Holhousvaltio vai hyvinvointivaltio?

K a n s a n t a l o u d e l l i n e n a i k a k a u s k i r j a – 9 9 . v s k . – 4 / 2 0 0 3

357 P Ä Ä K I R J O I T U S

Holhousvaltio vai hyvinvointivaltio?

Hannu Vartiainen Tutkimusjohtaja Yrjö Jahnssonin säätiö

kinaepäonnistumisille ovat julkishyödykkeet, ulkoisvaikutukset, kannustinongelmat tai mark- kinavoima.

Harvoin käytännön yhteyksissä julkilausut- tu mutta taloustieteellisesti tunnustettu periaa- te on, että tulonjakotavoitteita ja markkinaepä- onnistumisten korjaamiseen tähtääviä interven- tioita ei ole syytä kytkeä toisiinsa. Tämä joh- tuu määritelmällisestisiitä, että holhoaminen ei voi parantaa rationaalisen päätöksentekijän va- lintoja. Rationaalinen taloudenpitäjä saavuttaa sitä korkeamman hyvinvoinnin tason mitä suu- rempi hänen valintajoukkonsa on. Jos suunnit- telijalla on tasapuolisuustavoitteita, ne saavu- tetaan parhaiten yksinkertaisten tulonsiirtojen.

Esimerkki valaiskoon asiaa. Julkisella ter- veydenhuoltojärjestelmällä on selkeä tulonsiir- rollinen ulottuvuus: Jos valtio uhraa H euroa keskimääräisen kansalaisen terveydenhuol- toon, terveydenhuoltojärjestelmän ylläpito vie osuuden x julkisesta budjetista, ja veronmak- saja maksaa määrän T veroja, on terveyden- huollon sisältämä tulonsiirto kansalaiselle H–

xT. Jos T kasvaa tulojen mukana, on tulonsiir- to kääntäen verrannollinen tuloihin.

Terveydenhuoltojärjestelmä jakaa siis tulo-

J

ulkisessa keskustelussa on kiinnitetty laajaa huomiota julkisen talouden kiristyviin rahoi- tusolosuhteisiin.¹Verokilpailu, ikääntyminen ja työttömyys rajoittavat julkisen sektorin liikku- mavaraa.

Vähemmän huomiota on suunnattu kysy- mykseen, mistä toimista julkisen sektorin pitäi- si huolehtia. Rahoituspohjan kaventuminen kuitenkin pakottaa vääjäämättä pohtimaan myös sitä, ovatko omaksumamme julkisen sek- torin tehtävät aidosti tarpeellisia. Myös tähän toivottaisiin taloustieteilijän kannanottoa.

Taloustieteilijät korostavat julkisen talou- den roolia hyvinvoinnin tasaajana mutta myös mekanismina, joka korjaa markkinaepäonnis- tumisia. Hyvinvointia tasaaville tulonsiirroille on helppo keksiä perusteluja. Niiden tasoon on ei taloustieteilijällä kuitenkaan ole sen perus- tellumpaa sanottavaa kuin muillakaan, eikä näihin puututa tässä kirjoituksessa. Markkina- epäonnistumisten analyysissä taloustieteilijä on omemmalla alueellaan. Tyypillisiä syitä mark-

1Tämän numeron sisältämät esitelmät pidettiin Julkinen talous ja verotus -seminaarissa Sannäsissä 16.–17.10. Semi- naari järjestettiin Yrjö Jahnssonin säätiön tuella.

358

P Ä Ä K I R J O I T U S KAK 4 / 2003

ja mutta voidaanko sen ylläpitoa perustellatu- lonsiirtonäkökulmasta? Taloustieteilijän vas- taus on kielteinen. Ongelma on siinä, että ter- veysvakuutuksen ottamatta jättäminen ei kuu- lu kansalaisen valintajoukkoon. Tämä saattaa vääristää rationaalisen kansalaisen optimiva- lintaa. Taloustieteilijän mielestä saavutettaisiin Pareto-parannus muuttamalla terveyspalvelu- jen tarjonta markkinaehtoiseksi, vähentämällä kansalaisen veroja määrä xT, ja antamalla hä- nelle H–xT euroa suorana tulotukena. Koska kansalainen voisi edelleen kuluttaa H euroa terveydenhuoltopalveluihin, ei kenenkään hy- vinvointi laskisi.

Jotta julkisessa palvelutuotannossa on ta- loustieteilijän mielessä järkeä, täytyy sen perus- teena olla markkinahäiriön korjaaminen. Onko Suomen julkisten palvelujen tarjonta linjassa tämän periaatteen kanssa? Palvelutarjonta on kansainvälisesti verrattuna korkealla pohjois- maisella tasolla. Karkeasti arvioiden se osuus julkisista kulutusmenoista, jonka voi tulkita kohdentuvan markkinaepäonnistumisia korjaa- viin palveluihin, on noin puolet (n. 20% koko julkisesta sektorista). Ko. luokkaan kuuluvat palvelut kuuluvat etupäässä sosiaali- ja ter- veystoimen sekä opetus- ja kulttuuritoimen alueisiin.

Voidaanko julkinen terveys- ja opetustoi- mintaa perustella silla, että markkinat näillä toimialoilla toimivat puutteellisesti? Epäilemät- tä. Terveydenhuoltoon kuin myös opetustoi- meen liittyy esimerkiksi monia epäsymmetri- seen informaatioon liittyviä kannustinongel- mia. Ensisijainen ongelma ei olekaan kulura- kenteen selittäminen markkinaepäonnistumi- silla – jos mielikuvitusta riittää, niitä voidaan nähdä kaikkialla – vaan sen perusteleminen miksi juuri nämämarkkinat on katsottu sopi- viksi julkisen palveluntuotannon kohteiksi.

Jos terveysvakuuttamiseen liittyvät kannustin- ongelmat ovat peruste julkiselle terveydenhuol- lolle, miksi sama argumentti ei päde muilla sa- mankaltaisilla markkinoilla? Kukaan ei vaka- vissaan ehdota kaiken vakuutustoiminnan pu- humattakaan pankkitoiminnan tai autokaupan siirtämistä julkisen palvelutuotannon piiriin, vaikka näihin kaikkiin tiedetään liittyvän vaka- via kannustinongelmia.

Ristiriidan täydentää varsin yksituumainen nykyisenmuotoisen julkisen palvelutuotannon kannatus. Terveydenhuolto- tai koulutusjärjes- telmän yksityistämisen kannattajat ovat harvas- sa, ja kaikki ovat huolissaan pohjoismaisen hy- vinvointivaltion alasajosta. On pakko kysyä, onko taloustieteilijän selitysmallissa jotakin vi- kaa, vai ovatko ihmiset vain ymmärtämättömiä talouden peruslaeista?²

On raskasta mutta myös vapauttavaa tehdä se väistämätön johtopäätös, että konsistentti- suus- ja rationaalisuusoletusten läpitunkema taloustieteen standardimalli ei tarjoa riittäväs- ti eväitä ympäröivän todellisuuden kattavaan selittämiseen. Yksityisten kansalaisten puhu- mattakaan julkisen vallan valinnat eivät näytä olevan sopusoinnussa rationaalisuusoletusten kanssa.

Epärationaalisesta käyttäytymisestä puhu- minen on tunnetusti vaikeaa – virheellisiä pää- töksiä ei voi tehdä oikealla tavalla.³Mitä sitten tiedämme inhimillisestä valintakäyttäytymises- tä? Nk. behavioristisessataloustieteessä vakiin- tunut näkemys joistakin anomalioista, jotka

”vaivaavat” todellista päätöksentekoa:

2Huom! Taloustieteen standardimallissa ihmiset eivät ole ymmärtämättömiä.

3Vakavampi ongelma on, että rationaalisuushypoteesi ei ylipäätään ole empiirisesti koeteltavissa.

H a n n u V a r t i a i n e n

359 – Preferenssit eivät ole ristiriidattomia.

– Odotukset eivät ole rationaalisia vaan opti- mistisia.

– Ihmiset karttavat pettymyksiä.

– Valinnat riippuvat viitekehyksestä.

– Toiminta ei ole ajallisesti johdonmukaista.

– Ihmiset ovat reiluja ja sensitiivisiä inhimilli- sille kontakteille.

Kuvatut käyttäytymispiirteet, joita parem- man puutteessa kutsumme ”epärationaalisuu- deksi”, ovat ristiriidassa taloustieteen standar- dimallin kanssa. Ne muodostavat uuden tar- tuntapinnan myös julkista sektoria koskeville pohdiskeluille.

Päätöksentekijöiden epärationaalisuus aset- taa ensimmäisen hyvinvointiteoreeman auto- maattisesti kyseenalaiseksi: Jos kuluttaja ei maksimoi hyötyään, ei hajautettu yksilöllinen päätöksenteko myöskään maksimoi yleistä hy- vinvointia. Sivuuttaen hyvinvoinnin määritte- lyä koskeva ongelman on a priorimahdollista, että valintajoukon kaventaminen itse asiassa edistää yksilön hyvinvointia. Holhoaminen saattaakin olla yksilön etujen mukaista.

Palatkaamme terveydenhuoltoesimerkkiin.

Terveyden yksilöllinen merkittävyys yhdistet- tynä sitä koskevaan tietämättömyyteen tekee terveydenhuoltoa koskevan valintatilanteen vaikeaksi. Miten kuluttajan pitäisi vertailla

”äärettömän” arvokkaita asioita? Ihmiset ovat ylioptimistisia, pelkäävät pettymyksiä ja ovat persoja hedonistiselle kulutukselle. He poltta- vat tupakkaa, juovat liikaa, ajavat ylinopeutta ja katsovat tyhmistäviä tv-ohjelmia vaikka jär- kevästi ajatellen eivät aina haluaisikaan niin tehdä. Toisaalta ihmiset ovat sensitiivisiä viite- kehykselle, heidän valintoihinsa voidaan vai- kuttaa opettamalla ja valistamalla. Koska ter- veyttä koskevien valintojen tekeminen on vai-

keaa ja olosuhteista riippuvaista, saattaa kollek- tiivisesti johdettu ja henkilökohtaisista mitoi- tustarpeista riippumaton terveydenhuoltojär- jestelmä hyvinkin olla paras tapa edistää kes- kivertokuluttajan hyvinvointia.

Saman tyyppistä argumenttia voidaan so- veltaa myös muihin julkisen palvelutuotannon kohteisiin, esimerkiksi koulutukseen. Koulu- tuksen erityisyyttä korostaa se, että koulutet- tavien ymmärrys koulutuksensa merkityksestä on lähes määritelmällisesti epätäydellinen. Ul- kopuolinen tuki ja ohjaus on välttämätöntä.

Taloustieteilijöiden olisi hyvä laajemmin tunnustaa perinteisen paradigman riittämättö- myys. On syytä muistuttaa siitä lähes itsestään- selvyydestä, että taloudellisen mallin ensisijai- nen tehtävä ei ole kuvata todellisuutta vaan auttaa tulkitsemaan sitä. Keskeinen piirre ta- loudellisessa mallissa ei olekaan sen oletukset inhimillisestä päätöksentekoperusteista, vaan rakenne joka heijastelee käsityksiämme talou- den logiikasta. Rationaalisuus on syytä nähdä ainoastaan oletuksena, joka yksinkertaistaa analyysiä. Se, että oletus tekee analyysin hel- pommaksi, ei tietenkään tee siitä empiirisesti todempaa.

Jatkokysymys on, millaisia implikaatioita epärationaalisuudella on käsitykseemme julki- sen sektorin tehtävistä. Kirjallisuus on tässä suhteessa vasta kehittymässä. Kun jopa Chica- gossa näytetään olevan innostuneita alasta (ks.

Thaler ja Sunstein, 2003), soisi meilläkin syn- tyvän kiinnostusta.

Lähteet

Richard Thaler ja Cass Sunstein, Libertarian Pater- nalism, AEA Papers and Proceedings, 175–179, 2003.