Yritysvastuun ulottuvuudet suomalaisten pörssiyhtiöiden yritysvastuuraporteissa

YRITYSVASTUUN ULOTTUVUUDET SUOMALAISTEN PÖRSSIYHTIÖIDEN YRITYSVASTUURAPORTEISSA

Pro gradu -tutkielma Laskentatoimi ja rahoitus Minna Järvinen (276273) 19.11.2020

Tiivistelmä

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Yksikkö

Kauppatieteiden laitos Tekijä

Minna Järvinen

Ohjaaja

Professori Mervi Niskanen Työn nimi

Yritysvastuun ulottuvuudet suomalaisten pörssiyhtiöiden yritysvastuuraporteissa

Dimensions of corporate responsibility in the sustainability reports of Finnish listed compa- nies

Pääaine

Laskentatoimi ja rahoitus

Työn laji

Pro gradu -tutkielma

Aika 11/2020

Sivuja 81+1 Tiivistelmä

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten suuret suomalaiset pörssiyritykset ovat raportoi- neet vastuullisuudesta yritysvastuuraporttien pohjalta. Tarkoituksena on saada käsitys siitä, miten yritykset ovat käyttäneet nykyisin yleisimmin käytössä olevaa Global Reporting Initiative (GRI) -raportointiohjeistoa taloudellisten, ympäristöllisten ja sosiaalisten vastuiden raportoin- tiin. Tämän lisäksi tutkielmassa selvitetään, mitkä yritysvastuuraportoinnin ulottuvuudet ovat tärkeitä tutkimuskohteena olevissa yrityksissä, sekä minkälaisia ala- ja yrityskohtaisia eroavai- suuksia raportoinnin ja ulottuvuuksien tärkeydessä on.

Tutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena, sillä tutkimuksen avulla haluttiin saavuttaa syvempi ymmärrys yritysten tuottamasta yritysvastuuraportoinnista. Tutkimusmenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä, jonka avulla tutkittavasta ilmiöstä pyrittiin saamaan kuvaus tiivis- tetyssä ja yleisessä muodossa. Sisällönanalyysin avulla yritysvastuuraporttien sisältöä kuvat- tiin sanallisesti, mutta sen apuna käytettiin myös sisällön erittelyä, jossa aineistoa kuvattiin määrällisesti ja niistä tuotettiin määrällisiä tuloksia. Tutkimusaineiston analyysissä käytettiin teorialähtöistä tutkimusta, jossa esitettiin teoria, kerättiin aineisto ja lopuksi pohdittiin, tu- keeko aineisto teoriaa. Tässä tutkimuksessa aineiston analyysia ohjasi yritysvastuuraportoin- nin lähtökohdista, teorioista ja GRI-raportoinnin viitekehyksestä muodostuvat kehykset.

Tutkielman tulokset osoittavat, että yritysvastuuraportit olivat sisällöltään, muodoltaan ja laa- juudeltaan hyvin erilaisia. Tärkeimpänä tuloksena voidaan pitää havaintoa yritysvastuun ulot- tuvuuksien painottumisesta tutkimuskohteina olevissa yrityksissä. Tulokset antavat viitteitä siitä, ettei vastuullisuus näyttäydy yrityksille samanlaisena. Kolme yritysvastuun ulottuvuutta eivät kaikki ole yhtä tärkeitä yrityksille, minkä takia yritykset painottavat niitä eri tavoin rapor- teissaan. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että myös toimialojen välillä on eroavaisuuksia, mutta yleisesti ottaen saman toimialan yritykset noudattavat yhtenäistä linjaa raporteissaan.

Avainsanat

Yritysvastuu, Yritysvastuuraportti, Sidosryhmät, Global Reporting Initiative (GRI) -raportoin- tiohjeisto

Sisällys

1 JOHDANTO ... 5

1.1TUTKIMUKSEN TAUSTA ... 5

1.2TUTKIMUKSEN TAVOITTEET JA TUTKIMUSKYSYMYKSET ... 6

1.3TUTKIMUSMENETELMÄ JA KESKEISET KÄSITTEET ... 7

1.4TUTKIMUKSEN RAKENNE ... 10

2 YRITYSVASTUU ... 12

2.1YRITYSVASTUUN HISTORIA JA KEHITYS ... 12

2.2YRITYSVASTUUN MÄÄRITELMÄ ... 15

2.3YRITYSVASTUUN ULOTTUVUUDET ... 17

2.3.1 Taloudellinen vastuu ... 18

2.3.2 Ympäristövastuu ... 19

2.3.3 Sosiaalinen vastuu ... 19

2.4YRITYSVASTUUN TEOREETTISET NÄKÖKULMAT ... 20

2.4.1 Legitimiteettiteoria ... 21

2.4.2 Sidosryhmäteoria ... 22

2.4.3 Institutionaalinen teoria ... 25

3 YRITYSVASTUURAPORTOINTI ... 26

3.1RAPORTOINNIN VIITEKEHYS ... 26

3.2RAPORTOINTIA KOSKEVAT OHJEISTUKSET JA PERIAATTEET ... 28

3.3GLOBAL REPORTING INITIATIVE (GRI) ... 30

3.3.1 GRI:n raportointiohjeisto- ja viitekehys ... 31

3.3.2 Tutkimuksia GRI:n käyttökelpoisuudesta ... 38

4 AINEISTO JA TUTKIMUSMENETELMÄT ... 41

4.1TUTKIMUSAINEISTO ... 41

4.2LAADULLINEN TUTKIMUSMENETELMÄ ... 43

4.3SISÄLLÖNANALYYSI ... 44

4.3.1 Aineiston analyysimenetelmät ... 45

4.4LAADUKKUUS JA LUOTETTAVUUS ... 46

5 TULOKSET ... 48

5.1YRITYSVASTUURAPORTOINNIN KÄYTÄNNÖT ... 48

5.2GRI-VIITEKEHYS YRITYSVASTUURAPORTOINNISSA ... 50

5.3YRITYSVASTUUN ULOTTUVUUDET ... 54

5.3.1 Taloudellinen ... 56

5.3.2 Ympäristö ... 57

5.3.3 Sosiaalinen ... 59

5.4RAPORTOINNIN ULOTTUVUUDET TOIMIALOITTAIN ... 61

6 YHTEENVETO ... 65

6.1TUTKIMUSTULOSTEN TARKASTELU ... 65

6.2POHDINTA ... 67

6.3JATKOTUTKIMUSMAHDOLLISUUDET ... 69

LÄHTEET ... 71

LIITTEET

Liite 1. Helsingin pörssiin listatut suuret yritykset (NASDAQ OMX NORDIC)

TAULUKOT

Taulukko 1. GRI-standardien ulottuvuudet ja tunnusluvut

Taulukko 2. Yritykset toimialoittain

KUVIOT

Kuvio 1. Yritysvastuun ulottuvuudet

Kuvio 2. Yritysvastuun pyramidi

Kuvio 3. Yrityksen toiminnan raportoinnin viitekehys

Kuvio 4. GRI-raportointiviitekehys

Kuvio 5. GRI Standards -ohjeisto

Kuvio 6. GRI:n soveltuvuustasot yrityksissä

Kuvio 7. Yritysvastuuraporttien ulkoinen varmennus

Kuvio 8. Yritysvastuuraporttien jakautuminen taloudelliseen-, ympäristö- ja sosiaaliseen vas- tuuseen

Kuvio 9. Taloudellisen vastuun tunnuslukujen käyttö yritysvastuuraporteissa

Kuvio 10. Ympäristövastuun tunnuslukujen käyttö yritysvastuuraporteissa

Kuvio 11. Sosiaalisen vastuun tunnuslukujen käyttö yritysvastuuraporteissa

Kuvio 12. Yritysvastuuraporttien jakautuminen taloudelliseen-, ympäristö- ja sosiaaliseen vas- tuuseen toimialoittain

1 JOHDANTO

1.1 Tutkimuksen tausta

Yhteiskunnat ja yritysten toimintaympäristöt ovat muuttuneet aina ja tulevat muuttumaan tu- levaisuudessakin. Perinteisen näkökulman mukaan yrityksen on tullut tuottaa lisäarvoa sen omistajilleen ja asiakkaiden odotuksiin vastaaminen on taannut tuotteiden ja palveluiden me- nekin ja sitä kautta yrityksen kassavirran. Yritysvastuun ja kestävän kehityksen merkitys yritys- ten liiketoiminnassa on kasvanut jatkuvasti, eivätkä yritykset ja organisaatiot voi ohittaa sitä enää liiketoiminnassaan. (Juutinen & Steiner 2010, 19-20; Tsoutsoura 2004.) Kuviosta 1 näh- dään, kuinka yritysvastuu jaetaan perinteisen näkökulman mukaisesti kolmeen eri osa-aluee- seen, joita tässä tutkielmassa kutsutaan ulottuvuuksiksi. Nämä toisiinsa linkittyvät ulottuvuu- det ovat taloudellinen vastuu, ympäristövastuu ja sosiaalinen vastuu.

Kuvio 1. Yritysvastuun ulottuvuudet (Montgomery & Sanches 2002)

Vastuullisuuden merkitys yritysten liiketoiminnassa kasvaa jatkuvasti ja yritykset toteuttavat yhä enemmän sosiaalisesti vastuullisia toimia, toimintoja, menettelytapoja ja prosesseja (Freeman & Dmytrjyev 2017; Kanji & Chopra 2010). Erityisesti suurten monikansallisten yritys- ten, joilla on lukuisia osakkeenomistajia ja muita sidosryhmiä sekä joiden hallintotavat ovat usein erilaisia, tilanne on muuttunut melko monimutkaiseksi viime vuosien aikana. Tämä

johtuu siitä, että yritysten paineet niin tilivelvollisuuden kuin läpinäkyvyyden suhteen ovat kasvaneet nopeasti. (Kolk 2008.)

Tai ja Chuang (2014) ovat todenneet, että yritysten ei enää tulisi olla ainoastaan kannattavia työkaluja, vaan myös vastuullisia kansalaisia. Yritykset tarvitsevat yleisesti hyväksytyt raken- teet ja käytännöt, jotka ylittävät määrätyt standardit ja nykyiset hallitukset sekä asettavat ta- voitteet kestävälle kehitykselle. Koska yritysten tulee vastata sidosryhmien tarpeisiin, tulee nii- den keskittyä kannattavaan toimintaan ja sisällyttää sosiaalinen vastuullisuus liiketoimintaan.

Tämä takaa pitkän aikavälin kestävyyden yrityksen menestykselle, tyydyttämällä samanaikai- sesti niin toimittajien, sijoittajien ja työntekijöiden tarpeet. (Tai & Chuang 2014.)

1.2 Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimuskysymykset

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää empiirisesti, miten suuret suomalaiset pörssiyritykset raportoivat vastuullisuudestaan yritysvastuuraporttien pohjalta sekä mitkä yritysvastuurapor- toinnin ulottuvuudet ovat tärkeitä, ja minkälaisia ala- ja yrityskohtaisia eroavaisuuksia rapor- toinnin ja ulottuvuuksien tärkeydessä on. Tarkoituksena on myös selvittää, miten yritykset ovat käyttäneet GRI-viitekehystä raporteissaan. Tutkimusongelma voidaan jakaa kokonai- suutta tarkentaviksi ja selventäviksi tutkimuskysymyksiksi:

1) Miten suuret suomalaiset pörssiyritykset ovat raportoineet vastuullisuudesta yritysvas- tuuraporteissaan?

2) Miten yritykset ovat käyttäneet GRI-viitekehystä yritysvastuuraporteissaan?

3) Mitkä yritysvastuun ulottuvuudet ovat tärkeitä tutkimuskohteina olevissa yrityksissä?

4) Eroaako raportointi ja sen ulottuvuudet toimialoittain?

Tutkimuskysymyksiin haetaan vastauksia analysoimalla 27 suuren suomalaisen pörssiyrityk- sen yritysvastuuraportteja. Yritysvastuuraportoinnin tarkoituksena on käsitellä ja viestiä sekä yrityksille itselleen että niiden sidosryhmille olennaisista vastuullisista toimista eri osa-alueilla.

Tutkimuksen empiirisen osion tarkoituksena on hakea vastauksia siihen, millaisia käytäntöjä yritysvastuuraporttien julkaisemisessa käytetään, mitä yritysvastuun ulottuvuuksia yritykset

käsittelevät raporteissaan, poikkeavatko eri yritysten ja toimialojen yritysvastuuraportit toisis- taan sekä miten GRI:n mukaisen raportoinnin tunnuslukuja käytetään.

Yritysten julkaiseman yritysvastuuraportin sisällön taustalla on yleinen olettamus siitä, että yritykset painottavat raporteissaan eniten itselleen merkityksellisiä asioita sekä toisaalta vähi- ten asioita, jotka ovat heille vähemmän merkityksellisiä (Krippendorff 2004, 59). Tutkimuksen päätavoitteena on syventää ymmärrystä yritysvastuuraportoinnin ja sen sisällön merkityk- sestä eri yrityksissä ja toimialoilla. Aineiston analysoimisen avulla on tarkoituksena löytää sel- keitä ulottuvuuksia, jotka painottuvat yritysten raportoinnissa. Koska useat yritykset ovat laa- jentaneet ympäristöraportointia myös taloudellisten ja sosiaalisten vastuun alueille, (Niskala

& Tarna 2003, 12) halutaan tässä tutkimuksessa keskittyä kaikkiin yritysvastuuraportin ulottu- vuuksiin sekä niiden käsittelyn jakautumiseen.

1.3 Tutkimusmenetelmä ja keskeiset käsitteet

Tutkimusmenetelmäksi valikoitui laadullinen tutkimus ja aineistoa analysoitiin sisällönanalyy- sin keinoin, koska tutkittavasta aiheesta haluttiin saada syvempi ymmärrys. Tutkimuksen ai- neistona käytettiin yritysvastuuraportteja, joita analysoitiin sisällönanalyysin keinoin, jonka avulla aineistoa voitiin tarkastella eritellen, tiivistäen sekä yhtäläisyyksiä ja eroja etsien.

Tutkimusaineisto kerättiin kevään ja kesän 2020 aikana, mikä mahdollisti tuoreimpien yritys- vastuuraporttien käytön ja analysoinnin. Tutkimuksessa käytetty aineisto haluttiin valita huo- lellisesti ja harkitusti, minkä avulla pyrittiin varmistamaan vertailun tarkoituksenmukaisuus ja tutkimuksen luotettavuus. Tutkimus rajattiin Helsingin pörssin (Nasdaq Helsinki) päälistalle listattuihin suuriin suomalaisiin yrityksiin, osakkeiden noteerauksen, kotipaikan sekä yrityksen koon mukaisesti. Yrityksen koossa otettiin huomioon sekä liikevaihto että henkilöstön määrä tilikauden aikana.

Tutkimuksen keskeisimpiä käsitteitä ovat yritysvastuu, yritysvastuuraportointi, sidosryhmät ja GRI-raportointiohjeisto. Seuraavassa nämä keskeisimmät käsitteet selitetään lyhyesti.

Yritysvastuu

Yritysvastuuta, yhteiskuntavastuuta, vastuullista liiketoimintaa ja monia muita termejä

käytetään yleisesti tarkoittamaan samaa asiaa: yritysten ja organisaatioiden velvoitteita toimia vastuullisesti yhteiskunnassa huomioiden niiden taloudelliset, ympäristölliset ja sosiaaliset vaikutukset. Yritysvastuu on nykyään yleisesti käytössä oleva termi kuvaamaan vastuullista liiketoimintaa yrityksissä, kun taas yhteiskuntavastuu termi on yleisimmin käytössä julkisissa organisaatioissa. Englannin kielessä on myös useita eri termejä kuvaamaan yritysvastuuta, kuten Responsible Business, Corporate Citizenship, Corporate Responsibility (CR) ja Corporate Social Responsibility (CSR). Vaikka yritysvastuulle on pyritty löytämään vakiintunut ja selkeä määritelmä, ei siihen olla akateemisessa kirjallisuudessa kyetty (Dahlsrud 2008). Yhden yritysvastuun varhaisimmista määritelmistä on esittänyt Carroll (1979), joka esittää yritysvastuun muodostuvan taloudellisista, lainmukaisista, eettisistä ja filantrooppisista vastuista, joita yhteiskunta odottaa yritysten omaksuvan liiketoimissaan. Nykyisin

kirjallisuudessa yritysvastuu jaetaan kuitenkin tyypillisemmin kolmeen eri osa-alueeseen, jotka ovat taloudellinen vastuu, ympäristövastuu ja sosiaalinen vastuu (Juutinen ja Steiner 2010, 200; Montgomery & Sanches 2002).

Yritysvastuuraportti

Yritysvastuuraportti on yrityksen tai organisaation julkaisema raportti jokapäiväisen toimin- nan aiheuttamista taloudellisista, ympäristöllisistä ja sosiaalisista vaikutuksista yhteiskuntaan.

Olennaista siinä on sen kehittyneisyys yhdistää taloudellisen ja ei-taloudellisen suorituskyvyn analyysi. (Global Reporting Initiative 2020a.) Yritysvastuuraportointi on kiinteä osa yrityksen raportointia ja sen tarkoituksena on tuottaa tietoa yrityksen sidosryhmille sisäisen ja ulkoisen viestinnän kautta. Yrityksen toiminnasta raportoitavat asiat voidaan jakaa taloudellisiin ja ei- taloudellisiin tietoihin sekä lakisääteisyyteen ja vapaaehtoisuuteen perustuvan tiedon antami- seen. (Juutinen & Steiner 2010, 199.) Raportoinnin lainsäädäntö edellyttää tiettyjen tietojen esittämisestä, mutta yhtiöillä on itse mahdollisuus valita tietojen esittämismuoto, minkä mah- dollistaa lainsäädännön joustavuus. Tämän takia yritykset voivat julkaista yritysvastuuraport- tinsa joko erillisenä selvityksenä tai osana vuosikertomusta. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2017.)

Sidosryhmät

Yrityksen sidosryhmillä tarkoitetaan niitä tahoja, joiden kanssa yritys on jollain tavoin toi- miensa kautta tekemisissä, eli joihin yrityksen liiketoiminta vaikuttaa tai toisaalta, jotka itse vaikuttavat yrityksen liiketoimintaan. Yrityksillä voidaan nähdä olevan sekä ensisijaisia että toissijaisia sidosryhmiä. Ensisijaiset sidosryhmät koostuvat yleisesti ryhmistä, joita ilman yritys ei voi selviytyä, kuten työntekijät, asiakkaat, osakkeenomistajat ja toimittajat. Toissijaisilla si- dosryhmillä sen sijaan tarkoitetaan ryhmiä, jotka vaikuttavat yritykseen tai joihin yritys vaikut- taa toimillaan, mutta jotka eivät ole suoraan tekemisissä yrityksen toimien kanssa, eivätkä ole välttämättömiä liiketoiminnan säilymisen kannalta. (Clarkson 1995.) Phillipsin (2003, 3) mu- kaan jokaisella yrityksellä ja organisaatiolla on omat sidosryhmänsä ja niiden menestys on riippuvainen näistä sidosryhmistä. Kaikki sidosryhmät ovat tärkeitä yrityksen toiminnan jatku- misen kannalta, mutta niiden merkitys voi vaihdella eri tilanteiden mukaan.

Global Reporting Initiative (GRI) -raportointiohjeisto

Global Reporting Initiative (GRI) on kansainvälinen aloite, jonka tarkoituksena on ollut luoda yleisesti hyväksytty ohjeisto yritysvastuun raportointiin yrityksissä. GRI-ohjeiston tarkoituk- sena on auttaa yrityksiä sekä tunnistamaan että mittaamaan vastuullisuuteen liittyviä osa-alu- eita liiketoimissaan. Se on nykyisin yleisimmin käytössä oleva raportointiohjeisto taloudellis- ten, ympäristöllisten ja sosiaalisten vastuiden raportointiin yrityksissä. (Global Reporting Ini- tiative 2020a; Juutinen & Steiner 2010, 241-242.) GRI-ohjeiston tarkoituksena on saavuttaa ti- linpäätösraportointia vastaava malli yritysten ja organisaatioiden vastuullisuuden raportoimi- seen niin, että se olisi yhtä vakiintunutta ja vertailukelpoista taloudellisen raportoinnin rin- nalla (Niskala, Pajunen & Tarna-Mani 2009, 93-94). Ensimmäinen GRI:n raportointiviitekehys julkaistiin vuonna 2000 ja viimeisin viitekehys on julkaistu vuonna 2016. Ne on tarkoitettu kaikkien organisaatioiden käyttöön sekä edustavat samalla parhaita käytäntöjä eri ulottuvuuk- sien vaikutusten raportoimiseen. (Global Reporting Initiative 2020b.)

1.4 Tutkimuksen rakenne

Tutkimus muodostuu kuudesta eri pääluvusta, lähdeluettelosta ja liitteistä. Ensimmäisenä lu- kuna on johdanto, jossa avataan tutkimuksen taustaa, sen tavoitteita sekä esitetään tutkimus- kysymykset. Näiden jälkeen esitetään tutkimuksessa käytettävät tutkimusmenetelmät, meto- diset ratkaisut, empiirisessä osiossa käytettävä tutkimusaineisto sekä avataan tutkimuksen kannalta keskeisimpiä käsitteitä. Johdannon tarkoituksena on siis esittää tutkimuksen sisältö selkeästi ja tiiviisti, lopettaen se tutkimuksen rakenteen kuvaamiseen.

Tutkimuksen kaksi seuraavaa päälukua muodostavat teoreettisen osuuden. Toisessa luvussa keskitytään yritysvastuun määritelmään sekä yritysvastuun ja sen raportoinnin kehitykseen nykyiseen muotoonsa. Luvussa esitetään tarkemmin yritysvastuun kolme ulottuvuutta, jotka ovat taloudellinen vastuu, ympäristövastuu ja sosiaalinen vastuu sekä esitetään yritysvas- tuuraportoinnin viitekehys ja raportointiin vaikuttavia teoreettisia näkökulmia, jotka selittävät vastuullisen toiminnan ja raportoinnin tärkeydestä.

Kolmas pääluku keskittyy yritysvastuun raportointiin ja yritysten yleisimmin käytössä olevaan yritysvastuun raportointiohjeistoon eli Global Reporting Initiative (GRI) -raportointiohjeistoon taloudellisten, ympäristöllisten ja sosiaalisten vaikutuksien raportoimiselle. Luvussa määritel- lään Global Reporting Initiative (GRI) -raportointiohjeisto ja -viitekehys sekä esitetään niiden historiaa että kehitystä nykypäivään. Luvussa käydään tarkemmin läpi GRI:n mukaisten ulottu- vuuksien tunnuslukuja ja indikaattoreita sekä arvioidaan aikaisempien tutkimusten perus- teella GRI:n käyttökelpoisuutta yritysvastuun raportoinnissa.

Neljännessä pääluvussa käydään läpi tutkimuksen empiiristä osuutta ja tutkimuksessa käytet- tävää metodologiaa. Luvussa esitellään tutkimusaineisto ja käytetty aineistonanalyysimene- telmä sekä käydään läpi, kuinka tutkimuksen empiirinen osio toteutettiin. Luvussa esitellään tarkemmin tutkimusaineiston rajaus sekä kerrotaan, kuinka laadukkuus ja luotettavuus on otettu huomioon tutkimuksessa ja siinä käytetyssä aineistossa.

Tutkimuksen viides luku keskittyy tutkimustuloksiin, joissa perehdytään tutkimusmenetelmän avulla aineistoon ja vastataan edellä esitettyihin tutkimuskysymyksiin. Tuloksissa selvitetään miten yritykset ovat raportoineet vastuullisuudesta yritysvastuuraporteissaan, miten GRI-viite- kehystä on käytetty ja mitkä yritysvastuun ulottuvuudet ovat tärkeitä tutkimuskohteina ole- vissa yrityksissä. Tämän lisäksi selvitetään, eroavatko raportoinnin käytännöt ja ulottuvuudet yrityksissä toimialoittain. Luvussa käydään ensiksi läpi yritysvastuuraportoinnin käytäntöjä tutkimuskohteina olevissa yrityksissä yleisellä tasolla, minkä jälkeen tuloksia ja niiden laa- juutta analysoidaan tarkemmin.

Kuudennessa ja samalla viimeisessä luvussa kootaan yhteen tutkimuksen tulokset ja pohdi- taan, tukeeko tutkimusaineisto esitettyä teoriaviitekehystä. Tutkielman teorian, aineiston ja tulosten perusteella esitetään tutkimuksen johtopäätökset. Lopuksi luvussa esitetään mah- dollisia jatkotutkimusaiheita- ja mahdollisuuksia.

2 YRITYSVASTUU

2.1 Yritysvastuun historia ja kehitys

Yritysvastuulla on pitkä ja moninainen historia, ja 1990-luvun lopusta lähtien yritysten vastuul- lisesta liiketoiminnasta, kestävästä kehityksestä sekä sen raportoinnista on tullut yhä tärke- ämpi aihe (Bebbington, Larrinagan & Moneva 2008; Carroll 1999; Hahn & Kühnen 2013). Yri- tysvastuu on aiheena tullut yleiseen tietoisuuteen 1970-luvulla (Carroll 1979; Wartick &

Cochran 1985), mutta ensimmäiset julkaisut ovat jo 1950-luvulta. Tästä huolimatta Hahn ja Kühnen (2013) ovat todenneet, että kirjallisuus on edelleen rajallista eikä merkittäviä katsauk- sia viimeisimpiin kehityksiin ole toistaiseksi esitetty. Viitteitä sosiaaliseen vastuuseen liittyvistä huolenaiheista on kuitenkin ilmestynyt jo 1930- ja 1940-luvuilla. Tämän ajanjakson huomi- onarvoisia teoksia olivat Chester Barnardin vuonna 1938 julkaisema kirja “The Functions of Executive”, John M. Clarkin vuonna 1939 julkaisema “Social Control of Business” ja Theodore Krepsin vuonna 1940 julkaisema “Measurement of the Social Performance of Business”. (Car- roll 1999.)

Howard R. Bowenin (1953) julkaisemaa kirjaa “Social Responsibilities of the Businessman” voi- daan pitää tärkeänä teoksena yritysvastuun kehityksessä ja samalla ensimmäisenä modernin ajan teoksena aihealueesta (Carroll 1979). Tämän jälkeen yritysvastuun määritelmät kehittyi- vät 1960-luvulla ja levisivät yleiseen tietoisuuteen 1970-luvulla, jolloin määritelmistä tuli yhä tarkempia. 1990-luvulla yritysvastuun käsite muuttui merkittävästi, kun se sai rinnalleen vaih- toehtoisia teemoja, kuten sidosryhmäteoria, yrityskansalaisuus ja yritysetiikka. Tuona ajanjak- sona kirjoittajat eivät kuitenkaan hylänneet yritysvastuun käsitettä, mutta uusia määritelmiä ei lisätty kirjallisuuteen. (Carroll 1999.) 2000-luvulla yritysvastuun kirjallisuutta ovat sen sijaan hallinneet empiiriset tutkimukset, jotka ovat yhdistäneet yritysvastuun ja siihen kuuluvat tee- mat ja muuttujat (Carroll 2008).

Viime vuosina erityisesti suurten globaalien yritysten paineet tilivelvollisuuden ja läpinäkyvyy- den suhteen ovat kasvaneet nopeasti. Lisääntyneet vaatimukset yritysten toiminnan läpinäky- vyydelle johtuu Kolkin (2008) mukaan kahdesta eri tekijästä; tilivelvollisuudesta hyvään

hallintotapaan, joka ulottuu henkilöstöön liittyviin eettisiin näkökulmiin sekä toisaalta yritys- ten tilivelvollisuuteen ja läpinäkyvyyteen liittyvään yritysvastuuraportointiin, joka on laajentu- nut ympäristönäkökulman lisäksi käsittelemään sosiaalisia ja taloudellisia asioita. Yritysten vastuullisuuden ja sen kantamisen kuvaamiseen voidaan käyttää monia eri termejä, kuten kestävä kehitys, sosiaalinen vastuu, yhteiskuntavastuu ja yritysvastuu. Eri termien käytössä on pieniä vivahde eroja ja niissä heijastuu aiheen eri kehitysvaiheet. (Juutinen & Steiner 2010, 20.) Ennen yritysvastuu termiä, yritysten vastuulliseen toimintaan viitattiinkin usein sosiaalisena vastuuna (Social Responsibility, SR). Tämä saattoi Carrollin (1999) mukaan johtua siitä, ettei yrityksillä ollut tällöin vielä läheskään niin merkittävää ja hallitsevaa asemaa tai sitä ei koettu sellaisena.

Juutinen ja Steiner (2010, 20-22) käyttävät teoksessaan ”Strateginen yritysvastuu” kestävää ke- hitystä yläkäsitteenä, sisältäen yritysten toimien lisäksi niin valtioiden hallitusten, kansalaisjär- jestöjen ja julkisen sektorin toimet. Kestävän kehityksen mukaisen toiminnan päämääränä on pyrkiä turvaamaan nykyisten ja tulevien sukupolvien elämisen mahdollisuudet ja tarpeet. Ylei- sesti yritysvastuu tarkoittaa yrityksen järkevää liiketoimintaa ja siitä aiheituvia taloudellisia, ympäristöllisiä ja sosiaalisia vaikutuksia yhteiskunnalle ja eri sidosryhmille sekä sen toimia kestävän kehityksen edistämiseksi. Sillä pyritään hyödyntämään liiketoiminnan mahdollisuuk- sia vastaamalla niin yhteiskunnan kuin sidosryhmien odotuksiin ja minimoimaan samanaikai- sesti liiketoiminnasta aiheutuvat riskit. (Juutinen & Steiner 2010, 20-22.)

Yhteiskuntavastuu termi soveltuu Juutisen ja Steinerin (2010, 20-21) mukaan käytettäväksi eri- tyisesti yrityksille, joiden tehtäviin kuuluu myös lakisääteisiä yhteiskunnallisia tehtäviä. Sen käyttäminen soveltuu erityisesti tapauksiin, jotka liittyvät yritysvastuun historiallisiin kehitys- vaiheisiin ja vaiheisiin, joissa yritysvastuutoiminta ole vielä ollut sen nykykaltaisessa muodos- saan. Global Reporting Initiative -Internet sivujen (2020a) mukaan yritysvastuuraportoinnin synonyymeinä voidaan pitää raportteja, jotka täyttävät ei-taloudellisten raportoinnin ehdot, kuten muun muassa Triple Bottom Line eli kolmoistilinpäätös ja yritysten yhteiskuntavas- tuuraportointi.

Yritysten vastuullisuuden merkityksen kasvuun ovat vaikuttaneet monet eri tekijät, kuten si- joittajien kiinnostus, odotukset yritysten läpinäkyvyydestä, yritysten hallintotapa ja kestävän kehityksen mittaaminen. Yhtenä keskeisimpänä tekijänä on kuitenkin pidetty globalisaatiota ja yritysten vastuullisuuteen liittyviä odotuksia. Pääomamarkkinoiden globalisoitumista ja infor- maatioteknologian kehitystä on myös pidetty mahdollisuutena hyvinvoinnin kasvulle, mutta sen sijaan sosiaalisten, kulttuurillisten ja ympäristövaikutusten huomiotta jättämistä on kriti- soitu. Tästä johtuen globaalien yritysten toiminnan sääntelyn ja valvonnan avulla on haluttu ohjata yrityksiä kestävän kehityksen periaatteiden noudattamiseen. Tämä on kuitenkin johta- nut siihen, että yritysten toiminnan avoimuudelle ja läpinäkyvyydelle kohdistuu yhä enemmän paineita. (Niskala & Tarna 2003, 9-12.)

Näkyvin ja tunnetuin vastalause yritysten vastuulliselle toiminnalle on Milton Friedmanin (1962) näkemys siitä, että yritysten sosiaalinen vastuullisuus asettaa kohtuuttoman ja kalliiksi käyvän rasitteen yrityksen osakkeenomistajille. Friedmanin näkemyksen mukaan yritysten tär- kein tehtävä on tuottaa mahdollisimman paljon lisäarvoja sen omistajilleen. Yksi syy Friedma- nin vastustukselle oli näkemys siitä, että johtajat väärinkäyttävät osakkeenomistajien rahas- toja vastuullisen toiminnan nimissä parantaakseen henkilökohtaista sosiaalista asemaansa.

Tämän lisäksi hän ei myöskään uskonut, että yritysten johtajat olivat oikeita henkilöitä taitojen ja asiantuntemuksen puolesta käsittelemään tehokkaasti sosiaalisia ongelmia. (Lee 2008.)

Yritysvastuun ja kestävän kehityksen merkityksen jatkuvan kasvun taustalla on kritiikki nega- tiivisista sosiaalisista ja ympäristöllisistä vaikutuksista, jotka ovat ilmenneet globalisaation myötä. Monikansalliset yritykset ovatkin alkaneet aktiivisesti raportoimaan toimistaan, minkä avulla ne pyrkivät ehkäisemään kansainvälisestä kaupasta ja tuotannosta aiheutuvia ulkoisia vaikutuksia. (Kolk 2003.) Kolkin (2003) tutkimus osoittaa, että vuosien aikana muiden kuin ta- loudellisten tietojen raportoiminen on lisääntynyt huomattavasti erityisesti teollisuusalan yri- tyksissä. Tämän lisäksi suuret monikansalliset yritykset ovat aktiivisia raportoimaan ympä- ristö- ja sosiaalipolitiikastaan sekä suorituskyvystään. Yritysvastuuraporttien määrä Suomessa on alkanut kasvamaan huomattavasti juuri 2000-luvun alusta alkaen (Juutinen & Steiner 2010, 200).

Artiach, Lee, Nelson ja Walker (2010) ovat tutkineet tekijöitä, jotka johtavat siihen, että yrityk- sessä vallitsee korkea suorituskyvynaste yritysvastuussa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että yritysvastuuta harjoittavat yritykset ovat yleisesti huomattavasti kooltaan suurempia, nii- den kasvu on voimakkaampaa ja pääoman tuotto on suurempi kuin tavanomaisilla yrityksillä.

Vastoin tutkijoiden olettamuksia, tutkimus osoitti, että korkean tason yritysvastuun yrityksillä ei sen sijaan ole suurempia vapaita kassavirtoja eikä pienempää vipuvaikutusta kuin muilla yrityksillä. (Artiach ym. 2010.)

2.2 Yritysvastuun määritelmä

Yritysvastuun käsitteellä on pitkä ja moninainen historia, ja vaikka yritysvastuusta on pyritty saamaan selkeä ja puolueeton määritelmä, ei siihen ole kyetty (Dahlsrud 2008). Carroll (1999) on löytänyt tutkimuksessaan yli 25 tapaa, joilla voidaan määritellä yritysten vastuullisuutta akateemisessa kirjallisuudessa. Yksinkertaisuudessaan yritysvastuulla kuitenkin tarkoitetaan liiketoiminnan vastuullisuutta ja yritysten velvoitteita toimia vastuullisesti yhteiskuntaa koh- taan niin taloudellisesti, ympäristöllisesti kuin sosiaalisesti.

Tain ja Chuangin (2014) mukaan yritysvastuu on niin sanottu prosessi, jonka tavoitteena on omaksua vastuullisuus yrityksen toiminnassa ja näin edistää positiivisia vaikutuksia sen toi- mien kautta niin ympäristöön, kuluttajiin, työntekijöihin, yhteisöihin kuin ulkoisiin ja sisäisiin sidosryhmiin. Kanjin ja Chopran (2010) mukaan yritysvastuu tarkoittaa yritysten liiketoimin- nan johtamista sosiaalisesti vastuullisin tavoin, joiden mukaisesti yritys:

• lupautuu toimimaan eettisesti niin työllisyyden kuin työvoiman suhteen parantamalla työpaikkojen olosuhteita

• on mukana paikallisten yhteisöjen muodostamisessa ja viestii näitä yhteisöjä käyttä- miensä menettelytapojen ja tuotteiden seurauksista

• sijoittaa sosiaalisen infrastruktuurin eli julkisten ja yksityisten palveluiden rakentami- seen

• myötävaikuttaa toiminnallaan puhtaampaan ympäristöön, sen suojeluun ja kestävyy- teen sekä

• myötävaikuttaa yrityksen hallintotavalla yleiseen taloudelliseen kehitykseen. (Kanji &

Chopra 2010.)

Puhuttaessa yritysten vastuullisuudesta on huomioitava, että yritykset toimivat sekä erilai- sissa toimintaympäristöissä että erilaisista lähtökohdista. Näiden takia yritysten vastuullisuu- den osa-alueiden sisältö ja painoarvot saattavat vaihdella keskenään. Pohdittaessa yritysvas- tuun sisältöä, tulee Niskalan ym. (2009, 20-21) mukaan ymmärtää, että yritysten vastuullisuu- teen liittyy erilaisia tarkastelutasoja ja lähtökohtia. Yritysten vastuullisuuteen liittyvät vaikutuk- set ja näkökohdat voivat olla välittömiä tai välillisiä, globaaleja tai paikallisia ja niitä voidaan tarkastella eri näkökulmista, kuten yritystason näkökulmasta tai kansantaloudellisesta näkö- kulmasta. Yrityksen vastuullisuuden sisältöön vaikuttavia lähtökohtia ovat yrityksen toimiala ja toiminta-ajatus, yrityksen koko, kansainvälisyys, toimintaa ohjaavat arvot, periaatteet ja tavoit- teet sekä sidosryhmien odotukset. (Niskala ym. 2009, 20-22.)

Yhden tunnetuimmista yritysvastuun eri ulottuvuuksien mallista on esittänyt Archie B. Carroll vuonna 1991. Yritysvastuun pyramidiksi kutsuttu malli muodostuu neljästä osa-alueesta, jotka ovat kuvion 2 mukaiset taloudellinen vastuu, laillinen vastuu, eettinen vastuu ja filantrooppi- nen vastuu. Mallin mukaan kaikki muut yritysten ja organisaatioiden liiketoiminnalliset vas- tuut perustuvat yrityksen taloudelliseen vastuuseen. Samanaikaisesti liiketoiminnan odote- taan noudattavan lakeja ja määräyksiä. Eettiset vastuut ilmenevät niistä standardeista, nor- meista ja odotuksista, joita sidosryhmät pitävät oikeudenmukaisina ja moraalisesti oikeina.

Filantrooppiset vastuut kattavat kaikki ne toiminnot, jotka vastaavat yhteiskunnan odotuksiin siitä, että yritykset ovat hyviä yrityskansalaisia. Tähän sisältyy aktiivinen osallistuminen toimiin ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. (Carroll 1991.)

Nykyään kirjallisuudessa yritysvastuu jaetaan tyypillisesti kolmeen jo aikaisemmin mainittuun osa-alueeseen: taloudellinen vastuu, ympäristövastuu ja sosiaalinen vastuu. Yritysvas-

tuuraportin julkaiseminen on globaalisti yhä yleisempää ja raporttien määrä on vuosien ai- kana lisääntynyt sekä samalla raporttien sisältö on laajentunut. Juutinen ja Steiner (2010, 200) ovat todenneet, että yhä useampi yritys tuottaa yritysvastuuraportin kolmiulotteisen rapor- toinnin muodossa eli niin kutsuttuna Triple Bottom Line -raportointina. Triple Bottom Line eli

kolmoistilinpäätös -käsitteen esitteli ensimmäisen kerran John Elkington vuonna 1997 ja häntä pidetään käsitteen kehittäjänä. Käsitteessä vastuu jaetaan nimensä mukaisesti kolmeen osa- alueeseen, jotka ovat taloudellinen, ympäristöllinen ja sosiaalinen vastuu. Elkingtonin (2006) mukaan Trible Bottom Line -konsepti kuvastaa pohjimmiltaan sitä, kuinka yritykset ja organi- saatiot tosiasiassa tuottavat arvoa niin taloudellisesti, ympäristöllisesti ja sosiaalisesti tai sitten tuhoavat sitä. Kolmoistilinpäätös ottaa siis taloudellisen näkökulman lisäksi huomioon ympä- ristölliset ja sosiaaliset ulottuvuudet sekä yhdistää nämä kolme suorituskyvyn ulottuvuutta.

Vuosien aikana kolmoistilinpäätös on muuttanut tapaa, joilla yritykset ja organisaatiot mittaa- vat kestävyyttä sekä hankkeiden ja toimintatapojen suorituskykyä. (Slaper & Hall 2011.)

Kuvio 2. Yritysvastuun pyramidi (Carroll 1991)

Saman aikakauden aikana Elkingtonin käsitteen esittelyn kanssa syntyi muitakin tutkimuksia (mm. Gray, Dey, Owen, Evans & Zadek 1997; Zadek, Pruzan & Evans 1997), joissa tutkittiin yri- tysten raportointia sosiaalisen, eettisen ja ympäristöllisen suorituskyvyn kautta. Kaikki nämä tutkimukset ja kehitykset ovat johtaneet voittoa tavoittelemattoman organisaation, Global Re- porting Initiative (GRI) syntyyn sekä kehittämään raportointiviitekehystä kestävän kehityksen raportointiin yrityksissä. (Lin, Chang & Chang 2015.)

2.3 Yritysvastuun ulottuvuudet

Yritysten vastuullinen toiminta edellyttää, että yritykset käsittelevät toisistaan riippumattomia ja riippuvaisia taloudellisia, ympäristöllisiä ja sosiaalisia vastuita eri tasoilla. Hahnin, Pinksen,

Preussin ja Figgen (2015) mukaan yritysten vastuullista toimintaa käsittelevässä kirjallisuu- dessa taloudellinen ulottuvuus on usein asetettu etusijalle. Nykyisen yhtenäistävämmän nä- kökulman mukaan, yritysten on kuitenkin toimittava kaikkien kolmen ulottuvuuden mukai- sesti korostamatta yhtäkään näkökulmaa toisiinsa nähden.

2.3.1 Taloudellinen vastuu

Slaperin ja Hallin (2011) mukaan taloudelliseen vastuuseen kuuluvat lopullista rahavirtaa kä- sittelevät muuttujat, kuten tulot, menot, verot ja liiketoimintaympäristöön liittyvät taloudelli- set tekijät. Konrad, Steuere, Langer ja Martinuzzi (2006) jakavat yritysten taloudellisen vastuun kolmeen osa-alueeseen: 1) taloudellinen suorituskyky, 2) pitkän aikavälin kilpailukyky ja 3) ta- loudelliset vaikutukset. Yritysten taloudellista suorituskykyä tarkastellaan usein erilaisten mit- tareiden, kuten kassavirran, kannattavuuden ja omavaraisuusasteen avulla. Yleisesti se mer- kitsee riittäviä kassavirtoja ja osinkojen maksua yrityksen osakkeenomistajille. Pitkän aikavälin kilpailukykyyn liittyviä taloudellisia kysymyksiä käsitellään yleensä tutkimus- ja kehitystoimin- nassa sekä pitkän aikavälin strategisessa suunnittelussa. Näiden tarkoituksena on säilyttää ja parantaa yrityksen tulevaisuuden suoritus- ja kilpailukyky. Sen sijaan taloudelliset vaikutukset osa-alue sisältää muun muassa verot, osingot ja palkat, jotka kuvastavat yrityksen taloudelli- sen lisäarvon jakautumista sen sidosryhmien kesken. (Konrad ym. 2006.)

Taloudellisen vastuun tulosten raportoinnilla mitataan yrityksen luomaa taloudellista hyvin- vointia sen eri sidosryhmille. Yrityksen taloudellista vastuuta kuvaavat muun muassa palkat, henkilöstöedut, verot, hankitut tavarat ja palvelut, uusien työpaikkojen luominen sekä sitoutu- neisuus tutkimus- ja kehitystoimintaan. (Juutinen & Steiner 2010, 199-200.) Yritysten taloudel- linen vastuu huomioi sekä yrityksen toiminnan liiketaloudellisen kestävyyden että sen sidos- ryhmiin kohdistuvat taloudelliset vaikutukset. Taloudellisen vastuun vaikutukset sidosryhmiin voivat olla joko suoria tai välillisiä. Sidosryhmiin kohdistuvia suoria taloudellisia vaikutuksia voivat muun muassa olla rahavirtavaikutukset, kuten työntekijöiden palkat ja verojen maksu yhteiskunnalle. Välillisiä sidosryhmiin kohdistuvia taloudellisia vaikutuksia voivat sen sijaan olla toimialan kansantaloudellinen merkitsevyys, innovaatioiden laajempi yhteiskunnallinen vaikuttavuus sekä sijoituspäätöksiin liittyvät taloudelliset vaikutukset. Tavarantoimittajille

suunnatut ostot sekä niiden työllistämisvaikutukset kyseisessä yrityksessä voidaan myös nähdä välillisinä taloudellisina vaikutuksina. (Niskala ym. 2009, 19.)

2.3.2 Ympäristövastuu

Ympäristövastuuseen liittyvät osatekijät edustavat luonnonvaroja ja heijastavat niiden vaiku- tuksia elinkelpoisuuteen (Slaper & Hall 2011). Ympäristövastuu voidaan jakaa kolmeen osa- alueeseen, jotka ovat 1) resurssit, 2) päästöt sekä 3) ympäristövahingot- ja riskit. Ympäristö- vastuu siis kuvaa yrityksen resursseja ja niiden säästötoimenpiteitä, päästöjä ja niiden vähen- tämistoimenpiteitä sekä ympäristöön liittyvien vahinkojen ja riskien arviointeja. Yleisesti yri- tykset antavat ympäristöä koskevassa tiedotteessa jätteeseen, kierrätykseen, veden käyttöön, päästöihin ja energiankulutukseen liittyviä tietoja. (Konrad ym. 2006.)

Ympäristövastuun tulosten raportoimisella mitataan yrityksen toimintojen ja sen tuotteiden aiheuttamien ympäristöhaittojen, niiden minimoimisen ja luonnonvarojen ekologista käyttöä.

Yrityksen ympäristöllistä vastuuta kuvaavat muun muassa energia- ja vedenkulutus, hiilidiok- sidipäästöt, jätemäärä ja maankäyttö. (Juutinen & Steiner 2010, 200; Slaper & Hall 2011.) Yri- tysten ympäristövastuuseen kuuluu myös vastuunotto ekologisesta ympäristöstä, missä kes- keistä on luonnonvarojen tehokas käyttö, luonnon monimuotoisuuden turvaaminen, ilman, maaperän ja vesistöjen suojelu sekä ilmastonmuutoksen torjunta. Näiden lisäksi yritysten tu- lee huomioida tuotteiden ja palveluiden koko elinkaaren aikainen vastuu, niin ympäristövaiku- tusten kuin toiminnan arvoketjun osalta. (Niskala ym. 2009, 19.)

2.3.3 Sosiaalinen vastuu

Sosiaalinen vastuu viittaa sekä yhteisön että alueen sosiaalisiin ulottuvuuksiin, jotka sisältävät koulutuksen, hyvinvoinnin, oikeudenmukaisuuden, elämän laadun ja sosiaalisen pääoman muuttujia (Slaper & Hall 2011). Konrad ym. (2006) jakavat sosiaaliseen vastuuseen liittyvät osa-alueet 1) pääomaan yrityksen sisällä, 2) kansainväliseen pääomaan sekä 3) sisäiseen ja ulkoiseen sosiaaliseen parantamiseen. Yrityksen sisäiseen ja kansainväliseen pääomaan kuu- luvat yrityksen palkkapolitiikka, tasa-arvoisuus, erilaiset arviointijärjestelmät ja

toimitusketjujen hallinta. Sisäiseen sosiaaliseen parantamiseen kuuluvat sen sijaan sukupuol- ten tasa-arvo, työ- ja yksityiselämän tasapaino ja ihmisoikeudet. Työturvallisuus, työntekijöi- den terveyteen liittyvät palvelut ja koulutusmahdollisuudet nähdään tärkeinä sisäisissä sosi- aalisissa parannuksissa. Konradin ym. (2006) mukaan yrityksen sisäinen sosiaalinen paranta- minen on tärkein sosiaalisen vastuun osa-alueista. Ulkoiseen sosiaalisen vastuun parantami- seen kuuluvat hyväntekeväisyys ja sponsoroinnit, joihin osallistuvat eri sidosryhmät ja joiden merkitys on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana. Ulkoisten sosiaalisten parannusten kautta yritykset pyrkivät usein säilyttämään tai lisäämään hyväksyntää sen sidosryhmien kes- kuudessa. (Konrad 2006.)

Sosiaalisen vastuun tulosten raportoinnilla mitataan yrityksen sitoutuneisuutta niin ihmisten kuin yhteiskunnan hyvinvointiin. Yrityksen sosiaalista vastuuta kuvaavat sen tekemiset niin henkilöstön hyvinvointiin, työoloihin, työturvallisuudesta huolehtimiseen sekä ihmisoikeuk- sien arvostamiseen. (Juutinen & Steiner 2010, 200.) Yritysten sosiaalinen vastuu huomioi hen- kilöstön hyvinvoinnista ja osaamisen kehittämisestä huolehtimisen, ihmisoikeuksien kunnioit- tamisen sekä tuotevastuu- ja kuluttajasuojakysymykset. Näiden lisäksi siihen kuuluvat hyvät toimintatavat yritysverkostossa sekä lähiyhteisö- ja yhteiskuntasuhteissa. Sosiaalinen vastuu voidaan jakaa välittömään ja välilliseen vastuuseen muun muassa sen mukaan, liittyykö vas- tuu omaan henkilöstöön vai toimittajaketjun työolosuhteisiin. (Niskala ym. 2009, 19-20.)

2.4 Yritysvastuun teoreettiset näkökulmat

Yritysvastuuraportoinnin merkityksestä löytyy erilaisia teoreettisia taustoja, jotka korostavat vastuullisen toiminnan ja sen raportoinnin tärkeyttä. Viimeisten vuosikymmenien aikana on esitetty erilaisia näkökulmia ja teorioita selittämään organisaatioiden osallistumista vastuulli- seen toimintaan ja yritysvastuuraportin julkaisemiseen. Nämä yritysten vastuullisuutta selittä- vät teoreettiset näkökulmat voidaan luokitella karkeasti taloudellisiin teorioihin ja sosiaalisiin teorioihin. Taloudelliset teoriat, kuten agenttiteoria ottaa huomioon vain yritysvastuun talou- delliset näkökulmat ja käsittelee lähinnä rahoitukseen ja talouteen liittyviä sidosryhmiä. Sen sijaan sosiaaliset ja poliittiset teoriat, kuten legitimiteetti-, sidosryhmä- ja institutionaalinen teoria, tarjoavat teoreettisia näkökulmia yritysten ja organisaatioiden yritysvastuun

käytäntöihin. (Fernando & Lawrence 2014.) Koska yrityksillä on sekä taloudellisia, sosiaalisia että ympäristöllisiä vaikutuksia niin yksilöihin kuin yhteisöihin, on tärkeää, että yritykset ha- vaitsevat ja viestivät niistä niiden sidosryhmien kanssa (Noland & Phillips 2010).

2.4.1 Legitimiteettiteoria

Legitimiteettiteoria on yksi keskustelluimmista teorioista liittyen yritysten vapaaehtoiseen ym- päristölliseen ja sosiaaliseen raportointiin. Legitimiteettiteorian käsitteen mukaan yritykset pyrkivät saavuttamaan, ylläpitämään tai korjaamaan legitimiteettiänsä eli hyväksymisenarvoi- suuttansa raportoimalla ympäristö- ja sosiaalivastuista liiketoimissaan. (Mousa & Hassan 2015.) Suchmanin (1995) mukaan legitimiteetti nähdään organisaation selviytymisen ja me- nestymisen kannalta tärkeänä tekijänä. Legitimiteetti muodostuu yrityksen sidosryhmissä, nii- den peilatessa organisaation toimintaa vallitsevaan sosiaaliseen ympäristöön. Yritysten ja or- ganisaatioiden legitimiteetti vaikuttaa siihen, miten sidosryhmät ymmärtävät organisaation toiminnan ja miten ne toimivat organisaatiota kohtaan. (Suchman 1995.) Näiden takia legitimi- teetti on käsitteenä tärkeä ja etenkin silloin, kun analysoidaan yritysten ja niiden ympäristön välisiä sosiaalisia suhteita (Mousa & Hassan 2015).

Mousan ja Hassanin (2015) mukaan yritysten sosiaalisten- ja ympäristöllisten vastuiden rapor- toimisella pyritään vastaamaan julkisiin paineisiin, säännöksiin ja ulkoisiin taloudellisiin tapah- tumiin. Legitimiteettiteoria voi kuitenkin tarjota hyödyllisiä havaintoja sosiaalisten ja ympäris- töllisten asioiden raportoinnista ja yritysten motivaatiosta niiden raportointia kohtaan. Sosiaa- listen ja ympäristöllisten vastuiden raportointi mahdollistaa yritysten sekä suunnitella että luoda positiivisia vaikutelmia niiden toimista sidosryhmille ilman merkittäviä kustannuksia.

(Mousa & Hassan 2015.) Suchmanin (1995) mukaan organisaatiot pyrkivät legitiimiyteen mo- nista eri syistä ja päätelmät sen tärkeydestä, vaikeudesta ja tehokkuudesta voivat riippua or- ganisaation tavoitteista, joihin näitä pyrkimyksiä verrataan.

Legitimiteettiteoria esittää, että organisaation on täytettävä koko yhteiskunnan luomat odo- tukset, eikä pelkästään omistajien tai sijoittajien asettamia vaatimuksia. Tämän takia legitimi- teettiteorian mukaisesti organisaation legitimiteetin taso on äärimmäisen tärkeä sen

jatkuvuuden kannalta. Tämän lisäksi organisaation on varmistettava, ettei se riko sille asetet- tuja ehtoja ja normeja, jotta sen on mahdollista säilyttää legitimiteettinsä ja minkä avulla yh- teiskunta sallii sen jatkuvan olemassa olon. (Fernando & Lawrence 2014.) Deeganin (2002) mukaan organisaatiot pyrkivät harjoittamaan vastuullista toimintaa ja raportointia säilyttääk- seen, saadakseen ja palauttaakseen legitimiteettinsä.

Suchman (1995) jakaa legitimiteetin kolmeen luokkaan sen mukaan, miten yritykset ja organi- saatiot voivat luoda, ylläpitää ja korjata legitimiteettiään. Nämä kolme luokkaa ovat: 1) käytän- nöllinen legitimiteetti, 2) moraalinen legitimiteetti ja 3) kognitiivinen legitimiteetti. Kaikissa edellä mainituissa kolmessa luokassa oletetaan, että organisaatio toimii asianmukaisesti. Käy- tännöllinen legitimiteetti perustuu yleisesti vaihdantaan organisaation ja sen sidosryhmien välillä. Kun organisaatio tuottaa hyötyä sidosryhmilleen on organisaation mahdollista saman- aikaisesti ylläpitää legitimiteettiään. Moraalinen legitimiteetti sen sijaan perustuu arvioihin siitä, onko toiminta moraalisesti oikein. Nämä arviot heijastavat uskomuksia siitä, edistääkö toiminta tehokkaasti yhteiskunnan hyvinvointia ja onko organisaation teot sosiaalisesti oikein.

Kognitiivinen legitimiteetti edustaa kaikkein tehokkainta ja tavoiteltavinta legitimiteetin tasoa, jolloin organisaation toiminnat, tuotteet ja palvelut koetaan välttämättömiksi ja ne vastaavat itsestään selviksi pidettäviin odotuksiin yhteiskunnassa. (Suchman 1995.)

Luodakseen, ylläpitääkseen ja korjatakseen legitimiteettiään yritysten ja organisaatioiden tu- lee ymmärtää legitimiteetin eri tasot. Suchmanin (1995) mukaan yritykset voivat rakentaa legi- timiteettiään kolmella eri tapaa: 1) mukautua nykyiseen ympäristöönsä, 2) valita sopiva ympä- ristö tai 3) manipuloida ympäristöään. Näihin kaikkiin tapoihin sisältyy kuitenkin monimutkai- sia yhdistelmiä organisaatiomuutoksesta ja vakuuttavasta organisaatioviestinnästä. Pyrkies- sään saavuttamaan legitimiteetin eri tasoja, organisaatio voi kohdata epäonnistumisia, jotka saattavat toisaalta myös heikentää sen legitimiteettiä.

2.4.2 Sidosryhmäteoria

Sidosryhmien merkitystä yrityksille ja organisaatioille sekä niiden liiketoiminnalle on jo tutkittu pidemmän aikaa. Ensimmäisen kerran sidosryhmäkäsitettä on käytetty yritysten johtamisessa

1960-luvulla. Termin käyttö on kuitenkin yleistynyt 1980-luvullla, jolloin R. Edward Freeman (1984) julkaisi teoksensa “Strategic Management: A Stakeholder Approach”, joka on muodos- tunut sidosryhmäteorian perusteokseksi. Freemanin (1984) mukaan yrityksen sidosryhmillä tarkoitetaan niitä ulkopuolisia tahoja, joihin sen toiminta vaikuttaa tai toisaalta, jotka vaikutta- vat sen toimintaan ja tavoitteiden saavuttamiseen. (Bryson, Patton & Bowman 2011.)

Yksinkertaisuudessaan Phillipsin (2003, 15) mukaan sidosryhmäteoria on teoria organisaation johtamisesta ja etiikasta. Hänen mukaansa jokaisella yrityksellä ja organisaatiolla on omat si- dosryhmänsä ja niiden menestys on riippuvainen näistä sidosryhmistä (Phillips 2003, 3). Si- dosryhmien huomioiminen yritysten liiketoiminnassa on saanut näkyvyyttä niin käytännölli- sistä kuin eettisistä syistä. Tärkeimpien sidosryhmien huomioimisen ja osallistumisen olete- taan parantavan toimien arviointia, toteuttamista ja niiden käyttöä päätöksenteossa. Melénin (2008) mukaan sidosryhmäteoria tarjoaa normatiivisen viitekehyksen yritysten vastuulliselle liiketoiminnalle yhteiskunnassa ja laajemmin katsottuna, sidosryhmäteoriaa voidaan pitää yri- tysten vastuullisuusteoriana. Sidosryhmäteorian mukaan yrityksen perimmäisenä tarkoituk- sena onkin tuottaa mahdollisimman paljon arvoa kaikille sen sidosryhmille, suosimatta yhtä- kään ryhmää muiden sidosryhmien kustannuksella (Clarkson 1995). Fernandon ja Lawrencen (2014) mukaan organisaation johdon odotetaan suoriutuvan vastuistaan sidosryhmiään koh- taan toteuttamalla toimia, joita sidosryhmät pitävät tärkeinä ja samalla raportoimalla niistä.

Freemanin ja Dmytrjyevin (2017) mukaan yritysvastuu on osa yritysten vastuullista toimintaa, joka sisältää myös sidosryhmien huomioon ottamisen. Heidän mukaansa sekä sidosryhmä- teoria että yritysvastuu korostavat yhteiskunnallisten intressien sisällyttämisen tärkeydestä liiketoiminnassa. Sidosryhmäteorian mukaan liiketoiminnan ydin ensisijaisesti on suhteiden ja arvon luomisessa kaikille yrityksen ja organisaation sidosryhmille. Vaikka sidosryhmien ko- koonpano voi Freemanin ja Dmytrjyevin (2017) mukaan vaihdella yrityksen toimialasta ja liike- toimintamallista riippuen, tyypillisesti yritysten tärkeimpinä sidosryhminä nähdään työnteki- jät, asiakkaat, yhteisöt, toimittajat, sijoittajat ja itse omistajat. Bryson, Patton ja Bowman (2011) määrittelevät sidosryhmät yksilöiksi, ryhmiksi tai organisaatioiksi, jotka voivat vaikuttaa arviointiprosesseihin ja niiden havaintoihin. Mitshellin, Aglen ja Woodin (1997) mukaan

yritysten todellisiksi ja potentiaalisiksi sidosryhmiksi voidaan yksilöiden, ryhmien ja organisaa- tioiden lisäksi nähdä myös lähiympäristöt, yhteisöt, instituutiot ja jopa luonnonympäristöt.

Yrityksillä voidaan nähdä olevan sekä ensisijaisia että toissijaisia sidosryhmiä. Ensisijaiset si- dosryhmät koostuvat yleisesti ryhmistä, joita ilman yritys ei voi selviytyä. Näitä sidosryhmiä ovat tyypillisesti osakkeenomistajat, sijoittajat, työntekijät, asiakkaat ja toimittajat, yhdessä jul- kisten sidosryhmien kanssa. Julkisiin sidosryhmiin lukeutuvat hallitukset ja yhteisöt, jotka tar- joavat infrastruktuurin ja markkinat, joilla yritykset toimivat ja joiden lakeja ja määräyksiä on noudatettava. Toissijaisilla sidosryhmillä sen sijaan tarkoitetaan ryhmiä, jotka vaikuttavat yri- tykseen tai joihin yritys vaikuttaa toimillaan, mutta jotka eivät ole suoraan tekemisissä yrityk- sen toimien kanssa eivätkä ole välttämättömiä liiketoiminnan säilymisen kannalta. Tyypillisesti toissijaisina sidosryhminä pidetään tiedotusvälineitä ja niin sanottuja erityisryhmiä, joilla on kyky saada liikkeelle yleinen mielipide yrityksen suorituskyvystä. (Clarkson 1995.)

Mitshell ym. (1997) esittivät, että sidosryhmien tunnistamisessa voidaan käyttää kolmea seu- raavaa ominaisuutta: 1) sidosryhmän vaikutusvaltaa yritykseen (power), 2) sidosryhmän suh- teen legitimiteettiä yritykseen (legitimacy) ja 3) sidosryhmän vaatimusten kiireellisyyttä yri- tystä kohtaan (urgency). Nämä ominaisuudet määrittävät sidosryhmien tärkeyden sekä sen, mihin yritysten tulisi kiinnittää huomiota. Mitä useampi edellä mainituista ominaisuuksista täyttyy, sitä tärkeämpänä sidosryhmä nähdään yrityksen liiketoiminnan kannalta.

Viimeisten vuosikymmenien aikana sidosryhmäteoria on saanut enemmän huomiota liiketoi- missa ja johtamisen kirjallisuudessa. Viimeisten vuosien aikana Nolandin ja Phillipsin (2010) mukaan on kuitenkin alettu yhä enemmän kiinnittämään huomiota siihen, mitä sidosryhmien sitouttamisella tarkoitetaan. Toisin sanoen kiinnitetään enemmän huomiota sidosryhmien ja yritysten välisiin suhteisiin kuin siihen, mitä toimia yritysten tulisi harjoittaa. Näin ollen pelkkä vuorovaikutus yritysten ja sidosryhmien välillä ei enää riitä, vaan yritysten vastuullisuutta kos- kevassa kirjallisuudessa on alettu korostamaan sidosryhmien sitouttamista. (Noland & Phillips 2010.)

2.4.3 Institutionaalinen teoria

Institutionaalinen teoria liittyy yleisesti hyväksyttyihin sosiaalisiin käytäntöihin ja normeihin, joihin organisaation eri sidosryhmät vaikuttavat epäsuorasti. Institutionaalinen teoria tutkii eri organisaatiomuotoja ja sen mukaan erilaiset voimat vaikuttavat organisaatioihin ja niiden omaksumiin yhteiskuntavastuun käytäntöihin. (Fernando & Lawrence 2014.) Carpenterin ja Ferozin (2001) mukaan institutionaalisessa teoriassa organisaatiot toimivat sekä normien että arvojen ja itsestään selvinä pidettävien oletusten sosiaalisessa kehyksessä niin, että se näh- dään asianmukaisena ja hyväksyttävänä taloudellisena käyttäytymisenä.

Institutionaalisen teorian mukaan samalla alalla toimivien yritysten ja organisaatioiden on tai- pumus tulla samanlaisiksi, omaksumalla yhteiset institutionaaliset käytännöt, noudattamalla yleisesti hyväksyttyjä sosiaalisia normeja ja uskomuksia. Hyväksymällä ja noudattamalla yhtei- siä institutionaalisia käytäntöjä, sosiaalisia normeja ja vakaumuksia, organisaatiot saavat vas- tineeksi legitimiteettisyyden sidosryhmiltä ja koko yhteiskunnalta. (Carpenter & Feroz 2001;

Fernando & Lawrence 2014.)

Institutionaalinen teoria perustuu siihen oletukseen, että organisaatiot vastaavat ympäris- tönsä aiheuttamiin paineisiin omaksumalla rakenteet ja käytännöt, jotka ovat sosiaalisesti hy- väksyttyjä (Carpenter & Feroz 2001). Sen mukaan organisaatioiden motivaatioon toteuttaa vastuullista toimintaa vaikuttaa halu tulla samanlaiseksi muiden organisaatioiden kanssa, omaksumalla käytännöt, joita yhteiskunta ja erityisen voimakkaat sidosryhmät pitävät nor- maaleina. (Fernando & Lawrence 2014.) Berronen ja Gomez-Mejian (2009) mukaan organisaa- tiot edistävät tai suojelevat legitimiteettiään noudattamalla instituutioiden ja sidosryhmien asettamia odotuksia, minkä johdosta organisaatioilla on mahdollisuus hyötyä siitä toimimalla näiden yhteiskunnallisten odotusten mukaisesti.

3 YRITYSVASTUURAPORTOINTI

3.1 Raportoinnin viitekehys

Yritysvastuuraportti on yrityksen tai organisaation julkaisema raportti jokapäiväisen toimin- nan aiheuttamista taloudellisista, ympäristöllisistä ja sosiaalisista vaikutuksista. Raportin tar- koituksena on myös tuoda ilmi organisaation arvot ja hallintomalli sekä osoittaa strategian ja taloudellisesti kestävän toiminnan sitoutumisen välinen yhteys. Yritysvastuuraportointi on yri- tysten ja organisaatioiden tapa raportoida julkisesti sen taloudellisista, ympäristöllisistä ja so- siaalisista vaikutuksista, ja olennaista siinä on sen kehittyneisyys yhdistää taloudellisen ja ei- taloudellisen suorituskyvyn analyysi. (Global Reporting Initiative 2020a & Global Reporting Ini- tiative 2020c.)

Yritysvastuuraportointi on kiinteä osa yrityksen raportointia. Raportin tarkoituksena on tuot- taa tietoa yrityksen sidosryhmille sisäisen ja ulkoisen viestinnän kautta. Yrityksen toiminnasta raportoitavat asiat voidaan kuvion 3 mukaisesti jakaa taloudellisiin ja ei-taloudellisiin tietoihin sekä lakisääteisyyteen ja vapaaehtoisuuteen perustuvan tiedon antamiseen. Näin yrityksen taloudellinen ja ei-taloudellinen informaatio voi olla joko lakisääteistä tai vapaaehtoista. Yri- tysvastuuraportoinnissa tärkeää on raportoitavan tiedon merkityksellisyys, olennaisuus ja lä- pinäkyvyys. (Juutinen & Steiner 2010, 197.)

Kuvio 3. Yrityksen toiminnan raportoinnin viitekehys (Juutinen & Steiner 2010, 198)

Yritysvastuun näkökulmasta tarkasteltuna, raportointi toteutetaan edellä esitetyn viitekehyk- sen mukaisesti eli lakisääteisyyden ja vapaaehtoisuuden sekä taloudellisen ja ei-taloudellisen informaation kehikon mukaisesti. Yritysvastuuraportoinnin tarkoituksena onkin tuottaa tietoa liiketoiminnan taloudellisista, ympäristöllisistä ja sosiaalisista vaikutuksista ympäristöön ja yh- teiskuntaan. (Juutinen & Steiner 2010, 199.)

Vuonna 2016 hyväksytty EU-direktiiviin pohjautuva kirjanpitolain muutos velvoittaa suuria, yleisen edun kannalta merkittäviä yhtiöitä raportoimaan yhteiskuntavastuustaan. Raportointi- velvoite koskee listayhtiöitä, luottolaitoksia ja vakuutusyhtiöitä, joiden liikevaihto on yli 40 mil- joonaa euroa tai taseen loppusumma 20 miljoonaa euroa ja henkilömäärä tilikauden aikana ylittää keskimäärin 500 henkeä. Raportointivelvoitteen mukaan edellä mainittujen yhtiöiden tulee raportoida toimintatavoistaan, jotka liittyvät korruption ja lahjonnan torjuntaan, ympä- ristöön sekä työntekijöihin ja sosiaalisiin asioihin, kuten ihmisoikeuksiin. Näiden lisäksi yhtiöi- den tulee antaa lyhyt kuvaus liiketoimintamallistaan ja toimintalinjoihin liittyvistä riskeistä sekä niiden hallinnasta. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2017.)

Raportoinnin lainsäädäntö edellyttää tiettyjen tietojen esittämisestä, mutta yhtiöillä on itse mahdollisuus valita tietojen esittämismuoto, jonka mahdollistaa lainsäädännön joustavuus.

Tämän tarkoituksena on tehdä lainsäädännöstä mahdollisimman toimiva eri toimialoilla toi- miville yrityksille ja organisaatioille, joiden vastuullisuuteen liittyvät haasteet voivat olla keske- nään hyvinkin erilaisia. Yhtiöiden on mahdollista antaa vastuullisuusraportti osana vuosikerto- musta tai vaihtoehtoisesti se voidaan antaa erillisenä selvityksenä. Näin ollen raportointivel- voitteesta huolimatta, yrityksillä on melko paljon vapautta niin raportin muodon kuin sen esit- tämisen suhteen. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2017.)

Yritysvastuuraportit voivat sisällöltään, muodoltaan ja laajuudeltaan poiketa toisistaan. Laa- jimmillaan yritysvastuuraportti sisältää kaikki yritysvastuun osa-alueet eli taloudellisen vas- tuun, ympäristövastuun ja sosiaalisen vastuun. Yritysvastuuraportti voidaan antaa joko erilli- senä raporttina tai esimerkiksi osana vuosikertomusta. Raportointi voi kuitenkin olla muodol- taan suppeampaa ja sisältää ainoastaan ympäristöasioista raportointia, hyväntekeväisyys

toiminnan raportointia tai yleishyödyllisten toimien tukemisen ja erilaisten suhteiden rapor- tointia lähiyhteisöihin. (Juutinen & Steiner 2010, 200; 236.)

Keskeistä yritysvastuuraportoinnissa on ymmärtää lakisääteisen raportoinnin ja vapaaehtoi- sen raportoinnin ominaisuudet sekä niiden väliset erot. Yritykset tuottavat yritysvastuuraport- teja taloudellisen raportoinnin yhteydessä sekä vapaaehtoisena yritysvastuuraportointina. Ti- linpäätöstietoihin lukeutuvia tietoja yritys ei voi jättää antamatta, sillä niiden antaminen pe- rustuu lakisääteisyyteen ja velvoittavaan normiin. Tiedot tulee arvioida osana tilinpäätöksen laatimisen perusperiaatteita ja tilinpäätösnormistoa, joiden tulee antaa tarpeellinen ja asian- mukainen kuva yrityksen toiminnasta ja taloudellisesta asemasta. Suomessa tilinpäätösnor- misto on kirjanpitolainmukainen tilinpäätösnormisto (FAS) tai kansainvälinen IFRS-tilinpäätös- normisto. Tilinpäätösraportoinnin yhteydessä annettavista tiedoista suurin osa on taloudel- lista informaatiota. (Juutinen & Steiner 2010, 211-212.)

Yritysvastuun tiedot perustuvat vapaaehtoisuuteen ja näin tietojen antaminen ei perustu la- kiin tai velvoittavaan normiin. Vapaaehtoisuus voi yritysvastuuraportoinnin tietojen antamisen suhteen kuitenkin vaihdella. Velvoite tietojen antamiselle voi syntyä sidosryhmien odotusten kautta sekä sitoutuneisuudesta avoimeen ja läpinäkyvään toimintaan. Tietojen antamisessa voidaan hyödyntää yleisesti hyväksyttyä GRI-raportointiohjeistoa, jonka avulla voidaan varmis- tua laadukkaasta ja yhdenmukaisesta informaatiosta. Eroten vielä tilinpäätösraporttiin, yritys- vastuuraportissa annettavissa tiedoissa suurin osa on muuta kuin taloudellista informaatiota.

(Juutinen & Steiner 2010, 212.)

3.2 Raportointia koskevat ohjeistukset ja periaatteet

Yritysten sisällyttäessä vastuullisuus toimintaansa, noudattavat ne useimmiten tunnettuja standardeja, normeja ja ohjeistuksia yritysvastuun raportoinnissa. Näiden tarkoituksena on luoda yrityksille ja organisaatioille yhteinen kieli ja yhteiset toimintatavat sekä toisaalta auttaa sidosryhmiä arvioimaan organisaation vastuullisen toiminnan tasoa ja periaatteita. Standar- dien ja ohjeistuksien käyttö auttaa yrityksiä ja organisaatioita muun muassa toimitusketjujen vastuullisuuden hallinnassa ja helpottavat kommunikaatiota ja viestintää. Ohjeistuksien

tarkoituksena on yhdenmukaistaa yritysten vastuullisuuden raportointia ja tehdä siitä vertai- lukelpoista. (Törnroos 2011, 8.)

Tutkimuksen viitekehyksenä toimivan Global Reporting Initiative (GRI) -raportointiohjeiston lisäksi on olemassa muita kansainvälisesti tunnettuja standardeja ja ohjeistuksia. Kansainväli- nen standardiorganisaatio ISO on julkaissut useita virallisia standardeja, kuten ISO 26000 -yh- teiskuntavastuuoppaan. Virallisten standardien lisäksi on tarjolla tunnettuja työkaluja ja oh- jeistuksia, kuten OECD:n (The Organisation for Economic Co-operation and Development) toi- mintaohjeet monikansallisille yrityksille, YK:n Global Compact -aloite yritysten vastuullisuuden edistämiselle, kansainvälisen työjärjestö ILO:n (International Labour Organization) kolmikan- tainen periaatejulistus ja YK:n sekä yrityksiä että ihmisoikeuksia koskevat periaatteet. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2020, Törnroos 2011, 8.)

OECD:n toimintaohjeet monikansallisille yrityksille ovat valtioiden yrityksille esittämiä suosi- tuksia, joiden tarkoituksena on varmistamaa yritysten toiminnan yhdenmukaisuus valtioiden harjoittaman politiikan kanssa, vahvistaa eri osapuolten välistä luottamusta sekä edistää kes- tävää kehitystä ja sijoituksia. Global Compact on YK:n (Yhdistyneet kansakunnat) alainen käy- tännönläheinen aloite yritysten vastuullisuuden edistämiselle, jossa yritykset sitoutuvat stra- tegiassaan ja toiminnassaan kymmeneen periaatteeseen, jotka koskevat korruption vastai- suutta, ympäristön suojelua sekä ihmis- ja työoikeuksia. ILO:n kolmikantainen periaatejulistus tarjoaa yrityksille ja hallituksille sen sijaan ohjeita koulutusta, työllistämisestä, työ- ja elinolo- suhteista sekä työelämän suhteita koskevissa asioissa. Yrityksiä ja ihmisoikeuksia ohjaavat YK:n periaatteet, ovat ensimmäiset kansainväliset ohjeet yrityksistä ja ihmisoikeuksista. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2020, Törnroos 2011, 17;21.)

Kansainvälisen standardisoimisjärjestö ISO:n (International Organization for Standardization) standardi ISO 26000 on laaja opas yritysvastuusta, joka on tarkoitettu kaikkien yritysten ja or- ganisaatioiden käyttöön koosta ja sijainnista riippumatta. Standardi auttaa yrityksiä ymmärtä- mään yritysvastuun tarkoituksen ja auttaa saamaan käsityksen käsiteltävistä asioista yrityk- sissä. Standardin tarkoituksena on antaa opastusta eri käsitteistä, termeistä ja määritelmistä sekä antaa ohjeistuksia yritysvastuuseen liittyvistä perusperiaatteista. Standardi käsittelee

muun muassa hallintotapoja, ihmisoikeuksia, ympäristöä, oikeudenmukaisuutta ja työelämän käytäntöjä. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2020, Törnroos 2011, 9.)

3.3 Global Reporting Initiative (GRI)

Yritysvastuuraportointia ja sen kehitystä on ohjannut vahvasti Global Reporting Initiative (GRI) -raportointiohjeisto. Se on nykyisin yritysten yleisimmin käytössä oleva yritysvastuun rapor- tointiohjeisto taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristövaikutuksien raportointiin. GRI:n tavoit- teena on luoda yleisesti hyväksytty toimintamalli yritysten vastuuraportointiin sen taustalla olevan kolmen pilarin mallin avulla. GRI:n keskeisenä tavoitteena on varmistua raportoinnin laadukkuudesta, yhdenmukaisuudesta ja käytettävyydestä, joiden avulla pyritään samanaikai- sesti parantamaan raporttien vertailukelpoisuutta. GRI:n raportointikehys ei kuitenkaan ole tiukasti säännelty, vaan yksi sen peruselementeistä on sen joustavuus. Näin se jättää paljon yritysten oman harkinnan varaan. (Juutinen & Steiner 2010, 241-242.)

GRI on voittoa tavoittelematon kansainvälinen järjestö, joka on toiminut vastuullisuusrapor- toinnin edelläkävijänä vuodesta 1997. GRI:n tarkoituksena on auttaa sekä yrityksiä että halli- tuksia maailmanlaajuisesti ymmärtämään ja raportoimaan vaikutuksiansa kriittisiin kestävää kehitystä liittyviin kysymyksiin kuten hallintoon, ilmastonmuutokseen, ihmisoikeuksiin ja sosi- aaliseen hyvinvointiin. Tämä mahdollistaa toiminnan niin taloudellisten, ympäristöllisten ja sosiaalisten etujen luomisen kaikille osapuolille. (Global Reporting Initiative 2020d.)

Kestävän kehityksen informaation esille tuominen yrityksissä innostaa vastuullisuudessa, aut- taa tunnistamaan ja hallitsemaan riskejä sekä mahdollistaa organisaatioiden tavoittaa ja tart- tua uusiin mahdollisuuksiin. GRI-standardien mukainen raportointi tukee kaiken kokoisia niin julkisia kuin yksityisiä yrityksiä samanaikaisesti suojelemaan ympäristöä ja parantamaan yh- teiskunnan taloudellista hyvinvointia, parantamalla hallinnon ja sidosryhmien välisiä suhteita, kasvattamalla mainetta sekä keräämällä luottamusta. (Global Reporting Initiative 2020d.)

GRI-ohjeistuksen raportointiperiaatteiden tarkoituksena on ohjata yritysvastuuraportoinnin sisältöä. Periaatteet voidaan ryhmitellä raportin sisällön ja laadun määrittelyperiaatteisiin.

Sisällön määrittelyperiaatteisiin kuuluu raportin olennaisuus, sidosryhmätoiminta, kestävän kehityksen konteksti sekä kattavuus. Raportin laadun määrittelyperiaatteisiin lukeutuu rapor- tin tasapainoisuus, vertailukelpoisuus, oikeellisuus, oikea-aikaisuus, selkeys sekä sen luotetta- vuus. Raportointiperiaatteiden tarkoituksena on antaa sen käyttäjälle kuva raportointiin vai- kuttavista tekijöistä sekä toiminnoista ja alueista, jotka on otettu huomioon raportoinnissa.

(Juutinen & Steiner 2010, 242-243.)

3.3.1 GRI:n raportointiohjeisto- ja viitekehys

GRI-raportointiohjeiston tarkoituksena on luoda tilinpäätösraportointia vastaava malli yritys- ten ja organisaatioiden yritysvastuun raportoimiseen maailmanlaajuisesti. GRI-raportointioh- jeiston tarkoituksena on mahdollistaa, että yritysten ja organisaatioiden ympäristö- ja yhteis- kuntavastuuraportointi olisi yhtä vakiintunutta ja vertailukelpoista taloudellisen raportoinnin rinnalla ja se yhdistäisi erilaiset suositukset ja ohjeistukset keskenään. (Niskala ym. 2009, 93- 94.)

GRI-raportointiohjeisto on lyhyessä ajassa saavuttanut asemensa yleisesti hyväksyttynä rapor- tointiviitekehyksenä yritysten ja organisaatioiden taloudellisten, ympäristöllisten ja sosiaalis- ten toimien raportointiin. Tätä on edesauttanut järjestelmällinen yhteistyö eri sidosryhmien kanssa sekä viitekehyksen jatkuva testaus ja kehittäminen. GRI-raportointiviitekehyksen ta- voitteena on luoda yleisesti hyväksytty ohjeisto ja laskentaperiaatteet yritysvastuun raportoin- tiin ja siihen, että sitä voivat hyödyntää kaikki organisaatiot sen koosta, maantieteellisestä si- jainnista tai toimialasta riippumatta. GRI-raportointiohjeiston avulla yritykset voivat antaa riit- tävän kuvan toimintansa tuloksista taloudellisten, ympäristöllisten ja sosiaalisten vastuun alu- eilla. (Niskala ym. 2009, 94.)

GRI-raportointiohjeisto sisältää alla olevan kuvion 4 mukaiset kaksi näkökulmaa, ”miten rapor- toidaan” ja ”mitä raportoidaan”. ”Miten raportoidaan” sisältää periaatteet ja ohjeistukset toi- mintaindikaattoreiden tulkintaan. ”Mitä raportoidaan” sisältää perussisällön sekä toimialakoh- taiset liitteet, jotka sisältävät kyseiselle toimialalle olennaisia raportointiohjeita ja toimintaindi- kaattoreita. Toimialakohtaisten liitteiden tarkoituksena on täydentää GRI-ohjeistoa, ei korvata

sitä. Toimialakohtaisia liitteitä on laadittu muun muassa kaivos- ja metalliteollisuudelle, auto- ja elintarviketeollisuudelle, rakennus- ja kiinteistöalalle, logistiikka- ja kuljetusalalle sekä rahoi- tusalalle. GRI-raportointiohjeiston, sen laskentaohjeiden sekä toimialakohtaisten liitteiden tar- koituksena on muodostaa työväline, jonka avulla pyritään jatkossa yhtenäistää yritysten vas- tuullisuusraportointia. (Niskala ym. 2009, 98-99.)

Kuvio 4. GRI-raportointiviitekehys (Niskala, Pajunen & Tarna-Mani 2009, 99)

GRI:n ensimmäinen virallinen versio raportointiviitekehyksestä julkaistiin vuonna 2000 ja päi- vitetty versio siitä eli G2 julkaistiin vuonna 2002. Jatkuvan kysynnän kasvun myötä vuonna 2006 julkaistiin kolmannen sukupolven viitekehys G3, joka korosti useita eri sidosryhmiä GRI:n toiminnassa. Vuonna 2011 julkaistiin G3 viitekehykselle päivitys G3.1, jossa tarkennettiin oh- jeistuksia sukupuoleen, yhteisöihin ja ihmisoikeuksiin liittyvässä suorituskyvyssä. Neljännen sukupolven viitekehys G4 julkaistiin vuonna 2013 ja se tarjosi raportointiperiaatteet, standar- ditiedot ja toteutuskäsikirjan yritysvastuuraportin laatimiseksi yrityksen tai organisaation koosta tai toimialasta riippumatta. (Global Reporting Initiative 2020b.)

Vuonna 2016 julkaistiin viimeisin päivitetty raportointiviitekehys GRI-standardit (GRI Stan- dards). Viitekehys antaa kaikille yrityksille ja organisaatioille mahdollisuuden raportoida julki- sesti taloudellisista, ympäristöllisistä ja sosiaalisista vaikutuksistaan ja panoksistaan kestävän

kehityksen edistämiseen. Viitekehys on rakenteeltaan modulaarinen, joka mahdollistaa sen helpomman päivittämisen ja muokkaamisen. GRI-standardit sisältävät aikaisemman G4 viite- kehyksen pääkäsitteet ja tiedot, joita on parannettu juostavammalla rakenteella, selkeämmillä vaatimuksilla ja yksinkertaisemmalla kielellä. GRI-standardit edustavat maailmanlaajuisesti parhaita käytäntöjä niin taloudellisten, ympäristöllisten ja sosiaalisten vaikutusten raportoimi- seen ja ne on tarkoitettu minkä tahansa organisaation käyttöön, joka haluaa raportoida sen vaikutuksistaan ja toisaalta panoksistaan kestävän kehityksen edistämiseen. (Global Reporting Initiative 2020b & Global Reporting Initiative 2020c.)

Kuvio 5. GRI Standards -ohjeisto (Global Reporting Initiative, GRI Standards Download Center)

GRI-standardien yleiset standardit (Universal Standards) koostuvat kuvion 5 mukaisesti kol- mesta standardista. GRI 101 Foundation -standardi asettaa lähtökohdat GRI-standardin käy- tölle organisaatioissa sekä määrittelee raportointiperiaatteet raportin sisällölle ja laadulle. Se sisältää erityiset vaatimukset yritysvastuuraportin laatimisille ja käytölle. GRI 102 General Dis- closures -standardi raportoi asiayhteyteen liittyvät tiedot organisaatiosta ja sen yritysvas- tuuraportointikäytännöistä, kuten organisaation strategiasta, etiikasta, hallinnosta, profiilista, raportointiprosessista ja sidosryhmien sitouttamiskäytännöistä. GRI 103 Management Ap- proach -standardia käytetään ilmoittamaan, miten organisaatio hallitsee aineellisia aiheita.

(Global Reporting Initiative 2018.)

Aihekohtaiset standardit (Topic-specific Standards) koostuvat kolmesta ulottuvuudesta ja niitä käytetään raportoimaan organisaation taloudellisista, ympäristöllisistä ja sosiaalisista vas- tuista. GRI 101 -standardin avulla yritys määrittelee, mitkä taloudelliset, ympäristölliset ja sosi- aaliset aiheet ovat sille tärkeitä ja mitkä se laatii yritysvastuuraporttiinsa. Yritysvastuuraportin sisällön aiheista osa on pakollisia ja toiset vapaaehtoisia, joita kuitenkin kehotetaan aina ra- portoimaan pakollisten tietojen lisäksi. Taloudellinen vastuu koskee organisaation vaikutuksia sidosryhmien taloudellisiin olosuhteisiin niin paikallisella, kansallisella ja globaalilla tasolla.

Näitä ovat pääomavirrat sidosryhmien välillä ja organisaation tärkeimmät taloudelliset vaiku- tukset koko yhteiskuntaan. Ympäristöllinen vastuu koskee organisaation vaikutuksia sekä elä- viin että elottomiin luonnonjärjestelmiin kuten maahan, ilmaan ja veteen. Näitä vaikutuksia ovat muun muassa päästöt ja erilaiset ekosysteemit. Sosiaalisen vastuun ulottuvuus sen si- jaan koskee organisaation toiminnan vaikutuksia erilaisiin sosiaalisiin järjestelmiin. Näitä ovat muun muassa työterveys- ja turvallisuus, syrjintä sekä lapsityövoima. (Global Reporting Ini- tiative 2018.)

GRI-standardien aihekohtaiset standardit koostuvat kolmesta edellä mainituista ulottuvuu- desta, missä GRI 200 kuvastaa taloudellisen vastuun tunnuslukuja, GRI 300 ympäristövastuun tunnuslukuja ja GRI 400 sosiaalisen vastuun tunnuslukuja. Kaikki kolme ulottuvuutta sisältävät tunnuslukuja, joiden tarkoituksena on mitata kyseistä ulottuvuutta. Taloudellisen-, ympäristö- ja sosiaalisen vastuun ulottuvuudet ja tunnusluvut on esitetty alla olevassa taulukossa 1. Yri- tysvastuuraportoinnin tarkoituksena ei ole raportoida jokaista olemassa olevaa tunnuslukua, vaan niiden tarkoituksena on käyttää olennaisuusarviointia ja näin raportoida yrityksen liike- toiminnan kannalta tärkeimmistä tunnusluvuista. (Kurittu 2018, 113-114.)

Aihekohtaisten standardien tunnusluvut koostuvat indikaattoreista, joiden tarkoituksena on aina mitata kyseistä tunnuslukua. GRI:n mukaan olennaisuustarkastelussa yrityksen tulisi tun- nistaa tunnuslukujen sisältämiä indikaattoreita, joiden avulla se pystyy mittaamaan haluttua tunnuslukua. Indikaattorit eivät sisällä valmiita GRI:n määrittelemiä mittareita, vaan yrityksen tulee aina itse määrittää tapa, jolla se haluaa asiaa seurata. Uusi GRI-standardi mahdollistaa ensikertaa yrityksien myös käyttää omia tunnuslukuja, mikäli standardista ei löydy sopivia.

(Kurittu 2018, 114.)