Mielikuvamaailmassa teoriassa ja harjoituksin näkymä

AIKUISKASVATUS 2/99

179

Raimo Lindh toivottaa kirjansa loppusanoissa mieli- kuvaoppimisen uuden vuosi- tuhannen tervetulleeksi. Mah- tipontisten loppusanojen lu- paukseen uskoo virtuaalito- dellisuuden kynnyksellä ken tahtoo. Lindhillä on kuiten- kin painavaa sanottavaa ja kir- jaan kannattaa tutustua. Se saattaa myös innostaa kokeile- maan siinä olevia ajatuksia ja harjoituksia.

Kirja alkaa mielen ja tietoisuuden käsittelyllä. Heti alusta asti mieli ja tietoisuus Raimo Lind (1998) Mielikuvaoppiminen, Juva: WSOY, 206 sivua

nivotaan fysiologisesti ja bio- logisesti painottaen aivojen ja keskushermoston toimintaan.

Kirja alkaa pyrkimyksellä ylit- tää cartesiolainen dualismi eli jaottelu objektin ja subjektin välillä. Tätä ylitystä pyritään kuitenkin tekemään lähes yk- sinomaan fysiologian, biolo- gian ja fysiikan objektivoivilla näkemyksillä.

Lindh ei esittele psyko- dynamiikkaa eikä sosiaalista konstruktivismia, vaikka pu- huukin mielestä. Näin carte- siolaisen dualismin ylitys jää pikemminkin lupaukseksi vailla katetta, kuin todella toimivaksi käytännöksi. Mieli on varmasti muutakin kuin keskushermoston ja aivojen toiminta. Tilannetta ei auta

se, että niiden toiminta kyt- kettäisiin monimutkaiseen teoriaan, kuten kvanttiteori- aan.

Lindh havainnollistaa osuvasti kirjaansa harjoituksil- la, joita lukija voi itse kokeil- la. Harjoitukset ovat kiinnos- tava ja antoisa osa kirjaa. Har- joitukset on kuitenkin kirjan alkuosassa kytketty fysiologi- sesti, biologisesti ja fysiikalli- sesti painottuneeseen teori- aan. Niinpä esimerkiksi aalto- funktioiden katkeamisen tai muistihologrammin löytämi- nen kirjassa esitettyjen harjoi- tusten avulla todentaa pikem- min maailman sosiaalisesti konstruoituneen luonteen kuin ajattelun kvanttiluon- teen. Nimittäin jos lukija on

MIELIKUVAMAAILMASSA

TEORIASSA JA HARJOITUKSIN

180

ja sitten hänelle esitetään har- joituksia sen soveltamisesta omaan kokemusmaailmaan, ollaan jo luotu symboliympä- ristö, jonka sisällä harjoitus ja siihen liittyvät mielikuvat kulkevat. Lukija on tällöin kirjan tekstuaalisuuden sisällä, eikä ole neutraalissa ympäris- tössä tarkastelemassa “omia“

kokemuksiaan, vaan luomassa sisäistä puhetta ja tulkintaa suhteessa kirjan tekstiin. On todennäköistä, että lukija luu- lee harjoitusten avulla toden- taneensa mielikuvien kvantti- luonteen, mutta onkin todel- lisuudessa joutunut kirjan sa- nojen vangiksi.

Cartesiolaisen dualismin mukaisesti kirjassa puhutaan minästä, jolla on asenteita ja luonne. Kirja hahmottaa mi- nän rakentuvan osin geneetti- sen koodin, osin jopa kehi- tyshistoriallisten kaikujen va- raan. Tältä osaltaan kirjan vä- littämä ihmiskuva on vanhah- tava ja korostaa liiaksi minän yhtenevää ja kiinteää luon- netta. Psykologiassa on jo pit- kään puhuttu minän raken- teen sijasta itsestä, joka näh- dään pikemmin objektisuh- teissa ja sosiaalisissa konteks- teissa tuotettuna, kuin kiin- teänä rakenteena. Lisäksi sosi- aalipsykologia ja kriittinen psykologia ovat viime aikoina osoittaneet ihmisen ajattelun ja puheen vaihtelevuuden ja ristiriitaisuuden eri tilanteissa sekä jopa samoissa tilanteissa.

Nämä näkökulmat olisi ollut hyvä tuoda esille kirjassa, sillä ne olisivat mahdollistaneet mielikuvaoppimiselle myön- teisen ihmisen jatkuvan muuttumisen tarkastelun.

Kirjan parasta antia on

mielikuvaoppimiseen liittyvä teoria ja harjoitukset. Lindh painottaa rentouden ja turval- lisuuden merkitystä oppimis- kokemukselle. Tämä painotus on varmasti oikeaan osunut.

Hän painottaa myös huippu- kokemusten ja virtaavan tilan saavuttamisen mahdollistu- mista rentoutumisen ja turval- lisen tilan sekä leikillisyyden ilmapiirin vallitessa.

Voi hyvin uskoa

oppimisen tehostuvan ren- toutusharjoituksen jälkeen tehdyissä harjoituksissa, joissa taustalla soi sopiva musiikki.

Voi myös uskoa miellyttävien mielikuvien liittämisen oppi- mistapahtumaan parantavan oppimistulosta. Näitä asioita käsittelevät kirjan osat ovat kiinnostavia ja antoisia.

Antoisa on myös kirjan loppuosa, jossa mielikuvaop- piminen yhdistetään NLP:hen (neurolingvistinen ohjel- mointi). Tässä jaksossa Lindh esittelee lyhyesti NLP:tä ja tuo esille mielikuvaoppimi- sen avulla saatuja tuloksia.

Mielikuvaoppimisen ja NLP:n yhdistämisen lyhyys kirjassa selittyy osin sillä, että Lindh on pitkin kirjaa eri yhteyksis- sä tuonut esille NLP:n peri- aatteita ja osin sillä, että Lindh on halunnut korostaa nimenomaan mielikuvaoppi- mista eikä NLP:tä. Päinvastai- nenkin korostus olisi kirjassa ollut mahdollinen, niin lähel- le mielikuvaoppiminen ja NLP toisiinsa nähden kirjan esittelyn perusteella sijoittu- vat.

NLP:n nykyistä laajempi esittely olisi osin paikannut kirjassa olevaa aukkoa sosiaali- sen konstruktivismin puuttu-

misesta, sillä NLP perustuu yhdeltä keskeiseltä osaltaan sosiaaliseen konstruktivismiin.

Nyt kirja jää aivojen “luon- nollisen“ toiminnan tarkaste- luun mielikuvaoppimisen kannalta. Liian yksipuolinen vetoaminen aivoihin jättää ihmisen mielikuvineen yksin ympärillä olevien objektiensa kanssa. Ihminen on kuitenkin sosiaalinen ja rakentuu ihmi- seksi sosiaalisten prosessien kautta. Sosiaalisen kontekstin ja kielikuvien tarkastelu mie- likuvien yhteydessä olisi avannut uusia mahdollisuuk- sia oppimisen tarkastelulle.

Oppiminen ei varmasti tapah- du niin, että tietävä henkilö kaataa oikeita mielikuvia op- pijan päähän. Oppiminen ta- pahtunee pikemminkin niin, että oppija vuorovaikutusti- lanteissa vähitellen imee it- seensä oppimisympäristön tarjoamia puheita ja muokkaa oman tietoisuutensa sellaisek- si, että sen sisällä on tuon so- siaalisen verkoston tarjoama tarinasto, ohjeineen, varoi- tuksineen ja ihanteineen.

Tämä eri tilanteisiin ja kon- teksteihin liittyvä monimut- kainen sosiaalinen koodisto toimii oppijan niin kuin muidenkin sisäisen ja ulkoi- sen puheen taustana.

Pauli Juuti

K I R J A - A R V I O I T A