248
T
yössä olevien ammattilaisten suosituimpiin jatkokoulutuksiin kuuluu koulutus, joka valmistaa johtamisen erikoisammattitutkin- toon (JET). Reilusta 6000:sta koulutukseen osal- listuvasta puolet on suorittanut korkeakoulutut- kinnon. Toden totta: korkeakoulutettujen lisäkou- lutus on suurelta osin toisen asteen vastuulla.Havainto on hämmentävä maassa, jossa on yksi korkeakoulu 100 000 asukasta kohden.
Yliopistoissa tutkintoon johtava aikuiskoulu- tus on suurelta osin täydennyskoulutusta. Ai- kuisista tutkinto-opiskelijoista peräti 42 prosent- tia suorittaa toista korkeakoulututkintoaan. Kun yliopistoissa opiskelijoiden määrä on kasvanut määrärahoja nopeammin, tutkintoputken käyttö täydennyskoulutukseen ei vaikuta mielekkäältä.
Opiskelijan ja hänen työnantajansa kannalta tilanne on yksinkertainen. Uutta osaamista kan- nattaa hankkia sieltä, missä koulutuksen hinta- laatu–suhde on mielekkäin. Tämä vie diplomi-in- sinöörin opiskelemaan ammattitutkintoa ja voi saada maisterin aloittamaan uudet maisteriopin- not.
Ammattitutkinnon periaate sopii hyvin korkea- koulutettujenkin täydennys- ja lisäkoulutuksen pohjaksi. Olemassa oleva ja työssä syventynyt osaaminen on perusta, jonka päälle koulutuksen antamat uudet tiedot ja taitojen kehittyminen ra- kentuvat. Lopputuloksena on työssä tarvittavan ammattitaidon syventäminen tai laajentaminen.
Toisen samantasoisen perustutkinnon suoritta- minen sopii harvoin tähän tarkoitukseen.
Yksi asia on kuitenkin selvä. Lisä- ja täyden- nyskoulutuksen julkinen rahoitus suuntautuu eri tavoin eri koulutustasoille. Yhteiskunta tukee ta- loudellisesti näyttötutkintoihin valmistavaa kou- lutusta. Esimerkiksi JET-tutkintoon valmistautu- vassa koulutuksessa 90 prosenttia kouluttautuu oppisopimuksella. Myös ammattikorkeakoulujen täydennyskoulutuksena järjestämiä erikoistumis- opintoja subventoidaan. Yliopistojen täydennys- koulutus on liiketaloudellisesti hinnoiteltua, mikä rajoittaa oppijoiden mahdollisuuksia hyödyntää tarjontaa.
Lienee kohtuullista, että eri koulutusasteet saisivat samantapaiset edellytykset lisä- ja täydennyskoulutuk- sen järjestämiseen.
Toisaalta on syytä muis- taa, että JET on kehittynyt hyväksi tuotteeksi. Se on työelämälähtöinen ja toteu- tukseltaan joustava. JET voi- daan soveltaa organisaation tai toimialan tarpeisiin. Yli- opistoilta ei vastaavia lisä- koulutuksen tuotteita löydy.
Onko se oikeasti ongelma,
että diplomi-insinööri tai maisteri suorittaa lisä- koulutuksena muodollisesti toisen asteen koulu- tukseen kuuluvan tutkinnon? Ettei vain kyse sit- tenkin olisi reviiriajattelusta tai kateudesta. Onko kyseessä enemmän tutkintojärjestelmien hierar- kioiden kuin oppijoiden ongelma?
S
uomi vastaa kilpailuun globalisoituvassa maailmassa hyvällä ammattitaidolla ja osaa misella. Näin isokenkäiset ovat meille tv- uutisissa opettaneet. Koulutuspanostukset ovat Suomessa korkeat ja niiden tulokset osin parem- pia ja usein yhtä hyviä kuin muissa maissa. Suo- men menestyksen salaisuus lienee siinä, että emme ole sortuneet pitämään koulutusjärjestel- määmme parhaana mahdollisena.Toisaalta herrat ja rouvat kabineteissa vaati- vat meitä olemaan töissä nykyistä pidempään.
Koulutuspolitiikan keino tämän tukemiseen on lähinnä lisä-, täydennys- ja uudelleenkoulutuk- sen kehittäminen ja jopa lisääminen.
Työnantajalla on vastuu henkilöstönsä kou- luttamisesta. Palkansaajan intressinä on ammat- titaidon ylläpitäminen. Jos kansantaloudelle tai yritykselle osaaminen merkitsee kilpailukykyä, palkansaajalle ammattitaito on osa työsuhdetur- vaa. Julkisen koulutusjärjestelmän tehtävänä on mahdollisimman tasapuolisesti tarjota mahdolli- suuksia työssä tarvittavan ammattitaidon kehit- tämiseen. Investointi koulutukseen on sijoitus
LISÄKOULUTUS KOULUTUSTALON KATTOPUUTARHAKSI
AIKUISKASVATUS 3/2005 NÄKÖKULMIA POLITIIKKAAN
Petri Lempinen
249
paitsi yksilön ja työpaikan, myös Suomen tule- vaisuuteen.
T
yöelämä edellyttää suoritteita ja tuloksia.Suorituspaineet tuntuvat kasvavan jatku- vasti ja muutoksista on tullut arkipäivää.
Samalla epävarmuus työelämässä on lisääntynyt.
Ammattitaito ja oppiminen ovat keinoja tulosten saavuttamiseksi.
Koulutus ei kuitenkaan saa olla itsetarkoitus ja pakko vaan väline. Fiksussa työpaikassa osaa- misen kehittäminen on strateginen osa toimintaa.
Valtaosa ammattitaidon kehittymisestä tapahtuu työtehtävien yhteydessä, ei kursseilla. Lisäkou- lutuksen haaste on kurssijaksolla opitun kehittä- minen ammattitaidoksi työn arjessa.
Yksittäisten palkansaajien ja työnantajien mahdollisuudet sijoittaa aikaa, rahaa ja vaivaa koulutukseen vaihtelevat. Yhteiskunnan vaati- mukset kilpailukyvyn ja työllisyyden parantami- seksi kuitenkin edellyttävät, että lähes jokainen työelämässä oleva tai sinne haluava voi edes jos- kus kouluttautua. Tämän vuoksi julkisen koulu- tusjärjestelmän kehittämisessä on huomioitava eri toimialojen ja eri henkilöstöryhmien erilaiset mah- dollisuudet kouluttautua.
Yliopistojen lisäkoulutuksen tuote voisi olla tiedepohjainen ja korkeakoulutetuille suunnattu erikoistumisopinto. Niiden avulla yliopistot voi- sivat siirtää osaamistaan ja tutkimuksen uusia tuloksia työelämän jatkuvasti muuttuviin tarpei- siin. Toistaiseksi erikoistumisopintoja ei kannata kehittää, koska niiden järjestämiseen ei saa val- tion rahoitusta. Avaimet pattitilanteen aukeami- seen ovat opetus- ja valtiovarainministeriöissä.
Yliopistojen täydennyskoulutusta on kehitet- tävä myös julkisena tehtävänä, jotta yliopistojen osaaminen saadaan mahdollisimman laajasti ai- kuisväestön ulottuville. Nykytilanne, jossa täy- dennyskoulutus kohdistuu maksukykyisten työn- antajien ylempiin toimihenkilöihin avoimen yli- opiston huolehtiessa matalapalkka-alojen naisis- ta, on kestämätön.
Julkinen koulutusjärjestelmä kuvataan Suomes- sa kaaviolla, jonka yksi pilari johtaa ammattikou- lun kautta ammattikorkeakouluun. Rinnakkainen pilari johtaa lukiosta yliopistoon. Ammattitutkin- not ovat jossain sivulla ja muu täydennyskoulu- tus puuttuu kokonaan. Suomalainen koulutus- järjestelmä on äärimmäisen tutkintopainotteinen, joka näkyy myös rahoituksessa.
Entä jos suomalainen koulutusjärjestelmä piir- rettäisiin kaavion sijaan taloksi, jossa peruskou- lun yläpuolella ovat nuoriso- ja aikuiskoulutuk- sen kerrokset?
Koulutustalon sokkelin muodostaa luonnolli- sesti yleissivistävä koulutus, jonka päälle raken- netaan ammatillisesti eriytyneen koulutukseen kerrokset eli perustutkinnot. Kattopuutarhoina, joista työelämään siirtyneet saisivat inspiraatio- ta ja virkistystä, olisivat lisäkoulutuksen, vapaan sivistystyön ja tieteellisen jatkokoulutuksen väy- lät. Lisäkoulutuksen osastosta löytyisivät näyt- tötutkinnot, korkeakoulujen erikoistumisopinnot ja ehkä myös ylempi ammattikorkeakoulututkin- to.
Voiko JET:n suosio kuvastaa myös työelämän kehittämisen tarpeita? Johtaminen ja esimiestyö ovat monien tutkimusten mukaan kipupisteitä suomalaisilla työpaikoilla. Esimieskaarti uusiutuu vanhojen jäädessä eläkkeelle. Uusia esimiehiä valmennetaan ja koulutetaan työssään jo – toi- vottavasti – pätevöityneistä. JET on oiva väline heidän taitojensa kehittämiseen.
Etenkin pk-yritysten ja julkisen sektorin pal- veluksessa olevien esimiesten kouluttaminen on julkisen koulutusjärjestelmän tehtävä eikä sitä voi toteuttaa vain liiketaloudellisin periaattein. Myös aikuiskoulutuksena tarjottavien korkeakoulutut- kintojen on annettava valmiuksia esimiehenä toi- mimiseen. Ylempään amk-tutkintoon johtavia koulutusohjelmia on kehitettävä johtamis- ja esi- mieskoulutuksena eri toimialojen tarpeisiin.
Jos korkeakoulut haluavat nykyistä leveäm- män siivun lisäkoulutuksesta, kannattaa niiden vastata myös esimieskoulutuksen haasteeseen.
Petri Lempinen
AIKUISKASVATUS 3/2005 NÄKÖKULMIA POLITIIKKAAN
