630
Metsätieteen aikakauskirja4/2000 Tieteen tori
Ilmastosopimuksesta vaikuttavaan ilmastopolitiikkaan
I
lmastonmuutoksen hidastamiseen pyrkivän sopi- musprosessin toistaiseksi tärkeimmiksi virstan- pylväiksi ovat osoittautuneet Rio de Janeirossa solmittu ilmastonmuutoksen puitesopimus vuonna 1992 ja puitesopimuksen solmineiden maiden kol- mas osapuolikokous Kiotossa vuonna 1997. Pui- tesopimuksen solmiminen merkitsi kansainväli- sessä ilmastopolitiikassa siirtymistä hegemonisen ilmastodiskurssin varhaisvaiheiden kaudesta hege- monisen ilmastodiskurssin kiinteytymisen kauteen (Tirkkonen 2000). Kansainvälinen ilmastodiskurssi vakiintui hiilitaseista ja kansainvälisestä sopimus- järjestelmästä koostuvaksi kokonaisuudeksi, jonka institutionaaliset muodot alkoivat muotoutua.Ilmastonmuutoksen puitesopimus loi ilmastopoli- tiikan poliittiselle käsittelylle puitteet, joita tarken- nettiin sopimuksen solmineiden maiden ensimmäi- sissä osapuolikokouksissa. Samanaikaisesti tietämys ilmastonmuutoksen luonnontieteellisestä taustasta vahvistui. Erityisen sysäyksen antoivat vuonna 1995 julkaistut IPCC:n toiset arviointiraportit. Kuitenkin vasta Kioton osapuolikokouksessa solmitun proto- kollan myötä hegemoninen ilmastodiskurssi alkoi merkittävästi täsmentyä ja vahvistua saaden asemaa kansainvälisen ympäristöpolitiikan keskiössä kysy- myksenä, joka kiinnostaa paitsi valtioita, myös ene- nevässä määrin liike-elämää ja kansalaisjärjestöjä.
Kioton protokollasta on muodostunut ilmastopolitii-
kan kivijalka, joka paaluttaa monien ilmastopoliittis- ten kysymysten suuntaa tuleville vuosille (Oberthür ja Ott 1999). Ilmastopolitiikasta on Kioton proto- kollan myötä kehkeytynyt globaali ympäristökysy- mys, mutta myös, ja ennen muuta taloudellinen kysy- mys.
Suomessa käyty ilmastopoliittinen keskustelu on edennyt kansainvälisen hegemonisen ilmastopoliit- tisen diskurssin viitoittamassa tahdissa, niin ilmasto- politiikan tavoitteiden kuin ilmastonmuutoksen tor- juntakeinojenkin osalta. Suomen ilmastopolitiikan voi selkeästi jakaa kahteen periodiin, joiden veden- jakajana on Kiotossa pidetty kolmas osapuoliko- kous ja sitä edeltänyt kansallinen ilmastopoliitti- nen keskustelu sekä Euroopan unionin sisäinen taa- kanjako. Aikakautta ennen kokousta voi luonnehtia kan sainvälistä ilmastopoliittista kehitystä myötäi- levän heikon ilmastopolitiikan kaudeksi (Tirkko- nen 2000, 130–131). Tällöin kansallinen ilmasto- politiikka ensinnäkin käynnistyi ja toiseksi sitoutui osaksi hegemonista ilmastodiskurssia, mutta oli pai- noarvoltaan vähäistä.
Kioton kokousta edeltänyt keskustelu Euroopan unionin kasvihuonekaasujen vähentämisen taakan- jaosta ja lopulta Kioton protokollan solmiminen muutti ratkaisevasti Suomen ilmastopoliittista ilma- piiriä. Hegemoninen ilmastodiskurssi pakotti suo- malaiset virkamiehet, poliitikot ja talouselämän edustajat suhtautumaan astetta vakavammin ilmas- topolitiikkaan niin poliittisena kuin taloudellisena- kin haasteena. Kiotosta alkavaa aikakautta voikin
Juhani Tirkkonen
Ilmastopolitiikan poliittiset ja sosiaaliset ulottuvuudet Suomen metsäsektorilla
te e m
a
Tieteen tori Metsätieteen aikakauskirja4/2000
631 Suomessa luonnehtia vaikuttavan ilmastopolitiikan
aikakaudeksi, jolloin päästöjen rajoittamisesta ja siitä aiheuttavista kustannuksista alettiin vakavasti keskustella sekä hallinnossa että eri toimijoiden piirissä. Vaikuttavan ilmastopolitiikan aikakaudella ilmastopolitiikka on toistaiseksi jatkuvasti vahvista- nut asemaansa keskeisenä ympäristöpolitiikan loh- kona. Se on noussut keskeiseksi argumentointipe- rusteeksi erityisesti energiapoliittisessa päätöksen- teossa, mutta myös metsäpolitiikassa.
Muuttuuko metsäsektorin rooli ilmastopolitiikan myötä?
Metsäsektoriin liittyy sekä välittömiä että välillisiä mahdollisuuksia vähentää kasvihuonekaasuja sekä toisaalta lisätä hiiltä sitovia nieluja. Nielupolitiikan kautta metsäsektori on ollut näkyvästi läsnä suo- malaisessa ilmastopolitiikassa koko sen lyhyen his- torian ajan. Metsäsektorin rooli ilmastopolitiikan muotoilussa on vahvistumassa ja se voidaan tule- vaisuudessa nähdä merkittävänä kansallisen ilmas- topolitiikan osa-alueena. Metsäsektorin asemointi osaksi ilmastonmuutoksen kansainvälistä sopimus- prosessia on vasta alussa ja tulkinnat sen asemasta kiistanalaiset (MMM 2000).
Ilmastopolitiikan metsäsektorille suuntaamat haas- teet ovat eräs osoitus siitä, kuinka metsiin kohdistuu tulevaisuudessa yhä moniulotteisempia metsänkäyt- tömuotojen paineita. Kellomäen (1994) esittämä jaot- telu auttaa jäsentämään tätä tulevaisuuden haasteiden kirjoa. Hän on jakanut metsänkäytön hyödyke- ja palvelutuotantoon, suojelutuotantoon ja ympäristö- tuotantoon. Metsien käyttäminen hyödykkeiden ja palveluiden tuottamiseen sisältää metsäteollisuus- tuotteiden valmistuksen, metsien käytön energian- tuotantoon, maisemansuojelun ja metsien käytön kansalaisten vapaa-ajan lähteenä. Ympäristö tuotanto puolestaan korostaa metsien hoidon ja käytön yhteyt- tä mittakaavaltaan erilaisiin ympäristö kysymyksiin.
Suojelutuotanto puolestaan edellyttää vastuun kan- tamista alueella elävien uhanalaisten eliöiden suo- jelusta (Kellomäki 1994, 421).
Hyödyke- ja palvelutuotannon keskeistä asemaa osoittaa se, että metsien hoito on ensisijaisesti tähdännyt tämän metsänkäyttömuodon tavoittei-
den täyttämiseen. Tämä näkemys on edelleen ylei- nen myös ilmastopoliittisissa yhteyksissä (ks. esim.
Kauppi 1996). Metsien käytön pohdinnoissa hyö- dyke- ja palvelutuotannon ensisijaistamisen kyseen- alaistavat painotukset ovat nousseet alati vahvem- min esille aluksi luonnonsuojelun ja myöhemmin yhä useammin ympäristötuotannon myötä.
Osana metsäsektorin ja ilmastopolitiikan välistä yhteyttä herää kysymys ympäristötuotannon ase- masta hyödyke- ja palvelutuotantoon verrattavana metsänkäyttömuotona. Kiinnostuksen ympäristö- tuotantoa kohtaan voi nähdä jatkumona metsäsek- torin historialliselle kehityskululle, joka on alkanut keräilytaloudesta edeten kaskitalouden ja sahateolli- suuden kautta paperiteollisuuden hallitsemaan met- sänkäyttöön. Ympäristötuotannossa metsien hiilita- setarkastelu laajenee, jolloin lisääntyvän kiinnos- tuksen kohteeksi tulee paitsi metsien hiilivaraston laajuus ja kunto, myös puuperäisten polttoaineiden avaamat mahdollisuudet fossiilisten polttoaineiden korvaajina sekä puuperäisten tuotteiden tuotantoon ja käyttöön liittyvät kysymykset aina loppusijoitusta myöten (Tirkkonen 2000).
Hyödyke- ja jopa suojelutuotantoon verrattuna ympäristötuotanto oli jäänyt vähäiselle huomiolle ennen luonnon monimuotoisuuden nousua puun- tuotannon rinnalle metsäpolitiikan tavoitteistoon.
Globaalien ympäristöongelmien puristuksessa voi- daan tulevaisuudessa metsien hoidossa ja käytössä luonnon monimuotoisuuden kysymystä tuskin enää sivuuttaa. Paremminkin sen voi ennustaa saavan rin- nalleen uusia metsien käyttöön vaikuttavia ympä- ristötuotannollisia haasteita
Samalla kun ympäristötuotantonäkökohta voimis- tuu ja suojelutuotannon merkitys tuskin ainakaan vähenee, joutuu hyödyke- ja palvelutuotanto uusien haasteiden eteen sekä käyttämänsä raaka-aineen ympäristöystävällisyyden että metsäperäisen ener- giatuotannon suhteen. Niukkenevien luonnonvaro- jen maailmassa uusiutuvan metsän absoluuttinen merkitys hyödyke- ja palvelutuotannossa tuskin kuitenkaan vähenee. Ennemminkin sen voi ennus- taa kasvavan. Ekologisen modernisaation proses- sissa kaikki kolme tuotantomuotoa kohtaavat. Siinä ympäristötuotannon näkökulma nousee voimak- kaasti esille vaikuttaen myös ensinnäkin siihen tapaan, jolla metsästä saatavia palveluja ja metsä- peräisiä hyödykkeitä tuotetaan sekä toisaalta siihen
632
Metsätieteen aikakauskirja4/2000 Tieteen tori
millaisia alueita otetaan suojelun piiriin ja miten suojelualueita tulevaisuudessa hoidetaan.
Ilmastopolitiikka luo metsäsektorille uusia haasteita
Ilmastopolitiikan ja ympäristötuotannollisen mer- kityksen vahvistuminen merkitsee metsäsektorille kokonaan uusia haasteita, jotka eri metsäsektorin toimijat kokevat erilaisina. Seuraavaksi tarkastelen lyhyesti metsätalouteen, metsäteollisuuteen ja ympä- ristöliikkeeseen kohdistuvia kysymyksiä tässä tilan- teessa.
Ilmastosopimuksen ja -politiikan riittämättömyys aiheuttaa metsätalouden merkittävimmät ilmasto- poliittiset seuraukset, sillä ilmastoskenaarioiden valossa metsätalous joutuu joka tapauksessa seu- raavan sadan vuoden aikana sopeutumaan muut- tuvaan ilmastoon. IPCC:n vuoden 1995 raportissa todetaan, että välitön ilmakehän hiilidioksidipitoi- suuden vakiinnuttaminen esiteolliselle tasolle edel- lyttäisi hiilidioksidipäästöissä välitöntä 50–70 pro- sentin vähennystä sekä myöhemmin lisää vähen- nyksiä (IPCC 1995, 9). Tätä taustaa vasten Kioton protokollassa sovittu n. 5 prosentin päästövähennys teollisuusmaille on aivan riittämätön.
Metsäkysymykset on sisällytetty Kioton protokol- laan, joten ilmastosopimuksen lähivuosien määrit- tely-, tulkinta- ja sovellusratkaisujen myötä metsän- hoitokäytäntöihin kohdistuu lähivuosina kysymys siitä kuinka sovittaa hiilitaloudelliset tekijät uusiu- tuviin metsänhoitokäytäntöihin. Tämä johtaa met- sähoitoinstituutiot jälleen uusien haasteiden eteen.
Miten suodattaa, välittää ja tuottaa tietoa muuttuvan ilmaston metsänhoidosta ja ilmastopolitiikasta met- sänomistajille ja muille käytännön metsänhoitorat- kaisuja tekeville tahoille.
Nielupolitiikka ja ympäristötuotannon merkityk- sen kasvu merkitsee myös uusia metsänkäyttöpai- neita ja sen myötä uudenlaisten metsäkonfl iktiuh- kien mahdollisuutta. Konfl iktiuhka kohdistuu paitsi suoraan metsänhoitokäytäntöihin, myös metsäteol- lisuuteen ja metsänhallintoon. Ensimmäinen selkeä viite uudenlaisesta konfl iktimahdollisuudesta saa- tiin jo Haagin kuudennen osapuolikokouksen alla, kun Greenpeace pyrki puuttumaan Suomen neuvot- telunäkemyksiin Kioton pöytäkirjan metsäkysymys-
ten osalta (ks. Greenpeace 2000).
Bioenergian aseman muutos on osaltaan jo nykyi- sin seurausta energiapolitiikan ilmastopoliittisista painotuksista. Ilmastopolitiikan valossa bioenergian liiketaloudellinen ja imagollinen asema vahvistuu tulevina vuosina. Tällöin nousee esille jo pohdin- nan alla oleva kysymys siitä, kuinka paljon bioener- giaa on mahdollista Suomen metsistä hyödyntää ja miten tämä vaikuttaa metsätalouden käytänteisiin.
Bioenergian aseman vahvistumisella on selkeä alue- taloudellinen ja työllistävä ulottuvuus, joka korostuu etenkin sitten, kun Suomi joutuu seuraavaan talou- delliseen lamaan.
Metsäteollisuuden merkittävin haaste ilmastopo- litiikan valossa on puuhuollon turvaaminen muuttu- vissa ilmastollisissa olosuhteissa. Ongelmia voi syn- tyä, jos ilmastonmuutokset ovat laajoja ja nopeita.
Myös ilmastopolitiikan kautta puuhuoltoon kohdis- tuu haasteita. Ilmastopoliittisessa keskustelussa hii- len sitomisen keinona on väläytetty metsän kierto- ajan pidentämistä. Vastaavasti on herätty pohtimaan esimerkiksi sitä pitäisikö metsäteollisuuden tuotteet yrittää liittää ilmastosopimuksen piiriin. Suomalai- sen metsäteollisuuden osalta tähän liittyy sekä uhkia että mahdollisuuksia (ks. MMM 2000).
Hiilitaseiden ja elinkaaren merkitykset korostuvat metsäteollisuuden tuotteissa entisestään. Keskustelu siitä millaisilla rajauksilla metsien hiilitaseita ja met- säteollisuuden tuotteita tulisi tarkastella on kuiten- kin vasta alkamassa. Joka tapauksessa myös ilmas- topolitiikan näkökulmasta metsäteollisuuden ener- giavalinnat ovat koko metsäsektorin taloudellisessa ja imagollisessa ytimessä.
Ympäristöliike on herännyt hitaasti vaikutta- maan ilmastopolitiikan metsäpoliittisiin kysymyk- siin. Metsien ilmastopoliittinen ulottuvuus on ympä- ristöliikkeille hankalasti käsiteltävä asia, sillä se on johtanut tilanteeseen jossa kestävän metsänhoidon, suojelun ja metsien ilmastopoliittiset tavoitteet tulisi yhdistää yhteiseksi metsäpoliittiseksi kokonaisuu- deksi tilanteessa, jossa ne sisältävät yhtenä koko- naisuutena ympäristönsuojelullisia ristiriitaisuuksia.
Ristiriitaisuudet pakottavat asettamaan ympäristöl- liset seikat preferenssijärjestykseen.
Ilmastopolitiikan uusien haasteiden yhteenvetona voi ilmastosopimuksen katsoa osoittavan, että eko- loginen konteksti tulee tulevaisuudessa määrit- tämään yhteiskunnallista kehitystä niin metsien kuin
Tieteen tori Metsätieteen aikakauskirja4/2000
633 muidenkin osa-alueiden osalta yhä voimakkaam-
min. Metsäsektorin asema ei tässä kehityksessä kui- tenkaan ole huono, sillä metsä on uudistuva luon- nonvara ja kestävän kehityksen keskeinen edelly- tys on uudistuvien luonnonvarojen kestävä käyttö.
Tämä ymmärretään niin metsätalouden, metsäteol- lisuuden kuin ympäristönsuojelijoidenkin piirissä.
Uudistuvien luonnonvarojen kestävään käyttöön painottuvassa yhteiskunnallisessa kehityksessä kes- tävään metsänhoitoon ja uudistuvaan metsävaran- toon perustuvan metsänhoidon on ”pakko” näkyä ennen pitkää myös metsänkäyttöä ohjaavissa ilmas- topoliittisissa prosesseissa.
Kirjallisuus
Greenpeace. 2000. Suomi vaarantamassa ilmastoneuvot- teluja. Greenpeacen lehdistötiedote 27.10.2000.
IPCC. 1995. IPCC second assessment. Synthesis of scientifi c-technical information relevant to interpreting article 2 of the UN Framework Convention on Climate Change. Ei painopaikkaa.
Kauppi, P. 1996. Voiko Suomen metsätalous vaikuttaa myönteisesti ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kehi-
tykseen? Maa- ja metsätalousministeriön toimeksian- nosta valmistettu selvitys. Metsäntutkimuslaitos, Hel- sinki.
Kellomäki, S. 1994. Metsätalous. Julkaisussa: Kurki-Suo- nio, I. & Heikkilä, M. (toim.). Kestävän kehityksen edellytykset Suomessa. Imatran Voima Oy:n 60-vuo- tisjuhlajulkaisu. Tammi, Helsinki. s. 417–482.
MMM. 2000. Ilmastosopimuksen ja Kioton pöytäkirjan metsien hiilivarastoja ja nieluja käsittelevän työryh- män muistio. Työryhmämuistio 2000:5. Helsinki.
Oberthür, S. & Ott, H.E. 1999. The Kyoto protocol. Inter- national climate policy for the 21st century. Springer, Berlin.
Tirkkonen, J. 2000. Ilmastopolitiikka ja ekologinen modernisaatio. Diskursiivinen tarkastelu suomalai- sesta ilmastopolitiikasta ja sen yhteydestä metsäsek- torin muutokseen. Acta Universitatis Tamperensis 781.
Tampereen yliopistopaino, Tampere.
■ Juhani Tirkkonen (juhani.tirkkonen@tukkk.fi ) toimii Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa.
Hän on tutkijana Suomen Akatemian FIGARE-tutkimusoh- jelmaan kuuluvassa CLIDEC-hankkeessa ”Climate Change and Decision-Making: towards New Strategies for Governing Environmental Problems”.
