideologiat koskevat ensisijaisesti toimintaa reaalimaailmassa, eivätkä maailmankatsomusten tavoin ota kantaa transsendenssiin eli tuonpuoleisuuteen.21 Filosofiasta käytetään usein nimitystä ’tieteen äiti’.
”Viisautta rakastava” filosofia on kehittynyt uskontojen rinnalla tietoa ja loogista ajattelua painottaviksi tieteenaloiksi. Erilaiset filosofiat ovat näkemyksiä todellisuuden ja tiedon luonteesta, sekä käsityksiä moraalista ja etiikasta.22 Filosofian luonteeseen kuuluu kriittinen suhtautuminen
16 Parkkinen & Puukari 2007, 25–30.
17 Poulter 2013, 80–81.
18 Ubani 2005, 107. Spiritualiteetti on ihmisyyteen kuuluva luontainen taipumus. Spritualiteetin rinnakkaiskäsite on implicit religion = yksilöllinen uskonto vrt. elämäntarkoitus sisäisenä uskontona. Explicit religion = ulkoinen uskonto, uskonnollisuus. Uskontoja voidaan pitää Hayn mukaan spiritualiteetin kulttuurisina ilmenemismuotoina.
19 Ubani 2005, 105–108. Pyhä arjen vastakohtana. Elämässä on pyhä ja profaani todellisuus; Poulter 2013, 91.
20 https://www.suomisanakirja.fi/individualismi (7.3.2020).
21 Poulter 2013, 110.
22 http://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia (3.12.2019) Sanan filosofia tarkoittaa sanatarkasti viisauden rakastamista.
tietoon ja uskomuksiin, sekä kysyminen tiedonhankintamenetelmänä.23 Tieteelliseen keskusteluun kuuluu erilaisista lähtökohdista tulevien näkemysten dialogi.24
Uskonnot ovat maailmankatsomuksia. Ne voivat antaa ihmiselle kokonaisvaltaisen eli holistisen lähestymistavan elämänkysymyksiin. Uskontojen määritteleminen on moninaista ja sekavaa.
Uskonto määritellään asiayhteydestä käsin esimerkiksi yhteisön perinteeksi, kirkoksi tai toiseudeksi.
Uskonnoilla on yhteiskunnallisia, yhteisöllisiä ja yksityisiä merkityksiä. Uskonnon määrittelyissä puhutaan tuonpuoleisuudesta ja ajallisuudesta, pyhästä ja profaanista todellisuudesta, yhteisöllisestä ja yksilöllisestä ulottuvuudesta.25 Smart määrittelee uskonnot seitsemän ulottuvuuden kautta: 1.
käytännöt ja rituaalit 2. kokemukset ja tunteen 3. kertomukset ja myytit 4. oppi ja filosofia 5. etiikka ja säädökset 6. yhteisöt ja instituutiot ja 7. materiaalinen ulottuvuus.26 Pentikäisen mukaan uskonnon moninaisuuden sekä laaja-alaisen vaikutuspiirin hahmottaminen ja rajaaminen on tutkimuksen näkökulmasta haastavaa. Uskonto ilmiönä on universaali, yleismaailmallinen ja -inhimillinen.
Uskonto kuuluu ihmisen olemukseen ja kulttuuriin. Uskonnon tuntomerkkeinä voidaan pitää niin yliluonnollisuutta kuin kognitiota, affektiota, konaatiota, sekä sosiaalista ja kulttuurista ulottuvuutta.27
Katsomusdialogin näkökulmasta uskontojen historiallinen, poliittinen ja ideologinen merkitys, sekä uskonnon vakaumuksellinen ulottuvuus on tärkeä erottaa toisistaan. Uskontojen ymmärtäminen jatkuvassa muutoksessa olemassa olevana moninaisuutena, perinteinä ja yksilöiden merkityksellisyyksinä antaa erilaisen kuvan uskonnollisuudesta kuin uskontojen tarkasteleminen ideologisina järjestelminä.28 Valk esittää käytettäväksi termiä ”maailmankuva” (worldview) julkisessa katsomusdialogissa uskonnon asemesta. Maailmankuva muodostuu arvolähtökohdista suhteessa tietoon ja todellisuuteen. Ihmisen maailmankuva voi olla esimerkiksi uskonnollinen, sekularistinen, humanistinen tai kapitalistinen.29
Katsomuksien jaottelua uskonnollisiin ja ei–uskonnollisiin eli sekulaareihin voidaan pitää modernisaation ja valistuksen tietoteoreettisena perintönä. Laitilan ja Poulterin mukaan tarkka määritteleminen uskonnollisen ja sekulaarin välillä on mahdotonta. Laitila kuvaa uskonnollisen ja
23 http://www.kolumbus.fi/juha.seppanen/jssivut/fi/johfil1.htm (3.12.2019)
24 Poulter 2013, 120.
25 Poulter 2013, 90–91.
26 Smart 2005, 14–23.
27 Pentikäinen 1986, 13, 15–16, 21. Kognitio on tiedollinen ja älyllinen ulottuvuus, affektio tunteiden, asenteiden ja elämysten ulottuvuus ja konaation kautta etsitään yhteyttä uskomusolentoihin, sen elementteinä toimivat esimerkiksi riitit, uhrit, palvelusmenot, rukoukset ja etiikka.
28 Poulter 2013, 93.
29 Valk 2009, 1;5;12.
sekulaarin rajaa ”liukuvaksi” ja kontekstisidonnaiseksi riippuvuussuhteeksi.30 Laitila ottaa esille sekularisaatio ilmiön moniulotteisuuden, sekä Eurooppa sidonnaisuuden siinä merkityksessä, jossa sitä suomalaisessa kontekstissa käytetään. Sekularisaatio- eli maallistumiskehitystä voidaan lähestyä uskonnollisuuden tavoin yksilön, yhteiskunnan ja instituution näkökulmista. Perinteisesti tiede, modernisaatio ja sekularisaatio on sidottu toisiinsa, tämä klassinen ajattelu on perustunut tietynlaisiin käsityksiin uskonnosta. Uskontoa lähestytään sekularisaatiokeskustelussa usein institutionaalisesti, eikä niinkään sisällöllisesti. Toisin sanoen maallistuminen on vieraantumista ”uskonto–
instituutioista”, joita pidetään muuntumattomina ja pysyvinä auktoriteetteina. Vastaboolina sekularisaatio muuttaa ”kirkkoa” sekä yhteiskunnan ja yksilön uskonnollisuutta. Yksilön maailmankuva kehittyy rajankäynnissä suhteessa toisten ihmisten, yhteiskunnan sekä uskonnon totuuteen. Uskontojen näkeminen, rationaalisen ajattelun ulkopuolista todellisuutta ja absoluuttisia totuuksia edustavina ideologioina, selittää sekularisaatiokehitystä.31
”Eettisen kasvatuksen päämääränä pidän moraalisen minuuden rakentumista. Tällä tarkoitan yksilön moraaliharkinnan itsenäisyyttä, koeteltujen arvojen kiinnittymistä osaksi minuutta ja taitoa sovittaa oma näkemys osaksi yhteisön moraaliharkintaa.” – Saila Poulter.32
Eettisyys on vuorovaikutuksen perusta. ’Hyvä elämä’ –käsite juontaa Aristoteleen hyve-etiikkaan ja yksilön moraaliin, sekä toimintaan yhteiskunnan jäsenenä.33 Yhteisön käsitykset hyvästä perustuvat moraalisisältöihin, uskontoihin ja filosofioihin. Yhteisöllinen moraali ja ’hyvä’ vaativat säilyäkseen niitä ylläpitäviä yksilöitä. Ihmisen käsitys hyvästä muotoutuu dialogisessa suhteessa toisiin.
Moraalikehitys on yhteisten ja omien arvojen arviointia, joka tapahtuu vuorovaikutuksessa.34
Oikean ja väärän rajanveto tapahtuu suhteessa arvoihin ja muodostuu käytännön moraaliteoiksi.
Etiikka on näiden tekojen arvioimista. Teon moraalinen luonne on riippuvainen sen kontekstista.
Normatiivisessa etiikassa pyritään määrittelemään eettisiä normeja, jotka ovat toimintaa ohjaavia
30 Poulter 2013, 89–90; Laitila 2006, 75–76. Länsimainen itseymmärrys perustuu paitsi hengellisen ja maallisen vahvaan erottamiseen ja ’tämänpuoleisen’ ja ’tuonpuoleisen’ vastakkainasettelulle, näin länsikeskeinen ajattelu sulkee ulkopuolelleen erilaiset tietämisen tavat. Modernisaatio on perustellut maailman olevan ositettavissa sekulaareihin ja uskonnollisiin kategorioihin, tämän Andreotti, Ahenakew ja Cooper kyseenalaistavat. Andreotti, Ahenakew ja Cooper 2012, 222–224.
31 Laitila 2006, 75–76; 78–79.
32 Poulter 2013, 57.
33 Puolimatka 2005, 82; Poulter 2013, 79; https://filosofia.fi/node/7187 (4.12.2019)
34 Poulter 2013, 60–61.
kriteerejä. Toisaalla, kun teoreettinen etiikka vain kuvailee moraalia, se välttyy ohjaamasta yksilön toimintaa, tätä ajattelutapaa kutsutaan deskriptiiviseksi etiikaksi. Globaalietiikassa dialogin keinoin etsitään katsomuksia yhdistävää moraalista ainesta ja arvoja.35
Niiniluoto lähestyy arvoja käytännöllisestä filosofiasta käsin. Hänen mukaansa arvoilla on kaksitahoinen merkitys ihmisten maailmassa, toisaalla ne ovat olemassaolon kannalta järkeviä ja toisaalta niillä on ihmisen toimintaa ohjaava merkitys. Arvot eroavat olemukseltaan toisistaan kuten eettiset (moraalinen hyvä), esteettiset (kauneus) ja taloudelliset arvot. Arvomaailmaan kuuluvat erilaiset riippuvuussuhteet ja painotukset, joita voidaan kuvata väline- ja itseisarvoina. Arvoilla voidaan oikeuttaa toimintaa ja ne edustavat ihmisen luomaa mitattavaa todellisuutta. Arvot ovat luonteeltaan kontrolloitavia.36
Kuva 3. Arvonäkökulmat
Arvoja voi lähestyä subjektivismista tai objektivismista käsin absoluuttisina tai relativistisina. Ihmisen arvomaailma voi siis rakentua täyden subjektiivisen valinnan vapauden ja vahvan objektiivisen auktoriteetin välimaastoon.37 Normit ovat toimintaa ohjaavia tapoja, jotka muodostuvat arvojen ja uskomusten varaan.
Arvojen vaikutus toimintaan mahdollistaa arvojärjestelmien arvioimisen niiden vaikutusten perusteella.38
Hirsjärven mukaan arvoarvostelmilla ilmaistaan ilmiöiden luonnetta. Hänen mukaansa arvot ovat abstraktioita ja niiden absoluuttisuus on kyseenalaistettavissa niiden kulttuurisidonnaisuuden ja muuntumisen vuoksi. Maailmankatsomuksissa arvot edustavat ihanteita toisin sanoen ’toivottavia asiantiloja’. Arvot, käsitykset ja normit kiinnittyvät ”arvon kantajaan”39 esimerkiksi ihmiseen, luontoon tai yhteiskuntaan.40 Puolimatkan mukaan ehdottomat objektiiviset arvot, jotka mahdollistavat monikulttuurisen vuorovaikutuksen, ovat lähtökohtaisesti katsomus- jopa uskontoperusteisia. Esimerkkeinä näistä ovat objektiiviset moraaliset arvot kuten suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus, elämän kunnioittaminen ja kriittisyys. Hänen mukaansa moraalin ontologista olemusta on helpompi ymmärtää teistisistä kuin ateistisista katsomuksista käsin.
35 Luodeslampi & Nevalainen 2005, 303, 314.
36 Niiniluoto 1984, 318–319;321. Arvokonstruktivismi kuvaa arvomaailmaa niin kutsuttuna maailma 3:na, joka vaikuttaa fyysisen ja mentaalisen maailman rinnalla ihmisen toimintaan (Popper). Maailma 3 on luonteeltaan ihmismielen objektiivinen sisältömaailma.
37 Niiniluoto 1984, 323.
38 Niiniluoto 1984, 329.
39 Niiniluoto 1984, 322.
40 Hirsjärvi 1984, 78–81.
arvosubjektivismi
arvo-objektivismi
relativismi
absolutismi
Yksilön itsetuntemus rakentuu Puolimatkan mukaan sisäiselle arvodialogille. Evankeliumi toimii hänen mukaansa arvokasvatuksen perustana. Realistinen itsetuntemus syntyy omien tiedostettujen ja tiedostamattomien motiivien ja asenteiden reflektoimisesta arvokasvatuksessa.41
Maailmankatsomuksien merkityksellisyys yksilön identiteetin rakentumisessa on huomion arvoista.
Omat näkemykset elämänkysymyksistä muotoutuvat rajankäynnissä suhteessa yhteisesti tunnustettuihin katsomuksiin.42 Holmin mukaan ihminen tulee sosiaaliseksi olennoksi sisäisen ja yhteisöllisen symbolimaailman kohdatessa, joka tapahtuu yksilön oman ja sosiaalisen todellisuuden vuorovaikutuksessa. Yksilön sisäinen symbolimaailma voi muuttua ja rikastuu dialogissa.43
”Se merkitsee nöyrtymistä annettujen todellisuuden rajojen ylittävän ’toden’
vastaanottamiseen. Se on samalla ihmisten keskinäisen riippuvuuden arvostamista.
Erilaisten tiedon perinteiden ja niiden keskinäisen sidoksisuuden ymmärtämistä…voi pitää jopa edellytyksenä moniarvoisissa yhteisöissä toimimiselle.” – Saila Poulter.44 Katsomusdialogitoiminnan lähtökohtana on oman ja toisen katsomusperinteen tunnistaminen ja kunnioittaminen. Mielenkiinto toisen näkemyksiä kohtaan ja kriittinen suhtautuminen annettuihin auktoriteetteihin kuuluvat toimivaan dialogiin.45
Ihmisen moraalikehitys eettiseen dialogiin kykeneväksi tapahtuu vaiheittain. Yläkouluikäisen nuoren tulisi olla kykenevä moraaliseen vuorovaikutukseen. Uskontojen etiikkaa reflektoidessa on Holmin mukaan tärkeä erottaa opillinen keskusetiikka ja signaalietiikka. Keskusetiikaltaan suuret maailmankatsomukset ovat varsin lähellä toisiaan. Käytännön tasolla toteutuva, yksilöiden toimintaa ohjaava, signaalietiikka toimii yhteisöä kiinteyttävänä ja muista erottavana tekijänä.
Moraalisääntöjen ja dogmien tunnistaminen, kunnioittaminen ja ymmärtäminen mahdollistavat katsomusdialogia, joka edesauttaa rauhanomaista yhteistoimintaa eri katsomusten välillä.46
Katsomukselliseen kompetenssiin kuuluu tiedollisia, taidollisia ja asenteellisia valmiuksia toimia yhteiskunnassa ja muuttuvassa maailmassa. Näitä ovat inhimillisyyden puolustaminen ja
41 Puolimatka 2005, 81–83, 86–87. Lutherin mukaan Jeesuksen elämä opettaa tuntemaan mitä hyvyys on. Jeesuksen elämään tutustuessa joutuu pohtimaan myös pahuuden inhimillistä olemusta, siinä mitä ihmiset Jeesukselle tekivät.
42 Poulter 2013, 92.
43 Holm 2005, 70.
44 Poulter 2013, 28.
45 Poulter 2013, 133.
46 Holm 2005, 71–73. Postkonventionaalinen moraaliymmärrys mahdollistaa katsomusdialogia. Yksilö on kykenevä symboliseen vuorovaikutukseen vasta yläkouluiässä, kun saavuttaa formaalisen eli muodollisen operaation
kehitysvaiheen Piaget´n kehitysteorian mukaan (Holm 2005, 74; 59).
moninaisuuden kohtaamistaidot, kuten kulttuurinlukutaito ja uskonnollinen monikielisyys.
Uskontolukutaito ja -ymmärrys sisältäen kommunikaatiotaitoja ovat monikulttuurista yleissivistystä, jota tarvitaan elämiseen katsomuksellisesti rikkaassa ympäristössä. Katsomuksellinen kompetenssin on osa ihmisen kasvua ja kehittymistä, eikä van tiedollista osaamista, näin se kuuluu koulun kokonaisvaltaiseen kasvatustehtävään.47
Katsomusdialogitaitoihin kuuluu riittävä tieto omasta ja muiden maailmankatsomuksista, taito käydä dialogia ja valmius kunnioittavaan katsomukselliseen vuorovaikutukseen. Katsomuksellisen vuorovaikutuksen edellytyksenä toimivat muiden mukana uskontodialogitaidot. Heinosen mukaan niitä ovat dialogipyrkimys sekä uskonnollinen ja kulttuurinen osaaminen, kuten tieto yhdistävistä tekijöistä, kielen hallinta ja keskustelusääntöjen ymmärtäminen. Rautionmaa nimeää viisi osaamisaluetta uskontodialogitaidoiksi: 1. oman uskonnon ja perinteen reflektoiminen; 2. avoin kuunteleminen; 3. ymmärrettävä itseilmaisu; 4. erilaisten näkemysten ja mielipiteiden käsitteleminen omasta identiteetistä käsin; sekä 5. rehellinen ja luottamuksellinen kohtaaminen.48
Dialogissa kieli on merkittävä osa ymmärretyksi ja kuulluksi tulemista. Habermasin mukaan on kolme kielellisen kommunikaation maailmaa: ulkoinen eli tosi, sisäinen eli autenttinen sekä sosiaalinen eli normitettu. Sosiaalinen kommunikatiivinen puhe pyrkii aitoon yhteisymmärrykseen, ilmaisevan ja väittävän tai lupaavan puheen keinoin. Kommunikatiivinen toiminta mahdollistaa keskustelua maailmankuvasta, asenteista ja totuudesta. Kommunikatiivisessa katsomusdialogissa oleellista on argumentointi.49 Katsomusdialogiin kuuluu henkilökohtainen katsomuksellinen kieli ja velvollisuus selittää epäselviä asioita ymmärrettävästi, sekä kysyä tarkentavia kysymyksiä tarvittaessa. Yhteiskunnallisessa ja institutionaalisessa katsomuskeskustelussa joudutaan arvioimaan keskusteluun sopivaa kieltä, jotta kaikilla on tasavertaiset mahdollisuudet osallistua yhteiseen dialogiin, tällöin sekulaari kieli voi toimia lähtökohtana yhteisen kielen löytymiseen.50
Katsomusdialogin onnistumisen edellytyksenä on tasavertaisuus, viranomaisten ja auktoriteettien tuki. Wrightin mukaan kaikkien katsomusten tasavertaisiin toimintaedellytyksiin tulee kiinnittää erityistä huomiota. Dialogin avoimuus kaikille katsomuksille ei tarkoita kaiken hyväksymistä.
Moniäänisyys rikastuttaa dialogia, jossa ei pyritä absoluuttiseen yksimielisyyteen, vaan hyväksytään erimielisyys ja keskeneräisyys.51
47 Poulter 2013, 132–133.
48 Rautionmaa 2013, 26.
49 Kuorikoski 2006, 90–92.
50 Rautionmaa 2017, 187; Poulter 2013, 77.
51 Poulter 2013, 118, 221.
Katsomusdialogin osana voidaan tarkastella uskontodialogia, joka englanninkielisestä termistä
’interfaith dialogue’ avautuu ”uskon vuorovaikutteisena tekemisentapana”.52 Katsomuksen merkitys toiminnan motiivina näkyy määrittelyssä. Uskontodialogi on Swidlerin mukaan tapa hahmottaa maailmaa, dialogissa yksilön maailmankuva avartuu toisen katsomukseen tutustumisen myötä. Heidi Rautionmaa kirjoittaa, että uskontodialogia tarvitaan ennakkoluulojen poistamiseen, itseymmärryksen lisääntymiseen, uskonnollisten mielipiteiden ilmaisemisen oppimiseen ja toisten kunnioittamiseen. Luonteva uskontodialogi edistää eritavoin ajattelevien sosiaalista rinnakkaiseloa sekä vuoropuhelua ja näin vaikuttaa yhteiskuntarauhaan ja turvallisuuteen.53 Moniääninen ja avoin, kriittinen vuoropuhelu, avartaa dialogiin osallistuvien näkemyksiä, eikä edellytä oikeassa olemisen pakkoa tai yksimielistä lopputulosta.54
Toiminnallisesti katsomusdialogi on monimuotoista, siihen sisältyvät opillinen ja eksistentiaalinen keskustelu, sekä toiminta ’hyvän elämän’ puolesta ja yhteinen ”hengellinen ja henkinen” jakaminen.
Hengellinen ja henkinen dialogi on kokemuksellista ja siihen kuuluu ”pyhän jakaminen” esimerkiksi juhlaperinteiden tai yhteisen hiljentymisen kautta.55 Katsomusdialogissa eettinen keskustelu sisältää sekä yhdistävää globaalietiikkaa, joka on maailmankatsomusten keskusetiikan reflektointia, että katsomusperinteitä erottavaa signaalietiikkaa. Erityisesti erottavista tekijöistä keskusteltaessa katsomusdialogitaidot ja periaatteet ovat tärkeitä. Katsomusten riittävä tuntemus, kunnioitus ja kiinnostus katsomusperinteitä kohtaan, sekä kommunikatiivinen argumentointi mahdollistavat onnistunutta katsomusdialogia.56 Yksilön identiteetti kehittyy ja rikastuu katsomusdialogissa.57 Yhteisöjen näkökulmasta katsomus on koossapitävä voima ja katsomusdialogi on yhteisön sisäistä reflektiota ja siten toimii yhteisöllisyyttä vahvistavana.58 Demokratia perustuu julkiseen arvodialogiin, joka monikulttuurisessa yhteiskunnassa on mitä suurimmassa määrin katsomusdialogia.59
52 Rautionmaa 2017, 186. Eboo Patel 'interfaith dialogue' mudostuu sanoista; vuorovaikutus (interaction), usko (faith) ja kommunikointi (dialogue).
53 Rautionmaa 2013, 19–20.
54 Poulter 2013, 120; 133; Laitila 2006, 80.
55 Ubani 2005, 107; Rautionmaa 2017, 187. Rautionmaan neljä kategoriaa uskontodialogille: 1. Diskursiivinen dialogi akateemisena oppikeskusteluna. 2. Inhimillinen dialogi käsittelee eksistentiaalisia kysymyksiä. 3. Sekulaari dialogi on yhteistoimintaa hyvän eteen. 4.Hengellinen ja henkinen dialogi, jossa eri uskontoihin kuuluvat esimerkiksi meditoivat tai viettävät uskonnollisia juhlia yhdessä.
56 Holm 2005, 71–73; Kuorikoski 2006, 90–92.
57 Holm 2005, 70.
58 Wilson 1986, 256–258.
59 Poulter 2013, 84.
2.2 Suomalainen monikulttuurinen yhteiskunta ja katsomusdialogi
”Kansalaisuutta on mahdotonta pitää katsomuksellisesti riisuttuna, sekulaarina merkityssisältönä, sillä kasvatuksen yhteiskunnalliset kysymykset koskettavat elämän moraalista ja katsomuksellista ulottuvuutta.” – Saila Poulter60
Suomalainen yhteiskunta on kehittynyt luterilaiselle kristillisyydelle, johon kirkkoisien ajattelun perintönä kuuluu maallisen ja kirkollisen vallan erottaminen toisistaan.61 Lutherin ’kaksi regimenttioppi’ sisältää ajatuksen yhteiskunnasta osana jumalallista ”palveluorganisaatiota” kun taas kirkon tehtävä on huolehtia ihmisten hengellisestä hyvinvoinnista.62 Kristillinen moraalivelvoite aktiiviseen kansalaisuuteen, sekä yhteiskunnallisten ja kirkollisten vastuiden jakautuminen, ovat osaltaan edesauttaneet sekularisaatiokehitystä ja kirkkoinstituutiosta vieraantumista.63 Toisaalta kirkko on pystynyt vuosisatojen aikana uudistumaan ja muuntumaan reagoimalla ajan ilmiöihin.
Kirkkososiologisesta näkökulmasta on sekularisaation vaikutus kirkkoon myös myönteinen. Kirkon merkitys hengellisenä erityisosaajana, kaikenikäisten ja eri taustoista tulevien ihmisten kohtaajana, laaja-alaisena asiantuntijaorganisaationa ja henkisen hyvinvoinnin instituutiona kuvaa tämän päivän suomalaista evankelisluterilaista kirkkoa. Kirkon asema julkisesta vallan ja byrokratian instituutiosta osaksi kansalaisyhteiskunnan vapaaehtoistoiminnan palveluorganisaatiota kuvaa kirkon muuttumista. Kirkon yhteiskunnallista roolia kannattelee sen kulttuurihistoriallisen aseman lisäksi yhä jäsenistö. Yeungin mukaan lisääntyvä yksilökeskeinen sisäinen kristillisyys ei poista tarvetta hengellisen hiljentymisen ja kohtaamisen paikoille.64
Aikamme ilmiöitä, joita Kallioniemi kutsuu postmoderneiksi, voidaan pitää laaja-alaisina yhteiskunnallisina, kulttuurisina, uskonnollisena, elämäntapa ja mentaali muutoksina. Muutosta kuvaa esimerkiksi ennakoimattomuus, pirtaleisuus ja integroituminen, sekä alueellistuminen että globalisoituminen.65 Maahanmuuton vaikutus vähemmistöryhmien määrään sekä taloudellisten haasteiden tuoma epävarmuus ja työttömyys ovat horjuttaneet suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa.
Perheiden hajoaminen, nuorten psyykkiset ongelmat ja syrjäytyminen kertovat Talibin mukaan länsimaisesta yhteiskuntakriisistä. Pluralismin myötä ovat eriarvoisuus, sekä turvattomuuden ja epävarmuuden kokeminen lisääntyneet. Luottamus yhteiskuntajärjestelmän toimivuuteen on
60 Poulter 2013, 4.
61 Poulter 2013, 82–83.
62 Aamenesta öylättiin – kirkon sanasto, regimenttioppi (6.3.2020).
63 Poulter 2013, 83, 102.
64 Yeung 2006, 50–51.
65 Kallioniemi 2005a, 14.
kyseenalaistunut ja samalla kysymys omista vaikutusmahdollisuuksista tulevaisuususkoon perustuvaan elämänhallintaan on vähentynyt. Nopeat muutokset haastavat yhteiskuntaa, sen toimintatapoja, arvostuksia ja pyrkimyksiä.66 Niiniluoto kirjoittaa nykyisestä elämänmuoto kriisistä arvojen kriisinä. Hän peräänkuuluttaa arvo- ja päämääräkeskustelua luonnon ja ihmisen hyvinvoinnin edistämiseksi, sekä tieteenetiikkaa teknologiakehitykseen. Hänen mukaansa pelkkä tieto ei riitä muuttamaan maailmaa ja nostamaan asioita globaalitietoisuuteen.67
Moraalilla on yhteisöä kokoava voima. Normatiivinen eettinen järjestelmä toi yhteisölle turvallisia toimintarajoja. Yhteisöllisellä moraalilla on sekä sosiaalistava että kontrolloiva rooli. Yhteisön kontrolli on lähtökohtaisesti toiminut itseohjautuvasti, tarpeesta täyttää velvollisuus yhteisön toiminnassa sekä nauttia toisten hyväksynnästä. Moraalin yhteiskunnallinen ja sosiaalistava merkitys on Wilsonin mukaan ohentunut. Yhteisön moraali rakentuu sen eettisille arvoille, jotka toimivat aiemmin julkisina ja sittemmin yksityisinä käyttäytymistä ohjaavina järjestelminä. Tapa- ja moraalikasvatuksen siirtyminen kotien vastuulle sekä valinnan vapautta korostava kulttuuri ovat johtaneet yhteiskunnalliseen arvomuutokseen. Wilson toteaa nykyisen arvomaailman edustavan uutta aikaa niin yhteiskunnassa kuin ihmisen tietoisuudessa. Yhteiskunnallisen moraalin ohentuessa valtio muuttuu rationaaliseksi ja etäisemmäksi siinä toimiville yhteisöille.68
Yhteiskunnallinen moraali on kirjoitettuna lakiin. Länsimaisen lainsäädännön perusta on kristillisessä etiikassa: kymmenen käskyä ja kultainen sääntö.69 Lainsäädännön taustalta löytyvät kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Ihmisoikeusajattelun juuret ovat länsimaisessa filosofiassa ja kansalaisyhteiskunnan taustalla olevissa yhteisöllisissä moraalijärjestelmissä. Ihmisoikeudet suojaavat vähemmistöjä ja ovat vahvasti vastavuoroisia.70
Uskonnot ovat yhteisöjä, joilla on omia moraalijärjestelmiä. Suomalaisten uskonnollisuustutkimuksen perusteella voi todeta luterilaisuuden yhä vahvasti elävän.
Uskonnollisuuttamme kuvaa jumalausko, rukoileminen ja yksityisyys. Vaikka luterilaisen kirkon jäsentilasto on laskeva ja perinteinen yhteisöllinen kristillisyys ei saa kansalaisia osallistumaan, on
66 Talib 2005, 131–132
67 Niiniluoto 1984, 347.
68 Wilson 1986, 256–258, 266–268, 271.
69 Luodeslampi & Nevalainen 2005, 306, 314. Suomen ev.lut. kirkko 2020, Kymmenen käskyä, Kultainen sääntö.
Kultaista sääntöä vastaava eettinen ohje löytyy lähes kaikista suurista maailmanuskonnoista ja sitä voidaan pitää globaalietiikan perustana.
70 Hokkanen 2014, 67–69.
luterilaisuudella yhä vankka kulttuurinen, kansankirkollinen71 enemmistöuskonnon asema.72 Uskonnollinen moninaisuus kuvaa aikaamme. Uskonnot Suomessa –tietokantaan merkittyjä uskonnollisia yhteisöjä maaliskuussa 2020 on 1065, määrä on ollut vahvassa nousussa viimeisten vuosikymmenien ajan.73
Privatisoitunut uskonnollisuus, sekularisaatiokehitys, uskonnollinen konsensuspolitiikka ja uskontojen politisoitunut julkisuuskuva ovat johtaneet uskonnon yhteisöllisen autoritaarisen merkityksen vähenemiseen.74 Yeungin mukaan yhteiskuntatieteellisessä uskontotutkimuksessa voidaan peräänkuuluttaa perinteiselle sekularisaatioteorialle rinnakkaisia kertomuksia, koska kirkko yhä on ja vaikuttaa maailmassa. Postmoderni uskonnollisuus näyttäytyy aiempaa yksityisempänä, monimuotoisempana ja hengellisempänä. Tarkasteltaessa uskonnollisuutta rationaalisen valinnan teoriasta käsin, havahdutaan kysynnän ja tarjonnan lakien todellisuuteen hengellisillä markkinoilla.
Yeungin mukaan kirkolta odotetaan yhtä aikaa perinteiden ylläpitoa ja uudistumista, seurakuntalaisille tulisi tarjota yksilökohtaisia tunne-elämyksiä samalla kun kirkkokansa tulisi kohdata konservatiivisesti ja modernin räväkästi. Seurakuntalainen mieltää itsensä kuluttajaksi, joka voi esittää tuotekehitystoiveita ja valita mieleisiään tuotteita.75 Yksilö muodostaa itse oman uskontonsa valiten omaan elämänkatsomukseensa sopivia uskonnollisia elementtejä. Tämän päivän uskonnollisuudessa yksilö on uskonnon kuluttaja ja uskonnot keskinäisessä kilpailutilanteessa, jossa toimivat markkinatalouden pelisäännöt. Erilaiset uususkonnot, fundamentalistinen, karismaattinen sekä konservatiivinen uskonnollisuus saavat helposti tilaa kuluttajakeskeisyydessä, sillä ne antavat uskonnon harjoittajalle selkeät toimintamallit, säännöt ja emotionaalisia uskontokokemuksia.
Uskonnollisuuden muutosta jäsenyysuskonnollisuudesta uskomiseen ilman yhteisöllistä jäsenyyttä voidaan pitää uskonnollisuuden vahvistumisen merkkinä.76 Postsekularisaatiolla Poulter viittaa uskonnon merkityksen kasvamiseen yhteiskunnassa ja sen ilmenemiseen monimuotoisena,
71 Poulter 2013, 103.
72 Poulter 2013, 105. Tilastokeskus 2020. Evankelisluterilaisen kirkon jäsenmäärän lasku on lähes 10,4% vuodesta 2008 vuoteen 2018, vuonna 2018 evankelisluterilaiseen kirkkoon kuului 69,8% suomalaisista. Kaikkien kristinuskoon kuuluvien uskonnollisten yhteisöjen jäsenmäärän lasku 9,8% samalla aikavälillä, vuonna 2018 näihin yhteisöihin kuului 71,9% suomalaisista. Evankelisluterilaisen kirkon jäsenmäärän osuus kaikista suomalaisista kristillisten yhteisöjen jäsenistä oli 97%, tässä muutos kymmenessä vuodessa vain vajaa 1%. Uskonnottomien määrän osuus 16,9% kasvanut 27,4%. Vaikka vähemmistö uskontojen jäsenmäärät ovat yli kaksinkertaistuneet, on niiden osuus kokoväistöstä hyvin vähäinen, alle 0,4%, suurimpana uskontokuntana islam.
http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__vaerak/statfin_vaerak_pxt_11rx.px/table/tableViewLayou t1/ (6.3.2020).
73 Poulter 2013, 104; http://www.uskonnot.fi/yhteisot (6.3.2020).
74 Poulter 2013, 76; 214.
75 Yeung 2006, 52–53, 55, 57.
76 Poulter 2013, 105; 107; 55, 57. ”Belonging without believing” vrt. “believing without belonging” (Davie).
muuttuvana ja erilaisia katsomuksia yhdistelevänä ilmiönä. Hänen mukaansa katsomusten yhteiskunnallinen merkitys voi hyvinkin vahvistua tulevaisuudessa.77
Pentikäisen ja Spiron mukaan uskonto edustaa kulttuurissa arvo-, toiminta- ja uskojärjestelmä instituutioita. Uskonnon ja yhteiskunnan suhde on Pentikäisen mukaan rakenteellinen ja institutionaalinen riippuvuussuhde. Sosiologisesta näkökulmasta uskonto on rajattuun joukkoon kohdistuva solidaarinen ryhmäilmiö. Uskonnolla on yhteiskuntaa muuntava ja säilyttävä vaikutus.78 Uskonnon yhteiskunnalliseen, organisaationaaliseen ja yksilölliseen merkitystasoon vaikuttavat yhteiskunnan rakenteet, instituutiot ja symbolijärjestelmät.
Rakenne Instituutio Sympoliympäristö
Yhteiskunta Yhteiskunnan vaikutus uskonnon syntyyn, kehitykseen ja muotoon.
Uskonnon vaikutus yhteiskunnan tilaan, kehitykseen ja instituutioihin.
Uskonnon ja
yhteiskunnan kulttuurin suhde.
Organisaatio Uskonnollisen yhteisön sosiaalinen rakenne ja miten muutokset vaikuttavat toimintaan.
Uskonnollisen yhteisön säännöt ja velvoitteet ja niiden vaikutus yhteisön toimintaan.
Uskonnollisen yhteisön jäsenten
maailmankäsitys ja sen vaikutus yhteisön toimintaan.
Yksilö Uskonnolliseen käyttäytymiseen ja asenteisiin vaikuttavat tekijät.
Uskonnollinen sitoutuminen ja sen vaikutus arjessa.
Uskonnollisten käsitysten
muotoutuminen ja niiden vaikutus.
Taulukko I. Sosiologinen analyysitaulukko
Allardtin uskontososiologian analyysitaulukko kuvaa uskonnon ja yhteiskunnan keskinäistä vaikutusta. Vaikutus on niin rakenteellinen, instituutionaalinen kuin sisällöllinen. Yhteiskunta
77 Poulter 2013, 106; 201.
78 Pentikäinen 1986, 16; Spiro 62–65.
vaikuttaa uskonnon syntyyn ja muotoutumiseen ja uskonto vaikuttaa esimerkiksi kulttuuriseen käyttäytymiseen. Vaikutuksia erotella organisaation eli yhteisön ja yksilön näkökulmiin.79
Kun demokratia ei ole vain järjestelmän ominaisuutta kuvaava käsite, vaan sisältää käsityksiä hyvästä elämästä, hyveistä ja kriittisestä ajattelusta, tulee politiikasta koko elämää läpäisevä asia. Ihmiset nähdään tällöin keinojen sijaan itse päämäärinä.
Demokratiasta tulee osa identiteettiä ja demokraattisesta asenteesta osa minuutta. – Saila Poulter80
Demokratian juuret vievät antiikin maailmaan ja kansalaisten oikeuteen osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Oleellisena osana demokratian kansalaisoikeuksiin kuuluu, vapaan keskustelun kautta, osallisuus päätöksen tekoon. Demokraattisessa järjestelmässä kansanvaalilla valitaan päättäjät ja heidän rinnallaan avointa kansalaiskeskustelua käydään niin kutsutussa julkisessa tilassa.81 Demokratian ’julkisen tilan’ pelisääntöjä ovat yhteisen hyvän tavoitteleminen, keskinäinen kunnioitus, solidaarisuus, dialogi ja yhteisöllisyys. Julkisen tilan käsitteellä viitataan yhteiskunnallisen keskustelun foorumeihin, joihin esimerkiksi kouluinstituutio voidaan lukea.
Yksityisen ja julkisen rajan määritteleminen on osa sitä yhteiskunnallista keskustelua mitä julkisessa tilassa käydään. Jokaisella demokraattisen yhteisön jäsenellä on oikeus tasavertaiseen osallistumiseen ja oman näkemyksensä ilmaisemiseen osana julkista, jatkuvasti kehittyvää, keskustelukulttuuria.82 Demokraattinen julkinen keskustelu, ei ole Poulterin mukaan katsomus- ja arvovapaata, sillä siinä tavoitellaan yhteistä hyvää ja siihen osallistutaan kansalaisuuteen kuuluvan moraalitehtävän velvoittamana.83 Demokratiaan kuuluu tasavertainen katsomusdialogi julkisessa tilassa. Julkisessa tilassa käyty dialogi toimii demokraattisen politiikan itsereflektiona, luoden merkityksiä kansalaisuudelle. Erilaiset katsomukset eriyttävä tai vaientava julkinen tila heikentää kansalaisyhteiskuntaa siirtäen uskonnot ja katsomusdialogin marginaaliin.84 Katsomusneutraalin julkisen tilan sijaan monikulttuurisen yhteiskunnan julkisessa tilassa tulisi olla mahdollisuus käydä
79 Allardt 1986, 35.
80 Poulter 2013, 69.
81 Poulter 2013, 75. ‘Res publica’ = julkinen hallintotapa ja ‘public sphere’ = julkinen tila.
82 Poulter 2013, 70; 114; 121.
83 Poulter 2013, 35.
84 Poulter 2013, 75; 78; 117.
avointa moniäänistä katsomusdialogia. Demokratia on jatkuvassa muutoksessa oleva tila, jonka olemukseen kuuluu asioiden uudelleen arviointi. 85
Demokraattisen osallisuuden lähtökohta on moninaisuudessa, erilaisuuden tunnistamisessa ja tunnustamisessa. Oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus yhteiskunnassa perustuu yksilöiden kansalaisidentiteetin tunnustamiselle.86 Valistusajan perintönä syntynyt liberalistinen ajattelu korostaa yksilön aatteellista vapautta ja ihmisoikeuksia. Liberalistiset ihanteet uskonnon- ja sananvapaudesta edesauttavat erilaisista katsomuksellisista taustoista olevien dialogia, uskonnollinen suvaitsevaisuus ja moniarvoinen katsomusdialogi. Poliittinen liberalismi pidättäytyy moraali- ja totuuskeskusteluista. Aitoon katsomusdialogiin sisältyy keskustelu moraalista ja perimmäisistä kysymyksistä, näiden sivuuttaminen ohittaa yksilöiden katsomuksellisen identiteetin. Tiukkarajainen poliittinen liberalismi ei palvele demokratian ja julkisen tilan lähtökohtia.87 Usein uskonnottomuuteen yhdistettävä sekularistinen ajattelu taas korostaa tasa-arvoa, kriittisyyttä, rationaalisuutta, demokratiaa, neutralismia sekä objektiivisuutta. Poulter kuvaa sekularismia katsomuksellisena neutralismina ja kritikoi tulkintaa sekularismista historiavapaana universaalina totuusajatteluna.88
Suomalainen kansalaisuus ajattelu on historialtaan etninen, kielellinen, rodullinen ja uskonnollinen jäsenkansalaisuus. Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja instituutioissa on vaalittu luterilaista perinnettä ja katsomuksellista neutraliteettia.89 Väestöpohjan muutoksen myötä on suomalaisen kansalaisuuden rakenne moninaistunut. Demokratian periaatteiden toteutuminen nykyisessä moninaisessa väestöpohjassa haastaa yhteiskuntaa ja sen instituutioita. Perustuslaki turvaa uskonnollisia ja kulttuurisia oikeuksia sekä yksilöille että yhteisöille (PeL731/1999, 17.3.§).
Tulkitaanko monikulttuurisen yhteiskunnan olevan uskontoneutraali tai uskontovapaa vai nähdäänkö uskonnot oleellisena osana sitä, on Hokkasen mukaan keskeinen kysymys pohdittaessa perusoikeuksien toteutumista.90 Kansalaisuuden uskonnollinen muutos voi Poulterin mukaan vahvistaa katsomuksien poliittista merkitystä ja vaikuttaa kansalaisidentiteetin uudelleen rakentumiseen suomalaisessa yhteiskunnassa.91 Moraalikansalaisuus sisältää aktiivisen velvoitteen yhteisen hyvän tavoitteluun, yhteiskunnalliseen toimintaan ja yhteisön tarvitsemiin muutoksiin.
85 Poulter 2013, 122–123.
86 Poulter 2013, 85.
87 Poulter 2013, 112–113, 116.
88 Poulter 2013, 109–110.
89 Poulter 2013, 73.
90 Hokkanen 2014, 4.
91 Poulter 2013, 201.
Tämän toteutumisen edellytyksenä monikulttuurisessa yhteisössä tarvitaan katsomuksellista kompetenssia ja -dialogia.92
Uskonnollinen ja demokraattinen sitoutumattomuus on suomalaisen yhteiskunnan ajankohtaisia haasteita. Äänestysprosentin alhaisuus ja kiinnostuksen puute yhteisiin asioihin vaikuttamiseen on herättänyt kysymyksen edustuksellisen demokratian toteutumisesta.93 Sitoutumattomuus yhteisöllisiin auktoriteetteihin näkyy niin yhteiskunnallisessa kuin uskonnollisessa kentässä erityisesti nuorten valintana. Brucen mukaan yhtenä nuorten sitoutumattomuutta selittävänä tekijänä voidaan pitää sitä, etteivät vanhemmat koe enää traditioiden siirtämistä jälkipolville merkityksellisenä.94 Katsomus on toiminnan motiivi ja näin edesauttaa sitoutumista yhteisölliseen päätöksen tekoon. Gates huomauttaa katsomusvapaan julkisen tilan vaikuttavan ihmisen sitoutumishalukkuuteen ja osallistumiseen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.95 Yksilöä ja globaalietiikkaa korostava katsomusajattelu edesauttaa sitoutumattomuuskehitystä ja vaikuttavaa negatiivisesti demokratiassa. Kansalaisuuden privatisoituminen ja demokratian painopisteen siirtyminen päätöksentekojärjestelmästä julkiseen tilaan aiheuttaa epävarmuutta ja jatkuvassa muutosprosessissa olemista, joka voi ilmetä haluttomuutena osallistua julkiseen vaikuttamiseen.96
Yhteiskunta rakentuu kansalaisista, joiden odotetaan sitoutuvan järjestelmän kehittämiseen.97 Yksilön toimintaa ohjaa henkilökohtaiset arvot ja moraali, jotka kehittyvät katsomuksellisen kokemusmaailman ja reflektion kautta. 98 Yhteiskunnallinen muutos on ohentanut kansalaisidentiteettiä, vaikuttamismahdollisuudet koetaan merkityksettöminä ja epävarmuus tulevaisuuden suhteen on lisääntynyt.99 Todellisen katsomusdialogin puuttuminen yhteiskunnasta johtaa rationalisoitumiseen ja etäännyttää katsomuksellisia yhteisöjä niin demokratiasta kuin toisistaan.100 Kristillisen perinteen sekularisoituminen ja privatisoituminen, uskonnollisuuden samanaikainen lisääntyminen ja diversiteetti, sekä yhteiskunnallinen muutos tuottajasta kuluttajaksi, vaikuttaa katsomusyhteisöihin. Sitoutumattomuuden rinnalla lisääntyy radikalisoituminen,
92 Poulter 2013, 70.
93 Poulter 2013, 20.
94 Poulter 2013, 10.
95 Poulter 2013, 83.
96 Poulter 2013, 205.
97 Poulter 2013, 73.
98 Luodeslampi&Nevalainen 2005, 303; Ubani 2005, 105–108.
99 Talib 2005, 131–132; Poulter 2013, 122.
100 Wilson 2005, 256–258, 266–268, 271.
konservatismi ja fundamentalismi, jotka kaikki edustavat tavallaan liberalismin vastakohtia.101 Nykysuomalaisessa, monikulttuurisessa ja katsomuksellisesti moninaisessa, yhteiskunnassa katsomustietoisen kansalaiskeskustelun tarve on ilmeinen. Uudenlaisen kansalaisidentiteetin huomioiminen suomalaisessa arvo- ja katsomusdialogissa on keskeistä todellisen demokratian elpymiseksi.102
Katsomusdialogitoiminnan viranomaistuen lähtökohta on Suomen perustuslaissa ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa, jotka takaavat uskonnon- ja omantunnonvapauden (PeL11§) sekä sananvapauden (PeL12§). Lakiin kirjattu oikeus sisältää katsomuksellisen mielipiteen ilmaisemisen ja vapauden päättää osallistumisesta uskonnollisiin tilaisuuksiin. Lapsille kuuluu samat oikeudet kuin aikuisille sekä erityinen suojelu. Yhdistyneiden kansakuntien (YK) lapsen oikeuksien sopimuksella turvataan esimerkiksi koulutusta, kulttuuriperinnön säilymistä ja kuulluksi tulemista, lisäksi sopimukset nostavat lapsen edun ensisijaiseksi ja ottavat kantaa lapsipalveluiden resurssointiin.103 Lapsen oikeuksien sopimuksen hengessä yhteiskunnalla on velvollisuus mahdollistaa lapselle ohjausta, jotta hän voi käyttää oikeuksiaan ikätasonsa mukaisesti.104 Lainsäädännön tehtävänä ei ole vain turvata oikeuksia, vaan mahdollistaa niiden käyttäminen. Kasvatuksellisesti tämä tarkoittaa sellaisten tiedollisten, taidollisten ja asenteellisten valmiuksia antamista, jotka mahdollistavat perusoikeuksien toteutumisen. Kulttuuriperinteeltään Suomi on varsin heterogeeninen maa ja vahva kristillinen arvoperimä on osa koulujärjestelmäämme.105 Diversiteetti ja uskontojen merkitys ovat lisääntyneet viimeisinä vuosikymmeninä erityisesti Euroopassa.106 Samaan aikaan yhteiskunnallinen sekularisaatio on vahvistunut ja institutionaalinen uskonnollisuus ohentunut.107 Nykyisessä globaalissa maailmassa monet maailmankatsomukset ja elämänfilosofiat kohtaavat jatkuvasti, sekä reaali- että virtuaalitodellisuudessa.108 Katsomus- ja dialogiosaaminen ovat taitoja, joita nyky- yhteiskunnassa tarvitaan, jotta jokaisen oikeus tasavertaiseen kulttuuriseen ja uskonnolliseen mielipiteenilmaisuun, sekä kuulluksi tulemiseen mahdollistuu.
101 Yeung 2006, 52–53, 55, 57; Poulter 2013, 109–110.
102 Poulter 2013, 117.
103 YK1959, artikla28; 29; 30; 31; 17; 14; 3; 13.
104 YK 1959, aetiklat13. ja 14.
105 Kallioniemi 2005b, 12–13.
106 Yeung 2006, 50.
107 Poulter 2013, 103–104.
108 Kallioniemi 2005a, 14.
2.3 Yläkoulu katsomus- ja dialogikasvattajana
Konstruktivistisen näkemyksen mukaan ei ole olemassa oikeaa tai väärää tietoa, eikä todellisuuden perimmäisestä luonteesta voi saada yleispätevää objektiivista tietoa; on ainoastaan erilaisia käsityksiä ja merkityksiä, joten yksilöt voivat päätyä rakentamaan erilaisia tiedollisia rakennelmia todellisuudesta. - Saila Poulter109
Suomalaisen koulujärjestelmä on kehittynyt kirkon kasteopetuksesta sekularistisneutraaliksi kasvatukseksi. Kansallisesta kristillisestä perinteestä huolimatta on julkisessa keskustelussa alati sivuttu uskonnonopetusta ja uskontojen asemaa koulujärjestelmässä.110 Yhteiskunnallinen ja uskonnollinen muutos uudella vuosituhannella haastaa sekularistiseen tietoon, valinnanvapauteen ja uskontoneutraaliuteen pyrkivää opetusjärjestelmää.111 Pluralismi112 näkyy kouluissa esimerkiksi monikulttuurisuutena, yhä useampien uskontojen opetuksena, arvomaailmojen kohtaamisena, kotiuttamisena ja syrjäytymisenä.113 Nykyaika ja sen uskonnollisuus haastavat koulujärjestelmää arvioimaan katsomuskasvatuksellisia linjauksia.114
Kulttuurillinen pluralismi sisältää uskonnollisen moninaisuuden. Katsomusneutraali kasvatus monikulttuurisessa toimintaympäristössä ei anna oikeutta kulttuuristen perusoikeuksien toteutumiselle, jossa yksilökeskeisen uskonnollisuuden rinnalle kuuluu uskonnon sosiaalinen merkitys. Etnisen syrjinnän eliminoiminen on lainsäädännöllisesti ensisijaista ja syrjittyjen ryhmien voimaannuttaminen sekä osallistaminen kuuluvat Suomen ihmisoikeusstrategiaan.115 Uskonnonvapauden todellinen toteutuminen edesauttaa demokratia- ja tasa-arvokehitystä.
Katsomuksellisen yhdenvertaisuuden turvaaminen neutralismin ja kulttuurisen pluralismin keskellä pakottaa koulujärjestelmää arvioimaan käytäntöjään. Rajanveto uskonnollisten ja sekularististen
109 Poulter 2013, 25.
110 Kallioniemi 2005b, 12; 2005a, 13; https://yle.fi/uutiset/3-11143116 (6.3.2020).
111 Poulter 2013, 211–212.
112 Tieteen termipankki 2020, pluralismi. Pluralismi on moneusoppi. 1. metafysiikassa ontologinen näkemys, jonka mukaan maailmassa on monia tai monenlaisia substansseja. 2. tietoteoriassa pluralismi merkitsee sitä, että on useampi kuin yksi perusta tiedolle tai todellisuuden selittämiselle. 3. metodologisen pluralismin mukaan tieteessä on käytettävä monia erilaisia menetelmiä. 4. etiikassa näkemys, joka korostaa moniarvoisuutta yksiarvoisuuden sijaan.
Tietoteoreettisen pluralismin mukaan on useampia kuin yksi mahdollinen tiedon perusta tai useampia kuin yksi tapa selittää todellisuus. Tiedepoliittisena näkemyksenä se tarkoittaa kantaa, jonka mukaan ei ole perustetta ratkaista mikä kilpailevista menetelmistä on paras ja siksi on järkevää kokeilla jatkuvasti eri menetelmiä.
https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:pluralismi (6.3.2020)
113 Hokkanen 2014, 3; Talib 2005, 132.
114 Poulter 2013, 195.
115 Ulkoasiainministeriö 2013, 16.
perinteiden välillä voi osoittautua hankalaksi esimerkiksi kysymyksessä tontuista ja joulupukista tai halloweenista.116
Perusopetuksessa katsomuksellisena lähtökohtana on Poulterin mukaan sekularistis–liberalistinen näkemys ja muuta tietoa tarkastellaan kriittisesti toiseuden näkökulmasta. Länsimaiseen yhteiskuntakehitykseen sisältyy yksilön mielipide- ja katsomusvapaus, joita liberalismi korostaa.
Päätöksenteossa ja yhteiskunnallisissa instituutioissa, kuten koulu, pyritään toimimaan katsomusobjektiivisesti, jolloin tieteellisesti todennetut asiat toimivat päätöksenteon ja kasvatuksen perustana. Modernisaatiokehitykseen kuuluu tieteen kehittyminen, sekä rajanveto erityisesti kristillisen katsomusperinteen ja tieteellisen totuuskäsitysten välillä. Sekularisaatiolla on perinteisesti kuvattu modernisaatioon kuuluvaa maallistumista. Koulujärjestelmän objektiivisuuteen pyrkivä tietoteoria perustuu naturalistiselle tieteelle, joka on luonteeltaan itseään täydentävää. Monet katsomusperinteet edustavat tieteellisen ajattelun ulkopuolelle jäävää totuutta. Poulter esittää katsomusdialogiseksi lähtökohdaksi rationaalisesta ajatteluperinteestä poikkeavia tapoja, epistemologista tai dialogista pluralismia.117 Hän suosittaa vaihtoehtoista kansalaiskasvatusta, jossa opetuksen perusta voi olla sekulaari tai uskonnollinen, ja opetuksessa huomioidaan yhteiskunnallinen, taiteellinen, sekä humanistinen tieto ja ymmärrys. Hänen mukaansa kasvatuksen painopisteen siirtyminen katsomustietoisempaan kansalaiskasvatukseen vahvistaa taitoja ja asennetta toimia yhteiskunnassa, johon kuuluvat erilaisuuden kunnioittaminen ja oikeudenmukaisuus.
Katsomustietoisessa kasvatuksessa huomioidaan erilaiset tietoteoriat ja tiedon lähteet, sekä tuetaan oppilaan kykyä arvioida tietoa kriittisesti. Katsomusdialogi osana katsomustietoista kasvatusta perustuu erilaisten totuuskäsitysten vuorovaikutukseen ilman autoritaarista oikeassa olemisen pakkoa tai yhteiseen näkemykseen pyrkivää konsensushakuisuutta.118
Koulun tehtävä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua. Perusopetuksen tehtävä sisältää opetus- ja kasvatustehtävän, yhteiskunnallisen tehtävän, kulttuuritehtävän sekä tulevaisuustehtävän näkökulmat. Tehtävänä on rakentaa myönteistä identiteettiä, edistää osallisuutta, kestävää elämäntapaa ja kasvua demokraattisen yhteiskunnan jäsenyyteen.119 Opetuksen perusta on vahvasti kansalaiskasvatus painotteinen: identiteetti, osallisuus, eettinen vastuullisuus ja demokratiakasvatus.
Niin yhteiskunnalliset kuin globaalit kansalaistaidot ovat toiminnallisia ja yksilölähtöisiä, koulukasvatuksen tavoite ei siis ole ainoastaan tiedollisesti yleissivistävää vaan toiminnalliseen
116 Hokkanen 2014, 4–5.
117 Poulter 2013, 3, 19, 27, 33–34, 120.
118 Poulter 2013, 220.
119 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 (POPS 2014), 15–16.
aktiivisuuteen tähtäävää. Ihmisen toiminnan motiivina ovat asiat, joita hän pitää tärkeänä. Näihin kuuluu henkilökohtainen katsomuksellinen ajattelu. Kansalaiskasvatus sisältää eettiseen vastuullisuuteen kasvamisen, arvotajun kehittymisen kautta, tähän tarvitaan toisia ihmisiä ja ymmärrystä erilaisista näkökulmista, yhteisen hyvän toteutumiseksi.120 Kansalaiskasvatus on kokonaisvaltaista sillä siinä tulee huomioida yksilö fyysisenä, emotionaalisena, sosiaalisena, moraalisena, älyllisenä spirituaalisena, poliittisena, katsomuksellisena, kulttuurisena, aktiivisena, toiminnallisena ja osallisena subjektina.121 Kansalaisidentiteetti ja eettinen ymmärrys kehittyvät suhteessa toiseuteen. Toiseussuhdetta arvioidaan niin suhteessa ihmiseen, isänmaahan, kansaan, Jumalaan, lähimmäisiin kuin ihmiskuntaan.122
Yksilön itsenäisen ja yhteisöllinen roolin hahmottaminen ja eettinen vastuullisuus kuuluvat kansalaisuuden moraalivelvoitteeseen. Koulun eettisenkasvatuksen tavoite on yhteiskunnallisesti aktiiviseksi moraalisubjektiksi kasvamisessa. Tässä katsomukset toimivat arvodialogin toiseussuhteen perustana.123 Aristoteleen mukaan yksilön teon ’moraalinen arvo’ riippuu sen tekijän valinnanvapaudesta, ymmärryksestä ja vaihtoehdoista. Vastuullisuuden näkökulmasta valinnanvapaus on ensisijaisen tärkeää. Nykykoulu perustuu sitoutumattomuuteen, joka koskee myös opettajia, siihen kuuluu katsomuksellinen yksityisyys. Oppilaiden moraalisubjektiksi kasvamisessa opettajat edustavat arvodialogin esikuvia. Hirsjärvi peräänkuuluttaa kasvattajien vapaaehtoista eettistä itsesäätelyä arvokasvatuksen säilymiseksi.124
Kuva 4. Arvokasvatus
Katsomuskasvatuksen näkeminen ainoastaan katsomustietona ei palvele moraalisubjektiksi kasvua.
Puolimatka puhuu esikuvien merkityksestä moraalikasvatuksessa. Arvokasvatuksen esikuvana voi toimia esimerkiksi katsomukselliset auktoriteetit, symbolit ja traditiot. Puolimatka vertaa vahvaa relativistista arvo- ja moraalikasvatusta välinpitämättömyyteen sekä fyysiseen ja henkiseen heitteillejättöön. Hänen mukaansa puhtaassa relativismissa katsomukset esitellään vapaasti
120 Poulter 2013, 186, 221, 204.
121 Poulter 2013, 35, 65, 66, 70.
122 Poulter 2013, 201.
123 Poulter 2013, 223–224.
124 Hirsjärvi 1984, 84–85.
Arvot
kriittinen arviointi
Itsetuntemus
motiivit ja aenteet
Esikuva
traditiot ja auktoriteetit
